Mainio sarjis kotitöiden jaosta ja näkymättömästä työstä :)

siiris kirjoitti:

Mun huomio kiinnittyi nyt kuitenkin siihen että naisten välinen empatia ei tässä sarjiksessa toiminut yhtään. Ja mietin myös puolessa välissä että miksei nainen pyytänyt miehen apua vaan marttyyrimaisesti yritti tehdä kaiken itse.  Itse 20 vuotisen perhe-elämän aikana olen huomannut että jos mies haluaa auttaa niin nainen sanoo että ei tarvitse, ei kiitos, teen itse ja kaikkein kamalin: parempi kun et auta. Tämä on ihan tosi asia ja naiset edelleen jatkuvasti tekevät tätä. Jos miehelle aina sanoo että kiitos en tarvitse apua niin silloin TODELLAKIN jos apua tarvitsee sitä on pyydettävä. Mitä tuohon naisten väliseen empatiaan tulee niin jos mut on kutsuttu kaverin luo tai jonkun olen kutsunut meille niin ojennan auttavan käden tai ystäväni tekee näin. Jos mut kutsutaan viinilasilliselle niin oletan että ystäväni on hoitanut lapset siihen mennessä nukkumaan, heidän isänsä hoitaa heidät tai heille on hankittu hoitaja. Saman teen itse. En ole koskaan, missään nähnyt tuollaista tapahtuvan mitä tuossa sarjiksessa ja paljon olen nähnyt ja maailmalla kulkenut. Ne naiset jotka tietävät että heidän miehensä on kotitalousvammainen ovat sinut asian kanssa ja hoitavat asian itselleen suotuisasti, niille joille kotitalousvammainen mies ei käy niin eikun oma kotitalous ja asunto sitten vaan. Sittenhän sitä voi ihmetellä että kukas nyt auttaa. Ihan varmasti sitä apua pitää silloin pyytää ja todella kiltisti. Joskus jopa nöyrästi.

Feminismi on ok silloin kun se on fiksua. Tulee varmasti yllätyksenä että kaikki feminismin/naisten oikeuksien puolesta julkaistu materiaali ei ole älykästä. 

Siis "pyytänyt apua" pikku apulaiselta? Eikö mie olekaan täysivaltainen, itsenäinen perheenjäsen?

siiris kirjoitti:

Käyttäjä5125 kirjoitti:

siiris kirjoitti:

---Ihan varmasti sitä apua pitää silloin pyytää ja todella kiltisti. Joskus jopa nöyrästi.

---

Idea lienee ihmetellä nimeomaan sitä, että miksi sen pitää olla näin? i[sarjakuva].

--

Esimerkkitapaus oli kaiken lisäksi niin absurdi kuin olla ja voi. Kuka antaa miehensä olla lähistöllä kun kutsuu työkaverin/kaverin juttelemaan??? Ei mun mies ainakaan saa olla edes samassa huoneessa vaan sanon jo etukäteen että on parempi pysyä pois että voin jutella kaverin kanssa rauhassa ja jos lapset on läsnä niin silloin kutsutaan kaveri joka tuo myös omat lapsensa. En minäkään mene miehen viereen kiehnaamaan ja kuuntelemaan kun hänelle tulee vieras jonka kanssa tykkää jutella miesten juttuja. Millainen nainen muutenkaan kutsuu kotiin sinkun työkaverin ja vaatii miestä olemaan paikalla kun tietää että miehestä ei ole mihinkään ja itse joutuu juoksemaan lasten perässä??? Sorge mutta noin typerän esimerkin on voinut kynästään sauhuttaa vain nainen jolla ei koskaan ole ollut lapsia ja perhettä tai sitten mies ja tarkoitus on nauraa naisille joiden mielestä koko skenaario on niin hyvä esimerkki.

Kommentoin yllä sarjakuvaa (kuten hlö, jolle vastasin), ja ymmärrän että myös sinä jatkat sarjakuvassa kuvatun tilanteen kommentointia.

Omasta puolestani jatkan, että en myöskään ymmärrä, että puoliso käsketään pois kun tulee vieraita. Tämäkin käytäntö on minulle outo ja kummallinen.

Voisiko joku vastata, miksi jatkatte yhdessäoloa noiden miestenne kanssa, jos heistä ei kerran ole muuta kuin vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei mene noin. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että minua ei ole opetettu lapsena tuohon tyypilliseen naisen rooliin. Mieskään ei ole noin välinpitämätön kuin sarjiksessa, koska hän esim. katsoessaan jääkaappiin osaa itsenäisesti lähteä kauppaan hakemaan puuttuvat tavarat, sekä samalla miettii ruoka-ainekset ja kokkaa pyytämättä valitsemistaan aineksista ruuan.

Tuo voi johtua myös siitä, että minulla ei ole niin tarkat siisteyskriteerit. En esim. panikoidu sotkusta tai sarjiksessa mainitusta pöydän siivouksesta, koska osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, eli sarjiksen tilanteessa laittaisin ensin kylmää vaativat ruoat jääkaappiin ennen kuin tekisin muuta (Kuka muka toimii toisin?) ja siivoaisin pöydän sitten jos jaksaisin, tai sitten yksinkertaisesti odottaisin, että mies siivoaa sen.

On meilläkin joissain asioissa noin, että minä olen niistä pääosin vastuussa, kuten lapsen vaatehankinnat tai erikoisempien paikkojen siivous, mutta eipä tuo haittaa. On sitten myös asioita mitkä pyörisivät täysin ilman osallistumistani, kuten aiemminkin mainittu ruokapuoli, joten tilanne on aika tasoissa.

Yleensä naisilla vain taitaa olla paljon kriittisemmät kriteerit siisteydelle ja terveellisyydelle kuin miehillä, joten siksi naiset tulevat varmaan hoitaneeksi nuo ennen kuin mies ehtii edes niitä ajatella. Miestä ei yksinkertaisesti välttämättä haittaa tuollaiset pikkujutut, niin miksi hän tekisi niille silloin mitään.

Huokaus! Niin kai se on sitten niin, että minä vain teen kaiken väärin. Ajattelen väärin. Minulla on väärät kriteerit. Olen valinnut miehenikin väärin. No, koitan ryhdistäytyä ja pidän jatkossa turpani kiinni. Ja lasken terveellisyys/siisteyriteerejäni vieläkin alemmaksi. Miestä ei näy, on jossain omissa menoissa. Jääkaappi on tyhjä, koska en ehtiny eilen käydä kaupassa ja ruokaakin pitäisi laittaa. Olen ollut vaihteeksi taas ihan loppu ja arki sakkaa. Työ vie mehut Tehkööt lapset vaikka voileivät. Katsotaan sitten loppupäivä piirrettyjä ja nukun sohvalla kaaoksen keskellä. Huomenna kaivetaan pyykkikorista vaatteet töihin, kouluun ja päiväkotiin.

Just joo uhriutuminehan auttaakin niin paljon. Pointti on, että kyllä, olet valinnut kriteereihisi nähden väärän miehen ja yrität yleistää miehesi viat koskemaan kaikkia muitakin miehiä. Kun joku sanoo ettei hän tunnista samoja piirteitä kotonaa, hän on mielestäsi väärässä ja sinua vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Sotkuisissa miehissä on yksi hyvä piirre: he eivät nalkuta, jos ei itse ehdi tai jaksa siivota. Moni siisti mies on täysi neurootukko, jonka kotona mikään ei saa kulua tai vaihtaa paikkaa.

Kyllä nalkuttaa. Oma exäni oli mestari tässä. Lakkasin olemasta se piika ja kotitalouskone (minulla oli omakin asunto) ja nalkutti joka vietävän kerta kun olin hänellä. Lopetin sitten - kuka jaksaa nalkutusta? Autosta ja ajamisestani se nalkutti vielä pahemmin ja  jo suhteen alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei mene noin. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että minua ei ole opetettu lapsena tuohon tyypilliseen naisen rooliin. Mieskään ei ole noin välinpitämätön kuin sarjiksessa, koska hän esim. katsoessaan jääkaappiin osaa itsenäisesti lähteä kauppaan hakemaan puuttuvat tavarat, sekä samalla miettii ruoka-ainekset ja kokkaa pyytämättä valitsemistaan aineksista ruuan.

Tuo voi johtua myös siitä, että minulla ei ole niin tarkat siisteyskriteerit. En esim. panikoidu sotkusta tai sarjiksessa mainitusta pöydän siivouksesta, koska osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, eli sarjiksen tilanteessa laittaisin ensin kylmää vaativat ruoat jääkaappiin ennen kuin tekisin muuta (Kuka muka toimii toisin?) ja siivoaisin pöydän sitten jos jaksaisin, tai sitten yksinkertaisesti odottaisin, että mies siivoaa sen.

On meilläkin joissain asioissa noin, että minä olen niistä pääosin vastuussa, kuten lapsen vaatehankinnat tai erikoisempien paikkojen siivous, mutta eipä tuo haittaa. On sitten myös asioita mitkä pyörisivät täysin ilman osallistumistani, kuten aiemminkin mainittu ruokapuoli, joten tilanne on aika tasoissa.

Yleensä naisilla vain taitaa olla paljon kriittisemmät kriteerit siisteydelle ja terveellisyydelle kuin miehillä, joten siksi naiset tulevat varmaan hoitaneeksi nuo ennen kuin mies ehtii edes niitä ajatella. Miestä ei yksinkertaisesti välttämättä haittaa tuollaiset pikkujutut, niin miksi hän tekisi niille silloin mitään.

Huokaus! Niin kai se on sitten niin, että minä vain teen kaiken väärin. Ajattelen väärin. Minulla on väärät kriteerit. Olen valinnut miehenikin väärin. No, koitan ryhdistäytyä ja pidän jatkossa turpani kiinni. Ja lasken terveellisyys/siisteyriteerejäni vieläkin alemmaksi. Miestä ei näy, on jossain omissa menoissa. Jääkaappi on tyhjä, koska en ehtiny eilen käydä kaupassa ja ruokaakin pitäisi laittaa. Olen ollut vaihteeksi taas ihan loppu ja arki sakkaa. Työ vie mehut Tehkööt lapset vaikka voileivät. Katsotaan sitten loppupäivä piirrettyjä ja nukun sohvalla kaaoksen keskellä. Huomenna kaivetaan pyykkikorista vaatteet töihin, kouluun ja päiväkotiin.

Niin? Mitä väliä? Jos ei ole toistuvaa, niin eihän tuohon kukaan kuole.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vastata, miksi jatkatte yhdessäoloa noiden miestenne kanssa, jos heistä ei kerran ole muuta kuin vaivaa?

Lapset tykkäävät isästään. Ja tykkään minäkin ihmisenä. Minä olen aika lunki vaimo, enkä nillitä väärästä ruuasta tai rumista vaatteista enkä vaadi mitään niposiisteyttäkään. Mutta  minusta silloin ylitetään raja kun lapsi kärsii tästä huithapeliudesta ja omissa sfääreissä liitelystä. Kuten nyt vaikka siitä että sateella ei ole kumisaappaita, talvella hanskoja, kaapissa ei ole ruokaa ruoka-aikana tai että lapsella ei ole lahjaa vietäväksi kaverin synttäreille. Aikuinen kyllä hanskaa nämä tilanteet, lapsi ei.

Vierailija kirjoitti:

siiris kirjoitti:

Mun huomio kiinnittyi nyt kuitenkin siihen että naisten välinen empatia ei tässä sarjiksessa toiminut yhtään. Ja mietin myös puolessa välissä että miksei nainen pyytänyt miehen apua vaan marttyyrimaisesti yritti tehdä kaiken itse.  Itse 20 vuotisen perhe-elämän aikana olen huomannut että jos mies haluaa auttaa niin nainen sanoo että ei tarvitse, ei kiitos, teen itse ja kaikkein kamalin: parempi kun et auta. Tämä on ihan tosi asia ja naiset edelleen jatkuvasti tekevät tätä. Jos miehelle aina sanoo että kiitos en tarvitse apua niin silloin TODELLAKIN jos apua tarvitsee sitä on pyydettävä. Mitä tuohon naisten väliseen empatiaan tulee niin jos mut on kutsuttu kaverin luo tai jonkun olen kutsunut meille niin ojennan auttavan käden tai ystäväni tekee näin. Jos mut kutsutaan viinilasilliselle niin oletan että ystäväni on hoitanut lapset siihen mennessä nukkumaan, heidän isänsä hoitaa heidät tai heille on hankittu hoitaja. Saman teen itse. En ole koskaan, missään nähnyt tuollaista tapahtuvan mitä tuossa sarjiksessa ja paljon olen nähnyt ja maailmalla kulkenut. Ne naiset jotka tietävät että heidän miehensä on kotitalousvammainen ovat sinut asian kanssa ja hoitavat asian itselleen suotuisasti, niille joille kotitalousvammainen mies ei käy niin eikun oma kotitalous ja asunto sitten vaan. Sittenhän sitä voi ihmetellä että kukas nyt auttaa. Ihan varmasti sitä apua pitää silloin pyytää ja todella kiltisti. Joskus jopa nöyrästi.

Feminismi on ok silloin kun se on fiksua. Tulee varmasti yllätyksenä että kaikki feminismin/naisten oikeuksien puolesta julkaistu materiaali ei ole älykästä. 

Siis "pyytänyt apua" pikku apulaiselta? Eikö mie olekaan täysivaltainen, itsenäinen perheenjäsen?

Ei kyse ole siitä. En minäkään olisi saanut sitä pikkuhousunsuojaa roskiin, ellei mies olisi muistuttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sotkuisissa miehissä on yksi hyvä piirre: he eivät nalkuta, jos ei itse ehdi tai jaksa siivota. Moni siisti mies on täysi neurootukko, jonka kotona mikään ei saa kulua tai vaihtaa paikkaa.

Mulla juuri päinvastainen kokemus. Sotkuisa exäni oli ihan na_si ja pilkkari koskien kotitöitäni. Siisti nyxäni ei nalkuta koskaan, hän ei ajattele että jonkun muun se pitäisi tehdä.

Näin juuri. Tuleepa vielä mieleeni muuten naapurin mieskin, joka nimenomaan oli oli tämä kotina_si: koti piti olla tiptop kunnossa aina, mutta herra itse ei kyllä siivonnut tai muuta. Kotonaan oli ollut näin ja poika jatkoi samaa mallia. Oma exäni sentään vain nalkutti - ei ollut nat_itasolla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies kanssa aina sanoo, että sun olis pitänyt pyytää. Eihän hän osaa ajatella niin. Viime kesänä makasin vatsataudin kourissa vuoteessa ja lapsille olisi pitänyt saada ruokaa. No eihän hän tajunnut, että olis pitänyt kaupssta hakea jotain. Itsensä oli kuitenkin huolehtinut kun kävi muualla syömässä. Silloinkin tuli tuo vastaus.

Risoo kun tietyissä asioissa mies on kuin yksi lapsista.

Toisalta minusta on epäreilua odottaa, että mies osaa poikkeustilanteen sattuessa hoitaa asiat yhtä hyvin kuin sinä, vaikka sinä olet paljon harjaantuneempi niitä hoitamaan. Kuten vaikka tuo lasten ruokkiminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerronpa esimerkin elävästä elämästä.

Odottelen kuukautisten alkamista, joten laitoin yöksi pikkuhousunsuojan. Tänään aamulla vessassa päätin heittää suojan menemään, mutta koska olin eilen unohtanut tuoda vessan roskikseen uuden pussin, laskin paperiin käärimäni suojan hetkeksi patterin päälle. Suoja piti toimittaa keittiön roskikseen.

Käsiäni pestessäni katsoin peiliin ja totesin, että seuraavaksi pitää kyllä harjata hiukset. Aloin harjata hiuksia ja lähdin ajatuksissani ulos vessasta, jonne se suoja tietenkin jäi. Hiustenharjauksen jälkeen aloin pestä hampaita. Suoja jäi jälleen vessaana.

Jonkin ajan kuluttua mies totesi, että olin ilmeisesti unohtanut jotain. Suoja päätyi vihdoinkin vessaan, mutta ei varsinaisesti omasta aloitteestani.

Tällaista unohtelua ja tavaroiden joutumista väärään paikkaan tapahtuu mulle ihan jatkuvasti: ennen kuin saan yhden asian päätökseen, on mielessä jo toinen. Joten ymmärrän hyvin näitä miehiä, jotka eivät saa sitä muovipussia paikalleen ilman huomautusta. Ehkä pussin vieminen paikoilleen on heillä aika ajoin mielessä, mutta asia unohtuu joka kerta, kun tilalle tulee muuta mietittävää. Tämä on minusta tahaton luonteenpiirre eikä oma valinta tai tietoista vallankäyttöä, ja kyllä se aika ikävää olisi, jos puoliso ei sitä ymmärtäisi ja hyväksyisi.

Lapsiperheessä tuo ei vain käy.

Lapsi voi syödä sen sinun pikkuhousunsuojasi tai tukehtua siihen miehen muovikassiin.

Sinä et kyllä nyt ihan  ymmärrä tätä asiaa. Tuollainen ominaisuus, että ahkeruudesta ja kovasta yrittämisestä huolimatta huomio kiinnittyy aina uuteen asiaan ja keskittyminen edelliseen asiaan katkeaa (kun se katoaa sekunniksi näkökentästä) on synnynnäinen ominaisuus ihmisissä. Se liittyy aivojen tiedonkäsittelyyn. Osa siitä on biologista temperamenttiä, osa siitä voi olla jotan neurobiologista keskittymistyyliä, jossa on lieviä keskittymishäiriön piirteitä. On ihan turha jankata, että tuollainen ei vain käy. Tuo ominaisuus on osa tuollaisen ihmisen neurobiologiaa. Luuletko, ettei siitä olisi miljoona kertaa yrittänyt opetella pois? syyllistänyt itseään vaikka kuinka, että miksi ei saa asiaa onnistumaan??? Seuraavaksi varmaan sanot, että tuollaiset ihmiset ei saa lisääntyä.

Lapsiperheessä tuollainen puoliso on käytännössä yksi lisälapsi, jonka perään pitää sen toisen vanhemman katsoa koko ajan.

Ja juuri se on se uuvuttava piirre. Että luulet olevasi vain toinen vanhempi kahdelle lapselle, mutta käytännössä olet kolmen lapsen yksinhuoltaja.

No mielestäni vanhemmuus on muutakin kuin nurkkien nuohoamista oma-aloitteisesti. Minä arvostan miehessä isänä mm. aitoa kiinnostusta lapseen, lapsen leikittämistä, leikkikentällä pyörimistä lapsen kanssa, lapsen nukuttamista joka ilta, lapselle lukemista, lapsen terveydenhoidosta vastaamista, lapsen päivähoito ja kouluasioihin osallistumista, lapsen raha-asioiden hoitoa jne. Minua ei liikuta kovinkaan korkealle se, viekö se roskat oma-aloitteisesti kristallipallosta lukien ulos vai vienkö ne minä kauppareissulle lähtiessäni. On aika alentavaa puhua aikuisesta miehestä, jonka itse on valinnut ja hänen kanssaan perheenkin tehnyt, että kyseessä on pelkkä lisälapsi koska ei nuohoa nurkkia niinkuin sinä.

Mitä enemmän ne paskahommat jää toiselle, sitä enemmän se paskahommien kanssa puurtava jää paitsi kaikesta siitä kivasta, minkä vanhemmuuteen pitäisi kuulua.

Hänestä tulee siivooja/sihteeri, joka avustaa sitä laiskaa vanhempaa loistamaan.

Ja kun se kaikki kiva katoaa avioiliitosta, niin seuraus on ero. Pahimmassa tapatuksessa saa vielä nat_iaviomiehen nalkutusta päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vastata, miksi jatkatte yhdessäoloa noiden miestenne kanssa, jos heistä ei kerran ole muuta kuin vaivaa?

Lapset tykkäävät isästään. Ja tykkään minäkin ihmisenä. Minä olen aika lunki vaimo, enkä nillitä väärästä ruuasta tai rumista vaatteista enkä vaadi mitään niposiisteyttäkään. Mutta  minusta silloin ylitetään raja kun lapsi kärsii tästä huithapeliudesta ja omissa sfääreissä liitelystä. Kuten nyt vaikka siitä että sateella ei ole kumisaappaita, talvella hanskoja, kaapissa ei ole ruokaa ruoka-aikana tai että lapsella ei ole lahjaa vietäväksi kaverin synttäreille. Aikuinen kyllä hanskaa nämä tilanteet, lapsi ei.

Ei kai eroaminen sitä tarkoita, että lapsilta viedään isä. Jos on tosiaan noin rankkaa, niin tee itsellesi ja lapsillesi palvelus ja eroa. Ei se mies tule muuksi muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei mene noin. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että minua ei ole opetettu lapsena tuohon tyypilliseen naisen rooliin. Mieskään ei ole noin välinpitämätön kuin sarjiksessa, koska hän esim. katsoessaan jääkaappiin osaa itsenäisesti lähteä kauppaan hakemaan puuttuvat tavarat, sekä samalla miettii ruoka-ainekset ja kokkaa pyytämättä valitsemistaan aineksista ruuan.

Tuo voi johtua myös siitä, että minulla ei ole niin tarkat siisteyskriteerit. En esim. panikoidu sotkusta tai sarjiksessa mainitusta pöydän siivouksesta, koska osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, eli sarjiksen tilanteessa laittaisin ensin kylmää vaativat ruoat jääkaappiin ennen kuin tekisin muuta (Kuka muka toimii toisin?) ja siivoaisin pöydän sitten jos jaksaisin, tai sitten yksinkertaisesti odottaisin, että mies siivoaa sen.

On meilläkin joissain asioissa noin, että minä olen niistä pääosin vastuussa, kuten lapsen vaatehankinnat tai erikoisempien paikkojen siivous, mutta eipä tuo haittaa. On sitten myös asioita mitkä pyörisivät täysin ilman osallistumistani, kuten aiemminkin mainittu ruokapuoli, joten tilanne on aika tasoissa.

Yleensä naisilla vain taitaa olla paljon kriittisemmät kriteerit siisteydelle ja terveellisyydelle kuin miehillä, joten siksi naiset tulevat varmaan hoitaneeksi nuo ennen kuin mies ehtii edes niitä ajatella. Miestä ei yksinkertaisesti välttämättä haittaa tuollaiset pikkujutut, niin miksi hän tekisi niille silloin mitään.

Huokaus! Niin kai se on sitten niin, että minä vain teen kaiken väärin. Ajattelen väärin. Minulla on väärät kriteerit. Olen valinnut miehenikin väärin. No, koitan ryhdistäytyä ja pidän jatkossa turpani kiinni. Ja lasken terveellisyys/siisteyriteerejäni vieläkin alemmaksi. Miestä ei näy, on jossain omissa menoissa. Jääkaappi on tyhjä, koska en ehtiny eilen käydä kaupassa ja ruokaakin pitäisi laittaa. Olen ollut vaihteeksi taas ihan loppu ja arki sakkaa. Työ vie mehut Tehkööt lapset vaikka voileivät. Katsotaan sitten loppupäivä piirrettyjä ja nukun sohvalla kaaoksen keskellä. Huomenna kaivetaan pyykkikorista vaatteet töihin, kouluun ja päiväkotiin.

Lakkaa nyt ainakin sitä miestä paapomasta: menköön edes se paskaisilla vaatteilla jatkossa, kun ei mihinkään osallistu. Pakkoko sinun on sitä orjailla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä olen vetänyt herneet nenään, että jos lähdemme esim koko perhe vaateostoksille, mies liukenee seurasta mitään ilmoittamatta jonnekin miestneliikkeeseen, jossa hän hymyilevän myyjän avustuksella valikoi itselleen vaatteita parikin tuntia. Sillä aikaa kun minä ostan lapsilöe kaikki vaatteet, enkä pääse edes sovituskoppiin sovittamaan itselleni mitään, koska lapset yllättäen ovatkon koko reissun vain minun kontollani.

Tai siitä että vaikka laitan roskiksen tuulikaappiin ajatulsella, että seuraava uloslähtijä vie sen mennessään roska-astiaan, mies loikkii sen yli. Testissä totesin että sinne voi kasata niitä jopa kymmenen eikä hän solti hoksaa, että voisi itse tehdä asialle jotain.

Ihme mies sinulla kun saa vaatekauppaan menemään "parikin tuntia". Meidän perheen miehen vaateostoksiin menee max vartti. Tietää mitä hakee, sovittaa ja ostaa.

Ja miksi ET itse hoida roskien vientiä kerralla loppuun vaan jätät homman puolitiehen?

Niin. Näin meillä käy. Minä pukerran lapsille kaikki varusteet ja mies saa hyvää palvelua tahollaan. Olen kulkenut postimyyntivaateissa nyt viisi vuotta tai ostan sovittamatta.

Ja miksi minun pitäisi erikseen pukea päälleni ja käydä viemässä ne roskat, jos mies menee joka tapauksessa roska-astian ohi autolleen, joka on siinä roska-astian vieressä. Pitäisikö siis pukea lapsetkin mukaan viemään niitä roskia? Jotka minä siis jo olen huoehtinut sieltä keittiöstä alas tuulikaappiin.

Alastiko hihhuloit kotona? Ja miksi ne lapset pitää ottaa mukaan jos mies on kotona? Jälleen juuri esimerkki siitä marttyyriytymisestä. "Ei se mies kuitenkaan osaa katsoa lapsia edes kahta minuuttia"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vastata, miksi jatkatte yhdessäoloa noiden miestenne kanssa, jos heistä ei kerran ole muuta kuin vaivaa?

Lapset tykkäävät isästään. Ja tykkään minäkin ihmisenä. Minä olen aika lunki vaimo, enkä nillitä väärästä ruuasta tai rumista vaatteista enkä vaadi mitään niposiisteyttäkään. Mutta  minusta silloin ylitetään raja kun lapsi kärsii tästä huithapeliudesta ja omissa sfääreissä liitelystä. Kuten nyt vaikka siitä että sateella ei ole kumisaappaita, talvella hanskoja, kaapissa ei ole ruokaa ruoka-aikana tai että lapsella ei ole lahjaa vietäväksi kaverin synttäreille. Aikuinen kyllä hanskaa nämä tilanteet, lapsi ei.

Ei kai eroaminen sitä tarkoita, että lapsilta viedään isä. Jos on tosiaan noin rankkaa, niin tee itsellesi ja lapsillesi palvelus ja eroa. Ei se mies tule muuksi muuttumaan.

Näin juuri. Ja mikä pakko sitä miestäkin on passata kun se ei korvaansa lotkauta teidän muiden passauksille tai tarpeill? Elää kuin poikamies hotellissa täyshuollossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei mene noin. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että minua ei ole opetettu lapsena tuohon tyypilliseen naisen rooliin. Mieskään ei ole noin välinpitämätön kuin sarjiksessa, koska hän esim. katsoessaan jääkaappiin osaa itsenäisesti lähteä kauppaan hakemaan puuttuvat tavarat, sekä samalla miettii ruoka-ainekset ja kokkaa pyytämättä valitsemistaan aineksista ruuan.

Tuo voi johtua myös siitä, että minulla ei ole niin tarkat siisteyskriteerit. En esim. panikoidu sotkusta tai sarjiksessa mainitusta pöydän siivouksesta, koska osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, eli sarjiksen tilanteessa laittaisin ensin kylmää vaativat ruoat jääkaappiin ennen kuin tekisin muuta (Kuka muka toimii toisin?) ja siivoaisin pöydän sitten jos jaksaisin, tai sitten yksinkertaisesti odottaisin, että mies siivoaa sen.

On meilläkin joissain asioissa noin, että minä olen niistä pääosin vastuussa, kuten lapsen vaatehankinnat tai erikoisempien paikkojen siivous, mutta eipä tuo haittaa. On sitten myös asioita mitkä pyörisivät täysin ilman osallistumistani, kuten aiemminkin mainittu ruokapuoli, joten tilanne on aika tasoissa.

Yleensä naisilla vain taitaa olla paljon kriittisemmät kriteerit siisteydelle ja terveellisyydelle kuin miehillä, joten siksi naiset tulevat varmaan hoitaneeksi nuo ennen kuin mies ehtii edes niitä ajatella. Miestä ei yksinkertaisesti välttämättä haittaa tuollaiset pikkujutut, niin miksi hän tekisi niille silloin mitään.

Huokaus! Niin kai se on sitten niin, että minä vain teen kaiken väärin. Ajattelen väärin. Minulla on väärät kriteerit. Olen valinnut miehenikin väärin. No, koitan ryhdistäytyä ja pidän jatkossa turpani kiinni. Ja lasken terveellisyys/siisteyriteerejäni vieläkin alemmaksi. Miestä ei näy, on jossain omissa menoissa. Jääkaappi on tyhjä, koska en ehtiny eilen käydä kaupassa ja ruokaakin pitäisi laittaa. Olen ollut vaihteeksi taas ihan loppu ja arki sakkaa. Työ vie mehut Tehkööt lapset vaikka voileivät. Katsotaan sitten loppupäivä piirrettyjä ja nukun sohvalla kaaoksen keskellä. Huomenna kaivetaan pyykkikorista vaatteet töihin, kouluun ja päiväkotiin.

Eikö sen siisteyden sijaan kannata laittaa päämääräksi onnellisuus, niin oma kuin perheen? Onko nuo riidat siisteydestä ja kotitöistä vain heijastumia muusta onnettomuudesta? Kuka perheessä on onnellinen jos kannetaan jatkuvasti kaunaa ja katkeroidutaan? Meillä on yksi elämä, haluaako sen käyttää marttyyriuuteen ja katkeroitumiseen? t. suht sotkuisen kodin onnellinen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä olen vetänyt herneet nenään, että jos lähdemme esim koko perhe vaateostoksille, mies liukenee seurasta mitään ilmoittamatta jonnekin miestneliikkeeseen, jossa hän hymyilevän myyjän avustuksella valikoi itselleen vaatteita parikin tuntia. Sillä aikaa kun minä ostan lapsilöe kaikki vaatteet, enkä pääse edes sovituskoppiin sovittamaan itselleni mitään, koska lapset yllättäen ovatkon koko reissun vain minun kontollani.

Tai siitä että vaikka laitan roskiksen tuulikaappiin ajatulsella, että seuraava uloslähtijä vie sen mennessään roska-astiaan, mies loikkii sen yli. Testissä totesin että sinne voi kasata niitä jopa kymmenen eikä hän solti hoksaa, että voisi itse tehdä asialle jotain.

Ihme mies sinulla kun saa vaatekauppaan menemään "parikin tuntia". Meidän perheen miehen vaateostoksiin menee max vartti. Tietää mitä hakee, sovittaa ja ostaa.

Ja miksi ET itse hoida roskien vientiä kerralla loppuun vaan jätät homman puolitiehen?

Niin. Näin meillä käy. Minä pukerran lapsille kaikki varusteet ja mies saa hyvää palvelua tahollaan. Olen kulkenut postimyyntivaateissa nyt viisi vuotta tai ostan sovittamatta.

Ja miksi minun pitäisi erikseen pukea päälleni ja käydä viemässä ne roskat, jos mies menee joka tapauksessa roska-astian ohi autolleen, joka on siinä roska-astian vieressä. Pitäisikö siis pukea lapsetkin mukaan viemään niitä roskia? Jotka minä siis jo olen huoehtinut sieltä keittiöstä alas tuulikaappiin.

Alastiko hihhuloit kotona? Ja miksi ne lapset pitää ottaa mukaan jos mies on kotona? Jälleen juuri esimerkki siitä marttyyriytymisestä. "Ei se mies kuitenkaan osaa katsoa lapsia edes kahta minuuttia"

Näin juuri. Pistät takin päälle lauantaiaamulla ja lähdet kaupungille. Tulet kotiin siinä alkuillasta. Ei ne sinne kuole. Älä tee itsestäsi orjaa ja marttyyria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei mene noin. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että minua ei ole opetettu lapsena tuohon tyypilliseen naisen rooliin. Mieskään ei ole noin välinpitämätön kuin sarjiksessa, koska hän esim. katsoessaan jääkaappiin osaa itsenäisesti lähteä kauppaan hakemaan puuttuvat tavarat, sekä samalla miettii ruoka-ainekset ja kokkaa pyytämättä valitsemistaan aineksista ruuan.

Tuo voi johtua myös siitä, että minulla ei ole niin tarkat siisteyskriteerit. En esim. panikoidu sotkusta tai sarjiksessa mainitusta pöydän siivouksesta, koska osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, eli sarjiksen tilanteessa laittaisin ensin kylmää vaativat ruoat jääkaappiin ennen kuin tekisin muuta (Kuka muka toimii toisin?) ja siivoaisin pöydän sitten jos jaksaisin, tai sitten yksinkertaisesti odottaisin, että mies siivoaa sen.

On meilläkin joissain asioissa noin, että minä olen niistä pääosin vastuussa, kuten lapsen vaatehankinnat tai erikoisempien paikkojen siivous, mutta eipä tuo haittaa. On sitten myös asioita mitkä pyörisivät täysin ilman osallistumistani, kuten aiemminkin mainittu ruokapuoli, joten tilanne on aika tasoissa.

Yleensä naisilla vain taitaa olla paljon kriittisemmät kriteerit siisteydelle ja terveellisyydelle kuin miehillä, joten siksi naiset tulevat varmaan hoitaneeksi nuo ennen kuin mies ehtii edes niitä ajatella. Miestä ei yksinkertaisesti välttämättä haittaa tuollaiset pikkujutut, niin miksi hän tekisi niille silloin mitään.

Huokaus! Niin kai se on sitten niin, että minä vain teen kaiken väärin. Ajattelen väärin. Minulla on väärät kriteerit. Olen valinnut miehenikin väärin. No, koitan ryhdistäytyä ja pidän jatkossa turpani kiinni. Ja lasken terveellisyys/siisteyriteerejäni vieläkin alemmaksi. Miestä ei näy, on jossain omissa menoissa. Jääkaappi on tyhjä, koska en ehtiny eilen käydä kaupassa ja ruokaakin pitäisi laittaa. Olen ollut vaihteeksi taas ihan loppu ja arki sakkaa. Työ vie mehut Tehkööt lapset vaikka voileivät. Katsotaan sitten loppupäivä piirrettyjä ja nukun sohvalla kaaoksen keskellä. Huomenna kaivetaan pyykkikorista vaatteet töihin, kouluun ja päiväkotiin.

Eikö sen siisteyden sijaan kannata laittaa päämääräksi onnellisuus, niin oma kuin perheen? Onko nuo riidat siisteydestä ja kotitöistä vain heijastumia muusta onnettomuudesta? Kuka perheessä on onnellinen jos kannetaan jatkuvasti kaunaa ja katkeroidutaan? Meillä on yksi elämä, haluaako sen käyttää marttyyriuuteen ja katkeroitumiseen? t. suht sotkuisen kodin onnellinen äiti.

Siisteysfanaatikoille se on onnikin tai osa onnea  (mm. tuo naapurini na_siaviomies - erittäin tarkka, että koti on tip top koko ajan ja se on pelkästäänä vaimon tehtävä, joka on myös töissä kokoaikaa).

Ne, jotka ei jaksa sotkua ja siitä tulevaa eripuraa, eroavat sittten - pakostakin se viilentää välit ja vie seksin. Jos molemmat on boheemeja suhde ja koti toimii, kuten myös niillä jotka haulaa siistin kodin kumpikin ja molemmat tekee töitä sen eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan mieheni joka ei osaa itse leipoa, voi tulle viereen selittåmään kymmeniä kertoja, että hänen äitinsä tekee sokerikakkupohjan eri tavalla.

Pyykeistään hän selittää erikseeen millaisia pesutapoja niille toivoo tai että mitkä kaikki hän haluaa pestäväksi käsin.

Tai jos opetan lapselle kielen läksyä (minulla on jopa kielten open koulutus) hän tulee viereen opettamaan lapselle toisin.

Tai jos sanon lapselle jotain, hän tarkentaa ja kääntää sen mielestään paremmaksi. Usein niin että minä selitän lapsentasoisesti, hön sivistyssanoilla.

Eikä! Just kuin mun exä! Kauluspaidatkin piti kuivattaa tietyllä tavalla napitettuna. Oma "työ"huoneensa oli kuin kaatopaikka.

Olen yhä enemmän sitä mieltä että hänen täytyy olla asperger. Pakkomielteisen tarkka, tietokonetyössään hyvä, kuitenkin kyvytön ja avuton hallitsemaan ihan arkista toimintaa ja kodinhoitoa.

Oma puoliso ei ole niinkuin tuossa aiemmin lainatussa viestissä mainittu (korkeintaan hyvin lievästi), mutta täältäkin löytyy tietokonenörtti jonka erikoisuuksiinsa kuuluu samalla sotkuisuus ja toisaalta ääretön pikkutarkkuus ja järjestyksen tarve tietyissä asioissa. On ihan järjettömän tarkka tekijä, oli kyseessä sitten paketin pakkaaminen, joku rakennusprojekti tai toisaalta myös siivoaminen sitten kun sille päälle sattuu. Haluaa astiat kuivauskaappiin tietyssä järjestyksessä ja jos laitan ne "väärin", saattaa myöhemmin mennä korjaamaan. Kurkkujen ja leikkeleiden asettaminen leivälle voi olla yksi hemmetin show, koska ne täytyy olla tietyllä tavalla. Kodinhoito on sitten toisinaan yhtä kaaosta. Hänellä on adhd, joka toki selittää näitä, mutta en ihmettelisi jos löytyisi jotain muutakin neuroepätyypillisyyttä.

Mieheni jolta tavarat tippuu ympäri pihamaita käy aina lataqmassa astianpesukoneen perässäni koska minun versioni ei kelpaa. Sen sijaan hän ei ole 20 vuodessa oppinut astioiden paikkoja kaapissa, vaan joko työntää ne ihan sikin sokin tai sitten jättää pöydälle minua varten.

Eli tiskikoneessa on täysin viivantarkka järjestys samoille astioille jotka muuten voi lojua pöydillä vaikka kuukausia ilman minua. En tajua.

Nyt tätä ketjua luettuani väittäisin että sinunkin mies on asperger.

T. Samanlaisen exä

Joku tätäalapeukutti mutta miettikääs asiaa.

-kirjaviisaus ja pikkutarkkuus valikoiduissa asioissa

-kyvyttömyys selvitä arjessa arjen askareusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siiris kirjoitti:

Mun huomio kiinnittyi nyt kuitenkin siihen että naisten välinen empatia ei tässä sarjiksessa toiminut yhtään. Ja mietin myös puolessa välissä että miksei nainen pyytänyt miehen apua vaan marttyyrimaisesti yritti tehdä kaiken itse.  Itse 20 vuotisen perhe-elämän aikana olen huomannut että jos mies haluaa auttaa niin nainen sanoo että ei tarvitse, ei kiitos, teen itse ja kaikkein kamalin: parempi kun et auta. Tämä on ihan tosi asia ja naiset edelleen jatkuvasti tekevät tätä. Jos miehelle aina sanoo että kiitos en tarvitse apua niin silloin TODELLAKIN jos apua tarvitsee sitä on pyydettävä. Mitä tuohon naisten väliseen empatiaan tulee niin jos mut on kutsuttu kaverin luo tai jonkun olen kutsunut meille niin ojennan auttavan käden tai ystäväni tekee näin. Jos mut kutsutaan viinilasilliselle niin oletan että ystäväni on hoitanut lapset siihen mennessä nukkumaan, heidän isänsä hoitaa heidät tai heille on hankittu hoitaja. Saman teen itse. En ole koskaan, missään nähnyt tuollaista tapahtuvan mitä tuossa sarjiksessa ja paljon olen nähnyt ja maailmalla kulkenut. Ne naiset jotka tietävät että heidän miehensä on kotitalousvammainen ovat sinut asian kanssa ja hoitavat asian itselleen suotuisasti, niille joille kotitalousvammainen mies ei käy niin eikun oma kotitalous ja asunto sitten vaan. Sittenhän sitä voi ihmetellä että kukas nyt auttaa. Ihan varmasti sitä apua pitää silloin pyytää ja todella kiltisti. Joskus jopa nöyrästi.

Feminismi on ok silloin kun se on fiksua. Tulee varmasti yllätyksenä että kaikki feminismin/naisten oikeuksien puolesta julkaistu materiaali ei ole älykästä. 

Siis "pyytänyt apua" pikku apulaiselta? Eikö mie olekaan täysivaltainen, itsenäinen perheenjäsen?

Ei kyse ole siitä. En minäkään olisi saanut sitä pikkuhousunsuojaa roskiin, ellei mies olisi muistuttanut.

Ai, mä luulin et tuo oli jokin kertaluontoinen tapahtuma, mutta että suunnilleen joka pikkusuojakeissi menee noin..