Lue keskustelun säännöt.
Mainio sarjis kotitöiden jaosta ja näkymättömästä työstä :)
24.05.2017 |
"Olisit pyytänyt". Ylempi englanniksi ja alempi alkukielellä ranskaksi siille, joilta se paremmin taittuu. Mainittu tieto kotitöiden jakautumisesta on Ranskasta, mutta myös Suomessa naiset tekevät puolet keskimäärin päivässä puolet enemmän kotitöitä kuin miehet.
https://english.emmaclit.com/2017/05/20/you-shouldve-asked/
https://emmaclit.com/2017/05/09/repartition-des-taches-hommes-femmes/
Kommentit (706)
Vierailija kirjoitti:
Lähteet aloituksen väitteelle? Suomalainen mies tekee 38-tuntista työviikkoa, nainen 32-tuntista työviikkoa.
Lisäksi naiset makaavat kotona vuosikausia äitiyden varjolla.
Joku raja pitää olla sinunkin typeryydelläsi.
Toivon, että pääset "makaamaan kotona vuosikausia" hoitaessasi useita pieniä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa esimerkin elävästä elämästä.
Odottelen kuukautisten alkamista, joten laitoin yöksi pikkuhousunsuojan. Tänään aamulla vessassa päätin heittää suojan menemään, mutta koska olin eilen unohtanut tuoda vessan roskikseen uuden pussin, laskin paperiin käärimäni suojan hetkeksi patterin päälle. Suoja piti toimittaa keittiön roskikseen.
Käsiäni pestessäni katsoin peiliin ja totesin, että seuraavaksi pitää kyllä harjata hiukset. Aloin harjata hiuksia ja lähdin ajatuksissani ulos vessasta, jonne se suoja tietenkin jäi. Hiustenharjauksen jälkeen aloin pestä hampaita. Suoja jäi jälleen vessaana.
Jonkin ajan kuluttua mies totesi, että olin ilmeisesti unohtanut jotain. Suoja päätyi vihdoinkin vessaan, mutta ei varsinaisesti omasta aloitteestani.
Tällaista unohtelua ja tavaroiden joutumista väärään paikkaan tapahtuu mulle ihan jatkuvasti: ennen kuin saan yhden asian päätökseen, on mielessä jo toinen. Joten ymmärrän hyvin näitä miehiä, jotka eivät saa sitä muovipussia paikalleen ilman huomautusta. Ehkä pussin vieminen paikoilleen on heillä aika ajoin mielessä, mutta asia unohtuu joka kerta, kun tilalle tulee muuta mietittävää. Tämä on minusta tahaton luonteenpiirre eikä oma valinta tai tietoista vallankäyttöä, ja kyllä se aika ikävää olisi, jos puoliso ei sitä ymmärtäisi ja hyväksyisi.
Lapsiperheessä tuo ei vain käy.
Lapsi voi syödä sen sinun pikkuhousunsuojasi tai tukehtua siihen miehen muovikassiin.
Sinä et kyllä nyt ihan ymmärrä tätä asiaa. Tuollainen ominaisuus, että ahkeruudesta ja kovasta yrittämisestä huolimatta huomio kiinnittyy aina uuteen asiaan ja keskittyminen edelliseen asiaan katkeaa (kun se katoaa sekunniksi näkökentästä) on synnynnäinen ominaisuus ihmisissä. Se liittyy aivojen tiedonkäsittelyyn. Osa siitä on biologista temperamenttiä, osa siitä voi olla jotan neurobiologista keskittymistyyliä, jossa on lieviä keskittymishäiriön piirteitä. On ihan turha jankata, että tuollainen ei vain käy. Tuo ominaisuus on osa tuollaisen ihmisen neurobiologiaa. Luuletko, ettei siitä olisi miljoona kertaa yrittänyt opetella pois? syyllistänyt itseään vaikka kuinka, että miksi ei saa asiaa onnistumaan??? Seuraavaksi varmaan sanot, että tuollaiset ihmiset ei saa lisääntyä.
Lapsiperheessä tuollainen puoliso on käytännössä yksi lisälapsi, jonka perään pitää sen toisen vanhemman katsoa koko ajan.
Ja juuri se on se uuvuttava piirre. Että luulet olevasi vain toinen vanhempi kahdelle lapselle, mutta käytännössä olet kolmen lapsen yksinhuoltaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa esimerkin elävästä elämästä.
Odottelen kuukautisten alkamista, joten laitoin yöksi pikkuhousunsuojan. Tänään aamulla vessassa päätin heittää suojan menemään, mutta koska olin eilen unohtanut tuoda vessan roskikseen uuden pussin, laskin paperiin käärimäni suojan hetkeksi patterin päälle. Suoja piti toimittaa keittiön roskikseen.
Käsiäni pestessäni katsoin peiliin ja totesin, että seuraavaksi pitää kyllä harjata hiukset. Aloin harjata hiuksia ja lähdin ajatuksissani ulos vessasta, jonne se suoja tietenkin jäi. Hiustenharjauksen jälkeen aloin pestä hampaita. Suoja jäi jälleen vessaana.
Jonkin ajan kuluttua mies totesi, että olin ilmeisesti unohtanut jotain. Suoja päätyi vihdoinkin vessaan, mutta ei varsinaisesti omasta aloitteestani.
Tällaista unohtelua ja tavaroiden joutumista väärään paikkaan tapahtuu mulle ihan jatkuvasti: ennen kuin saan yhden asian päätökseen, on mielessä jo toinen. Joten ymmärrän hyvin näitä miehiä, jotka eivät saa sitä muovipussia paikalleen ilman huomautusta. Ehkä pussin vieminen paikoilleen on heillä aika ajoin mielessä, mutta asia unohtuu joka kerta, kun tilalle tulee muuta mietittävää. Tämä on minusta tahaton luonteenpiirre eikä oma valinta tai tietoista vallankäyttöä, ja kyllä se aika ikävää olisi, jos puoliso ei sitä ymmärtäisi ja hyväksyisi.
Lapsiperheessä tuo ei vain käy.
Lapsi voi syödä sen sinun pikkuhousunsuojasi tai tukehtua siihen miehen muovikassiin.
Sinä et kyllä nyt ihan ymmärrä tätä asiaa. Tuollainen ominaisuus, että ahkeruudesta ja kovasta yrittämisestä huolimatta huomio kiinnittyy aina uuteen asiaan ja keskittyminen edelliseen asiaan katkeaa (kun se katoaa sekunniksi näkökentästä) on synnynnäinen ominaisuus ihmisissä. Se liittyy aivojen tiedonkäsittelyyn. Osa siitä on biologista temperamenttiä, osa siitä voi olla jotan neurobiologista keskittymistyyliä, jossa on lieviä keskittymishäiriön piirteitä. On ihan turha jankata, että tuollainen ei vain käy. Tuo ominaisuus on osa tuollaisen ihmisen neurobiologiaa. Luuletko, ettei siitä olisi miljoona kertaa yrittänyt opetella pois? syyllistänyt itseään vaikka kuinka, että miksi ei saa asiaa onnistumaan??? Seuraavaksi varmaan sanot, että tuollaiset ihmiset ei saa lisääntyä.
Lapsiperheessä tuollainen puoliso on käytännössä yksi lisälapsi, jonka perään pitää sen toisen vanhemman katsoa koko ajan.
Ja juuri se on se uuvuttava piirre. Että luulet olevasi vain toinen vanhempi kahdelle lapselle, mutta käytännössä olet kolmen lapsen yksinhuoltaja.
Ehkä. Olen tuon tekstin kirjoittaja. Me olemme mieheni kanssa molemmat tuollaisia add-tapauksia ja hajamielisiä professoreita. Eli kumpikaan emme ole toiselle se lisälapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Juuri noin se menee. Vaimolla aivot sulaa kaiken muistamisen kanssa.
Meillä mies aina "keskittyy" eli tekee aina vain tasan sitä hommaansa jonka haluaa tehdä. Jos teemme pihatöitä, lapset saa hukkua lampeen metrin päässä, koska hän keskittyy. Sen sijaan minun pitää tulla erikseen kasvihuoneesta kädet mullassa sadan metrin päästä pelastamaan ne lapaet, joita vaihdin silmät selässä seinän läpi.
Tällä viikolla olen seurannut neljä päivää poimiiko mies keskellä lattiaa olevan muovipussin vai odottaako kaikki että minä kerään sen sieltä...
Millanen ihminen rakentelee tällaisia lapsellisia ansoja. Jos haluat roskapussin vietävän, sano se.
XD "you should have asked" ... millainen ihminen kuvittelee että se roskapussi on siitä menossa mihinkään muuhun kuin roskikseen? Millainen ihminen kuvittelee että ei ole hänen asiansa miettiä miten hänen roskansa päätyvät pois asunnosta?
Nostaisin esiin sellaisen jutun, että jos toinen puoliso on ensin tehnyt kodin omanlaisekseen, niin sen toisen alkaa lopulta olla vaikea tehdä siellä mitään kun mikään ei kuitenkaan mene oikein. Olen mies ja olin pitkässä suhteessa toisen miehen kanssa. Puoliso halusi ensiksikin heittää pois kaikki mun huonekaluni ja varastoida tavarani. Kaikki oli siis hänen. Tein hänen mielestään kaiken väärin. Vastasin ruokahuollosta, mutta siitäkin tuli valitusta. Syötiin sitten pakastepizzoja aika usein kun mikään ei kerta kelvannut. Ideani tyrmättiin, enkä saanut tehdä kotona oikein mitään. Elin yhden huoneen nurkassa, jonne hän oli dumpannut ne tavarani, joista en suostunut luopumaan. Hän valitti sotkusta, mutta jos siivosin, tein sen väärin. Siitä vasta riemu repesi, jos hajotin vahingossa jotain. Eihän sellaisessa paikassa uskalla edes hengittää. Se oli jatkuvaa nalkutusta. Ihan sama, mitä tein tai jätin tekemättä. Se oli pahinta, kun paistinpannut tulivat tiensä päähän. Se huuto, kun olin taas tehnyt jotain väärin kun kympin pannu oli huonossa kunnossa parin vuoden ahkeran käytön jälkeen. Ja se raivosiivous ja kaappien paiskominen.
Itse en ole koskaan ollut naisen kanssa, mutta havaintoni on sellainen, että nainen usein laittaa kodin mieleisekseen, eikä mies sitten oikein osaa olla siellä. Mies on kuin vieras. Päävastuu toki valuu sille, joka vain tekee kodista mieleisensä ja laittaa toisen vieraan asemaan. Ei kylässäkään uskalla ruveta liian oma-aloitteiseksi. Jos itse haluaisin esim. perunamaan pihalle, niin sehän olisi oma vastuuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nostaisin esiin sellaisen jutun, että jos toinen puoliso on ensin tehnyt kodin omanlaisekseen, niin sen toisen alkaa lopulta olla vaikea tehdä siellä mitään kun mikään ei kuitenkaan mene oikein. Olen mies ja olin pitkässä suhteessa toisen miehen kanssa. Puoliso halusi ensiksikin heittää pois kaikki mun huonekaluni ja varastoida tavarani. Kaikki oli siis hänen. Tein hänen mielestään kaiken väärin. Vastasin ruokahuollosta, mutta siitäkin tuli valitusta. Syötiin sitten pakastepizzoja aika usein kun mikään ei kerta kelvannut. Ideani tyrmättiin, enkä saanut tehdä kotona oikein mitään. Elin yhden huoneen nurkassa, jonne hän oli dumpannut ne tavarani, joista en suostunut luopumaan. Hän valitti sotkusta, mutta jos siivosin, tein sen väärin. Siitä vasta riemu repesi, jos hajotin vahingossa jotain. Eihän sellaisessa paikassa uskalla edes hengittää. Se oli jatkuvaa nalkutusta. Ihan sama, mitä tein tai jätin tekemättä. Se oli pahinta, kun paistinpannut tulivat tiensä päähän. Se huuto, kun olin taas tehnyt jotain väärin kun kympin pannu oli huonossa kunnossa parin vuoden ahkeran käytön jälkeen. Ja se raivosiivous ja kaappien paiskominen.
Itse en ole koskaan ollut naisen kanssa, mutta havaintoni on sellainen, että nainen usein laittaa kodin mieleisekseen, eikä mies sitten oikein osaa olla siellä. Mies on kuin vieras. Päävastuu toki valuu sille, joka vain tekee kodista mieleisensä ja laittaa toisen vieraan asemaan. Ei kylässäkään uskalla ruveta liian oma-aloitteiseksi. Jos itse haluaisin esim. perunamaan pihalle, niin sehän olisi oma vastuuni.
En ole koskaan valittanut siitä, että muovikassi on viety roskapussivarastoon väärin. Tai talikko korjattu pohasta talveksi väärin. Tai että omat vaatteet on haettu telineeltä omaan kaappiiin väärin. Tai roskapussi viety roska-astiaan väärin.
Tai että mies katsoisi jotenkin lapsen harrastuksen loppumisajan väärin. Tai mies kaitsisi vieressä olebia lapsia väärin. Estäisi näitä tippumasta laiturilta väärin.
Tuo on niiiiiin klisee kuin olla ja voi.
Siitä olen vetänyt herneet nenään, että jos lähdemme esim koko perhe vaateostoksille, mies liukenee seurasta mitään ilmoittamatta jonnekin miestneliikkeeseen, jossa hän hymyilevän myyjän avustuksella valikoi itselleen vaatteita parikin tuntia. Sillä aikaa kun minä ostan lapsilöe kaikki vaatteet, enkä pääse edes sovituskoppiin sovittamaan itselleni mitään, koska lapset yllättäen ovatkon koko reissun vain minun kontollani.
Tai siitä että vaikka laitan roskiksen tuulikaappiin ajatulsella, että seuraava uloslähtijä vie sen mennessään roska-astiaan, mies loikkii sen yli. Testissä totesin että sinne voi kasata niitä jopa kymmenen eikä hän solti hoksaa, että voisi itse tehdä asialle jotain.
Sen sijaan mieheni joka ei osaa itse leipoa, voi tulle viereen selittåmään kymmeniä kertoja, että hänen äitinsä tekee sokerikakkupohjan eri tavalla.
Pyykeistään hän selittää erikseeen millaisia pesutapoja niille toivoo tai että mitkä kaikki hän haluaa pestäväksi käsin.
Tai jos opetan lapselle kielen läksyä (minulla on jopa kielten open koulutus) hän tulee viereen opettamaan lapselle toisin.
Tai jos sanon lapselle jotain, hän tarkentaa ja kääntää sen mielestään paremmaksi. Usein niin että minä selitän lapsentasoisesti, hön sivistyssanoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin mies aina sanoo vain, että "tällainen mä oon", kun tulee sanomista siitä että kaikki kodin työt kasaantuu mulle. Kyllä se on mun mielesyä puppua, että kotitöiden tekeminen olis joku persoonallisuuden piirre, jota ei voi muuttaa. Olen itsekin hajamielinen hutilus. Tykkään lueskella kirjoja ja keskustella syvllisiä mieluummin kuin imuroida ti tehdä ruokaa. Mutta kun on ihan pakko tehdä ja pitää arki jollain lailla toimivans, kun on lapsia. Olen kehittänyt tähän tietynlaisia apukeinoja, jotka sopii mulle. Kun en yhtään löysäile, saan jotenkuten oman päivätyöni ohessa pidettyä homan kohtuullisesti kasassa. Mutta se vaatii multa paljon. Olen joutunut luopumaan paljosta muusta. Välillä tulee väsymus ja en jaksa koko ajan tehdä ja olla valppaana. Nopeasti homma menee kasokseen. Mies tekee silloin tällöin auttavia töitä pyynnösä (tyhjää toskikoneen, käy kaupassa kun teen lustan mukaan ym.). Mutta lashemman kokonaisuuden hallintaan ja ennakointiin ym. hänestä ei ole. Mielestäni se ei kuitenkaan ole PERSOONAKYSYMYS. Ujous, vilkkaus ym. ovat persoonakysymyksiä, mutta oman pesän hoitaminen ja kotityöt ovat ihan opeteltavissa olevia asioita. Kukin tyylillään, mutta pääasia arki sujuu. Ja sehän ei suju, jos pyykki on viikkokausia pesemättä, kukaan ei käy kaupassa, eikä suunnittele kauppalistoja, kukaan ei mieti lapsille seuraavan pöivän vaatteita päiväkotiin jne jne. Tähän on ihan turha luetella niitä töitä mitä kokonaisuuteen liittyy. Se koostuu valtavasta määrästä ajatustyötä, pitkän aikavölin suunnittelua, reagoimista lasten vaikeuksiin ja huoliin, paljosta konkreettisesta tekemisestä jne jne. Työstä ei tule taukoja. Olisi ihanaa, jos tämän kaiken voisi jakaa toisen kanssa. Se helpottaisi valtavasti ja aikaa jäisi ehkä joskus rentoutumisrlle ja palautumiselle. Mutta kun se toisen vastaus sieltä sohvalta urheiluruudun parista on, että "tällainen mä nyt vaan oon!"
Vierailija kirjoitti:
Lähteet aloituksen väitteelle? Suomalainen mies tekee 38-tuntista työviikkoa, nainen 32-tuntista työviikkoa.
Lisäksi naiset makaavat kotona vuosikausia äitiyden varjolla.
Maatenko se talo on siivottu, ruoka ja pyykit hoidettu ja käyty kauppareissut ja lapsen ulkoilutukset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sotkuisissa miehissä on yksi hyvä piirre: he eivät nalkuta, jos ei itse ehdi tai jaksa siivota. Moni siisti mies on täysi neurootukko, jonka kotona mikään ei saa kulua tai vaihtaa paikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa esimerkin elävästä elämästä.
Odottelen kuukautisten alkamista, joten laitoin yöksi pikkuhousunsuojan. Tänään aamulla vessassa päätin heittää suojan menemään, mutta koska olin eilen unohtanut tuoda vessan roskikseen uuden pussin, laskin paperiin käärimäni suojan hetkeksi patterin päälle. Suoja piti toimittaa keittiön roskikseen.
Käsiäni pestessäni katsoin peiliin ja totesin, että seuraavaksi pitää kyllä harjata hiukset. Aloin harjata hiuksia ja lähdin ajatuksissani ulos vessasta, jonne se suoja tietenkin jäi. Hiustenharjauksen jälkeen aloin pestä hampaita. Suoja jäi jälleen vessaana.
Jonkin ajan kuluttua mies totesi, että olin ilmeisesti unohtanut jotain. Suoja päätyi vihdoinkin vessaan, mutta ei varsinaisesti omasta aloitteestani.
Tällaista unohtelua ja tavaroiden joutumista väärään paikkaan tapahtuu mulle ihan jatkuvasti: ennen kuin saan yhden asian päätökseen, on mielessä jo toinen. Joten ymmärrän hyvin näitä miehiä, jotka eivät saa sitä muovipussia paikalleen ilman huomautusta. Ehkä pussin vieminen paikoilleen on heillä aika ajoin mielessä, mutta asia unohtuu joka kerta, kun tilalle tulee muuta mietittävää. Tämä on minusta tahaton luonteenpiirre eikä oma valinta tai tietoista vallankäyttöä, ja kyllä se aika ikävää olisi, jos puoliso ei sitä ymmärtäisi ja hyväksyisi.
Lapsiperheessä tuo ei vain käy.
Lapsi voi syödä sen sinun pikkuhousunsuojasi tai tukehtua siihen miehen muovikassiin.
Mikä muu ratkaisu siihen voisi olla kuin ero? Tuollaiset ominaisuudet ovat ihmisessä niin syvällä, että eivät ne miksikään muutu. Se nyt vaan on totuus. Ei perusluontoa voi muuttaa.
Voi oppia mitkä on omat heikot kohdat ja keskittyä kehittämään niitä. Olen ollut juuri tuollainen, ja olen kehittänyt toimintamalleja itselleni torjuakseni tuota.
Esim koska huomasin että jätän pyykkejä lattialle tiettyyn paikkaan, laitoin siihen.
Koska huomasin että matkakassit jäävät minulta kahdeksi viikoksi tyhjentämättä, nyt tyhjennän ne heti ovesta tultua.
Kun huomasin että tiskit kasaantuvat helposti tiskipäydälle, otin tavaksi täyttää iltaisin tiskikoneen ennen nukkumaanmenoa ja laittaa päälle riippumatta miten vajaa on, aamulla aamiaisella tyhjään ennen töihin lähtöä
Olen maailman surkein kotitalousihminen ja hajamielinen professori. Jos minä olen tuohon pystynyt vastoin kaikkia luontaisia taipumuksia, pystyy miehetkin. Kyse on vaan että minun oli pakko kun tulin äidiksi ja yh:ksi. Kyse on motivaatiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä olen vetänyt herneet nenään, että jos lähdemme esim koko perhe vaateostoksille, mies liukenee seurasta mitään ilmoittamatta jonnekin miestneliikkeeseen, jossa hän hymyilevän myyjän avustuksella valikoi itselleen vaatteita parikin tuntia. Sillä aikaa kun minä ostan lapsilöe kaikki vaatteet, enkä pääse edes sovituskoppiin sovittamaan itselleni mitään, koska lapset yllättäen ovatkon koko reissun vain minun kontollani.
Tai siitä että vaikka laitan roskiksen tuulikaappiin ajatulsella, että seuraava uloslähtijä vie sen mennessään roska-astiaan, mies loikkii sen yli. Testissä totesin että sinne voi kasata niitä jopa kymmenen eikä hän solti hoksaa, että voisi itse tehdä asialle jotain.
Ihme mies sinulla kun saa vaatekauppaan menemään "parikin tuntia". Meidän perheen miehen vaateostoksiin menee max vartti. Tietää mitä hakee, sovittaa ja ostaa.
Ja miksi ET itse hoida roskien vientiä kerralla loppuun vaan jätät homman puolitiehen?
Vierailija kirjoitti:
Sotkuisissa miehissä on yksi hyvä piirre: he eivät nalkuta, jos ei itse ehdi tai jaksa siivota. Moni siisti mies on täysi neurootukko, jonka kotona mikään ei saa kulua tai vaihtaa paikkaa.
Mulla juuri päinvastainen kokemus. Sotkuisa exäni oli ihan natsi ja pilkkari koskien kotitöitäni. Siisti nyxäni ei nalkuta koskaan, hän ei ajattele että jonkun muun se pitäisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muovipussista jankkaamista sivukaupalla. Ei näytä olevan kovinkaan raskasta se elämä sittenkään.
319: laitoin siihen *pyykkikorin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa esimerkin elävästä elämästä.
Odottelen kuukautisten alkamista, joten laitoin yöksi pikkuhousunsuojan. Tänään aamulla vessassa päätin heittää suojan menemään, mutta koska olin eilen unohtanut tuoda vessan roskikseen uuden pussin, laskin paperiin käärimäni suojan hetkeksi patterin päälle. Suoja piti toimittaa keittiön roskikseen.
Käsiäni pestessäni katsoin peiliin ja totesin, että seuraavaksi pitää kyllä harjata hiukset. Aloin harjata hiuksia ja lähdin ajatuksissani ulos vessasta, jonne se suoja tietenkin jäi. Hiustenharjauksen jälkeen aloin pestä hampaita. Suoja jäi jälleen vessaana.
Jonkin ajan kuluttua mies totesi, että olin ilmeisesti unohtanut jotain. Suoja päätyi vihdoinkin vessaan, mutta ei varsinaisesti omasta aloitteestani.
Tällaista unohtelua ja tavaroiden joutumista väärään paikkaan tapahtuu mulle ihan jatkuvasti: ennen kuin saan yhden asian päätökseen, on mielessä jo toinen. Joten ymmärrän hyvin näitä miehiä, jotka eivät saa sitä muovipussia paikalleen ilman huomautusta. Ehkä pussin vieminen paikoilleen on heillä aika ajoin mielessä, mutta asia unohtuu joka kerta, kun tilalle tulee muuta mietittävää. Tämä on minusta tahaton luonteenpiirre eikä oma valinta tai tietoista vallankäyttöä, ja kyllä se aika ikävää olisi, jos puoliso ei sitä ymmärtäisi ja hyväksyisi.
Lapsiperheessä tuo ei vain käy.
Lapsi voi syödä sen sinun pikkuhousunsuojasi tai tukehtua siihen miehen muovikassiin.
Sinä et kyllä nyt ihan ymmärrä tätä asiaa. Tuollainen ominaisuus, että ahkeruudesta ja kovasta yrittämisestä huolimatta huomio kiinnittyy aina uuteen asiaan ja keskittyminen edelliseen asiaan katkeaa (kun se katoaa sekunniksi näkökentästä) on synnynnäinen ominaisuus ihmisissä. Se liittyy aivojen tiedonkäsittelyyn. Osa siitä on biologista temperamenttiä, osa siitä voi olla jotan neurobiologista keskittymistyyliä, jossa on lieviä keskittymishäiriön piirteitä. On ihan turha jankata, että tuollainen ei vain käy. Tuo ominaisuus on osa tuollaisen ihmisen neurobiologiaa. Luuletko, ettei siitä olisi miljoona kertaa yrittänyt opetella pois? syyllistänyt itseään vaikka kuinka, että miksi ei saa asiaa onnistumaan??? Seuraavaksi varmaan sanot, että tuollaiset ihmiset ei saa lisääntyä.
Lapsiperheessä tuollainen puoliso on käytännössä yksi lisälapsi, jonka perään pitää sen toisen vanhemman katsoa koko ajan.
Ja juuri se on se uuvuttava piirre. Että luulet olevasi vain toinen vanhempi kahdelle lapselle, mutta käytännössä olet kolmen lapsen yksinhuoltaja.
No mielestäni vanhemmuus on muutakin kuin nurkkien nuohoamista oma-aloitteisesti. Minä arvostan miehessä isänä mm. aitoa kiinnostusta lapseen, lapsen leikittämistä, leikkikentällä pyörimistä lapsen kanssa, lapsen nukuttamista joka ilta, lapselle lukemista, lapsen terveydenhoidosta vastaamista, lapsen päivähoito ja kouluasioihin osallistumista, lapsen raha-asioiden hoitoa jne. Minua ei liikuta kovinkaan korkealle se, viekö se roskat oma-aloitteisesti kristallipallosta lukien ulos vai vienkö ne minä kauppareissulle lähtiessäni. On aika alentavaa puhua aikuisesta miehestä, jonka itse on valinnut ja hänen kanssaan perheenkin tehnyt, että kyseessä on pelkkä lisälapsi koska ei nuohoa nurkkia niinkuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Muovipussista jankkaamista sivukaupalla. Ei näytä olevan kovinkaan raskasta se elämä sittenkään.
Se oli yksittäinen esimerkki, jonka oli tarkoitus helpottaa ajatuksen ymmärtämistä.
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa esimerkin elävästä elämästä.
Odottelen kuukautisten alkamista, joten laitoin yöksi pikkuhousunsuojan. Tänään aamulla vessassa päätin heittää suojan menemään, mutta koska olin eilen unohtanut tuoda vessan roskikseen uuden pussin, laskin paperiin käärimäni suojan hetkeksi patterin päälle. Suoja piti toimittaa keittiön roskikseen.
Käsiäni pestessäni katsoin peiliin ja totesin, että seuraavaksi pitää kyllä harjata hiukset. Aloin harjata hiuksia ja lähdin ajatuksissani ulos vessasta, jonne se suoja tietenkin jäi. Hiustenharjauksen jälkeen aloin pestä hampaita. Suoja jäi jälleen vessaana.
Jonkin ajan kuluttua mies totesi, että olin ilmeisesti unohtanut jotain. Suoja päätyi vihdoinkin vessaan, mutta ei varsinaisesti omasta aloitteestani.
Tällaista unohtelua ja tavaroiden joutumista väärään paikkaan tapahtuu mulle ihan jatkuvasti: ennen kuin saan yhden asian päätökseen, on mielessä jo toinen. Joten ymmärrän hyvin näitä miehiä, jotka eivät saa sitä muovipussia paikalleen ilman huomautusta. Ehkä pussin vieminen paikoilleen on heillä aika ajoin mielessä, mutta asia unohtuu joka kerta, kun tilalle tulee muuta mietittävää. Tämä on minusta tahaton luonteenpiirre eikä oma valinta tai tietoista vallankäyttöä, ja kyllä se aika ikävää olisi, jos puoliso ei sitä ymmärtäisi ja hyväksyisi.
Jos olisitte noudattaneet palstamiesten logiikkaa, niin sen sijaan, että miehesi huomautti sinulle asiasta hänen olisi pitänyt viedä itse sinun jättämä pikkuhousunsuoja roskiin. Näinhän siitä muovipussistakin on sanottu, että naisen olisi vaan kiltisti pitänyt korjata se pussi talteen.
Vierailija kirjoitti:
Sotkuisissa miehissä on yksi hyvä piirre: he eivät nalkuta, jos ei itse ehdi tai jaksa siivota. Moni siisti mies on täysi neurootukko, jonka kotona mikään ei saa kulua tai vaihtaa paikkaa.
No mun sottainen mieheni nalkuttaa ja ohjeistaa minua aivan kaikessa. Tulee tönkkönä seisomaan viereenm ja kommentoi, että "ei noin voi tehdä tai ei minun äitini noin leivo".
Sama pihatöissä.
Siis oikeasti juuri niissä asioissa joista hän ei edes tiedä mitään, toisin kuin minä.
Sinä et ymmärrä.
Jos aikuinen ei opi korjaamaan jälkiään niin hänen jälkeläisensä ei näe aikuisuutta.