HS: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä

Vierailija kirjoitti:

Mulla nopeita synnytyksiä ja lähinnä ärsyttänyt kun kätilöt patistanut ponnistamaan.. Olen sitten siinä yrittänyt puoliksi teeskennellen ähistää jotain, koska en ole kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Vauvat on tullut ihan itsestään muutamassa minuutissa ja paine on ollut aika järkyttävä ja keho on kyllä itse tiennyt mitä tehdä ja missä vaiheessa ilman kenenkään käskyjä. Ois vaan tehnyt mieli huutaa et olkaa hiljaa :D

Sitten taas monet joilla on ollut tunninkin ponnistusvaihe ovat kertoneet, että eivät ole tunteneet mitään pakottavaa tunnetta vaan on tosissaan pitänyt ponnistella aina kätilön käskystä. :)

Minua kiinnostaisi miten vahvasti puudutteiden käyttö korreloi sen kanssa että ponnistustarve puuttuu tai on heikko tai ponnistussuunnan tunnistaminen vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuvatko repeämät ym. koko loppuiän vai parantuvatko täysin? Onko olemassa emättimeen laitettavaa puuduteainetta, jos puoliso haluaa joskus harrastaa yhdyntöjä?

Aha. Ilmeisesti tästä ei saa puhua.

Ei tällä palstalla mistään muusta puhutakaan.

Haava on haava: voi parantua huomaamattomaksi tai voi vaivata loppuiän.

Tilanteesta riippuu.

Sinuna miettisin prioriteettejani tarkkaan ton puudutusainekysymyksen kohdalla: oikea kivunhoito on kipupotilaalle tärkeää, mutta eikö pääasia ole se että potilas on tuskaton eikä se että häntä voidaan jyystää ilman merkittävää epämukavuutta?

Toki pääasia on tuskattomuus. Ajattelin vain, että jos synnytyksestä jää jokin pysyvä kiputila, niin luovummeko sitten loppuiäksemme yhdynnöistä. Mutta tietysti voin napata kipupillereitä, jotka ehkä vievät kivun tuntemusta. Minulla on muutenkin yhdyntäkipuja huolimatta liukuvoiteesta ja jos kivut lisääntyvät, en halua edes yrittää enää.

Näin seksuaaliterapeettina kommentoin, että tämä on ihan hyvä huomio. Harvalla tuollainen ongelma jää, mutta joillekin kyllä valitettavasti. On tärkeää, että ei anna muiden naisten tai oman puolison syyllistää, jos niin käy. Se ei ole kenenkään vika. Silloin voidaan ratkaisua etsiä yhdessä. Kipupillerit voivat olla hyvä ratkaisu, jos yhdyntöjä ei harrasteta usein. Myös muunlainen seksin harrastaminen voi tuoda tyydytyksen.

Minulla oli ennen sama ongelma eli yhdyntä tuotti aina kipua. En siksi osannut aidosti nauttia seksistä. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen (repesin hieman, sain 11 tikkiä) yhdyntäkipu helpottui selvästi alun jälkeen. Toisen synnytyksen jälkeen (välilihaan leikattiin pieni viilto) yhdyntäkivut katosivat kokonaan ja kolmannen synnytysen jälkeen sitten aukesikin orgasmitaivas. 

Joskus siis näinkin päin, ja jos olen oikein ymmärtänyt, tämä on jopa yleistä. Aika moni ystävä on sanonut, että seksielämä on parantunut synnytyksen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tämä ole se tekniikka missä lasta ei ponnisteta ulos vaan sen lapsen annetaan tulla sieltä omalla ajallaan?

Ei kai se sieltä ulos tipu ilman ponnistamista?

Kohtu on aivan jumalattoman vahva lihas. Mulla sujui parhaiten se synnytys, jossa kohtu työnsi lasta ja itse koetin pitää lantionpohjan rentona.

Kohtu ei ole mikään lihas, siinä toki on sileää lihasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kotisynnytyksissä vanhemmat velvollisia viemään lapsi kuinka nopeasti lääkärin tarkistukseen vai saako olla näyttämättä kenellekään?

Jos synnytyksestä ei ole tietoa, ei ole lapsesta virallisia asiakirjoja. Lasta ei siten ole olemassakaan.

Jos haluaa nopeasti kotiin ja synnytys menee hyvin, voi myös käydä polikliinisessa synnytyksessä sairaalassa. Sinut ja vauva kotiutetaan 6-12h synnytyksestä kunhan pediatri on tarkistanut lapsen. Seuravana päivänä tultava vauvan kanssa mm. verensokerin tarkistukseen sairaalaan, sen jälkeen neuvolaan. Sairaalaan ei siis todellakaan ole pakko jäädä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti synnytystä ei pitäisi käynnistää kuin hätätilanteissa. Ja synnyttäjän olisi hyvä ponnistaa silloin, kun siltä tuntuu, ei silloin kun käsketään.

Mitä ihmettä? Olen synnyttänyt ensimmäisen kerran lähen kahdeksan vuotta sitten ja toisen pari vuotta sitten ja kummallakin kerralla on sanottu että ponnistaa silloin kun siltä tuntuu. Ei muuten ole kuin ihan pieni repeämä kummastakin joihin ei laitettu ompeleita.

Onko mulla ollut kätilöt aikaansa edellä?

olet löysä lettuinen nainen, siitä se johtuu

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti synnytystä ei pitäisi käynnistää kuin hätätilanteissa.

Oliko tälle tiedolle lähdettä? Haluaisin lukea lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuvatko repeämät ym. koko loppuiän vai parantuvatko täysin? Onko olemassa emättimeen laitettavaa puuduteainetta, jos puoliso haluaa joskus harrastaa yhdyntöjä?

Aha. Ilmeisesti tästä ei saa puhua.

Noh, kysyn tätä lääkäriltä myöhemmin. Tietty voihan sitä syödä sitten aina ennen yhdyntää kipulääkkeitä, kaipa sekin vähentää kipua. Jos synnytysvammat siis häiritsevät koko loppuelämän.

Kyllähän ne repeämät paranevat yleensä hyvin, harvalle jää mitään vaivaa.

Useimmille jää jotain kiristystä, tunnottomuutta, virtsan/ilman karkailua. Mutta eipä näistä missään syntymäpäivillä ja kahvitunneilla keskustella. 

Miten niin useimmille?

Usemmillako ei mikään muutu?

Sulla varmaan on linkata jotain luotettavaa lähdettä, jonka mukaan yli 50% synnyttäjistä jää edellämainittuja vaivoja?

Vierailija kirjoitti:

Jostain ihmeen syystä luomusynnytystä henkeen ja vereen kannattavat unohtavat sopivasti sen, että ennen aikaan synnytys oli suurin riskitekijä naisen elämässä ja sekä lapsikuolleisuus että äitien kuoleminen synnytykseen oli yleistä. Tietysti nykypäivänä sairaalassa on turvallista synnyttää ilman epiduraaleja ja oksitosiinejakin, mutta jos siirryttäisiin takaisin kotisynnytyksiin ihan yleisesti (kuten osa fanaattisemmista tuntuu haluavan), niin kyllä tilastollisesti alkaisi aika pian näyttää hyvin erilaiselta synnytyskomplikaatioiden ja kuolemien osalta. Mutta kun synnyttäminen on niiiiiiin luonnollinen tapahtuma...

Mutta aiemmin ei ollut huonokuntoisia äitejä ja yli nelikiloisia sokerilapsia. Nykyäidit ovat ylipainoisempia ja huonolihaksistoisempia, minkä lisäksi hedelmöityshoidot saattaval alkuun lapsia, joita aiemmin ei olisi syntynyt.

Ja tosiaan muut komplikaatiot myös tappoivat äitejä tiuhaan, ei vain pelkkä synnytys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuvatko repeämät ym. koko loppuiän vai parantuvatko täysin? Onko olemassa emättimeen laitettavaa puuduteainetta, jos puoliso haluaa joskus harrastaa yhdyntöjä?

Aha. Ilmeisesti tästä ei saa puhua.

Ei tällä palstalla mistään muusta puhutakaan.

Haava on haava: voi parantua huomaamattomaksi tai voi vaivata loppuiän.

Tilanteesta riippuu.

Sinuna miettisin prioriteettejani tarkkaan ton puudutusainekysymyksen kohdalla: oikea kivunhoito on kipupotilaalle tärkeää, mutta eikö pääasia ole se että potilas on tuskaton eikä se että häntä voidaan jyystää ilman merkittävää epämukavuutta?

Toki pääasia on tuskattomuus. Ajattelin vain, että jos synnytyksestä jää jokin pysyvä kiputila, niin luovummeko sitten loppuiäksemme yhdynnöistä. Mutta tietysti voin napata kipupillereitä, jotka ehkä vievät kivun tuntemusta. Minulla on muutenkin yhdyntäkipuja huolimatta liukuvoiteesta ja jos kivut lisääntyvät, en halua edes yrittää enää.

Näin seksuaaliterapeettina kommentoin, että tämä on ihan hyvä huomio. Harvalla tuollainen ongelma jää, mutta joillekin kyllä valitettavasti. On tärkeää, että ei anna muiden naisten tai oman puolison syyllistää, jos niin käy. Se ei ole kenenkään vika. Silloin voidaan ratkaisua etsiä yhdessä. Kipupillerit voivat olla hyvä ratkaisu, jos yhdyntöjä ei harrasteta usein. Myös muunlainen seksin harrastaminen voi tuoda tyydytyksen.

Minulla oli ennen sama ongelma eli yhdyntä tuotti aina kipua. En siksi osannut aidosti nauttia seksistä. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen (repesin hieman, sain 11 tikkiä) yhdyntäkipu helpottui selvästi alun jälkeen. Toisen synnytyksen jälkeen (välilihaan leikattiin pieni viilto) yhdyntäkivut katosivat kokonaan ja kolmannen synnytysen jälkeen sitten aukesikin orgasmitaivas. 

Joskus siis näinkin päin, ja jos olen oikein ymmärtänyt, tämä on jopa yleistä. Aika moni ystävä on sanonut, että seksielämä on parantunut synnytyksen jälkeen. 

Pakko myöntää, olen samaa mieltä tämän kanssa. Ennen ekaa lasta en saanut orgasmia ikinä yhdynnässä. En tiedä lieneekö taustalla se, että lantiopohjalihakset on ahkerassa käytössä ekan lapsen jälkeen. Ja tietenkin mitä enempi seksiä harrastaa, sitä enempi tekee myös mieli :) positiivinen kierre on valmis.

Onko yhteys raskausarvilla ja repeämättömyydellä? Minulla kolme lasta eikä ainoatakaan raskausarpea eikä repeämää. Vaikka viimeinenkin oli ihan älyttömän tiukassa. Eli onko joillakin vain iho sellainen, että niin sanotusti joustaa. Ja joka synnytyksen jälkeen seksi ollut parempaa.

Itse suosittelen lämpimästi jakkaraa. Ponnistaminen selällään maaten tuntui ihan mahdottomalta. Jakkaralla ollessa tukeudutaan miehen käsivarsiin, ja synnytys oli miellyttävällä tavalla jopa intiimi kokemus. Kätilö oli myös superhyvä.

Ponnistusvaihe esikoisen kanssa kesti 40 minuuttia. Jakkara oli valmisteltu valmiiksi avautumisvaiheen aikana. Aluksi tuntui, etten pysty kävelemään jakkaralle, mutta niin se vaan sitten jotenkin onnistui :D OIin toivonut kätilöltä, että epparia ei tehtäisi jos sen pystyisi välttämään, mutta pienen hän joutui kuitenkin viiltämään. Lisäksi tuli pieni repeämä. Alapää oli kipeä kuukauden, mutta nyt en huomaa enää mitään, vaikka tikkauksen kanssa (sen suoritti eri kätilö) olikin jotain häikkää. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut repeää, jotkut ei. Joillakin ei joittenkin kertomusten mukaan siellä edes mikään muutu. Ihan hyvä, jos löytyy keinoja, että harvempi repeää pahasti, mutta vaikka mitä keinoja keksittäisiin, joku repeää silti. Joskus mietin, millainen värkki niillä on, jotka eivät repeä edes ensimmäisessä synnytyksessä tai sitten vauva on joku 2,5 kiloinen.

Ihan normaalikokoisen esikoisen synnyttäneenä ja repeämättä voin kertoa että eipä siinä omassa "värkissä" mitään erikoista ole. Luoja suunnitellut naisen kehon uskomattomiin juttuihin kykeneväksi.

Riippuu varmaan ihotyypistä ja toiseks siitä että vauva ei synny syöksyllä.

Vierailija kirjoitti:

Tai synnyttää vain suosiolla sektiolla, niin pääsee vähän pienemmillä vahingoilla.

Alatiesynnytyksestä ei välttämättä tule vaurioita. Sektiosta tulee aina. Se on leikkaus.

Eka, spontaani synnytys oli sellainen, että kävelin lähes koko synnytyksen ajan huonetta edestakaisin, lopulta sängyssä makaen vauva vaan lähinnä tuli ulos. Ei repeämiä, ei mitään.

Toka synnytys oli kiireellinen sektio. Kolmas synnytys käynnistettiin raskausdiabeteksen takia ja se olikin kamalin synnytys. Kipu oli niin lamaannuttavaa, etten voinut muutakuin maata sängyssä ja itkeä, olin myös piuhoissa kiinni joten liikkumaan ei pystynyt. Epiduraali oli pelastukseni, ja kun olin 10cm auki, aloin vaan täysillä ponnistamaan, vaikkei ponnistuttanut. Väliliha repesi. Nyt, 2 vuotta myöhemmin, kärsin jatkuvista peräpukamista sekä virtsankarkailusta. Harmittaa väärään aikaan ponnistaminen, mutta halusin että kaikki olisi vaan ohi nopeasti. En tosin tiedä, olisiko mulla muutenkin näitä vaivoja.

Vierailija kirjoitti:

Onko yhteys raskausarvilla ja repeämättömyydellä? Minulla kolme lasta eikä ainoatakaan raskausarpea eikä repeämää. Vaikka viimeinenkin oli ihan älyttömän tiukassa. Eli onko joillakin vain iho sellainen, että niin sanotusti joustaa. Ja joka synnytyksen jälkeen seksi ollut parempaa.

Kyllä, ihmisillä on eroja ihon(kin) joustavuudessa ja arpien muodostumisessa. Joillekin arpikudosta tulee herkemmin.

Tosin myös ikä vaikuttaa: mitä nuorempi on (siis kuitenkin täysikasvuinen), sitä paremmin yleensä toipuu repeämisestä ja ihon venymisestä. Toisaalta ensisynnytys usein on se rankin, kun lantio ja muut paikat löystyy ja levenee ensimmäistä kertaa.

Eroja on myös eri raskauksissa samallakin ihmisellä ja synnytyksen etenemisessä.

Olet kyllä onnekas. Itselläni on ihan järjettömät raskausarvet ja palautumaton tyhjä pussukka vatsanahassa. Arpia on niin paljon värkissä ja hanurissa, että luomusynnytystä ei enää suositella ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ainakaan tuskissani kyennyt kuin makaamaan selällään

Minä taas olisin kuollut kipuun selälläni. Istuminenkin oli siinä ja siinä. Kävellessä oli siedettävä olo. Noita vaihtoehtoja kannattaa koettaa ennakkoluulottomasti, toiselle sopii toinen asento, mutta noin ylipäätään luonnossa aika harva nisäkäs vaistollaan valitsee selinmakuun.

Niin, eläinten synnytyksiä nähneenä, ei ne myöskään ravaa portaita edestakaisin. Neljä lasta olen synnyttänyt, kolme ilman puudutuksia. Perinteinen asento oli paras, jakkaralla synnytin yhden kun KÄTILÖ halusi. Oisin voinut jättää väliin. Eikä mitään repeämiä, lyhyet ponnistusajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei taas kuulosta kauhean normaalilta että ihminen repeää kun synnyttää.. Eihän apinakaan repeä.

Syntyvällä ihmislapsella on liian iso pää. Se aiheuttaa ongelmia ihmisen synnyttämisessä.

Tai ennemminkin, naisten lantion luusto on ei ole täysin sopeutunut näin isopäisen jälkeläisen synnyttämiseen. Neandertalinihmisillä oli vielä haastavampi lantion luusto synnytyksen kannalta, ja jotkut tutkijat pitävätkin suurta syntyvyyskuolleisuutta tärkeimpänä syynä siihen, miksi homo sapiens -populaatio pystyi valtaamaan neandertalinihmisen asuinalueet suhteellisen lyhyessä ajassa. Toisin kuin ennen ajateltiin, homo sapiensilla ei nimittäin ollut Euraasiaan saapuessaan mitään erityistä teknistä etua neandertalinihmisiin verrattuna, ja neandertalin ihminen oli fyysisesti paremmin sopeutunut kylmiin ilmastoihin. Suuret kulttuuriset loikat homo sapiens otti vasta, kun populaatio oli kasvanut riittävästi ylläpitämään esim. ryhmien välistä kanssakäymistä.

Eli, kaikesta huolimatta ihmisnaaraan synnytyskanava on ollut evolutionäärinen menestystarina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla nopeita synnytyksiä ja lähinnä ärsyttänyt kun kätilöt patistanut ponnistamaan.. Olen sitten siinä yrittänyt puoliksi teeskennellen ähistää jotain, koska en ole kokenut siitä olevan mitään hyötyä. Vauvat on tullut ihan itsestään muutamassa minuutissa ja paine on ollut aika järkyttävä ja keho on kyllä itse tiennyt mitä tehdä ja missä vaiheessa ilman kenenkään käskyjä. Ois vaan tehnyt mieli huutaa et olkaa hiljaa :D

Sitten taas monet joilla on ollut tunninkin ponnistusvaihe ovat kertoneet, että eivät ole tunteneet mitään pakottavaa tunnetta vaan on tosissaan pitänyt ponnistella aina kätilön käskystä. :)

Minua kiinnostaisi miten vahvasti puudutteiden käyttö korreloi sen kanssa että ponnistustarve puuttuu tai on heikko tai ponnistussuunnan tunnistaminen vaikeaa.

Ponnistustarvetta ei tullut, mutta ei ollut puudutteitakaan käytössä. Paraservikaalia oli yritetty laittaa, mutta huonolla menestyksellä. Ponnistamisen tarve jäi puuttumaan ilmeisesti vauvan tarjontavirheen takia (otsatarjonta).

En tiedä miten kivuliaana naiset tuntevat pelkän välilihan repeämisen. Taidan kuulua vähemmistöön, minulla repesi väliliha, sulkijalihas, peräsuoli ja emätin. Henkisistä traumoista puhumattakaan. Myöhemmin selvisi että lääkäri tuli väärään synnytys saliin ja käski ponnistaa kaikin voimin. Ja vauvalla ilmarinta. Ja vielä tämän kaiken lisäksi minulla on crohnin tauti joka hidastaa paratumista huomattavasti. Ja sitten vaan sanotaan että eikun uutta lasta tekemään. Kylläpä.