Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut?
En tajua mikä siinä on, että aikuisiakin pitää pakottaa rallattamaan piirissä ja heittelemään palloa "Olen Pirjo-Irmeli, lempivärini on sininen. Heitän pallon Marjalle". Miksei voida vain esitellä itseämme normaalisti??
Kommentit (968)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.
Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.
Minä kerron oman näkemykseni. En ole ollenkaan ujo, mutta tuollainen "keksi eläin ja ääntele" olisi minulle aivan kauhean kiusallinen. Pelkäisin juurikin nolatuksi tulemista, kun en keksisi tarpeeksi hauskaa eläintä/ääntä (tai ylipäätään ollenkaan). Lisäksi mielestäni eläimen äänen matkiminen (tai ylipäätään minkään outojen äänien/liikkeiden tekeminen) olisi mielestäni itsessään äärimmäisen kiusallista.
Minua taas vituttaa tuollainen siksi, että se on ajan tuhlausta. Jos kerran ei tehdä mitään hyödyllistä tai järkevää, olisin mieluummin kotona tekemässä omia juttujani.
Mutta ekstroverteille tärkeintä tuntuu olevan se, että saa olla ihmisten kanssa ja saa huomiota. Eivät kykene käsittämään, että toisilla meistä on ihan oma elämä, omat kuviot -ja ne omat ihmiset, joiden kanssa vuorovaikutamme, jos on sellaisia tarpeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En leiki tutustumisleikkejä. Kieltäydyn joka kerta. Koskee myös opiskelupaikkojen (lukio, yliopisto) järjestämiä tutustumisleikkejä.
Jos joskus tulisi työpaikalla eteen sellainen tilanne, että esimies vaatii osallistumaan tutustumisleikkiin, minä kieltäydyn. Jos esimies uhkailee potkuilla, minä poistun paikalta. Lähden himaan ja jään odottelemaan, että pomo lähettää irtisanomisilmoituksen kirjallisena.
Pian edessä paluu työpaikoille, joissa odottaa tutustuminen uusiin työkavereihin osastoseminaarien ryhmäytymisleikkien avulla.
TÄÄ ON KIVAA, TAHTOO LISÄÄ!!
Vierailija kirjoitti:
Se kun koulussa yhdellä vapaavalintaisella kurssilla meidän toisilleen tuntemattomien oppilaiden piti tutustua toisiimme. Jokainen mene vuorollaan piirin keskelle istumaan ja sillä aikaa muut ottivat jotain positiivisuus kortteja joissa oli erilaisia luonteenpiirteitä ym ominaisuuksia. Sitten jokainen kertoi mitkä kortit otti ja miksi ne kuvaavat mielestään piirin keskellä olevaa henkilöä ja mitä henkilöstä voi päätellä olemuksen ym perusteella.
Inhoan jo yleensäki tutustumisleikkejä,mutta tämä sai minut melkein pakokauhun valtaan kun piti istua siinä piirin keskellä tuntemattomien ihmisten analysoitavana.
Tämä kyllä voittaa järjettömyydessä kaiken tähän mennessä, ja se on jo jotakin se. Tuohan on helvetin nöyryyttävää kaikille osapuolille, ja lisäksi sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Siinä nyt on vielä joku järki, että ihmiset kertovat itsestään, mutta miten kukaan voisi kertoa ventovieraasta? Ihmiset kun pääsääntöisesti arvioivat toiset aivan väärin, pelkän ulkonäön perusteella.
Voin vain kuvitella itseni tuollaisessa tilanteessa. Minä näytän kiltiltä kympin tytöltä, ehkä vähän ujoltakin. Ihmisillä tulee mieleen minusta sellaisia positiivisia adjektiivejä kuin vaikkapa kiltti, kunnollinen, tunnollinen.
Niille tulee yleensä melkoisena yllätyksenä, että olen tosi paha suustani ja luonteeltani kyyninen ja ylimielinen kusipää. Menen aina yli siitä mistä aita on matalin, ellen tunne henkilökohtaista kiinnostusta asiaa kohtaan ja olen pohjimmiltani ihan helvetin ilkeä ihminen. Olen vain niin laiska, että en yleensä viitsi tuoda näitä herttaisia piirteitäni esiin vaan teeskentelen.
"Irma vaikuttaa tosi kiltiltä ja herttaiselta ja auttavaiselta ihmiseltä".
Tuntuu siltä, että nykyään ei hyväksytä sitä, mikä ennen ole itsestäänselvyys: ihmisen yksityinen minä ja työminä ovat kaksi eri asiaa, eikä työyhteyksissä tuttujen ihmisten tarvitse tietää yksityisminästä mitään.
Alamäki varmaan alkoi silloin, kun teitittelystä luovuttiin. Vielä 60-luvulla kai saattoi olla ihmisiä, jotka olivat olleet samassa firmassa 20 vuotta ja silti teitittelivät.
Olen varma, että tietyn etäisyyden pitäminen on tehnyt työelämästä paljon sujuvampaa. Kun välit eivät ole niin henkilökohtaiset, asiat riitelevät, eivät ihmiset.
Hääleikit menee muuten tähän samaan kategoriaan. Itse olen mm. ollut leikissä, jossa sulhasen piti tunnistaa morsian silmät sidottuna, koskettelemalla käsiä. Todella vastenmielistä, kun kädet ovat ainakin minulle hyvin erogeeninen ruumiinosa. En mielelläni edes kättele, saati sitten että käsiäni hivellään ja sivellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En leiki tutustumisleikkejä. Kieltäydyn joka kerta. Koskee myös opiskelupaikkojen (lukio, yliopisto) järjestämiä tutustumisleikkejä.
Jos joskus tulisi työpaikalla eteen sellainen tilanne, että esimies vaatii osallistumaan tutustumisleikkiin, minä kieltäydyn. Jos esimies uhkailee potkuilla, minä poistun paikalta. Lähden himaan ja jään odottelemaan, että pomo lähettää irtisanomisilmoituksen kirjallisena.
Voisiko esimies oikeasti uhkailla potkuilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kivaa ja rohkaisevaakin kuulla, miten olette onnistuneet kieltäytymään näistä simputuksista. Mitä teitte ja mitä siitä seurasi? Miten perustelitte? Lähdittekö pois paikalta vai jäittekö tilanteeseen? Jatkoivat muut leikkimistä sen jälkeen vai loppuiko se? Oliko muitakin kieltäytyjiä? Menikö kieltäytyminen hyvin vai seurasiko jotain pahempaa? Miltä tuntui? Vinkkejä jakoon, kiitos!
Kerroin tästä jo pari kommenttia sitten, mutta toistan. Minä vedän aina överiksi, olen yli-innokas. Muut ryhmäytyjät tajuavat sen ja arvostavat, ja vetäjät ovat poikkeuksetta niin tyhmiä, että täydestä menee. On muuten järkyttävää, miten surkeita ihmistuntijoita psykologitkin ovat!
Sitten, kun huumorini loppuu, vedän yleensä niin överiksi että leikittäjäkin sen huomaa. Nehän yleensä aina haluavat, että mennään mukavuusalueen yli. Ja minä pidän huolen, että saavat mennä itsekin. Esimerkiksi:
Tuossa oli tuo esimerkki, että ihmiset joutuivat laulamaan blues-tyyliin. Itse en osaa laulaa lainkaan. Tuossa tilanteessa luultavasti ensin sanoisin, että en osaa laulaa. Jos silti käskettäisiin, alkaisin luultavasti resitoida "Isontalon Antti ja Rannanjärveä". Vetäjää tiukasti silmiin katsoen: "Sitten on piru, sano Rannanjärvi/jos minä miestä pelkään./Tervaskannolla kuonon päälle/ja teräksellä pitkin selkää." Toinen toimiva kappale voisi olla "Silmien välliin, silmien välliin, silmien välliin ryssää juu".
Tällainen tietysti vaatii hieman sitä kuuluisaa heittäytymistä, mutta on sen arvoista. Teet mitä vetäjä on käskenyt, joten se ei voi oikein valittaa -ja silti saat sen nolattua.
Yksi erityisen traumaattinen ryhmäytymistilanne päättyi sitten lopulta siihen, että olin kaikki nuo keinoni kokeillut, mutta psykologi oli ihmeen sitkeää sorttia, ja homma vaan jatkui. Aikaa oli enää 5 min jäljellä, kun sokka irtosi ja sanoin: "Kello alkaa olla aika paljon, joten mä häivyn nyt. Tämä on ollut ihan uskomatonta paskaa, olisin paljon mieluummin *lisää tähän alasi tylsin homma*. Heippa." Psykologi näytti yllättyneeltä, koska se hulluparka oli siihen saakka uskonut, että olen ns. täysillä mukana. Uskomaton idiootti.
Sitten vaan häivyin. Ei seurannut mitään.
Ylipäänsä olen huomannut, että elämässä ei seuraa mitään, kunhan vaan on tarpeeksi törkeä ja röyhkeä. Ja olen sikäli onnekas, että vaikka luonteeni on äärimmäisen introvertti ja syrjäänvetäytyvä, kun tunnen oloni uhatuksi pystyn olemaan noita kahta. Ja kaikki nuo kammottavat leikit saavat minut tuntemaan oloni uhatuksi, joten...
"Ylipäänsä olen huomannut, että elämässä ei seuraa mitään, kunhan vaan on tarpeeksi törkeä ja röyhkeä." Et tiedäkään kuinka täsmälllisesti kuvasit suomalaisen poliitikon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tampereen ammattikorkeakoulun tutustumispäivät. Nämä pitäisi kieltää heti ja välittömästi lailla! Tutustumispäivät ovat nöyryyttävyydessään aivan omaa luokkaansa. Suoranaista kouluväkivaltaa!
Vierailija kirjoitti:
Ammattikorkeakoulun tutustumispäivät. Nämä pitäisi kieltää välittömästi lailla! Tutustumispäivät ovat nöyryyttävyydessään omaa luokkaansa. Suoranaista kouluväkivaltaa!
Onhan se aika koomista, kun ensimmäinen viikko mennään tuutoreitten ja opettajien johdolla täyttä tyhjäkäyntiä luokassa ja salissa ja pihoilla pyöritään piirileikkiä ja muuta humppaa ja letkajenkkaa. Hii-O-Hoi! Tutustumista perheelliselle ja työssäkäyvälle aikuisopiskelijalle, jolla perhe odottaa innolla äitiä kotona. Ihan mau-mau-mahtavaa!
Ammattikorkeakoulussa leikitään ensimmäinen viikko sisällä ja leikitään myös ulkona. Mennään piirileikkiä. Lässytetään välillä. Mennään taas piirileikkiä. Lässytetään lisää. Mennään suunnistusta. Vedetään improvisaatiota, pantomiimia ja muuta teatteriesitystä.
Tulinkohan minä teatterikouluun? Ei kun ammattikorkeakouluun. Amk-opiskelijoita pidetään yleisesti ihan vi#un tyhminä! Kytätään aikuisten ihmisten poissaoloja ja tekemisiä kellon kanssa. Raapustat nimesi läsnäololistaan jopa kolme kertaa saman luennon aikana.
Ihana helpotus valtasi mieleni - näin paljon peukuttajia pakkoleikkejä vastaan! Olen saanut aikoinaan valtavan trauman (ja sen jälkeen piinaavat painajaiset) työyhteisön leikki-iltapäivästä. Ilmoitin, että olen lomalla - ei käynyt, oli pakko mennä. En vain tajunnut mitään, en ole juuri leikkinyt lapsena eikä minulla ole omia lapsia. Itkien lähdin tilaisuudesta... Psykologit! - onko tämä oikein??
Ja totta, minusta on myös idioottimaisia hääleikitkin - aikuiset ihmiset! Mieluummin olen jäänyt kaikista häistäkin pois. Omissani ei leikitty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisikohan näistä luistaa vetoamalla uskonnollisiin syihin?
"Valitettavasti en voi osallistua tähän tehtävään, koska se on uskontoni vastaista." Kun kysytään, mikä uskonto on kyseessä, vastaa:
"Uskontoni on yksityisasiani."
Sitten jos jankutetaan, voi tiedustella:
"Tiedäthän, että Suomen lain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai elämänkatsomuksen perusteella?"
Laki ei nimittäin mitenkään määrittele, että sen uskonnon pitäisi olla yleisesti tunnustettu. Ei ole kenenkään muun asia, jos pieni vihreä keiju absinttilasin pohjalla kieltää minulta ponileikit.
Vierailija kirjoitti:
Tampereen ammattikorkeakoulun tutustumispäivät. Nämä pitäisi kieltää heti ja välittömästi lailla! Tutustumispäivät ovat nöyryyttävyydessään aivan omaa luokkaansa. Suoranaista kouluväkivaltaa!
Vierailija kirjoitti:
Ammattikorkeakoulun tutustumispäivät. Nämä pitäisi kieltää välittömästi lailla! Tutustumispäivät ovat nöyryyttävyydessään omaa luokkaansa. Suoranaista kouluväkivaltaa!
Onhan se aika koomista, kun ensimmäinen viikko mennään tuutoreitten ja opettajien johdolla täyttä tyhjäkäyntiä luokassa ja salissa ja pihoilla pyöritään piirileikkiä ja muuta humppaa ja letkajenkkaa. Hii-O-Hoi! Tutustumista perheelliselle ja työssäkäyvälle aikuisopiskelijalle, jolla perhe odottaa innolla äitiä kotona. Ihan mau-mau-mahtavaa!
Ammattikorkeakoulussa leikitään ensimmäinen viikko sisällä ja leikitään myös ulkona. Mennään piirileikkiä. Lässytetään välillä. Mennään taas piirileikkiä. Lässytetään lisää. Mennään suunnistusta. Vedetään improvisaatiota, pantomiimia ja muuta teatteriesitystä.
Tulinkohan minä teatterikouluun? Ei kun ammattikorkeakouluun. Amk-opiskelijoita pidetään yleisesti ihan vi#un tyhminä! Kytätään aikuisten ihmisten poissaoloja ja tekemisiä kellon kanssa. Raapustat nimesi läsnäololistaan jopa kolme kertaa saman luennon aikana.
- Huh, huh. Osanottoni. Miten tällainen on sallittua! Idiotismia. Onneksi olen jo eläkkeellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ovat niin turhia leikkejä, varsinkin jos niistä jää ihmisille etupäässä ahdistavia ja nöyryyttäviä muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä konsultit ovat susia lampaiden vaatteissa. Olin eräällä kurssilla pakotettuna, työllistymistä edistävänä toimenpiteenä. Samalla kursilla oli iäkkäämpi mieshenkilö, joka kyseenalaisti kurssin heti ensi minuuteilta alkaen. Hän uskalsi kysellä joka käänteessä, että : Kuinka tämä auttaa työllistämään minua? Jo samana päivänä, muut ohjattiin ulos tauolle, mutta miehen käskettiin jäämään. En tiedä mitä he tekivät miehelle, kenties lobotomian korvien kautta, mutta loppukurssin ajan, kaksi viikkoa, mies ei enää avannut suutaan.
Minäkin olin pari vuotta sitten jollain CV-kurssilla ja todettiin jo ennen esittäytymistä että ihan turhaa hommaa, ei auta työllistymään, jokaisella jotain terveysvaivoja joita ei kukaan suostunut tutkimaan saati hoitamaan. Todettiin yhteisymmärryksessä että ainoa jota tämä työllistää on kurssin vetäjä. Oli kyllä ihan asiallinen vetäjä, ei siinä mitään, mutta sääliksi kävi kun ei meistä kenestäkään ollut työelämään sillä hetkellä. Yksi kävi vain ovella kysymässä että kuinka pitkä karenssi tulee jos hän ei osallistu tälle kurssille. Vastauksen saatuaan lähti kotiin, 60+ ikäinen mies.
- Jumankauta, mitä pelleilyä! Sivistysvaltiossa. Tai itseasiassa työttömien kiusaamiselta vaikuttaa. Kaikki vaan kiusaamaan perässä, niinkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näissä tutustumisleikeissä ihmiset eivät edes tutustu toisiinsa. Kyllä ihmiset tutustuvat toisiinsa ihan omaehtoisesti.
Psyconin järjestämä, työpaikalla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että nykyään ei hyväksytä sitä, mikä ennen ole itsestäänselvyys: ihmisen yksityinen minä ja työminä ovat kaksi eri asiaa, eikä työyhteyksissä tuttujen ihmisten tarvitse tietää yksityisminästä mitään.
Alamäki varmaan alkoi silloin, kun teitittelystä luovuttiin. Vielä 60-luvulla kai saattoi olla ihmisiä, jotka olivat olleet samassa firmassa 20 vuotta ja silti teitittelivät.
Olen varma, että tietyn etäisyyden pitäminen on tehnyt työelämästä paljon sujuvampaa. Kun välit eivät ole niin henkilökohtaiset, asiat riitelevät, eivät ihmiset.
Hääleikit menee muuten tähän samaan kategoriaan. Itse olen mm. ollut leikissä, jossa sulhasen piti tunnistaa morsian silmät sidottuna, koskettelemalla käsiä. Todella vastenmielistä, kun kädet ovat ainakin minulle hyvin erogeeninen ruumiinosa. En mielelläni edes kättele, saati sitten että käsiäni hivellään ja sivellään.
Mikä estää sinua teitittelemästä? Älä sorru sinutteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että nykyään ei hyväksytä sitä, mikä ennen ole itsestäänselvyys: ihmisen yksityinen minä ja työminä ovat kaksi eri asiaa, eikä työyhteyksissä tuttujen ihmisten tarvitse tietää yksityisminästä mitään.
Alamäki varmaan alkoi silloin, kun teitittelystä luovuttiin. Vielä 60-luvulla kai saattoi olla ihmisiä, jotka olivat olleet samassa firmassa 20 vuotta ja silti teitittelivät.
Olen varma, että tietyn etäisyyden pitäminen on tehnyt työelämästä paljon sujuvampaa. Kun välit eivät ole niin henkilökohtaiset, asiat riitelevät, eivät ihmiset.
Hääleikit menee muuten tähän samaan kategoriaan. Itse olen mm. ollut leikissä, jossa sulhasen piti tunnistaa morsian silmät sidottuna, koskettelemalla käsiä. Todella vastenmielistä, kun kädet ovat ainakin minulle hyvin erogeeninen ruumiinosa. En mielelläni edes kättele, saati sitten että käsiäni hivellään ja sivellään.
Mikä estää sinua teitittelemästä? Älä sorru sinutteluun.
Minä teitittelenkin. Ja kaikki satavuotiaatkin sanoo: "ei sun tarvitse mua teititellä". GRRRRR.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla piti esittäytyessään mainita jokin erikoisharrastus, jota sitoutuu sitten seuraavana tyky-päivänä kaikille tarkemmin esittelemään.
Tähän ois hyvä vastata joku BDSM tai muu vastaava :D Tai kuten itsellä, murhadokkarit! Ihan lemppareita, voisin katsoa päivät pitkät. Siinä, kun esittelisi muille tykypäivillä omasta mielestään parhaimmat murhat yksityiskohtaisesti.
"Murha päivässä pitää lääkärin loitolla".
Manniloiden Espoossa🙄🙊 ”paljonkos teillä oli rahaa”
Kerroin tästä jo pari kommenttia sitten, mutta toistan. Minä vedän aina överiksi, olen yli-innokas. Muut ryhmäytyjät tajuavat sen ja arvostavat, ja vetäjät ovat poikkeuksetta niin tyhmiä, että täydestä menee. On muuten järkyttävää, miten surkeita ihmistuntijoita psykologitkin ovat!
Sitten, kun huumorini loppuu, vedän yleensä niin överiksi että leikittäjäkin sen huomaa. Nehän yleensä aina haluavat, että mennään mukavuusalueen yli. Ja minä pidän huolen, että saavat mennä itsekin. Esimerkiksi:
Tuossa oli tuo esimerkki, että ihmiset joutuivat laulamaan blues-tyyliin. Itse en osaa laulaa lainkaan. Tuossa tilanteessa luultavasti ensin sanoisin, että en osaa laulaa. Jos silti käskettäisiin, alkaisin luultavasti resitoida "Isontalon Antti ja Rannanjärveä". Vetäjää tiukasti silmiin katsoen: "Sitten on piru, sano Rannanjärvi/jos minä miestä pelkään./Tervaskannolla kuonon päälle/ja teräksellä pitkin selkää." Toinen toimiva kappale voisi olla "Silmien välliin, silmien välliin, silmien välliin ryssää juu".
Tällainen tietysti vaatii hieman sitä kuuluisaa heittäytymistä, mutta on sen arvoista. Teet mitä vetäjä on käskenyt, joten se ei voi oikein valittaa -ja silti saat sen nolattua.
Yksi erityisen traumaattinen ryhmäytymistilanne päättyi sitten lopulta siihen, että olin kaikki nuo keinoni kokeillut, mutta psykologi oli ihmeen sitkeää sorttia, ja homma vaan jatkui. Aikaa oli enää 5 min jäljellä, kun sokka irtosi ja sanoin: "Kello alkaa olla aika paljon, joten mä häivyn nyt. Tämä on ollut ihan uskomatonta paskaa, olisin paljon mieluummin *lisää tähän alasi tylsin homma*. Heippa." Psykologi näytti yllättyneeltä, koska se hulluparka oli siihen saakka uskonut, että olen ns. täysillä mukana. Uskomaton idiootti.
Sitten vaan häivyin. Ei seurannut mitään.
Ylipäänsä olen huomannut, että elämässä ei seuraa mitään, kunhan vaan on tarpeeksi törkeä ja röyhkeä. Ja olen sikäli onnekas, että vaikka luonteeni on äärimmäisen introvertti ja syrjäänvetäytyvä, kun tunnen oloni uhatuksi pystyn olemaan noita kahta. Ja kaikki nuo kammottavat leikit saavat minut tuntemaan oloni uhatuksi, joten...