Lue keskustelun säännöt.
Miksi äidit suosivat yleensä perheen poikaa? Äitien on vaikea puhua tästä.
11.05.2017 |
Äitien on hyvin vaikeaa puhua tutkimusten mukaan siitä, että yleensä yksi lapsista on se rakkain.
Mutta olen huomannut että se on yleensä perheen poika. Mistäköhän tämä johtuu?
Siis jos vaikka on tyttö ja poika, niin sitä poikaa suositaan. Jos on monta lasta, se suosikki on yleensä poika. Mistä kummasta se johtuu?
Kommentit (138)
Olen aina tullut tosi hyvin toimeen äitini kanssa johtuen samankaltaisesta luonteesta, on vain helppo olla oman äidin kanssa. Ei mua jos totta puhutaan kiinnosta miten jotkut sen tulkitsee, onpahan elämässä yksi läheinen johon voi luottaa ja jonka kanssa tulee hyvin toimeen.
Puolin ja toisin myös autetaan toisiamme.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tavannut monta perhettä, missä pojilla eri vapaudet ja suosikkiasema. Lähtökohtaisesti poika saa käyttäytyä eri tavoin, esim. ilman rajoituksia, kuin perheen tyttö. Poika saa hutiloida, olla huolimaton, epäsiisti, yms. kun tytön on oltava tarkka, täsmällinen, siisti.
Monessa perheessä poika on perheen kultamussukka, se parempi, oikea lapsi. Vaikka tyttö onkin rakas, tulee tytöstä ajan mittaan perheen äidin apulainen, huolenkantaja, ja poika tai pojat saavat tulla ja mennä miten haluavat.
En tiedä mistä tämä johtuu. Olen nähnyt ilmiön monenlaisissa perheissä. Eräskin perhe toisintaa voimakkaasti isän mallia. Perheen isä on ollut perheensä ainoa poika kahden siskonsa kanssa. Nyt tämä mies suosii ainokaista poikaansa - pojasta on kasvanut ylimielinen, "muita parempi" - tyyppi.
Erään perheen ainoa poika ei koskaan oikein oppinut tulemaan toisten poikien ja miesten kanssa toimeen. Hänellä ei ole juuri ystäviä, paitsi vaimo, joka tuli tavallaan läheisen äidin tilalle.
En ikinä uskaltaisi sanoa ääneen, mutta poikani on minulle läheisempi. Ehkä luonne jne on syynä.
Mä en kyllä pinnistelemälläkään pysty näkemään että "suosisin" poikaa. Toki lapset ovat saaneet erilaista kohtelua osin erilaisen luonteen vuoksi, osin johtuen asemasta sisarusparvesta. Esikoinen (tyttö) on aina ollut kainalomyyrä, hellyydenkaipuinen, iilimato, ja sai esikoisena aluksi rauhassa ollakin. Hän on herkempi maailma ärsykkeille, tarvitsee enemmän aikuista tasaajaa lähelleen. Kuopus (poika) taas on aina ollut nopeampi, mutkattomampi, sopeutuvampi. Hän on saanut vähän kokeneemman, fiksumman ja joustavamman äidin, esikoisella taas oli 2-3-vuotiaana kireä ja vaativa väsynyt äiti jolla oli liian suuret odotukset tuon ikäiselle. Esikoinen haluaa, tarvitsee ja saa ikään suhteutettuna enemmän huomiota ja hellyyttä kuin kuopus, mutta toisaalta kuopus "saa anteeksi" paljon sellaista mihin esikoisen kanssa suhtauduin paljon vakavammin.
Mutta sen kyllä tunnistan, että selkäytimestä tulee oman lapsuuden malli kilteistä ja kuuliaisista tytöistä ja enemmän elintilaa saavista pojista, joten tiedostamattani olen varmasti vaatinut tyttölapselta enemmän - osin sen takia että hän on esikoinen, osin sen takia että hänen luonteeltaan sen vaatiminen on on ollut mahdollista, mutta uskon että tuo sukupuoliasiakin sieltä alitajunnasta vaikuttaa. Niin kuin vaikuttaa moni muukin lapsuudenperheestä opittu malli josta pyristelen eroon.
Mutta niin, tytöltä odotan enemmän mutta hänelle myös annan enemmän. Ylipäätään hänen kanssaan (temperamentin vuoksi) oleminen on tiiviimpää ja intensiivisempää, sen huomasi jo vastasyntyneen kanssa. Molemmat lapset ovat tasan yhtä rakkaita enkä osaa sanoa esimerkiksi että toinen olisi helpompi tai "paremmin kehittynyt" tai mitään, ovat vain tosi erilaisia. Ja meidän tapauksessa sukupuolistereotypioita myötäillen, olisi voinut sattua toisinkin päin.
Voiko tässä ola jotain tekemistä sen kanssa, että naiset on luotu rakastumaan miehiin, jotta ihmiskunta lisääntyisi. Eli tavallaan sitten alusta asti ihailevat miehisiä piirteitä käytöksessäkin poikalapsiaankin kohtaan.
Ne naiset ovat päässeet jatkamaan sukua, jotka tykkäävät miehistä. Tämä sitten on periytynyt herkemmin. Eli jokin niissä miehissä kiehtoo. Tämä (henkinen) puoli kohdistuu myös poikalapsiin. En tiettykään tarkoita mitään fyysistä seksin himioa lastaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin poikiahan me ollaan, mitä pahaa siinä on :) Äidit on parhaita, terkkuja mutsille.
Onneksi ei ole kuin yksi lapsi, voin suosia häntä ihan rauhassa.Olin niin viisas etten halunnut kuin yhden lapsen, sillä muuten lapsillani olisi ollut eri isät ja sitä en missään tapauksessa halunnut.Kokemuksesta tiedän mitä on olla toisen miehen lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän perheessä kyse on ollut peritystä tavasta. Kun äiti oli pieni, sen äiti kohteli sitä huonosti, kun taas äidin veli oli lemmikki. Äiti sitten kosti sen eteenpäin. Minua kohdeltiin pienestä pitäen huonompana kuin veljeäni. Veli sai kaiken uutena, tavaraa riitti. Sai uuden pyörän, tietokoneen ja vaikka mitä. Ei vain äiti edes harkinnut että minulle oltaisiin ostettu tietokone, pyörän sain käytettynä, vaatteet kirppikseltä. Sen lisäksi äiti jatkuvasti haukkui ja vähätteli minua.
Ja kuinkas kävi, nyt 34-vuotiaana, en ole missään tekemisissä äitini kanssa.
En myöskään hanki omia lapsia. En usko että tunnekylmän ja henkisen väkivallan kasvattamana osaisin olla hyvä äiti.
Ymmärtääkö äitisi miksi et ole tekemisissä hänen kanssaan vai välittääkö edes?
Vierailija kirjoitti:
Minut oli raiskattu, ja äiti kehoitti olemaan kiitollinen kun olin "saanut" miestä, jota vierasta en olisi itse valinnut eikä tietääkseni ole kukaan muukaan valinnut.
Vihaan menneiden polvien ajatusmaailmaa.
Se ei ole äiti, joka tuollaista tyttärelleen sanoo. Tuollaiset äitityypit puhuvat käsittämättömiä, uskomattomia ilkeyksiä lapselleen, kun muut eivät ole kuulemassa. Itsekin olen kuullut siltä mukaäidiltä täysin sairaita letkautuksia, joita ei ikimaailmassa sanoisi kenenkään muun kuullen. Olisi pitänyt nauhuri olla taskussa aikoinaan, niin olisi itse Katkeruus saanut Lasulta ja poliisilta yhteydenoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä on kaksi siskoa ja veli, ja kyllä vanhempani suosivat selvästi veljeäni. Aivan kaikessa. Hän sai paremmat ja kalliimmat sekä tarkasti toiveidensa mukaisesti hankitut lahjat, sai käyttäytyä huonommin kuin me siskot koska "pojat on poikia", ei saanut yhtä ankaria rangaistuksia, sai mennä ja tulla kavereidensa kanssa miten lystää, sai enemmän taskurahaa ja aina kun keksi pyytää, ei vaadittu tekemään kotitöitä ollenkaan samalla tavalla, kotitöistä ja koulumenestyksestä myös kehuttiin ja palkittiin paljon enemmän kuin meitä tyttöjä. Tyttöjen hyvää käytöstä, siisteyttä ja ahkeruutta pidettiin meillä itsestäänselvyytenä ja pojalta ei vaadittu mitään. Olen vihainen ja katkera, myönnän.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä uskaltaisi sanoa ääneen, mutta poikani on minulle läheisempi. Ehkä luonne jne on syynä.
Mulla syy on ihan selkeästi luonne, olen niin samankaltainen oman äitin kanssa, on pirun helppo tulla toimeen ja juttuun. Isä taas on etäinen enkä ole oikeastaan missään väleissä.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhemmat olivat päättäneet hankkia kaksi lasta. Eivät halunneet monta, mutta yksilapsisuuskin oli heidän mielestä väärin. Kumpikin ollaan tyttöjä. Nähtävästi pojan saaminen ei ollut tärkeää heille.
Itselle läheisin on kolmas lapsi. Tyttö. Syy tosin lienee se että hän on kehitysvammainen. Ei se että hän on tyttö, tai minun näköinen.
Jengi alapeukuttaa ihmisten henk.kohtaisia välejä, syytä minä siihen olen että oma äiti on niin hyvä tyyppi, että on helppo tulla toimeen. Harmi jos teillä on huonot välit vanhempiinne, tuskin me voidaan siihen auttaa.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, tämä tulee ilmi viimeistään vanhuksena, kun muisti alkaa vähän huonontua ja estoja häviää. Siitä pojasta vaan puhutaan ja häntä korostetaan ja lähinnä hänen kuulumisensa kiinnostavat.
Kyllä se näin on. Oma rakas mummokin. Mutta johtuu traditioista. Oppi siihen että itse oli lapsena perheessä vain piika (äiti kuoli nuorena)
Vierailija kirjoitti:
Jengi alapeukuttaa ihmisten henk.kohtaisia välejä, syytä minä siihen olen että oma äiti on niin hyvä tyyppi, että on helppo tulla toimeen. Harmi jos teillä on huonot välit vanhempiinne, tuskin me voidaan siihen auttaa.
M
Vedit herneet nenään yhdestä alapeukusta? Sitten ei kannata palstailla.
Vierailija kirjoitti:
Voiko tässä ola jotain tekemistä sen kanssa, että naiset on luotu rakastumaan miehiin, jotta ihmiskunta lisääntyisi. Eli tavallaan sitten alusta asti ihailevat miehisiä piirteitä käytöksessäkin poikalapsiaankin kohtaan.
Ne naiset ovat päässeet jatkamaan sukua, jotka tykkäävät miehistä. Tämä sitten on periytynyt herkemmin. Eli jokin niissä miehissä kiehtoo. Tämä (henkinen) puoli kohdistuu myös poikalapsiin. En tiettykään tarkoita mitään fyysistä seksin himioa lastaan kohtaan.
Mä kyllä tunnistan tämän piirteen, tosin kaikki lapseni ovat poikia joten en voi vertailla sukupuolten kesken. Olen tavallaan rakastunut poikiini, en tietenkään seksuaalisessa mielessä mutta tietyllä tavalla ihailen heitä. Etenkin tuota teiniksi jo kasvanutta. Omassa perheessäni veljeni oli suosikkilapsi, tosin ei mulle asiasta mitään traumoja jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei mua suosittu mitenkään, viikkorahaakin sai isosisko aina enemmän koska oli 2v vanhempi. Eiköhän jokainen perhe pyri parhaansa mukaan auttamaan, tukemaan ja rakastamaan lapsia sukupuolesta riippumatta.
En oikein ymmärrä mikä tälläisten avausten muu tarkoitus on kun luoda eripuraa ja vastakkainasettelua sukupuolten välille, se tuntuu olevan monien lempiaihe, ikuinen sukupuolten välinen sota josta halutaan riidellä ja haastaa riitaa.
En usko että ap haluaa haastaa riitaa, vaan oiva tilaisuus pyytää äitejä tutkiskelemaan sydäntään näin anonyymina ja kun äitienpäivä lähestyy, on se vieläpä ajankohtainen aihe.
Kukaan ei tietenkään myyönnä, että huonot välit voi johtua myös siitä minkälainen ihminen itse on. Toki vika on aina vanhemmissa vaikka tiedän minäkin paljon ihmisiä joiden kanssa ei tule ketään toimeen, heitä lähinnä siedetään.
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko joku äiti herännyt lastensa eriarvoiseen kohteluun. Ymmärtääkö äiti, miltä kaltoinkohdellusta lapsesta tuntuu ja mitkä jäljet tai traumat se on jättänyt lapseen? Miksi äiti välttelee aihetta? Onko se sadistisuutta, kateellisuutta, kostoa omasta huonosta itsetunnosta, mitä se on? Rakentavaa olisi käsitellä omaa persoonaa ja ongelmia niistä avoimesti puhuen, samalla kun rakentaa parempaa suhdetta lapseensa. Miksi äiti ei ymmärrä?
Kaverini perheessä amiksen käynyt esikoispoika on saanut aina kaiken materiaalisen avun (mm. auto) vanhemmiltaan ja näiden kautta myös työpaikan. Perheen yliopiston käyneitä tyttöjä pidetään itsestäänselvyyksinä, ja ovat joutuneet näkemään paljon enemmän vaivaa omien rahojensa hankkimiseen (huom. kumpikaan ei omista autoa) ja löytäneet työpaikkansa itse. Vanhemmat ovat itse duunareita ja arvostavat selvästi eniten tätä veljeä. Varmaan kaikki vaikuttaa tässä veljen hyväksi: esikoisen asema, ainut poika ja ammatti.