Miksi äidit suosivat yleensä perheen poikaa? Äitien on vaikea puhua tästä.

Tutulleni kävi näin: hän oli tytär, jolla oli 1 veli. Tuttuni hoiti äitinsä kaikki asiat äitinsä dementoiduttua. Veli ei tehnyt yhtään mitään. Tytärtä riepoi, kun äitinsä kojo ajan kehui vainvtätä veljeä ja puhui sen asioista. Tyttären asiat ei kiinnostaneet.

Veli kävi katsomassa erittäin harvoin. Lopulta kävi niin, että se äiti kyllä tunsi tyttärensä, mutta ei enää poikaansa (koska kävi harvoin). Alkoi luulla, että tyttären mies on se oma poika.

Meidän perheessä kyse on ollut peritystä tavasta. Kun äiti oli pieni, sen äiti kohteli sitä huonosti, kun taas äidin veli oli lemmikki. Äiti sitten kosti sen eteenpäin. Minua kohdeltiin pienestä pitäen huonompana kuin veljeäni. Veli sai kaiken uutena, tavaraa riitti. Sai uuden pyörän, tietokoneen ja vaikka mitä. Ei vain äiti edes harkinnut että minulle oltaisiin ostettu tietokone, pyörän sain käytettynä, vaatteet kirppikseltä. Sen lisäksi äiti jatkuvasti haukkui ja vähätteli minua.

Ja kuinkas kävi, nyt 34-vuotiaana, en ole missään tekemisissä äitini kanssa.

En myöskään hanki omia lapsia. En usko että tunnekylmän ja henkisen väkivallan kasvattamana osaisin olla hyvä äiti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla äiti sanonut suoraan suosivansa veljeäni tämän parempien palkkatulojen takia. Äitini siis toivoo apua vanhuuteen pojaltaan ja suosii tämän vuoksi. Uskon kuitenkin, ettei velipoika ala omaishoitajaksi saati rahallisesti tue vanhuudessa.

Ohhoh, että kehtasi tunnustaa tuon rahasyyn.

Suosin poikia, kun ei mulla tyttöjä ole. Ja onneksi ei. Poikien raivokohtaukset ( ainakin omien) on pientä sen rinnalla, mitä näin päiväkodissa yhdellä tytöllä.

Huh heijakkaa. Muistan millainen tapaus itsekkin olin pienenä ja en olekkaan sellainen äiti joka jaksaisi letitellä hiuksia.

Mulle riittää nää omat naisen oikut, kun niitäkään ei meinaa osaa käsitellä tiettyyn aikaan kuusta. :D

Raivostuttaa tälläiset yleistysaloitukset. Oma lapsuus siskon kanssa oli todella niukkaa, alkoholin ja jatkuvan epävarmuuden aikaa. Oltiin köyhiä, ei ollut varaa mihinkään ja joskus kärsittiin jopa nälkää. Muistan vieläkin kun jonotimme pelastusarmeijan toimistolla ruoka-avustusta jouluna ja muistan ne lukemattomat hetket kun jääkaapissa ei ollut kuin valo.

Sitten luen vauvafoorumin ärsyttävien uhriutujien ja muiden vinkujien yleistysaloituksia kuinka kaikki nyt vaan on helppoa koska pippeli, niin täällä kanalauma on nyt keskenään päättänyt tänään.

Naisilla on sisimmässään vihaa ja inhoa muita naisia kohtaan. Se johtuu tyytymättömyydestä itseensä. Nainen kilpailee viehätysvoimallaan. Se on raadollisempaa kuin miesten välinen kilpailu. Monelle äidille on pettymys olipa tytär kaunis tai ruma. Jos tytär on ruma niin äitiä harmittaa miten hänen tyttärestään tuli ruma - olenko juuri Minä ruma, kun tyttärenikin on? Jos taas tytär on kaunis, äiti vertaa itseään häneen ja tuntee alemmuutta. Pahimmillaan omasta tyttärestä tulee äidin kilpakumppani.

Isän ja pojan välinen suhde ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ja tyttären. Isä ja poika voivat vilpittömästi sanoa toisiaan esim. komeiksi, mutta äidin ja tyttären välillä on aina kateutta ja kilpailua.

Tuntuu kyllä täysin vieraalta ajatukselta, että joku lapsi olisi rakkaampi kuin toinen. Erilaisia ne kyllä ovat. Yhdellä on enempi haasteita esim. koulunkäynnissä kuin toisella. Se, joka on herttänyt enempi huolta ja tarvinnut enempi tukea on sitten ehkä pyörinyt ajatuksissakin enemmän.

Mulla on yksi kumpaakin, nyt teini-ikäisiä. Olen monesti miettinyt tuota suosimista, kun sisarkateudessa se tulee toisinaan ilmi riitojen muodossa.

En tunnista suosimista, kumpikin rakkaita. Tietty tulee päiviä, kun toinen istuu mökömököpuussa ja toinen on hyvällä tuulella. Kyllä mä mieluummin keskustelen joutavia sen iloisen teinin kanssa ja vain pakolliset sen kiukkusen.

Kumpiakin huomioidaan ja saavat tiettyjä asioita tekemisiään vastaan. Kotitöitä on kummallakin vaihtelevasti. Omassa lapsuudenkodissa tytöt tiskas/pyykkäs ja pojat vei roskikset/tamppas matot. Tuommoiseen jaotteluun en ole lähtenyt kaikki pystyy kaikkeen ja pitää oppia tekemään hyvin.

Silti toisinaan mulla on huoli pojan pärjäämisessä maailmassa. Tyttö on sen verran topakka ja reipas, että hommat hoituu, hän menee vaikka läpi harmaan kiven. Poika taas, niin on ajatteleva ja herkempi. Esim murrosikä kun iski, niin hän ei hetkeen uskaltanut asioida kaupassa, kun siellä ehkä piti jutella kassalle (nuorelle tytölle). Se murkkuiän ujous toisinaan vieläkin vaivaa.

Se huolettaa, että jos tuo löytää puolisokseen tyttäremme kaltaisen pirttuhirmun. Eihän se poika sellaisen kanssa pärjää. :D

Ehkä tämä huoli on lisääntynyt, kun lukee palstan kilttimiesten juttuja. En kuitenkaan halua, että pojasta sellainenkaan tulee. Tässä on monia vuosia vielä aikaa, mutta pojasta on enemmän ollut arkihuolta.

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on sisimmässään vihaa ja inhoa muita naisia kohtaan. Se johtuu tyytymättömyydestä itseensä. Nainen kilpailee viehätysvoimallaan. Se on raadollisempaa kuin miesten välinen kilpailu. Monelle äidille on pettymys olipa tytär kaunis tai ruma. Jos tytär on ruma niin äitiä harmittaa miten hänen tyttärestään tuli ruma - olenko juuri Minä ruma, kun tyttärenikin on? Jos taas tytär on kaunis, äiti vertaa itseään häneen ja tuntee alemmuutta. Pahimmillaan omasta tyttärestä tulee äidin kilpakumppani.

Isän ja pojan välinen suhde ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ja tyttären. Isä ja poika voivat vilpittömästi sanoa toisiaan esim. komeiksi, mutta äidin ja tyttären välillä on aina kateutta ja kilpailua.

Kyllä jos tämmöisiä ajatuksia on, niin on aikuisella itsellä jotain ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Raivostuttaa tälläiset yleistysaloitukset. Oma lapsuus siskon kanssa oli todella niukkaa, alkoholin ja jatkuvan epävarmuuden aikaa. Oltiin köyhiä, ei ollut varaa mihinkään ja joskus kärsittiin jopa nälkää. Muistan vieläkin kun jonotimme pelastusarmeijan toimistolla ruoka-avustusta jouluna ja muistan ne lukemattomat hetket kun jääkaapissa ei ollut kuin valo.

Sitten luen vauvafoorumin ärsyttävien uhriutujien ja muiden vinkujien yleistysaloituksia kuinka kaikki nyt vaan on helppoa koska pippeli, niin täällä kanalauma on nyt keskenään päättänyt tänään.

Ikävää, että sulla on ollut huono lapsuus.

Kyllä kai me silti voimme pohtia tämän aika yleisen ilmiön syytä, vaikka jonkun lapsuus onkin ollut surkea muusta syystä. Tämän ketjun aihe on heti otsikossa.

Ap

Meillä on tyttö ja kaksi poikaa. Kaikki rakkaita tottakai!

Mutta keskimmäinen lapsi (poika), on mulle läheisin.

Ei rakkain, vaan läheisin. Mä en usko että kyseessä on sukupuolesta johtuva asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on sisimmässään vihaa ja inhoa muita naisia kohtaan. Se johtuu tyytymättömyydestä itseensä. Nainen kilpailee viehätysvoimallaan. Se on raadollisempaa kuin miesten välinen kilpailu. Monelle äidille on pettymys olipa tytär kaunis tai ruma. Jos tytär on ruma niin äitiä harmittaa miten hänen tyttärestään tuli ruma - olenko juuri Minä ruma, kun tyttärenikin on? Jos taas tytär on kaunis, äiti vertaa itseään häneen ja tuntee alemmuutta. Pahimmillaan omasta tyttärestä tulee äidin kilpakumppani.

Isän ja pojan välinen suhde ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ja tyttären. Isä ja poika voivat vilpittömästi sanoa toisiaan esim. komeiksi, mutta äidin ja tyttären välillä on aina kateutta ja kilpailua.

Kyllä jos tämmöisiä ajatuksia on, niin on aikuisella itsellä jotain ongelmia.

Nuo ovat yleensä niin alitajuisia, ettei niitä ollenkaan itsessään tunnista.

Nainen on aina uhri, aina nyt ja ikuisesti vaikka lähes kaikki syrjäytyneet, asunnottomat, itsemurhan tekijät vähäosaiset on miehiä ja poikia. Naiset ja tytöt on aivopesty jo lapsesta asti olemaan uhreja, avaus on hyvä esimerkki.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kuin meillä oli lapsia, toivoin kovasti nimenomaan tyttöä. Tuli tyttö ja kaksi poikaa vuosien varrella. Minulle rakkain on pienin poika, ihan siksi että hänen luonne on kertakaikkisen ihana. Sinnikäs yrittäjä, elämän pienistä asioista iloiseva lapsi joka on lähes aina hyvällä tuulella. ❤️

Lapsi aistii vanhemman tunteet. Kuulostaa siltä, että harjoittelit ensin kolmella lapsella. Lapset eivät ole harjoituskappaleita ja äitiydessäsi on jotain vikaa, ellet rakasta kaikkia lapsiasi tasavertaisesti. Senkin lapset kyllä huomaavat ja vaikutukset voivat olla tuhoisat.

Meillä ei siskon kanssa ollut edes ruokaa toisinaan, vaatteet oli vanhoja risoja, mitään ei ollut varaa harrastaa ja koko lapsuus oli pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Hienoa, että mua suosittiin, miten se niinkuin näkyi kun kuljin rääsyissä jatkuvsssa nälässä?

Tutkimuksessa on todettu jo muutama vuosi sitten, että äidillä on suosikkilapsi, vaikka hän kuinka sanoisi rakastavansa kaikkia yhtä paljon. Äiti haluaa uskoa itse niin, koska se tietysti on oikein.

Kuitenkin lopulta yleensä ilmenee, että joku lapsista on rakkain. Tämän tunnustaminen on äidille erittäin tuskaisaa, kun niin ei saisi olla. Ja en muista lähdettä. Muutamia vuosia sitten muistan lukeneeni.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei siskon kanssa ollut edes ruokaa toisinaan, vaatteet oli vanhoja risoja, mitään ei ollut varaa harrastaa ja koko lapsuus oli pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Hienoa, että mua suosittiin, miten se niinkuin näkyi kun kuljin rääsyissä jatkuvsssa nälässä?

Ei varmaan kaikissa perheissä rakasteta ketään lasta. Onhan sitä psykopaattivanhempia, jolloin ei edes rakkaudessa suosita.

Tässä puhutaan nyt siitä, että miksiköhän se suosikki on yleensä poika.

Tuttuni perheessä oli 2 poikaa ja tyttö. Siellä äitinsä komensi usein tyttöä, että älä ota niin paljon lihaa ruokaasi, kun pojat tarvitsevat sitä enemmän. (Eivät tosin olleet kovin köyhiä.)

Vanhempi voi suosia oman mielen ja toiveisiin helpoimmin muokkautuvaa lastaan, sukupuoleen katsomatta. Tarkoittaa vanhemman jatketta, ilmiö liittyy narsistisuuteen. Erittäin vahingoittavaa perheen kaikille siteille ja kaikkien lasten tulevaisuudelle, myös sille yhdelle lapselle -narsistin jatkeelle.

Minunkin äitini suosi poikia, mutta hän olikin  "vanhankansan" ihminen ja syntynyt jo 20-luvulla.  Me tytöt oltiin kilttejä ja tehtiin työt mukisematta. Pojat lintsasi koulusta ja jättivät kotona työt tekemättä, mutta silti he olivat äidille selvästi rakkaampia, kuin me tytöt. Vaikka kyllä meistäkin tykättiin, mutta pojat päästettiin helpommalla. Mitään sisähommia ei poikien tietenkään tarvinnut tehdä, koska "akkoja on talo täynnä".  Mutta ei ne pojat tehneet peltohommiakaan, vaan nekin jäi meille tytöille. Pojat aiheutti äidille muutenkin todella paljon unettomia öitä ja huolta ja vaivaa. Itse olen kohdellut omia lapsiani saman arvoisina.  Tytöt on yhtä rakkaita ja arvokkaita kuin pojatkin. Mutta en minä osaa äidilleni vihainen olla, hän oli oman aikansa kasvatti. Siihen maailmanaikaan kun hän on syntynyt ja elänyt lapsuuttaan ja nuoruuttaan, on maailma varmaan ollut ihan toinen, kuin nykyään. Naisena en vain itse pysty pitämään sukupuoltani sen huonompana kuin mitä miehetkään ovat.

Ei ne pojat ole sen rakkaimpia kuin tyttökään, mutta nyt kun tyttö ja yksi pojista on teini-iässä, niin kyllä se hitto vie sen pojan kanssa on helpompi tulla toimeen. Siitä suosiminen!