Miksi äidit suosivat yleensä perheen poikaa? Äitien on vaikea puhua tästä.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksessa on todettu jo muutama vuosi sitten, että äidillä on suosikkilapsi, vaikka hän kuinka sanoisi rakastavansa kaikkia yhtä paljon. Äiti haluaa uskoa itse niin, koska se tietysti on oikein.

Kuitenkin lopulta yleensä ilmenee, että joku lapsista on rakkain. Tämän tunnustaminen on äidille erittäin tuskaisaa, kun niin ei saisi olla. Ja en muista lähdettä. Muutamia vuosia sitten muistan lukeneeni.

Ei kaikki äidit ole sellaisia, vain erittäin harvat. Eli ei ole mikään vakioasetelma. Ulkopuolinen huomaa asetelman helposti huonoista perhesuhteista ja yhden lapsen korokkeelle nostamisesta. Kertoo paljon vanhemmasta, ei lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä kyse on ollut peritystä tavasta. Kun äiti oli pieni, sen äiti kohteli sitä huonosti, kun taas äidin veli oli lemmikki. Äiti sitten kosti sen eteenpäin. Minua kohdeltiin pienestä pitäen huonompana kuin veljeäni. Veli sai kaiken uutena, tavaraa riitti. Sai uuden pyörän, tietokoneen ja vaikka mitä. Ei vain äiti edes harkinnut että minulle oltaisiin ostettu tietokone, pyörän sain käytettynä, vaatteet kirppikseltä. Sen lisäksi äiti jatkuvasti haukkui ja vähätteli minua.

Ja kuinkas kävi, nyt 34-vuotiaana, en ole missään tekemisissä äitini kanssa.

En myöskään hanki omia lapsia. En usko että tunnekylmän ja henkisen väkivallan kasvattamana osaisin olla hyvä äiti.

Sama täällä, peritty tapa. Kylmiä ovat äitini ja hänen äitinsä ja uskon vahvasti että olisin myös äitinä kylmä, siksi en hanki lapsia. Olen kuulemma itsekäs, äidin ja mummon mielestä.. Meitä on kolme lasta, olin ainut tyttö ja kuulemma todella odotettu, en vain täyttänyt äitini toiveita millainen hänen prinsessan piti olla, näytin aivan isältäni sekä olin kiinnostunut vääristä asioista. Olin ikuinen synttipukki kaikkeen_aivan kaikkeen. Jos jotain oli vaikka rikki mennyt ni järjetön huutaminen vaikka kuinka vakuuttelin etten tiedö asiasta mitään. Veljiä säälitti ja ne usein myönsivät et hei se oli minä eikä sisko. Ai no ei se mitään, vahinkoja sattuu oli äitini vastus.

Olen puhunut isäni ja veljien kanssa ja he jokainen vahvistavat sen ettei se ole vain minun päässäni. Olen reilu 30v enkä missään tekemissä äitini kanssa. Sukulaiset välillä soittaa ja kertovat kuinka kauhea ihminen olen ku en omaan äitiini pidä yhteyttä, hän on siitä niin surullinen ja itkuinen ettei ainoa tytär ole elämässä. Kehtaakin vielä.

Kummaa on. Kuitenkin vanhainkodeissa huomaa, että siellä vierailee paljon useammin tyttöret kuin pojat. Poikia silti aina kaipaavat. Ja useinhan se tytär huolehtii siitä, että lapsensa ovat enemmän tekemisissä hänen omien vanhempiensa kanssa kuin puolison vanhempien. Usein myös pariskunnan nainen päättää, missä ja miten joulut vietetään.

Tuntuu, että tyttäriä kuuluisi ennemmin suosia. Kummaa, ettei näin ole.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksessa on todettu jo muutama vuosi sitten, että äidillä on suosikkilapsi, vaikka hän kuinka sanoisi rakastavansa kaikkia yhtä paljon. Äiti haluaa uskoa itse niin, koska se tietysti on oikein.

Kuitenkin lopulta yleensä ilmenee, että joku lapsista on rakkain. Tämän tunnustaminen on äidille erittäin tuskaisaa, kun niin ei saisi olla. Ja en muista lähdettä. Muutamia vuosia sitten muistan lukeneeni.

Niin, se on yleensä se pienin. Mutta itse en rehellisesti sanoen pystyisi päättämään kuka jäisi tai menisi, jos sellaisen asian eteen joutuisi. Pienintä olisin toki varmaan esim. tulipalosta pelastamassa ekana, koska muut pärjäisi paremmin.

Minun äitini suosii veljeäni koska hän on parisuhteessa. Mä olen se perheen musta lammas kun en ole koskaan seurustellut. N28

Ohiksena yleisesti: osa täällä vanhempiaan haukkuvista on itse psykopaatteja ja narsisteja tai muuten mielenterveyshäiriöisiä. Hänen vanhempi saattaa oikeasti olla ollut aivan kelpo ihminen, mutta lapsesta hän on ollut surkea ja on oikeus muka hylätä.

Psykopatia johtuu aivorakenteesta ja on synnynnäinen.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on aina uhri, aina nyt ja ikuisesti vaikka lähes kaikki syrjäytyneet, asunnottomat, itsemurhan tekijät vähäosaiset on miehiä ja poikia. Naiset ja tytöt on aivopesty jo lapsesta asti olemaan uhreja, avaus on hyvä esimerkki.

Useimmat terroristit, itsemurhapommittajat ja pahoinpitelijät on kuitenkin nuoria miehiä?

Ei ole helppoa tytöillä olla raiskattuina ym, mutta ehkä äidiltä tullut viha on karaistanut naisia kestämään pettymyksiä?? Niin ettei aivan vähästä tarvi lähteä kostamaan yhteiskunnalle sitä että on vähän avuton olo kun pitäisi napanuora katkaista n.30- vuotiaan pojan, tehdään sitten jotain tosi pahaa kun kerran kiukuttaa..naiset on oppineet selviämään koska moni ei voi täysin luottaa äitiinsä!!

Ei mua suosittu mitenkään, viikkorahaakin sai isosisko aina enemmän koska oli 2v vanhempi. Eiköhän jokainen perhe pyri parhaansa mukaan auttamaan, tukemaan ja rakastamaan lapsia sukupuolesta riippumatta. 

En oikein ymmärrä mikä tälläisten avausten muu tarkoitus on kun luoda eripuraa ja vastakkainasettelua sukupuolten välille, se tuntuu olevan monien lempiaihe, ikuinen sukupuolten välinen sota josta halutaan riidellä ja haastaa riitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän äidillä myös.

Samaten tuttuni perheessä: metsäpalstakin annetaan kuulemma perheen pojalle, että omistus jatkuu samalla sukunimellä (2000-luvulla!). Olenkin sanonut, että ette voi kyllä niin tehdä, että tytöille ei mitään jätettäisi.

Häh? Eihän pojalla edes ole äitinsä sukunimeä? Olisi ehkä jotenkin loogista (vaikka hölmöä) jos isä tekisi niin, mutta että äiti.

2000-luvulla pojalla ei voi olla äitinsä sukunimeä??

Lapsuudesta en muista, mutta nyt ikuisiällä ehdottomasti äitini suosii veljeäni. Mutta minä asunkin n. 400km päässä, veli alle 20km. Onhan se ymmärrettävää enkä valita.

Esikoisella on meillä esikoisen asema, osaa pitää siitä kiinni. Ja on tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Ohiksena yleisesti: osa täällä vanhempiaan haukkuvista on itse psykopaatteja ja narsisteja tai muuten mielenterveyshäiriöisiä. Hänen vanhempi saattaa oikeasti olla ollut aivan kelpo ihminen, mutta lapsesta hän on ollut surkea ja on oikeus muka hylätä.

Psykopatia johtuu aivorakenteesta ja on synnynnäinen.

Olet väärässä. Ellet halua kuulla totuuksia, vaihda ketjua. Sitäpaitsi, persoonallisuushäiriöinen vanhempi välttelee kaikin keinoin totuutta lapsensa kaltoinkohtelusta, huolimatta kuka siitä puhuu. On se sitten lapsi tai lapset, lapsenlapset, puoliso, isovanhemmat, sukulaiset, naapurit tai lääkäri.

Äitini jatkoi omalta äidiltään opittua tapaa. Pojat olivat aina ja kaikessa ykkösiä, tytöt eivät olleet mitään ennen, kuin "saivat" miehen. Pojathan sitä nimeä jatkavat.

Oma äitini ihan äänen toivoi lapsenlapsistaan poikia. Kuinkas kävikään? Kolme tyttöä nyt jatkaa pientä sukuamme.

Kyllä muoria #itutt##.

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on sisimmässään vihaa ja inhoa muita naisia kohtaan. Se johtuu tyytymättömyydestä itseensä. Nainen kilpailee viehätysvoimallaan. Se on raadollisempaa kuin miesten välinen kilpailu. Monelle äidille on pettymys olipa tytär kaunis tai ruma. Jos tytär on ruma niin äitiä harmittaa miten hänen tyttärestään tuli ruma - olenko juuri Minä ruma, kun tyttärenikin on? Jos taas tytär on kaunis, äiti vertaa itseään häneen ja tuntee alemmuutta. Pahimmillaan omasta tyttärestä tulee äidin kilpakumppani.

Isän ja pojan välinen suhde ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ja tyttären. Isä ja poika voivat vilpittömästi sanoa toisiaan esim. komeiksi, mutta äidin ja tyttären välillä on aina kateutta ja kilpailua.

Äiti saattaa olla jopa mustasukkainen. Ristiriitaista myös, oli itse tehnyt lapsen ruman miehen kanssa ja sitten on haukkunut minua rumaksi, juuri niitä tiettyjä isän piirteitä ulkonäössäni. Ja toisaalta on yleiskade, jos vaikka matkustelen. Haukkuu aina vaatteitani ym, mutta vaikka vaatteet olisi minkälaiset tahansa, haukkuu silti.

Aivan kuin tyttönä olisin joku sen pimeän puolen venttiili, jolle milloin milläkin verukkeella voi kanavoida kurjuuttaan.

Mikään ei ole naiselle niin julma kuin toinen nainen. Jotkut naisvaltaiset alat on oikein myrkkykäärmeen pesiä. Eikä ole tarkoitus loukata oikeita käärmeitä.

Mulla on mennyt päinvastoin. Tottakai rakastan kaikkia lapsiani yhtä paljon, mutta tunnen eniten yhteenkuuluvuutta esikoistyttäreni kanssa. Ehkä se on väärin, mutta vähän taidan suosia häntä himpun enemmän kuin muita. Pojat ovat sitten isän silmäteriä.

Onpas katkeraa, onneksi en tule ikinä tekemään lapsia yhdenkään naisen kanssa. Kukapa haluaisi muutenkaan olla yhdessä ihmisvihaajien kanssa jollaisia naisista on tullut, toivottavasti suomalaiset kuolee sukupuuttoon mahdollisimman pian.

Minut oli raiskattu, ja äiti kehoitti olemaan kiitollinen kun olin "saanut" miestä, jota vierasta en olisi itse valinnut eikä tietääkseni ole kukaan muukaan valinnut.

Vihaan menneiden polvien ajatusmaailmaa.

Äidin puolen suku on jotenkin matriarkaalinen. Äitienpäivänä kaikki menivät mummin luo ja jos ei mennyt niin sai olla hyvä selitys. Äidinäiti ei kestänyt mitään heikkoutta. Isänikin haukuttiin niin ettei hän sinne enää mennyt. Koira oli sohvan alla eikä sen kanssa saaneet lapset leikkiä.

Isäni suku oli lähestyttävämpi ja hänen äitinsä, mummoni oli minulle erittäin rakas ihminen.

En ole huomannut tuollaista meidän perheessämme. Sellaista ehkä on enemmän ilmassa, että yksikään lapsi ei kiinnosta kumpaakaan vanhempaa. Tytöt ehkä hieman enemmän, meillä pojilla on enemmänkin jonkinlainen yksin pärjääjän leima, joten ilmeisesti meille ei tarvitse puhua mistään. Kotitöitäkin jouduimme tekemään enemmän kuin tytöt.

Kyllä mä myönnän että poika (esikoinen) on läheisin. Ei kylläkään johdu sukupuolesta vaan siitä että tulemme vain todella hyvin toimeen, tykkäämme samoista asioista jne. Tyttöjen kanssa minulla on aika vähän yhteistä mutta rakkaita hekin, tietenkin.