Miksi äidit suosivat yleensä perheen poikaa? Äitien on vaikea puhua tästä.

Omassa perheessä näin ei ollut. Eli ei katkeruutta.

Mutta lienee yleistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jengi alapeukuttaa ihmisten henk.kohtaisia välejä, syytä minä siihen olen että oma äiti on niin hyvä tyyppi, että on helppo tulla toimeen. Harmi jos teillä on huonot välit vanhempiinne, tuskin me voidaan siihen auttaa.

M

Vedit herneet nenään yhdestä alapeukusta? Sitten ei kannata palstailla.

Noup, ihmettelen vain miksi joidenkin ihmisten hyvät suhteet omaan vanhempaan on huono juttu. 

M

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksessa on todettu jo muutama vuosi sitten, että äidillä on suosikkilapsi, vaikka hän kuinka sanoisi rakastavansa kaikkia yhtä paljon. Äiti haluaa uskoa itse niin, koska se tietysti on oikein.

Kuitenkin lopulta yleensä ilmenee, että joku lapsista on rakkain. Tämän tunnustaminen on äidille erittäin tuskaisaa, kun niin ei saisi olla. Ja en muista lähdettä. Muutamia vuosia sitten muistan lukeneeni.

Jotenkin uskon tähän tutkimukseen vaikkei nyt tietenkään mitään linkkiä ole. Mielenkiintoista olisi tietää miten tätä on tutkittu.

Sillä oma kokemus on, että rakastan kumpaakin lasta tasapuolisesti. Niin sanon, kun asiaa kysytään. En suosi kumpaakaan pääsääntöisesti.

Toisinaan suosin ja suosikki vaihtelee. Se riippuu ihan mielentilasta ja miten lapsi käyttäytyy. Kukin vuorollaan.

Äitinä olen tehnyt kaikkeni, että olen lapsilleni tasapuolinen. Eritoten niitä poikiakin on kolme kipaletta.. Mutta lasten isällä on ollut aina yksi ylitse muiden. Tämä meni niin pitkälle, että erotessamme hän vaati tämän yhden itselleen ja muut jäivät minulle. Tasajako.

Tämä on toki kostautunut myöhemmin, mutta itse en kyllä osaa suosikkia nimetä enkä pitää.

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheessä kyse on ollut peritystä tavasta. Kun äiti oli pieni, sen äiti kohteli sitä huonosti, kun taas äidin veli oli lemmikki. Äiti sitten kosti sen eteenpäin. Minua kohdeltiin pienestä pitäen huonompana kuin veljeäni. Veli sai kaiken uutena, tavaraa riitti. Sai uuden pyörän, tietokoneen ja vaikka mitä. Ei vain äiti edes harkinnut että minulle oltaisiin ostettu tietokone, pyörän sain käytettynä, vaatteet kirppikseltä. Sen lisäksi äiti jatkuvasti haukkui ja vähätteli minua.

Ja kuinkas kävi, nyt 34-vuotiaana, en ole missään tekemisissä äitini kanssa.

En myöskään hanki omia lapsia. En usko että tunnekylmän ja henkisen väkivallan kasvattamana osaisin olla hyvä äiti.

Tämä se on. Siksi rakastan vanhempiani vaikka joku tietsikka tai mopo olisi mennyt eri osoitteeseen. Pieniä juttuja pitkässä juoksussa.

Kun historia on mitä on. Vielä-oliko 40-luvulla, tai ainakin 30-, ei oikeastaan naisella ollut omaa, vaan aina oli joku mies joka oli laillisesti naisen ja omaisuuden välissä.

Lapsuudenkodissani suosikkeja olivat esikoinen ja kuopus. Me keskimmäiset lapset olimme ilmaa. Mainittakoon vielä että esikoinen tytär kuopus poika. Vielä aikuisiällä sama jako jatkunut, äitimme antaa jatkuvasti rahaa nuorimmalle vaikkei hän sitä tarvitsisi. Me keskimmäiset olemme saaneet pärjätä omillamme. Itse en saanut esimerkiksi mitään huonekaluja kotoa muuttaessani. Ei ollut edes sänkyä.

Ei varmaan tarvitsisi edes mainita ettei kaikki lapset ole enää väleissä äitimme kanssa. Isän kanssa taas jokainen tulee juttuun.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tietenkään myyönnä, että huonot välit voi johtua myös siitä minkälainen ihminen itse on. Toki vika on aina vanhemmissa vaikka tiedän minäkin paljon ihmisiä joiden kanssa ei tule ketään toimeen, heitä lähinnä siedetään. 

Lapsi ei voi kotonaan asettaa itselleen tervettä kasvuympäristöä, johon liittyy vanhempien rakkaus lapsia kohtaan, turvallinen ympäristö, tuki ja turva. Jos itse olet nauttinut kaltoinkohtelusta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta pienestä pitäen, kannattaa miettiä omaa mielenterveyttä kuinka vinksallaan se on. Tervemielinen ihminen ymmärtää eron hyvän ja huonon kohtelun välillä lapsia kohtaan. Toimeentulemiset aikuisena muiden kanssa ei määrittele, millaiset vanhemmat ihmisellä on. Suosikkilapsesta on voinut kasvaa muiden hyväksikäyttäjä, pinnallinen tunteiltaan, joka ei pysty rakentamaan ihmissuhteita. Kaltoinkohdeltu voi kokea niin paljon patoutunutta vihaa sisällään saamastaaan kaltoinkohtelusta, ettei luota keneenkään. Ympäristö vaikuttaa napanuoran katkaisemisen jälkeen lapselle, mutta vanhemmat pysyvät usein samanlaisina, toisistaan tukea hakien hyville tai huonoille puolilleen sokeina.

Tuleeko naiset oikeasti toimeen kenenkään kanssa, joten en ihmettele jos ei tulla edes oman äidin ja on huonot välit.

Pojat muistuttavat varttuessaan isäänsä nuorena, joten syytäkin on tykätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän äidillä myös.

Samaten tuttuni perheessä: metsäpalstakin annetaan kuulemma perheen pojalle, että omistus jatkuu samalla sukunimellä (2000-luvulla!). Olenkin sanonut, että ette voi kyllä niin tehdä, että tytöille ei mitään jätettäisi.

Häh? Eihän pojalla edes ole äitinsä sukunimeä? Olisi ehkä jotenkin loogista (vaikka hölmöä) jos isä tekisi niin, mutta että äiti.

2000-luvulla pojalla ei voi olla äitinsä sukunimeä??

Tunnen monta miestä, joilla on äitinsä sukunimi, sekä avoliiton että yh - äitien poikia.Mm. oma poikani oli sukunimelläni ja olen hänen äitinsä.

Isäni on ainoa poika isosta perheestä, ja kyllä hän oli mummoni "lellikki" :D

Samaten avokkini, ainoa miespuolinen kahden tytön kanssa ja paljon on lepsumpi kuri ollut.

Minulla on sisko ja veli vielä asuu kotonaan, ja ihan kyllä annetaan kaikki periksi hänellekin.

Ei tarvi siivota, tehdä kotitöitä, järkytyin kun hän ei osannut perunoitakaan kuoria. Ylä asteella jo:)

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko naiset oikeasti toimeen kenenkään kanssa, joten en ihmettele jos ei tulla edes oman äidin ja on huonot välit.

Tulee. Onpa sulla suppea elinympäristö, ellet muusta tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tietenkään myyönnä, että huonot välit voi johtua myös siitä minkälainen ihminen itse on. Toki vika on aina vanhemmissa vaikka tiedän minäkin paljon ihmisiä joiden kanssa ei tule ketään toimeen, heitä lähinnä siedetään. 

Mitä tarkoitat millainen ihminen itse on? Ettei käy kotona katsomassa vanhempiaan, eikä äitiä edes äitienpäivänä vai? Johtuisikohan elämän ajan kestävästä lapseen kohdistetusta kaltoinkohtelusta ja väkivallasta (aikuiseen lapseen henkinen väkivalta)? Miten vanhemman henkinen väkivalta saadaan loppumaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen tavannut monta perhettä, missä pojilla eri vapaudet ja suosikkiasema. Lähtökohtaisesti poika saa käyttäytyä eri tavoin, esim. ilman rajoituksia, kuin perheen tyttö. Poika saa hutiloida, olla huolimaton, epäsiisti, yms. kun tytön on oltava tarkka, täsmällinen, siisti.

Monessa perheessä poika on perheen kultamussukka, se parempi, oikea lapsi. Vaikka tyttö onkin rakas, tulee tytöstä ajan mittaan perheen äidin apulainen, huolenkantaja, ja poika tai pojat saavat tulla ja mennä miten haluavat.

En tiedä mistä tämä johtuu. Olen nähnyt ilmiön monenlaisissa perheissä. Eräskin perhe toisintaa voimakkaasti isän mallia. Perheen isä on ollut perheensä ainoa poika kahden siskonsa kanssa. Nyt tämä mies suosii ainokaista poikaansa - pojasta on kasvanut ylimielinen, "muita parempi" - tyyppi.

Erään perheen ainoa poika ei koskaan oikein oppinut tulemaan toisten poikien ja miesten kanssa toimeen. Hänellä ei ole juuri ystäviä, paitsi vaimo, joka tuli tavallaan läheisen äidin tilalle.

Minun lapsuuden perheessä on hieman tuota, että minulle esikoistyttärelle on eniten annettu vastuuta perheessä ja minulle myös kerrotaan perheen huolet. Veljet ovat aina saaneet enemmän tai vähemmän olla vaan. Mutta en tiiä johtuuko tää siitä, että olen esikoinen vai tytär. Toisaalta vanhempani ovat myöntäneet minulle ja veljilleni suoraan, että minä olen se ketä pitää perheen kasassa ja asiat kunnossa, jos heille jotain tapahtuu, koska veljistäni ei siihen ole. Mammani oli kyllä paljon pahempi. Esim. sanoi ettei veljilleni saanut korottaa ääntä, koska he voivat loukkaantua, mutta mulle kyllä voi karjua :D Veljiäni olisi muutenkin pitänyt kohdella kuin haurasta posliinia ja ilmaista kiitollisuus siitä, että saa hengittää samaa ilmaa. Muutaman kerran täräytin suorat sanat mammalle ja hän siitä sitten loukkaantui ja odotti anteeksipyyntöä, no sitä ei saanut eikä saa.

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on sisimmässään vihaa ja inhoa muita naisia kohtaan. Se johtuu tyytymättömyydestä itseensä. Nainen kilpailee viehätysvoimallaan. Se on raadollisempaa kuin miesten välinen kilpailu. Monelle äidille on pettymys olipa tytär kaunis tai ruma. Jos tytär on ruma niin äitiä harmittaa miten hänen tyttärestään tuli ruma - olenko juuri Minä ruma, kun tyttärenikin on? Jos taas tytär on kaunis, äiti vertaa itseään häneen ja tuntee alemmuutta. Pahimmillaan omasta tyttärestä tulee äidin kilpakumppani.

Isän ja pojan välinen suhde ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ja tyttären. Isä ja poika voivat vilpittömästi sanoa toisiaan esim. komeiksi, mutta äidin ja tyttären välillä on aina kateutta ja kilpailua.

Jessus mitä paskaa, olen huomannut että monelle miehelle on vakava paikka kun poika tienaa enemmän, auto on hienompi kuin isän, vaimokin on nuorempi ja nätimpi.

Enoni on niin selkeästi mummini lempilapsi ja äitini jonkinlainen "huti", joten lapsuudenkodissani kasvatus oli korostetusti sukupuolineutraalia. Toki iltatähteä lellittiin sitten sukupuolesta riippumatta.

Itseänikin tuo enon kohtelu häiritsee niin pahasti, että kohtelen lapsia korostetun tasapuolisesti, vaikka se johtaakin joskus älyttömyyksiin. Mutta voin hyvällä omallatunnolla väittää ettei minulla ole suosikkilasta. Kaikki ovat yhtä rakkaita. Ja kaikki ovat luonteiltaan hyvin samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko naiset oikeasti toimeen kenenkään kanssa, joten en ihmettele jos ei tulla edes oman äidin ja on huonot välit.

Tottakai tulee. Itsellä aina hyvät välit äitiin, vaikka hänkin poikia suosi. Omat tyttäret ovat rakkainta mitä tiedän ja väitän, että hekin tulevat minun(naisen siis) kanssa oikein hyvin toimeen.(Ovat siis jo aikuisia)  Jos tässä ketjussa muutama ihminen sanoo, ettei ole väleissä äitinsä kanssa, sinä vedät johtopäätöksen,  että naiset ei tule toimeen kenenkään kanssa :D

Vanhemmista ihmisistä tämän ainakin huomaa. Minun isälläni on 3 sisarusta joilla kaikilla tyttöjä, ja isälläni sitten on yksi poika. Tälle pojalle eli veljelleni on jätetty kaikki metsät ja suvun kultakellot sun muut perintönä. Tytöt sitten tapelkoot rippeistä :)

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on sisimmässään vihaa ja inhoa muita naisia kohtaan. Se johtuu tyytymättömyydestä itseensä. Nainen kilpailee viehätysvoimallaan. Se on raadollisempaa kuin miesten välinen kilpailu. Monelle äidille on pettymys olipa tytär kaunis tai ruma. Jos tytär on ruma niin äitiä harmittaa miten hänen tyttärestään tuli ruma - olenko juuri Minä ruma, kun tyttärenikin on? Jos taas tytär on kaunis, äiti vertaa itseään häneen ja tuntee alemmuutta. Pahimmillaan omasta tyttärestä tulee äidin kilpakumppani.

Isän ja pojan välinen suhde ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ja tyttären. Isä ja poika voivat vilpittömästi sanoa toisiaan esim. komeiksi, mutta äidin ja tyttären välillä on aina kateutta ja kilpailua.

Keittiöpsykologi työssään :DDDDDD Ja mikä teoria. Ihan täyttä paskaa! Koskaan en ole tavannut ensimmäistäkään naista joka  olisi kilpaillut tyttärensä kanssa. Ei ainakaan oma äitini moiseen syyllistynyt ja itselläkään ei kyllä kävisi mielessäkään kilpailla omien tyttärien kanssa .  Naisilla ei todellakaan ole sisimmässään mitään vihaa muita naisia kohtaan. Jos jollakin on, hän on yksittäistapaus.  Kukaan äiti ei vertaa itseään tyttäreensä ja tunne siitä sitten alemmuutta, jos tytär on kauniimpi. Itse ainakin olen vilpittömästi  ylpeä lapsistani ja kannustan  tyttäriäni elämässä eteenpäin. Ovatpahan he nyt  sitten minua rumenpia tai kauniinpia. Ei kaikki naiset ole ulkonäkökeskeisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä uskaltaisi sanoa ääneen, mutta poikani on minulle läheisempi. Ehkä luonne jne on syynä.

Mulla syy on ihan selkeästi luonne, olen niin samankaltainen oman äitin kanssa, on pirun helppo tulla toimeen ja juttuun. Isä taas on etäinen enkä ole oikeastaan missään väleissä.

M

:)