Lue keskustelun säännöt.
Kun suuri suru kohtaa, kaiken lisäksi harmittaa 2 parhaan ystäväni reaktio asiaan.
25.04.2017 |
Läheiseni kuoli äkillisesti..minulle erityinen ihminen. Toinen uutisen kuultuaan laittoi useamman viestin, ihana. Kuitenkaan nyt viikko on kulunut eikä ole tullut käymään eikä ottanut yhteyttä. Olisin odottanut edes viestiä, miten voit? Jos käymään ei pääse..ei asu kaukana ja auto käytössä. Toinen ystäväni on soitellut ja laittanut viestiä mutta "mies tarvitsee autoa" en pääsekkään kylään saa surun pintaan. Itse tulisin 40min matkan vaikka bussilla, autolla nopeampi siis. Molemmat tietävät kuinka läheinen olin kuolleen kanssa ja että olen ollut sairaslomalla ja jatkuu vielä. Olen myös yksin, sukuni asuu muualla ja miestä ei ole. Ystävien tuki on siis suuri.
Kommentit (228)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.Oliko sekin nyt sitten mielestäsi huomion kerjäämistä, että kirjoitin tänne vauvapalstalle tähän ketjuun oman kokemukseni?
Jonkun toisen mielestä keskusteluun osallistuminen saattaa ehkä olla ehkä vain keskusteluun osallistumista.
No, kirjoitathan sinäkin tähän ketjuun sinun omista kokemuksista, joten...
No joo, jotkut käyttää paljon hienommin surujaan keppihevosena milloin mihinkin. Toiset kehtaa ja osaa hyötyä niistä hienosti, kuulut heihin. Onnea.
Mihin minä mielestäsi käytän keppihevosena muutama vuosi sitten tapahtunutta menestystä, kun tänne vastaan yhteen ketjuun :D ? Ja miten minä siitä mielestäsi nyt saan hyötyä, kun tänne yhden viestin kirjoitin :D ? Ja mitä hyötyä...? En oikein nyt tavoita ajatustasi.
Niin, kun se on sinä ja sinun suru ja sinun tapa ja sinua pitää ymmärtää tai sinä kostat.
Niih.Tuota... Miten niin kostan? En ole mistään kostamisesta tänne kirjoittanut mitään. Ja selvyyden vuoksi, en ole ap, jos niin kuvittelet.
Ai, sä et siis ole se leski joka vannoi kostoa ystävilleen kun niitä kohtaa suru, kun ne ei vaan tajunneet suhtautua kuten sinä halusit?
Ai sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Kai niistä asioista ilmoitetaan sen takia, että ne vaikuttaa sun elämään.
Esim. Jos näkisin vakavan kolarin ni mielelläni juttelisin siit ystäväni kanssa, mutta en mä terapiaa sen takia välttämättä tarvi. Vaan pikkasen purkautumista. Kyllä mä ainakin ymmärrän, että vaikka mulla kuolee läheinen ni ei se sitä tarkoita, että muiden tarvii laittaa elämäänsä sen takia katkolle vaikka mulla meniski. Mutta ymmärrän myös sen, että jos mun ystävältä kuolee läheinen niin mun olemattomat (jokainen määritelmät itse mikä on tärkeää) kiireet voi sen takia odottaa. Esimerkiksi mun ei tarvi mennä sinä iltana juoksemaan vaan voin mennä ystäväni luo, vaikka olisin ilmottautunut maratonille. Asioiden suhteellistaminen ainakin toimii mun ystäväpiirissä.Itsekäs kusipää. " minä en tarvitse" minä minä minä, minä voin mennä, minä voin puhua...
Ystävät EI ole mikään ilmainen terapiapalvelu.Mulla oli yks tuollainen kaveri..
" Voitko kattoo et lapset on poissa, mä tuun käymään et mä voin puhua yhdestä jutusta"...Joo, en kerenny just silloin.
Se toimii meidän kavereiden kesken toisinkin päin:) Mä en oikein tiedä, että mikä oikkeus sulla on haukkua muita itsekkäiksi jos sä et itse kestä muiden ihmisten suruja/vastoinkäymisiä. Se ei ole mun vika.
Joo, toki toimii. En mä kehtaa käyttää ystäviä/ sukulaisia kaatopaikkana. Ne jää yleensä yksin. Saatpa nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.Oliko sekin nyt sitten mielestäsi huomion kerjäämistä, että kirjoitin tänne vauvapalstalle tähän ketjuun oman kokemukseni?
Jonkun toisen mielestä keskusteluun osallistuminen saattaa ehkä olla ehkä vain keskusteluun osallistumista.
No, kirjoitathan sinäkin tähän ketjuun sinun omista kokemuksista, joten...
No joo, jotkut käyttää paljon hienommin surujaan keppihevosena milloin mihinkin. Toiset kehtaa ja osaa hyötyä niistä hienosti, kuulut heihin. Onnea.
Mihin minä mielestäsi käytän keppihevosena muutama vuosi sitten tapahtunutta menestystä, kun tänne vastaan yhteen ketjuun :D ? Ja miten minä siitä mielestäsi nyt saan hyötyä, kun tänne yhden viestin kirjoitin :D ? Ja mitä hyötyä...? En oikein nyt tavoita ajatustasi.
Niin, kun se on sinä ja sinun suru ja sinun tapa ja sinua pitää ymmärtää tai sinä kostat.
Niih.Tuota... Miten niin kostan? En ole mistään kostamisesta tänne kirjoittanut mitään. Ja selvyyden vuoksi, en ole ap, jos niin kuvittelet.
Ai, sä et siis ole se leski joka vannoi kostoa ystävilleen kun niitä kohtaa suru, kun ne ei vaan tajunneet suhtautua kuten sinä halusit?
Ai sori.
No en kyllä ole se henkilö. Enkä ole koskaan elämässäni halunnut kostaa kellekään. Olen se, jolta kuoli se "kaikkein läheisin", ja joka ei odottanut ystäviensä tulevan käymään, vaan odotti vain saavansa jonkun kuittauksen tekstarilla, kun laittoi ystävälle tekstarin, että minulta kuoli juuri onnettomuudessa xx. Parilta ystävältä en saanut siihen tekstariin mitään vastausta, mutta ei siitä mitään kostoa heille minun taholta seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Tutultani kuoli läheinen. Hän on ollut sairaalassa tämän vuoksi ja syönyt rauhoittavia. Postailee facebookkiin läheisensä kuvia. Tekee kovin ison numeron tästä asiasta. Ja tottakai se onkin! Mutta muut ei varmaankaan osaa suhtautua oikein eivätkä tiedä uskaltaako kylään tuppautua vai antaako surra perheen kesken.
Ja minä siis kuulun näihin jotka ei tiedä miten pitäisi suhtautua ja mitä tehdä. Toki jos pyydettäisiin käymään niin menisin. Hän välillä on poissaoleva ja välillä taas huutaa suoraa kurkkua. Mitäs siinä sitten sanot tai miten koitat lohduttaa? Työkykyinen ei tule olemaan aikoihin, jos koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Kai niistä asioista ilmoitetaan sen takia, että ne vaikuttaa sun elämään.
Esim. Jos näkisin vakavan kolarin ni mielelläni juttelisin siit ystäväni kanssa, mutta en mä terapiaa sen takia välttämättä tarvi. Vaan pikkasen purkautumista. Kyllä mä ainakin ymmärrän, että vaikka mulla kuolee läheinen ni ei se sitä tarkoita, että muiden tarvii laittaa elämäänsä sen takia katkolle vaikka mulla meniski. Mutta ymmärrän myös sen, että jos mun ystävältä kuolee läheinen niin mun olemattomat (jokainen määritelmät itse mikä on tärkeää) kiireet voi sen takia odottaa. Esimerkiksi mun ei tarvi mennä sinä iltana juoksemaan vaan voin mennä ystäväni luo, vaikka olisin ilmottautunut maratonille. Asioiden suhteellistaminen ainakin toimii mun ystäväpiirissä.Itsekäs kusipää. " minä en tarvitse" minä minä minä, minä voin mennä, minä voin puhua...
Ystävät EI ole mikään ilmainen terapiapalvelu.Mulla oli yks tuollainen kaveri..
" Voitko kattoo et lapset on poissa, mä tuun käymään et mä voin puhua yhdestä jutusta"...Joo, en kerenny just silloin.
Oletko sinä mahdollisesti kivikissaäiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Kai niistä asioista ilmoitetaan sen takia, että ne vaikuttaa sun elämään.
Esim. Jos näkisin vakavan kolarin ni mielelläni juttelisin siit ystäväni kanssa, mutta en mä terapiaa sen takia välttämättä tarvi. Vaan pikkasen purkautumista. Kyllä mä ainakin ymmärrän, että vaikka mulla kuolee läheinen ni ei se sitä tarkoita, että muiden tarvii laittaa elämäänsä sen takia katkolle vaikka mulla meniski. Mutta ymmärrän myös sen, että jos mun ystävältä kuolee läheinen niin mun olemattomat (jokainen määritelmät itse mikä on tärkeää) kiireet voi sen takia odottaa. Esimerkiksi mun ei tarvi mennä sinä iltana juoksemaan vaan voin mennä ystäväni luo, vaikka olisin ilmottautunut maratonille. Asioiden suhteellistaminen ainakin toimii mun ystäväpiirissä.Itsekäs kusipää. " minä en tarvitse" minä minä minä, minä voin mennä, minä voin puhua...
Ystävät EI ole mikään ilmainen terapiapalvelu.Mulla oli yks tuollainen kaveri..
" Voitko kattoo et lapset on poissa, mä tuun käymään et mä voin puhua yhdestä jutusta"...Joo, en kerenny just silloin.
Oletko sinä mahdollisesti kivikissaäiti?
Taidat itse olla, kun kuvittelet että koko maailman pitää reagoida ja olla polvillaan sun kohdatessa vastoinkäymisiä.
En minä ainakaan jaksa kavereiden suruja kantaa. Omissa murheissa on ihan riittävästi. Erään kaverin soittoihin en edes enää vastaa kun hän aina kaataa mun päälle kaikki sadat murheensa mutta ei ikinä viitsi kuunnella mun murheitani edes 5 minuuttia. Lisäksi mun stressin sietokyky on jotenkin vähentynyt. Vaivoin kestän omat murheeni, vieraiden asioista en halua kuulla mitään.
Minusta ap voisi hakea ammattiapua. Vaikka kirkon diakonia toimistosta. Ne ihmiset kuuntelee ihan ammatikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt en tällä todellakaan tarkoita aloittajaa, tuli vaan muuten mieleen! Minun äidin suku on näitä surulla ratsastajia. Jos jotain ikävää tapahtuu niin siitä kerrotaan kaikille. Kysellään myös oletko kertonut jo sille ja sille, ja sitten kysytään että no mitä se sanoi ja kauhistuiko se. Tapahtuneilla oikein mässäillään. Kuvaillaan tapahtunutta yksityiskohtaisesti ja kuvitellaan miltä jostakin kuolleesta on tuntunut sillä hetkellä kun teki kuolemaa. Miksi pitäisi miettiä mitä joku ajatteli vaikka kolarin sattuessa ja huusiko se apua ja mitähän se mietti sillä hetkellä ja olikohan ihan paniikissa. Eikö siitä tule vain pahempi olo ja enemmän surua?
Vierailija kirjoitti:
Nyt en tällä todellakaan tarkoita aloittajaa, tuli vaan muuten mieleen! Minun äidin suku on näitä surulla ratsastajia. Jos jotain ikävää tapahtuu niin siitä kerrotaan kaikille. Kysellään myös oletko kertonut jo sille ja sille, ja sitten kysytään että no mitä se sanoi ja kauhistuiko se. Tapahtuneilla oikein mässäillään. Kuvaillaan tapahtunutta yksityiskohtaisesti ja kuvitellaan miltä jostakin kuolleesta on tuntunut sillä hetkellä kun teki kuolemaa. Miksi pitäisi miettiä mitä joku ajatteli vaikka kolarin sattuessa ja huusiko se apua ja mitähän se mietti sillä hetkellä ja olikohan ihan paniikissa. Eikö siitä tule vain pahempi olo ja enemmän surua?
Näin juuri! Vihaan tuota ja tätä tarkoitan huomionhakemisella.
En mä jaksa omien murheideni lisäksi kantaa kaikkien " mä tapan itseni kun koira kuoli" tyyppien jankutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Kai niistä asioista ilmoitetaan sen takia, että ne vaikuttaa sun elämään.
Esim. Jos näkisin vakavan kolarin ni mielelläni juttelisin siit ystäväni kanssa, mutta en mä terapiaa sen takia välttämättä tarvi. Vaan pikkasen purkautumista. Kyllä mä ainakin ymmärrän, että vaikka mulla kuolee läheinen ni ei se sitä tarkoita, että muiden tarvii laittaa elämäänsä sen takia katkolle vaikka mulla meniski. Mutta ymmärrän myös sen, että jos mun ystävältä kuolee läheinen niin mun olemattomat (jokainen määritelmät itse mikä on tärkeää) kiireet voi sen takia odottaa. Esimerkiksi mun ei tarvi mennä sinä iltana juoksemaan vaan voin mennä ystäväni luo, vaikka olisin ilmottautunut maratonille. Asioiden suhteellistaminen ainakin toimii mun ystäväpiirissä.Itsekäs kusipää. " minä en tarvitse" minä minä minä, minä voin mennä, minä voin puhua...
Ystävät EI ole mikään ilmainen terapiapalvelu.Mulla oli yks tuollainen kaveri..
" Voitko kattoo et lapset on poissa, mä tuun käymään et mä voin puhua yhdestä jutusta"...Joo, en kerenny just silloin.
Oletko sinä mahdollisesti kivikissaäiti?
Taidat itse olla, kun kuvittelet että koko maailman pitää reagoida ja olla polvillaan sun kohdatessa vastoinkäymisiä.
Tämä on aivan uskomatonta settiä :D .
Kaivaa popcornit esiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en tällä todellakaan tarkoita aloittajaa, tuli vaan muuten mieleen! Minun äidin suku on näitä surulla ratsastajia. Jos jotain ikävää tapahtuu niin siitä kerrotaan kaikille. Kysellään myös oletko kertonut jo sille ja sille, ja sitten kysytään että no mitä se sanoi ja kauhistuiko se. Tapahtuneilla oikein mässäillään. Kuvaillaan tapahtunutta yksityiskohtaisesti ja kuvitellaan miltä jostakin kuolleesta on tuntunut sillä hetkellä kun teki kuolemaa. Miksi pitäisi miettiä mitä joku ajatteli vaikka kolarin sattuessa ja huusiko se apua ja mitähän se mietti sillä hetkellä ja olikohan ihan paniikissa. Eikö siitä tule vain pahempi olo ja enemmän surua?
Näin juuri! Vihaan tuota ja tätä tarkoitan huomionhakemisella.
En mä jaksa omien murheideni lisäksi kantaa kaikkien " mä tapan itseni kun koira kuoli" tyyppien jankutusta.
No tylsää jos tuollaisia surulla ratsastajia on. Itse en sellaisia tunne, onneksi. Mutta ei kaikki kuolemasta puhumiset , tai siitä kavereille viestittämiset, ole tuollaista surulla ratsastamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en tällä todellakaan tarkoita aloittajaa, tuli vaan muuten mieleen! Minun äidin suku on näitä surulla ratsastajia. Jos jotain ikävää tapahtuu niin siitä kerrotaan kaikille. Kysellään myös oletko kertonut jo sille ja sille, ja sitten kysytään että no mitä se sanoi ja kauhistuiko se. Tapahtuneilla oikein mässäillään. Kuvaillaan tapahtunutta yksityiskohtaisesti ja kuvitellaan miltä jostakin kuolleesta on tuntunut sillä hetkellä kun teki kuolemaa. Miksi pitäisi miettiä mitä joku ajatteli vaikka kolarin sattuessa ja huusiko se apua ja mitähän se mietti sillä hetkellä ja olikohan ihan paniikissa. Eikö siitä tule vain pahempi olo ja enemmän surua?
Näin juuri! Vihaan tuota ja tätä tarkoitan huomionhakemisella.
En mä jaksa omien murheideni lisäksi kantaa kaikkien " mä tapan itseni kun koira kuoli" tyyppien jankutusta.No tylsää jos tuollaisia surulla ratsastajia on. Itse en sellaisia tunne, onneksi. Mutta ei kaikki kuolemasta puhumiset , tai siitä kavereille viestittämiset, ole tuollaista surulla ratsastamista.
Ei toki. Kyllähän se on ihan normaalia että kertoo ystäville jos jotain on sattunut. Nämä mässäilijät on ihan erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en tällä todellakaan tarkoita aloittajaa, tuli vaan muuten mieleen! Minun äidin suku on näitä surulla ratsastajia. Jos jotain ikävää tapahtuu niin siitä kerrotaan kaikille. Kysellään myös oletko kertonut jo sille ja sille, ja sitten kysytään että no mitä se sanoi ja kauhistuiko se. Tapahtuneilla oikein mässäillään. Kuvaillaan tapahtunutta yksityiskohtaisesti ja kuvitellaan miltä jostakin kuolleesta on tuntunut sillä hetkellä kun teki kuolemaa. Miksi pitäisi miettiä mitä joku ajatteli vaikka kolarin sattuessa ja huusiko se apua ja mitähän se mietti sillä hetkellä ja olikohan ihan paniikissa. Eikö siitä tule vain pahempi olo ja enemmän surua?
Näin juuri! Vihaan tuota ja tätä tarkoitan huomionhakemisella.
En mä jaksa omien murheideni lisäksi kantaa kaikkien " mä tapan itseni kun koira kuoli" tyyppien jankutusta.No tylsää jos tuollaisia surulla ratsastajia on. Itse en sellaisia tunne, onneksi. Mutta ei kaikki kuolemasta puhumiset , tai siitä kavereille viestittämiset, ole tuollaista surulla ratsastamista.
Ei toki. Kyllähän se on ihan normaalia että kertoo ystäville jos jotain on sattunut. Nämä mässäilijät on ihan erikseen.
En tiedä oletko sinä se huomionhakuisuudesta täällä jankannut vai joku muu. Mutta se huomionhakuisuudesta täällä jankannut on kyllä nimennyt tässä ketjussa ihan normaalit viestillä kaverille ilmoittamiset surulla ratsastamiseksi ja huomionhakuisuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ainakaan jaksa kavereiden suruja kantaa. Omissa murheissa on ihan riittävästi. Erään kaverin soittoihin en edes enää vastaa kun hän aina kaataa mun päälle kaikki sadat murheensa mutta ei ikinä viitsi kuunnella mun murheitani edes 5 minuuttia. Lisäksi mun stressin sietokyky on jotenkin vähentynyt. Vaivoin kestän omat murheeni, vieraiden asioista en halua kuulla mitään.
Minusta ap voisi hakea ammattiapua. Vaikka kirkon diakonia toimistosta. Ne ihmiset kuuntelee ihan ammatikseen.
Tämä on kyllä vähän vaikea kysymys. Sillä tavallaan on ymmärrettävää, että jos on paljon omia murheita, niin ei jaksa kiinnostua muiden murheista. Masentunut on yleensä itsekäs, niin se vain menee. Mutta siinä saattaa ikävä kyllä menettää ystävänsä, jos ei jaksa heidän asioistaan kiinnostua.
Itse olen kohdannut myös suuria suruja... ihmisistä olen oppinut näiden ja muiden koitosten aikana sen ettei keneltäkään kannata odottaa yhtään mitään ja elämä on helpompaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en tällä todellakaan tarkoita aloittajaa, tuli vaan muuten mieleen! Minun äidin suku on näitä surulla ratsastajia. Jos jotain ikävää tapahtuu niin siitä kerrotaan kaikille. Kysellään myös oletko kertonut jo sille ja sille, ja sitten kysytään että no mitä se sanoi ja kauhistuiko se. Tapahtuneilla oikein mässäillään. Kuvaillaan tapahtunutta yksityiskohtaisesti ja kuvitellaan miltä jostakin kuolleesta on tuntunut sillä hetkellä kun teki kuolemaa. Miksi pitäisi miettiä mitä joku ajatteli vaikka kolarin sattuessa ja huusiko se apua ja mitähän se mietti sillä hetkellä ja olikohan ihan paniikissa. Eikö siitä tule vain pahempi olo ja enemmän surua?
Näin juuri! Vihaan tuota ja tätä tarkoitan huomionhakemisella.
En mä jaksa omien murheideni lisäksi kantaa kaikkien " mä tapan itseni kun koira kuoli" tyyppien jankutusta.No tylsää jos tuollaisia surulla ratsastajia on. Itse en sellaisia tunne, onneksi. Mutta ei kaikki kuolemasta puhumiset , tai siitä kavereille viestittämiset, ole tuollaista surulla ratsastamista.
Ei toki. Kyllähän se on ihan normaalia että kertoo ystäville jos jotain on sattunut. Nämä mässäilijät on ihan erikseen.
En tiedä oletko sinä se huomionhakuisuudesta täällä jankannut vai joku muu. Mutta se huomionhakuisuudesta täällä jankannut on kyllä nimennyt tässä ketjussa ihan normaalit viestillä kaverille ilmoittamiset surulla ratsastamiseksi ja huomionhakuisuudeksi.
No miksi ilmoitat?
Mun kaverilta kuoli pikkusisko, olivat läheisiä ja kaverin suru oli suunnaton. Kyllä me hänen ystävänsä ainakin ymmärrettiin, että kaveri itki ja halus surustaan puhua. Hän meni myös ammattiauttajalle, jotta saisi elämänsä järjestykseen, mutta ei se poistanut sitä ettenkö olisi istunut kaverini sohvalla ja halannut häntä kun vuosipäivä kuolemasta koitti. Olin todella pahoillani hänen puolestaan, mutta kyllä mun kaveri ainakin ymmärsi että meillä kaikilla oli myös omat murheemme ja elämämme. Toki laitto se mittasuhteet sille, että kun esim. Mua harmitti sillä hetkellä yks työkaverini. Ei se tuntunut niin suurelta sit kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Läheiseni kuoli äkillisesti..minulle erityinen ihminen. Toinen uutisen kuultuaan laittoi useamman viestin, ihana. Kuitenkaan nyt viikko on kulunut eikä ole tullut käymään eikä ottanut yhteyttä. Olisin odottanut edes viestiä, miten voit? Jos käymään ei pääse..ei asu kaukana ja auto käytössä. Toinen ystäväni on soitellut ja laittanut viestiä mutta "mies tarvitsee autoa" en pääsekkään kylään saa surun pintaan. Itse tulisin 40min matkan vaikka bussilla, autolla nopeampi siis. Molemmat tietävät kuinka läheinen olin kuolleen kanssa ja että olen ollut sairaslomalla ja jatkuu vielä. Olen myös yksin, sukuni asuu muualla ja miestä ei ole. Ystävien tuki on siis suuri.
Turhaan syyttelet ystäviäsi. Suuri osa ihmisistä haluaa surra rauhassa ja ehkä ystäväsi haluavat antaa sinulle rauhan surra. Tai eivät jaksa/osaa lohduttaa ja ottaa osaa suruusi muuten kuin viesteillä. Se on ihan normaalia. Kaikki ei jaksa toisten surua.
Ystävilläsi voi olla omat vastoinkäymisensä, jolloin voimia ei riitä toisten suruihin/ongelmiin enempää kuin ne viestit.
Viikko on lyhyt aika. Sulle se voi olla pitkä, jos kotona makaat ja ryvet surussasi. Parhaiten suru tasaantuu elämällä. Ihan normaali, arkipäiväinen elämä auttaa. Sairaslomat vain pidentää surua ja saattaa johtaa masennukseen ja oman elämän halvaantumiseen. Eiköhän sun edesmennyt läheisesi haluaisi sinun jatkavan elämääsi ihan normaalisti - ja muistavan kaiken mukavan...
Otan osaa suruusi.
On vaikeaa kohdata surevaa niin, että se tyydyttäisi surevan tarpeita. Joku voi loukkaantua syvästi, "miten voit?" kysymyksestäkin. Moni sureva ei halua ulkopuolisten ottavan millään tavalla puheeksi läheisensä menetystä. Joku toinen taas loukkaantuu, kun muut puhuvat niitä näitä, eikä hänen läheisensä kuolemasta.
Kuitenkin se surutyö on lopulta tehtävä yksin, ei sitä tuskaa voi ottaa toinen kantaakseen.
Tutultani kuoli läheinen. Hän on ollut sairaalassa tämän vuoksi ja syönyt rauhoittavia. Postailee facebookkiin läheisensä kuvia. Tekee kovin ison numeron tästä asiasta. Ja tottakai se onkin! Mutta muut ei varmaankaan osaa suhtautua oikein eivätkä tiedä uskaltaako kylään tuppautua vai antaako surra perheen kesken.