Lue keskustelun säännöt.
Kun suuri suru kohtaa, kaiken lisäksi harmittaa 2 parhaan ystäväni reaktio asiaan.
25.04.2017 |
Läheiseni kuoli äkillisesti..minulle erityinen ihminen. Toinen uutisen kuultuaan laittoi useamman viestin, ihana. Kuitenkaan nyt viikko on kulunut eikä ole tullut käymään eikä ottanut yhteyttä. Olisin odottanut edes viestiä, miten voit? Jos käymään ei pääse..ei asu kaukana ja auto käytössä. Toinen ystäväni on soitellut ja laittanut viestiä mutta "mies tarvitsee autoa" en pääsekkään kylään saa surun pintaan. Itse tulisin 40min matkan vaikka bussilla, autolla nopeampi siis. Molemmat tietävät kuinka läheinen olin kuolleen kanssa ja että olen ollut sairaslomalla ja jatkuu vielä. Olen myös yksin, sukuni asuu muualla ja miestä ei ole. Ystävien tuki on siis suuri.
Kommentit (228)
80; ihana ystävä sulla. Shokki kuolemasta voi lamaannuttaa täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...
Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Ehkä se ero on siinä että joillekin on niin tärkeää ja spesiaalia oma suru, että voi jättää syömättä ja juomatta ja odottaa että joku tulee taputtelemaan päähän. Toisilla arki jatkuu eikä voi jäädä ihanaan kuplaansa suremaan. Silloin tärkeintä ei ole saada ilmoitettua kaikille että minua kohtasi suru, vaan selvitä arjesta.
Jep, ehkä sitten porukka pitää mua kylmänä, kun mulla ei ollut aikaa eikä voimia valjastaa tuttuja ja tuntemattomia itselleni psykopiiriksi...
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se ero on siinä että joillekin on niin tärkeää ja spesiaalia oma suru, että voi jättää syömättä ja juomatta ja odottaa että joku tulee taputtelemaan päähän. Toisilla arki jatkuu eikä voi jäädä ihanaan kuplaansa suremaan. Silloin tärkeintä ei ole saada ilmoitettua kaikille että minua kohtasi suru, vaan selvitä arjesta.
Jep, ehkä sitten porukka pitää mua kylmänä, kun mulla ei ollut aikaa eikä voimia valjastaa tuttuja ja tuntemattomia itselleni psykopiiriksi...
Oletko sinä jotenkin katkera jostain, vai mistä nuo sinun jutut oikein kumpuavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on alkanut pelottaa surun kokeneen kohtaaminen, kun saa lukea, miten väärin sen voi tehdä tahtomattaan. Ymmärrän, että on surija on herkillä, mutta vahingossa voi sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, ja niin ei saa sanoa, eikä edes että voin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Ei saa tai ei uskalla. Tottahan se on ettei ehkä tiedä miltä tuntuu, mutta tarkoitus ei kuitenkaan ole loukata.
Lohduttelu ja rohkaisu jatkaa elämää surun jälkeen voidaan kokea taas hänen surunsa väheksymiseksi.
Jotkut haluavat toipua suhteellisen omissa oloissaan, toisilla pitäisi olla tukija koko ajan paikalla.
Minusta on hyvä, jos läheinen sanoo, että olen tavattavissa 24 h, jos haluat puhua.
Tämä on juuri se yleinen harhaluulo joka ei toimi! Sureva ihminen ei aina osaa pyytää apua vaan tarvitsee ihan konkreettista apua ja tukea. Silloin kun mieheni kuoli, olin niin shokissa ja lamaantunut että tarvitsin jonkun lähes syöttämään mutta en sitä itse tajunnut. Yksi ystävä soitti ja lupasi tulla käymään. Kysyi mitä tuo ja mä keksin jotain mitä voisin syödä. Mun luona hän sanoi että teen sulle nyt leivän ja keitän teetä ok? Se toimi. Itse unohdin tai en huomannut syödä tai juoda.
Ihanaa, että sinulla on ystävä, joka auttoi sinua surun keskellä. Otti osaa ja hoivasi tarvittaessa. Teki sen varmastikin omasta tahdosta, omasta ajatuksesta? Se tapa oli hälle luonteva tapa, olla läsnä ja auttaa.
Vaikka se tapa oli hänelle omanlainen, auttava ja hyvä ja toimi teidän väleissänne, niin sitä ei voi yleistää, että näin kuuluu toimia. Ihmiset ovat erilaisia, minä mielelläni hoivaan ja hoidan, olenkin sille alalle suuntautunut ja lapsihaaveita on ja elukoitakin pyörimässä. Minä olen sen tyyppinen, että tulisin luultavasti pesemään ne likaiset pyykit ja tekemään leivät, lukemaan vaikka iltasadun jos se auttaa.
Mutta ei siltikään voi vaatia kaikkia olemaan hoivaihmisiä. Ei voi vaatia kuuntelevaa korvaa, jos toinen ei ole sinut sen ajatuksen kanssa. Myös ystäville pitää antaa tilaa olla sitä mitä ne on.
Siskoni taas on erilainen, hän on todella lämmin ja välittävä, hauska ja spontaani ja ihana. Mutta ei hänen kanssaan ole helppo puhua menetyksistä, vaikeista asioista ja hetkistä. Ne hän käsittelee itse. Surut ovat todella henkilökohtaisia, kuin myös toimintatavat.
Väärin ystävää kohtaan, jos loukkaannutaan, kun hän ei vastaa juuri sinun henkilökohtaisia näkemyksiä siitä, miten suru pitää kohdata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.
Oliko sekin nyt sitten mielestäsi huomion kerjäämistä, että kirjoitin tänne vauvapalstalle tähän ketjuun oman kokemukseni?
Jonkun toisen mielestä keskusteluun osallistuminen saattaa ehkä olla ehkä vain keskusteluun osallistumista.
No, kirjoitathan sinäkin tähän ketjuun sinun omista kokemuksista, joten...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se ero on siinä että joillekin on niin tärkeää ja spesiaalia oma suru, että voi jättää syömättä ja juomatta ja odottaa että joku tulee taputtelemaan päähän. Toisilla arki jatkuu eikä voi jäädä ihanaan kuplaansa suremaan. Silloin tärkeintä ei ole saada ilmoitettua kaikille että minua kohtasi suru, vaan selvitä arjesta.
Jep, ehkä sitten porukka pitää mua kylmänä, kun mulla ei ollut aikaa eikä voimia valjastaa tuttuja ja tuntemattomia itselleni psykopiiriksi...Oletko sinä jotenkin katkera jostain, vai mistä nuo sinun jutut oikein kumpuavat?
No ei kannata olla kovin ihmeissään, jos ihmiset kohauttavat olkiaan kun kerrot kyyneleet silmissä että sinun rakas rakas tätisi kuoli, nyyh, kun muilla on isä kuollut, lapset täytyy hoitaa, toinen vanhemmista on sairaalassa, itsellä on sairaus, puoliso on masentunut ja töissä yt.t...
Sitten tulee joltain sankarilta viesti että täti kuoli tai miehen kuolemasta on nyt 10 vuotta ja on vähän paha päivä, huomioikaa minua, niin EI VOISI vähempää kiinnostaa...
Jokainen suhtautuu suruun omalla tavallaan, myös läheisen suruun. Kaikki eivät pysty eivätkä osaa olla empaattisia toisen surressa. Ihmetyttää nuo sinun vaatimuksesi, miten ystäviesi pitäisi osata tukea sinua sinun haluamallasi tavalla! Jos olet noine vaatimuksinesi mennyt ystäviesi luokse, ovat nyt varmaan jo entisiä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestä ystävät ovat sitä varten, että jaetaan ilot ja surut. On se kyllä aika kummallista, jos saisi jakaa vain ne ilot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.Oliko sekin nyt sitten mielestäsi huomion kerjäämistä, että kirjoitin tänne vauvapalstalle tähän ketjuun oman kokemukseni?
Jonkun toisen mielestä keskusteluun osallistuminen saattaa ehkä olla ehkä vain keskusteluun osallistumista.
No, kirjoitathan sinäkin tähän ketjuun sinun omista kokemuksista, joten...
No joo, jotkut käyttää paljon hienommin surujaan keppihevosena milloin mihinkin. Toiset kehtaa ja osaa hyötyä niistä hienosti, kuulut heihin. Onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...
Kai niistä asioista ilmoitetaan sen takia, että ne vaikuttaa sun elämään.
Esim. Jos näkisin vakavan kolarin ni mielelläni juttelisin siit ystäväni kanssa, mutta en mä terapiaa sen takia välttämättä tarvi. Vaan pikkasen purkautumista. Kyllä mä ainakin ymmärrän, että vaikka mulla kuolee läheinen ni ei se sitä tarkoita, että muiden tarvii laittaa elämäänsä sen takia katkolle vaikka mulla meniski. Mutta ymmärrän myös sen, että jos mun ystävältä kuolee läheinen niin mun olemattomat (jokainen määritelmät itse mikä on tärkeää) kiireet voi sen takia odottaa. Esimerkiksi mun ei tarvi mennä sinä iltana juoksemaan vaan voin mennä ystäväni luo, vaikka olisin ilmottautunut maratonille. Asioiden suhteellistaminen ainakin toimii mun ystäväpiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.Oliko sekin nyt sitten mielestäsi huomion kerjäämistä, että kirjoitin tänne vauvapalstalle tähän ketjuun oman kokemukseni?
Jonkun toisen mielestä keskusteluun osallistuminen saattaa ehkä olla ehkä vain keskusteluun osallistumista.
No, kirjoitathan sinäkin tähän ketjuun sinun omista kokemuksista, joten...
No joo, jotkut käyttää paljon hienommin surujaan keppihevosena milloin mihinkin. Toiset kehtaa ja osaa hyötyä niistä hienosti, kuulut heihin. Onnea.
Mihin minä mielestäsi käytän keppihevosena muutama vuosi sitten tapahtunutta menestystä, kun tänne vastaan yhteen ketjuun :D ? Ja miten minä siitä mielestäsi nyt saan hyötyä, kun tänne yhden viestin kirjoitin :D ? Ja mitä hyötyä...? En oikein nyt tavoita ajatustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Kai niistä asioista ilmoitetaan sen takia, että ne vaikuttaa sun elämään.
Esim. Jos näkisin vakavan kolarin ni mielelläni juttelisin siit ystäväni kanssa, mutta en mä terapiaa sen takia välttämättä tarvi. Vaan pikkasen purkautumista. Kyllä mä ainakin ymmärrän, että vaikka mulla kuolee läheinen ni ei se sitä tarkoita, että muiden tarvii laittaa elämäänsä sen takia katkolle vaikka mulla meniski. Mutta ymmärrän myös sen, että jos mun ystävältä kuolee läheinen niin mun olemattomat (jokainen määritelmät itse mikä on tärkeää) kiireet voi sen takia odottaa. Esimerkiksi mun ei tarvi mennä sinä iltana juoksemaan vaan voin mennä ystäväni luo, vaikka olisin ilmottautunut maratonille. Asioiden suhteellistaminen ainakin toimii mun ystäväpiirissä.
Itsekäs kusipää. " minä en tarvitse" minä minä minä, minä voin mennä, minä voin puhua...
Ystävät EI ole mikään ilmainen terapiapalvelu.
Mulla oli yks tuollainen kaveri..
" Voitko kattoo et lapset on poissa, mä tuun käymään et mä voin puhua yhdestä jutusta"...
Joo, en kerenny just silloin.
Siis mitä ihmettä? Kun oma isäni löydettiin yllättäen kuolleena kotoaan, olin töistä pois yhden päivän lähinnä käytännön asioiden hoitamiseksi. Asiaa puin muiden surevien kanssa eli perheen parissa. Minulle ei tullut mieleenikään, että jonkun kaverin olisi pitänyt rynniä luokseni eikä kukaan niin tehnytkään, onneksi.
Vuokko Hovatta oikein otsikossa tilitti, miten typerää on kysyä surevalta, että miten tämä voi. Voi siis olla hyvinkin vaikea ennakoida, mitä kukakin sureva haluaa ja toivoo...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.Oliko sekin nyt sitten mielestäsi huomion kerjäämistä, että kirjoitin tänne vauvapalstalle tähän ketjuun oman kokemukseni?
Jonkun toisen mielestä keskusteluun osallistuminen saattaa ehkä olla ehkä vain keskusteluun osallistumista.
No, kirjoitathan sinäkin tähän ketjuun sinun omista kokemuksista, joten...
No joo, jotkut käyttää paljon hienommin surujaan keppihevosena milloin mihinkin. Toiset kehtaa ja osaa hyötyä niistä hienosti, kuulut heihin. Onnea.
Mihin minä mielestäsi käytän keppihevosena muutama vuosi sitten tapahtunutta menestystä, kun tänne vastaan yhteen ketjuun :D ? Ja miten minä siitä mielestäsi nyt saan hyötyä, kun tänne yhden viestin kirjoitin :D ? Ja mitä hyötyä...? En oikein nyt tavoita ajatustasi.
Niin, kun se on sinä ja sinun suru ja sinun tapa ja sinua pitää ymmärtää tai sinä kostat.
Niih.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Kai niistä asioista ilmoitetaan sen takia, että ne vaikuttaa sun elämään.
Esim. Jos näkisin vakavan kolarin ni mielelläni juttelisin siit ystäväni kanssa, mutta en mä terapiaa sen takia välttämättä tarvi. Vaan pikkasen purkautumista. Kyllä mä ainakin ymmärrän, että vaikka mulla kuolee läheinen ni ei se sitä tarkoita, että muiden tarvii laittaa elämäänsä sen takia katkolle vaikka mulla meniski. Mutta ymmärrän myös sen, että jos mun ystävältä kuolee läheinen niin mun olemattomat (jokainen määritelmät itse mikä on tärkeää) kiireet voi sen takia odottaa. Esimerkiksi mun ei tarvi mennä sinä iltana juoksemaan vaan voin mennä ystäväni luo, vaikka olisin ilmottautunut maratonille. Asioiden suhteellistaminen ainakin toimii mun ystäväpiirissä.Itsekäs kusipää. " minä en tarvitse" minä minä minä, minä voin mennä, minä voin puhua...
Ystävät EI ole mikään ilmainen terapiapalvelu.Mulla oli yks tuollainen kaveri..
" Voitko kattoo et lapset on poissa, mä tuun käymään et mä voin puhua yhdestä jutusta"...Joo, en kerenny just silloin.
Se toimii meidän kavereiden kesken toisinkin päin:) Mä en oikein tiedä, että mikä oikkeus sulla on haukkua muita itsekkäiksi jos sä et itse kestä muiden ihmisten suruja/vastoinkäymisiä. Se ei ole mun vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mä kerron mun läheiselle, vaikka et ole ottanut koiranpennun-->kuulumisien kertomista ja haluan jakaa elämääni ja asioita, jotka siihen vaikuttaa. Samalla tavalla mä oletan, että voin kertoa myös surullisia asioita, jotka vaikuttavat mun elämään /tapahtumia mitä mulle on sattunut.
Kyllä mun ystävät ainakin tietää, että ne voi soittaa mulle millon vaan eikä se ole huomion hakemista jos kertoo, että joku on kuollut. Kamala ajatus. Aivan ku kisattais siit kuka pärjää yksi.Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...Sinä huomionhakuisuudesta jankkaaja. Ymmärrätkö, että loukkaat noilla jutuillasi hyvin monia ihmisiä. Kehtaatkin väittää, että vaikka puolison kuolema tai oman äidin kuolema olisi "mukava juttu", joka valjastetaan huomion kerjäämiseksi ja huomiossa piehtaroimiseksi.
Ihan oikeasti nyt tuntuu hämmentävältä, että mistä sinä olet nuo tuollaiset ajatuksesi oikein repinyt. Minä en ole ikinä ainakaan kohdannut sellaista henkilöä, joka jotenkin ratsastaisi traagisten juttujen varjolla saadakseen huomiota, huomiota, sääliä, sääliä ja yhteydenpitoa. Ilmeisesti sinun ja minun tuttavapiiri on aika erilaista sitten.
Niin, toisilla on aikaa, toisilla ei. Toiset saa piehtarointivoimaa jo siitä, kun huomaa ja pitää listaa että tuo ja tuo ei huomannut eikä soittanut.
Toisille on tärkeää hyötyä menetyksestään.
Toisille on tärkeää levitellä paskapyykkinsä kaikkien nähtäville ja pestäväksi.
Ei, en tunne ketään kaltaistasi joka kerjäisi vuosien päästäkin huomiota menetyksellään.Oliko sekin nyt sitten mielestäsi huomion kerjäämistä, että kirjoitin tänne vauvapalstalle tähän ketjuun oman kokemukseni?
Jonkun toisen mielestä keskusteluun osallistuminen saattaa ehkä olla ehkä vain keskusteluun osallistumista.
No, kirjoitathan sinäkin tähän ketjuun sinun omista kokemuksista, joten...
No joo, jotkut käyttää paljon hienommin surujaan keppihevosena milloin mihinkin. Toiset kehtaa ja osaa hyötyä niistä hienosti, kuulut heihin. Onnea.
Mihin minä mielestäsi käytän keppihevosena muutama vuosi sitten tapahtunutta menestystä, kun tänne vastaan yhteen ketjuun :D ? Ja miten minä siitä mielestäsi nyt saan hyötyä, kun tänne yhden viestin kirjoitin :D ? Ja mitä hyötyä...? En oikein nyt tavoita ajatustasi.
Niin, kun se on sinä ja sinun suru ja sinun tapa ja sinua pitää ymmärtää tai sinä kostat.
Niih.
Tuota... Miten niin kostan? En ole mistään kostamisesta tänne kirjoittanut mitään. Ja selvyyden vuoksi, en ole ap, jos niin kuvittelet.
Niin, äitini keskittyi omaan suruunsa ja siihen että kaikki huomaavat hänet. Hautajaisissakin makasi sängyllä keskellä huonetta jotta kaikki huomaavat hänet, surevan lesken.
Itse olin niin poikki hautajaisjärjestelyistä ja surusta ihan arjen keskellä, että meinasin oksentaa kun passasin hautajaisväelle kahvia, mutta ketä kiinnosti, kun osaava marttyyri makasi sängyllä poraamassa.
Onnea näille osaaville sureville joilla on pokkaa ja taitoa
Ei se ole mikään yksin pärjääminen, vaan se miksi asioista ilmoittaa.
Kyllä mä tiedän että monille elämän traagiset jutut on niitä mukavia juttuja joilla saa huomiota ja voi oikein piehtaroida siinä " voi ressukkaa, kamalaa" - tunteessa.
Muutoin ei huomiota eikä puheluita eikä ystäviä saa, jos ei tasaisin väliajoin muistuta ja huomauta että kyllä on vaikeaa ollut...