Raskasta deittailla kun miehet ei usko pakkeja jos ei kolahda

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa miettinyt itekkin. Muun muassa sain joskus sellaisen kolmen kilometrin pituisen tarinan, mitä hänen mielestään meidän tapaamisissa oli tapahtunut "katsoin sun hulmuavaa tukkaa ja oon aina lapsesta asti ollut sellainen että ajan liian hiljaa aikaisessa vaiheessa, kun pitäis kiihdyttää niin mutka on jo tulossa. Oot just semmonen mistä oon haaveillu... plalpa"

Ihan kiva joo, ja toivottavasti toimi kaverille itelleen muistutuksena, että mitä kannattais sitte ens kerralla tehä jos samalta tuntuu. Käytiin siis treffeillä pari kertaa ja tyyppi oli käytännössä hiljaa tai sitten vaikutti naureskelevan ivallisesti(?!) joillekin jutuilleni.

Tätä minä olen aina ihmetellyt heti alkumetreillä rakkauttaan vannovissa miehissä. Suusta tulee ties mitä siirappia, hääsuunnitelmia ja tulevien lasten nimiä mutta käytöksen perusteella rakkautta ei ole nimeksikään. Lyttäämistä, ivailua, tuhahtelua, totaalista ohittamista. Eivätkö nämä sankarit kykene ollenkaan itsereflektioon vai onko paniikki saada nainen niin kova, että ripustautuvat sellaiseenkin, joka aiheuttaa heissä lähinnä ärsytystä?

Ei se nainen välttämättä herätä ärsytystä. Heidän tapa olla vuorovaikutuksessa naisen kanssa saattaa olla yleisesti ottaen ivaava ja ohittava ja lyttäävä. Se kuvastaa heidän (alitajuista) asennetta naisia kohtaan. Silti he haluavat parisuhteen (parisuhteen itsensä vuoksi).

Eikös tuo ole joku pelimiesintoilijoiden vakiokikka? Varmaan lukeneet jotain pokausoppaita missä neuvotaan negaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on kun yksien tai kaksien treffien jälkeen tajuaa ettei kannata jatkaa tapailua, niin miehet ei meinaa sitä millään uskoa? Jos minulle vähänkään joku vihjaa ettei ehkä kiinnosta tarpeeksi, niin kerään kyllä kaiken ylpeyteni ja lähetän iloiset ja kohteliaat heipat, enkä todellakaan ala anelemaan tai puhumaan miestä ympäri. Todella vaivaannuttavaa kun muotoilet ystävällisen mutta selkeän viestin, ja sitten kuitenkin joudut selittelemään ja perustelemaan kun mies ei meinaa hyväksyä asiaa.

En ole kiinnostunut niistä kaikkein komeimmista ja suosituimmista, joten tapailemillani miehillä ei varmaan kauheasti vientiä ole. Mutta silti luulisi että joku ylpeys heilläkin olisi.

Tykkään tavata uusia ihmisiä ja käydä treffeillä, mutta ahdistaa kun miehet on heti niin tosissaan.

Eli deittailu on sulle pelkkä harrastus? Se voi olla kova pala joillekkin poloisille jotka jopa ehtivät ihastua, mutta saavatkin sitten rukkaset sulta. Keksi muu harrastus, missä ei leikitä toisten tunteilla.

Häh?? Joihinkin ihmisiin ihastuu, joihinkin ei. Pitäisikö aina ihastua takaisin siihen reppanaan, joka on ihastunut sinuun?? Ihan vain siksi, että hän ihastui??? Jos et ihastu takaisin, olet julma ja leikit toisen tunteilla. Kamala ajatus.

Pahimpia on ne jotka todella suuttuvat. Saataa kuukausien jälkeen tulla vielä valitisviestiä jossa muistetaan myös haukkua minut. Mikäs siinä sitten kun katkaisee välit ja numero estolistalle. Näiden vainoajien takia en kertonut yhdellekään ketä tapailin missä asun kuin vasta useamman kuukauden tapailun jälkeen.

En tiedä mitä mielenterveyskuntoutujia olen vetänyt puoleeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa miettinyt itekkin. Muun muassa sain joskus sellaisen kolmen kilometrin pituisen tarinan, mitä hänen mielestään meidän tapaamisissa oli tapahtunut "katsoin sun hulmuavaa tukkaa ja oon aina lapsesta asti ollut sellainen että ajan liian hiljaa aikaisessa vaiheessa, kun pitäis kiihdyttää niin mutka on jo tulossa. Oot just semmonen mistä oon haaveillu... plalpa"

Ihan kiva joo, ja toivottavasti toimi kaverille itelleen muistutuksena, että mitä kannattais sitte ens kerralla tehä jos samalta tuntuu. Käytiin siis treffeillä pari kertaa ja tyyppi oli käytännössä hiljaa tai sitten vaikutti naureskelevan ivallisesti(?!) joillekin jutuilleni.

Tätä minä olen aina ihmetellyt heti alkumetreillä rakkauttaan vannovissa miehissä. Suusta tulee ties mitä siirappia, hääsuunnitelmia ja tulevien lasten nimiä mutta käytöksen perusteella rakkautta ei ole nimeksikään. Lyttäämistä, ivailua, tuhahtelua, totaalista ohittamista. Eivätkö nämä sankarit kykene ollenkaan itsereflektioon vai onko paniikki saada nainen niin kova, että ripustautuvat sellaiseenkin, joka aiheuttaa heissä lähinnä ärsytystä?

Ei se nainen välttämättä herätä ärsytystä. Heidän tapa olla vuorovaikutuksessa naisen kanssa saattaa olla yleisesti ottaen ivaava ja ohittava ja lyttäävä. Se kuvastaa heidän (alitajuista) asennetta naisia kohtaan. Silti he haluavat parisuhteen (parisuhteen itsensä vuoksi).

Eikös tuo ole joku pelimiesintoilijoiden vakiokikka? Varmaan lukeneet jotain pokausoppaita missä neuvotaan negaamaan.

Joillakin kyllä. Jotkut luulevat, että jos mies negaa ja dissaa naista, niin se nainen on heti että ooh aah ihana mies. 

Vierailija kirjoitti:

Miehille riittää tosiaankin mukava pehmeä nainen jolta saa läheisyyttä. Helpolla pääsette naiset.

Mutta jos kuka tahansa "mukava pehmeä nainen" käy, niin eihän se anna mitään takeita parisuhteen pysyvyydestä. Mies näkee kauppareissulla toisen "mukavan pehmeän naisen", niin se on pian siinä, jos ei kerran naisella yksilönä ole väliä. Riittää että on "mukava ja pehmeä".

Koettakaas nyt vähän asettua miehen asemaan niin voitte oppia jotakin. Naisena on helppo deittailla kun deittikumppaneita löytyy vaikka joka sormelle. Miehet (ainakin se keskivertomies) joutuvat oikeasti tekemään työtä sen eteen että edes pääsevät treffeille. Seuraavaa ehdokasta voi joutua odottamaan sitten jo kuukausia niin kai sitä kaikin keinoin yrittää pitää kiinni siitä sillä hetkellä olevasta.

Sitä paitsi kaikki perinteinen tietous naisesta ja naisen yrittämisestä kehottaa ja kannustaa sitkeyteen ja siihen ettei saa luovuttaa heti kun nainen sanoo ei. Naiset itsekin myöntävät että miehen pitää tavoitella naisen suosiota, jotta naisen omanarvontunnonkaipuu täyttyy. Mitä ohjeita meidän miesten muka nykyään pitäisi noudattaa, kun nykytekniikka on tehnyt naisten tavoittamisen helpommaksi mutta naiset ovat muuttuneet vaikeammin valloitettaviksi, koska heille parisuhdemarkkinat ovat kuin lapsen käyntiä karkkikaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehissä vaikuttaisi olevan enemmän sellaisia, joille nimenomaan parisuhde itsessään on tärkeää eikä se, millaisen ihmisen kanssa siihen lähtee. Omien kokemusteni perusteella olen huomannut, että nämä hätäilijämiehet myös kyllästyvät hyvin nopeasti, kun huomaavat, että nainen ei olekaan sitä, mitä he kuvittelivat. Ikävää asiassa on se, että monella heistä ei ole kykyä myöntää suoraan, että suhde ei toimi, vaan he kanavoivat pettymyksensä kiukutteluun, kiusantekoon ja naisen syyllistämiseen.

Tämä. Viimeksi eilen luin tältä palstalta miehen kommentin, jossa hän kertoi, että hän olisi tyytynyt naiseen (tai nainen olisi riittänyt hänelle, en muista kumpi sanamuoto) eikä hän kilpailuttanut enää muita.

Kuka haluaa olla nainen, johon tyydytään tai joka riittää?

Nämä samaiset sankarit myös syyllistyvät sellaiseen ikävään juttuun, että he pohtivat siitä "kohdenaisesta" eli treffikumppanistaan, että mitä annettavaa sillä naisella olisi heille parisuhteessa. Mutta he eivät uhraa sekuntiakaan ajattelemalla sitä, että mitä annettavaa juuri heillä olisi juuri sille naiselle. Saati tuo ilmi mitenkään sitä, että mitä annettavaa heillä olisi sille naiselle. Melkein kellä tahansa naisella on annettavaa heille, eli annettavana parisuhde. Mutta mitä se nainen saa siitä takaisin??

Siis mitä miehen sitten pitäisi antaa naiselle parisuhteen lisäksi? Jotain timantteja vai?

Vierailija kirjoitti:

Pahimpia on ne jotka todella suuttuvat. Saataa kuukausien jälkeen tulla vielä valitisviestiä jossa muistetaan myös haukkua minut. Mikäs siinä sitten kun katkaisee välit ja numero estolistalle. Näiden vainoajien takia en kertonut yhdellekään ketä tapailin missä asun kuin vasta useamman kuukauden tapailun jälkeen.

En tiedä mitä mielenterveyskuntoutujia olen vetänyt puoleeni.

Minulle on suututtu monta kertaa, kun olen yksien tai kaksien treffien jälkeen nätisti sanonut, että "emme taida sopia riittävän hyvin toisillemme, ja onnea etsintään". Enemmän se on sääntö kuin poikkeus, että mies suuttuu. Suuttuminen saattaa tulla viestillä vasta parin päivän päästä. Ymmärtäisin, että jos ollaan seurusteltu jo pari kk vaikka, niin pakit siinä vaiheessa saa suuttumaan. Mutta hyvänen aika, yksien tai kaksien treffien jälkeen.. Outoa. Kertoo ainakin siitä, että sillä miehellä on jotenkin "paljon pelissä", koska yhden tekevä asia ei herättäisi suuttumustunnetta. Harmi vaan, että se "paljon pelissä" ei ole voinut liittyä juuri minuun, koska emmehän edes tunne toisiamme kunnolla vielä yksien treffien jälkeen. Tulkitsen, että sen täytyy liittyä siihen, että julmasti riistin heiltä parisuhteen (minä paha hirviönainen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehille riittää tosiaankin mukava pehmeä nainen jolta saa läheisyyttä. Helpolla pääsette naiset.

Mutta jos kuka tahansa "mukava pehmeä nainen" käy, niin eihän se anna mitään takeita parisuhteen pysyvyydestä. Mies näkee kauppareissulla toisen "mukavan pehmeän naisen", niin se on pian siinä, jos ei kerran naisella yksilönä ole väliä. Riittää että on "mukava ja pehmeä".

No et sinä vaihda omaa koiraa naapurin pehmeään koiraan kauppareissulla. Tottakai oman naisen kanssa tulee yhteisiä juttuja joihin kiintyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehissä vaikuttaisi olevan enemmän sellaisia, joille nimenomaan parisuhde itsessään on tärkeää eikä se, millaisen ihmisen kanssa siihen lähtee. Omien kokemusteni perusteella olen huomannut, että nämä hätäilijämiehet myös kyllästyvät hyvin nopeasti, kun huomaavat, että nainen ei olekaan sitä, mitä he kuvittelivat. Ikävää asiassa on se, että monella heistä ei ole kykyä myöntää suoraan, että suhde ei toimi, vaan he kanavoivat pettymyksensä kiukutteluun, kiusantekoon ja naisen syyllistämiseen.

Tämä. Viimeksi eilen luin tältä palstalta miehen kommentin, jossa hän kertoi, että hän olisi tyytynyt naiseen (tai nainen olisi riittänyt hänelle, en muista kumpi sanamuoto) eikä hän kilpailuttanut enää muita.

Kuka haluaa olla nainen, johon tyydytään tai joka riittää?

Nämä samaiset sankarit myös syyllistyvät sellaiseen ikävään juttuun, että he pohtivat siitä "kohdenaisesta" eli treffikumppanistaan, että mitä annettavaa sillä naisella olisi heille parisuhteessa. Mutta he eivät uhraa sekuntiakaan ajattelemalla sitä, että mitä annettavaa juuri heillä olisi juuri sille naiselle. Saati tuo ilmi mitenkään sitä, että mitä annettavaa heillä olisi sille naiselle. Melkein kellä tahansa naisella on annettavaa heille, eli annettavana parisuhde. Mutta mitä se nainen saa siitä takaisin??

Siis mitä miehen sitten pitäisi antaa naiselle parisuhteen lisäksi? Jotain timantteja vai?

Muuta kuule kun nykypäivänä lähtökohta on tämä:

-mies tarvitsee parisuhteen (saadakseen usein seksiä, nostaakseen statustaan kavereiden silmissä, saadakseen arjen ja kotitöiden jakajan jne)

-nainen ei tarvitse parisuhdetta (naisen palkka riittää itsensä elättämiseen, seksiä saa jos haluaa sinkkunakin ja monelle omat kädet riittää koska harva mies on kovin hyvä sängyssä, nainen osaa itse tehdä kotihommat ja koota huonekalut, renkaat vaihtaa autokorjaamo, arjen asioita jaetaan jo sinkkunaiskavereiden kanssa).

Joten kyllä miehen pitäisi antaa juuri niitä "timantteja". Ei kuitenkaan oikeita timantteja, vaan henkisiä "timantteja". Jotain sellaista ainutlaatuista henkistä kohtaamista, joka tuntuu harvinaiselta timantilta.  

Deittailu ei ole harrastus, vaan normaalia sinkkuihmisen elämää. Toiveena on löytää kumppani, mutta jos en löydä ketään kehen ihastuisin ja hän minuun niin yksinkin pärjään. Siksi nimenomaan kerron heti kun tajuan että en ole riittävän kiinnostunut, etten herätä turhia toiveita. Yksien tai kaksien treffien perusteella ei kukaan normaali aikuinen voi ihastua niin kovin että maailma pakkeihin päättyy. Ap

Näin reiluna kolmikymppisenä on vaikea ymmärtää, että jos treffeillä on hauskaa, puhuttavaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy jne. niin tuloksena on silti "oot tosi kiva mutta ei oo kemiaa" kohtalo. Itse kun en tosiaankaan odota, että jo kypsään ikään ehtineet, paljon kokeneet ihmiset ihan spontaanisti enää ihastuvat johonkin samantien. Nuorempana kyllä. Mutta ei enää.

En silti tosiaankaan jää tivaamaan mitään perusteluita. Jatkakoon harhailuaan. 

Vierailija kirjoitti:

Koettakaas nyt vähän asettua miehen asemaan niin voitte oppia jotakin. Naisena on helppo deittailla kun deittikumppaneita löytyy vaikka joka sormelle. Miehet (ainakin se keskivertomies) joutuvat oikeasti tekemään työtä sen eteen että edes pääsevät treffeille. Seuraavaa ehdokasta voi joutua odottamaan sitten jo kuukausia niin kai sitä kaikin keinoin yrittää pitää kiinni siitä sillä hetkellä olevasta.

Sitä paitsi kaikki perinteinen tietous naisesta ja naisen yrittämisestä kehottaa ja kannustaa sitkeyteen ja siihen ettei saa luovuttaa heti kun nainen sanoo ei. Naiset itsekin myöntävät että miehen pitää tavoitella naisen suosiota, jotta naisen omanarvontunnonkaipuu täyttyy. Mitä ohjeita meidän miesten muka nykyään pitäisi noudattaa, kun nykytekniikka on tehnyt naisten tavoittamisen helpommaksi mutta naiset ovat muuttuneet vaikeammin valloitettaviksi, koska heille parisuhdemarkkinat ovat kuin lapsen käyntiä karkkikaupassa.

Joidenkin miesten ongelmana tuntuu olevan, että he eivät ymmärrä, mitä eroa on naisen suosion tavoittelulla ja vainoamisella. Jos nainen ei ole kiinnostunut sinusta, kaikki suosion tavoittelemisyrityksesi nainen kokee vainoamisena. Vain silloin, jos nainen pitää suosion tavoittelemisyrityksiäsi miellyttävänä, kannattaa jatkaa. Ja ihan vinkki: jos nainen ei lähde kanssasi toisille tai kolmansille treffeille, niin älä jatka. 

Vierailija kirjoitti:

Koettakaas nyt vähän asettua miehen asemaan niin voitte oppia jotakin. Naisena on helppo deittailla kun deittikumppaneita löytyy vaikka joka sormelle. Miehet (ainakin se keskivertomies) joutuvat oikeasti tekemään työtä sen eteen että edes pääsevät treffeille. Seuraavaa ehdokasta voi joutua odottamaan sitten jo kuukausia niin kai sitä kaikin keinoin yrittää pitää kiinni siitä sillä hetkellä olevasta.

Sitä paitsi kaikki perinteinen tietous naisesta ja naisen yrittämisestä kehottaa ja kannustaa sitkeyteen ja siihen ettei saa luovuttaa heti kun nainen sanoo ei. Naiset itsekin myöntävät että miehen pitää tavoitella naisen suosiota, jotta naisen omanarvontunnonkaipuu täyttyy. Mitä ohjeita meidän miesten muka nykyään pitäisi noudattaa, kun nykytekniikka on tehnyt naisten tavoittamisen helpommaksi mutta naiset ovat muuttuneet vaikeammin valloitettaviksi, koska heille parisuhdemarkkinat ovat kuin lapsen käyntiä karkkikaupassa.

Kyllä minä osaan asettua miehen asemaan tuossa, ja ymmärrän hyvin että se on miehelle noin hankalaa monesti. Minulla on läheisinä ystävinä miehiä, ja olen joutunut heidän epäonnea treffimarkkinoilla katsomaan sivusta. Mutta mitä sitten, että osaan eläytyä miehen asemaan hyvin? Ja ymmärrän kaiken kurjuuden siinä. Ei se saa minua haluamaan ketä tahansa miestä yhtään sen enempää. Ei se saa minua yhtään sen enempää tyytymään "vain ok -mieheen". Ymmärtämisestäni huolimatta haluan ja kelpuutan vain sen oikean, ja etsin häntä kunnes löydän hänet. Muut saavat vain yhdet tai parit treffit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehissä vaikuttaisi olevan enemmän sellaisia, joille nimenomaan parisuhde itsessään on tärkeää eikä se, millaisen ihmisen kanssa siihen lähtee. Omien kokemusteni perusteella olen huomannut, että nämä hätäilijämiehet myös kyllästyvät hyvin nopeasti, kun huomaavat, että nainen ei olekaan sitä, mitä he kuvittelivat. Ikävää asiassa on se, että monella heistä ei ole kykyä myöntää suoraan, että suhde ei toimi, vaan he kanavoivat pettymyksensä kiukutteluun, kiusantekoon ja naisen syyllistämiseen.

Tämä. Viimeksi eilen luin tältä palstalta miehen kommentin, jossa hän kertoi, että hän olisi tyytynyt naiseen (tai nainen olisi riittänyt hänelle, en muista kumpi sanamuoto) eikä hän kilpailuttanut enää muita.

Kuka haluaa olla nainen, johon tyydytään tai joka riittää?

Nämä samaiset sankarit myös syyllistyvät sellaiseen ikävään juttuun, että he pohtivat siitä "kohdenaisesta" eli treffikumppanistaan, että mitä annettavaa sillä naisella olisi heille parisuhteessa. Mutta he eivät uhraa sekuntiakaan ajattelemalla sitä, että mitä annettavaa juuri heillä olisi juuri sille naiselle. Saati tuo ilmi mitenkään sitä, että mitä annettavaa heillä olisi sille naiselle. Melkein kellä tahansa naisella on annettavaa heille, eli annettavana parisuhde. Mutta mitä se nainen saa siitä takaisin??

Siis mitä miehen sitten pitäisi antaa naiselle parisuhteen lisäksi? Jotain timantteja vai?

Muuta kuule kun nykypäivänä lähtökohta on tämä:

-mies tarvitsee parisuhteen (saadakseen usein seksiä, nostaakseen statustaan kavereiden silmissä, saadakseen arjen ja kotitöiden jakajan jne)

-nainen ei tarvitse parisuhdetta (naisen palkka riittää itsensä elättämiseen, seksiä saa jos haluaa sinkkunakin ja monelle omat kädet riittää koska harva mies on kovin hyvä sängyssä, nainen osaa itse tehdä kotihommat ja koota huonekalut, renkaat vaihtaa autokorjaamo, arjen asioita jaetaan jo sinkkunaiskavereiden kanssa).

Joten kyllä miehen pitäisi antaa juuri niitä "timantteja". Ei kuitenkaan oikeita timantteja, vaan henkisiä "timantteja". Jotain sellaista ainutlaatuista henkistä kohtaamista, joka tuntuu harvinaiselta timantilta.  

Minä osaan elää ilman naista enkä tarvitse naista kuin seksiin jos siihenkään. Älä sinä tule minulle sanomaan mitä minä miehenä tarvitsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehissä vaikuttaisi olevan enemmän sellaisia, joille nimenomaan parisuhde itsessään on tärkeää eikä se, millaisen ihmisen kanssa siihen lähtee. Omien kokemusteni perusteella olen huomannut, että nämä hätäilijämiehet myös kyllästyvät hyvin nopeasti, kun huomaavat, että nainen ei olekaan sitä, mitä he kuvittelivat. Ikävää asiassa on se, että monella heistä ei ole kykyä myöntää suoraan, että suhde ei toimi, vaan he kanavoivat pettymyksensä kiukutteluun, kiusantekoon ja naisen syyllistämiseen.

Tämä. Viimeksi eilen luin tältä palstalta miehen kommentin, jossa hän kertoi, että hän olisi tyytynyt naiseen (tai nainen olisi riittänyt hänelle, en muista kumpi sanamuoto) eikä hän kilpailuttanut enää muita.

Kuka haluaa olla nainen, johon tyydytään tai joka riittää?

Nämä samaiset sankarit myös syyllistyvät sellaiseen ikävään juttuun, että he pohtivat siitä "kohdenaisesta" eli treffikumppanistaan, että mitä annettavaa sillä naisella olisi heille parisuhteessa. Mutta he eivät uhraa sekuntiakaan ajattelemalla sitä, että mitä annettavaa juuri heillä olisi juuri sille naiselle. Saati tuo ilmi mitenkään sitä, että mitä annettavaa heillä olisi sille naiselle. Melkein kellä tahansa naisella on annettavaa heille, eli annettavana parisuhde. Mutta mitä se nainen saa siitä takaisin??

Siis mitä miehen sitten pitäisi antaa naiselle parisuhteen lisäksi? Jotain timantteja vai?

Jotenkin huomaa, että sinulla ei ole ollut liiemmin kontaktia naisiin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehissä vaikuttaisi olevan enemmän sellaisia, joille nimenomaan parisuhde itsessään on tärkeää eikä se, millaisen ihmisen kanssa siihen lähtee. Omien kokemusteni perusteella olen huomannut, että nämä hätäilijämiehet myös kyllästyvät hyvin nopeasti, kun huomaavat, että nainen ei olekaan sitä, mitä he kuvittelivat. Ikävää asiassa on se, että monella heistä ei ole kykyä myöntää suoraan, että suhde ei toimi, vaan he kanavoivat pettymyksensä kiukutteluun, kiusantekoon ja naisen syyllistämiseen.

Tämä. Viimeksi eilen luin tältä palstalta miehen kommentin, jossa hän kertoi, että hän olisi tyytynyt naiseen (tai nainen olisi riittänyt hänelle, en muista kumpi sanamuoto) eikä hän kilpailuttanut enää muita.

Kuka haluaa olla nainen, johon tyydytään tai joka riittää?

Nämä samaiset sankarit myös syyllistyvät sellaiseen ikävään juttuun, että he pohtivat siitä "kohdenaisesta" eli treffikumppanistaan, että mitä annettavaa sillä naisella olisi heille parisuhteessa. Mutta he eivät uhraa sekuntiakaan ajattelemalla sitä, että mitä annettavaa juuri heillä olisi juuri sille naiselle. Saati tuo ilmi mitenkään sitä, että mitä annettavaa heillä olisi sille naiselle. Melkein kellä tahansa naisella on annettavaa heille, eli annettavana parisuhde. Mutta mitä se nainen saa siitä takaisin??

Siis mitä miehen sitten pitäisi antaa naiselle parisuhteen lisäksi? Jotain timantteja vai?

Muuta kuule kun nykypäivänä lähtökohta on tämä:

-mies tarvitsee parisuhteen (saadakseen usein seksiä, nostaakseen statustaan kavereiden silmissä, saadakseen arjen ja kotitöiden jakajan jne)

-nainen ei tarvitse parisuhdetta (naisen palkka riittää itsensä elättämiseen, seksiä saa jos haluaa sinkkunakin ja monelle omat kädet riittää koska harva mies on kovin hyvä sängyssä, nainen osaa itse tehdä kotihommat ja koota huonekalut, renkaat vaihtaa autokorjaamo, arjen asioita jaetaan jo sinkkunaiskavereiden kanssa).

Joten kyllä miehen pitäisi antaa juuri niitä "timantteja". Ei kuitenkaan oikeita timantteja, vaan henkisiä "timantteja". Jotain sellaista ainutlaatuista henkistä kohtaamista, joka tuntuu harvinaiselta timantilta.  

Minä osaan elää ilman naista enkä tarvitse naista kuin seksiin jos siihenkään. Älä sinä tule minulle sanomaan mitä minä miehenä tarvitsen.

Mutta sinä et selkeästi kuulu tämän keskustelun viiteryhmään, tässä keskustelussa kirjoitetut kommentit ei koske siis siksi sinua. Tässä puhutaan deittailevista ihmisistä. Jos et hae parisuhdetta, ja vain harvoin seksiä, niin miksi osallistut tähän keskusteluun? 

Vierailija kirjoitti:

Näin reiluna kolmikymppisenä on vaikea ymmärtää, että jos treffeillä on hauskaa, puhuttavaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy jne. niin tuloksena on silti "oot tosi kiva mutta ei oo kemiaa" kohtalo. Itse kun en tosiaankaan odota, että jo kypsään ikään ehtineet, paljon kokeneet ihmiset ihan spontaanisti enää ihastuvat johonkin samantien. Nuorempana kyllä. Mutta ei enää.

En silti tosiaankaan jää tivaamaan mitään perusteluita. Jatkakoon harhailuaan. 

Etsin romanttista, seksuaalista parisuhdetta, en ihan kivoja kavereita. Minun täytyy haluta miestä, muuten ei tule mitään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa miettinyt itekkin. Muun muassa sain joskus sellaisen kolmen kilometrin pituisen tarinan, mitä hänen mielestään meidän tapaamisissa oli tapahtunut "katsoin sun hulmuavaa tukkaa ja oon aina lapsesta asti ollut sellainen että ajan liian hiljaa aikaisessa vaiheessa, kun pitäis kiihdyttää niin mutka on jo tulossa. Oot just semmonen mistä oon haaveillu... plalpa"

Ihan kiva joo, ja toivottavasti toimi kaverille itelleen muistutuksena, että mitä kannattais sitte ens kerralla tehä jos samalta tuntuu. Käytiin siis treffeillä pari kertaa ja tyyppi oli käytännössä hiljaa tai sitten vaikutti naureskelevan ivallisesti(?!) joillekin jutuilleni.

Tätä minä olen aina ihmetellyt heti alkumetreillä rakkauttaan vannovissa miehissä. Suusta tulee ties mitä siirappia, hääsuunnitelmia ja tulevien lasten nimiä mutta käytöksen perusteella rakkautta ei ole nimeksikään. Lyttäämistä, ivailua, tuhahtelua, totaalista ohittamista. Eivätkö nämä sankarit kykene ollenkaan itsereflektioon vai onko paniikki saada nainen niin kova, että ripustautuvat sellaiseenkin, joka aiheuttaa heissä lähinnä ärsytystä?

Ei se nainen välttämättä herätä ärsytystä. Heidän tapa olla vuorovaikutuksessa naisen kanssa saattaa olla yleisesti ottaen ivaava ja ohittava ja lyttäävä. Se kuvastaa heidän (alitajuista) asennetta naisia kohtaan. Silti he haluavat parisuhteen (parisuhteen itsensä vuoksi).

Eikös tuo ole joku pelimiesintoilijoiden vakiokikka? Varmaan lukeneet jotain pokausoppaita missä neuvotaan negaamaan.

En ymmärrä yhtään negaamista. Jos joutuisin sen kohteeksi, ajattelisin, etten herätä kiinnostusta ja poistuisin paikalta. Voiko tehota suomalaiseen naiseen?

Vierailija kirjoitti:

Näin reiluna kolmikymppisenä on vaikea ymmärtää, että jos treffeillä on hauskaa, puhuttavaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy jne. niin tuloksena on silti "oot tosi kiva mutta ei oo kemiaa" kohtalo. Itse kun en tosiaankaan odota, että jo kypsään ikään ehtineet, paljon kokeneet ihmiset ihan spontaanisti enää ihastuvat johonkin samantien. Nuorempana kyllä. Mutta ei enää.

En silti tosiaankaan jää tivaamaan mitään perusteluita. Jatkakoon harhailuaan. 

Öö no sen takia, että monesti sinkkunainen on ollut vuoden aikana vaikkapa kolmilla kymmenillä treffellä. Ja melkein kaikilla niistä oli hauskaa, puhuttavaa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Ne yhteiset kiinnostuksenkohteet on a priori selviö, koska ne on nettideitissä selvitetty olevan ennen tapaamista. Ei nainen halua kaikkien kolmenkymmen kanssa alkaa seurustelemaan.. Kyllä niistä hauskoista ja samoista asioista kiinnostuneista valitaan se johon ihastutaan.