Raskasta deittailla kun miehet ei usko pakkeja jos ei kolahda
Mikä siinä on kun yksien tai kaksien treffien jälkeen tajuaa ettei kannata jatkaa tapailua, niin miehet ei meinaa sitä millään uskoa? Jos minulle vähänkään joku vihjaa ettei ehkä kiinnosta tarpeeksi, niin kerään kyllä kaiken ylpeyteni ja lähetän iloiset ja kohteliaat heipat, enkä todellakaan ala anelemaan tai puhumaan miestä ympäri. Todella vaivaannuttavaa kun muotoilet ystävällisen mutta selkeän viestin, ja sitten kuitenkin joudut selittelemään ja perustelemaan kun mies ei meinaa hyväksyä asiaa.
En ole kiinnostunut niistä kaikkein komeimmista ja suosituimmista, joten tapailemillani miehillä ei varmaan kauheasti vientiä ole. Mutta silti luulisi että joku ylpeys heilläkin olisi.
Tykkään tavata uusia ihmisiä ja käydä treffeillä, mutta ahdistaa kun miehet on heti niin tosissaan.
Kommentit (492)
Itse irrottauduin epävakaasta suhteesta kokonaan irti. Sanoin miehelle, että jos sinä seurustelet jonkun toisen kanssa yhtä aikaa, kun olet elämässäsi minun kanssa tekemisissä, niin no thanks!
En halua enää olla kenellekään mikään pappilanhätävarasuhde. Että minua käytetään silloin hyväkseen, silloin kun se ykkösnaiskumppani menee kotiinsa sinne pohjoiseen.
Lisäksi olen pannut merkille saman asian, minkä moni tässä edellä on todennut. Että todellakin aika moni ja lähes jokainen mies näkyy todellakin etsivät sellaista vakikumppania, jolta saa sitä s*ksiä säännöllisesti.
Ja olen huomannut saman, että moni mies suhteen alussa käyttäytyy ystävällisesti, hyvin ja huomaavaisesti, mutta kunhan aikaa menee vähän aikaa, niin jo alkaa tulla mieheltä se töykeys, tosahtelu, ja ilkeät kommentit. Eikä tule arvostusta mistään asiasta, vaikka kuinka paljon selkä vääränä puunaisit kumppanisi kotia, peset pyyt, laitat ruokaa etc. Päinvastoin, yksikin toope kehtasi ryhtyä kommentoimaan ilkeästi jopa itseni kuullen, kun siivosin hänen kotiaan.
En tiedä onko muilla vastaavia kokemuksia. Itseäni se kyllä oudoksutti.
Liekö tuo tosahtelu ja haukkuminen sitten jokin vain miehiin ja heidän käytökseen liittyvä ominaispiirre ja ominaisuus? Liittyykö jotenkin ihmisten evoluutioon ja otettuihinsukupuolirooleihin?
Olen muuten mieluummin yksin, kuin kuuntelen miehiltä toistuvaa aliarvostamista, vähättelyä ja ainaista mitätöintiä. Olenpahan ainakin vapaa, voin arvostaa itseäni ja toteuttaa itseäni joutumatta kuulemaan ainaista nimittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä voin reilu kolmikymppisenä naisena kertoa, millä perusteella teen valintani ekoilla nettideiteillä. Siis että tuleeko toisia treffejä vai ei. Siinä samalla kun jutellaan kaikesta mahdollisesta, mietin mielessäni, että haluisinko mennä tämän miehen kanssa joskus sänkyyn. Ei siis todellakaan heti, mutta joskus. 90 % kivoista, mukavista, hauskoista, fiksuista miehistä tuntuu sellaisilta, että en kuitenkaan haluaisi mennä ikinä hänen kanssaan sänkyyn. 10 % kanssa seksi tuntuu houkuttelevalta idealta. Ne 10 % saa minulta uudet treffit (joilla ei tosin mennä vielä sänkyyn, mutta kiinnostus yhteiseen seksiin on mielessäni virinnyt).
Tämä on loppuviimeinen tärkein päätöksentekokriteerini. Jos se ei saa "kyllä"-vastausta mielessäni, niin kaikki muu on yhdentekevää.
Ja kukaan itseään arvostava mies ei lähde jonkun diipadaapan arvioitavaksi, kelpaako seksiin vai ei...kaikkea paskaa täällä saa lukea.
No sitten sinun ei varmaan kannata enää mennä yksillekään treffeille :D . Sillä kerron sinulle salaisuuden ;) . Käytännössä kaikki naiset käyttää tuota kuvaamaani arviointikriteeriä päätöksenteossaan. Siihen on ihan evolutionaarinen syy.. Naisen (naaraan) tulee valita suuresta halukkaasta mies (uros) joukosta se, jota hän itse himoitsee, ja jonka kanssa haluaa seksiä (eli evoluutiomielessä potentiaalisesti altistua lisääntymiselle).
Hei kerron sulle salaisuuden. En vittu ikinä lähde kenenkään horoperseen kanssa millekäön treffeille arvioitavaksi. Ennemmin runkkaan vaikka lopun elämääni.
Perus :D Nainen valikoi -> huorittelu. Ai siis miksei kelpaa kuka tahansa mies? No vaikka tämän takia. Tätähän se on, naisena deittailu.
No laitetaan 15 ukkoa riviin joista nainen valitsee yhden. Minä en ala seisomaan 14 muun urpon kanssa valittavana. Tuotahan treffit on miehelle.
No älä sitten mene treffeille. Se on ihan kaikkien kannalta parempi, jos mielestäsi nainen ei saa valita kenen kanssa haluaa olla, tai seurauksena huorittelu.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei oikein tunnu ymmärtävän että tavismiehillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada sitä jalat alta vievää naista.
Siksi miehet on epätoivoisia kun valinnanvaraa ei yksinkertaisesti ole, se on joko tyydyttävä nainen tai loppuelämä yksin.
Aina kun olen ollut elämäni aikana oikeasti ihastunut naiseen niin en ole saanut vastakaikua.
Mitä muuta voin tehdä kuin tyytyä ihan ok -naiseen?
Nainen kyllä huomaa jossain vaiheessa ettei ole sinulle erityinen, ettet halua häntä, että hän on sinulle vain taloudenhoitaja. Näistä ne erot syntyvät.
Parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa.

Tottakai nainen saa valita heistä keitä on tarjolla, mutta minä en ole.
Paljonkohan tässä maassa syntyvyys vähenisi jos kaikki naiset todella toimisivat kuin AP eli odottaisi sitä todella sytyttävää tapausta. Epäilen että suomalaiset olisivat kuolleet sukupuuttoon tai syntyvyys vähenee niin kuin se nyt tekee ja se johtuu juuri noista naisten yliampuvista kriteereistä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tottahan toki jokaisella on oikeus tavoitella kuuta taivaalta mutta realismia se ei ole. Käytännössä lapsia haluavat naiset joutuvat valitsemaan kompromissin ja ihanteen väliltä, koska monelta yksinkertaisesti loppuu aika kesken.

Tässä tämä naisten ja miesten välinen ero. Nainen on mielummin yksin kuin huonossa suhteessa. Mies on mielummin huonossa suhteessa kuin yksin.
Mutta mitä sinä sitten haluat siltä suhteelta? Pillua? Mitä sitten, kun seksielämä loppuu? Ja sehän loppuu ennen pitkää, jos teillä ei ole mitään oikeaa rakkautta tai välittämistä tai me-henkeä siinä suhteessa. Miksi ylipäänsä haluat suhteeseen, jos et etsi oikeaa kumppanuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin reiluna kolmikymppisenä on vaikea ymmärtää, että jos treffeillä on hauskaa, puhuttavaa ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy jne. niin tuloksena on silti "oot tosi kiva mutta ei oo kemiaa" kohtalo. Itse kun en tosiaankaan odota, että jo kypsään ikään ehtineet, paljon kokeneet ihmiset ihan spontaanisti enää ihastuvat johonkin samantien. Nuorempana kyllä. Mutta ei enää.
En silti tosiaankaan jää tivaamaan mitään perusteluita. Jatkakoon harhailuaan.
Ei se kemia tarkoita ettäkö kyseessä olisi joku salamarakkaus ja etsittäisi jotain vuosisadan rakkaustarinaa joka ensisekunteista lähtien tuntuu perhosina vatsassa. En ihastunut mieheeni heti tavattaessa, mutta huomasin että meillä oli tätä nk. Kemiaa eli jokin synkkasi todella hyvin alusta asti. Sitten ennen miestäni seurustelin 6kk ihmisen kanssa, joka oli minuun hyvin ihastunut alusta asti ja itsekin lähinnä pidin miestä ihan hyvänä mutta mitään kemiaa meillä ei ollut. Silloin ymmärsin viimeistään että jos ei synkkaa tai ole sitä kemiaa niin kiva ja mukava ei riitä pitkäaikaiseen suhteeseen. Pariksi kuukaudeksi se ehkä riittää, mutta kuka siitä mitään hyötyy?
Toisten ihmisten kanssa tulee helpommin toimeen kuin toisten, ei pelkästään parisuhdesaralla vaan myös kaveruussuhteissa. Joten miksi parisuhteeseen ei saisi etsiä ihmistä kenen kanssa synkkaa kun kuitenkaan kaikkien ihmisten kanssa ei ala ystäviksikään?
Jos kuvitellaan tilanne että mies näkisi jonkun yhtä sytyttävän naisen niin lopputuloksena on vain se että nainen pitää miestä näkymättömänä, mies ei saa mitään vastakaikua.
Helppoahan se on naisena kun voi vain valikoida tinderistä ym sytyttävimmät miehet.
Tuolla asenteella et sytytä kyllä ketään. Omassa suhteessani olimme tasapuolisesti toisistamme kiinnostuneita ja ihan yhtä hyvin mies olisi voinut antaa pakit. Tuolla vain vahvistat käsitystä siitä että miehelle kelpaa kuka tahansa kun taas nainen valitsee näistä miehistä sitten jonkun.
Ja ainiin, onpa minullekin kerran mies sanonut treffeillä että hän etsii vakavaa parisuhdetta eikä näe meitä parina. Että se siitä että naiset saisivat aina valita jonosta miehet eikä miehillä ole mitään kriteereitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ei oikein tunnu ymmärtävän että tavismiehillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada sitä jalat alta vievää naista.
Siksi miehet on epätoivoisia kun valinnanvaraa ei yksinkertaisesti ole, se on joko tyydyttävä nainen tai loppuelämä yksin.
Aina kun olen ollut elämäni aikana oikeasti ihastunut naiseen niin en ole saanut vastakaikua.
Mitä muuta voin tehdä kuin tyytyä ihan ok -naiseen?
Nainen kyllä huomaa jossain vaiheessa ettei ole sinulle erityinen, ettet halua häntä, että hän on sinulle vain taloudenhoitaja. Näistä ne erot syntyvät.
Parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan tässä maassa syntyvyys vähenisi jos kaikki naiset todella toimisivat kuin AP eli odottaisi sitä todella sytyttävää tapausta. Epäilen että suomalaiset olisivat kuolleet sukupuuttoon tai syntyvyys vähenee niin kuin se nyt tekee ja se johtuu juuri noista naisten yliampuvista kriteereistä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tottahan toki jokaisella on oikeus tavoitella kuuta taivaalta mutta realismia se ei ole. Käytännössä lapsia haluavat naiset joutuvat valitsemaan kompromissin ja ihanteen väliltä, koska monelta yksinkertaisesti loppuu aika kesken.
On hedelmöityshoidot ja adoptio. Käytännössä nainen on mielummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Suurin osa naisista vähintään luulee ainakin aluksi olevansa sellaisessa suhteessa kuin alun perin halusi. Uskon, että naiset ovat kyllä yhtä nirsoja, mutta saattavat olla hyväuskoisia ja erehtyä miehen motiiveista. Eli mies on kyllä sytyttänyt naisen, mutta nainen ei miestä, mutta mies on silti kelpuuttanut naisen paremman puutteessa. Lopulta liitto päättyy eroon, kun nainen ei saakaan sitä kaipaamaansa henkistä yhteyttä eikä mies kaipaamaansa seksiä, tai mitä ikinä suhteelta etsivätkään.
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan tässä maassa syntyvyys vähenisi jos kaikki naiset todella toimisivat kuin AP eli odottaisi sitä todella sytyttävää tapausta. Epäilen että suomalaiset olisivat kuolleet sukupuuttoon tai syntyvyys vähenee niin kuin se nyt tekee ja se johtuu juuri noista naisten yliampuvista kriteereistä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tottahan toki jokaisella on oikeus tavoitella kuuta taivaalta mutta realismia se ei ole. Käytännössä lapsia haluavat naiset joutuvat valitsemaan kompromissin ja ihanteen väliltä, koska monelta yksinkertaisesti loppuu aika kesken.
Se, että miestä haluaa myös seksuaalisesti eikä tunnu siltä kuin istuisi veljen kanssa kahvilla = yliampuva kriteeri?
En usko, että kukaan nainen tässä ketjussa taaskaan tarkoittaa, että miehen pitäisi olla joku lentäjäkirurgi vaan yksinkertaisesti sitä, että miehen pitää olla sellainen, jota haluaa myös seksuaalisesti. Se ihan kiva kun ei vaan riitä. Mies voi olla kivannäköinen, mukava, älykäs, fiksu - mutta jos häntä ei voi kuvitellakaan sänkyyn, niin siitä ei vaan voi tulla parisuhdetta. Paitsi jos molemmat ovat aseksuaaleja.
Joo, deittailin kerran miestä joka oli ensin ihan potentiaalinen, mutta jossain kohtaa vain tajusin etten halua hänestä mitään enempää ja kerroin tämän miehelle. Vastaukseksi sain pitkän litanian järkisyitä miksi meidän nyt kuitenkin pitäisi olla yhdessä, esim "asut lähellä" "minä pidän sinusta." :D öö.. Mitä??
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan tässä maassa syntyvyys vähenisi jos kaikki naiset todella toimisivat kuin AP eli odottaisi sitä todella sytyttävää tapausta. Epäilen että suomalaiset olisivat kuolleet sukupuuttoon tai syntyvyys vähenee niin kuin se nyt tekee ja se johtuu juuri noista naisten yliampuvista kriteereistä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tottahan toki jokaisella on oikeus tavoitella kuuta taivaalta mutta realismia se ei ole. Käytännössä lapsia haluavat naiset joutuvat valitsemaan kompromissin ja ihanteen väliltä, koska monelta yksinkertaisesti loppuu aika kesken.
En mä ainakaan ole joutunut vain tyytymään johonkin mieheen. Ihan olen saanut mieheksi ja lasteni isäksi sellaisen miehen, jonka kanssa ajatukset ja arvomaailma osui yksiin ja johon kiihkeästi rakastuin ja jota edelleen pidän seksuaalisesti puoleensavetävänä. Ihan tavisnainen silti olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä voin reilu kolmikymppisenä naisena kertoa, millä perusteella teen valintani ekoilla nettideiteillä. Siis että tuleeko toisia treffejä vai ei. Siinä samalla kun jutellaan kaikesta mahdollisesta, mietin mielessäni, että haluisinko mennä tämän miehen kanssa joskus sänkyyn. Ei siis todellakaan heti, mutta joskus. 90 % kivoista, mukavista, hauskoista, fiksuista miehistä tuntuu sellaisilta, että en kuitenkaan haluaisi mennä ikinä hänen kanssaan sänkyyn. 10 % kanssa seksi tuntuu houkuttelevalta idealta. Ne 10 % saa minulta uudet treffit (joilla ei tosin mennä vielä sänkyyn, mutta kiinnostus yhteiseen seksiin on mielessäni virinnyt).
Tämä on loppuviimeinen tärkein päätöksentekokriteerini. Jos se ei saa "kyllä"-vastausta mielessäni, niin kaikki muu on yhdentekevää.
Ja kukaan itseään arvostava mies ei lähde jonkun diipadaapan arvioitavaksi, kelpaako seksiin vai ei...kaikkea paskaa täällä saa lukea.
No sitten sinun ei varmaan kannata enää mennä yksillekään treffeille :D . Sillä kerron sinulle salaisuuden ;) . Käytännössä kaikki naiset käyttää tuota kuvaamaani arviointikriteeriä päätöksenteossaan. Siihen on ihan evolutionaarinen syy.. Naisen (naaraan) tulee valita suuresta halukkaasta mies (uros) joukosta se, jota hän itse himoitsee, ja jonka kanssa haluaa seksiä (eli evoluutiomielessä potentiaalisesti altistua lisääntymiselle).
Hei kerron sulle salaisuuden. En vittu ikinä lähde kenenkään horoperseen kanssa millekäön treffeille arvioitavaksi. Ennemmin runkkaan vaikka lopun elämääni.
Perus :D Nainen valikoi -> huorittelu. Ai siis miksei kelpaa kuka tahansa mies? No vaikka tämän takia. Tätähän se on, naisena deittailu.
No laitetaan 15 ukkoa riviin joista nainen valitsee yhden. Minä en ala seisomaan 14 muun urpon kanssa valittavana. Tuotahan treffit on miehelle.
No älä sitten mene treffeille. Se on ihan kaikkien kannalta parempi, jos mielestäsi nainen ei saa valita kenen kanssa haluaa olla, tai seurauksena huorittelu.
Tottakai nainen saa valita heistä keitä on tarjolla, mutta minä en ole.
Tämä on ihan ok. Monet naisetkin valitsevat olla yksin. Ihan sama oikeus on miehillä. Ei silti tarvitse huoritella niitä, jotka tekevät toisin.
Ovat niin epätoivoisia. Ehkä omaavat lisäksi huonon sosiaalisen älyn? Ovat epäitsenäisiä. Omaavat ehkä hylätyksi tulemisen tunnelukon.
Hyvät miehet pariutuvat hyvien naisten kanssa. Siinä syy monien naisten epäonniseen seuraelämään.
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan tässä maassa syntyvyys vähenisi jos kaikki naiset todella toimisivat kuin AP eli odottaisi sitä todella sytyttävää tapausta. Epäilen että suomalaiset olisivat kuolleet sukupuuttoon tai syntyvyys vähenee niin kuin se nyt tekee ja se johtuu juuri noista naisten yliampuvista kriteereistä, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tottahan toki jokaisella on oikeus tavoitella kuuta taivaalta mutta realismia se ei ole. Käytännössä lapsia haluavat naiset joutuvat valitsemaan kompromissin ja ihanteen väliltä, koska monelta yksinkertaisesti loppuu aika kesken.
Henkisesti epätyydyttävä suhde on naiselle taakka.
Parisuhde, joka perustuu vain seksiin, on naiselle taakka.
Suhde, jossa ei ole aitoa henkistä kumppanuutta ja rakkautta, on naiselle taakka.
Sen sijaan moni nainen voi ihan hyvin ollessaan yksin tai hankkiessaan lapsen yksin. Sinkkunainen voi hankkia lapsen toki hedelmöityshoidolla, mutta itse asiassa netti pullistelee miehiä, jotka ovat valmiita ryhtymään sinkkunaiselle "spermanluovuttajiksi", jos nainen lupaa ettei vaadi isyyttä.
Lapsia haluavat naiset valitsee kahden vaihtoehdon väliltä. Parisuhde, joka perustuu henkiseen yhteyteen ja rakkauteen ja lapsen saaminen siinä tai lapsen hankkiminen sinkkuna yksi. Tuo kompromissi, jota ehdotit (eli "epätyydyttävämpi" suhde lapsen saamisen takia) ei yleensä ole edes vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät miehet pariutuvat hyvien naisten kanssa. Siinä syy monien naisten epäonniseen seuraelämään.
Eli kun aloittaja kysyi, miksi miehet eivät hyväksy pakkeja, niin sinun mielestäsi vastaus on siinä, että hyvät miehet pariutuvat hyvien naisten kanssa? Tarkoitatko siis sitä, että tarjolla on vain huonoja miehiä, mikä siis käytännössä tarkoittaisi, ettei naisten kannattaisi lähteä ollenkaan treffeille? Mikä tietenkin tarkoittaisi, ettei heidän kannata edes etsiä seuraa?
Vai miten kommenttisi mielestäsi vastasi aloittajan ongelmaan?
Vierailija kirjoitti:
Miehille riittää tosiaankin mukava pehmeä nainen jolta saa läheisyyttä. Helpolla pääsette naiset.
Helpolla? Mitä helppoa on olla miehen kanssa, joka ei ole miettinyt parisuhdetta tuon syvällisemmin? Mies, joka haluaa olla "mukavan, pehmeän naisen kanssa jolta saa läheisyyttä"?
Kun tulee ongelmia, niin mitä tekee tämä mies? Kyllä haluan tasavertaisen kumppanin, joka tietää kuka hän on, mitä haluaa parisuhteelta, on kiinnostunut kehittämään itseään.
Ylpeys ja ylpeys.. 80% miehistä ei ole varaa olla ylpeitä. Deal with it!
Kyllä löydän baarista sen mitä tarvitsen tai sitten käyn h+rissa. Runkkauskin menee ;)