Mielenkiintoista, olen vähän järkyttynyt.. Luin juuri että osalle ihmisistä on ihan normaalia "nähdä" silmät kiinni mielikuvittelemalla

Kun luen kirjaa niin kyllä täytyy olla huono kirjailija jos näkyy vain mustaa.

Joku Juhani Aho kuvaa niin tarkasti maisemia, että jokainen laineen liplatus kuuluu ja

jokainen aallon välke näkyy.

Vierailija kirjoitti:

Visualisointi piti järjen päässä traumaattisesta lapsuudessa, vieläkin siirryn vähän väliä mielikuvitusmaailmaani. Iltaisin kuljen rakkaissa paikoissa katselemassa kaikkea. Kuvittelen myös musiikkia, usein käy niinkin, että menen sulkemaan radiota, vaikkei se ole edes päällä. Mielessä soi. Lapsuuden väkivallan olen ajatellut syyksi näihin kykyihin, piti olla joku pakopaikka. Olin piirtänyt vaatekaappiin nappulat, ja niitä painamalla pääsin turvaan johonkin monista maailmoista.

I feel you.

Täällä yksi ja sama ihminen meuhkaa...

Tämä oli mulle ihan uutta, että kaikki eivät pysty kuvittelemaan silmät kiinni kuvia mielessään! Itse olen lapsuudesta asti kuvitellut kaikenlaista mielessäni, näen kyllä myös mustan, mutta ikään kuin sen läpi voi kuvitella ne tuolit, maisemat, ihmisten kasvot, sinisen pallon, jne. Voin mielessäni luoda täysin kuvitteellisia tapahtumia ja maisemia, joita en ole koskaan nähnyt. Kun luen kirjoja, luon itse hahmot, rakennukset, maisemat, jne. miljöön kirjan tapahtumille ja usein, kun kirjasta tehdään elokuva, petyn näyttelijävalintoihin, jotka eivät kohtaa itse luomieni hahmojen ulkonäön kanssa.

Nyt kysyin mieheltäni, että pystyykö hän kuvittelemaan näin, niin hän sanoi ei! Täytyy varmaan alkaa tekemään gallupia aiheesta ja kysellä nyt ainakin omat perhe läpi. Mulle ja mun sisaruksille on luettu tosi paljo lapsena ja luemme edelleenkin kaikki paljon, kun taas miehelleni ei ole luettu eikä hän tykkää lukemisesta. Mielenkiintoista olisi tietää, onko tällä asialla mitäs tekemistä mielellä kuvittelun kanssa. Miehelläni on ollut aika kurja ja turvaton lapsuus, kun taas minun lapsuuttani tasapainoisempaa ei ole olemassakaan. Lievästi sanottuna mielenkiintoista!

Vierailija kirjoitti:

Ei mun tarvitse edes silmiä sulke, että näen sen tuolin.

Mutta minä taas en ymmärrä, että miten voi ajatella ilman että näkee mielessään sen mitä ajattelee? Siis tietysti sanoillakin voi ajatella, tavallaan siis ajattelee "puhetta", mutta ei kyllä voi tuolia sillä tavalla ajatella, täytyyhän se tuoli nähdä mielessään jotta voi esim.  kuvailla, että miltäse näyttää? Vai jääkö vain sanat mieleen "puinen, ruskea tuoli, neljä jalkaa, jaloissa muotoilut, selkänojassa on yksi poikkipuola ja istuinosa on soikion mallinen", tuollaisen tuolin näin kun luin aloittajan viestiä, ei sitä voi "näkemättä" kuvailla?

Itselläni on ilmeisesti (ainakin moniin muihin verrattuna) aika huono kuvittelukyky. Ajattelen pääosin sanoilla, mutta samalla näen asiat kuin jonakin epätarkkana elokuvana tai hahmoina.

Esim. tuoli, mistä kysyt, ajattelen tässä nyt vaikkapa tuolia, joka on kulkenut mukanani koko ikäni: tiedän sen hahmon ja pystyn kuvittelemaan sen karkealla tasolla (olenhan nähnyt sen päivittäin), mutta en osaa mielikuvani perusteella sanoa esimerkiksi kuinka monta poikkipienaa sen selkänojassa on.

Joku sanoi edellä kasvojen kuvittelemisesta. En pysty enää palauttamaan mieleeni kymmenisen vuotta sitten edesmenneen äitini kasvoja yksityiskohtaisesti. 80-luvulla kuolleen isäni kasvot muistan jostain syystä paremmin.

Toisaalta tämä "mielikuvituksettomuus" on hyväkin, koska esim. järkyttävät asiat eivät jää vaivaamaan minua, koska mielikuvissani ne ovat paljon pliisumpia kuin tosielämässä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä aloittaja yrität liikaa. En itsekään konkreettisesti näe mitään silmät kiinni hereillä ollessa, vaan silmäluomien tummuushan se siinä edessä häämöttää.

Kuvitellut jutut ovat jotenkin pään sisällä ja yhtäaikaa, eli jos alan katsomalla katsoa niin mustaahan siinä vaan näkyy. Mielessäni voin kuitenkin muistella tai kuvitella muita näkyjä. Vaikea selittää :)

tämä!

99 jatkaa: musiikki kyllä jää joskus vähän soimaan päässä.

Minulla on muistoja. Olen lukenut aina paljon. Silti en pysty saamaan visuaalista kuvitelmaa aikaiseksi.

Vaikka muuten olen visuaalinen. Siis tykkään piirtää, maalata, valokuvata. Harrastan videointia.

Silti kuvitelmani ovat käsitteiden muodostamia. Voin kuvitella asioita käsitteellisesti. Mutta en pysty kuvittelemaan miltä se näyttäisi.

Piirtäessäkin ikäänkuin käsi muodostaa sitä kuvaa. En osaa nähdä valmista kuvaa mielessäni (hankala selittää).

Entä miten ihminen joka ei pysty näkemään asioita mielessään piirtää? Miten te oikein päätätte, mitä piirrätte, miltä haluaisitte sen näyttävän, mihin kohtaan paperia mikin asia tulee? Kiinnostaa miten se piirtoprosessi oikein toimii jos ei pysty visualisoimaan. 

Tai jos sanotte vaikka "töiden jälkeen menen kotiin ja luen kirjaa", niin ettekö pysty mielessänne "näkemään" itseänne omalla sohvallanne kirja kädessä? Miten kuvitteleminen oikein tapahtuu jos sitä ei näe?

Millä tavalla oikein muistatte asioita? Tai repliikkejä? Tai sitä, mihin päin pitää mennä, jotta pääsee paikkaan x? Eikös suunnistamisessa kuitenkin ole tärkeä muistaa visuaalisesti kaikki paikat :o Vai muistuuko asiat mieleen vasta kun ne konkreettisesti näkee, mutta jos kotona pitäisi muistaa miten mennä jonnekkin, ette osaisi sanoa? En käsitä, avatkaa :D

En pysty visualisoimaan paikkoja eteeni, mutta osaan hyvin suunnistaa. Tietysti kun näen jonkun paikan, tiedän heti onko se tuttu.

Muuten suunnistus menee jotenkin käsitteellisti: laaksossa on oja, sen jälkeen oikealla lato, seuraavaksi käännytään vasemmalle.

Nämä kuvaukset unelmien tai mielikuvien visualisoinneista parhaimmillaan elokuvamaisiksi kuulostavat minusta selkounilta (lucid dream).

Tai tuollaiseksi siis kuvittelin selkounet tätä ennen. Ilmeisesti ne ovat jotakin vielä ihmeellisempää?

Olen siis näitä, jotka näkee asioita päässään moneen kertaan, kun ne on jo lakanneet tapahtumasta.

Tajusin vasta tätä lukiessa, että se on varmaan syy, miksi en pysty katsomaan esim kauhuelokuvia, kovin graafista väkivaltaa tai elokuvaraiskauksia. Enkä kovin roisia pornoakaan. Koska se näky palaa mulle verkkokalvoille, ja näen sitä uudelleen ja uudelleen monta päivää. Joskus en pysty unohtamaan jotain näkyä vuosiin, vaikka aktiivisesti yritän. Joitakin traumaattisia en ole pystynyt unohtamaan ikinä, siis lähimpään 40 vuoteen, ne tulevat silmien eteen jos en pidä varaani, ja täytä sieluni silmää kaikella muulla kuvalla ja hälyllä kunnes se kauhea taas haihtuu.

-2

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi mielikuvituksekas, ja voin silmät kiinni kuvitella vaikka mitä, ihan kuin katsoisin elokuvaa. Koko maiseman, rakennukset, ihmiset, keskustelut, miltä tuuli tuntuu ja linnut kuulostaa. Mulle tulee järkytyksenä, ettei kaikki voi?

Minäkin voin kuvitella vaikka mitä. Voin elää sitä elokuvaa ja tuntea sen. Näen ne jutut pääni sisällä mutta silmillä en niitä näe.

Joskus näen hallusinaatioita lääkityksen takia. Ne jutut näen ihan silmillä kun laitan silmät kiinni. Se on kuin elokuvaa katsoisi.

Koen tämän keskustelun hyvin hämmentävänä.

Minä näen kuvittelemani asiat silmät aukikin. Sellainen haaveilia.Mieheni aina sanoo "maa kutsuu" silmäni käyvät karsastamaan ja katseesta tulee tyhjä. Olen aina ollut hyvä kuvittelemaan ja joskus tästä on vähän harmiakin, kun on vaikea pysyä tilanteissa läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Kun luen kirjaa niin kyllä täytyy olla huono kirjailija jos näkyy vain mustaa.

Joku Juhani Aho kuvaa niin tarkasti maisemia, että jokainen laineen liplatus kuuluu ja

jokainen aallon välke näkyy.

Miten sä näet lukea jos silmisssäsi näkyy maisemat aallon välkkeet? Vai sekoittuu ne jotenkin läpikuultaviksi?

Ymmärrän sen että näkee juttuja päänsä sisällä. Juttujen näkemistä silmissä en oikein ymmärrä.

Illalla kun menen nukkumaan, mun on pakko kehitellä itse sellainen rentouttava tarina johon uppoudun täysin, jokaista yksityiskohtaa myöten. Yleensä se on jokin romanttinen kohtaus, jolloin myös tunnen kaiken hyvin vahvasti, ikään kuin se kaikki tapahtuisi oikeasti siinä. Sitä kuvitellessa sitten nukahdan, mutta tuleva uni ei mitenkään liity tuohon kuvitelmaan, eikä se kuvitelma siis ole unta. Pystyn myös hereillä silmät auki, vaikka kaupungilla, uppoutumaan vastaavaan tarinaan niin, etten ikään kuin näe tai ole läsnä siinä todellisessa tilanteessa lainkaan. Suunnistan vähän niin kuin autopilotilla, enkä välttämättä huomaa jos tulee tuttuja vastaan. Luulin että kaikki tietysti pystyvät samaan, todella hämmentävää ettei näin ole!

Vierailija kirjoitti:

Englanniksi tätä kutsutaan nimellä "aphantasia". Olen aivan järkyttynyt! En tiennyt että olen poikkeava, luulin aivan normaaliksi..

Joku julkkis avautunut tajutessaan omaavansa tämän aphantasian:

"I have never visualized anything in my entire life. I can’t "see" my father's face or a bouncing blue ball, my childhood bedroom or the run I went on ten minutes ago. I thought "counting sheep" was a metaphor. I’m 30 years old and I never knew a human could do any of this."

Ap

Tämä aphantasia tarkoittaa sitä että ei pysty päänsä sisällä näkemään asioita. Sillä ei ole mitään tekemistä silmillä näkemisen kanssa.

Syntymästään asti sokeat kykenevät kyllä ajattelemaan varsin hyvin näkemättä asioita mielessään, joten mikseipä se olisi mahdollista myös osalle näkevistä.

Minä olen järkyttynyt että kaikilla ei ole mielikuvitusta, jotenkin ihan hullu ajatus. Enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi että sellaistakin voi olla.

Siis tottakai silmäni näkevät mustaa jos niihin keskityn, mutta mielikuvat ovat kyllä vahvoja. En ainakaan itse näe mielikuvia silmillä, vaan nimenomaan aivoilla. Muistan lapsuuteni erittäin yksityiskohtaisesti. Voin eläytyä ja kuvitella silmät auki tai kiinni.

Kuten moni muukin on sanonut - toisin kuin otsikossa, ei niitä asioita nähdä silmillä vaan ne näkyvät aivoissa. Paremmin en osaa kuvata. Varmaan ap:lla oli ongelmia kirjoittaa asiaa kuten se on, kun ei edes tiedä, mistä puhuu - miten voisikaan, kun ei ole tuota kykyä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä kokeilin ja en nää yhtikäs mitään, ainoastaan mustaa. Mie luulin, että kaikilla sama homma? Tää on kyl mielenkiintoista :D

Kokeilit mitä? Ajattelua? Vai silmien kiinni laittamista?