Mielenkiintoista, olen vähän järkyttynyt.. Luin juuri että osalle ihmisistä on ihan normaalia "nähdä" silmät kiinni mielikuvittelemalla

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä asia minkä ihmiset ymmärtää eri tavalla vai onko oikeasti eroa siinä miten eri ihmiset näkee asioita mielessään. Itse näen mustaa, kun laitan silmät kiinni, mutta pystyn kyllä kuvittelemaan ja näkemään asioita mielessä, yhtälailla silmät kiinni kuin auki olevina. Ikäänkuin aivot vaipuu eri moodille ja näen muuta, kuin mitä oikeasti on silmieni edessä. Tuo kolmannen viestin kirjoittajan kuvailema aphantazia kuulostaa siltä, ettei tosiaan pysty kuvittelemaan mielessään mitään kuvia.

Joo, mullekin tuli mieleen, että puhuuko ihmiset eri asioista? Kun laitan silmät kiinni niin näen mustaa, tai jos oikein puristaa kovasti kiinni niin jotain värejä. Mutta pystyn silti kuvittelemaan mielessäni asioita ja ihmisiä ja "näkemään" ne, mutta siihen ei vaikuta se, onko silmät kiinni vai auki. Tavallaan näkee ne aivoissa eikä silmissä (vaikka näkökokemushan tietysti syntyy aina aivoissa). Pystyn muistelemaan miltä joku ihminen näyttää, joku huone tai muu. Ja pystyn kuvittelemaan esim. miltä joku sisustusjuttu näyttäisi, vaikka en todellisuudessa olisi nähnyt niitä elementtejä yksitellen. Eli voin kuvitella miltä vaikkapa jokin tietynlainen viherkasvi näyttäisi jossain paikassa.

Siis tietenkin silmät aistivat mustaa kunne  sulkee mutta aivot tekevät mielikuvia, ei ne mielikuvat siinä silmien edessä tietenkään oikeasti näy.

Olen aina miettiny et sen täytyy olla noin. Tunnen paljon mielikuvituksettomia ihmisiä. Sellasia jotka menee vaan massan mukana ja tyytyy valmiiks pureskeltuihin vaihtoehtoihin. Olen jopa luullu et suurin osa on sellasia. Mukavaa et se on kuitenki toisinpäin.

Hyvä mielikuvitus voi olla pitkälti pelastus karuissa olosuhteissa, mut se voi olla myös huono juttu. Siinä missä voit kuvitella kaikkea ihanaa pystyt kuvitella kaikkea kamalaa ja pelätä usein turhaanki.

Ei kai silmiäkään tarvitse välttämättä sulkea, kun miettii asioita. Ihan vain kuvamuistista kuva virtuaaliselle verkkokalvolle ja se on siinä näkyvissä. Uppoutuminen helpottaa kuvan piirteisiin syventymistä.

Minä olen näitä, jotka tekevät elokuvaa vissiin sitten kaiken aikaa. Minulla on traumaattinen lapsuus, jouduin mm. hyväksikäytetyksi. Olen aina ajatellut, että yksi minun selviytymiskeino oli mielikuvitukseni. Vetäydyin jopa päivällä omaan mielikuvitusmaailmaan. Suljin silmäni ja olin ihan missä halusin. Aloin luoda erilaisia kertomuksia ja sattumuksia, jatkoin tarinaa seuraavana päivänä.  Sain tietysti haukkumanimiä haaveilija, laiskuri, haahuilija jne, vaikka itse asiassa tein kaiken sen mitä muutkin, vain nopeammin ja pyrähdyksenomaisesti, jotta pääsen taas omiin maailmoihin. (sama ilmiö jatkui muuten vanhempanakin, jengi kiinnittää huomiota usein siitä miten tehdään, ei lopputulokseen, se on sellaista silmänpalvontaa, onneksi nykyään on selvät tulosmittarit, ja ne puhuvat lahjomatonta kieltään)

Olen selvinnyt kamalasta lapsuudestani, on korkeakoulutus, hyvä duunipaikka, pelit ja vehkeet. Rikas mielikuvitusmaailma on antanut paljon, mutta on siitä myös haittaa. Ihmissuhteissa olen saanut kuulla olevani etäinen, ei läsnä ja se varmasti on totta. Jossain vaiheessa oli pakko tietoisesti rajoittaa omaa mielikuvitusmatkailua, jotta en ihan muutu Matrixmaiseen maailmaan. Jopa seksi oli parempaa omassa päässä kuin reaalimaailman limaisuudessa ja tuhnustelussa. Avaruushulluna teen silti säännöllisesti lentoja kaukaisiin galakseihin, ;-))

Mäkin kävin muutama kuukausi sitten läpi jonkinlaisen kriisinpoikasen, kun törmäsin aphantasia-artikkeliin ja tajusin että suurin osa ei käsitä niitä lampaita ja mielikuvitusrantoja metaforina, vaan "näkee" ne hyvinkin elävästi. Vieläkin ajatus jotenkin hätkähdyttää.

Käsite ja sen ymmärtämisen vaikeus niille jotka "näkee mielessään" on kuitenkin jotenkin tosi hankala. Mulla esimerkiksi on "mielisokeudestani" huolimatta tosi vilkas mielikuvitus, oon lukenut ikäni tosi paljon ja olen kuulemma taitava kirjoittamaan jne. Unet on useimmiten eläviä, ja joinain aamuina herään uupuneena oltuani niin kiireinen unien aallokoissa :) Joinain päivinä biisit soi mielessä niin, että niitä on jo suorastaan hankala työntää taka-alalle päästäkseni keskittymään muuhun! Mulla sitten taas puolestani on vähän vaikeuksia tajuta, ettei kaikilla olekaan niin. En tosin tiedä liittyykö aphantasiaan mitenkään.

Tykkään myös piirtää ja muotoilla, mutta en "näe" millaiset ne hevosen takakoivet taas onkaan, tai millainen on vaikka kuusen muoto, ennen kuin eri suuntia ja kulmia kokeilemalla ehkä onnistun, tai jos olen erityisesti painanut mieleeni oikeasti näkemäni muodon. Ja mun on jotenkin vaikea ymmärtää, että jos joku "näkee", niin miksi ihmeessä niitä ei muka osaa piirtää, niinkuin että ottaa vaan kynän käteensä ja aloittaa! ;)

(Omien puutteiden takia tajuan tottakai, ettei tuokaan mene ihan noin.)

Asian tajuaminen avasi ihan uuden ulottuvuuden myös arjessa puolisoni kanssa. Aiemmin molempien on ollut hankala tajuta, etten todellakaan "näe" kirjahyllyä siirrettynä toiselle seinälle tai ostettavaa tuotetta sijoitettuna kotona paikoilleen, ennen kuin se siihen siirretään - ja musta taas on vaikuttanut siltä, että... Niin, en oikein enää muista miten puolison "näkemisen" käsitin.

Muistan, kun vasta lukemaan oppinut lapseni tuli luokseni kirja kädessä ja sanoi näkevänsä sen tapahtumat mielessään. Hän oli aivan täpinöissään tästä havainnosta.

Kuuntelin lapsena paljon kuunnelmia radiosta. Kyllä siinä filmi pyöri päässä samanaikaisesti. Mulla on vieläkin selkeä kuva siitä, miltä Noita Nokinenän asunto näyttää.

Itse olen kuvitellut, että kaikki näkevät samalla lailla luetun kuvina ja väreinä, joten uutta on tämä juttu mullekin.

Mieheni väittää, että hän ei ole ikinä nähnyt värillisiä unia. En millään meinaa uskoa - miksi aivot tuottaisivat mustavalkeita uninäkymiä? Hän ei varmastikaan vain muista niitä uniaan herättyään.

Minä kokeilin ja en nää yhtikäs mitään, ainoastaan mustaa. Mie luulin, että kaikilla sama homma? Tää on kyl mielenkiintoista :D

Eka ajatus oli, että ne joilla ei ole mielikuvitusta on androideja eikä tiedä sitä itse. Vähän kuin Blade Runnerissa. Oma elämäni on aika surkeaa, joten oikeastaan elän mielikuvituksessa suurimman osan ajasta. Parasta on kuvitella että matkustan ajassa taaksepäin aikaan jolloin olin onnellinen. Näen kaiken hyvin selvästi mielessäni. :)

Siis häh? Miten kukaan voi nähdä mielikuvia? Jos mä nyt ajattelen vaikka jotain mennyttä tapahtumaa, muistoa, tai maisemaa niin tottakai kela alkaa pyöriä mun päässä, tai jos ajattelen jotain ihmistä niin tottakai tiedän miltä kyseinen ihminen näyttää, mutta ei se mielikuva NÄY oikeasti mun verkkokalvoilla :D Mitä hittoa oikeasti? Vai enkö mä vain ymmärrä kysymystä?

Itse en ainakaan kiinnitä huomiota siihen mustaan mitä ihan oikeasti näen kun kuvittelen mielessäni jotain

En pysty kuvittelemaan elämää ilman mielikuvitustarinoita tai päässä soivaa musiikkia. Elämäsi on varmaan todella masentavaa.

Näen tuttuja, ihania, lohduttavia asioita "sieluni silmin" ja kuulen myös "sieluni korvin". Ja tajuntani, sieluni, mieleni, unet, tuottavat jatkuvasti lisää. Pystyn alitajuntani kautta vaikuttamaan asioiden kulkuun lempeästi ja ymmärryksellä.

Kuulostaa kyllä surulliselta ettei voisi esimerkiksi elää päässään muistojaan uudelleen:( Minulla on kirkkaana  muistoja esimerkiksi mun ja mieheni ensimmäisiltä treffeiltä, pystyn kuulemaan päässäni mitä biisejä kuunneltiin yhdessä, muistan dialogeja ja kosketuksia, äänenpainoja... Tai vaikka ulkomaanreissuilta miltä ilma tuoksui ja aallot kuulosti ja tavallaan elämään parhaimpia kokemuksia uudelleen ja uudelleen. Vaikea edes käsittää että jollekulle pelkkä perheenjäsenen kasvojen kuvitteleminen voi olla vaikeaa.

Näen tuttuja, ihania, lohduttavia asioita "sieluni silmin" ja kuulen myös "sieluni korvin". Ja tajuntani, sieluni, mieleni, unet, tuottavat jatkuvasti lisää. Pystyn alitajuntani kautta vaikuttamaan asioiden kulkuun lempeästi ja ymmärryksellä.

Ehkä aloittaja yrität liikaa. En itsekään konkreettisesti näe mitään silmät kiinni hereillä ollessa, vaan silmäluomien tummuushan se siinä edessä häämöttää. Kuvitellut jutut ovat jotenkin pään sisällä ja yhtäaikaa, eli jos alan katsomalla katsoa niin mustaahan siinä vaan näkyy. Mielessäni voin kuitenkin muistella tai kuvitella muita näkyjä. Vaikea selittää :)

Taidan olla mieleltäni sokea. Päässäni käy jatkuvasti puhe, jolla ei ole ääntä. En voi lakata ajattelemasta sanoilla. Voin kuitenkin lukea iltalehteä vaikka Simo Salmisen äänellä, pään sisälläni.

Biisit jäävät päähän soimaan, helposti.

Voin ajatella silmät kiinni vaikka appelsiiniä, mutta pelkin faktoin; se on oranssi, kuoressa on sellaisia huokosia kuin ihossakin. En vaan näe missä kohdin niitä on ja miten paljon.

Olen pitänyt itseäni hyvin luovana ja kekseliäänä ihmisenä.

Osaan luoda uutta.

Olen ihan äärimmäisen tyytyväinen vain, ettei minulla ole kunnollisia muistoja. Jos olisi, en varmaan pääsisi ollenkaan elämässäni eteen päin.

Onneksi olen onnistunut oppimaan sulkemaan tällaiset kyvyt.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tässä on jokin väärinkäsitys. Minäkin "näen" yksityiskohtia, vaikka silmät kiinni on pelkkää mustaa. Kun kuvittelen lampaan hyppäämässä aidan yli, "näen" miten ruoho taittuu sorkkien alla, miten lammas tuntee värähdykset sorkkien iskeytyessä maahan, miten lampaan reisilihas jännittyy pehmeän karvan alla ennen hyppyä jne. Näen miten lampaan korvat värähtävät juoksuaskeleilla ja miten aidan rapistunut maali jää varjoon eläimen ylittäessä aidan. Kykenen piirtämään yksityiskohtaisen animaation tai pysäytetyn piirroksen kuvittelemastani hetkestä.

En konkreettisesti näe mitään. Ei silmämuniin välittyviä visuaalisia havaintoja tai unenkaltaisia "harhoja", vaan nimenomaan mielikuvitusta. Näen silmät kiinni mustaa, ja siksi kuvittelenkin silmät auki samalla, kun selaan vauvapalstaa tai mitä milloinkin.

Lukiessani kirjaa kuvittelen tilanteita ja maisemia, mutta en tietenkään sulje silmiäni tai oikeasti saa visuaalihavaintoja, sehän estäisi lukemisen tai ainakin hidastaisi sitä hyvin paljon. Käytän mielikuvitusta ja "näen" tilanteet ns. sieluni silmillä. Eikös tämä ole kaikille tosi? Ihmisten kokemukset kirjallisuudesta ovat hyvin yhtenäiset, vaikka aiheesta ollaan puhuttu vuosisatoja eri paikoissa. Mielikuvat pyörivät päässä samalla, kun silmät näkevät pelkän tekstin. Mielikuvat eivät ole yhtä konkreettisia kuin visuaaliset havainnot oikeasta maailmasta, eikä niitä kirjaimellisesti näe silmin, ellei ole unessa.

Sama täällä. Monesti en tiedä, olenko nähnyt elokuvan vai lukenut kirjan jostain aiheesta, koska muistan kohtaukset "elokuvina" joka tapauksessa. Mutta muuten kuin unessa en visuaalisesti näe niitä silmät kiinni, tämä kuva muodostuu silmät auki ja erityisesti lukiessa hyvin voimakkaana.