Lue keskustelun säännöt.
Mielenkiintoista, olen vähän järkyttynyt.. Luin juuri että osalle ihmisistä on ihan normaalia "nähdä" silmät kiinni mielikuvittelemalla
10.04.2017 |
Itse kun suljen silmät, voin vaikka ajatella tuolia ja tiedän minkälainen se on, voin kuvitella sen sinne mustaan leijumaan kuin pimeään huoneeseen, mutta en todellakaan NÄE sitä. Pelkkää mustaa. Olen luullut että kaikilla on näin.
Mutta ilmeisesti on tyyliin normaalimpaa, että sen tuolin voi kuvittelemalla oikeasti nähdä kuin silmät aukikin näkisi? Tai muutkin jutut? Muistot, maisemat?
Minulla vaan mustaa. Ja tuolla keskustelussa mustaa näkevät kertovat että traumaattinen lapsuus, mikä kyllä itselläkin. Muistot aina olleet todella hataria muutenkin lapsuudesta.
Tiedän että uneni kyllä on todella visuaalisia ja näen kaiken kuin oikeassa elämässä, oikeastaan yleensä paljon värikkäämpänäkin. Hyvin todentuntuisia unia. Mutta herättyäni ja silmät sulkiessa näen taas tietenin vain mustaa unta muistellessa, enkä voi enää oikeasti nähdä mitä unessa näin, voin vain muistaa faktoja kuin vaikka sitä tuolia ajatellessa. Että olen joskus nähnyt sen oikeasti.
Mutta kertokaahan miten teillä on?
Kommentit (276)
Traumaattinen lapsuus, mutta pystyn kuvittelemaan kaiken. Rakentamaan tarinoita elokuvien tavoin. Unista eroaa siten että tiedän kuvitelmieni olevan vain kuvitelmaa. Musiikki vauhdittaa mielikuvitusta ja joskus saattaa tuntua esim. nykäisy kädessä jos olen kuvitellut tanssi tai taisteluliikkeitä ja väsyneenä maatessa jos mieleen tulee kaatuminen niin kroppani voi nytkähtää samoin kuten kaatuessa. Uneni ovat todella mielikuvituksellisia, joistakin saisi ihan kirjoja kirjoitettua. Teini-ikäisenä haaveilessa myöhästyin aamuisin koulusta kun jäin jatkamaan näkemääni unta mielessäni. Kellekään en uskaltanut kertoa ettei luulla hulluksi nimenomaan traumaattisen lapsuuden takia, mutta nykyään aikuisena tiedän olevani vain lahjakas kielellisesti ja luovuudessa.
En usko että musta tai kyky kuvitella on kumpikaan jotenkin huono. Ihmisillä on eroja. Itsellä ei avaruudellinen hahmotus ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuli - ei nyt järkytyksenä, mutta isona yllätyksenä se, että kaikki tosiaan eivät "näe" asioita. Mulla on vielä niin voimakas mielikuvamaailma, että pystyn helposti palauttamaan myös tuntomielikuvat: miltä tuntuu auringon paahtama tulikuuma rantahiekka paljaiden jalkojen alla, miltä tuntuu jäkälän peittämä karhea kallio käden alla... Ilmeisesti tämä on kohtalaisen harvinaista, koska kun kerroin siitä, iso osa kavereista oli aidosti hämmästyneitä, myös ne visualisoimiseen kykenevät.
Mulle näistä "kyvyistä" on apua ihan työssä, koska teen töitä kankaiden, lankojen ja eri materiaalien kanssa. Tekstuurien ja materiaalien muistaminen ilman, että on fyysistä työvälinettä edessä on välillä varsin hyödyllistä.
Siis häh, en nyt tiedä ymmärsinkö tämän oikein. Voin nähdä maisemia, henkilöitä, kaikkea pääni sisällä, mutta en kirjaimellisesti näe niitä silmilläni, vaikka sulkisin silmät. Voin olla uppoutuneena pääni sisällä myös silmät avoinna, ja nähdä kuvittelemani asiat myös silmät avoinna. En vain näe niitä silmilläni, vaan ne ovat suoraan pääni sisällä ilmestyviä kuvia. Sitäkö tällä tarkoitetaan? Vai sitä, että ikään kuin silmäluomien sisäpintaan ilmestyy kuva jonka näkee? Eihän se niin voi olla, näköaisti vaatii valoa. Ja on traumaattinen lapsuus takana.
Minä en nyt ihan ymmärtänyt jutun pointtia, mitä väliä sillä visualisoimisella ja tollaisella on. Parempi harrastaa jotain järkevää.
Visualisointi piti järjen päässä traumaattisesta lapsuudessa, vieläkin siirryn vähän väliä mielikuvitusmaailmaani. Iltaisin kuljen rakkaissa paikoissa katselemassa kaikkea. Kuvittelen myös musiikkia, usein käy niinkin, että menen sulkemaan radiota, vaikkei se ole edes päällä. Mielessä soi. Lapsuuden väkivallan olen ajatellut syyksi näihin kykyihin, piti olla joku pakopaikka. Olin piirtänyt vaatekaappiin nappulat, ja niitä painamalla pääsin turvaan johonkin monista maailmoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivokasvain tai psyykinen sairaus aiheuttaa kuvailtuja "näkemisiä".
Hakeutukaa ensiapuun mitä pikimmin. Ei olle häpeä olla hullu.
Terv. Erikoislääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Aivokasvain tai psyykinen sairaus aiheuttaa kuvailtuja "näkemisiä".
Hakeutukaa ensiapuun mitä pikimmin. Ei olle häpeä olla hullu.
Terv. Erikoislääkäri.
Hyvä, että Porvoossakin on erikoislääkäreitä. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Öäh en mä varsinaisesti "näe" niitä asioita mut siis pystyn silmät aukikin "näkemään" esimerkiksi elokuvan tai tapahtuman tai esineen kun vaan ajattelen sitä. En nyt sanois et siihen mustaan piirtyis kuvaa mitenkään yhtään sen paremmin kuin silmät aukikaan. Mä en jotenkin ymmärrä tätä koko juttua ::D
Mut mäkin hämmennyin tässä taannoin ku oltiin katsomassa tähtiä ja kuuta ja sanoin että on tosi vaikeeta kattoa tähtiä kun koko ajan on tommosta televisiohäiriön näköstä valkosta juttua silmissä ja kaikki katto mua hoo moilasena et mitä oikein selitän. Mutta sille on ihan nimikin "VIsual Snow". Harmittaa mokoma vaiva.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen pienestä pitäen kertonut itselleni "tarinoita" ja kutsunut sitä tuolla nimellä. Siis ikään kuin elän toista elämää mielukuvituksessa rinnakkaistodellisuudessa ja teen mitä haluan ;) Pääpainopiste näillä tarinoilla on aina ollut ennen nukahtamista, jossa on saattanut vierähtää useampikin tunti. Joskus niihin voi uppoutua jos on erityisen tylsää. Pystyn jatkamaan elämääni rinnakkaistodellisuudessa silmät auki tai silmät kiinni, ei ole mitään eroa, mutta ihan huomautuksena, että erotan kyllä todellisuuden ja kuvitellun. Ilman tarinoitani olisi kyllä tylsää :)
Just näin, samoin minä! Varsinkin nuorempana kuvittelin kokonaisen maailman, ikäänkuin jatkokertomuksen, jota jatkoin aina kun olin menossa nukkumaan. Ja josksu muutenkin kun oli tylsää. Elin toista elämää päässäni. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en nyt ihan ymmärtänyt jutun pointtia, mitä väliä sillä visualisoimisella ja tollaisella on. Parempi harrastaa jotain järkevää.
On sillä väliä esimerkiksi oppimisen kannalta.
Ap. miten selitit itsellesi sen, että sitä nimitetään juuripa mieliKUVITUKSEKSI, eikä esim. mieliSANOITUKSEKSI tai mieliHAJUTUKSEKSI?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pystynyt visualisoimaan ja kuulemaan, mutta en maistamaan, haistamaan tai kuvitella vaikka kosketusta tai tuntea. Onko tämä tavallista?
Luulen että se riippuu myös panostuksesta tai suuntautumisesta tiettyihin asioihin --> aivot oppivat ja muokkautuvat yllättävän vahvasti. Aiemmin kun olin todella voimakkaasti suuntautunut visuaalisuuteen näin paljon kaikkea todella hienoa sulkiessani silmät. Esim. joskus 2 h bussimatkan katselin eteen tulevia kuvia silmät kiinni lumoutuneena. Rentoutuneessa tilassa aivot voivat olla vähän kuin puoliunessa ja käyvät läpi mm. oppimaansa. Nykyään kun toimin lähinnä numeroiden ja sanojen parissa kuvien ym. sijasta, en enää juurikaan näe tuollaisia "kuvafilmejä" sulkiessani silmäni. Tiedän että pystyisin kyllä palauttamaan taas tuon kyvyn, jos työstäisin visuaalisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitsailetteko tai trollailetteko?
Minulla on vilkas mielikuvitus enkä koskaan näe mitään jos suljen silmät ja ajattelen asiaa. Vain mustaa.
Kuvittelen asiat mielessäni, mutta en saa niihin näköyhteyttä.
Silti olen visuaalinen ja kai jossakin määrin myös taiteellinen.
Kuvittelisin olevani täysin normaali. Paitsi jos tämä ei ole pilaa ja olenkin ongelmainen :O
Ei kuvittelu ole aitoa näkemistä. Ei ajattelemista voi verrata konkreettisen asian näkemiseen. Kun suljen silmät, voin hahmottaa päässäni vaikkapa lapsuuden takapihani, mutta ei se ole konkreettinen kuva, vaan jotain paljon monimutkaisempaa. Näen sen jostain kulmasta, hahmotan sen ääriviivat ja värit. Se on ajatus. Verkkokalvoilla näkyy vaan tyhjyys, mikäli siis alan edes keskittyä siihen, mitä näköaistini havaitsee. Silloin on vaikea enää edes ajatella sitä takapihaa.
Ei kuvittelu ole samaa kuin näkeminen.
Halusinoiminen on periaatteessa samaa kuin näkeminen, näkeminenhän syntyy aivoissa.
Ihmiset tässä ketjussa eivät tunnu ymmärtävän näkemisen ja kuvittelemisen eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mä nään vaan mustaa enkä muuta :( ihab normaali lapsuus ollu
Outoa. Onko sinulle luettu paljon lapsena? Jos ei niin voisi osittain selittaa.
En ole AP, mutta minulle on luettu ja itse ahmin kirjoja ja elokuvia. Piirrän, maalaan ja valokuvaan.
Silmät kiinni (tai auki), eikä eteeni tuli mitään näkyä kuvitelmistani. Silmät kiinni vain mustuutta.
Kaikki pitää ajatella käsittein, kuten alussa olleen lainauksen lampaiden laskenta. En sellaisessakaan pysty mitään lampaita oikeasti näkemään.
Sitä, että oikeasti kuvittelee siihen mustaan näkymään esim. sinisen pallon, jota voi tuijottaa, käytetään apuna meditoinnissa.
Ja se on itseasiassa yllättävän vaikeaa. Itse kyllä kuvittelen kaikenmoista silmät auki ja kiinni, mutta kyllä mulla silti virallisesti näkyy ihan vaan mustaa. Ne kuvat on jossain "kauempana".
Vierailija kirjoitti:
Ei kuvittelu ole samaa kuin näkeminen.
Halusinoiminen on periaatteessa samaa kuin näkeminen, näkeminenhän syntyy aivoissa.
Ihmiset tässä ketjussa eivät tunnu ymmärtävän näkemisen ja kuvittelemisen eroa.
Hallusinoiminen siis :)
Minä näen kanssa pelkkää mustaa silmät kiinni enkä näe uniakaan ikinä.
Kun käyn nukkumaan pistän silmät kiinni ja aamulla kun herään avaan silmät,sillä välillä ei mitään.
Kaverin kanssa kun ollaan oltu kisareissuilla hotellissa yötä se on ihmetellyt ettei kukaan voi nukahtaa niin nopeasti.