Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!
Kertokaa näin illan ratoksi kokemuksianne jotka olivat jollain tapaa erikoisia, pelottavia tai selittämättömiä. Mahdottomalta tuntuva sattuma? Olitko joutua rikoksen uhriksi? Näitkö tai koitko jotain yliluonnollista, jotain millä ei tunnu olevan järkevää selitystä?
Kommentit (1151)
Tämä tapahtui 2000-luvun alussa, kun olin parikymppinen.
Tunsin yhden sellaisen ikäiseni pojan, jota en kutsuisi ystäväksi enkä suoranaisesti kaveriksinikaan, mutta jonka kanssa oli vain sellaiset ihmeelliset välit. Lapsena tappelimme, varhaisteini-iässä meillä oli ihastusta ilmassa mutta lähinnä hänen puoleltaan ja vielä aikuisenakin hän soitteli minulle. Tajusin, että hän ei varsinaisesti koskaan päässyt minusta yli tai siis tiesin, että olen hänen ikuinen suosikkinsa - ja samalla hän minun. Olimme kuin humisevan harjun katie ja heathcliff, jos johonkin voi verrata. Joka tapauksessa hän muutti samaan kerrostaloon, jossa lapsuudenkotini oli ja josta olin juuri muuttanut pois. Muistan viimeisen kerran kun tapasimme, niin hän tuijotti minua pihalla ja katsoin häntä yhtä pitkään takaisin - ja siitä tajusin, että vaikka seurustelimme tahoillamme, jotain on.
Joka tapauksessa, poika tai nuori mieshän hän silloin jo oli, kuoli traagisesti. Olin aika rikki uutisesta, ja kesti pitkään käsittää, että niin todella oli käynyt.
Yhtenä yönä tuo kaveri tuli uneeni. Kävelin kotipihamme takapihalla, ja kuljin peltoa vievää polkua pitkin leikkipaikalle. Ihmettelin otsa rypyssä miten kukaan on koonnut hiekkakentälle lasten leikkivälineiden keskelle kivimuodostelmia pentagrammin muodossa. Äkkiä vastaan tuli kolme ihmistä, joista kaksi jäi tyystin kasvottomiksi, mutta ainoa joka kohdalleni pysähtyi oli tämä nuori mies. Hän kysyi mitä minulle kuuluu. Kun yritin venkoilla vastauksen kanssa, että joo voin ihan hyvin, enkä ollut suostuvainen kertomaan, hän oikein "ravisteli" minua, että ei, kerro. Todellisuudessa valve-elämässäkin minulla meni huonommin ja olin arka kertomaan kuulumisiani, joten tuo oli outoa että joku oli kiinnostunut voinnistani. Kerroin sitten kerrankin, että näin menee. Kun vastaus oli viimein tyydyttävä, kaverini vain nyökkäsi ja näytti enemmänkin helpottuneelta. Kun kysyin, että mitä hänelle kuuluu, hän vastasi lakonisesti: "Sinun pitäisi tietää, ettei minulle kuulu enää mitään."
Katsoin taas hänen taakseen pentagram- muodostelmia ja olin jo tivaamassa, että miten niin, ennen kuin huomasin seisovani sillä aukealla ja polulla yksin.
Herättyäni olin ihmeissäni ja mietin unta pitkään. Jatkuu ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myöhemmin näin miten kaverini sisko kirjoitti hänestä netissä, miten hän oli käynyt sisareltaan unissa kysymässä mitä kuuluu ja onko kaikki hyvin. Muistan, miten kylmänväreet kulkivat selkäpiissäni kun luin sitä sisaren tekstiä tuosta kuulumisten vaihdosta. Keräsin rohkeutta varmasti kaksi vuotta, ennen kuin uskalsin ottaa sisareen yhteyttä ja kertoa, että hei, muistatko kun kirjoitit näin ja olen pahoillani, että otan tämän taas esiin, mutta mulle kävi näin ja selitin uneni. Sisko yllättäen otti viestini hienosti vastaan ja sanoi, että näin huomaa miten edesmenneet ovat edelleen joukossamme. En tiedä, mutta mulle oli helpotus kun sain kertoa tuosta, ja jollain tasolla uskon, että hän kävi luonamme.
Olin sairastanut keskivaikeaa masennusta jo useamman vuoden, mutta elämäntilanteeni alkoi vakiintua viimein ja aloin toipua siitä kun elämä urautui edes jotenkin. Kun tuo kausi päättyi, aloin näkemään pidempiä ja tarkempia unia.
Yhdessä niistä kävelin yhden oranssiin kaapuun pukeutuneen munkin kanssa talossa, jossa oli kerroksia toinen toisensa jälkeen. Munkki esitteli minulle tiloja ja hänellä oli mukanaan paksu avainnippu. Ensimmäisessä käymässämme kerroksessa oli - se oli siis alin - huoneita, joista kaikissa en edes uskaltanut käydä. Ensimmäisessä huoneessa, jonne kurkkasin, olivat valot pois mutta siellä oli iso valkoinen ikean lipasto. Lipastossa erikoista oli se, että sen päällinen oli aivan täynnä kissoja! Sen päällä istui ja elehti kaikki ne kissat, mitä ikinä olin omistanut tai halunnut ja maalla asuessa niitä oli kertynyt paljon. Siellä oli isoäitini lemmikit, omamme, ja naapurini lemmikit, mutta herkintä oli, että ensimmäinen joka minuun otti lähinnä kontaktia oli kissani joka minulla oli ollut 13 vuotta. Se huomasi minut heti, ja tuli lähemmäs kuikuilemaan kuten se tavallisesti teki nähtyään minut jossain. Rapsuttelin sitä aikani kutsuen sitä nimeltä, enkä tajunnut missään vaiheessa, ettei se ole elossa.
Kun avasin piirongin, se sisälsi kaikki ne kirjeet mitä ikinä olin kirjoittanut mutta jättänyt lähettämättä. Yhden kirjeen jonka otin, sisälsi 10-vuotiaan minäni harakanvarpaat ja tekstin jossa sokersin kummivanhemmilleni että onko heidän vajaa vuoden ikäisensä oppinut puhumaan ja kävelemään. Mikä kammottavinta, niin tuollaisen kirjeen olen oikeasti kirjoittanut mutta jättänyt lähettämättä!
Munkki vei minua huoneesta toiseen, mutta muistan vain osan niistä. Hän vei minut huoneen päätyyn, josta pääsi ruskeille tikkaille ja pääsimme ylimpään kerrokseen kapuamaan. Siellä aukeni yhtäkkiä vuoristomaisema, jossa oli vesiputouksia, vehreä nurmikko ja metsää kaukana takana. Vuoriston edessä oli kolme tuolia, joista jokaisella istui kissa. Kaksi mustaa ja niiden keskellä mustavalkoharmaaraidallinen. Ihmettelin kissoja aikani, ja tiesin että haluan niistä joka ikisen, mutta tajusin etten voi pitää niitä. Mikä ihmeellisintä, niin isoäitini seisoi toisen reunan kissan lähellä kauppatamineissaan kauppakassi käsivarrellaan ja hymyili leveästi, koska oli valinnut sen yhden itselleen.
Munkki vei minut takaisin alas ja ojensi minulle avainnipun sanoen, etten tarvitse häntä enää - olin kuulemm valmis.
Jatkoa seuraavassa viestissä - -
Kun aikaa kului jopa vuosia, niin uni kävi tavallaan toteen mutta kertarysäyksellä. Sain ensin puolivahingossa pikkuruisen mustavalkoharmaaraidallisen kissanpennun, ja olin aivan rakastunut siihen. Tulimme toimeen ehdoitta ja se oli paras ihanuus mitä ikinä olen omistanut. Muutama viikko sen jälkeen äitini soitti ja kysyi, mitä tehdään, hänen kaverillaan on kaksi kissaa jotka lopetetaan jollei niitä kukaan ota. Ne olivat ihan pieniä, alle luovutusikäisiä ja oli suorastaan rikollista että niitä oltiin kauppaamassa jonnekin. Vastoin kaikkia järkipuheita siitä, etten pysty kuitenkaan pitämään niitä, otin ne. Sitten minulla olikin kolme kissaa, kaksi mustaa ja yksi raidallinen.
Melko pian selvisi, että toinen mustista kissoista olikin tyttökissa. Koska se aiheutti kissalaumassa riitaa, vein sen isoäidilleni hetkeksi hoitoon siiheksi että sain poikaset leikkautettua. Kun olin palaamassa hakemaan sitä, huomasin miten tämä tyttökissa nautti isoäidilläni olosta ja käyttäytyi aivan eri tavalla kuin luonani. Se meni pitkin pituuttaan makaamaan ja kierimään keskelle lattiaa, kiehnäsi isoäitiäni ja mitä panin merkille, niin tunne oli puhtaasti molemman puolinen. Kissa ei siis ollut moksiskaan paikan vaihdosta vaan päinvastoin.
Sanomattakin selvää, että se kissa jäi isoäidilleni ja on siellä edelleen. Juuri edellispäivänä kävin katsomassa mokomaa, ja se voi vallan mainiosti. Uneni kävi muiltakin osin toteen - en saanut pitää yhtäkään kissoista. raidallinen kuoli harvinaiseen suolistotautiin ja viimeinen kissa adoptoitiin onnellisesti myös tuttavaperheeseen.
P.s. Jos joku huolehtii, niin kissoista pidettiin luonani hyvä huoli ja niillä on nykyisin hyvät kodit.
Ei pelottavia mutta hassua että olen lukenut tätä ketjua useamman kerran.. Viimeksi viikko sitten iltavuoron jälkeen yöllä läppärini meni ensin ihan jumiin ja lopulta kaatui kesken tän lukemisen. Ja tänään selailin tätä puhelimella niin yhtäkkiä tuli ilmoitus että verkko on poistettu käytöstä, tällä kertaa puhelimestani kaatu siis niin oma data ja myös kodin wifi 😁 2h myöhemmin saatiin vasta toimimaan.. johon mieheni tuumasi että ihan oikein niin keskityt ohjelmaan etkä puhelimeen! Katsoimme siis tvoffia ja tapanani on mainostauot välillä scrollata luuria. Mikähän seuraavaksi kaatuu 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin unta äidistäni ja hänen kahdesta ystävättärestään. Tämä oli kuin leffa, itse en ollut "mukana" unessa.
He olivat kesäisellä eväsretkellä, mutta yksi ystävistä oli joutunut jostain kumman syystä rauta-aidalla aidattuun puutarhaan. Äitini ja toinen ystävätär yrittivät kuumeisesti etsiä porttia, josta pääsisi tuohon puutarhaan. Eväät ja piknik-kori olivat sillä puutarhan puolella olevalla ystävällä. Siellä paistoi aurinko. Korkea, patinoitunut rauta-aita kuitenkin esti pääsyn sinne puutarhaan. Näkyvyyskin oli heikko, kun aidan oli vallannut kasvillisuus. Raoista pystyi kurkistelemaan puutarhaan. Varsinkin tuo äitini ystävä joka oli äitini kamssa etsimässä porttia, oli äärettömän turhautunut ja ahdistunut, kun eivät päässeet ystävän luo. Hän tarttui rautakaltereihin ja ravisteli niitä ja huuteli aidan välistä ystävän nimeä.
No seuraavana päivänä kuulin, että tuo "puutarhassa" ollut ystävätär oli yllättäen kuollut. Oli aika karmivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ja mieheni liitto on käsittämätön. Olen häiriintyneestä ja tunnevammaisesta kodista, jonka arkeen kuului alkoholi, pettäminen, henkinen ja fyysinen väkivalta. Minun pitäisi olla parisuhteessa tavalla tai toisella epävakaan ja häiriöisen ihmisen kanssa, sillä KAIKILLA kanssani vähänkään samantyylisillä on tavalla tai toisella aivan vääränlainen parisuhde. Jostain kumman syystä mieheni on minulle aivan täydellinen pari. Saan paljon rakkautta ja turvaa ja olemme kasvaneet todella mukavasti yhteen. Tunsin selittämätöntä vetoa mieheeni ja tunsin, että tässä on elämäni mies. Olemme tavanneet toisemme ensimmäistä kertaa jo teineinä ja olleet samoissa bileissä samaan aikaan ja mieheni muistaa minut sieltä asti. Jostain syystä kiinnitin hänen huomion. Suhteemme alkuun liittyy paljon muutakin jännää, mutta en halua enempää paljastaa.
En ole uskonut johdatukseen, tai entisiin elämiin, mutta mieheni kohdalla tunnen vielä 7-vuoden jälkeenkin hyvin vahvasti, että juuri meidät on tarkoitettu yhteen ja että olemme olleet pari jo monta kertaa aiemminkin.
Minkä takia tätä alapeukutetaan 😯?/quote]
Täällä on paljon kristittyjä, jotka eivät usko jälleensyntymiin, sillä se on itämaista uskontoa, jolla ei ole kristillisyyden kanssa mitään tekemistä.
No hitto vie, en minäkään alapeukuttele mitään jeesus-juttuja, onhan tuollainen ihan naurettavan lapsellista 😕. Minä luulin, että nuille alapeukuille olisi jokin OIKEA syy, tyyliin kirjoitin asian vierestä, tai muuta vastaavaa...
Minä ainakin alapeukutin, koska mielestäni kommentit, joissa "härnätään" tiedosta, muttei kerrotaan ovat raivostuttavia. Siis "meihin liittyy tosi paljon kaikkea erikoista, mutta en nyt kerro mitään". No jätä sitten mainitsematta kokonaan! Kerro joku esimerkki tai älä mainitse lainkaan.
Ärsyttävää on myös perustelut "en voi kertoa, kun joku voi tunnistaa". Mitä väliä vaikka tunnistaisikin? Joitain juttuja voi muutella, lyhennellä tai jättää kertomatta. Mutta se, että vähän kuin haetaan huomiota, mutta jätetään sitten ilman lisätietoa...
En siis ole sinua tai tarinasi vastaan vaan alapeukutan aina vastaavista kommenteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ystäväni äiti, ystävä hänkin, teki kuolemaa terminaalivaiheessa, me kaikki vain odotimme.
Viimeisenä iltana muistan, miten seisoin peilin edessä ja meikkasin. Äkkiä minua alkoi turhauttaa ja kiukuttaa - se turhautuminen purkautui kauheana raivona, joka velloi ahdistuksena rinnassa. Huusin ja kirosin silloiselle miehelleni (ja olihan siihen aihettakin, tosin parisuhdekriisi ei ole tämä pointti). Yhtäkkiä tunne oli poissa. Se vain lähti, ja tilalle tuli puhdas rauha tai ainakin tunne "Näin sen kuuluu mennä, anna olla."
Viisi minuuttia myöhemmin sisareni soittaa, että tämä ystävä on menehtynyt viisi minuuttia ennen tätä puhelua. Sanoin vain "Tiedän." sen jälkeen sovimme käytännön järjestelyistä, kehotin sisartani soittamaan ja itkin hetken että eikö se kestänytkään viikonloppuun, koska olimme sopineet että sisareni näkee hänet vielä.
Oma lapseni, tällä hetkellä neljävuotias on ihan käsittämätön tietäjä, tähän asti kertonut ennakkoon oikein kaikki meidän elämän suuret muutokset.
- Aloin odottaa pikkusisarusta, enkä tiennyt olevani raskaana. Esikoisemme oli kuitenkin kertonut isovanhemmille sekä ystävilleni että meille tulee vauva. On jo tulossa. Äitin mahassa. Vaivaantuneena korjailin tietoa, ettei se pidä paikkaansa. Kahden viikon päästä pitikin sitten kertoa, että olisi muuten sittenkin uutisia. Niin sitä olin vain raskaana. Lapsen sukupuolen myös esikoinen tiesi etukäteen, kun yritin sanoa ennakkoon että lapsi voi olla kumpaa sukupuolta vaan, hän vain tyynesti totesi ettei sisko voi olla kumpi vain. Pikkusisko syntyi.
- Mieheni uusi työpaikka. Esikoinen heräsi keskellä yötä ja sanoi, iskä sinä saat uuden työn. Sanoimme että nuku vain, se oli vain unta. Isi menee huomenna ihan normaalisti samaan hommaan kuin aiemminkin. Kaksi päivää sen jälkeen miehelleni tuli sähköpostiin mahtava työtarjous, jonka hyväksyimme ja joka vei meidät eri puolelle Suomea.
- Uusi asunto. Näytin esikoiselle kaupungin karttaa ja sanoin, missäköhän täällä olisi hyvä asua. Etsimme taloa entisestä kotikaupungistamme, jonne olimme muuttamassa miehen töiden takia. Esikoinen katseli karttaa ja osoitti paikkaa. Sanoin, kultapieni se on ihana alue mutta siirtolapuutarhan omistuksessa. Ei sieltä saa tontteja kun siellä on niin paljon noita vanhoja taloja joissa asuu vielä ihmisiä. Olemme juuri ostaneet tontin, kyseisen siirtolapuutarhan vierestä, vanhan talon purkupaikalta. Rakennamme sinne taloa joka valmistuu syyskuussa.
Esikoiseni on ihmeellinen, viisas ja valoisa lapsi. Hänen kanssaan on ihan aikuisenakin tosi mielenkiintoista keskustella, näiden etiäisten käsittely on hänelle ihan arkipäivää. :) ottaa ne ihan kuin ne olisi täysin normaalia, yleistä tietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni, tällä hetkellä neljävuotias on ihan käsittämätön tietäjä, tähän asti kertonut ennakkoon oikein kaikki meidän elämän suuret muutokset.
- Aloin odottaa pikkusisarusta, enkä tiennyt olevani raskaana. Esikoisemme oli kuitenkin kertonut isovanhemmille sekä ystävilleni että meille tulee vauva. On jo tulossa. Äitin mahassa. Vaivaantuneena korjailin tietoa, ettei se pidä paikkaansa. Kahden viikon päästä pitikin sitten kertoa, että olisi muuten sittenkin uutisia. Niin sitä olin vain raskaana. Lapsen sukupuolen myös esikoinen tiesi etukäteen, kun yritin sanoa ennakkoon että lapsi voi olla kumpaa sukupuolta vaan, hän vain tyynesti totesi ettei sisko voi olla kumpi vain. Pikkusisko syntyi.
- Mieheni uusi työpaikka. Esikoinen heräsi keskellä yötä ja sanoi, iskä sinä saat uuden työn. Sanoimme että nuku vain, se oli vain unta. Isi menee huomenna ihan normaalisti samaan hommaan kuin aiemminkin. Kaksi päivää sen jälkeen miehelleni tuli sähköpostiin mahtava työtarjous, jonka hyväksyimme ja joka vei meidät eri puolelle Suomea.
- Uusi asunto. Näytin esikoiselle kaupungin karttaa ja sanoin, missäköhän täällä olisi hyvä asua. Etsimme taloa entisestä kotikaupungistamme, jonne olimme muuttamassa miehen töiden takia. Esikoinen katseli karttaa ja osoitti paikkaa. Sanoin, kultapieni se on ihana alue mutta siirtolapuutarhan omistuksessa. Ei sieltä saa tontteja kun siellä on niin paljon noita vanhoja taloja joissa asuu vielä ihmisiä. Olemme juuri ostaneet tontin, kyseisen siirtolapuutarhan vierestä, vanhan talon purkupaikalta. Rakennamme sinne taloa joka valmistuu syyskuussa.
Esikoiseni on ihmeellinen, viisas ja valoisa lapsi. Hänen kanssaan on ihan aikuisenakin tosi mielenkiintoista keskustella, näiden etiäisten käsittely on hänelle ihan arkipäivää. :) ottaa ne ihan kuin ne olisi täysin normaalia, yleistä tietoa.
Voisko sun esikoinen antaa mullekin jotain vinkkejä? :D
Olin sairaalan labrassa töissä. Menin ottamaan verikoetta osastolle mummosta, joka siinä näytettä ottaessani sanoi haluavansa kuolla. Kysyin, onko kipuja, tai onko jokin muu huonosti. Sanoi, että ei ole, mutta että haluaa kuolla. Pisti sitten kädet ristiin ja rukoili Taivaan Isältä, että pääsisi pois (sanoja en muista). Ehkä noin 20 minuutin kuluttua sain määräyksen mennä samaan huoneeseen ottamaan verinäytettä toiselta potilaalta. Silloin tämä ensimmäinen mummo oli kuollut ja omaisetkin olivat jo läsnä. Minä olin niin nuori ja ujo, etten saanut kerrottua heille kokemaani - tämä kaduttaa vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä biisi yhdistetään Sirkesalon kohtaloon.
”Aurinko maalaa mun ihoani
aallokko hyväilee hiuksiani
Yksinäisen atollin
löysin, sitä kävelin
rantaan jonka korallin
sekaan heti sukelsin
Valtakuntaan vedenalaiseen
Leijailen, leijailen
Meri on turkoosin sininen
hitaasti kellun ja nautiskelen
Tuskin edes muistaisin
mitä tänne pakenin
ajantajun kadotin
syvemmälle vajosin
Valtakuntaan vedenalaiseen
Leijailen, leijailen
En ole yksin enkä yksinäinen
on ympärillä
parvi monituhatpäinen
kalojen, kauniiden, hiljaisten
suurien, pienien, värikkäiden
niitä tuijottelen
ja pois mä tahdo en
vaan leijailen
Vedenalaiseen valtakuntaan
aallot minua kuljettaa”.
Siitä on noin 30 vuotta. Olin työmatkalla omalla autolla Turusta Helsinkiin ja takaisin. Oli helmikuu ja melko kireä pakkasilma. Koko matka sujui oikeastaan hyvin. Mutta takaisitulomatkalla aloin tuntea hieman outoa oloa. Kun pääsin kotiin niin olo tuli yhä kummallisemmaksi ja tunsin olevani hyvin kevyt aivankuin olisin kävellyt pilvissä. Sitten alkoivat tulla kuumeen oireet. Mutta ei minulla ollut mitenkään paha olo ja muita oireita ei ollut. Mittasin kuumeen. Mittari näytti 42,5 astetta ! Jo nousi vielä hetkeksi 43 asteeseen. Koska minulla ei ollut mitään muita oireita päätin vain mennä vuoteeseen lepäämään. Kumeeni laski illan mittaan 40 asteeseen ja oli aamulla vielä sama. Soitin työnantajalle kuumeesta mutta hän vain nauroi, eikä ottanut tosissaan. Lepäsin pari päivää jolloin kuume laski vähitellen itsestään ilman lääkkeitä. Tänän jälkeen minulla ei enää KOSKAAN ole ollut kuumetta.
Kysynkin, jos joku lääkäri sattuu lukemaan tämän. Mitä minulle tapahtui ja miksi kuume ei enää nouse ?
Olen kysynyt asiaa pariltakin terveyskeskuslääkäriltä. Sain vain tämäntyyppisen vastauksen: eikö se ole hyvä asia...mutta näitä lääkäreitä kiinnostaa vain akuutit asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni, tällä hetkellä neljävuotias on ihan käsittämätön tietäjä, tähän asti kertonut ennakkoon oikein kaikki meidän elämän suuret muutokset.
- Aloin odottaa pikkusisarusta, enkä tiennyt olevani raskaana. Esikoisemme oli kuitenkin kertonut isovanhemmille sekä ystävilleni että meille tulee vauva. On jo tulossa. Äitin mahassa. Vaivaantuneena korjailin tietoa, ettei se pidä paikkaansa. Kahden viikon päästä pitikin sitten kertoa, että olisi muuten sittenkin uutisia. Niin sitä olin vain raskaana. Lapsen sukupuolen myös esikoinen tiesi etukäteen, kun yritin sanoa ennakkoon että lapsi voi olla kumpaa sukupuolta vaan, hän vain tyynesti totesi ettei sisko voi olla kumpi vain. Pikkusisko syntyi.
- Mieheni uusi työpaikka. Esikoinen heräsi keskellä yötä ja sanoi, iskä sinä saat uuden työn. Sanoimme että nuku vain, se oli vain unta. Isi menee huomenna ihan normaalisti samaan hommaan kuin aiemminkin. Kaksi päivää sen jälkeen miehelleni tuli sähköpostiin mahtava työtarjous, jonka hyväksyimme ja joka vei meidät eri puolelle Suomea.
- Uusi asunto. Näytin esikoiselle kaupungin karttaa ja sanoin, missäköhän täällä olisi hyvä asua. Etsimme taloa entisestä kotikaupungistamme, jonne olimme muuttamassa miehen töiden takia. Esikoinen katseli karttaa ja osoitti paikkaa. Sanoin, kultapieni se on ihana alue mutta siirtolapuutarhan omistuksessa. Ei sieltä saa tontteja kun siellä on niin paljon noita vanhoja taloja joissa asuu vielä ihmisiä. Olemme juuri ostaneet tontin, kyseisen siirtolapuutarhan vierestä, vanhan talon purkupaikalta. Rakennamme sinne taloa joka valmistuu syyskuussa.
Esikoiseni on ihmeellinen, viisas ja valoisa lapsi. Hänen kanssaan on ihan aikuisenakin tosi mielenkiintoista keskustella, näiden etiäisten käsittely on hänelle ihan arkipäivää. :) ottaa ne ihan kuin ne olisi täysin normaalia,
yleistä tietoa.Joillakin lapsilla on tämäntyyppisiä taitoja. Mutta kun ikää karttuu niin ne sitten pikkuhiljaa hävävät.
Voisko sun esikoinen antaa mullekin jotain vinkkejä? :D
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni, tällä hetkellä neljävuotias on ihan käsittämätön tietäjä, tähän asti kertonut ennakkoon oikein kaikki meidän elämän suuret muutokset.
- Aloin odottaa pikkusisarusta, enkä tiennyt olevani raskaana. Esikoisemme oli kuitenkin kertonut isovanhemmille sekä ystävilleni että meille tulee vauva. On jo tulossa. Äitin mahassa. Vaivaantuneena korjailin tietoa, ettei se pidä paikkaansa. Kahden viikon päästä pitikin sitten kertoa, että olisi muuten sittenkin uutisia. Niin sitä olin vain raskaana. Lapsen sukupuolen myös esikoinen tiesi etukäteen, kun yritin sanoa ennakkoon että lapsi voi olla kumpaa sukupuolta vaan, hän vain tyynesti totesi ettei sisko voi olla kumpi vain. Pikkusisko syntyi.
- Mieheni uusi työpaikka. Esikoinen heräsi keskellä yötä ja sanoi, iskä sinä saat uuden työn. Sanoimme että nuku vain, se oli vain unta. Isi menee huomenna ihan normaalisti samaan hommaan kuin aiemminkin. Kaksi päivää sen jälkeen miehelleni tuli sähköpostiin mahtava työtarjous, jonka hyväksyimme ja joka vei meidät eri puolelle Suomea.
- Uusi asunto. Näytin esikoiselle kaupungin karttaa ja sanoin, missäköhän täällä olisi hyvä asua. Etsimme taloa entisestä kotikaupungistamme, jonne olimme muuttamassa miehen töiden takia. Esikoinen katseli karttaa ja osoitti paikkaa. Sanoin, kultapieni se on ihana alue mutta siirtolapuutarhan omistuksessa. Ei sieltä saa tontteja kun siellä on niin paljon noita vanhoja taloja joissa asuu vielä ihmisiä. Olemme juuri ostaneet tontin, kyseisen siirtolapuutarhan vierestä, vanhan talon purkupaikalta. Rakennamme sinne taloa joka valmistuu syyskuussa.
Esikoiseni on ihmeellinen, viisas ja valoisa lapsi. Hänen kanssaan on ihan aikuisenakin tosi mielenkiintoista keskustella, näiden etiäisten käsittely on hänelle ihan arkipäivää. :) ottaa ne ihan kuin ne olisi täysin normaalia, yleistä tietoa.
Lapset näkevät usein erilaisia asioita. Se on melko yleistä. Kuitenkin iän mukana tämä taito sitten häviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isoäitini kuoli reilu 10 vuotta sitten, kun olin parikymppinen. Mä olin viettänyt aina kaikki lomani mummolassa ja ajokortin ajettuani ajoin sinne todella usein. Olin taas kerran mummon luona useamman yön peräkkäin ja kun lähdön hetki tuli, me halattiin monesti ja luvattiin soitella ja lupasin tulla pian taas käymään. Lähdin ajamaan ja katsoin taustapeilistä perääni vilkuttavaa mummoa, vilkutin takaisin ja yhtäkkiä purskahdin itkemään hysteerisesti. Itkin miltei koko matkan vanhempieni luokse eli noin 40 minuuttia. Yritin rauhoitella itseäni ja hoin, että ei ole mitään hätää, mummolla ei ole mitään hätää ja voin soittaa mummolle kun pääsen kotiin. Rauhoituin ennen perille pääsyä ja soitin mummolle. Tämä oli viimeinen kerta kun näin mummoni elossa, hän kuoli alle viikko tästä. En yleensä ole mitenkään yltiö tunteellinen ihminen ja siksi on vähän ihmetyttänyt todella voimakas reaktioni tuolloin, etenkin kun mitään syytä itkulle ei ollut ja mummo oli loppuun asti ihan rautaisessa kunnossa.
Minä myös lähtiessäni mummulasta halasin vaariani kuten ennenkin, mutta jotenkin "tiesin", että se oli viimeinen kerta. Vaarin harmaat silmät katsoivat jotenkin selittämättömän syvästi. Tuli ajatus halatessa jo mieleen ja pudistin sen väkisin pois.
Kolmen päivän päästä eno soitti, että vaari menehtyi yöllä äkisti kotonaan.
Vilkuttaminen ei ole hyvä asia erotesssa. Se on monille tuonut lopullisen eron. Tätini ei koskaan hyväksynyt, että vilkutan hänelle kun lähden kylästä. Isäni, äitini ja poikani kuolivat kaikki viimeiseen vilkutukseen. Enää en koskaan vilkuta kenellekään lähdön merkiksi
Vierailija kirjoitti:
Poikaystäväni isä osaa tehdä energiahoitoa. Kun poikaystävä minulle ekan kerran jutusta kertoi, pidin sitä hölynpölynä - hän kertoi, että kerran isä oli parantanut hänen selkäkipunsa. Ja asuvat vielä eri kaupungeissa, joten hän voi tehdä hoitoa jopa etänä! Poikaystävä on kuitenkin varmaan realistisin tyyppi, jonka tiedän ja oli ihan tosissaan tuosta.
Kerran minulla oli ollut maha niin kipeänä koko päivän, etten pystynyt kotona kuin makaamaan sängyllä. Poikaystävä soitti isälleen ja kysyi, voisiko tämä hoitaa minua. Sain ohjeet, että vartin päästä rentoutuisin täysin, sulkisin silmät, enkä ajattelisi mitään, vaan keskittyisin vain itseeni. Tein niin.
Ja hetken päästä mahani alkoi pulputtaa ja kihelmöidä. Vatsalihakset lämpenivät ja tunsin, kuinka rentouduin täysin. Tuota jatkui parikymmentä minuuttia - ja kipu todella lähti! En tiedä, miten poikkiksen isä hoitonsa tekee, mutta se toimii. Oli kyllä tosi erikoinen kokemus.
Aasiassa eräs mies joka shamaaniksi itseään kutsui, kertoi ,että hänellä on yliluonnollisia voimia. Kysyin voiko hän todistaa sen. Sanoin, että olisi mielenkiintoinen kokemus. Hän otti pienen nuken ja pyysi minua pitämään sitä noin 10 minuuttia. Senjälkeen hän pisti pitkän neulan nuken vatsan läpi. Seuraavan yönä heräsin koviin vatsakipuihin. Pyysin hakemaan shamaanin paikalle. Hän tuli nukkensa kanssa ja veti neulan sen vatsasta. Siinä samassa omat kipuni lakkasivat.
Puolassa kuljin bussilla pitkin turistikatua. Bussissa oli melko paljon matkustajia. Oma ryhmämme käsitti 3 miestä ja kolme naista. Seisoimme tiukassa ryhmässä bussissa. Kun astuimme ulos niin yksi naisista huudahti, että häneltä oli varastettu kamera, kännykkä ja kukkaro. Käsilaukun pohja oli viilletty auki. Oli varsin omitusta ettei kukaan meistä kuudesta huomannut mitään. Sitten eräälle miehelle välähti, että nainen soittaa omaan puhelimeensa. Varas ihme kyllä vastasi ja sanoi, että hän palauttaa kukkaron papereineen mutta ei rahoja. Ja niin tosiaan kävi.
Vierailija kirjoitti:
465 muisti yhtäkkiä vielä tällaisen tapahtuman:
Kaverini oli luonani yökylässä, oltiin kai jotain 15v. Joskus keskellä yötä olimme menossa nukkumaan. Meillä oli kaksi erillistä vessaa, joten jokainen meni "omaansa". Olin pesemässä hampaita, kun kuulin kaverini menevän keittiöön. Kuulin äitini sanovan hänelle että "Nyt tytöt nukkumaan!"
Hullua tässä oli se, ettei kaverini ollut ollut keittiössä, äitini oli nukkunut sikeästi ja kaverini oli kuullut minun olevan keittiössä ja äitini sanovan "Nyt tytöt nukkumaan!"
Oli tosi outo fiilis, eikä meille kummallekaam oikein uni tullut silmään.
Vaikuttaa virheeltä matrixissa, samoin kuin tapaus, jossa kirjoittaja heräsi rintaliivien putoamisesta aiheutuvaan ääneen juuri ennen rintaliivien putoamista. Siis virhe ohjelmassa nimeltä todellisuus.
Tai sitten kuulitte pätkän rinnakkaistodellisuutta.
Tietysti rinnakkaistodellisuus ja matrix-virhe ovat keksitty juttu, mutta jos elämä olisi fiktiota, nuo kokemukset voisi selittää noin.
Mulla on ihan samaa! Joskus jyrsijöitä ja joskus akvaario!