Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!

minävain124 kirjoitti:

Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten: asuin yksin ja huomasin, että juuresveitseni oli kadonnut. Etsin kaikki paikat, ja ajattelin, että ehkä se on pudonnut johonkin kaapin väliin tms. Illalla nukkumaan mennessäni mietin tätä veitsen katoamista, jotenkin se jäi kummittelemaan mieleeni... Yöllä heräsin hikisenä siihen, kun tämä kadonnut juuresveitsi tuli vauhtia minua kohti. Heräsin toki juuri ennen kuin veitsi iskeytyi kasvoihini, mutta en ole koskaan pelännyt niin lujaa tai kokenut unta niin todentuntuisena. E pystynyt nukkumaan loppuyönä, eikä veitseä ole koskaan löytynyt.

Meiltäkin on juuresveitsi kadonnut! Kuka näitä vie??

Kun minä ja puolisoni pidimme kihlajaisiamme, tuli hänen miespuolinen sukulaisensa yhtäkkiä juttelemaan. Hän katsoi minua ja hymyili, samalla tokaisi "No kylläpä siinä kesti!"

Olin ihan ymmälläni että mitä ihmettä, emme me ole edes koskaan tavanneet.

Sitten hän jatkoi; "Kun XX pääsi rippikoulusta, tuli minulle sanoma että hänelle on morsian jo katsottuna. Kuulemma seuraavasta koulusta hän sen löytää. Hieman erilainen morsian mihin tämä suku on tottunut, mutta rakastava ja tunnollinen."

Ja kyllä vain, kävimme samaa ammattikoulua puolisoni kanssa. Ja olinhan minä erilainen, he ovat uskovainen perhe ja minä en niinkään; omaan lävistyksiä, tatuointeja ja hiukseni shokkivärillä värjätyt. 

Jotenkin vain jäi sellainen outo olo, että mitäs jos tuo "sanoma" olikin totta? Se vaan tuntuin jotenkin... todelta?

Vierailija kirjoitti:

Enneunia kirjoitti:

Tein nuorempana keikkaa eräässä vanhainkodissa, jossa sain hoidettavakseni ihanan, täysin muistisairaan rouvan. Hän oli hyvin hauska ja mieleenpainuva persoona. Pari vuotta myöhemmin näin unta, että hän tuli minua vastaan osastolla leveä hymy kasvoillaan, ihan kuin lipuen eteenpäin. Kohdallani hän nosti kätensä kuin tervehtiäkseen. Ihmettelin suuresti, miten hän voi muistaa minut, kun tosielämässä hän ei muistanut ketään viittä minuuttia kauempaa.

Meni pari viikkoa ja näin lehdessä hänen kuolinilmoituksensa! Muistin vieläkin hänen koko nimensä ja ilmoituksessa kiitettiin työpaikkaani hoidosta. Jäin miettimään, mahtoiko hän käydä tervehtimässä minua kuolemansa hetkellä... Luin harvoin sanomalehteä, koska en ole tilaaja, joten tuntui jännältä sekin, että satuin näkemään ilmoituksen.

Toisen kerran olin töissä hoitolaitoksessa, jossa hoidin erästä melko kirkasmuistista herraa. Kerran kuljin hänen ohitseen käytävällä, kun kuulin hänen "kissittelevän" kissaa ja katsovan viereeni. Kysyin, mistä kissasta hän oikein puhui. "Tuosta, joka on jaloissasi", hän vastasi osoittaen sormellaan. Hiukan kylmäsi, kun rakas kissani oli lopetettu juuri vähän aiemmin... se seurasi minua aina. Asukas ei tiennyt minusta mitään. Toki tuo saattoi olla näköharhakin, mutta vavahdutti silti.

Sama herra tuli kuoleman jälkeen uneeni ja sanoi lähettävänsä terveisiä. Kysyin, että mistä hän niitä lähettää. "Taivaasta"', kuului vastaus. Herättyäni tuntui, kuin olisin oikeasti puhunut hänen kanssaan. Tiedä häntä...

Ihana stoori ja muistuu mieleen omat kokemukset palvelutalossa työskentelystä. Joka tapauksessa, nuo muistisairaat näkevät jo lääkityksenkin takia ties mitä kaikkea joten en yhdistäisi lopetettuun kissan tuota kohtaamista tuon miehen kanssa. Yksi hoitamani vanhus näki pihalla hirtettyjä lapsia, miehen hevosen kanssa ja mitähän vielä.

Sitten esim. yhdessä Åbo Svenska Teatternin näytelmässä (Sången i själossa?) kuvattiin millaista on olla muistisairas ja mielisairaalassa ja kuvasi hyvin sitä maailmaa. Se näytelmä kiteytti olennaisen: kun muut pitivät muistopuhetta hautajaisissa, niin muistisairas alkoi laulamaan virttä kesken puheen. Sen loputtua hän alkoi kissittää kissaa yhtäkkiä, vaikka mitään kissaa ei ollutkaan.

He ovat niin välitilassa, mennyt ja tuleva on sekoittunut keskenään ja siihen päälle vahvat mutta tehottomat lääkkeet niin näköharhat ovat varmoja. 

Jep, tiedän tiedän. Tuntui vain niin jännältä sattumalta, kun hän ei useinkaan ollut harhainen ja muisti asiat melko hyvin ja kun kissani oli juuri kuollut. :)

User1303 kirjoitti:

Siitä on noin 30 vuotta. Olin työmatkalla omalla autolla Turusta Helsinkiin ja takaisin. Oli helmikuu ja melko kireä pakkasilma. Koko matka sujui oikeastaan hyvin. Mutta takaisitulomatkalla aloin tuntea hieman outoa oloa. Kun pääsin kotiin niin olo tuli yhä kummallisemmaksi ja tunsin olevani hyvin kevyt aivankuin olisin kävellyt pilvissä. Sitten alkoivat tulla kuumeen oireet. Mutta ei minulla ollut mitenkään paha olo ja muita oireita ei ollut. Mittasin kuumeen. Mittari näytti 42,5 astetta ! Jo nousi vielä hetkeksi 43 asteeseen. Koska minulla ei ollut mitään muita oireita päätin vain mennä vuoteeseen lepäämään. Kumeeni laski illan mittaan 40 asteeseen ja oli aamulla vielä sama. Soitin työnantajalle kuumeesta mutta hän vain nauroi, eikä ottanut tosissaan. Lepäsin pari päivää jolloin kuume laski vähitellen itsestään ilman lääkkeitä. Tänän jälkeen minulla ei enää KOSKAAN ole ollut kuumetta.

Kysynkin, jos joku lääkäri sattuu lukemaan tämän. Mitä minulle tapahtui ja miksi kuume ei enää nouse ?

Olen kysynyt asiaa pariltakin terveyskeskuslääkäriltä. Sain vain tämäntyyppisen vastauksen: eikö se ole hyvä asia...mutta näitä lääkäreitä kiinnostaa vain akuutit asiat.

Muakin kiinnostaa tää, mulla on itsellä nimittäin vähän samanlainen tilanne kuumetta on ollu viimeksi lapsena noin. 15 vuotta sitten silloin sitä kesti noin viikon ja sen jälkeen ei ole ikinä noussut kuume, tuntuu että olisi parempi jos kuume vaan nousisi ja saisi päivässä parissa häädettyä pöpöt pois, nyt tauti jää jylläämään viikko tolkulla 😏

Vierailija kirjoitti:

minävain124 kirjoitti:

Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten: asuin yksin ja huomasin, että juuresveitseni oli kadonnut. Etsin kaikki paikat, ja ajattelin, että ehkä se on pudonnut johonkin kaapin väliin tms. Illalla nukkumaan mennessäni mietin tätä veitsen katoamista, jotenkin se jäi kummittelemaan mieleeni... Yöllä heräsin hikisenä siihen, kun tämä kadonnut juuresveitsi tuli vauhtia minua kohti. Heräsin toki juuri ennen kuin veitsi iskeytyi kasvoihini, mutta en ole koskaan pelännyt niin lujaa tai kokenut unta niin todentuntuisena. E pystynyt nukkumaan loppuyönä, eikä veitseä ole koskaan löytynyt.

Meiltäkin on juuresveitsi kadonnut! Kuka näitä vie??

Kotitontut/kodin henki/mikä lie asialla. Ootte varmaan jotenki suututtanu sen.

Muutamia erikoisuuksia elämäni varrelta:

*Syntymäpäiväni päivämäärä on sama kuin äitini äidillä. Kun taas mieheni on syntynyt samana päivänä kuin hänen isänsä isä. Hauska yhteensattuma! Tapasimme mieheni kanssa muutenkin erikoisissa olosuhteissa: meidän kummankin olisi pitänyt alunperin olla jossakin aivan muualla kuin siinä baarissa jossa tapasimme. 

*Näin lapsena toistuvasti unta jossa kävelin pitkää, mutkitelevaa valkoista käytävää pitkin jonka  päässä oli punaisia tuuletusjärjestelmän aukkoja ja ovi joka johti johonkin paikkaan jossa oli väkeä valkoisissa takeissa. Kutsuin niitä lääkäreiksi kun sellaisilta mielestäni näyttivät.

Parikymppisenä sitten opiskelin laborantiksi ja pääsin työharjoitteluun erään tehtaan laadunvalvontalabraan. Maanalainen käytävä joka johti labraan kulki tehtaan alla, ja oli TÄSMÄLLEEN samanlainen kuin lapsuuden unessani, niitä punaisia tuuletusaukkoja myöten. Ja käytävän päässä avautuvan oven takana ei häärinytkään lääkäreitä, vaan laborantteja valkoisissa työtakeissaan. Todella epätodellinen olo ja kylmät väreet iskivät kun tajusin vision olevan täysin sama kuin unessani aikoinaan. 

*Katselin minulle ennestään tuntematonta uutuussarjaa, ja yhtäkkiä minuun iski voimakkain Deja-vu-tunne ikinä! Olin aivan varma siitä että olen elänyt kyseisen hetken aikaisemmin, ja tiesin mitä sarjassa tulee seuraavaksi tapahtumaan (talosta löytyy ruumis joka on tapettu syanidilla). Olin aivan puulla päähän lyöty pitkän aikaa sinä päivänä.

Noista samoista syntymäpäivistä, ei ne nyt loppujen lopuksi niin ihmeellisiä ole.

Meillä oli lapsettomuustaustaa, eli ehkäisy ollut poissa jo muutamia vuosia ilman mitään tulosta. Spontaanisti alkoikin yhtäkkiä raskaus, ja lapsi syntyi omana syntymäpäivänäni.

Hauska sattuma, mutten tuota nyt ihan henkimaailman asiana pidä.

Mies17 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5 vuotta sitten (13v) olin kolmen kaverini kanssa yhden kaverini kotona. Kaverin koti oli maaseudulla, jossa lähin naapuri oli 3km päässä. Kotiin kuului pieni mökki, joka oli siis erillinen päärakennuksesta. Me olimme majoittuneet sinne pieneen takapihamökkiin. Päätimme soittaa pilapuheluita esittäen olevamme jotain puhelinmyyjiä. Laitoin kännykkäni numeron salaiseksi ja näppäilimme puhelimeen numerot täysin sattumanvaraisesti. Olimme soittaneet muutaman puhelun ja ne mene ihan täydestä.

Yhdessä vaiheessa puhelimeen vastasi (todennäköisesti vanha) nainen. Puhelin oli kaiuttimella ja vain minä ehdin sanoa "Hyvää iltaa!" kunnes nainen vastasi puhelimeen "No hei tytöt, mites teiän ilta on mennyt?". Nainen ei ollut kenellekkään meistä tuttu ja hän ei mitenkään voinut tietää olevamme tyttöporukka viettämässä hauskaa iltaa yhdessä. Panikoimme ja nopeasti suljimme puhelimen. 

En vieläkään pysty käsittämään miten tuo nainen osasi vastata noin sujuvasti. Jotain outoa tässä on....

ehkä nainen tunnisti äänestänne, että olitte tyttöjä ja ehkäpä kaverisi hihittelivät taustalla?, ettei ollut kovin vaikea arvata.

Ja ehkä luuli teitä hänen tutuiksi.

Sama tuli mieleen. Jos puhelin vielä kaiuttimella, niin yllättävän hyvin nappaa ympäristön äänet.

Ja ei, en usko pätkääkään ja jos nyt sitten selitetään, ettei pilapuhelua soittavasta tyttöporukasta kukaan hihittänyt :) Tai sitten on ollut todella ankea tunnelma jo valmiiksi.

Käyttäjä2677 kirjoitti:

Tämä biisi yhdistetään Sirkesalon kohtaloon.

”Aurinko maalaa mun ihoani

aallokko hyväilee hiuksiani

Yksinäisen atollin (Sirkesalo tuskin löysi atollia Thaimaasta)

löysin, sitä kävelin

rantaan jonka korallin

sekaan heti sukelsin

Valtakuntaan vedenalaiseen

Leijailen, leijailen

Meri on turkoosin sininen

hitaasti kellun ja nautiskelen (Tuskin tsunamissa oli hidasta kelluskelua ja nautiskelua)

Tuskin edes muistaisin

mitä tänne pakenin

ajantajun kadotin

syvemmälle vajosin

Valtakuntaan vedenalaiseen

Leijailen, leijailen

En ole yksin enkä yksinäinen

on ympärillä

parvi monituhatpäinen

kalojen, kauniiden, hiljaisten

suurien, pienien, värikkäiden

niitä tuijottelen

ja pois mä tahdo en

vaan leijailen

Vedenalaiseen valtakuntaan

aallot minua kuljettaa”.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta käsittämättömän pieni todennäköisyys-viestistä tuli mieleen...mieheni äidin sotun loppuosa on minun syntymäpäiväni, ja minun äitini sotun loppuosa on mieheni syntymäpäivä. Lisäksi miehen äidin sotussa on kirjain, jolla oma sukunimeni alkaa ja äitini sotun kirjain on se, millä mieheni sukunimi alkaa.

Ja meitä on 5,4 miljoonaa....

Mulla ja minun poikaystävällä on sama syntymäpäivä sekä hänen sotu on minun syntymäaika kellollisesti :D minun sotussa taas on hänen lapsuudenkodin talonnumero. Aivan todella outoa, meidän tapaasimmekin oli kyllä outo :D mut sattumaahan nämä mut tulipa vain mieleen taas tästä :d

Ollessani 8-vuotias asuimme maaseudun hiljaisuudessa omakotitalossa. Eräänä talvisena yönä heräsin siihen, että talossa soi kuorolaulu. Ajattelin, että isäni oli jättänyt olohuoneen radion tai stereot päälle ja hipsin tarkistamaan. Mikään laite ei kuitenkaan ollut päällä. Ihmettelin asiaa kovasti, mutta menin laulun soidessa takaisin nukkumaan. Nyt myöhemmällä iällä olen miettinyt sen olleen ehkä enkelten kaunista laulua. Perheessäni oli tuolloin taloudellisesti vaikeita aikoja ja äitini oli alkanut juoda yhä enemmän viinaa.

Olin laittamassa yhtenä iltapäivänä tiskejä tiskikoneeseen, kun tunsin jonkun koskettavan niskaani. Ketään ei näkynyt. Tuntui kummalliselta. Vähän myöhemmin kävin kävelyllä, ja kurjet lensivät varmaan kahden metrin päästä yläpuoleltani ylitse. En tiedä liittyikö kumpikaan näistä omituisuuksista siihen, että poliisit soittivat noin kahden tunnin päästä tuosta ensimmäisestä sattumuksesta. Äitini oli kuollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

465 muisti yhtäkkiä vielä tällaisen tapahtuman:

Kaverini oli luonani yökylässä, oltiin kai jotain 15v. Joskus keskellä yötä olimme menossa nukkumaan. Meillä oli kaksi erillistä vessaa, joten jokainen meni "omaansa". Olin pesemässä hampaita, kun kuulin kaverini menevän keittiöön. Kuulin äitini sanovan hänelle että "Nyt tytöt nukkumaan!"

Hullua tässä oli se, ettei kaverini ollut ollut keittiössä, äitini oli nukkunut sikeästi ja kaverini oli kuullut minun olevan keittiössä ja äitini sanovan "Nyt tytöt nukkumaan!"

Oli tosi outo fiilis, eikä meille kummallekaam oikein uni tullut silmään.

Vaikuttaa virheeltä matrixissa, samoin kuin tapaus, jossa kirjoittaja heräsi rintaliivien putoamisesta aiheutuvaan ääneen juuri ennen rintaliivien putoamista. Siis virhe ohjelmassa nimeltä todellisuus.

Tai sitten kuulitte pätkän rinnakkaistodellisuutta.

Tietysti rinnakkaistodellisuus ja matrix-virhe ovat keksitty juttu, mutta jos elämä olisi fiktiota, nuo kokemukset voisi selittää noin.

Mä veikkaan että tuo äiti kävi oikeasti puoliunessa sanomassa että "Nyt tytöt nukkumaan" Heräsi varmaan johonkin kolinaan jossain vaiheessa,  lähti puoliunessa vuoteesta. Aiheutti kävellessään äänen, jota molemmat vessassaolijat epäili toisen tytön tuloksi vessasta, sanoi "Nyt tytöt nukkumaan" (ts. kaipaan hiljaisuutta) ja meni takaisin omaan vuoteeseen nukkumaan.

Sama juttu siinä jossa jonkun äidin kopio nukkui joka yö sohvalla. Äiti varmaan unissaan vaihtoi tottuneesti sohvalle nukkumaan ja siitä takaisin sänkyyn jossain vaiheessa tiedostamatta tätä paikan vaihdosta itsekään. Aamulla luuli nukkuneensa koko yön sängyssään.

Olin S-marketin hedelmäosastolla ja 10 kk poikani istui vaunuissa. Yhtäkkiä meitä lähestyi eräs julkkis romaninainen, joka sanoi: tuo sinun lapsesi on erikoinen lapsi, olet varmasti huomannut sen. Hän on indigo-lapsi. Sellaisilla on kolmas silmä otsassa. Saisinko maalata hänestä muotokuvan? Menin vähän sanattomaksi, enkä osannut oikein sanoa mitään, lähinnä jotakin ympäripyöreää enkä mitään muotokuvaakaan innostunut maalauttamaan.

Jälkikäteen mietin, että tämä lapsi on ollut minulle sillä tavalla unelmien lapsi, että hän on aina osannut ottaa muut huomioon, on aurinkoinen, empaattinen, ikäisekseen viisas ja tietää paljon asioita. Herkkä.

Mutta tuo nainen taisi kaupitella vaan taulua?

Asuin useita vuosia sitten Oulun Karjasillalla 50-luvulla rakennetussa puukerrostalossa. Asunnossa oli aina kummallinen fiilis, niinkuin joku olisi läsnä. Välillä kuului myös ääniä ja puheensorinaa, vaikka asuin yksin ja muita ihmisiä ei ollut mailla halmeilla. Tavaroita myös katoili oudosti. Muutin asunnosta pois noin kolmen kuukauden jälkeen, koska en enää kestänyt sitä outoa tunnelmaa.

Äitini kertoi nähneensä unta edesmenneestä äidistään. Unessa mummolla oli ollut vauva sylissään ja hän sanoi kaiken olevan hyvin. Ihmettelimme miksi unessa oli joku vieras vauva. Emme jääneet tätä pohtimaan pidemmäksi aikaa. Tästä meni varmaan reilu puoli vuotta, kun sain keskenmenon raskausviikolla 13. Äitini sai tietää raskaudestani vasta tämän jälkeen. Hänelle tuli heti tämä uni mieleen ja hän sanoikin, että vauva oli varmasti minun. Kyllähän se antoi vähän lohtua, vaikka saattoi olla täysin sattumaakin.

minulla ja miehelläni sama syntymäpäivä, kuukaus, vuosi.. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

465 muisti yhtäkkiä vielä tällaisen tapahtuman:

Kaverini oli luonani yökylässä, oltiin kai jotain 15v. Joskus keskellä yötä olimme menossa nukkumaan. Meillä oli kaksi erillistä vessaa, joten jokainen meni "omaansa". Olin pesemässä hampaita, kun kuulin kaverini menevän keittiöön. Kuulin äitini sanovan hänelle että "Nyt tytöt nukkumaan!"

Hullua tässä oli se, ettei kaverini ollut ollut keittiössä, äitini oli nukkunut sikeästi ja kaverini oli kuullut minun olevan keittiössä ja äitini sanovan "Nyt tytöt nukkumaan!"

Oli tosi outo fiilis, eikä meille kummallekaam oikein uni tullut silmään.

Vaikuttaa virheeltä matrixissa, samoin kuin tapaus, jossa kirjoittaja heräsi rintaliivien putoamisesta aiheutuvaan ääneen juuri ennen rintaliivien putoamista. Siis virhe ohjelmassa nimeltä todellisuus.

Tai sitten kuulitte pätkän rinnakkaistodellisuutta.

Tietysti rinnakkaistodellisuus ja matrix-virhe ovat keksitty juttu, mutta jos elämä olisi fiktiota, nuo kokemukset voisi selittää noin.

Mä veikkaan että tuo äiti kävi oikeasti puoliunessa sanomassa että "Nyt tytöt nukkumaan" Heräsi varmaan johonkin kolinaan jossain vaiheessa,  lähti puoliunessa vuoteesta. Aiheutti kävellessään äänen, jota molemmat vessassaolijat epäili toisen tytön tuloksi vessasta, sanoi "Nyt tytöt nukkumaan" (ts. kaipaan hiljaisuutta) ja meni takaisin omaan vuoteeseen nukkumaan.

Sama juttu siinä jossa jonkun äidin kopio nukkui joka yö sohvalla. Äiti varmaan unissaan vaihtoi tottuneesti sohvalle nukkumaan ja siitä takaisin sänkyyn jossain vaiheessa tiedostamatta tätä paikan vaihdosta itsekään. Aamulla luuli nukkuneensa koko yön sängyssään.

Jaa että se äiti olisi jossain vessan ovella käynyt huhuilemassa, vähän niinkuin ei-kenellekään? Noi sun selitykset kyllä ontuu, aika harvat kai noin harhailee pitkin yötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

465 muisti yhtäkkiä vielä tällaisen tapahtuman:

Kaverini oli luonani yökylässä, oltiin kai jotain 15v. Joskus keskellä yötä olimme menossa nukkumaan. Meillä oli kaksi erillistä vessaa, joten jokainen meni "omaansa". Olin pesemässä hampaita, kun kuulin kaverini menevän keittiöön. Kuulin äitini sanovan hänelle että "Nyt tytöt nukkumaan!"

Hullua tässä oli se, ettei kaverini ollut ollut keittiössä, äitini oli nukkunut sikeästi ja kaverini oli kuullut minun olevan keittiössä ja äitini sanovan "Nyt tytöt nukkumaan!"

Oli tosi outo fiilis, eikä meille kummallekaam oikein uni tullut silmään.

Vaikuttaa virheeltä matrixissa, samoin kuin tapaus, jossa kirjoittaja heräsi rintaliivien putoamisesta aiheutuvaan ääneen juuri ennen rintaliivien putoamista. Siis virhe ohjelmassa nimeltä todellisuus.

Tai sitten kuulitte pätkän rinnakkaistodellisuutta.

Tietysti rinnakkaistodellisuus ja matrix-virhe ovat keksitty juttu, mutta jos elämä olisi fiktiota, nuo kokemukset voisi selittää noin.

Mä veikkaan että tuo äiti kävi oikeasti puoliunessa sanomassa että "Nyt tytöt nukkumaan" Heräsi varmaan johonkin kolinaan jossain vaiheessa,  lähti puoliunessa vuoteesta. Aiheutti kävellessään äänen, jota molemmat vessassaolijat epäili toisen tytön tuloksi vessasta, sanoi "Nyt tytöt nukkumaan" (ts. kaipaan hiljaisuutta) ja meni takaisin omaan vuoteeseen nukkumaan.

Sama juttu siinä jossa jonkun äidin kopio nukkui joka yö sohvalla. Äiti varmaan unissaan vaihtoi tottuneesti sohvalle nukkumaan ja siitä takaisin sänkyyn jossain vaiheessa tiedostamatta tätä paikan vaihdosta itsekään. Aamulla luuli nukkuneensa koko yön sängyssään.

Jaa että se äiti olisi jossain vessan ovella käynyt huhuilemassa, vähän niinkuin ei-kenellekään? Noi sun selitykset kyllä ontuu, aika harvat kai noin harhailee pitkin yötä.

No eihän sitä vessaan asti tarvi mennä sanomaan, kun selkeästi kuului ulkopuoleltakin. Eikä ole edes kohteliasta mennä vessaan jos joku on siellä. Kyllähän sitä nyt saman asunnon sisällä huikkaillaan toisille jotain kauempaakin.

Se äiti on varmaan herännyt tyttöjen aiempaan kikatteluun, käynyt hakemassa keittiöstä lasin vettä ja mutissut matkalla vihaisena että nyt tytöt nukkumaan. Sitten kun aamulla on kysytty asiasta, niin ei ole kehdannut tunnustaa ettei teinit loukkaannu kun niiden elämään puututaan.