Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!

Kaikkea on sattunut, mutta laitan kyllä sattuman piikkiin esim. sen, että tietää, kuka soittaa - tai oikeastaan se varmaan kertoo enemmän mun tylsästä elämästä, jossa ei kauheesti yllättýksiä satu:-) Mutta pari juttua on jäänyt mieleen, olenkin joskus täällä kertonut.

Asun kahdessa asunnossa, "kotona" ja joitakin viikonpäiviä työpaikkakunnalla. Yhtenä yönä työpaikkakunnan asunnossa havahduin ja jotenkin tiesin, että en ole siellä, vaan kotona. Kaikki äänet, tuoksut, petivaatteiden tuntu, miehen hengitys oli juuri kuin kotona. Lisäksi tunsin, kuinka kissa hyppäsi sänkyyn. Pelkäsin aivan hulluna, en uskaltanut avata silmiä, koska oikeasti, en voi olla täällä, mitä tapahtuu, jos avaan silmät ja olen jossakin välitilassa? Pitkän aikaa makasin toivomassa, että pääsen takaisin sinne, missä kroppakin on. Sitten tunsin jonkinlaisen humahduksen ja tiesin olevani takaisin työpaikkakunnalla. Viikonloppuna kun juttelimme, mies nauroi menneensä viikolla päivistä sekaisin, ihan kuin olisit ollut täällä jo yhtenä yönä.

Toinen juttu on, että yhtenä yönä näimme miehen kanssa aivan identtisen unen, tällöinkin eri paikkakunnilla. Uni oli vielä sekin aika outo, ei siis mitään käytiin kaupassa tms. Se oli jotenkin karmivaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Virtahepo kirjoitti:

Tuli mieleen vielä yksi juttu, menee ehkä kategoriaan selittämättömät enemmän kuin pelottavat.

Tästä on aikaa ehkä neljä tai viisi vuotta. Oli elokuun alkupuoli, myöhäinen ilta. Olin menossa nukkumaan, kun tulin tietoiseksi oudosta, tasaisesta, koputtavasta äänestä. Ääni tuli seinistä, eikä sillä tuntunut olevan mitään selkeää keskusta, vaan se tuli ikään kuin "kaikkialta samaan aikaan". Muualla talossa ääntä ei kuulunut, ainoastaan minun huoneessani. Ääni kesti aika pitkään, kunnes se hiljeni.

Totta kai talo naksahtelee ja paukkuu esim. talvella, mutta tuollaista tuntikausia kestävää, tasaista koputusta ei ole sitä ennen tai sen jälkeen kertaakaan esiintynyt. Ääni oli minusta liian tasainen ollakseen minkään eläimen tuottamaa, liian pitkäkestoista aiheutuakseen putkistoista tms (okt, eikä kukaan ollut sillä hetkellä esim. suihkussa). Rakenteiden lämpölaajeneminen/supistuminen on ehkä paras selitys, mutta jännä, ettei sama ilmiö ole toistunut muina kesinä, eikä ääntä ole koskaan kuulunut talon muissa osissa. 

Katopa kuolemankello. Se on kuoriainen.

Joo, papintappaja tulee mullekin mieleen! Voi näitä urbanisoituneita ihmisiä välillä. Toinen on kivitasku, se lintulaji mikä laulaa niin kuin olisi kiviä taskussa ja ne hakkaisivat siellä yhteen. Toinen on taivaanvuohi, sen laulu kuullostaa ihan lampaalta.:D 

Rakastamani ihminen kuoli. Hän piti tuttaviinsa yleensä yhteyttä Facebookin messengerillä. Juttelin kuoleman jälkeen itse mesessä hänestä ihmisen kanssa, joka myös oli tuntenut hänet. Rakkaani "tilaksi" mesessä tuli samaan aikaan "paikalla". Molemmat siis tämän juttukaverini kanssa näimme sen. Myöhemmin rakkaani veljen kanssa juteltuani kävi ilmi, että myös veli oli huomannut tämän "ilmestymisen". Kuolleen kännykkä vaati salasanan auetakseen, samoin tietokone, eikä kenelläkään näitä salasanoja ollut tiedossaan.

Tämä ei ole mikään henkilökohtainen juttu, mutta muistatteko kun muutamia vuosia sitten eräs tunnettu bloggaaja huumattiin ulkomailla baarissa ja häntä oli lähdetty viemään syrjäkaduille, kunnes oli ihmeen kaupalla pelastunut kun poliisit olivat tulleet vastaan. Tapauksen jälkeen oli ainakin päivän ajan Googlen tähän bloggaajaan liittyvissä hauissa suosituimpana haku "(bloggaajan nimi) kuollut". Uskon rinnakkaisiin maailmankaikkeuksiin, siis siihen että elämme 'samaa' elämää päällekkäin, mutta joissa toteutuvat eri valinnat ja vaihtoehdot, ja jossain rinnakkaistodellisuudessa tuo vaihtoehto todellakin toteutui. Onneksi ei tietenkään tässä meidän nykyisessä todellisuudessamme.

Vierailija kirjoitti:

Kahden viikon juomaputken jälkeen makkarin nurkassa asuva peikkoperhe ja fuusiojazzia soittavat seinät kun silmät sulki...

😂

Olin muutama vuosi sitten amerikkalaisen ystäväni kanssa hänen kotikonnuillaan Jenkkilässä, missä hän esitteli minulle ystävänsä "joka tuntee kaikki." Vietimme paljon aikaa hänen kanssaan. Tultuani kotiin reissusta huomasin englantilaisen (ja siis Englannissa asuvan) netttiystäväni, jota en ollut ikinä tavannut, kaverilistalla tämän "kaikki tuntijan." Hämmästyneenä kysyin häneltä, mistä he tuntevat. Selvisi, että he olivat tavanneet Argentiinassa! Vaihdoimme kuvia, joissa minä ja jenkkityttö olimme Usassa vesipuistossa ja joissa englantilainen kaverini oli saman tytön kanssa Buenos Airesissa! Jenkkityttö taas jakoi kokemuksiaan englantilaisesta kaveristani, jota en ollut nähnyt livenä. Uskomatonta, että meillä on yhteinen tuttu valtameren takana. Että näköjään hän tosiaan hän tunsi kaikki... :D

Mielenkiintoista. Olen aina halunnut käydä meediolla, mutta olen ollut liian epäileväinen enkä myöskään tiedä, kuka olisi oikeasti hyvä hommassaan.

Näitä kaikenlaisia "ammattilaisia" kun varmasti riittää, ja usein puhutaan meedioiden olevan vain hyviä lukemaan ihmisiä ja osuvan oikeaan arvailemalla/johdattelemalla.

Esim. tämä vähän kuuluisampi meedio, Theresa Caputo, jonka ohjelma pyörii Suomessakin frii-kanavalla nimellä viestejä tuonpuoleisesta. Hänestäkin on puhuttu, että kun järjestää näitä ryhmäistuntoja, niin noissa olisi ihan liian helppo lähteä johdattelemaan juttua, kun isosta ihmisjoukosta löytyy aina yksi tai useampi joiden äiti/isä, isovanhempi, puoliso tai lapsi on kuollut esimerkiksi. Toisaalta hän kertoilee kyllä erittäin tarkkoja yksityiskohtia, mutta kun kyse on kuitenkin tv-ohjelmasta niin ikinä ei voi tietää...

Joka tapauksessa aikamoinen tapaus! Olisi niin ihanaa kuulla menehtyneistä läheisistään.

Kannattaisko silti varoa??

"Kun tulet siihen maahan, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, niin älä opettele jäljittelemään niiden kansojen kauhistavia tekoja. Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta, joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi. Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä. (5.Moos.18:9-13)

Minulle kummitellaan teknologian välityksellä. Tai "kummitellaan", hassuja sattumia. Asuin ensimmäisessä omassa asunnossani, ja jostain alkoi kuulumaan ihan selkeästi puhelimen soittoääni. Siihen aikaan soittoäänet oli niitä simppeleitä nokia tuneja. Tarkistin oman puhelimeni, eikä se soinut. Se soi aika pitkään, koska ehdin tutkimaan kaappejakin. Ääni oli siis kuin korvan vieressä olisi soinut, en usko että tuli naapurista. Samoihin aikoihin vastapäinen naapuri kuoli, liekkö hän sit käynyt tervehtimässä.

Toisessa asunnossa stereot meni itsestään usein päälle ja volymet täysillä vaikka väänsin ne aina pienelle. Hitosti säikäytti. Sulakkeet myös paloi usein, mutta taisi olla vaan asunnon vika.

Mummoni sai sydänkohtauksen kotonaan ja hänen mukaansa ambulanssiin lähti tätini. Toinen tätini jäi mummon kotiin odottamaan. Tiettyyn aikaan, iltapäivällä oli ovien takana vitriinissä ollut valokuva tippunut lattialle. Samaan aikaan oli mummo sitten kuollut sairaalassa.

Kuulostavat etiäisiltä tjms.

Mieheltä meni työt alta. Hän pohti uusia yritysideoita ja päätti aloittaa tietyssä maassa ulkomailla yritystoiminnan, Suomesta käsin. En usein kerro asioistani tai vaikeuksista, mutta kerroin esirukouspyynnön mieheni töistä. Seuraavana aamuna rukousillan jälkeen kyseisestä maasta soitti ihminen ja tiedusteli miestäni juuri kyseiseen yritystoimintaan kumppaniksi!! Olivat vanhoja tuttuja, mutta kumpikaan ei tiennyt toisen töiden loppumisesta ja aivan uuden toimialan etsimisestä! Yhteistyö alkoi ja jatkuu yhä elättäen perhettämme! Kiitos rukouksen?!

Tein nuorempana keikkaa eräässä vanhainkodissa, jossa sain hoidettavakseni ihanan, täysin muistisairaan rouvan. Hän oli hyvin hauska ja mieleenpainuva persoona. Pari vuotta myöhemmin näin unta, että hän tuli minua vastaan osastolla leveä hymy kasvoillaan, ihan kuin lipuen eteenpäin. Kohdallani hän nosti kätensä kuin tervehtiäkseen. Ihmettelin suuresti, miten hän voi muistaa minut, kun tosielämässä hän ei muistanut ketään viittä minuuttia kauempaa.

Meni pari viikkoa ja näin lehdessä hänen kuolinilmoituksensa! Muistin vieläkin hänen koko nimensä ja ilmoituksessa kiitettiin työpaikkaani hoidosta. Jäin miettimään, mahtoiko hän käydä tervehtimässä minua kuolemansa hetkellä... Luin harvoin sanomalehteä, koska en ole tilaaja, joten tuntui jännältä sekin, että satuin näkemään ilmoituksen.

Toisen kerran olin töissä hoitolaitoksessa, jossa hoidin erästä melko kirkasmuistista herraa. Kerran kuljin hänen ohitseen käytävällä, kun kuulin hänen "kissittelevän" kissaa ja katsovan viereeni. Kysyin, mistä kissasta hän oikein puhui. "Tuosta, joka on jaloissasi", hän vastasi osoittaen sormellaan. Hiukan kylmäsi, kun rakas kissani oli lopetettu juuri vähän aiemmin... se seurasi minua aina. Asukas ei tiennyt minusta mitään. Toki tuo saattoi olla näköharhakin, mutta vavahdutti silti.

Sama herra tuli kuoleman jälkeen uneeni ja sanoi lähettävänsä terveisiä. Kysyin, että mistä hän niitä lähettää. "Taivaasta"', kuului vastaus. Herättyäni tuntui, kuin olisin oikeasti puhunut hänen kanssaan. Tiedä häntä...

Vierailija kirjoitti:

Näen aina vaan saman painajaisen, jossa unohdan ruokkia koiraani, vaikka mulla ei ole edes koiraa! 

Se tunne on vaan niin kauhea, kun näen koirani surkean ja nääntyneen näköisenä ja se katsoo minua  säälittävä ilme kasvoillaan -  kunnes tajuan etten ole muistanut ruokkia sitä ollenkaan!

Mä näen usein unta, että olen unohtanut ruokkia lemmikkini. Lemmikit ovat aina sellaisia, joita minulla ei oikeasti ole. Usein jotain pieniä jyrsijöitä. Viimeksi olivat marsuja. Joskus ne ovat jo kuolleet unohdukseni takia. Oikeasti minulla on koiria ja niistä en ikinä näe unta. Mikähän tähän on selitys?

Vierailija kirjoitti:

Rakastamani ihminen kuoli. Hän piti tuttaviinsa yleensä yhteyttä Facebookin messengerillä. Juttelin kuoleman jälkeen itse mesessä hänestä ihmisen kanssa, joka myös oli tuntenut hänet. Rakkaani "tilaksi" mesessä tuli samaan aikaan "paikalla". Molemmat siis tämän juttukaverini kanssa näimme sen. Myöhemmin rakkaani veljen kanssa juteltuani kävi ilmi, että myös veli oli huomannut tämän "ilmestymisen". Kuolleen kännykkä vaati salasanan auetakseen, samoin tietokone, eikä kenelläkään näitä salasanoja ollut tiedossaan.

Jos vainaja käytti samaa sähköpostia ja salasanaa muilla nettisivuilla, ne on hyvinkin voinut vuotaa yleiseen tietoon ja joku muu käyttää tunnuksia. Juuri pari kuukautta sitten huomasin että joku Aasialainen oli käynyt kirjautumassa vanhoilla facebooktunnuksillani paikalle ja käynyt kirjoittelemassa huijausviestejä nimelläni.

Oltiin menossa autolla pitemmän matkaa ja kun piti valita istumapaikka, niin tuli sellanen fiilis, että pitää mennä istumaan  takapenkillä keskelle. Multa kysyttiin et miks mää siihen istuin mut sanoin että teki mieli. Loppujenlopuks siinä matkalla ajettiin peurakolari ja jos en olis istunu siinä keskellä, olis lasinsirut tullu mun naamaan, kun sivuimmaisen penkin ikkuna meni ihan säpäleiksi. Mulla oli myös päällä nahkatakki, joka onneks suojas siruilta. 

Olen tämän muiston nuoruudesta kirjoittanut jo aiemminkin vastaavanlaiseen kokemusketjuun mutta menköön nyt uudelleen.

Vanha pystykorvamme oli sairastunut ja isä päätti lopetuttaa sen. Koska hän ei itse kyennyt ,lähistöllä asuva teurastaja hoiti lopetuksen aseellaan. Menin murheissani vinttikamariin sängylle lepäilemään kun yhtäkkiä jo vuosia sitten piironginoveen liimattu koiraa esittävä tarrakuva vain irtosi ja leijaili lattialle. Olin ensin aivan mykistynyt tajuttuani asiayhteyden, ja melkoisen peloissanikin mutta sitten järkeilin että moppe vain antoi terveisensä siirryttyään jonnekin minulle tuntemattomaan paikkaan.

Menetin isäni nuorena. Vähän hänen kuolemansa jälkeen näin unta huoneesta, joka säteili puhdasta, valkeaa valoa. Huoneessa oli pitkä pöytä, kuten kirkon maalauksissa. Sen ääressä istui joukko ihmisiä, joiden vaatteet säteilivät samaa valoa kuin huone. Silloin erotin isäni heidän joukossaan. Uni oli hyvin mieleenpainuva. Siinä ei tapahtunut mitään, sain vain nähdä vilauksen paikasta. Tuli vahva tunne, että isäni on saanut rauhan.

Taisi olla kesäilta -95, kun ajoimme takaisin kotiin Turun Ruisrockista. Auto oli täynnä väkeä ja musa soi. Kesken hälinän sanoin vakavasti kuskille, että hiljentäisi ja olisi tarkkana, koska tiellä voi olla hirviä. Kuski tekikin niin.

Heti tämän sanottuani seuraavan mutkan takana iso hirvinaaras ponkaisi tien yli perässään vasa. Ne olivat niin tienpenkan värisiä, että olisi ollut mahdotonta huomata heitä heti.

Pelastuimme hirvikolarilta, joka olisi ollut aika varma, jollei kuski olisi hiljentänyt ja terästäytynyt juuri hetkeä aiemmin. Kaikki oltiin hiljaa ja ihmeissämme tapahtuneesta. Loppumatka mentiinkin sitten silmät tiukasti tienpenkkoja tarkkaillen ja mahdollisia hirviä kytäten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuli esikoisen jälkeen keskenmeno rv 7.

Kun sitten tulin uudestaan raskaaksi ja myöhemmin koteuduin sairaalasta tämän vauvani kanssa, lähetin mielessäni rakkaita terveisiä "tuonpuoleiseen" tuolle aiemmin keskenmenneelle pikkuiselle. Tapasin myös laulaa vauvalleni hoitamisen yhteydessä yhtä laulua 70-luvulta.

5 vuotta tästä menin uteliaisuuttani ensimmäistä kertaa meediolle. Täysin tuntematon, mukava nainen kertoi minulle seuraavaa: "Sinulla on kolme lasta, joista keskimmäinen on jo toisella puolella. Hän oli hyvillään, kun lähetit hänelle rakkaita terveisiä. Jostain syystä kuulen myös Jukka Kuoppamäen laulun Pieni mies."

Aivan ihmeellistä, mistä hän tiesi tämän kaiken? Tiesi paljon muutakin, mutta siitä tulisikin jo kirja.

Mielenkiintoista. Olen aina halunnut käydä meediolla, mutta olen ollut liian epäileväinen enkä myöskään tiedä, kuka olisi oikeasti hyvä hommassaan.

Näitä kaikenlaisia "ammattilaisia" kun varmasti riittää, ja usein puhutaan meedioiden olevan vain hyviä lukemaan ihmisiä ja osuvan oikeaan arvailemalla/johdattelemalla.

Esim. tämä vähän kuuluisampi meedio, Theresa Caputo, jonka ohjelma pyörii Suomessakin frii-kanavalla nimellä viestejä tuonpuoleisesta. Hänestäkin on puhuttu, että kun järjestää näitä ryhmäistuntoja, niin noissa olisi ihan liian helppo lähteä johdattelemaan juttua, kun isosta ihmisjoukosta löytyy aina yksi tai useampi joiden äiti/isä, isovanhempi, puoliso tai lapsi on kuollut esimerkiksi. Toisaalta hän kertoilee kyllä erittäin tarkkoja yksityiskohtia, mutta kun kyse on kuitenkin tv-ohjelmasta niin ikinä ei voi tietää...

Joka tapauksessa aikamoinen tapaus! Olisi niin ihanaa kuulla menehtyneistä läheisistään.

Demonit eli saatana enkelit kertovat näille meedioille näiden kuolleiden asioista, koska ovat tarkkailleet näiden elämää ja tietävät niistä kaiken - sinuna pysyisin heistä kaukana.

No enpä usko. Tuo meedio oli kyllä ihan tavallinen, ystävällinen 60+v. nainen. Hän ei asunut missään tähtiteltassa, kulkenut kaavussa kananluista tehty koru kaulassaan tai tehnyt mitään poppatemppuja. Hän ei kysellyt minulta mitään, vaan yksinkertaisesti alkoi kertoa. Itse asiassa jo ennen sinne menoa ajattelin, etten usko mitään, mitä minusta saa tietää googlaamalla tai tiedustellen.

Tilanne oli miellyttävä ja rauhallinen. Oloni oli tuon jälkeen todella onnellinen ja rakastava. En koe, että saatanallisilla voimilla olisi tuollaista vaikutusta.

t. Se meediolla käynyt

Enneunia kirjoitti:

Tein nuorempana keikkaa eräässä vanhainkodissa, jossa sain hoidettavakseni ihanan, täysin muistisairaan rouvan. Hän oli hyvin hauska ja mieleenpainuva persoona. Pari vuotta myöhemmin näin unta, että hän tuli minua vastaan osastolla leveä hymy kasvoillaan, ihan kuin lipuen eteenpäin. Kohdallani hän nosti kätensä kuin tervehtiäkseen. Ihmettelin suuresti, miten hän voi muistaa minut, kun tosielämässä hän ei muistanut ketään viittä minuuttia kauempaa.

Meni pari viikkoa ja näin lehdessä hänen kuolinilmoituksensa! Muistin vieläkin hänen koko nimensä ja ilmoituksessa kiitettiin työpaikkaani hoidosta. Jäin miettimään, mahtoiko hän käydä tervehtimässä minua kuolemansa hetkellä... Luin harvoin sanomalehteä, koska en ole tilaaja, joten tuntui jännältä sekin, että satuin näkemään ilmoituksen.

Toisen kerran olin töissä hoitolaitoksessa, jossa hoidin erästä melko kirkasmuistista herraa. Kerran kuljin hänen ohitseen käytävällä, kun kuulin hänen "kissittelevän" kissaa ja katsovan viereeni. Kysyin, mistä kissasta hän oikein puhui. "Tuosta, joka on jaloissasi", hän vastasi osoittaen sormellaan. Hiukan kylmäsi, kun rakas kissani oli lopetettu juuri vähän aiemmin... se seurasi minua aina. Asukas ei tiennyt minusta mitään. Toki tuo saattoi olla näköharhakin, mutta vavahdutti silti.

Sama herra tuli kuoleman jälkeen uneeni ja sanoi lähettävänsä terveisiä. Kysyin, että mistä hän niitä lähettää. "Taivaasta"', kuului vastaus. Herättyäni tuntui, kuin olisin oikeasti puhunut hänen kanssaan. Tiedä häntä...

Ihana stoori ja muistuu mieleen omat kokemukset palvelutalossa työskentelystä. Joka tapauksessa, nuo muistisairaat näkevät jo lääkityksenkin takia ties mitä kaikkea joten en yhdistäisi lopetettuun kissan tuota kohtaamista tuon miehen kanssa. Yksi hoitamani vanhus näki pihalla hirtettyjä lapsia, miehen hevosen kanssa ja mitähän vielä.

Sitten esim. yhdessä Åbo Svenska Teatternin näytelmässä (Sången i själossa?) kuvattiin millaista on olla muistisairas ja mielisairaalassa ja kuvasi hyvin sitä maailmaa. Se näytelmä kiteytti olennaisen: kun muut pitivät muistopuhetta hautajaisissa, niin muistisairas alkoi laulamaan virttä kesken puheen. Sen loputtua hän alkoi kissittää kissaa yhtäkkiä, vaikka mitään kissaa ei ollutkaan.

He ovat niin välitilassa, mennyt ja tuleva on sekoittunut keskenään ja siihen päälle vahvat mutta tehottomat lääkkeet niin näköharhat ovat varmoja. 

Pakko kyllä tähän jatkoksi kertoa oma kokemus palvelutalon kummallisuuksista. 

Menin töihin paikkaan, jossa äitini oli lopettanut vuosia aiemmin selkäsärkyjen takia. Muistin sieltä yhden vanhuksen, joka kuoli vuosia, vuosia sitten ja jonka hautajaisissa olin ollut, koska se ihminen oli minulle tosi tärkeä. Olinhan ollut vasta neljän kun tutustuimme ja seitsemän kun se ihminen haudattiin, enkä käsittänyt kuoleman mielettömyyttä niin kuin sitäkään, miten ihminen vain hiipuu pois. Joka tapauksessa muistin hänen huoneensa, jossa oli luonnollisesti uusi asukas. Huone sijaitsi toisessa kerroksessa aivan käytävän alussa. 

Samana päivänä muut vanhukset oli koottu kaikki alakertaan. Jopa kaikki muu henkilökunta oli siellä myös, ja minut oli aputytön roolissa lähetetty yläkertaan hakemaan jotain, olinhan se uusi kasvo jota sai kyykyttää vapaasti.;) Samalla kun siinä ihmettelin jotain ylhäällä portaiden juuressa, kuulin aivan selkeän voivottelun joka tuli selkäni takaa. Tajusin sen tulevan siitä huoneesta, jossa tämä ihana mummo oli aikoinaan asunut ja sen ovi oli ainoa joka oli auki. Hätkähdin, mutta äkkiä vain tajusin, ettei kukaan ole täällä ja mitään pelättävää siinä hetkessä ei ollut. Tarkistin myös, mutta ei kukaan ollut huoneessakaan. Kun avasin oven ja menin katsomaan, niin tyhjä sänkyhän siellä oli. 

Kerroin äidilleni tuosta oudosta voivottelusta ja kerroin ajan. Viisi yli kaksitoista päivällä. Äiti kertoi kuullensa saman, ja hänelle oli käynyt samalla tavalla - kukaan ei ollut ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota hänen lisäkseen ja se oli kuulunut samaan aikaan. Lisäksi hän kertoi, että tuo ihana ihminen oli kuollut samaan aikaan kuin olin sen voivottelun kuullut. Se ihana naisihminen siis kertoi minulle jotain?