Lue keskustelun säännöt.
LAPSIVAPAA viikko... nyt oikeesti hei aikuiset ihmiset!!
01.04.2017 |
Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?
Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.
Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
"Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..."
Tuon voi tulkita niinkin, että siinä vanhempi yrittää epätoivoisesti täyttää sitä tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunnetta jonka ikävä lapsia kohtaan synnyttää. Miks pitää aina ajatella lähtökohtaisesti ihmisistä pahasti ja tuomiten? Tähän kysymykseen päädyn yhä vain useammin.
Siksi, että lapsi nähdessään ja kuullessaan tuollaista vanhempiensa suusta saa kuin märän rätin kasvoille. Siksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
Jep, mutta kuitenkin. Lapsilla pitää olla oikeus päättää missä ovat. Ei äiti tai isä voi kylmästi päättää, etten nyt halua teitä kun on niin tärkeitä menoja. Ei vaan voi.
Lapsista hankkiudutaan eroon ja heitä ei halua nähdäkään, mikään aikataulu ei enää jousta eikä lasten tuntemusten mukaan jousteta, kun vanhemmat ( yleensä) naitattavat itseään uudella kumppanilla.
Elämä jatkuu ja vapaus ja lapset ovat tiellä.
Näin se vain menee ja se on oksettavaa.
Jos mä joustaisin 4v:n tuntemusten mukaan, isä ei näkisi tätä ikinä. Hän on kuitenkin ihan liian pieni päättämään itse. Hänellä on hyvä ja rakastava isä ja yhteinen aika menee tosi hyvin ja kertoo kivoja juttuja siitä. Silti ero äidistä ottaa tiukille. Mutta en mä nyt jumalauta lasta isästä vieraannuta! Sano, ettei nyt isää näh, kun lapsi haluaa olla äidin kanssa. Ja ei, lasta ei riepotella kodista toiseen. Hänellä on yksi koti ja aikuiset vaihtaa paikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vuoroviikkosysteemi ei edes ole hyvä lapsille, olisi paras jos toinen saisi pitää lapsivapaata joka viikka, että olisi lapset hällä vain jokatoinen viikonloppu.
Mutta ei tässäkään asiassa koskaan lapsia ajatella, ajatellaan vain vanhempia, sitä että molemmat haluaa olla yhtä paljon lastensa kanssa ja molemmat haluaa myös yhtä paljon vapaata lapsista. Lasten tarpeet jää kakkosijalle. Ja sen näkee niistä lapsista.
Miettikääpä omalle kohdalle, että muutaisitte joka viikko eri paikkaan ja siihen vielä päälle ero toisesta vanhemmasta, koko ajan ikävä toista vanhempaa.Ruotsissa vuoroviikkosysteemi on yleinen, mutta siellä ei lapsi vaihda kotia, vaan vanhemmat vaihtavat kotia vuoroviikoin.
.
.
Höpöhöpö. Ruotsissa on mahdollista lasten mm. saada koulumatkakyydit molempien vanhempien luota juurikin siksi kun vv-systeemi on yleinen. Suomessa ei onnistu, koska täällä lapsi ei voi olla kirjoilla kuin yhdessä osoitteessa. Eli ihan yhtä lailla ruotsissakin lapset on vuoroviikoin äidillä ja isällä.
Ja joku kyseli onko tätä tutkittu, siis vv-systeemin vaikutusta lapsiin. On tutkittu, löytyy googlella. Kaikille ei sovi, mutta suuri osa koki hyvin positiivisena sen, että pystyi pitämään läheiset suhteet molempiin vanhempiin.
Tiedän perheen, jossa persehedelmät on joka toinen viikko isällään. Äidin viikolla äiti vie mummolaan hoitoon vähintään viikonlopuksi ja hehkuttaa vapaata viikonloppua.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tuo viikko-viikko-systeemi kuinka vahingollinen lapsille? Onko tutkittu mitenkään, mitä vaikutuksia sillä on pienelle keskeneräiselle ihmiselle, kun ei ole tavallaan yhtä kotia? On vain reppureissaamista viikosta toiseen eri ihmisten luona. Kuulostaa stressaavalta ja surulliselta.
Kuinka moni aikuinen suostuisi tuollaiseen?
Mä asun puolet ajasta lasteni kanssa heidän kotonaan ja puolet ajasta miesystäväni luona hänen kotonaan. Hyvin sujuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta ainakin olisi hirveää, jos joutuisin olemaan vuoroviikoin erossa lapsestani.
Sama. Välillä sitä kaikki kaipaa omaa aikaa, mutta joka toinen viikko.. kylläpä tuntuisi koti tyhjältä ja olisi kova ikävä. Ei se arki lasten kanssa aina herkkua ole, mutta en luopuisi.
Joo kyllähän se niin on että eron tullessa on muitakin kuin sinä ja sinun halut! Sinä et yksin päätä oletko erossa lapsista vai et.
En minäkään mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia sen vuoksi että voisin erota!! Ei tullut mieleenkään että liitto päättyy ennen kuin kuolema erottaa.
Kaikki eivät ole eronneet "muuten vaan" tai kun ei vaan huvittanut olla liitossa. Oletteko ajatelleet että elämässä voi tapahtua yllättäviä asioita, myös teille. Ja se liiton kasassa pysyminen ei ole pelkästään SINUSTA kiinni, aina et voi asioille mitään vaikka niin haluaisit.
Olisi ihan kamalaa jos joutuisin olemaan erossa lapsestani joka toinen viikko. Sydäntä raastaa ajatuskin.. tai että jos näkisi lasta vain tyyliin kahdesti kuussa viikonloppuisin. En ymmärrä miten joku vanhempi kestää sen. Varsinkin nämä isät (jotkut äiditkin, mutta yleensä isät) joille yleensä määrätään niin että saavat lapsensa luokseen vain joka toinen viikonloppu..
Jos eroaisimme miehen kanssa, niin olisihan se kova paikka ainakin minulle jos joutuisin olemaan lapsesta paljon erossa.
Jos joskus ero tulee, niin toivon että välit ovat sen verran hyvät että voimme asua lähekkäin ja lapsi saisi olla molempien luona niin paljon miten itse tahtoo..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tuo viikko-viikko-systeemi kuinka vahingollinen lapsille? Onko tutkittu mitenkään, mitä vaikutuksia sillä on pienelle keskeneräiselle ihmiselle, kun ei ole tavallaan yhtä kotia? On vain reppureissaamista viikosta toiseen eri ihmisten luona. Kuulostaa stressaavalta ja surulliselta.
Kuinka moni aikuinen suostuisi tuollaiseen?
Mä asun puolet ajasta lasteni kanssa heidän kotonaan ja puolet ajasta miesystäväni luona hänen kotonaan. Hyvin sujuu.
Entä sitten kun sinulla ei ole miesystävää, vaihdat lennosta uuteen miesystävään? Olitko katsonut miesystävän jo valmiiksi ennen eroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta ainakin olisi hirveää, jos joutuisin olemaan vuoroviikoin erossa lapsestani.
Sama. Välillä sitä kaikki kaipaa omaa aikaa, mutta joka toinen viikko.. kylläpä tuntuisi koti tyhjältä ja olisi kova ikävä. Ei se arki lasten kanssa aina herkkua ole, mutta en luopuisi.
Joo kyllähän se niin on että eron tullessa on muitakin kuin sinä ja sinun halut! Sinä et yksin päätä oletko erossa lapsista vai et.
En minäkään mennyt naimisiin ja hankkinut lapsia sen vuoksi että voisin erota!! Ei tullut mieleenkään että liitto päättyy ennen kuin kuolema erottaa.
Kaikki eivät ole eronneet "muuten vaan" tai kun ei vaan huvittanut olla liitossa. Oletteko ajatelleet että elämässä voi tapahtua yllättäviä asioita, myös teille. Ja se liiton kasassa pysyminen ei ole pelkästään SINUSTA kiinni, aina et voi asioille mitään vaikka niin haluaisit.
Juuri näin!! Minutkin pakotettiin avioeroon kun miestä ei huvittanut perhe-elämä. Meillä kuitenkin se hyvä että sain pitää lapset lähes kokoaikaisesti. Satunnaiset viikonloput erossa lapsista ovat olleet vaikeita ja nukun huonosti. Nyt onneksi nekin vähentyneet ja hyvä minun kannalta vaikka ei lasten isäsuhteen kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tuo viikko-viikko-systeemi kuinka vahingollinen lapsille? Onko tutkittu mitenkään, mitä vaikutuksia sillä on pienelle keskeneräiselle ihmiselle, kun ei ole tavallaan yhtä kotia? On vain reppureissaamista viikosta toiseen eri ihmisten luona. Kuulostaa stressaavalta ja surulliselta.
Kuinka moni aikuinen suostuisi tuollaiseen?
http://www.eropalsta.info/index.php?topic=1344.0
Tuonne oli ainakin kaksi tutkimusta linkattu, lasten kannalta kokemukset ovat tuntuneet olevan pääosin positiivisia. Vuoroviikkosysteemissä ei muuten reppureissata läheskään niin paljoa kuin joka toinen viikonloppu-systeemillä, kun vuoroviikoin asuvalla on tosiaan molemmissa kodeissa kaikki tarvittava.
Meillä on lapsen isän kans yhteishuoltajuus, mutta lapsi asuu mun luona pääosin. Joka toinen viikonloppu on isällään ja siinäkin joustetaan hyvin puolin ja toisin jos tarve -> esim. Lapsi ei reissaa kipeänä mihkään...
Joulu- ja kesäloma on jaettu suurinpiirtein puoliksi. Joululomalla yhden viikon on isällään, loput kotona ja kesälomalla on kaksi viikkoa isällään viikon jaksoissa.
Viikkoviikko-systeemi olis varmaan mulle ihan kiva helpotus, mutta se olis meidän 6-vuotiaalle ihan liikaa hyppäämistä, vaikka isä asuu ihan lähellä meitä. On jo noista viikonlopuista usein tosi väsynyt.
Joskus kun muksu on jotai 10-v niin ehkä alkaa pidennetyt joka toiset viikonloput eli 2krt kuussa vaikka pe-ma tai to-su, sitten vielä isompana vielä yksi vuorokausi lisää. Siinä ihan maksimit.
Ja isä on myös tyytyväinen tähän järjestelyyn, koska toimii muksulla hyvin.
En ymmärrä missä järki ja oikeus raahata jotain 2-vuotiasta joka toinen viikko isälleen ja joka toinen äidilleen. Siis kokeilkaapa aikuiset itse muuttaa ja pakata vaatteet yms aina viikon välein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tulen rikkinäisestä perheestä siinä mielessä, että vanhempieni olisi pitänyt erota, mutta he eivät tehneet niin. Se katkera, kaunainen ja riitaisa ilmapiiri oli aivan hirvittävä. Toivoisin, että kaikki jotka sellaisissa tilanteissa jäävät yhteen muka "lasten takia", miettisivät, miltä lapsesta tuntuu elää vihan keskellä. Siksi minua jotenkin aina mietityttää, että eroperheistä puhutaan rikkinäisinä...todellisuudessa on liikaa ydinperheitä, jotka ovat niin rikki, että sen korjaa vain ero.
Ehkä vanhemmatkin pelkäävät eroa niin, että keksivät tällaisia verukkeita, koska kyllähän mm. taloudellinen tilanne huononee. Nostan hattua kaikille näissä olosuhteissa eronneille, se on todellista lasten edun ajattelemista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapsen isän kans yhteishuoltajuus, mutta lapsi asuu mun luona pääosin. Joka toinen viikonloppu on isällään ja siinäkin joustetaan hyvin puolin ja toisin jos tarve -> esim. Lapsi ei reissaa kipeänä mihkään...
Joulu- ja kesäloma on jaettu suurinpiirtein puoliksi. Joululomalla yhden viikon on isällään, loput kotona ja kesälomalla on kaksi viikkoa isällään viikon jaksoissa.Viikkoviikko-systeemi olis varmaan mulle ihan kiva helpotus, mutta se olis meidän 6-vuotiaalle ihan liikaa hyppäämistä, vaikka isä asuu ihan lähellä meitä. On jo noista viikonlopuista usein tosi väsynyt.
Joskus kun muksu on jotai 10-v niin ehkä alkaa pidennetyt joka toiset viikonloput eli 2krt kuussa vaikka pe-ma tai to-su, sitten vielä isompana vielä yksi vuorokausi lisää. Siinä ihan maksimit.
Ja isä on myös tyytyväinen tähän järjestelyyn, koska toimii muksulla hyvin.En ymmärrä missä järki ja oikeus raahata jotain 2-vuotiasta joka toinen viikko isälleen ja joka toinen äidilleen. Siis kokeilkaapa aikuiset itse muuttaa ja pakata vaatteet yms aina viikon välein.
Kyllä reissu työtä tekevät vanhemmat voivat samaistua tohon hommaan hyvinkin.
Mä oisin pienenä ollut todella onnellinen jos vanhempani olisi eronnut. Olisi ollut näitä aikuisuuden stressi häiriöitä vähemmän.
Lapset ja perheet on erilaisia. Eri ihmisille sopii erilaiset järjestelyt. En mä ainakaan tuomitse yhtään kaveria kuka hehkuttaa lapsivaapaatansa. Eikä se lapsi pakosta siitä katkeroidu vanhempana, jos kumminkin molemmat vanhemmat rakastaa ja välittää lapsestansa, hehkutuksesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapsen isän kans yhteishuoltajuus, mutta lapsi asuu mun luona pääosin. Joka toinen viikonloppu on isällään ja siinäkin joustetaan hyvin puolin ja toisin jos tarve -> esim. Lapsi ei reissaa kipeänä mihkään...
Joulu- ja kesäloma on jaettu suurinpiirtein puoliksi. Joululomalla yhden viikon on isällään, loput kotona ja kesälomalla on kaksi viikkoa isällään viikon jaksoissa.Viikkoviikko-systeemi olis varmaan mulle ihan kiva helpotus, mutta se olis meidän 6-vuotiaalle ihan liikaa hyppäämistä, vaikka isä asuu ihan lähellä meitä. On jo noista viikonlopuista usein tosi väsynyt.
Joskus kun muksu on jotai 10-v niin ehkä alkaa pidennetyt joka toiset viikonloput eli 2krt kuussa vaikka pe-ma tai to-su, sitten vielä isompana vielä yksi vuorokausi lisää. Siinä ihan maksimit.
Ja isä on myös tyytyväinen tähän järjestelyyn, koska toimii muksulla hyvin.En ymmärrä missä järki ja oikeus raahata jotain 2-vuotiasta joka toinen viikko isälleen ja joka toinen äidilleen. Siis kokeilkaapa aikuiset itse muuttaa ja pakata vaatteet yms aina viikon välein.
Kyllä reissu työtä tekevät vanhemmat voivat samaistua tohon hommaan hyvinkin.
Mä oisin pienenä ollut todella onnellinen jos vanhempani olisi eronnut. Olisi ollut näitä aikuisuuden stressi häiriöitä vähemmän.
Lapset ja perheet on erilaisia. Eri ihmisille sopii erilaiset järjestelyt. En mä ainakaan tuomitse yhtään kaveria kuka hehkuttaa lapsivaapaatansa. Eikä se lapsi pakosta siitä katkeroidu vanhempana, jos kumminkin molemmat vanhemmat rakastaa ja välittää lapsestansa, hehkutuksesta huolimatta.
Hei kuule, et sinä aikuisena ihmisenä ihan samalle tunnetasolle pääse samaistumaan reissutyötätekevänä kun mitä tässä maailmassa vasta 2-vuotias pieni ihminen muuttamassa kotiaan viikon välein vanhempiensa välillä.
Hyvä kun tuon ikäinen edes tietää viikonpäivät.
En ole eroa kritisoinutkaan, ero voi olla myös se terveellisin vaihtoehto perheelle. Mutta tuo asumisjärjestely viikon välein on absurdi. Ihan tosissaan miettikää nyt vähän..
Käyttäjä2513 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole vaan ihanaa että saa elämänsä takaisin edes viikoksi kerrallaan? Jos mulla olisi lapsia, ihan taatusti juhlisin ja juhlistaisin sitä, että viikon ajan saa elää, mennä ja hengittää vapaasti. Siksi en ole niitä lapsia tehnytkään, elämä yhtä juhlaa koko ajan.
Älä ihmeessä teekkään, olet liiansairas siihen.
Taidat itse olla "liiansairas" kun kirjoittelet tommoista soopaa muista ihmisistä vain sen perusteella, että ovat erilaisia kuin sinä eivätkä halua lapsia :D
Itselle tuli ensimmäisenä mieleen sääli, jos se juhliminen on se elämän tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
Jep, mutta kuitenkin. Lapsilla pitää olla oikeus päättää missä ovat. Ei äiti tai isä voi kylmästi päättää, etten nyt halua teitä kun on niin tärkeitä menoja. Ei vaan voi.
Lapsista hankkiudutaan eroon ja heitä ei halua nähdäkään, mikään aikataulu ei enää jousta eikä lasten tuntemusten mukaan jousteta, kun vanhemmat ( yleensä) naitattavat itseään uudella kumppanilla.
Elämä jatkuu ja vapaus ja lapset ovat tiellä.
Näin se vain menee ja se on oksettavaa.
Ei lapsia pidä opettaa siihen, että koko maailma pyörii heidän tahtonsa mukaan. Yhteiseen hiileen puhaltamisen taito on se, millä he menestyvät elämässä jatkossakin. Kaikki, vanhemmat ja lapset ovat tasan yhtä arvokkaita, jokaista kuunnellaan ja päätökset tehdään sen perusteella, mistä on eniten iloa tai vähiten haittaa kokonaisuutta katsoen. Jos jompi kumpi vanhemmista tahtoo viikon loman vaikka uuden kumppanin kanssa, se hänelle suotakoon. Toisaalta jos lapsia on useampi, voi joku heistä haluta olla ainoana lapsena toisen vanhemman kanssa viikon, se hänelle suotakoon. Lapsien on hyvä oppia kunnioittamaan vanhempiaan ja olemaan heitä kohtaan hyväntahtoisia, ei itsekkäitä mulle kaikki, minä olen tärkein! Ja sama asenne vanhemmilla lapsiaan kohtaan.
Ap tässä. Keskustelu polveilee hurjasti mm. avioeron oikeutukseen. Itsehän aloituksessa pääasiassa kritisoin sitä, että vanhemmat eivät halua olla lastensa "käytettävissä" lapsivapailla viikoilla, vaan pidetään tiukasti kiinni siitä omasta laatuajasta. Itselleni tuollainen itsekäs ajattelutapa vain on niin vieras, että halusin tuoda julki ihmetykseni asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Musta ainakin olisi hirveää, jos joutuisin olemaan vuoroviikoin erossa lapsestani.
Minusta olisi hirveää, jos joutuisin olemaan vuoroviikoin lapsen kanssa. Näin erilaisia me olemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimetönn kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka koitatte sellaista vääntää. Olen lapset hankkinut ja mun ovi tulee aina olemaan heille auki. Piste. Se ei ole ihana ajatus, se on äitiyttä. Sinne salillekkin pääsee nykyään ihan jokainen perheellinen tai totaaliyyhoo kun on kaikenmaailman lapsiparkit keksitty. Enkä edes kuvittele lähteväni matkoille tuosta vaan ilman lapsia, jos tarve tulisi niin eihän tuo järjestely mitenkään sitä estä, etteikö voisi sopia satunnaista pitempää hoitoa isän tai esim isovanhempien kanssa. Se tarkoitti vain sitä, että minä en tule pakottamaan lapsiani viettämään x päivää kuukaudessa poissa kotoa, jotta äiti saa säännöllisesti omaa aikaa.
Lisäksi nämä kaikki ongelmat ratkeaa itsestään lasten kasvaessa. Selvää tässä nyt on se, että moni tosiaan ei vain kestäisi sitä että joutuu olemaan 24/7 lastensa saatavilla.
Erittäin vaikea kuvitella että mieheni alkaisi kiristämään lapsilla tai kävelemään heidän ylitseen. Erittäin vaikea. Hän on maailman kiltein eikä kyllä kostaisi lastensa kautta mitään, ellei sitten yhtäkkiä saa jotain kasvainta päähänsä joka muuttaisi personallisuuden täysin. En siis voi väittää että tämä toimisi kaikkien miesten kanssa, onhan niissäkin seinähulluja joka lähtöön. Voi myös olla että eritoten poika valitsisi olla enemmän isänsä luona ihan itse. Hyväksyisin sen täysin.
Kun et elä tätä elämää, et voi puhua ja suunnitella ja kertoa, miten sinä tekisit. Kokemuksen jälkeen voisit rehvastella. Niin ja siis sinä dumppaisit lapset jonnekin salin lapsiparkkiin? Vaikka toinen vanhempi voidi hoitaa? Sehän on fiksua! Kyllä.
No todellakin voin suunnitella ja kertoa mitä tekisin jos ero tulisi :,D Ollaan myös puhuttu asiasta miehen kanssa ja jaettu ajatuksia. Mikäs pikkuhitleri sinä olet kun päätät ihmisten ajatuksistakin jo? En rehvastele. Kerroin omasta kokemuksesta lapsena, eli todellaki tiedän mitä se oli lapsen näkökulmasta, vaikka vanhemmat ei edes riidelleet. Ero oli mitä siistein ja on edelleen. Tutkimustenkin mukaan etenkin viikko-viikkosysteemit ei ole lapsille hyviä.
Parashan olisi jos vanhemmat vaihtaisi sitä kotia eikä lapset. He voinee rehvastella, ketkä niin pystyy toimimaan!
No eipä sunkaan tarinassa juuri ole rakkautta isää kohtaan! Muistat pahalla, että jouduit lattialla nukkumaan. Onneksi et ole minun lapseni.
Kurja tilanne sinulla, mutta eihän tässä eroa kritisoitu, varsinkaan väkivaltatilanteessa. Vaan sitä hehkutusta somessa kun jeeee nyt elämä alkaa jeeeed kun ei viikkoon tarvi omia kakaroita katsella nurkissaan. Se on minustakin tosi mautonta vaikken aloittaja olekaan.