Lue keskustelun säännöt.
LAPSIVAPAA viikko... nyt oikeesti hei aikuiset ihmiset!!
01.04.2017 |
Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?
Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.
Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen rikkinäisestä perheestä siinä mielessä, että vanhempieni olisi pitänyt erota, mutta he eivät tehneet niin. Se katkera, kaunainen ja riitaisa ilmapiiri oli aivan hirvittävä. Toivoisin, että kaikki jotka sellaisissa tilanteissa jäävät yhteen muka "lasten takia", miettisivät, miltä lapsesta tuntuu elää vihan keskellä. Siksi minua jotenkin aina mietityttää, että eroperheistä puhutaan rikkinäisinä...todellisuudessa on liikaa ydinperheitä, jotka ovat niin rikki, että sen korjaa vain ero.
Ehkä vanhemmatkin pelkäävät eroa niin, että keksivät tällaisia verukkeita, koska kyllähän mm. taloudellinen tilanne huononee. Nostan hattua kaikille näissä olosuhteissa eronneille, se on todellista lasten edun ajattelemista.
Niinkuin ei olisi muita vaihtoehtoja... ensin kannattaa vähän katsoa kenen kanssa lisääntyy, ja sitten vaikka terapioida itseään sen verran että pystyy elämään siinä parisuhteessa ja itse hankkimassaan perheessä ilman vihaa ja toisen kaltoinkohtelua. Harvassa on ne jotka joutuvat eroamaan siksi että puoliso kesken liiton muuttuu alkoholistiksi tms vakavaa.
Lapset voi paremmin niissä perheissä missä vanhemmat huolehtii heistä yhdessä hyvissä väleissä ja lapsella on yksi koti. Vanhempien välinen romanttinen rakkaus on lapsille toissijaista. Tutkimusten mukaan etenkin lasten varhaislapsuudessa tapahtuva ero on lapsille iso kriisi, jos mahdollista niin eroa tulisi aina lykätä pikkulapsiajan yli.
Itse näen lasten hankkimisen yhteisenä sopimuksena ja siitä on pidettävä kiinni ainakin siihen saakka että lapset kasvaa isoiksi. Oma epämukavuus ei kyllä oikeuta käyttäytymään julmasti perheenjäseniä kohtaan. Jos ei tähän pysty sitoutumaan, varmaan kannattaisi miettiä sitä vapaaehtoista lapsettomuutta, ettei tulisi lisää näitä heittopusseja. Jotka ei valinneet saada tänne syntyä, sen valinnan teki vanhemmat. Tämäkin keskustelu keskittyy pitkälti vanhempien omiin tuntemuksiin. Sitten on ne jotka on lapsena kokeneet vääryyttä ydinperheessä, vajaavaisten vanhempien vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimetönn kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka koitatte sellaista vääntää. Olen lapset hankkinut ja mun ovi tulee aina olemaan heille auki. Piste. Se ei ole ihana ajatus, se on äitiyttä. Sinne salillekkin pääsee nykyään ihan jokainen perheellinen tai totaaliyyhoo kun on kaikenmaailman lapsiparkit keksitty. Enkä edes kuvittele lähteväni matkoille tuosta vaan ilman lapsia, jos tarve tulisi niin eihän tuo järjestely mitenkään sitä estä, etteikö voisi sopia satunnaista pitempää hoitoa isän tai esim isovanhempien kanssa. Se tarkoitti vain sitä, että minä en tule pakottamaan lapsiani viettämään x päivää kuukaudessa poissa kotoa, jotta äiti saa säännöllisesti omaa aikaa.
Lisäksi nämä kaikki ongelmat ratkeaa itsestään lasten kasvaessa. Selvää tässä nyt on se, että moni tosiaan ei vain kestäisi sitä että joutuu olemaan 24/7 lastensa saatavilla.
Erittäin vaikea kuvitella että mieheni alkaisi kiristämään lapsilla tai kävelemään heidän ylitseen. Erittäin vaikea. Hän on maailman kiltein eikä kyllä kostaisi lastensa kautta mitään, ellei sitten yhtäkkiä saa jotain kasvainta päähänsä joka muuttaisi personallisuuden täysin. En siis voi väittää että tämä toimisi kaikkien miesten kanssa, onhan niissäkin seinähulluja joka lähtöön. Voi myös olla että eritoten poika valitsisi olla enemmän isänsä luona ihan itse. Hyväksyisin sen täysin.
Kun et elä tätä elämää, et voi puhua ja suunnitella ja kertoa, miten sinä tekisit. Kokemuksen jälkeen voisit rehvastella. Niin ja siis sinä dumppaisit lapset jonnekin salin lapsiparkkiin? Vaikka toinen vanhempi voidi hoitaa? Sehän on fiksua! Kyllä.
No todellakin voin suunnitella ja kertoa mitä tekisin jos ero tulisi :,D Ollaan myös puhuttu asiasta miehen kanssa ja jaettu ajatuksia. Mikäs pikkuhitleri sinä olet kun päätät ihmisten ajatuksistakin jo? En rehvastele. Kerroin omasta kokemuksesta lapsena, eli todellaki tiedän mitä se oli lapsen näkökulmasta, vaikka vanhemmat ei edes riidelleet. Ero oli mitä siistein ja on edelleen. Tutkimustenkin mukaan etenkin viikko-viikkosysteemit ei ole lapsille hyviä.
Parashan olisi jos vanhemmat vaihtaisi sitä kotia eikä lapset. He voinee rehvastella, ketkä niin pystyy toimimaan!
No eipä sunkaan tarinassa juuri ole rakkautta isää kohtaan! Muistat pahalla, että jouduit lattialla nukkumaan. Onneksi et ole minun lapseni.
Ja minunko pitäisi nyt olla pahoillani etten ole sinun lapsesi? Minulla on omat vanhemmat enkä sinua edes haluaisi, kiitos vain.
En tajua miten se liittyy rakkauteen isääni kohtaa, että koin ahdistavana kun jouduin 11-vuotiaana lähtemään omasta kodista pois joka toinen vkl. Rakastin isääni ja ennenkaikkea toivoin vanhempien yhteenpaluuta. Jonka he lopulta tekikin, se oli meille lapsille mitä suurin helpotus. Erosivat sitten uudestaan kun muutettiin omillemme. Edelleen suren sitä ettei minulla enää ole lapsuudenkotia niinkuin toisilla on. Mutta aikuisena en enää ole vanhempien eron ja päätösten armoilla.
Lapset eivät ole mitään tyhmiä. He vaistoavat, jos eivät ole toivottuja. Toki jotkut osaavat myös lukea, eli voivat somesta lukea, miten isä tai äiti nauttii, kun heillä on lapsista vapaata. Vanhemmat jotka nauttivat siitä, että heillä on jokatoinen viikko vapaata omista lapsistaan, valittavat sitten vanhana, kun lapset eivät ota yhteyttä, eivätkä tule käymään. Lapset ovat jo pienenä vaistonneet, että isä tai äiti nauttii siis, kun heitä ei ole. Sitten saakin lopulta koko loppuelämän vapaata omista lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimetönn kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka koitatte sellaista vääntää. Olen lapset hankkinut ja mun ovi tulee aina olemaan heille auki. Piste. Se ei ole ihana ajatus, se on äitiyttä. Sinne salillekkin pääsee nykyään ihan jokainen perheellinen tai totaaliyyhoo kun on kaikenmaailman lapsiparkit keksitty. Enkä edes kuvittele lähteväni matkoille tuosta vaan ilman lapsia, jos tarve tulisi niin eihän tuo järjestely mitenkään sitä estä, etteikö voisi sopia satunnaista pitempää hoitoa isän tai esim isovanhempien kanssa. Se tarkoitti vain sitä, että minä en tule pakottamaan lapsiani viettämään x päivää kuukaudessa poissa kotoa, jotta äiti saa säännöllisesti omaa aikaa.
Lisäksi nämä kaikki ongelmat ratkeaa itsestään lasten kasvaessa. Selvää tässä nyt on se, että moni tosiaan ei vain kestäisi sitä että joutuu olemaan 24/7 lastensa saatavilla.
Erittäin vaikea kuvitella että mieheni alkaisi kiristämään lapsilla tai kävelemään heidän ylitseen. Erittäin vaikea. Hän on maailman kiltein eikä kyllä kostaisi lastensa kautta mitään, ellei sitten yhtäkkiä saa jotain kasvainta päähänsä joka muuttaisi personallisuuden täysin. En siis voi väittää että tämä toimisi kaikkien miesten kanssa, onhan niissäkin seinähulluja joka lähtöön. Voi myös olla että eritoten poika valitsisi olla enemmän isänsä luona ihan itse. Hyväksyisin sen täysin.
Kun et elä tätä elämää, et voi puhua ja suunnitella ja kertoa, miten sinä tekisit. Kokemuksen jälkeen voisit rehvastella. Niin ja siis sinä dumppaisit lapset jonnekin salin lapsiparkkiin? Vaikka toinen vanhempi voidi hoitaa? Sehän on fiksua! Kyllä.
No todellakin voin suunnitella ja kertoa mitä tekisin jos ero tulisi :,D Ollaan myös puhuttu asiasta miehen kanssa ja jaettu ajatuksia. Mikäs pikkuhitleri sinä olet kun päätät ihmisten ajatuksistakin jo? En rehvastele. Kerroin omasta kokemuksesta lapsena, eli todellaki tiedän mitä se oli lapsen näkökulmasta, vaikka vanhemmat ei edes riidelleet. Ero oli mitä siistein ja on edelleen. Tutkimustenkin mukaan etenkin viikko-viikkosysteemit ei ole lapsille hyviä.
Parashan olisi jos vanhemmat vaihtaisi sitä kotia eikä lapset. He voinee rehvastella, ketkä niin pystyy toimimaan!
No eipä sunkaan tarinassa juuri ole rakkautta isää kohtaan! Muistat pahalla, että jouduit lattialla nukkumaan. Onneksi et ole minun lapseni.
Melko ehdollista on sinun rakkautesi. Jos erossa ei kestäisi edes noin pientä negatiivista tunnetta omalta lapselta, niin melko omanapainen vanhempi pitää olla.
"Jos rakastat äitiä/isää, hyväksyt että me päätimme nyt näin"
Minä myönnän käyttäväni joskus sanaa lapsivapaa, koska lapseton on väärä sana. Ehkä se sit jotakuta ärsyttää.
Mä en ole lapseton minään hetkenä. Isiviikoilla mun lapset saa ihan vapaasti soitella ja viestitellä mulle, voidaan nähdäkin. Sama toisin päin.
Kun mulla ei ole lapset luonani, se ei ole lapsetonta aikaa, vaan lapsivapaata aikaa. Joskus tosi tylsää, ankeeta ja ikävää aikaa, joskus tosi rentoa, iloista ja nautinnollista aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsivapaa alkaa suunnilleen silloin kun kakara muuttaa omilleen ! Eikä huolehtimisesta pääse kokonaan irti silloinkaan.Lopullisesti lapsivapaan voitaneen katsottavan alkaneen kun roolit kääntyvät päälaelleen.
Lapsivapaa somehehkutukset ärsyttävät myös niitä vanhempia, joilla ei ole tukiverkostoa jättää lapsia mihinkään.
Ja saattaa myös olla, että näissä perheissä tullut avioero saa hehkuttamaan sitä lapsivapaata aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2513 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole vaan ihanaa että saa elämänsä takaisin edes viikoksi kerrallaan? Jos mulla olisi lapsia, ihan taatusti juhlisin ja juhlistaisin sitä, että viikon ajan saa elää, mennä ja hengittää vapaasti. Siksi en ole niitä lapsia tehnytkään, elämä yhtä juhlaa koko ajan.
Älä ihmeessä teekkään, olet liiansairas siihen.
Taidat itse olla "liiansairas" kun kirjoittelet tommoista soopaa muista ihmisistä vain sen perusteella, että ovat erilaisia kuin sinä eivätkä halua lapsia :D
Itselle tuli ensimmäisenä mieleen sääli, jos se juhliminen on se elämän tarkoitus.
Mutta eihän tuossa sanottu edes, että juhliminen on elämän tarkoitus. "Saa elää, mennä ja hengittää vapaasti" oli se mistä toi lapseton kertoi nauttivansa. Joo, tietenkään ei sovi vanhemmaksi jos kokee, ettei lasten kanssa saa elää ja hengittää vapaasti, mutta siksi toi lapseton ei lapsia ole tehnytkään.
Yllätys yllätys, kaikki meistä eivät vain halua sitä lapsiperhe-elämää. Kaikki eivät halua olla läsnä lapsia varten 24/7. Ei silloin ole liian sairasta olla tekemättä lapsia, sehän on vaan fiksua jos ei halua olla sidoksissa lapsiin niin kuin hyvä vanhemmuus edellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viikko- viikko ja kumpikaan vanhemmista ei suostunut muuhun.
Kun lapset ovat minulla, teen 2 h lyhyempää työpäivää ja taas kun lapset ovat isällään, teen toisinpäin.
Mies matkustaa työssään paljon ja hänen nykyinen vaimonsa on myös paljon lasten kanssa. Kun hän on poissa, entiset appivanhemmat auttavat mutta myös minä joustan.Lapset käyvät kerran vuodessa puhumassa ammattilaiselle miten vanhempien ero tuntuu heissä ja saamme aina arvion, ovat sopeutuneet . Miehen työnantajan työterveydenhuoltoon kuuluu erikoislääkärikäyntejä ja kun muuten on terve, on ne käytetty näin.
Pari v sitten työpaikalla oli yt-neuvottelut ja saimme kaikki lomautusta. Otin joulukuun vapaaksi, pääsin kauppaan jouluapulaiseksi. Olin töissä joka päivä kun kauppa oli auki, kaikki tunnit mitkä oli auki. Sain paikan pimeenä. Ex jousti niin että lapset tulivat minulle aattona klo 13 ja kävi hakemassa Tapanina kun lähdin töihin .
Ex voi vuokrata työpaikkansa kautta "kesämökin" Sveitsistä ja lapset ovat siellä aina koko heinäkuun. Ovat olleet jo vuosia.
Ovat sitten vastaavasti minulla elokuun.Arki toimii, kun kaikki joustaa ja lapset tajuavat kaikki heidän ympärillään olevat aikuiset rakastavat heitä.
Kenen etu mielestäsi on tuo, että vuoroviikoista pidetään niin tiukasti kiinni, että lapset menevät isälleen, vaikka tämä ei edes olisi kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Eroaa täysin. Siellä äidin kotona ei ole toista vanhempaa hoitamassa salireissun ajan lapsia. Sinä et näköjään kekannut pointtia.
Riippuu nyt varmaan siitä, minkä ikäisistä lapsista puhutaan. Kouluikäiset pärjäävät kyllä salireissun ajan ilman lastenhoitajaa, päiväkoti-ikäiset eivät. Tosin päiväkoti-ikäisillä tätä viikko-viikko-periaatetta ei pitäisi vielä suosiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Viittaan tuohon viimeiseen kappaleeseen: Se on ihan se ja sama mitä sinä päätät siltä varalta, että joskus mahdollisesti eroat. Kun sinä joudut sopeutumaan siihen, mitä kaikkea exäsi vaatii, vaikka ne vaatimukset on täysin älyttömiä. Kun on narsistisen exän kanssa joutunut oikeudessa sopimaan tapaamisajat niin niitä noudatetaan kyllä minuutilleen ihan riippumatta siitä, mitä sinä tai edes lapset siihen sanoo. Kas kun et voi koskaan tietää, onko se eron toinen osapuoli täysin mahdoton tapaus.
Kun lapsi ei näitä taustoja välttämättä edes omien vanhempiensa suhteesta tiedä. Minä en ole kertonut nyt jo aikuisille lapsilleni, miten hirveän tappelun olen heidän isänsä kanssa joutunut käymään kaikesta heihin liittyvästä. En halua mustamaalata lapsille heidän isäänsä, johon he kuitenkin ovat kiintyneitä.
Ohis, mutta miten niin ei voi tietää? Eihän se eron toinen osapuoli ole mikään umpivieras ihminen, vaan oma ex-puoliso, jonka kanssa on oltu yhdessä vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäin miettimään tuota että miltä lapsesta tuntuu myöhemmin lukea somesta miten vanhempi on hehkuttanut lapsivapaata ja se on kyllä ihan totta.. Olen miettinyt asiaa yhden tuttavani kohdalla nyt jo, heillä on uusperhekuvio pystyssä ja vanhin lapsista on jo teini-ikäinen ja näkee perheen äidin hehkutukset somessa siitä kun vihdoin alkaa oikea loma kun lapset lähti muualle tai siitä miten pitkään (=ehkä jopa kuukausi edellisestä kerrasta) odotettu lapsivapaa viikonloppu voi alkaa. Mahtaa olla nuorella hyvä mieli lukea tuollaisia.. Ne äidin päivitykset on oikeasti ihan häpeämättömän suoria, ei jää epäselväksi että on odotettu sitä että lapset saadaan pois jaloista eikä se että nyt voi vihdoin tehdä jotain hauskaa kaksin miehen kanssa.
Samanlaisia päivityksiä perhe-elämästä ei ole juuri ollenkaan, ehkä pari kertaa vuodessa tyyliin jotkut kevätjuhlat ja se kesäloman ainoa yhteinen mökkiviikko kaikkien lasten kanssa. Eikä kyse ole siitä etteikö lasten kotona ollessa ehtisi someen, ehtii kyllä ja juttua tulee mutta sävy on täysin eri.
En väitä ettenkö itsekin iloitsisi siitä kun joskus pääseekin vapaalle mutta en ikinä haluaisi pahoittaa lasteni mieltä kirjoittelemalla someen siitä miten ihanaa minulla on kun vihdoin pääsin heistä eroon hetkeksi!
Kyllä lapset aistivat sen asenteen ilman someakin.Monella vuoroviikko-systeemissä eläneellä lapsella on eri käsitys "kahden kodin ihanuudesta" kuin vanhemmillaan; siinä missä vanhemmat näkevät asian rikkautena (lapsilla on kaksi kotia, vanhemmilla vuoroviikoin perhearkea ja lapsivapaata), on monella lapsella olo, että heillä ei ole yhtään oikeaa kotia, vaan molemmissa he ovat vain käymässä ja vanhemmat laskevat sekunteja siihen, että lapset häipyvät toiselle vanhemmalle, jotta lapsivapaa voi alkaa. Monesti myös lapsen kaipaama tavara on juuri siellä toisen vanhemman kotona, eikä sitä saa ilman lupaa käydä hakemassa. Millainen koti se sellainen on, johon ei saa mennä ilman lupaa?
Eroperheen lapsi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tulen rikkinäisestä perheestä siinä mielessä, että vanhempieni olisi pitänyt erota, mutta he eivät tehneet niin. Se katkera, kaunainen ja riitaisa ilmapiiri oli aivan hirvittävä. Toivoisin, että kaikki jotka sellaisissa tilanteissa jäävät yhteen muka "lasten takia", miettisivät, miltä lapsesta tuntuu elää vihan keskellä. Siksi minua jotenkin aina mietityttää, että eroperheistä puhutaan rikkinäisinä...todellisuudessa on liikaa ydinperheitä, jotka ovat niin rikki, että sen korjaa vain ero.
Ehkä vanhemmatkin pelkäävät eroa niin, että keksivät tällaisia verukkeita, koska kyllähän mm. taloudellinen tilanne huononee. Nostan hattua kaikille näissä olosuhteissa eronneille, se on todellista lasten edun ajattelemista.
Niinkuin ei olisi muita vaihtoehtoja... ensin kannattaa vähän katsoa kenen kanssa lisääntyy, ja sitten vaikka terapioida itseään sen verran että pystyy elämään siinä parisuhteessa ja itse hankkimassaan perheessä ilman vihaa ja toisen kaltoinkohtelua. Harvassa on ne jotka joutuvat eroamaan siksi että puoliso kesken liiton muuttuu alkoholistiksi tms vakavaa.
Lapset voi paremmin niissä perheissä missä vanhemmat huolehtii heistä yhdessä hyvissä väleissä ja lapsella on yksi koti. Vanhempien välinen romanttinen rakkaus on lapsille toissijaista.
En puhunutkaan romanttisesta rakkaudesta, tai alkoholismista, vaan välien totaalisesta tulehtumisesta. Vai että lapset voi paremmin perheissä, missä vanhemmat huolehtii heistä hyvissä väleissä. No älä.
Joskus se vain ei ole mahdollista, ja silloin kaksi kotia on parempi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?
Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.
Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.
Mä en tiedä millaisten linssien läpi sä oikein luet näitä juttuja, mutta usea mun tuntema lapsivapaata viikkoa nauttiva äiti on ollut ennen näitä järjestelyitä se, joka on ollut lapsissa kiinni 24/7 täysin omalla kustannuksellaan kun äijä liitää ties missä. Jos on ollut jotain yhteisiä pariskunnan menoja ja lapsi/lapset ovat tulleet kipeäksi, se on ollut mies kun on lähtenyt naisen jäädessä kotiin. Samalla taloutta on pyörittänyt nainen ja siivonnut jopa miehenkin jäljet. Näissä suhteissa tuskin on seksiä ehditty ihmeemmin harrastaa ja tuskin on ehditty salille kuin kerran kuussa. Kerrankin kun on omaa aikaa, se todellakin käytetään itseensä, että jaksaa taas olla vanhempi. Sitä paitsi ei se vanhemmuus katoa, mutta ei se silti tarkoita sitä että noina viikko-viikko- vuoroina pitäisi joustaa oman ajan käyttönsä takia ellei ole sairaalahoitoa vaativa vaiva. Mä ymmärrän ton joustamattomuuden hyvin, koska muuten saisi taipua jatkuvasti ja se on yleensä se toinen joka sitä vaatii. Mä olisin äitinä yhtä jämäkkä tossa kuin nämä kuvaamasi naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2513 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole vaan ihanaa että saa elämänsä takaisin edes viikoksi kerrallaan? Jos mulla olisi lapsia, ihan taatusti juhlisin ja juhlistaisin sitä, että viikon ajan saa elää, mennä ja hengittää vapaasti. Siksi en ole niitä lapsia tehnytkään, elämä yhtä juhlaa koko ajan.
Älä ihmeessä teekkään, olet liiansairas siihen.
Taidat itse olla "liiansairas" kun kirjoittelet tommoista soopaa muista ihmisistä vain sen perusteella, että ovat erilaisia kuin sinä eivätkä halua lapsia :D
Itselle tuli ensimmäisenä mieleen sääli, jos se juhliminen on se elämän tarkoitus.
Mutta eihän tuossa sanottu edes, että juhliminen on elämän tarkoitus. "Saa elää, mennä ja hengittää vapaasti" oli se mistä toi lapseton kertoi nauttivansa. Joo, tietenkään ei sovi vanhemmaksi jos kokee, ettei lasten kanssa saa elää ja hengittää vapaasti, mutta siksi toi lapseton ei lapsia ole tehnytkään.
Yllätys yllätys, kaikki meistä eivät vain halua sitä lapsiperhe-elämää. Kaikki eivät halua olla läsnä lapsia varten 24/7. Ei silloin ole liian sairasta olla tekemättä lapsia, sehän on vaan fiksua jos ei halua olla sidoksissa lapsiin niin kuin hyvä vanhemmuus edellyttää.
Mutta jo se, että pitää tulla tämmöiseen ketjuun avautumaan, niin kertoo siitä, että ei olekaan sinut päätöstensä kanssa. Elämä ei taida ollakaan yhtä juhlaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?
Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.
Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.Mä en tiedä millaisten linssien läpi sä oikein luet näitä juttuja, mutta usea mun tuntema lapsivapaata viikkoa nauttiva äiti on ollut ennen näitä järjestelyitä se, joka on ollut lapsissa kiinni 24/7 täysin omalla kustannuksellaan kun äijä liitää ties missä. Jos on ollut jotain yhteisiä pariskunnan menoja ja lapsi/lapset ovat tulleet kipeäksi, se on ollut mies kun on lähtenyt naisen jäädessä kotiin. Samalla taloutta on pyörittänyt nainen ja siivonnut jopa miehenkin jäljet. Näissä suhteissa tuskin on seksiä ehditty ihmeemmin harrastaa ja tuskin on ehditty salille kuin kerran kuussa. Kerrankin kun on omaa aikaa, se todellakin käytetään itseensä, että jaksaa taas olla vanhempi. Sitä paitsi ei se vanhemmuus katoa, mutta ei se silti tarkoita sitä että noina viikko-viikko- vuoroina pitäisi joustaa oman ajan käyttönsä takia ellei ole sairaalahoitoa vaativa vaiva. Mä ymmärrän ton joustamattomuuden hyvin, koska muuten saisi taipua jatkuvasti ja se on yleensä se toinen joka sitä vaatii. Mä olisin äitinä yhtä jämäkkä tossa kuin nämä kuvaamasi naiset.
Itse ajattelen täysin päinvastaisella tavalla. Eihän ydinperheessäkään vanhemmalla ole mitään 50% omaa aikaa, mistä pidetään kiinni. Ihan hullua jos joku vanhempi kuvittelee että viikko-viikko systeemissä hän on ansainnut itselleen joka toisen viikon omaa aikaa, mistä pitää kynsinhampain kiinni. Tämä on juuri sitä ajattelutyyliä, missä vanhemmuus loppuu heti kun exän takavalot vilkuttaa.
No mutta, ennen ero tarkoitti yleensä naiselle enemmän vastuunkantoa. Nykyisin se ilmeisesti tarkoittaa sitä että saa joka toisen viikon elää vapaana kuin taivaanlintu. Onpas kätevää, ei ihme kun erot on niin suosittuja nykyään.
Joidenkin eronneiden äitien toimintaa seuraamalla ei voi muuta kuin todeta, että tavoitteena heillä on olla mahdollisimman vähän lastensa kanssa. Näin käy siinä vaiheessa kun uusi kumppani astuu kuvioihin. Mies näyttää joillakin menevän jopa lasten edelle äidin tärkeysjärjestyksessä. Oman viikon aikana lapsi työnnetään vapaapäivinäkin päiväkotiin tai mummolaan, sen sijaan, että keksittäisiin kivaa yhteistä, lasta kehittävää tekemistä. Kyllä sääliksi käy niitä lapsia. Mietin, että onko lapset alunperinkin hankittu parisuhteen täydellistämiseksi ja kun suhdetta ei enää ole, ei enää osata rakentaa henkilökohtaista suhdetta lapseen, vaan vanhemmuudesta tulee sivuseikka äidin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/
Yksin lasten kanssa on vielä rankempaa verrattuna siihen että kaksi huoltajaa asuu saman katon alla. Eli se lapsiviikko on tavallista rankempi ja tuolloin kontrasti lapsivapaaseen viikkoon suurempi. Kyllä mä uskon että samaan aikaan voi välittää lapsistaan ja toisaalta rakastaa noita vapaita viikkojaan :)
Vanhempien kannalta varmasti hyvä systeemi, mutta miten kun ei kaikki lapset välttämättä jaksa psyykkisesti joka viikko vaihtuvaa kotia?
Asiasta kukkakeppiin en ikinä pysty ymmärtämään näitä vuoroviikkosysteemejä lemmikkien kanssa kun erotaan. Että eksät pompottelee koiraa, marsua tai kissaa kuin lasta vaikka kuukaudeksi kerrallaan? Jumpeliste. Ollaan eksässä kiinni se n. 15 vuottakin. Tässäkään ei eläimen hyvinvointia ajatella.
Ei kai se nyt yllätä, että vain harva tajusi pointtisi? Oikeassa olet.