Lue keskustelun säännöt.
LAPSIVAPAA viikko... nyt oikeesti hei aikuiset ihmiset!!
01.04.2017 |
Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?
Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.
Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.
Eroaa täysin. Siellä äidin kotona ei ole toista vanhempaa hoitamassa salireissun ajan lapsia. Sinä et näköjään kekannut pointtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävöin lapsia helvetisti ja olo sekä syli ja asunto tuntuvat kammottavan tyhjiltä, kun on isäviikko.
Olen kuitenkin oppinut nauttimaan, esim. siitä että saan ennen töihin lähtöä juoda kahvin rauhassa selvittämättä tappeluita, etsimättä kadonnutta sukkaa...
Tuo vuoroviikkosysteemi ei edes ole hyvä lapsille, olisi paras jos toinen saisi pitää lapsivapaata joka viikka, että olisi lapset hällä vain jokatoinen viikonloppu.
Mutta ei tässäkään asiassa koskaan lapsia ajatella, ajatellaan vain vanhempia, sitä että molemmat haluaa olla yhtä paljon lastensa kanssa ja molemmat haluaa myös yhtä paljon vapaata lapsista. Lasten tarpeet jää kakkosijalle. Ja sen näkee niistä lapsista.
Miettikääpä omalle kohdalle, että muutaisitte joka viikko eri paikkaan ja siihen vielä päälle ero toisesta vanhemmasta, koko ajan ikävä toista vanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Ikävöin lapsia helvetisti ja olo sekä syli ja asunto tuntuvat kammottavan tyhjiltä, kun on isäviikko.
Olen kuitenkin oppinut nauttimaan, esim. siitä että saan ennen töihin lähtöä juoda kahvin rauhassa selvittämättä tappeluita, etsimättä kadonnutta sukkaa...
Tämä juuri on se, mitä itse kaipaan. Ja en ymmärrä, miksi tällaisesta ei aikuinen saisi nauttia. Enkä todellakaan ymmärrä juuri äitien syyllistämistä, eronneiden tai vielä ydinperheessä olevien. Että miksi sitä omaa aikaa ei saisi kaivata, haluta ja saada viettää? Isät saa, aina vaan.
Nimetönn kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka koitatte sellaista vääntää. Olen lapset hankkinut ja mun ovi tulee aina olemaan heille auki. Piste. Se ei ole ihana ajatus, se on äitiyttä. Sinne salillekkin pääsee nykyään ihan jokainen perheellinen tai totaaliyyhoo kun on kaikenmaailman lapsiparkit keksitty. Enkä edes kuvittele lähteväni matkoille tuosta vaan ilman lapsia, jos tarve tulisi niin eihän tuo järjestely mitenkään sitä estä, etteikö voisi sopia satunnaista pitempää hoitoa isän tai esim isovanhempien kanssa. Se tarkoitti vain sitä, että minä en tule pakottamaan lapsiani viettämään x päivää kuukaudessa poissa kotoa, jotta äiti saa säännöllisesti omaa aikaa.
Lisäksi nämä kaikki ongelmat ratkeaa itsestään lasten kasvaessa. Selvää tässä nyt on se, että moni tosiaan ei vain kestäisi sitä että joutuu olemaan 24/7 lastensa saatavilla.
Erittäin vaikea kuvitella että mieheni alkaisi kiristämään lapsilla tai kävelemään heidän ylitseen. Erittäin vaikea. Hän on maailman kiltein eikä kyllä kostaisi lastensa kautta mitään, ellei sitten yhtäkkiä saa jotain kasvainta päähänsä joka muuttaisi personallisuuden täysin. En siis voi väittää että tämä toimisi kaikkien miesten kanssa, onhan niissäkin seinähulluja joka lähtöön. Voi myös olla että eritoten poika valitsisi olla enemmän isänsä luona ihan itse. Hyväksyisin sen täysin.
Kun et elä tätä elämää, et voi puhua ja suunnitella ja kertoa, miten sinä tekisit. Kokemuksen jälkeen voisit rehvastella. Niin ja siis sinä dumppaisit lapset jonnekin salin lapsiparkkiin? Vaikka toinen vanhempi voidi hoitaa? Sehän on fiksua! Kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos ymmärsin oikein niin sun lastesi toinen vanhempi jätti perhe-elämän ja viettää nyt elämäänsä kuin lapsensa unohtaneena. Se jäytää sun sieluasi niin että näet lapsiensa hylkääjiä kaikkialla, vaikka todellisuudessa et voi tietää mitä muut ihmiset käyvät elämässään ja vanhemmuudessaan läpi. Siellä voi olla tosi kipeitä juttuja taustalla ja ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sopeutuakseen siihen miten asiat on.
Sulla on suuri ihanne siitä kuinka vanhemmuuden tulisi täyttää koko elämä ja kaikki muu on toisarvoista. Pidä sinä se ajatus ja anna muiden pitää omansa. Syyllistäminen on muutenkin yksi huonoimpia tapoja lähestyä toista ihmistä, meitä muita vanhempia. Kuin yrittäisit kasvattaa nyt meitä vanhempiakin vastuuseemme. Kenelle sinä nämä asiat todellisuudessa haluaisitkaan sanoa?
Parhaimmillaan perhe-elämässä vastuu jälkikasvusta jakaantuu molemmille vanhemmille. Vuoroviikkosysteemissä yhteishuoltajien vastuun jakaantuminen on paljon selkeämpää, tarkkarajaisempaa. Jos minä olisin saanut valita, olisin mukana lapseni jokaisessa päivässä. Mutta en saanut, ja nyt yritän rakentaa elämääni parhaani mukaan. Haluatko sinä tuomita minut jos olen onnellinen kun lapsi on isällään?
Ap:han moitti niitä joilla se onnellisuus kumpuaa nimenomaan siitä LAPSIVAPAASTA. Kukaan ei sanonut että olisi väärin, jos saat onnentunteita pilkkimisestä silloin kun lapset on isällään. Go for it. Silloin vaan yleensä sanotaan että olipas ihana pilkkireissu, eikä "ihanaa, lapsivapaata, koko viikko pyhitetty omalle ajalle kippis!!!".
Niin että vapaus on jotain mistä vanhempi ei saa kokea hyvää oloa? Yritin aivan todella ymmärtää tätä syyllistäjien näkökulmaa, mutta ei mun varmaan tarvitse. Mukavaa sunnuntaita teille kaikille.
Riittää kun yrität ymmärtää lapsen näkökulman ylimääräisenä rasitteena esteenä hauskanpitoon. Sellainen rooli on raskas.
Vierailija kirjoitti:
Liekö se sitten ollut iso syy tällaisilla ihmisillä erota? Lapsiperhearki ei ollutkaan kivaa niin sitten erotaan, että saa lapsivapaata eikä tarvitsekaan enää ihan samalla tavalla ottaa vastuuta omista lapsistaan. Todella epäkypsää, vastuutonta ja surullista. :/
Hyvin kommentoitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävöin lapsia helvetisti ja olo sekä syli ja asunto tuntuvat kammottavan tyhjiltä, kun on isäviikko.
Olen kuitenkin oppinut nauttimaan, esim. siitä että saan ennen töihin lähtöä juoda kahvin rauhassa selvittämättä tappeluita, etsimättä kadonnutta sukkaa...
Tämä juuri on se, mitä itse kaipaan. Ja en ymmärrä, miksi tällaisesta ei aikuinen saisi nauttia. Enkä todellakaan ymmärrä juuri äitien syyllistämistä, eronneiden tai vielä ydinperheessä olevien. Että miksi sitä omaa aikaa ei saisi kaivata, haluta ja saada viettää? Isät saa, aina vaan.
On isiä jotka haluaisivat nähdä lasta enemmän kuin joka toinen viikonloppu. Tuttavilla oli ensin viikko viiko sopimus, sitten se muuttui tuohon joka toinen viikonloppusysteemiin, mutta isä näki lasta myös viikolla vei harrastuksiin jne. Sitten äiti päätti muuttaa 200 km päähän uuden puolison kanssa ja jäljelle jäi tuo joka toinen viikonloppu. Lapsi kaipaa isäänsä ja isä lastaan.
Meillä on viikko- viikko ja kumpikaan vanhemmista ei suostunut muuhun.
Kun lapset ovat minulla, teen 2 h lyhyempää työpäivää ja taas kun lapset ovat isällään, teen toisinpäin.
Mies matkustaa työssään paljon ja hänen nykyinen vaimonsa on myös paljon lasten kanssa. Kun hän on poissa, entiset appivanhemmat auttavat mutta myös minä joustan.
Lapset käyvät kerran vuodessa puhumassa ammattilaiselle miten vanhempien ero tuntuu heissä ja saamme aina arvion, ovat sopeutuneet . Miehen työnantajan työterveydenhuoltoon kuuluu erikoislääkärikäyntejä ja kun muuten on terve, on ne käytetty näin.
Pari v sitten työpaikalla oli yt-neuvottelut ja saimme kaikki lomautusta. Otin joulukuun vapaaksi, pääsin kauppaan jouluapulaiseksi. Olin töissä joka päivä kun kauppa oli auki, kaikki tunnit mitkä oli auki. Sain paikan pimeenä. Ex jousti niin että lapset tulivat minulle aattona klo 13 ja kävi hakemassa Tapanina kun lähdin töihin .
Ex voi vuokrata työpaikkansa kautta "kesämökin" Sveitsistä ja lapset ovat siellä aina koko heinäkuun. Ovat olleet jo vuosia.
Ovat sitten vastaavasti minulla elokuun.
Arki toimii, kun kaikki joustaa ja lapset tajuavat kaikki heidän ympärillään olevat aikuiset rakastavat heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
Jep, mutta kuitenkin. Lapsilla pitää olla oikeus päättää missä ovat. Ei äiti tai isä voi kylmästi päättää, etten nyt halua teitä kun on niin tärkeitä menoja. Ei vaan voi.
Lapsista hankkiudutaan eroon ja heitä ei halua nähdäkään, mikään aikataulu ei enää jousta eikä lasten tuntemusten mukaan jousteta, kun vanhemmat ( yleensä) naitattavat itseään uudella kumppanilla.
Elämä jatkuu ja vapaus ja lapset ovat tiellä.
Näin se vain menee ja se on oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Nimetönn kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka koitatte sellaista vääntää. Olen lapset hankkinut ja mun ovi tulee aina olemaan heille auki. Piste. Se ei ole ihana ajatus, se on äitiyttä. Sinne salillekkin pääsee nykyään ihan jokainen perheellinen tai totaaliyyhoo kun on kaikenmaailman lapsiparkit keksitty. Enkä edes kuvittele lähteväni matkoille tuosta vaan ilman lapsia, jos tarve tulisi niin eihän tuo järjestely mitenkään sitä estä, etteikö voisi sopia satunnaista pitempää hoitoa isän tai esim isovanhempien kanssa. Se tarkoitti vain sitä, että minä en tule pakottamaan lapsiani viettämään x päivää kuukaudessa poissa kotoa, jotta äiti saa säännöllisesti omaa aikaa.
Lisäksi nämä kaikki ongelmat ratkeaa itsestään lasten kasvaessa. Selvää tässä nyt on se, että moni tosiaan ei vain kestäisi sitä että joutuu olemaan 24/7 lastensa saatavilla.
Erittäin vaikea kuvitella että mieheni alkaisi kiristämään lapsilla tai kävelemään heidän ylitseen. Erittäin vaikea. Hän on maailman kiltein eikä kyllä kostaisi lastensa kautta mitään, ellei sitten yhtäkkiä saa jotain kasvainta päähänsä joka muuttaisi personallisuuden täysin. En siis voi väittää että tämä toimisi kaikkien miesten kanssa, onhan niissäkin seinähulluja joka lähtöön. Voi myös olla että eritoten poika valitsisi olla enemmän isänsä luona ihan itse. Hyväksyisin sen täysin.
Kun et elä tätä elämää, et voi puhua ja suunnitella ja kertoa, miten sinä tekisit. Kokemuksen jälkeen voisit rehvastella. Niin ja siis sinä dumppaisit lapset jonnekin salin lapsiparkkiin? Vaikka toinen vanhempi voidi hoitaa? Sehän on fiksua! Kyllä.
No todellakin voin suunnitella ja kertoa mitä tekisin jos ero tulisi :,D Ollaan myös puhuttu asiasta miehen kanssa ja jaettu ajatuksia. Mikäs pikkuhitleri sinä olet kun päätät ihmisten ajatuksistakin jo? En rehvastele. Kerroin omasta kokemuksesta lapsena, eli todellaki tiedän mitä se oli lapsen näkökulmasta, vaikka vanhemmat ei edes riidelleet. Ero oli mitä siistein ja on edelleen. Tutkimustenkin mukaan etenkin viikko-viikkosysteemit ei ole lapsille hyviä.
Parashan olisi jos vanhemmat vaihtaisi sitä kotia eikä lapset. He voinee rehvastella, ketkä niin pystyy toimimaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärrä miten ihmisillä on edes vara erota. Meillä menee kaikki rahat lasten lasten harrastuksiin, urheiluvälineisiin, vaatteisiin ym. Ihmeellistä, että erovanhemmilla on sitten vara matkustella ja käydä baarissa, kun asuntojakin pitää hankkia molemmille. Jääköhän lasten tarpeet vähemmälle?
Yhden lapsen perheet ovat pahimpia tässä muilla hoidattamisessa, piltti tarvitsee koko ajan muiden seuraa kun ei ole sisaruksia ja vanhemmat haluavat elää "lapsivapaasti".
Nytkin odottelen milloin rapusta kuuluu oven kolahdus ja naapurin lapsi soittaa meidän ovikelloa, kotona käykin sitten ehkä käskettäessä lounaalla ja taas palaa. Onneksi meillä on metsäretki suunnitelmissa, ehkä ehditään jossain välissä alta pois. Harmittaa lapsen puolesta mutta omia on kolme niin en halua aina raahata neljättä mukana kun autoonkaan ei mahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan tuo viikko-viikko-systeemi kuinka vahingollinen lapsille? Onko tutkittu mitenkään, mitä vaikutuksia sillä on pienelle keskeneräiselle ihmiselle, kun ei ole tavallaan yhtä kotia? On vain reppureissaamista viikosta toiseen eri ihmisten luona. Kuulostaa stressaavalta ja surulliselta.
Kuinka moni aikuinen suostuisi tuollaiseen?
Vierailija kirjoitti:
Tuo vuoroviikkosysteemi ei edes ole hyvä lapsille, olisi paras jos toinen saisi pitää lapsivapaata joka viikka, että olisi lapset hällä vain jokatoinen viikonloppu.
Mutta ei tässäkään asiassa koskaan lapsia ajatella, ajatellaan vain vanhempia, sitä että molemmat haluaa olla yhtä paljon lastensa kanssa ja molemmat haluaa myös yhtä paljon vapaata lapsista. Lasten tarpeet jää kakkosijalle. Ja sen näkee niistä lapsista.
Miettikääpä omalle kohdalle, että muutaisitte joka viikko eri paikkaan ja siihen vielä päälle ero toisesta vanhemmasta, koko ajan ikävä toista vanhempaa.
Ruotsissa vuoroviikkosysteemi on yleinen, mutta siellä ei lapsi vaihda kotia, vaan vanhemmat vaihtavat kotia vuoroviikoin.
Näin lapsi saa vanhempien erotessa säilyttää entisen kotinsa ja se tulee myös halvemmaksi, kun vanhemmat voivat tyytyä vaativompaan asuntoon.
Mutta tämä mallihan ei Suomessa vanhemmille käy, kun heidän hyvinvointi ja mukavuus menee lapsen edelle, vaikka lapset kokisi sen kuinka rankaksi tahansa.
Ja lapsivapaa-aika on käsittämätön, miten jotkut eivät edes muutamaa vuotta jaksa lapsiperheen elämää, kun pikkulapsi aika kestää vain muutaman vuoden.
Miten nämä jaksaisivat, jos lapsi tai puoliso sairastuisi tai vammautuisi pysyvästi, varmaan jo parin viikon päästä jättäisivät heitteille, jotta yhteiskunnalta järjestyisi laitospaikka,,kun eivät jaksa muutamaa vuotta hoitaa tervettä lasta. Lapsiperheen elämähän muuttuu kun lapsi täyttää5-6-vuotta tai siirtyy kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos ymmärsin oikein niin sun lastesi toinen vanhempi jätti perhe-elämän ja viettää nyt elämäänsä kuin lapsensa unohtaneena. Se jäytää sun sieluasi niin että näet lapsiensa hylkääjiä kaikkialla, vaikka todellisuudessa et voi tietää mitä muut ihmiset käyvät elämässään ja vanhemmuudessaan läpi. Siellä voi olla tosi kipeitä juttuja taustalla ja ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sopeutuakseen siihen miten asiat on.
Sulla on suuri ihanne siitä kuinka vanhemmuuden tulisi täyttää koko elämä ja kaikki muu on toisarvoista. Pidä sinä se ajatus ja anna muiden pitää omansa. Syyllistäminen on muutenkin yksi huonoimpia tapoja lähestyä toista ihmistä, meitä muita vanhempia. Kuin yrittäisit kasvattaa nyt meitä vanhempiakin vastuuseemme. Kenelle sinä nämä asiat todellisuudessa haluaisitkaan sanoa?
Parhaimmillaan perhe-elämässä vastuu jälkikasvusta jakaantuu molemmille vanhemmille. Vuoroviikkosysteemissä yhteishuoltajien vastuun jakaantuminen on paljon selkeämpää, tarkkarajaisempaa. Jos minä olisin saanut valita, olisin mukana lapseni jokaisessa päivässä. Mutta en saanut, ja nyt yritän rakentaa elämääni parhaani mukaan. Haluatko sinä tuomita minut jos olen onnellinen kun lapsi on isällään?
Ap:han moitti niitä joilla se onnellisuus kumpuaa nimenomaan siitä LAPSIVAPAASTA. Kukaan ei sanonut että olisi väärin, jos saat onnentunteita pilkkimisestä silloin kun lapset on isällään. Go for it. Silloin vaan yleensä sanotaan että olipas ihana pilkkireissu, eikä "ihanaa, lapsivapaata, koko viikko pyhitetty omalle ajalle kippis!!!".
Niin että vapaus on jotain mistä vanhempi ei saa kokea hyvää oloa? Yritin aivan todella ymmärtää tätä syyllistäjien näkökulmaa, mutta ei mun varmaan tarvitse. Mukavaa sunnuntaita teille kaikille.
Riittää kun yrität ymmärtää lapsen näkökulman ylimääräisenä rasitteena esteenä hauskanpitoon. Sellainen rooli on raskas.
Mielestäni vanhempi voi nauttia vapaudestaan ilman että lapselle syntyy tunnetta rasitteena olosta. Onneksi minulla on tässä 12 vuotta aikaa rakastaa lastani niin, ettei hänen uskonsa äidin rakkauteen horju jos kerron facebookissa olevani onnellinen omasta ajastani.
Vierailija kirjoitti:
Yhden lapsen perheet ovat pahimpia tässä muilla hoidattamisessa, piltti tarvitsee koko ajan muiden seuraa kun ei ole sisaruksia ja vanhemmat haluavat elää "lapsivapaasti".
Nytkin odottelen milloin rapusta kuuluu oven kolahdus ja naapurin lapsi soittaa meidän ovikelloa, kotona käykin sitten ehkä käskettäessä lounaalla ja taas palaa. Onneksi meillä on metsäretki suunnitelmissa, ehkä ehditään jossain välissä alta pois. Harmittaa lapsen puolesta mutta omia on kolme niin en halua aina raahata neljättä mukana kun autoonkaan ei mahdu.
Onko teidän perheen lapsilla kavereita? Vai pitääkö teidän lasten leikkiä vain keskenään?
Eroperheen lapsen pitää olla kotona? Meillä naapurissa oli 2 lapsen perhe, jonka isosiskon piti leikkiä pikkuveljen ksnssa. Kun isosisko tuli meille leikkimään lapsemme kanssa seurasi pikkuveli perässä.
Molemmat perheet tuossa vaiheessa ns. ydinperheitä, nykyään naapuriperhe on eronnut ja lapset äidillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vuoroviikkosysteemi ei edes ole hyvä lapsille, olisi paras jos toinen saisi pitää lapsivapaata joka viikka, että olisi lapset hällä vain jokatoinen viikonloppu.
Mutta ei tässäkään asiassa koskaan lapsia ajatella, ajatellaan vain vanhempia, sitä että molemmat haluaa olla yhtä paljon lastensa kanssa ja molemmat haluaa myös yhtä paljon vapaata lapsista. Lasten tarpeet jää kakkosijalle. Ja sen näkee niistä lapsista.
Miettikääpä omalle kohdalle, että muutaisitte joka viikko eri paikkaan ja siihen vielä päälle ero toisesta vanhemmasta, koko ajan ikävä toista vanhempaa.Ruotsissa vuoroviikkosysteemi on yleinen, mutta siellä ei lapsi vaihda kotia, vaan vanhemmat vaihtavat kotia vuoroviikoin.
Näin lapsi saa vanhempien erotessa säilyttää entisen kotinsa ja se tulee myös halvemmaksi, kun vanhemmat voivat tyytyä vaativompaan asuntoon.
Mutta tämä mallihan ei Suomessa vanhemmille käy, kun heidän hyvinvointi ja mukavuus menee lapsen edelle, vaikka lapset kokisi sen kuinka rankaksi tahansa.
Ja lapsivapaa-aika on käsittämätön, miten jotkut eivät edes muutamaa vuotta jaksa lapsiperheen elämää, kun pikkulapsi aika kestää vain muutaman vuoden.
Miten nämä jaksaisivat, jos lapsi tai puoliso sairastuisi tai vammautuisi pysyvästi, varmaan jo parin viikon päästä jättäisivät heitteille, jotta yhteiskunnalta järjestyisi laitospaikka,,kun eivät jaksa muutamaa vuotta hoitaa tervettä lasta. Lapsiperheen elämähän muuttuu kun lapsi täyttää5-6-vuotta tai siirtyy kouluun.
Tulee halvemmaksi? Epäilen, kumpikin maksaa omasta asunnosta ja vielä sitten puolikkaan yhteisestä.
Kyseiset ihmiset ei lapsistaan kyllä välitä. Ei ehkä ois kannattanut niitä hommata.
Me ollaan miehen kanssa viimeksi oltu iltaa kahdestaan puolitoista vuotta sitten. Ja kyllä, kaikkien riemuksi ja iloksi voin kertoa ihan rehellisesti, että olen kateellinen eronneiden vanhempien lapsivapaista. Pahimpina hetkinä mietin, että jos vain eroaisi itsekin. Saisi nukkua pitkään, juoda kahvin rauhassa, tehdä rauhassa ne asiat mitä arkena muutenkin on pakko tehdä. Ei siis todellakaan kiinnosta paneminen ja juominen yms. Haluaisin vain hengähtää.
Meillä on mennyt koko tämä talvi niin, että kahdestaan ollaan tehty läpsystä vaihtoja ja yritetty saada kaikki tehtyä. En edes uskalla kysyä mieheltä, mitä tämä kaikesta tästä ajattelee. Jos hänkin vain tahtoisi lähteä. Ja kun perhettä alettiin perustaa, tilanne ei ollut tällainen.
Minulla on yksi ystävä, joka on eronnut vastikään. Vaikka kaipaan omaa aikaa, en ihan täysin ymmärrä hänen ja ex-miehensä ajatusmaailmaakaan. Heillä on yksi lapsi, joka on tuntunut olevan tiellä koko ajan. Toisaalta, olenko kateellinen että se heidän yksi lapsensa oli kaksi viikonloppua kuukaudesta isovanhemmilla? Kyllä olen. Mutta sitten taas heillä vuoroviikko-systeemi katkeaa aina keskellä viikkoa, jolloin lapsi menee toiselle vanhemmalle yhdeksi yöksi, koska "muuten käy yhdelle liian raskaaksi". Tämän kuullessani jopa minä mietin että mitähän vittua. Ja kyllä tuli paha mieli lapsen puolesta. Vanhemmat eivät jaksa yhtä viikkoa putkeen hänen kanssaan.