Lue keskustelun säännöt.
LAPSIVAPAA viikko... nyt oikeesti hei aikuiset ihmiset!!
01.04.2017 |
Monissa eroperheissä nykyään tehdään niin, että lapset ovat vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Sinänsä joo varmaan ihan ok-systeemi, mutta... Ei ole kiva lukea sos.mediasta joka viikkoisia tuuletuksia, että "Jee nyt alkoi lapsivapaa viikko ja mä meen ja tuun miten huvittaa ja bailaan ja käyn salilla ja tää on niin laatuaikaa..." Siis haloo?? Mun mielestä sitä pitäis tuulettaa, että "Mun LAPSIVIIKKO alkoi, ihanaa! Vähänkö me leikitään ja ulkoillaan ja tää on niin ihanaa!!" Miltäköhän lapsista tuntuu isompana lukea, että äidillä on ollut mahtavaa aina kun oli LAPSIVAPAA viikko?
Muutenkin olen sitä mieltä, että et sä voi ottaa sun lapsista mitään LAPSIVAPAATA viikkoa, vaan kyllä ne lapset on yhteisiä, vaikka olisivat toisen huoltajan luona, eli jos vaikka toinen huoltaja sairastuu, niin totta hemmetissä terveenä oleva vanhempi ottaa lapset luokseen, vaikka ei olisi hänen viikkonsa. Tiedän perheen, jossa omasta LAPSIVAPAASTA pidetään niin tiukasti kiinni, että ei auteta ex-puolisoa lapsenvahtiasioissa, vaan hänen on hommattava joku muu sukulainen olemaan lasten kanssa jos jotain äkillistä ja pakollista menoa ilmaantuu.
Jotenkin tuntuu, että näiltä LAPSIVAPAATA hehkuttavilta vanhemmilta on hukassa vanhemman vastuu omista lapsistaan. Et sä voi vaan lakata olemasta äiti tai isä joka toinen viikko.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
AP:tä taitaa vituttaa, kun ei saa lapsivapaita viikkoja. Kuin ehkä pari kertaa vuodessa.
En ole ap, mutta en millään ole koskaan käsittänyt sitä että se oma elämä olisi jotenkin pysähdyksissä lasten takia, tai että lasten vuoksi ei voisi elää omaa elämää. Ja että sitä omaa elämää voisi elää vain "lapsivapaina" aikoina. Jotenkin tuntuu että tällaisten ihmisten ei olisi pitänyt lisääntyä ensinkään. Jos päättää niitä lapsia tähän maailmaan tehdä, niin kyllä se on loppuelämän nakki. Ei voi ajatella että oman elämän laittaa hyllylle, ja elää vain niitä lapsia varten, kyllä se oma elämä tapahtuu siinä koko ajan samalla. Tietenkin jos joillakin oma elämä = holtiton alkon käyttö ja baareissa kiekkuminen, niin sitten tietenkin on parempi että se ei tapahdu lasten seurassa. Tosin jos nuo asiat on ainoat, mitkä saa elämän tuntumaan "omalta", niin silloin kyllä on elämänhallinnassa jotain pielessä, eikä se johdu lapsista.
Mutta tuo, että jotkut hehkuttaa lapsivapaita viikkoja somessa, voi johtua myös siitä, että ylikompensoivat sitä ikävää. Itsellä ainakin sydän särkyisi, jos joutuisin vakituiseen olemaan joka toisen viikon erossa lapsistani. Ja nykyään kun useat oksentavat kaiken yksityisyyteen kuuluvat asiat someen, niin väärinymmärryksiä ja -käsityksiä ei voi välttää. Jotkut asiat on liian kipeitä, että niistä voisi rehellisesti kertoa. Siksi ehkä tuntuu paremmalta hehkuttaa päinvastaista, ettei kukaan näkisi kuinka oikeasti sattuu. Saattaa olla teatteria kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta ainakin olisi hirveää, jos joutuisin olemaan vuoroviikoin erossa lapsestani.
Mutta itsestään voi lapsi olla erossa pidempään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.
Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
Itse ainakin lapsivapaalla viikolla täyttäisin kaikki päivät ohjelmalla, etten vaan jossain kohtaa havahtuisi siihen kamalaan yksinäisyyden tunteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole vaan ihanaa että saa elämänsä takaisin edes viikoksi kerrallaan? Jos mulla olisi lapsia, ihan taatusti juhlisin ja juhlistaisin sitä, että viikon ajan saa elää, mennä ja hengittää vapaasti. Siksi en ole niitä lapsia tehnytkään, elämä yhtä juhlaa koko ajan.
Älä ihmeessä teekkään, olet liiansairas siihen.
Taidat itse olla "liiansairas" kun kirjoittelet tommoista soopaa muista ihmisistä vain sen perusteella, että ovat erilaisia kuin sinä eivätkä halua lapsia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.
Mä olen aina luullut, että ydinperheissä on kaksi vanhempaa, mutta vissiin sitten ei... Onko ihmiset oikeasti näin vajakkeja, huoh.
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka koitatte sellaista vääntää. Olen lapset hankkinut ja mun ovi tulee aina olemaan heille auki. Piste. Se ei ole ihana ajatus, se on äitiyttä. Sinne salillekkin pääsee nykyään ihan jokainen perheellinen tai totaaliyyhoo kun on kaikenmaailman lapsiparkit keksitty. Enkä edes kuvittele lähteväni matkoille tuosta vaan ilman lapsia, jos tarve tulisi niin eihän tuo järjestely mitenkään sitä estä, etteikö voisi sopia satunnaista pitempää hoitoa isän tai esim isovanhempien kanssa. Se tarkoitti vain sitä, että minä en tule pakottamaan lapsiani viettämään x päivää kuukaudessa poissa kotoa, jotta äiti saa säännöllisesti omaa aikaa.
Lisäksi nämä kaikki ongelmat ratkeaa itsestään lasten kasvaessa. Selvää tässä nyt on se, että moni tosiaan ei vain kestäisi sitä että joutuu olemaan 24/7 lastensa saatavilla.
Erittäin vaikea kuvitella että mieheni alkaisi kiristämään lapsilla tai kävelemään heidän ylitseen. Erittäin vaikea. Hän on maailman kiltein eikä kyllä kostaisi lastensa kautta mitään, ellei sitten yhtäkkiä saa jotain kasvainta päähänsä joka muuttaisi personallisuuden täysin. En siis voi väittää että tämä toimisi kaikkien miesten kanssa, onhan niissäkin seinähulluja joka lähtöön. Voi myös olla että eritoten poika valitsisi olla enemmän isänsä luona ihan itse. Hyväksyisin sen täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä osa ihmisistä vaan ei halua viettää aikaa lastensa kanssa vaan antaa ruutujen kasvattaa lapset tai haalii joka hetkeksi kaveriseuraa lapselle ulkopuolisesta hoitopaikasta puhumattakaan. Meillä lapsilla on paljon ystäviä mutta vietetään aikaa myös aikuisten ja pelkkien omien lasten kesken ja kaikki nauttivat.
En ymmärrä vanhempia kenen päämäärä esim. viikonloppuisin on saada alle kouluikäinenkin lapsi pois kotoa vaikka kaverille leikkimään tai mummolaan.
Minusta on jotenkin kieroutunut ajatus, että jos on joka tapauksessa sovittu vuoroviikkojärjestelmästä, niin vanhemmilla olisi jotenkin velvollisuus olla tästä järjestelystä surullinen ja masentunut. Minusta on vaan hyvä, jos ihmiset löytävät ne hyvät puolet elämästään, sekä niistä lapsiviikoista että niistä lapsivapaista. Jotenkin pitää olla pää vinksallaan, jos halutaan syyllistää ihmisiä siitä ettei heillä ole 50% ajasta riittävän paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jos ymmärsin oikein niin sun lastesi toinen vanhempi jätti perhe-elämän ja viettää nyt elämäänsä kuin lapsensa unohtaneena. Se jäytää sun sieluasi niin että näet lapsiensa hylkääjiä kaikkialla, vaikka todellisuudessa et voi tietää mitä muut ihmiset käyvät elämässään ja vanhemmuudessaan läpi. Siellä voi olla tosi kipeitä juttuja taustalla ja ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sopeutuakseen siihen miten asiat on.
Sulla on suuri ihanne siitä kuinka vanhemmuuden tulisi täyttää koko elämä ja kaikki muu on toisarvoista. Pidä sinä se ajatus ja anna muiden pitää omansa. Syyllistäminen on muutenkin yksi huonoimpia tapoja lähestyä toista ihmistä, meitä muita vanhempia. Kuin yrittäisit kasvattaa nyt meitä vanhempiakin vastuuseemme. Kenelle sinä nämä asiat todellisuudessa haluaisitkaan sanoa?
Parhaimmillaan perhe-elämässä vastuu jälkikasvusta jakaantuu molemmille vanhemmille. Vuoroviikkosysteemissä yhteishuoltajien vastuun jakaantuminen on paljon selkeämpää, tarkkarajaisempaa. Jos minä olisin saanut valita, olisin mukana lapseni jokaisessa päivässä. Mutta en saanut, ja nyt yritän rakentaa elämääni parhaani mukaan. Haluatko sinä tuomita minut jos olen onnellinen kun lapsi on isällään?
Vierailija kirjoitti:
Ap jos ymmärsin oikein niin sun lastesi toinen vanhempi jätti perhe-elämän ja viettää nyt elämäänsä kuin lapsensa unohtaneena. Se jäytää sun sieluasi niin että näet lapsiensa hylkääjiä kaikkialla, vaikka todellisuudessa et voi tietää mitä muut ihmiset käyvät elämässään ja vanhemmuudessaan läpi. Siellä voi olla tosi kipeitä juttuja taustalla ja ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sopeutuakseen siihen miten asiat on.
Sulla on suuri ihanne siitä kuinka vanhemmuuden tulisi täyttää koko elämä ja kaikki muu on toisarvoista. Pidä sinä se ajatus ja anna muiden pitää omansa. Syyllistäminen on muutenkin yksi huonoimpia tapoja lähestyä toista ihmistä, meitä muita vanhempia. Kuin yrittäisit kasvattaa nyt meitä vanhempiakin vastuuseemme. Kenelle sinä nämä asiat todellisuudessa haluaisitkaan sanoa?
Parhaimmillaan perhe-elämässä vastuu jälkikasvusta jakaantuu molemmille vanhemmille. Vuoroviikkosysteemissä yhteishuoltajien vastuun jakaantuminen on paljon selkeämpää, tarkkarajaisempaa. Jos minä olisin saanut valita, olisin mukana lapseni jokaisessa päivässä. Mutta en saanut, ja nyt yritän rakentaa elämääni parhaani mukaan. Haluatko sinä tuomita minut jos olen onnellinen kun lapsi on isällään?
Ap:han moitti niitä joilla se onnellisuus kumpuaa nimenomaan siitä LAPSIVAPAASTA. Kukaan ei sanonut että olisi väärin, jos saat onnentunteita pilkkimisestä silloin kun lapset on isällään. Go for it. Silloin vaan yleensä sanotaan että olipas ihana pilkkireissu, eikä "ihanaa, lapsivapaata, koko viikko pyhitetty omalle ajalle kippis!!!".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin miettimään tuota että miltä lapsesta tuntuu myöhemmin lukea somesta miten vanhempi on hehkuttanut lapsivapaata ja se on kyllä ihan totta.. Olen miettinyt asiaa yhden tuttavani kohdalla nyt jo, heillä on uusperhekuvio pystyssä ja vanhin lapsista on jo teini-ikäinen ja näkee perheen äidin hehkutukset somessa siitä kun vihdoin alkaa oikea loma kun lapset lähti muualle tai siitä miten pitkään (=ehkä jopa kuukausi edellisestä kerrasta) odotettu lapsivapaa viikonloppu voi alkaa. Mahtaa olla nuorella hyvä mieli lukea tuollaisia.. Ne äidin päivitykset on oikeasti ihan häpeämättömän suoria, ei jää epäselväksi että on odotettu sitä että lapset saadaan pois jaloista eikä se että nyt voi vihdoin tehdä jotain hauskaa kaksin miehen kanssa.
Samanlaisia päivityksiä perhe-elämästä ei ole juuri ollenkaan, ehkä pari kertaa vuodessa tyyliin jotkut kevätjuhlat ja se kesäloman ainoa yhteinen mökkiviikko kaikkien lasten kanssa. Eikä kyse ole siitä etteikö lasten kotona ollessa ehtisi someen, ehtii kyllä ja juttua tulee mutta sävy on täysin eri.
En väitä ettenkö itsekin iloitsisi siitä kun joskus pääseekin vapaalle mutta en ikinä haluaisi pahoittaa lasteni mieltä kirjoittelemalla someen siitä miten ihanaa minulla on kun vihdoin pääsin heistä eroon hetkeksi!
Nimetönn kirjoitti:
N 44 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Jalo ja kaunis ajatus. Mutta miten voit ikinä suunnitella edes salille menemistä, jos sun pitää olla passissa lapsia varten? Jos siis oikeasti tarkoitat, että milloin vain, sun täytyy olla aina valmis. Ei uutta parisuhdetta. Ei ystävien kanssa suunnitelmia. Ei matkoja. Ei muuta kuin odottamista. Käy se tietty niinkin.
Mites se eroaa siitä, että ihan ydinperheidenkin äidit käy salilla ym.
Idea nyt sinulta kadoksissa täysin, et kekannut pointtia.Ydinperheissähän on se toinenkin vanhempi siellä kotona läsnä. Hän varmaan huolehtii lapsista myös jotta toinen voi käydä harrastuksissa? Eron jälkeen siellä kotona ei ole toista vanhempaa, joten aika vaikea siinä on mitään omia menoja suunnitella, jos lapset kulkevat kodista toiseen oman mielensä mukaan etkä koskaan voi etukäteen tietää, haluaako lapsi olla isänsä luona vai sinun luonasi. Lapset kun voivat muuttaa mielensä hyvinkin yllättäen, eivätkä välttämättä tule ajatelleeksi, että isillä tai äidillä saattaa olla ihan omiakin menoja.
Mun yksi läheinen ystäväni kokeili tällaista systeemiä eronsa jälkeen ja aluksi se sujuikin hyvin, koska lapsen isäkin oli hyvin mukana asiassa. Mutta ennen pitkää ongelmia tuli, koska omia menoja ei kovin paljon voinut suunnitella, sillä ei koskaan etukäteen tiennyt haluaako lapset olla isän vai äidin luona milloinkin. Lapset saattoivat myös päättää olla kumpikin eri vanhemmilla. Kaikki tuntia pidemmät menot piti etukäteen sopia sekä lasten että ex-puolison kanssa, jotta lapset tiesivät, että silloin ei voi yhtäkkiä vaan mennä toiseen kotiin.
Ensimmäisenä tähän kyllästyi ystäväni exä, joka ei ymmärrettävistä syistä jaksanut olla tilivelvollinen joka menostaan enää ystävälleni. Hän halusi siirtyä viikko-viikko-systeemiin, mutta ystäväni jatkoi vielä kuitenkin niin, että hänen kotinsa oli aina avoin myös lasten isäviikoilla. Lasten isä ei enää kuitenkaan ottanut lapsia äitiviikoilla luokseen, ellei asiasta etukäteen sovittu. Lopulta myös ystäväni alkoi mukaan viikko-viikko-systeemiin. Se on sujunut nyt monta vuotta oikein hyvin. Ystäväni on hyvissä väleissä exänsä kanssa ja ilmanmuuta molemmat auttavat toisiaan, jos tarve on. Mutta vanhempienkin elämä on nyt selkeämpää, kun voi ne omat menonsa suunnitella niille lapsivapaille viikoilleen.
Selvät pelisäännöt sitä pitää lastenkin kanssa sopia, mikäli siihen ryhtyy eron jälkeen, että kummassakin kodissa saa vapaasti olla milloin haluaa. Ja tietenkin myös ex-puolison pitää olla sitoutunut samaan, ei se muuten oikein käytännössä toimi. Ideana se tietenkin on ihana.
En näe asiassa mitään ongelmaa, vaikka koitatte sellaista vääntää. Olen lapset hankkinut ja mun ovi tulee aina olemaan heille auki. Piste. Se ei ole ihana ajatus, se on äitiyttä. Sinne salillekkin pääsee nykyään ihan jokainen perheellinen tai totaaliyyhoo kun on kaikenmaailman lapsiparkit keksitty. Enkä edes kuvittele lähteväni matkoille tuosta vaan ilman lapsia, jos tarve tulisi niin eihän tuo järjestely mitenkään sitä estä, etteikö voisi sopia satunnaista pitempää hoitoa isän tai esim isovanhempien kanssa. Se tarkoitti vain sitä, että minä en tule pakottamaan lapsiani viettämään x päivää kuukaudessa poissa kotoa, jotta äiti saa säännöllisesti omaa aikaa.
Lisäksi nämä kaikki ongelmat ratkeaa itsestään lasten kasvaessa. Selvää tässä nyt on se, että moni tosiaan ei vain kestäisi sitä että joutuu olemaan 24/7 lastensa saatavilla.
Erittäin vaikea kuvitella että mieheni alkaisi kiristämään lapsilla tai kävelemään heidän ylitseen. Erittäin vaikea. Hän on maailman kiltein eikä kyllä kostaisi lastensa kautta mitään, ellei sitten yhtäkkiä saa jotain kasvainta päähänsä joka muuttaisi personallisuuden täysin. En siis voi väittää että tämä toimisi kaikkien miesten kanssa, onhan niissäkin seinähulluja joka lähtöön. Voi myös olla että eritoten poika valitsisi olla enemmän isänsä luona ihan itse. Hyväksyisin sen täysin.
No minusta on kyllä karhunpalvelus antaa lapselle tuollainen vastuu perhesuhteiden vaalimisesta. Lapset on lapsia, heillä voi olla ikäkausia jolloin kaverit ja harrastukset tuntuvat elämän tärkeimmiltä jutuilta, mutta vanhemmat ovat tärkeitä siellä taustalla vaikka lapset ei tätä aina joka hetki itse ymmärrä tai muistakaan. Harva lapsi jälkikäteen kiittää, että on päästetty täysin vieraantumaan toisesta vanhemmasta. Eri asia tietty jos taustalla on väkivaltaa, alkoholismia tms. Mutta muuten on minusta lapsen oikeus, että vanhemmat huolehtivat siitä että lapsi pääsee tapaamaan molempia vanhempiaan - myös silloin kun ei ihan niin huvittaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo, jotka hehkuttavat julkisesti lapsivapaan viikon ihanuutta ovat kykenemättömiä asettumaan lapsensa asemaan. Ikävöivälle lapselle tieto siitä kuinka ihanaa äidillä on kun hän en ole äidin luona voi olla musertava. Se voi masentaa lasta, tuoda ongelmia lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteseen, heikentää lapsen itsetuntoa ja alentaa omanarvon tunnetta. Olisi hyvä, jos tämän asian saisi jotenkin näille vanhemmille viestitettyä, ottamatta kantaa sen enempää heidän kokemuksiinsa ja mieltymyksiinsä vanhempina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos ymmärsin oikein niin sun lastesi toinen vanhempi jätti perhe-elämän ja viettää nyt elämäänsä kuin lapsensa unohtaneena. Se jäytää sun sieluasi niin että näet lapsiensa hylkääjiä kaikkialla, vaikka todellisuudessa et voi tietää mitä muut ihmiset käyvät elämässään ja vanhemmuudessaan läpi. Siellä voi olla tosi kipeitä juttuja taustalla ja ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sopeutuakseen siihen miten asiat on.
Sulla on suuri ihanne siitä kuinka vanhemmuuden tulisi täyttää koko elämä ja kaikki muu on toisarvoista. Pidä sinä se ajatus ja anna muiden pitää omansa. Syyllistäminen on muutenkin yksi huonoimpia tapoja lähestyä toista ihmistä, meitä muita vanhempia. Kuin yrittäisit kasvattaa nyt meitä vanhempiakin vastuuseemme. Kenelle sinä nämä asiat todellisuudessa haluaisitkaan sanoa?
Parhaimmillaan perhe-elämässä vastuu jälkikasvusta jakaantuu molemmille vanhemmille. Vuoroviikkosysteemissä yhteishuoltajien vastuun jakaantuminen on paljon selkeämpää, tarkkarajaisempaa. Jos minä olisin saanut valita, olisin mukana lapseni jokaisessa päivässä. Mutta en saanut, ja nyt yritän rakentaa elämääni parhaani mukaan. Haluatko sinä tuomita minut jos olen onnellinen kun lapsi on isällään?
Ap:han moitti niitä joilla se onnellisuus kumpuaa nimenomaan siitä LAPSIVAPAASTA. Kukaan ei sanonut että olisi väärin, jos saat onnentunteita pilkkimisestä silloin kun lapset on isällään. Go for it. Silloin vaan yleensä sanotaan että olipas ihana pilkkireissu, eikä "ihanaa, lapsivapaata, koko viikko pyhitetty omalle ajalle kippis!!!".
Niin, siitähän kannattaa moittia ihmisiä, että tuntee onnellisuutta väärästä syystä. Hirmu järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Meillä oli isäviikonloput, mihin meidät väkisin rahdattiin vaikka ei yhtään haluttu. Pieneen kaksioon yhtäkkiä piti muuttaa joka toinen viikonloppu, kauas kavereista. Nukuttiin lattialla. Isä yritti parhaansa mutta olihan se ankeeta. Olin jo sen verran iso että tajusin miten äidillä oli omat menot ja halusi sitä omaa aikaa sillä välin kun oltiin isän luona.
Ymmärrän sen oman ajan tarpeen nyt kun olen itsekkin aikuinen ja äiti. Se oli hänelle silloin varmaan henkireikä. Mutta siitä huolimatta se jätti meidän suhteeseen pienen särön, edelleen minulla on sellaista ajattelua etten esim aina kehtaa ehdottaa tapaamista. Kun ajattelen että äidillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin meidän tapaaminen tai ehkä haluaa levätä. Ei siinä välttämättä totuusperää ole, mutta silti.
Päätin että jos itse joskus eroan, lapset saa täysin vapaasti päättää missä asuvat tai ovat milloinkin. Mulla on aina ovi auki kumpaankin suuntaan, niinkuin KODISSA kuuluukin olla. Pakko ei ole mennä pois mihinkään.
Näin!!!!
Jaa. Meillä lapset menevät isän luokse koska isän ja lasten suhdetta pitää tukea, ei sen takia että minä saisin vapaata. Minulle on aivan sama ovatko kotona tai kaverilla tai iskällä tai turnauksessa, elän jokatapauksessa ihan normaalia elämää. Ei minua rasita lasteni seura.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos ymmärsin oikein niin sun lastesi toinen vanhempi jätti perhe-elämän ja viettää nyt elämäänsä kuin lapsensa unohtaneena. Se jäytää sun sieluasi niin että näet lapsiensa hylkääjiä kaikkialla, vaikka todellisuudessa et voi tietää mitä muut ihmiset käyvät elämässään ja vanhemmuudessaan läpi. Siellä voi olla tosi kipeitä juttuja taustalla ja ihmisiä jotka tekevät kaikkensa sopeutuakseen siihen miten asiat on.
Sulla on suuri ihanne siitä kuinka vanhemmuuden tulisi täyttää koko elämä ja kaikki muu on toisarvoista. Pidä sinä se ajatus ja anna muiden pitää omansa. Syyllistäminen on muutenkin yksi huonoimpia tapoja lähestyä toista ihmistä, meitä muita vanhempia. Kuin yrittäisit kasvattaa nyt meitä vanhempiakin vastuuseemme. Kenelle sinä nämä asiat todellisuudessa haluaisitkaan sanoa?
Parhaimmillaan perhe-elämässä vastuu jälkikasvusta jakaantuu molemmille vanhemmille. Vuoroviikkosysteemissä yhteishuoltajien vastuun jakaantuminen on paljon selkeämpää, tarkkarajaisempaa. Jos minä olisin saanut valita, olisin mukana lapseni jokaisessa päivässä. Mutta en saanut, ja nyt yritän rakentaa elämääni parhaani mukaan. Haluatko sinä tuomita minut jos olen onnellinen kun lapsi on isällään?
Ap:han moitti niitä joilla se onnellisuus kumpuaa nimenomaan siitä LAPSIVAPAASTA. Kukaan ei sanonut että olisi väärin, jos saat onnentunteita pilkkimisestä silloin kun lapset on isällään. Go for it. Silloin vaan yleensä sanotaan että olipas ihana pilkkireissu, eikä "ihanaa, lapsivapaata, koko viikko pyhitetty omalle ajalle kippis!!!".
Niin että vapaus on jotain mistä vanhempi ei saa kokea hyvää oloa? Yritin aivan todella ymmärtää tätä syyllistäjien näkökulmaa, mutta ei mun varmaan tarvitse. Mukavaa sunnuntaita teille kaikille.
Minä en lähde baariin, vaan ostan pakin kaljaa ja irtiksiä ja katson kauhuleffoja keskellä päivää herkkuja mättäen. Kuuntelen ilman kuulokkeita musiikia, jota en kuuntelisi lasten kuullen . Nukun pitkään ja nautin, kun kukaan ei huuda kuudelta lauantaiaamuna muroja ja muumeja!
Sivusta seuranneena voin sanoa, etteivät erovanhemmat pelkästään vuorottele lasten hoitamisella, vaan monet lapset kulkevat vielä useamman kodin väliä. Arkisin ollaan vuoroviikoin vanhemmilla ja vuoroviikonloput isovanhempien hoivissa. Välillä tuntuu, ettei kukaan edes tiedä missä lapset ovat. Teinit tekevät ihan mitä lystää ja oppivat siihen, ettei kukaan loppujen lopuksi välitä. Erovanhemmat tulevat niin itsekkäiksi, että lasten kanssa vietetty aika on piinaa ja omaa aikaa odotetaan. Uusia kumppaneita pitää miellyttää tunkemalla lapset mahdollisimman usein pois "kotoa". Lapsilla ei oikeasti ole kodin tunnetta missään.
En sano, että ero olisi aina huono asia, mutta ne ihmiset, jotka eroavat löydettyään uuden kumppanin tai koska haluavat omaa aikaa, ovat huonoja vanhempia.
Joku varmaan kysyy, että milloin niitä isovanhempia sitten tavataan. No, on esim. mahdollista käydä koko perheellä isovanhempien luona kylässä, eikä käytetä heitä lastenhoitopalveluna.
Nääh, musta tuntuu että lapsivapaata somessa hehkuttavat ihmiset koittavat sillä todistella lähinnä itselleen, etteivät (muka) ole surullisia ja yksinäisiä tuon lapsivapaan ajan.