Lue keskustelun säännöt.
Mitä luulette, tullaanko meidän suhdetta koskaan "virallisesti" hyväksymään? Siskoni kuoli syöpään
23.03.2017 |
kohta 3v sitten, olen ollut todella paljon miehen tukena niin henkisesti kuin käytännön jutuissa; oon mm. heidän vanhemman lapsen kummitäti, ja oon tosi paljon hoitanut lapsia, he tukeutuvat minuun kauheasti. Lapsia ajatellen olisin varmasti paras mahdollinen äitipuoli. Miehen kanssa tunteet on syttyneet pikkuhiljaa, eka molemmat säikähti sitä, mutta nykyään pelottaa lähinnä muiden asenne/kommentit jos suhteemme tulee ilmi - ja tuleehan se väkisin jossain vaiheessa, jos tätä jatkamme. Mies on mua vanhempi ja "turvallinen", oon hänestä tykänny aina mut viime vuoden aikana vasta noussu se seksuaalinen himo ja halu, tiedän että hänen kanssa oon aina turvassa ja tekee kaikkensa et mulla ois hyvä olla.. Mies kokee samaa suhteessa muhun, ainoa mikä välillä haittaa on se, että ohimennen vertaa siskoon tai siis kommentoi jotain miten mulla on samanlainen hymy tmv, mutta toihan voi kuulua ihan normaaliin suruprosessiin.. Seksi on parasta ikinä, lapset ihania, ja tän miehen kanssa haluisin omankin lapsen (aiemmin en oo ollut sitä tyyppiä..)
Kommentit (125)
Ap on varmaan 19-v ja siksi asiaa ei hyväksytä, ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä hyväksyisin jos olisin itse se joka kuolisi. Rakastan miestäni, rakastan siskoani. Jos he löytäisivät toisistaan onnen, niin mikä ettei. Ainakin tietäisin että mies on saanut rinnalleen kumppanin joka on hieno ihminen, ja samoin siskoni saisi hyvän miehen. Ja lapset rakastavat aikuiset ympärilleen.
Ajattelen aivan samoin. Elämää on joka tapauksessa vaan elettävä eteenpäin. Lapsillekin varmasti hyvä ratkaisu. Ainoa minkä haluaisin selvittää on, että mies tosiaan kartalla tilanteessa eikä hae korvaajaa. Toisaalta miksei rakastuisi "samoihin geeneihin", aika loogista kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun siskon kuolemasta on jo 3v, minusta on ok.
Saako kysyä teidän iät? En tiedä onko sillä merkitystä, jotenkin olisi helpompi hahmottaa tilanne.Siskoni oli mua 5v vanhempi, 36v kuollessaan. Minä siis nyt kohta 34. Mies nyt 40v.
Tuo ikäero ei ole ongelma, minun mies 34 ja minä 39. Mutta mites lasten käy kun sinä ja mies eroatte? Menettivät äitinsä ja sitten täti/äitipuolensakin. Myönnä vaan että olette seksinhimoissanne tosi itsekkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä hyväksyisin jos olisin itse se joka kuolisi. Rakastan miestäni, rakastan siskoani. Jos he löytäisivät toisistaan onnen, niin mikä ettei. Ainakin tietäisin että mies on saanut rinnalleen kumppanin joka on hieno ihminen, ja samoin siskoni saisi hyvän miehen. Ja lapset rakastavat aikuiset ympärilleen.
Ajattelen aivan samoin. Elämää on joka tapauksessa vaan elettävä eteenpäin. Lapsillekin varmasti hyvä ratkaisu. Ainoa minkä haluaisin selvittää on, että mies tosiaan kartalla tilanteessa eikä hae korvaajaa. Toisaalta miksei rakastuisi "samoihin geeneihin", aika loogista kuitenkin.
Entä jos rakastuikin vain geeneihin eikä ihmiseen. Lapsethan voivat alkaa vihaamaan tätiään yli kaiken kun yrittää korvata äidin eikä pysynyt tätinä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella, kellä tohon ois mitään sanomista.
Huomattavasti vaikeempaa oli aikoinaan mulla elävän siskon miehen kans. Mut meilleki koitti happy end, ku tulin siskon miehelle raskaaks ja mies valitsi mut, sisko tosi katkeruuttaan esti miehen isäsuhteen heidän lapsiin mutta eniten siitä hän ite lapsineen on kärsiny, meitä vaikeudet vaan vahvistanu ollaan edelleen ku vastarakastuneet vaik lapsiiki siunaantunu jo 2 lisää :) Sukulaisista osa toki ainaki virallisesti siskon puolel mut eipä tuo haittaa kyl tosirakkauden kannattajia löytyy aina :)
Hyi kamala kuinka ruma teko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun siskon kuolemasta on jo 3v, minusta on ok.
Saako kysyä teidän iät? En tiedä onko sillä merkitystä, jotenkin olisi helpompi hahmottaa tilanne.Siskoni oli mua 5v vanhempi, 36v kuollessaan. Minä siis nyt kohta 34. Mies nyt 40v.
Tuo ikäero ei ole ongelma, minun mies 34 ja minä 39. Mutta mites lasten käy kun sinä ja mies eroatte? Menettivät äitinsä ja sitten täti/äitipuolensakin. Myönnä vaan että olette seksinhimoissanne tosi itsekkäitä.
Seksistä tässä ei todellakaan ole kysymys, itse asiassa se on niin pieni osa koko juttua, että olisi periaatteessa voinut jättää mainitsemattakin.. Mutta sitten taas ei, koska juuri se on se juttu, joka tekee suhteen erilaisemmaksi kuin aiemmin. Ja kävi miten kävi, se on varmaa että siskoni lapset eivät ikinä menetä tätiään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä hyväksyisin jos olisin itse se joka kuolisi. Rakastan miestäni, rakastan siskoani. Jos he löytäisivät toisistaan onnen, niin mikä ettei. Ainakin tietäisin että mies on saanut rinnalleen kumppanin joka on hieno ihminen, ja samoin siskoni saisi hyvän miehen. Ja lapset rakastavat aikuiset ympärilleen.
Ajattelen aivan samoin. Elämää on joka tapauksessa vaan elettävä eteenpäin. Lapsillekin varmasti hyvä ratkaisu. Ainoa minkä haluaisin selvittää on, että mies tosiaan kartalla tilanteessa eikä hae korvaajaa. Toisaalta miksei rakastuisi "samoihin geeneihin", aika loogista kuitenkin.
Entä jos rakastuikin vain geeneihin eikä ihmiseen. Lapsethan voivat alkaa vihaamaan tätiään yli kaiken kun yrittää korvata äidin eikä pysynyt tätinä.
Lapset ei todellakaan ajattele noin, ellei joku aikuinen heidän päähänsä moisia ajatuksia syötä.
-lapsipsykologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella, kellä tohon ois mitään sanomista.
Huomattavasti vaikeempaa oli aikoinaan mulla elävän siskon miehen kans. Mut meilleki koitti happy end, ku tulin siskon miehelle raskaaks ja mies valitsi mut, sisko tosi katkeruuttaan esti miehen isäsuhteen heidän lapsiin mutta eniten siitä hän ite lapsineen on kärsiny, meitä vaikeudet vaan vahvistanu ollaan edelleen ku vastarakastuneet vaik lapsiiki siunaantunu jo 2 lisää :) Sukulaisista osa toki ainaki virallisesti siskon puolel mut eipä tuo haittaa kyl tosirakkauden kannattajia löytyy aina :)
Hyi kamala kuinka ruma teko.
Ai kui?? Ihanku kaikilla ei ois oikeus onnellisuuteen ja rakkauteen. Sisko ois voinu tyynesti hyväksyy häviönsä ja ettii uutta rakkautta tilalle sen sijaan hän valitsi ketkeroitumisen ja koston tien - ja lopulta kosti vain itselleen ja ennenkaikkea lapsilleen. Elämä on täynnä valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella, kellä tohon ois mitään sanomista.
Huomattavasti vaikeempaa oli aikoinaan mulla elävän siskon miehen kans. Mut meilleki koitti happy end, ku tulin siskon miehelle raskaaks ja mies valitsi mut, sisko tosi katkeruuttaan esti miehen isäsuhteen heidän lapsiin mutta eniten siitä hän ite lapsineen on kärsiny, meitä vaikeudet vaan vahvistanu ollaan edelleen ku vastarakastuneet vaik lapsiiki siunaantunu jo 2 lisää :) Sukulaisista osa toki ainaki virallisesti siskon puolel mut eipä tuo haittaa kyl tosirakkauden kannattajia löytyy aina :)
Minulle tuli oikein paha mieli, kun ajattelin, että tekisin pikkusiskolle noin tai hän minulle. Ero on aina vaikea mutta että minä olisin pikkusiskoni surun syy enkä vois häntä lohduttaa tai toisin päin. Hirveän surullista olisi. En halua edes ajatella tilannetta, jossa noin satuttaisin rakasta siskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun siskon kuolemasta on jo 3v, minusta on ok.
Saako kysyä teidän iät? En tiedä onko sillä merkitystä, jotenkin olisi helpompi hahmottaa tilanne.Siskoni oli mua 5v vanhempi, 36v kuollessaan. Minä siis nyt kohta 34. Mies nyt 40v.
En mä kyllä näe tässä mitään ongelmaa, kun noinkin aikuisia jo olette molemmat.
Te itse tiedätte parhaiten. Mutta kuten näet täälläkin, ilkeitä kommentteja saatte varmasti.
Minä toivotan teille hyvää elämää ja tsemppiä :).
sanon rehellisesti: vaihda se ja etsi joku muu! Tuo ei ole sen arvoista, Lapset ja lapsenne menee hämilleen, ja se on hävettävä heille ja muulle suvulle, apelle ja anopille, samoin sun vanhemmille.
Tunnen vähän samanlaisen tapauksen, ja nyt lapset on jo aikuisia enkä tiedä mitä ne tietää äidin, isän ja sedän suhteista, mutta tuskin heistä kukaan ylpeä on.
Kyllä maailmassa miehiä sulle riittää mualtakin kuin omasta "suvusta" tai lähipiiristä!
tää on sama kun jaqueline Kennedy ja sen miehen veli, tosin mies oli naimisissa tahollaan, mut silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun siskon kuolemasta on jo 3v, minusta on ok.
Saako kysyä teidän iät? En tiedä onko sillä merkitystä, jotenkin olisi helpompi hahmottaa tilanne.Siskoni oli mua 5v vanhempi, 36v kuollessaan. Minä siis nyt kohta 34. Mies nyt 40v.
En mä kyllä näe tässä mitään ongelmaa, kun noinkin aikuisia jo olette molemmat.
Te itse tiedätte parhaiten. Mutta kuten näet täälläkin, ilkeitä kommentteja saatte varmasti.
Minä toivotan teille hyvää elämää ja tsemppiä :).
Kiitos!! Ikä tosiaan lähinnä siksi mietityttää, kun aiemmin en ole ajatellut omia lapsia haluavani, mutta nyton sellainenkin tän suhteen myötä ihmeesti noussut pinnalle.. Eikä mun iällä odotella vuosikausia.. Todella siskon lapset ihanimmat ikinä ja niin läheiset, joten tottakai etusijalla heidän hyvinvointi :)
Vierailija kirjoitti:
Entisaikaanhan tuo oli käytäntö. Isomummo kuoli viidettä lastaan synnyttäessä, isoisoisä nai pikkusiskon. Kukas parempi äitipuoli kuin lasten oma täti.
Vielä entisempään aikaan tuo olisi ollut sukurutsausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outoa tämä nykyaika. Moni on sitä mieltä, että lesken ei pitäisi ensinkään hankkia uutta parisuhdetta, mutta eronneen pitäisi tehdä se mahdollisimman pian eron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella, kellä tohon ois mitään sanomista.
Huomattavasti vaikeempaa oli aikoinaan mulla elävän siskon miehen kans. Mut meilleki koitti happy end, ku tulin siskon miehelle raskaaks ja mies valitsi mut, sisko tosi katkeruuttaan esti miehen isäsuhteen heidän lapsiin mutta eniten siitä hän ite lapsineen on kärsiny, meitä vaikeudet vaan vahvistanu ollaan edelleen ku vastarakastuneet vaik lapsiiki siunaantunu jo 2 lisää :) Sukulaisista osa toki ainaki virallisesti siskon puolel mut eipä tuo haittaa kyl tosirakkauden kannattajia löytyy aina :)
anteeks, mut nyt käyn oksentamassa....BYÖÖÖKK.....!!!
Lapsiinhan se vaikuttaa eniten ja sinä mietit, että mitä jossain kylillä ajatellaan. Mitä mieltä lapset on? Ei taida kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä hyväksyisin jos olisin itse se joka kuolisi. Rakastan miestäni, rakastan siskoani. Jos he löytäisivät toisistaan onnen, niin mikä ettei. Ainakin tietäisin että mies on saanut rinnalleen kumppanin joka on hieno ihminen, ja samoin siskoni saisi hyvän miehen. Ja lapset rakastavat aikuiset ympärilleen.
Ajattelen aivan samoin. Elämää on joka tapauksessa vaan elettävä eteenpäin. Lapsillekin varmasti hyvä ratkaisu. Ainoa minkä haluaisin selvittää on, että mies tosiaan kartalla tilanteessa eikä hae korvaajaa. Toisaalta miksei rakastuisi "samoihin geeneihin", aika loogista kuitenkin.
Entä jos rakastuikin vain geeneihin eikä ihmiseen. Lapsethan voivat alkaa vihaamaan tätiään yli kaiken kun yrittää korvata äidin eikä pysynyt tätinä.
Lapset ei todellakaan ajattele noin, ellei joku aikuinen heidän päähänsä moisia ajatuksia syötä.
-lapsipsykologi
No et kyllä ole lastenpsykologia nähnytkään.
Jotkut ihmiset vaan ovat idiootteja eikä tämmöisistä tarvitse välittää vittuakaan. Nauti elämästä ja tee asioita mitkä tuntuvat hyvältä. Älä anna muiden pilata onneasi :)
Jessus sentään näitä ihmisiä.. ainahan se muna jossain vaossa on uinut enne uutta suhdetta. Pyh..
Ja kenelle pitäisi tehdä selväksi ja todistella, että suhde ei alkanut siskon eläessä?
Joskus elämät kohtaa ihmeellisellä tavalla ja se ei muille kuulu. Anna muut olla navetassa..
Kunhan eivät pakota sanomaan tätiä nyt äidiksi. Hyi!