Lue keskustelun säännöt.
Mitä luulette, tullaanko meidän suhdetta koskaan "virallisesti" hyväksymään? Siskoni kuoli syöpään
23.03.2017 |
kohta 3v sitten, olen ollut todella paljon miehen tukena niin henkisesti kuin käytännön jutuissa; oon mm. heidän vanhemman lapsen kummitäti, ja oon tosi paljon hoitanut lapsia, he tukeutuvat minuun kauheasti. Lapsia ajatellen olisin varmasti paras mahdollinen äitipuoli. Miehen kanssa tunteet on syttyneet pikkuhiljaa, eka molemmat säikähti sitä, mutta nykyään pelottaa lähinnä muiden asenne/kommentit jos suhteemme tulee ilmi - ja tuleehan se väkisin jossain vaiheessa, jos tätä jatkamme. Mies on mua vanhempi ja "turvallinen", oon hänestä tykänny aina mut viime vuoden aikana vasta noussu se seksuaalinen himo ja halu, tiedän että hänen kanssa oon aina turvassa ja tekee kaikkensa et mulla ois hyvä olla.. Mies kokee samaa suhteessa muhun, ainoa mikä välillä haittaa on se, että ohimennen vertaa siskoon tai siis kommentoi jotain miten mulla on samanlainen hymy tmv, mutta toihan voi kuulua ihan normaaliin suruprosessiin.. Seksi on parasta ikinä, lapset ihania, ja tän miehen kanssa haluisin omankin lapsen (aiemmin en oo ollut sitä tyyppiä..)
Kommentit (125)
Vaikea kuvitella, kellä tohon ois mitään sanomista.
Huomattavasti vaikeempaa oli aikoinaan mulla elävän siskon miehen kans. Mut meilleki koitti happy end, ku tulin siskon miehelle raskaaks ja mies valitsi mut, sisko tosi katkeruuttaan esti miehen isäsuhteen heidän lapsiin mutta eniten siitä hän ite lapsineen on kärsiny, meitä vaikeudet vaan vahvistanu ollaan edelleen ku vastarakastuneet vaik lapsiiki siunaantunu jo 2 lisää :) Sukulaisista osa toki ainaki virallisesti siskon puolel mut eipä tuo haittaa kyl tosirakkauden kannattajia löytyy aina :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kovin samanlainen siskosi kanssa?
Kun siskon kuolemasta on jo 3v, minusta on ok.
Saako kysyä teidän iät? En tiedä onko sillä merkitystä, jotenkin olisi helpompi hahmottaa tilanne.
Jännä kyllä, miten eri kantoja ihmisillä on tähän aiheeseen. Mun oma siskoni yhdessä vaiheessa oli niin masentunut, että harkitsi itsemurhaa, ja kyynelsilmin pyysi multa viimeiseksi palvelukseksi, että "ottaisin hänen paikkansa" sitten, siis huolehtisin miehestään j asilloin kahdesta pienestä lapsestaan, joille olin hyvin läheinen. En voinut ikinä kuvitella asiaa, eikä onneksi tarvinnutkaan lopulta, mutta pyynnössään hän silloin oli täysin vilpitön ja aito.
Vähemmästäkin on välejä katkottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä hyväksyisin ainakin, ja jos olisin se siskovainaa niin alkaisin kummittelemaan jos ette kohtapuoliin jatka elämäänne ja julkista suhdetta. Ette ole pettäneet ketään. Olette tunteneet toisenne pitkään, molemmat olette kokeneet menetyksen, ystvyys on hyvä pohja kumppanuudelle... Mitä vielä mietitte, vai ovatko läheisenne ja sukulaisenne jotenkin keskivertoa tiukkapipoisempia?
Kuulostaa kyllä aika riskialttiilta tilanteelta. Olet varmasti jonkinlainen tuki siskosi lapsille, joten miten kävisi jos eroaisitte riitaisasti miehen kanssa? Toki voit itse tehdä kaikkesi, ettei sellaista tapahdu, mutta toista osapuolta ei koskaan voi täysin tuntea. Pelkäisin myös samaa mitä jotkut sanoivat, että miehen surutyö on kesken ja hän etsii alitajuisesti edesmenneelle vaimolleen korviketta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kovin samanlainen siskosi kanssa?
Ollaan ja ei olla; ulkonäöllisesti pitkältikin, akateeminen tutkinto molemmilla, harrastuksissa sekä samaa että erilaisuutta.. En ole yhtä käytännön ihminen kuin sisko, olen enemmän tunneihminen, miesmaku (yllättäen..) samanlainen.. Kumpikin kunnianhimoisia, idealisteja, eläin- ja lapsirakkaita, taiteellisia, herkkiä.
Mikä tuossa on ongelma? Mulle olisiihan ok, jos kuolisin ja mieheni haluaisi mennä naimisiin siskoni kanssa. Olen den jopa ääneen sanonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun siskon kuolemasta on jo 3v, minusta on ok.
Saako kysyä teidän iät? En tiedä onko sillä merkitystä, jotenkin olisi helpompi hahmottaa tilanne.
Siskoni oli mua 5v vanhempi, 36v kuollessaan. Minä siis nyt kohta 34. Mies nyt 40v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä hyväksyisin jos olisin itse se joka kuolisi. Rakastan miestäni, rakastan siskoani. Jos he löytäisivät toisistaan onnen, niin mikä ettei. Ainakin tietäisin että mies on saanut rinnalleen kumppanin joka on hieno ihminen, ja samoin siskoni saisi hyvän miehen. Ja lapset rakastavat aikuiset ympärilleen.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä katsoisi hyvällä! Ja todella sekavaa lapsillekin, jos te saisitte lapsia, niin lapset olisivat keskenään sisarpuolia sekä serkkuja! Vaikea myöskään kuvitella, että asia olisi ok sun siskollekaan. Sisko varmasti toivoisi miehelleen onnea, mutta tuskin sinun kanssasi.
Ja sitten vielä tuo, että mies vertaa sua siskoosi, niin varmasti vertaa ja tulee aina vertaamaan ja sinä vaikutat ehkä vähän mustikselta. Mä en usko, että leski koskaan lakkaa rakastamasta kuollutta puolisoaan, vaikka menisi uudelleen naimisiin. Kestätkö ajatusta, että siskosi tulee aina olemaan miehen mielessä se hänen suurin rakkautensa? Annatko miehen pitää hääkuvia esillä? Ei sun kannata alkaa tuohon.
Ei minua haittaa tieto siitä, että siskoni on aina miehen (ja lasten) mielessä, onhan hän minunkin mielessäni. Hääkuvat on esillä ja muutkin kuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan outoon ihmiseen uutena äitinä lasten olisi varmaan paljon vaikeampi sopeutua kuin sinuun, varsinkin jos he alkavat olla jo kouluiässä, kunhan lapset ja muutkin ihmiset ymmärtävät, ettei seurustelunne alkanut jo heidän äitinsä eläessä.
Jos siskosi oli miehesi tyyppiä, voithan sinäkin olla. Miehen itsensä täytyy selvittää tunteensa, onko hän rakastumassa sinuun vai edesmenneen vaimonsa kuvajaiseen. Psykologi voisi ehkä auttaa sen selvittämisessä, samoin tarvittaessa suhteenne julkistamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö kunniota siskoasi? Itse en tuollaiseen pystyisi!
Kunnioitan, ja rehellisesti sanoen koen, että tämä on suurin palvelus mitä hänelle pystyn (enää) tekemään. Toki ymmärrän, ettei kaikki ajattele samalla tavalla. Mutta niitä perusteluja haluisin kuulla.
Käytät siskosi kuolemaa hyväksi, jotta saisit hänen miehensä! Ei siis yhtään hävetä?
Ei elämän kevät. Kuinka olette edes voineet päätyä tuollaiseen tilanteeseen? Seksiäkin harrastamaan? Minulle ei tulisi mieleenikään tehdä yhtään mitään vähääkään romanttista yhdenkään siskojeni ex-miehen kanssa. En myöskään haluaisi säätää veljesten kanssa. Jotenkin tosi kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö kunniota siskoasi? Itse en tuollaiseen pystyisi!
Kunnioitan, ja rehellisesti sanoen koen, että tämä on suurin palvelus mitä hänelle pystyn (enää) tekemään. Toki ymmärrän, ettei kaikki ajattele samalla tavalla. Mutta niitä perusteluja haluisin kuulla.
Käytät siskosi kuolemaa hyväksi, jotta saisit hänen miehensä! Ei siis yhtään hävetä?
Olipas rumasti sanottu. Todellakaan en. Siskon sairastuminen ja kuolema on ollut tähän astisen elämäni hirvein isku. En millään tavoin "haikaillut" hänen miehensä perään siskoni vielä eläessä, itse asiassa olin ihan toisessa suhteessa vielä silloin, kun siskoni kuoli.
Eikö sua kuvota ajatus siitä, että se sama muna on ollut sun siskon pillussa?
Vierailija kirjoitti:
Eikö sua kuvota ajatus siitä, että se sama muna on ollut sun siskon pillussa?
Ei, miksi ihmeessä pitäisi? Siskoni oli ihana ihminen, upeimpia ketä olen tuntenut. Enemmän kuvottaisi, jos mies olisi esim jotain maksullista pannut.
Kauanko kuolemasta on kulunut aikaa? Kuulostaa nimittäin siltä, että mies kaipaa ja suree vaimoaan ja sinä nyt satut olemaan lähimpänä oikeaa versiota. Korvike toisin sanoen. Kiitollisuus avusta, tuki ja lohduttaminen surun keskellä saattaa helposti sekoittua rakkauteen. Varsinkin kun tilanteeseen lisätään seksi.