Avovaimo teki kotityöt 24 v. ajan. Mies keräsi sillä välin 400 000 euron varallisuuden, ja maksaa naiselle 35 000 e hyvitystä
22.3.2017 15.00
Kotityöt hoitaneelle naiselle hyvitystä avoliiton purkauduttua 24 vuoden jälkeen
KO oli katsonut naisella olevan oikeus koko avoliiton ajan yksin tekemiensä kotitöiden perusteella 40 000 euron hyvitykseen avoliiton purkauduttua (10 % miehen varallisuuden kasvusta). Osapuolet kuitenkin sopivat asian HO:ssa. Sovinnon mukaan mies maksaa naiselle hyvityksenä 35 000 euroa. Hyvityksen maksaminen perustuu siihen, että nainen on 24 vuotta kestäneen avoliiton aikana tekemällään kotityöllä mahdollistanut miehen kartuttaa varallisuutta omiin nimiinsä ja yhteistalouden purkaminen pelkästään omistussuhteiden mukaan johtaisi siihen, että mies saisi perusteetonta etua naisen kustannuksella. (Vailla lainvoimaa 22.3.2017)
Asian ratkaisun perusteena olevien seikkojen osalta KO:ssa oli ollut riidatonta ensinnäkin se, että nainen oli avoliiton aikana hoitanut yhteisen talouden kaikki kotityöt.
Edelleen riidatonta oli ollut, että avoliiton aikana miehen yrityksen arvo oli noussut, hänen tulonsa kasvaneet ja hänen muu omaisuutensa karttunut. Tältä osin asiassa ratkaistavaksi riitakysymykseksi oli jäänyt viimemainittujen miehen varallisuutta koskevien seikkojen määrällinen arviointi sekä se, oikeuttiko yhteistalouden kaikkien kotitöiden hoitaminen yksin tai yhdessä muiden seikkojen kanssa naisen saamaan asiassa tarkoitettua hyvitystä.
KO oli katsonut naisella olleen oikeus koko avoliiton ajan yksin tekemiensä kotitöiden perusteella hyvitykseen avoliiton purkauduttua. Naisen avoliiton aikana saamien etujen tai kompensaation ei ollut katsottava kattaneen kokonaisuudessaan hänen hyvitykseen oikeuttavaa työtään, mutta näillä seikoilla oli hyvityksen määrää alentava vaikutus. Viime mainitun kaltaisia etuja naisella oli avoliiton aikana ollut ainakin täysin ilmainen asuminen sekä vastikkeeton vapaa mahdollisuus henkilöauton käyttöön.
Huomioon ottaen asiassa mainitut seikat sekä suuntaa antavana oikeuskäytännössä esitetty kanta hyvityksen määrän määräytymisperusteista (KKO 1993:168, 16 prosenttia karttuneesta omaisuudesta, Rovaniemen hovioikeus 2009:33, 13 prosenttia karttuneesta omaisuudesta) KO oli harkinnut oikeudenmukaiseksi hyvityksen määräksi 10 prosenttia miehen varallisuuden kasvusta 400.000 eurosta. Hyvitystä oli siten tullut määrätä miehen maksettavaksi 40.000 euroa.
Asianosaiset pääsivät asiassa sovintoon Vaasan hovioikeuden 15.3.2017 järjestämässä tuomioistuinsovittelussa. Osapuolet pyysivät hovioikeutta vahvistamaan sovinnon.
HO:n vahvistama sovinto:
"A maksaa B:lle avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 3 luvun 8 §:n tarkoitettuna hyvityksenä 35 000 euroa. Hyvityksen maksaminen perustuu siihen, että B on 24 vuotta kestäneen avoliiton aikana tekemällään kotityöllä mahdollistanut A:n kartuttaa varallisuutta omiin nimiinsä ja yhteistalouden purkaminen pelkästään omistussuhteiden mukaan johtaisi siihen, että A saisi perusteetonta etua B:n kustannuksella.
Maksu tulee suorittaa B:n ilmoittamalle pankkitilille 23.3.2017 mennessä. Suorituksen viivästyessä sille tulee maksaa korkolain 4 § 1 momentin mukaista viivästyskorkoa edellä mainitusta eräpäivästä lukien.
Asianosaisilla ei ole toisiaan kohtaan muita vaatimuksia sen jälkeen, kun tämän sopimuksen mukainen hyvitys on kokonaisuudessaan maksettu. Molemmat vastaavat omista asianajokuluistaan käräjä- ja hovioikeudessa, sillä poikkeuksella, että A vastaa edelleen siitä osuudesta B:n asianajokuluista, mikä hänet on velvoitettu valtiolle korvaamaan Satakunnan käräjäoikeuden 17.11.2015 antamassa tuomiossa nro 14968."
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin on tämä nainen pelkällä ruokapalkalla + "työsuhdeasunnolla" elänyt. Eiköhän se ole kuluttanut miehen rahaa omiinkin tarpeisiinsa - tätähän ei tosin tarina kerro. Tosin tuo korvaussummasta sopiminen voisi antaa vitteitä tuohon suuntaan.
Ja kaiken kukkuraksi se mies olisi tehnyt omaisuutensa aivan varmasti ilman naistakin.
Tekemättä kotitöitä se omaisuus olisi kuitenkin pienempi - joko 24 vuoden kodinhoitajan palkan verran, tai vaihtoehtoisesti sen verran mitä talon arvo olisi laskenut jos siellä olisi asuttu 24 vuoden ajan tekemättä mitään kotitöitä. Eli paljon.
"24 vuoden kodinhoitajan palkan verran" :D
Miksi ja miten tähän voi mitään kodinhoitajan palkaa sotkea mukaan?
Tuskinpa se nainen sinne oli kodinhoitajaksi otettu, se asui talossa.
Tuolla logiikallahan jokainen sinkkukin on oikeutettu kodinhoitajan palkaan koska hoitaa omaa kotiaan. Näin ei kuitenkaan ole.
Oikeesti naiset vähän valoja päälle näissä asioissa. Vituttaa lukea tällaisia uutisia. Ei tuollaiseen ole kenenkään pakko suostua. Kouluttautukaa, tehkää uraa ja turvatkaa oma taloudellinen tulevaisuutenne juridisesti. Jäätävää että tällekin naiselle tuli nähtävästi yllätyksenä että AVOliitossa omaisuus ei ole yhteistä. Aikuisten ihmisen on ihan turha itkeä uhrina asioista jotka on itse jättänyt huolehtimatta. T.nainen
Minä en näe kotitöitä käytännössä minkään arvoisina, sillä teen kotiin ja sen hoitamiseen liittyviä tehtäviä ehkä maksimissaan puoli tuntia päivässä. Siinä mielessä tuo naiselle kotitöistä maksettu korvaus on täysin järjetön. Jos itse hankkisin naisen tänne asuntooni, niin minulle olisi aivan yksi lysti, tekeekö hän kotitöitä vai ei.
M45

Olisi hauska nähdä miten reagoisit jos nainen tosiaan vain lojuisi, ei tiskaisi ei mitään.

Hep, minä haluan muuttaa sinun kanssa yhteen. Vihaan siivoamista ja kaikkea mahdollista pyykinpesusta alkaen. Olisit ihan unelmamies. Minulle kyllä kelpaa hotellitasoinen täysihoito ihan ilmaiseksi. Maksan tietenkin yhteisistä kuluista puolet, että en ole loisimassa kustannuksellasi.
Vierailija kirjoitti:
Minä en näe kotitöitä käytännössä minkään arvoisina, sillä teen kotiin ja sen hoitamiseen liittyviä tehtäviä ehkä maksimissaan puoli tuntia päivässä. Siinä mielessä tuo naiselle kotitöistä maksettu korvaus on täysin järjetön. Jos itse hankkisin naisen tänne asuntooni, niin minulle olisi aivan yksi lysti, tekeekö hän kotitöitä vai ei.
M45
Eihän niitä jossain sinkkutaloudessa juuri olekaan. Mutta jos on useampi lapsi niin niitä onkin sitten senkin edestä.
Tyhmä nainen, kun ei kartuttanut omaa omaisuuttaan tuona aikana. Mielestäni tuo korvaus oli turha. Oma valinta, jääkö kotiin.
No jos on kotona päivät sotkemassa, niin eikö siellä oikeasti voi edes siivota? Ihmisillä on joku ihmeellinen ajatus, että kodinhoito vaatii 24h panostuksen. Ei vaadi. Ei edes lapsiperheissä, eikä kenenkään ole pakko hankkia niin paljon lapsia, että pitää koko ajan siivota.
Täälläkin naiset ihan silmät kirkkaina puolustelevat oikeuttaan jäädä kotiin syrjäytymään. Pitäisi muistaa, että elämme aivan erilaisia aikoja kuin vielä muutama vuosikymmen takaperin. Ihmissuhteet ja järjestelyt ovat epävarmoja - samoin yhteiskunnan turvaverkko. Sen vuoksi on järkevää, että jokainen rakentaa itse elämänsä sille mallille, että tulee toimeen, kun systeemi pettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en näe kotitöitä käytännössä minkään arvoisina, sillä teen kotiin ja sen hoitamiseen liittyviä tehtäviä ehkä maksimissaan puoli tuntia päivässä. Siinä mielessä tuo naiselle kotitöistä maksettu korvaus on täysin järjetön. Jos itse hankkisin naisen tänne asuntooni, niin minulle olisi aivan yksi lysti, tekeekö hän kotitöitä vai ei.
M45
Olisi hauska nähdä miten reagoisit jos nainen tosiaan vain lojuisi, ei tiskaisi ei mitään.
En tiedä muista mutta minä heittäisin naisen pihalle ja tiskaisin itse.
Ei sillä että odotan naisen nimenomaan tiskaavan vaan siksi että minun mielestäni koti hoidetaan yhdessä.
M36
Mies ja nainen jakavat elämänsä keskenään 24 vuotta. Tänä aikana mies kerää 400 000 euron omaisuuden.
Oletetaan, että mies olisi koko tämän ajan ollut sinkku. Olisiko hän saanut kerättyä saman varallisuuden?
Epäilemättä ja luultavasti enemmänkin, JOS hän olisi halunnut olla sinkku.
Sen sijaan jos hän olisi näiden 24 vuoden aikana halunnut parisuhteen, hän luultavasti olisi aktiivisesti pyrkinyt sellaiseen. Tämä taas olisi maksanut rahaa. Esim. baareissa notkumista joka viikonloppu, kallis auto, jolla miehet kuvittelevat naisia houkuttelevansa, uusia vaatteita, parturissa käymistä, kuntosalilla rehkimistä yms. Yllättäin vaikkapa pikavippikierteeseen joutuvat nuoret aikuiset, joilla ei vielä ole perhettä. Miksiköhän? Mies olisi saattanut käyttää huoriin vaikka tuon 40 000 euroa 24 vuoden aikana. Tai seurustellut viiden eri naisen kanssa muutaman vuoden kerrallaan. Olisiko hänen rahankäyttönsä ollut sen vähäisempää, etenkin, jos olisi joka kerta muuttanut näiden naisten kanssa yhteen?
Mies on itse ollut tuon naisen kanssa 24 vuotta. Hän olisi voinut lähteä lätkimään aikaisemminkin, jos nainen on tuntunut taakalta. Eipä lähtenyt. Sitten kun tulee ero, unohdetaan kaikki tämä.
Korvaus perustuu siihen, että nainen on ollut osa miehen elämää 24 vuoden ajan ja varallisuus on kertynyt yhdessäolon aikana. Jos miehellä olisi ollut tuo omaisuus jo naisen tavatessaan, olisi tilanne ihan toinen. Nainen on auttanut miestä tuon varallisuuden hankkimisessa, koska se ei ole voinut tapahtua hänen tietämättään. Nainen olisi voinut vaikka vaatia miestä käyttämään reilun tonnin enemmän joka kuukausi yhteisiin menoihin koko yhdessäolon aikana, jolloin omaisuutta ei olisi karttunut yhtään. Mies olisi tietysti voinut kieltäytyä tästä ja heivata naisen pihalle, mutta silloin hän olisi taas ollut sinkku. Esim. jos nainen on tehnyt aina ruuat alusta asti itse, on tonni kuussa voinut säästyä jo sillä, vrt. mies olisi ostanut eineksiä tai syönyt ravintoloissa.
Ihan reilulta kuulostaa.

Kun nyt kerran oletellaan kaikenlaista niin oletellaan.
Mitä jos mies ei olisikaan käynyt ulkona "rälläämässä" vaan keskittynyt siihen uraansa. Siinä sivussa olisi hoitanut myös kodin ja tehnyt itselleen ruokaa käymättä ravintolassa joka päivä.

Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Sitten mies olisi keskittynyt uraansa ja hänellä olisi 400 000. Hän ei olisi saanut pillua kahteenkymmeneenneljään vuoteen. Elämä on valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Just. 24 vuotta passannut herraa ja keskimääräisesti sai yhden vuoden palkan. Hurraa! Ei paljoa naurattaisi.
Kukan on maksanut naisen asumisen, syömisen, matkustamisen ja vaatteet jne? Jos nainen ei ole ollut palkkatyössä.

Kuka
Nykymiehet ne ei osaa todella arvostaa sitä työtä mikä kodin siivoukseen, kunostamiseen, kunnossapitoon, ruoanlaittoon menee. Niillä ei ole hajuakaan että esimerkiksi jos kaikki viisi ateriaa päivässä laittaa alusta loppuun asti itse, se on työpaikaan verattavissa oleva työmaa. Siihen menee suunniteluineen ,kaupoissa käymisineen ja ruon valmistuksineen ja leipomimisineen vähntään 5 tuntia päivässä.
Siihen päälle siivoa ja järjestä huusholli, pidä se kunnossa ja hoida mukulat. Jos kukaan tulee vierailulle ole ehtoisa emäntä ja pistä parastas eteen, Niikuin luulen että tapauksessa on usein käynyt kun mies on yrittäjänä.
Nykymies kuvittelee että ruoanlaitto on sama ku ostaa eines pinaattilättyjä ja pakastepizzaa kaupasta ja lämmittää ne. Siivouskin on helppoa kun joku kerää perässä astiat ja lika vaatteet , pyyhkii pöydät, pyykkää pyykit. Sitten voi itse marttyyrin ilme naamalla kerran kuussa vähän oikoa pyykkejä ja heilauttaa imuria keskilattialla. " Vastahan minä eilen siivosin, etkö nähnyt ?" Siihen pitää naisen vielä ehtiä käydä ansaitsemassa rahaa toki ja tarjoilla taivaallista seksiä iltaisin kun lapset nukkuvat. Kun lapset heräävät niin äiti se menee nukuttamaan, tietenkin. koska miehellä on niin rankkaa töissä ja videopelejen maailmassa.

Joko kruunu kiiltää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ja nainen jakavat elämänsä keskenään 24 vuotta. Tänä aikana mies kerää 400 000 euron omaisuuden.
Oletetaan, että mies olisi koko tämän ajan ollut sinkku. Olisiko hän saanut kerättyä saman varallisuuden?
Epäilemättä ja luultavasti enemmänkin, JOS hän olisi halunnut olla sinkku.
Sen sijaan jos hän olisi näiden 24 vuoden aikana halunnut parisuhteen, hän luultavasti olisi aktiivisesti pyrkinyt sellaiseen. Tämä taas olisi maksanut rahaa. Esim. baareissa notkumista joka viikonloppu, kallis auto, jolla miehet kuvittelevat naisia houkuttelevansa, uusia vaatteita, parturissa käymistä, kuntosalilla rehkimistä yms. Yllättäin vaikkapa pikavippikierteeseen joutuvat nuoret aikuiset, joilla ei vielä ole perhettä. Miksiköhän? Mies olisi saattanut käyttää huoriin vaikka tuon 40 000 euroa 24 vuoden aikana. Tai seurustellut viiden eri naisen kanssa muutaman vuoden kerrallaan. Olisiko hänen rahankäyttönsä ollut sen vähäisempää, etenkin, jos olisi joka kerta muuttanut näiden naisten kanssa yhteen?
Mies on itse ollut tuon naisen kanssa 24 vuotta. Hän olisi voinut lähteä lätkimään aikaisemminkin, jos nainen on tuntunut taakalta. Eipä lähtenyt. Sitten kun tulee ero, unohdetaan kaikki tämä.
Korvaus perustuu siihen, että nainen on ollut osa miehen elämää 24 vuoden ajan ja varallisuus on kertynyt yhdessäolon aikana. Jos miehellä olisi ollut tuo omaisuus jo naisen tavatessaan, olisi tilanne ihan toinen. Nainen on auttanut miestä tuon varallisuuden hankkimisessa, koska se ei ole voinut tapahtua hänen tietämättään. Nainen olisi voinut vaikka vaatia miestä käyttämään reilun tonnin enemmän joka kuukausi yhteisiin menoihin koko yhdessäolon aikana, jolloin omaisuutta ei olisi karttunut yhtään. Mies olisi tietysti voinut kieltäytyä tästä ja heivata naisen pihalle, mutta silloin hän olisi taas ollut sinkku. Esim. jos nainen on tehnyt aina ruuat alusta asti itse, on tonni kuussa voinut säästyä jo sillä, vrt. mies olisi ostanut eineksiä tai syönyt ravintoloissa.
Ihan reilulta kuulostaa.
Kun nyt kerran oletellaan kaikenlaista niin oletellaan.
Mitä jos mies ei olisikaan käynyt ulkona "rälläämässä" vaan keskittynyt siihen uraansa. Siinä sivussa olisi hoitanut myös kodin ja tehnyt itselleen ruokaa käymättä ravintolassa joka päivä.
Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Sitten mies olisi keskittynyt uraansa ja hänellä olisi 400 000. Hän ei olisi saanut pillua kahteenkymmeneenneljään vuoteen. Elämä on valintoja.
Ei uraan keskittyminen pillunsaantia pois sulje kuin äärimmäisissä tapauksissa. Mistä teitä mustavalkoisia idiootteja sikiää kun vaihtoehdot on vain on ja off?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossakin korvauksessa on puolet liikaa, jos nainen on loisinut 24 vuotta kotona miehen rahoilla.
Loisinut? Hän on tehnyt kaikki kotityöt ja siitä tuo on suhteellisen pieni palkka. Mutta toki otetaan huomioon, että arki on rullannut ns. miehen rahoilla, niin ihan passeli korvaus.
Jos naisella ei olisi ollut miestä joka elättää, hän olisi tehnyt kotityöt palkkatyön lisäksi. Kotityöt on asia mikä pitää hoitaa, ei mikään meriitti elämässä
Entä jos mies ei tehny kotona hommia ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Tehkää avioehto, jos ette halua omaisuutenne joutuvan muiden käsiin. Tässä lainsäädäntö ihan oikein suojaa sitä vähemmän ansainnutta henkilöä, oli hän sitten mies tai nainen. Miksi yleensä nainen, niin sitä voidaan pohtia moneltakin eri kantilta.
Ja miksi tässäkin niin vähän arvostetaan sitä mitä nainen teki? Kyllä on vielä feministeillä tekemistä. Jos tilanne olisi toisin päin, että mies hoitanut kodin ja lapset, hänelle oltaisiin puuhaamassa jo jotakin presidentin myöntämää kunniamerkkiä. Mutta kun kodin ja mahdolliset lapset hoitanut osapuoli on nainen, kukaan ei arvosta.
Tässä tapauksessa pari ei ollut edes avioliitossa, vaan avoliitossa.
Miksi ei pitäisi. On ilmaiset päivähoidot ja vanhempainvapaat sun muut. Yhteiskunta huolehtii aikaisemmasta "miehen" roolista perheen elättäjänä.