Avovaimo teki kotityöt 24 v. ajan. Mies keräsi sillä välin 400 000 euron varallisuuden, ja maksaa naiselle 35 000 e hyvitystä
22.3.2017 15.00
Kotityöt hoitaneelle naiselle hyvitystä avoliiton purkauduttua 24 vuoden jälkeen
KO oli katsonut naisella olevan oikeus koko avoliiton ajan yksin tekemiensä kotitöiden perusteella 40 000 euron hyvitykseen avoliiton purkauduttua (10 % miehen varallisuuden kasvusta). Osapuolet kuitenkin sopivat asian HO:ssa. Sovinnon mukaan mies maksaa naiselle hyvityksenä 35 000 euroa. Hyvityksen maksaminen perustuu siihen, että nainen on 24 vuotta kestäneen avoliiton aikana tekemällään kotityöllä mahdollistanut miehen kartuttaa varallisuutta omiin nimiinsä ja yhteistalouden purkaminen pelkästään omistussuhteiden mukaan johtaisi siihen, että mies saisi perusteetonta etua naisen kustannuksella. (Vailla lainvoimaa 22.3.2017)
Asian ratkaisun perusteena olevien seikkojen osalta KO:ssa oli ollut riidatonta ensinnäkin se, että nainen oli avoliiton aikana hoitanut yhteisen talouden kaikki kotityöt.
Edelleen riidatonta oli ollut, että avoliiton aikana miehen yrityksen arvo oli noussut, hänen tulonsa kasvaneet ja hänen muu omaisuutensa karttunut. Tältä osin asiassa ratkaistavaksi riitakysymykseksi oli jäänyt viimemainittujen miehen varallisuutta koskevien seikkojen määrällinen arviointi sekä se, oikeuttiko yhteistalouden kaikkien kotitöiden hoitaminen yksin tai yhdessä muiden seikkojen kanssa naisen saamaan asiassa tarkoitettua hyvitystä.
KO oli katsonut naisella olleen oikeus koko avoliiton ajan yksin tekemiensä kotitöiden perusteella hyvitykseen avoliiton purkauduttua. Naisen avoliiton aikana saamien etujen tai kompensaation ei ollut katsottava kattaneen kokonaisuudessaan hänen hyvitykseen oikeuttavaa työtään, mutta näillä seikoilla oli hyvityksen määrää alentava vaikutus. Viime mainitun kaltaisia etuja naisella oli avoliiton aikana ollut ainakin täysin ilmainen asuminen sekä vastikkeeton vapaa mahdollisuus henkilöauton käyttöön.
Huomioon ottaen asiassa mainitut seikat sekä suuntaa antavana oikeuskäytännössä esitetty kanta hyvityksen määrän määräytymisperusteista (KKO 1993:168, 16 prosenttia karttuneesta omaisuudesta, Rovaniemen hovioikeus 2009:33, 13 prosenttia karttuneesta omaisuudesta) KO oli harkinnut oikeudenmukaiseksi hyvityksen määräksi 10 prosenttia miehen varallisuuden kasvusta 400.000 eurosta. Hyvitystä oli siten tullut määrätä miehen maksettavaksi 40.000 euroa.
Asianosaiset pääsivät asiassa sovintoon Vaasan hovioikeuden 15.3.2017 järjestämässä tuomioistuinsovittelussa. Osapuolet pyysivät hovioikeutta vahvistamaan sovinnon.
HO:n vahvistama sovinto:
"A maksaa B:lle avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetun lain 3 luvun 8 §:n tarkoitettuna hyvityksenä 35 000 euroa. Hyvityksen maksaminen perustuu siihen, että B on 24 vuotta kestäneen avoliiton aikana tekemällään kotityöllä mahdollistanut A:n kartuttaa varallisuutta omiin nimiinsä ja yhteistalouden purkaminen pelkästään omistussuhteiden mukaan johtaisi siihen, että A saisi perusteetonta etua B:n kustannuksella.
Maksu tulee suorittaa B:n ilmoittamalle pankkitilille 23.3.2017 mennessä. Suorituksen viivästyessä sille tulee maksaa korkolain 4 § 1 momentin mukaista viivästyskorkoa edellä mainitusta eräpäivästä lukien.
Asianosaisilla ei ole toisiaan kohtaan muita vaatimuksia sen jälkeen, kun tämän sopimuksen mukainen hyvitys on kokonaisuudessaan maksettu. Molemmat vastaavat omista asianajokuluistaan käräjä- ja hovioikeudessa, sillä poikkeuksella, että A vastaa edelleen siitä osuudesta B:n asianajokuluista, mikä hänet on velvoitettu valtiolle korvaamaan Satakunnan käräjäoikeuden 17.11.2015 antamassa tuomiossa nro 14968."
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Päiväpalkaksi tuli vajaa 4€. Naurettavaa.
Joo. Kyllä kotona oleskelemisesta pitäisi saada vähintään minimipalkan verran. Viimeistään jälkikäteen erotilanteessa, ettei siiderihanat mene kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Päiväpalkaksi tuli vajaa 4€. Naurettavaa.
Naisten kannattaisi käydä ihan oikeissa palkkatöissä.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä olis varaa elättää meidät kokonaan, maksaa yksin talo ja autot ja kesämökki ym. Mutta mä en usko, että meistä kumpikaan koskaan haluaisi sitä.. Hän rakastui mun kunnianhimoon ja kaikkeen siihen, mitä mä olen sen lisäksi että olen vaimo. Hän arvostaa ja taitaapa pikkusen ihaillakin mun työuraa, kuten minä hänen. Se on osa sitä, mikä tekee minusta hänen silmissään mielenkiintoisen. Molemmat ollaan pidetty vanhempainvapaista osa ja molemmat tukee toistensa työuria ja se siivoaa, ken ehtii.
Tämä siis heille, jotka sanoo, että monet miehet haluaa, että nainen hoitaa kaiken yksin ja ruuan pöytään ni mä väitän, että iso osa miehistä haluaa ja arvostaa naisen menestystä myös kodin ulkopuolella. Se on tosi vanhanaikainen ajattelumalli, että mies pyrkis menestykseen ja nainen siivoais kotia. Suurin osa meidän tuttavapiirin miehistä nimenomaan ei ajattele näin, vaan arvostaa sitä kaikkea, mihin vaimosta on kodin ulkopuolella. Useimmilla näillä vaimoilla on todella hyvä työura. On jotenkin tylyä miehiä kohtaan väittää, että he ettis siivoojaa ja ruuanlaittajaa. Ehkä jotkut vanhanaikaiset, mutta väitän, että nimenomaan alle keski-ikäiset menestyneet miehet olettaa automaattisesti naiselle oman työuran ja itsenäisyyden. Ehkä sitten jotkut vanhemmat miehet voi ajatella toisin tai jotkut tosi vanhanaikaisia arvoja kannattavat.
Ei miehet ole sellaisia sovinisteja kuin täällä sanotaan joissain viesteissä.
Näissä unohdetaan aina muuan käytännöllinen näkökohta. Johtunee siitä, että jostain syystä rahasta puhumista tarkoilla summilla pyritään välttelemään ja korostetaan henkisiä ja idealistisia arvoja.
Mutta minä puhun rahasta. Otetaan ihmisen elämän suurin sijoitus: asuntolaina. Omakotitalo perheelle maksaa noin 300 000. Se tarkoittaa lainan ottoa, lainan maksua ja korkoja. On aivan järjetöntä kuvitella, että miehelle olisi yhdentekevää, maksaako hän talostaan 150 000 vai 300 000. Tai että miehelle ei olisi merkitystä, maksaako hän 1 000 vai 2 000 euroa kuussa lainan lyhennyksiä. Tai että maksaako mies perheen ruokakuluista 100 % vai 50 % jne.
Kuinka moni tolkuissaan oleva mies maksaa 2 000 - 3 000 euroa kuussa siitä, että nainen hoitaa kodin eikä käy työssä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväpalkaksi tuli vajaa 4€. Naurettavaa.
Naisten kannattaisi käydä ihan oikeissa palkkatöissä.
Naiset käyvät oikeissa palkkatöissä, toisin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehellä olis varaa elättää meidät kokonaan, maksaa yksin talo ja autot ja kesämökki ym. Mutta mä en usko, että meistä kumpikaan koskaan haluaisi sitä.. Hän rakastui mun kunnianhimoon ja kaikkeen siihen, mitä mä olen sen lisäksi että olen vaimo. Hän arvostaa ja taitaapa pikkusen ihaillakin mun työuraa, kuten minä hänen. Se on osa sitä, mikä tekee minusta hänen silmissään mielenkiintoisen. Molemmat ollaan pidetty vanhempainvapaista osa ja molemmat tukee toistensa työuria ja se siivoaa, ken ehtii.
Tämä siis heille, jotka sanoo, että monet miehet haluaa, että nainen hoitaa kaiken yksin ja ruuan pöytään ni mä väitän, että iso osa miehistä haluaa ja arvostaa naisen menestystä myös kodin ulkopuolella. Se on tosi vanhanaikainen ajattelumalli, että mies pyrkis menestykseen ja nainen siivoais kotia. Suurin osa meidän tuttavapiirin miehistä nimenomaan ei ajattele näin, vaan arvostaa sitä kaikkea, mihin vaimosta on kodin ulkopuolella. Useimmilla näillä vaimoilla on todella hyvä työura. On jotenkin tylyä miehiä kohtaan väittää, että he ettis siivoojaa ja ruuanlaittajaa. Ehkä jotkut vanhanaikaiset, mutta väitän, että nimenomaan alle keski-ikäiset menestyneet miehet olettaa automaattisesti naiselle oman työuran ja itsenäisyyden. Ehkä sitten jotkut vanhemmat miehet voi ajatella toisin tai jotkut tosi vanhanaikaisia arvoja kannattavat.
Ei miehet ole sellaisia sovinisteja kuin täällä sanotaan joissain viesteissä.
Kiitos tästä kommentista!
Mieheni exä oli kotirouva, joka ei viitsinyt mennä töihin lasten kasvettua, se oli varmaan yksi syy siihen miksi miehen avioliitto hajosi.
Mies on ylpeä mun ammatista ja jaksaa edelleen kiitellä sitä, kuinka jaamme kaikki asumisen ja elämisen kulut. Teemme yhdessä kaikki kotityöt; mies tekee mielellään kotitöitä, vaikka exä passasi kaiken nokan eteen.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti hoidettu järjestely, kun pitää eron jälkeen lähteä oikeuteen.
Itse olen ollut kotiäiti kohta 15 vuotta. Miehen kanssa tilanne on hoidettu niin, että meillä on avioehto. Mies maksaa minulle tonnin kuussa omalle tililleni, sen lisäksi minulla on Helsingissä sijoitusasunto, jonka käsirahan mies maksoi. Asunto on vuokralla. Asun miehen omistamassa asunnossa ja maksan kaikki talouskulut ja lapsiin liittyvät kulut miehen tililtä.
Minusta meillä on hyvä järjestely. Saan rahaa reippaasti säästöön ja päälle oma asunto Helsingissä. Jos joskus tulisi ero, en olisi pulassa. Voisin rauhassa opiskella uuden ammatin, olen alunperin sihteeri, mutta en ehtinyt tehdä sitä kuin muutaman vuoden.
Oot varmaankin maksanut lahjaveron joka vuosi saamastasi summasta ja asunnosta?
Siinä ei ole paljon kuukautta kohden kodin- ja lastenhoidosta, siivouksesta ja ruuanlaitosta 24 vuodesta.
Palkaksi pitäisi tällaisessa tapauksessa laskea ainakin kohtuulinen summa eli puolet tuosta 400 tonnin omaisuudesta voisi olla sopiva summa.
Mikä on väärin kansan mielipiteen mukaan, on väärä päätös.
Mutta koettakaa tästä oppia naiset. menkää naimisiin tai vaatikaa omaisuus molempien nimiin jos olette avoliitossa. Hullua luottaa näin.
Nyt kun mies joutui maksamaan, niin kaikkien mielestä oli oikein. Jos nainen olisi joutunut maksamaan, niin ei olisi ollut kenenkään mielestä oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväpalkaksi tuli vajaa 4€. Naurettavaa.
Naisten kannattaisi käydä ihan oikeissa palkkatöissä.
Naiset käyvät oikeissa palkkatöissä, toisin kuin sinä.
Mutta minähän käyn töissä. Ja olen muuten nainen :) Noita kotilusmuja en valitettavasti arvosta hirveän korkealle. Naisen pitäisi osata muutakin kuin pyyhkiä pölyjä hyllyjen päältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossakin korvauksessa on puolet liikaa, jos nainen on loisinut 24 vuotta kotona miehen rahoilla.
Totta. Ei se kotitöiden teko niin raskasta ole että siitä kuuluisi saada korvausta. Noilla ei ilmeisesti ole edes lapsia. Nainen on pari kertaa viikossa siivonnut, käynyt kaupassa ja joka päivä laittanut ruoan. No huh huh, kyllä uuvuttaa.
Nainen on saanut asua ilmaiseksi, käyttää miehen rahoja ja autoa ja eron sattuessa sille maksetaan siitä "korvausta", ei hitto!
Tyypillistä että syyllisyysperusteilla tai muutoin nainen tahdotaan lempata tyhjätaskuna ulos. Kun hyvin tekee kaiken kyllä se vaan on raskasta. Tai ainakin miehen kanssa oleminen raskasta ylipäätään.
Paljon nähty kun pidetään itsestään selvänä kaikki sujuu kotona! Sitten vielä nalkutusta...
Onneksi ei tarvitse kuunnella hopotusta enää 60-v sairaseläkeläisenä.
Naiselle pitäisi kuulua joku korvaus joka tapauksessa oli tehnyt hyvin tai huonosti, näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina pitää vaatia että omaisuus on molempien puolisoiden nimissä, olipa se mitä tahansa; kiinteää, siis talo, osake, tai auto tms. niin ei jää toinen sitten näppejään nuolemaan vaan omaisuus menee puoliksi. Vaikka toinen on tehnyt kotitöitä 24/7 ja hoitanut lapset ym niin näin voi käydä jos uskoo vain että kyllä se rakas sitten antaa minulle puolet jos ero tulee: no kun ei välttämättä anna.
Yllä olevassa on kysymys avoliitosta, jossa on todella heikoilla se joka ei omista eli ei ole nimiä papereissa.
Avioliitossakin voi myydä autonsa pois jos se on omissa nimissään kysymättä puolisolta. Mutta jos se on molempien nimissä niin eipä myy. Asuntoa ei voi luvatta myydä kuitenkaan. Mutta selvintä on että on kaikki molempien nimissä.
Vähän OT: Olen avoliitossa, ja asunto on minun. Joku aika sitten olin laittamassa asuntoa myyntiin, niin eräs välittäjä vaati myyntitoimeksiantoon myös avopuolison nimeä, että tämä tietää/suostuu asunnon myyntiin. Toinen välittäjä ei sitä vaatinut. Mielenkiintoista.
Se välittäjä joka on vaatinut avopuolison nimeä myyntitoimeksiantoon, on ollut väärässä. Ei avoliitossa olevalla ole mitään oikeuksia toisen omaisuuteen. Vaikka kuinka on yhteinen asunto niin se kenen nimissä asunto on, on tietysti oikeutettu myymään asunnon vaikka toiselle ilmoittamatta. Toista on avioliitossa; jos toinen omistaa asunnon, on myös toisen lupa yhteisesti asutun asunnon myyntiin saatava. Senpä vuoksi juuri: menkää naimisiin tai hankkikaa omaisuus molempien nimiin.
Jos minä olisin ollut tuon naisen asemassa, ei mies olisi päässyt noin halvalla. Olisin ottanut selvää, paljonko kotitaloustyöstä maksetaan palkaa, vähentänyt siitä asumiskulut ja ravinnon ja sitten laatinut koko 24 vuotta koskevan laskelman ja laskun. Olen varma, että loppusumma olisi ollut kerrottua korkeampi. Kuuluikohan mies rappareihin. sieltähän löytyy hyvä veli -verkostosta asiantuntija-apua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaikeksi onneksi minun huushollissani ei loisi yksikään kaksilahkeinen äijänketkele!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväpalkaksi tuli vajaa 4€. Naurettavaa.
Naisten kannattaisi käydä ihan oikeissa palkkatöissä.
Naiset käyvät oikeissa palkkatöissä, toisin kuin sinä.
Mutta minähän käyn töissä. Ja olen muuten nainen :) Noita kotilusmuja en valitettavasti arvosta hirveän korkealle. Naisen pitäisi osata muutakin kuin pyyhkiä pölyjä hyllyjen päältä.
Et ole nainen etkä käy töissä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun mies joutui maksamaan, niin kaikkien mielestä oli oikein. Jos nainen olisi joutunut maksamaan, niin ei olisi ollut kenenkään mielestä oikein.
Miksi naisen olisikaan pitänyt maksaa siitä, että sai hoitaa miehen taloutta pelkällä ruokapalkalla 24 vuotta? Kyllä korvaus tehdystä työstä maksetaan sille, joka sen työn tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväpalkaksi tuli vajaa 4€. Naurettavaa.
Naisten kannattaisi käydä ihan oikeissa palkkatöissä.
Naiset käyvät oikeissa palkkatöissä, toisin kuin sinä.
Mutta minähän käyn töissä. Ja olen muuten nainen :) Noita kotilusmuja en valitettavasti arvosta hirveän korkealle. Naisen pitäisi osata muutakin kuin pyyhkiä pölyjä hyllyjen päältä.
Et ole nainen etkä käy töissä.
Toki olen.
Enkä tiedä mitään naurettavampaa kuin mies, joka esiintyisi naisena.
Vierailija kirjoitti:
21v poikani totesi, että ei kannata muuttaa asumaan tyttöystävän kanssa. Ensin pitäisi maksaa perheen kulut (koska ansaitsee ihan mukavasti) ja liiton päätteeksi antaa osa omaisuudestaan "vastineeksi kotitöistä".
Parempi molempien asua omissa asunnoissa.
Hyvä päätös!
Nykyaikana miehet ovat altavastaajina, etenkin Jenkeissä. Miehet menettävät kaikki avioerossa, mikä on suurin syy siihen ettei miehet enää halua avioitua tai tehdä lapsia. Lähipiirissä ja lähisuvussa on aina lukuisia varoittavia esimerkkejä ja nykynuoret eivät halua toistaa heidän virheitään.
Hauska juttu: Jenkkiläinen mies kertoi käyneensä Las Vegasin pelikasinolla. Yksi miespelaaja tuntui olevan mahtavassa voittoputkessa hurraa-huutojen perusteella.
Vähän aikaa seurattuuaan mies tajusi pelaajan hurraavan aina kun hävisi, kundin kaverit olivat mukana hurraamassa. Mies kysyi pelurilta miksi hän hurraa vaikka hän häviää?
"Vaimo otti avioeron. Asianajaja kertoi että vaimo tulee saamaan lähes kaiken ja kehoitti minua lähtemään pelikasinoon tuhlaamaan koko omaisuuteni."
Naiset eivät tätä järjenjuoksua tajua, mutta miehet tajuavat. Etenkin ne miehet joilta on viety suurin osa omaisuudesta avioeron yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväpalkaksi tuli vajaa 4€. Naurettavaa.
Naisten kannattaisi käydä ihan oikeissa palkkatöissä.
Naiset käyvät oikeissa palkkatöissä, toisin kuin sinä.
Mutta minähän käyn töissä. Ja olen muuten nainen :) Noita kotilusmuja en valitettavasti arvosta hirveän korkealle. Naisen pitäisi osata muutakin kuin pyyhkiä pölyjä hyllyjen päältä.
Et ole nainen etkä käy töissä.
Toki olen.
Enkä tiedä mitään naurettavampaa kuin mies, joka esiintyisi naisena.
Luuletko että sanomalla "toki" saat jotain uskottavuutta? Sinä valehtelet. Olet mies.
Tuskin on tämä nainen pelkällä ruokapalkalla + "työsuhdeasunnolla" elänyt. Eiköhän se ole kuluttanut miehen rahaa omiinkin tarpeisiinsa - tätähän ei tosin tarina kerro. Tosin tuo korvaussummasta sopiminen voisi antaa vitteitä tuohon suuntaan.
Ja kaiken kukkuraksi se mies olisi tehnyt omaisuutensa aivan varmasti ilman naistakin.
Kotityöt? Kerrostalo kolmion siivuokseen menee yksi tunti viikossa. Astian- ja pyykinkonepesukone pesee pyykit. Jokainen laittaa astiansa tiskikoneeseen ja heittää pyykit pesukoriin. Ruokia nyt laittelee huvikseenkin. Paljonko kuluu kotitöihin aikaa vuorokaudessa. Ehkä tunti- kaksi ja siitäkin on yli puolet ns. laatuaikaa. Joten mistä korvaus?
Jos vaikka au pairille maksaisi 4 € päivässä ruuan ja asumisen lisäksi, taitaisi joutua käräjille.