Lue keskustelun säännöt.
Talouden jako kun mies tienaa enemmän
17.03.2017 |
Taannoisista taloudellinen loukutus- ja elintasokeskusteluista heräsi ajatus, että mikä AV-mammojen mielestä on fiksu jako talouden kustannusten suhteen.
Esimerkkitapaus voisi olla, että nainen on pieni-/keskituloinen hoitsualalla oleva ja mies vähän parempituloinen insinööri tms.
Käteenjäävät tulot 2000€/kk ja 2700€/kk.
Kuinka laitetaan kustannukset jos perheen (esim. 2+2 perhe) juoksevat menot kuukaudessa on vaikka 2400€ (laina/vuokra + vastike ja ruoat/talousostot).
Itse näkisin, että 50/50 olisi ihan reilua koska silloin pienempituloisellekin jää 800€/kk käteen joka on hulppea määrä.
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin täällä Helsingissä tuntuu epäuskottava ota, että yhteiset menot olisivat vaan 2400 euroa nelihenkiseltä perheeltä. Asumiseen menee ainakin 1500 e, auto, vakuutukset, lasten päivähoito ja/tai harrastukset ja muut säännölliset kulut ovat yhteensä n. 2200 euroa. Siihen lisäksi ruoka, vaatteet, matkat, ravintolat, lelut jne.
3400 euroa tuntuisi uskottavammalta. Toki moni pärjää vähemmällä, mutta aika harva perheellinen kitsastelee, jos ei ole ihan pakko.
Minusta reiluinta olisi, että molemmat maksavat suhteessa tuloihin. Esimerkkiperhe perustaisi yhteisen taloustilin, jonne nainen maksaa 1500 e ja mies 1900 e ja jolle tulevat myös mahdolliset lapsilisät. Tililtä maksetaan laskut, lainat, lasten kulut ja ruoka.
Perhe hyötyy isän paremmista tuloista ja myös hänelle itselleen jää enemmän rahaa käyttöön.
Eiköhän Helsingistäkin löydy perheelle asunto reilun tonnin pintaan kun vaan etsii. Hoitsun tuskin on pakko asua Eiralla?
Vaatteet, matkat ja ravintolat eivät ole mitään jatkuvia ja pakollisia menoja vaikka pikkuvaimosta voikin tuntua, että matkustaa on pakko jotta jaksaa mm. katsella (ja kupata) miestä.
Ehkä löytyy ehkä ei. Tässä sulle vähän perspektiiviä, että mulla sinkkunaisena on pk-seudulla 2400 euron kuukausibudjetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.
Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.
Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan.
Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?
Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.
Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti.
Et taida omistaa yli 200 neliön taloa? Minä omistan, ja voin kertoa, että lämmitys, sähköt, kiinteistöverot jne maksavat ihan riittävästi, ja olisi hyvin epäreilua laittaa toinen niitä maksamaan vain siksi, että minä talon haluan.
Pienituloinen muuten menettää puolison takia esim asumistuet.
Meillä taas on vajaa 200 neliön talo, jossa takapihalla minun, parempituloisen toivoma iso aina lämmin poreallas, joka imee sähköä kuin pieni musta aukko. Sovitusti minä maksan enemmän kuluista. Tuo joka väitti, ettei kenenkään juoksevat kulut ole kovin isot ei kyllä ymmärrä mistä puhuu. Kyllä ne on, jos hyväpalkkainen ihminen haluaa nimenomaan satsata mukavaan elämään eikä muhittaa varojaan pankkitileillä kunnes elämä on ohi.
Tottakai kulut voi olla isot, mutta tässä puhutaan pakollisista kuluista. Jos joku haluaa pitää sähkösyöppöä päällä jatkuvasti, niin tottakai hän maksaa sen itse.
Sen sijaan tavallisen omakotitalon juoksevat kulut eivät ole kovinkaan merkittävät.
Niin no tätä minä olen yrittänyt selittää. Jos paremmin ansaitseva itse haluaa elintason johon huonommin ansaitsevalla ei ole varaa, niin silloin pitää maksaa vähän enemmän. Ja vähän asian vierestä, mutta ainakin meidän ulkoporeallas on pakko pitää aina päällä ettei putket jäädy ja koko allas hajoa. Tämä ei siis ole mikään "haluaa pitää energiasyöppöä päällä" -kysymys vaan pakollinen kuluerä muiden lomassa sen jälkeen kun on ensin päättänyt ostaa hienon talon jossa on jättikokoinen ulkoporeallas. Veikkaan, että hulppeimmissa kartanoissa on muitakin vastaavia ylimääräisiä luksuselementtejä esim. lämmitetyt ulkorakennukset jotka nostaa ylläpitokustannuksia vielä ylemmäs.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taannoisista taloudellinen loukutus- ja elintasokeskusteluista heräsi ajatus, että mikä AV-mammojen mielestä on fiksu jako talouden kustannusten suhteen.
Esimerkkitapaus voisi olla, että nainen on pieni-/keskituloinen hoitsualalla oleva ja mies vähän parempituloinen insinööri tms.
Käteenjäävät tulot 2000€/kk ja 2700€/kk.Kuinka laitetaan kustannukset jos perheen (esim. 2+2 perhe) juoksevat menot kuukaudessa on vaikka 2400€ (laina/vuokra + vastike ja ruoat/talousostot).
Itse näkisin, että 50/50 olisi ihan reilua koska silloin pienempituloisellekin jää 800€/kk käteen joka on hulppea määrä.
Mitä sitten tehdään jos tässä esimerkkiperheessä se pienituloinen sairastuu vakavasti ja joutuu jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle? Lääke- ja hoitokulut ovat niin suuret, että hänelle jää esim. 300 €/kk niiden jälkeen muuhun elämiseen, asumiskuluihin ja muihin pakollisiin menoihin. Toimeentulotukea hän ei saa puolison tulojen takia.
Miten sitten jaetaan kustannukset tällaisessa 50/50-suhteessa?
Pienituloinen velkaantuu koko ajan puolisolleen? Pienituloinen lakkaa syömästä eikä osta vaatteita, eikä niitä lääkkeitäkään? Mitä meni sairastumaan oma vika, hoitakoon itse itsensä. Ei se ole sen parempituloisen syy eikä hänen vastuullaan. Miksi hänen pitäisi maksaa ja kärsiä toisen ongelmista?
Onko tällaisessa tilanteessa ero ainoa ratkaisu?
Omassa perheessäni tilanne on se että pienempituloinen on joutunut jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle vaikean sairauden takia ja hänen tulotasonsa on romahtanut. Eletään kuitenkin kuten ennenkin. Ei olla muutettu halvempaan asuntoon eikä lopetettu matkustelua vaikka sairastunut puoliso ei enää pysty osallistumaan kustannuksiin.
Tätä ketjua lukiessani rupesin vaan pohtimaan miten tällaisessa tilanteessa toimitaan perheessä jossa kaikki puolitetaan millintarkasti.
Pienempituloinen on ollut työelämässä. Hänellä on siis ansaittua eläkettä. Hoito- ja lääkemaksuille on katto, olettaisin että vuodessa sitä eläkettä kuitenkin tulee enemmän kuin menot. Tottahan tuossa tilanteessa on laskettava budjetit uudelleen ja mietittävä mihin on varaa, oli sitten yksin, kaksin tai lapsiperheenä.
Vaikka pienempituloinen on ollut työelämässä, tulojen lasku on huomattavan suuri. Omalla kohdalla eläkkeen määrä on noin puolet palkasta.
Ne hoito- ja lääkekulukatot ovatkin sitten ihan oma systeeminsä.
Lääkeostoista niihin lasketaan vain ne lääkkeet jotka ovat kelakorvattavia. Ja nämähän vaihtuvat joka vuosi. Yleensä uusimmat ja tehokkaimmat lääkkeet eivät ole kelakorvauksen piirissä, eikä lääkekatto vaikuta niihin millään tavalla. Kyllä lääkärit usein joutuvat tarkistamaan senkin, että minkä lääkeyhtiön lääke on kelakorvauksen piirissä on kirjoittaa reseptiä potilaalle. Usein kun on niin, että vaikka eri valmistajien lääkkeet olisivat aivan identtiset, vain yhden valmistajan lääke kuuluu korvauksen piiriin. Ja näitäkin vaihdellaan vuosittain.
Kaikki ne mitkä eivät kuuluu kelakorvauksen piiriin maksetaan kokonaan itse vaikka lääkekulu katto olisi täynnä. Ja jos se ainoa lääke joka juuri sinun sairauteesi auttaa ei olekaan kelakorvattava niin itse saat maksaa ihan kaiken.
Ja ne hoitokulukatotkin ovat omanlaisiaan. Ei niihinkään kaikkia hoitokuluja lasketa. Lisäksi eri paikoissa on omat kattonsa, ja jos kaikkea hoitoa ei saa samasta paikasta niin on siinäkin oma hommansa maksaa joka paikkaan omaa kulukattoa.
On oikeastaan aika suloista, kuinka ne jotka eivät ole joutuneet näiden asioiden kanssa tekemisiin, kuvittelevat että Suomessa sairastaminen on lähestulkoon ilmaista ja kulukatot suojaavat isoilta lääke- ja hoitokuluilta. Se on oikeasti pelkkää propagandaa jolla perustellaan ihmisille verotuksen tasoa.
Minä olin tulossa kirjoittamaan samasta asiasta, mutta ehditkin ensin.
Jotenkin liikuttavaa, että tuo yksi kuvittelee aina olevansa hyvin pärjäävä. Jossain 50 vuoden parisuhteessa sitä yleensä ollaan vuorotellen huonommassa asemassa, taloudellisesti tai muuten. Jos puoliso olisi laittanut kaiken mittatikun kanssa puoliksi, niin arvatkaas, olisinko vienyt häntä syöpähoitoihin tai hoivannut muuten?
Hintalapulla? Ja sellaisessa suhteessa aika harva haluaa emotionaalisesti muuten olla.
En puhunut pelkästään rahasta. Jos ikinä ei anna toiselle pyyteettömästi mitään, ei voi olettaa mitään saavansakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.
Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.
Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan.
Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?
Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.
Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti.
Oletko nyt ihan pihalla? Kerros- ja rivitaloissa vastike riippuu suoraan neliöistä! Samoin omakotitalossa sähkö- ja lämmityskustannukset ja monet muutkin kulut riippuvat talon koosta. Ja kyllä, lähes kaikilla on varmaan joskus varaa syödä lähiöpizzerioissa ja käydä matkajokerireissulla Kanarialla. Tämä ei nyt ollut ihan se luksuksen taso mitä tarkoitin. Ei, kukaan ei varmasti tarvitse kalliita ravintoloita tai viiden tähden hotelleja eksoottisissa kohteissa, mutta jos sillä parempituloisella on niihin rahaa ja halua, niin miksi hitossa niissä ei saisi käydä?
Tottakai vastike on suhteutettuna asunnon kokoon, mutta ei tuo ole se syy miksi jollakin ei olisi varaa asua isossa asunnossa. Syy on siinä, että ei saa asuntolainaa noin kalliiseen asuntoon tai lyhennyssummat ovat kohtuuttoman suuria.
Halvasti pystyy matkustella ympäri maailmaa ja suurin menoerä on lennot. Toki jos haluaa kohteessa asua hulppeasti, niin siihen rahaa palaa, mutta onko kovinkaan merkityksellistä, että millainen hotellihuone siellä on, kun siellä tuskin vietetään aikaa juurikaan. Eli käytännössä yhtä hyvän matkan pystyy tekemään myös merkittävästi halvemmalla.
No olipas perustelut. Sinä et koe tarvetta hienoon hotelliin, joten kukaan muukaan ei saisi sellaiseen haluta? Sinunko pitäisi päästä määrittelemään, mihin muut ihmiset saavat omat rahansa laittaa? Edelleen, toki asioita voi tehdä myös halvemmalla, mutta jäi vähän vajaiksi nuo perustelut miksi pitäisi jos ei halua eikä tarvitse? Jos minulla on tuplasti paremmat tulot kuin miehelläni, niin sanoohan sen järkikin, että minulla on varaa kalliimpaan elämään kuin hänellä. Jos kuitenkin haluan elää hänen kanssaan ja samalla elää itse niin mukavaa elämää kuin mahdollista, niin minun pitää maksaa enemmän yhteisiä kuluja. Muuten elintasomme määrittyy mieheni tulotason perusteella, enkä halua elää niin kitsaasti kun ei kerran ole pakko. Hirmu yksinkertaisesta lopulta, mutta joidenkin mielestä silti niin vaikeaa.
Eihän se tietenkään ole mikään pakko elää noin, mutta silloin elämä ei ole tasa-arvoista ja maksat toisen seurasta. Itse en haluaisi olla kumpanakaan osapuolena tuollaisessa. Jos olet kokoajan poissa hotellista, niin eikö silloin ole aika järjetöntä satsata hyvään hotelliin summia, jotka ovat yli toisen varojen? Toisekseen ihan hyvään hotelliin on kyllä varaa vähemmänkin tienaavalla. Tuntuu, että rahaa pitää tuhlata vain siksi, että sitä on, eikä silloin kun siihen on oikeasti tarvetta. Jos sinun pitää ehdottomasti saada jotain kallista, niin silloin ei jää muita vaihtoehtoja kuin tarjota myös toiselle. Sitten toisen osapuolen pitää miettiä, että haluaako ottaa tällaista lahjoitusta vastaan, vai lomaileeko mieluummin itsekseen halvemmalla.
Siis sulla nimenomaan on jäänyt tässä ymmärtämättä se, että puolisot haluaa viettää esim. lomansa yhdessä, enemmän tienaava maksaa mieluummin molempien huoneen kuin asuu jossain läävässä ja kaikilla ei todellakaan ole varaa minkäänlaiseen matkailuun. Tietysti jos haluan jotain kallista tehdä puolisoni kanssa niin joudun maksamaan hänenkin puolestaan, ei tässä ole minulle mitään ongelmaa. Kuitenkin maksan palvelun tuottajalle, en puolisolleni, eli maksan palvelusta, en puolisoni seurasta. Ihan tasa-arvoisia ollaan kuule, minä vaan satun tienaamaan enemmän. Puolisoni taas on esimerkiksi pidempi ja terveempi, ei tämä tee meistä epätasa-arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Nämä tasan puoliksi -eläjät: syöttekö tasan yhtä paljon leipäpaketista? Teettekö koskaan hyväntekeväisyyttä vai onko siinäkin pelko, että joku pääsee hyötymään teistä?
Tämä logiikka ei toimi toisinpäin eli te vähemmän maksavat, pidättekö huolen, että käytätte vähemmän vettä ja sähköä sekä syötte vähemmän ja ehkä halvemmin? Ostatte vähemmän itselle vaatteita kuin enemmän maksava jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin täällä Helsingissä tuntuu epäuskottava ota, että yhteiset menot olisivat vaan 2400 euroa nelihenkiseltä perheeltä. Asumiseen menee ainakin 1500 e, auto, vakuutukset, lasten päivähoito ja/tai harrastukset ja muut säännölliset kulut ovat yhteensä n. 2200 euroa. Siihen lisäksi ruoka, vaatteet, matkat, ravintolat, lelut jne.
3400 euroa tuntuisi uskottavammalta. Toki moni pärjää vähemmällä, mutta aika harva perheellinen kitsastelee, jos ei ole ihan pakko.
Minusta reiluinta olisi, että molemmat maksavat suhteessa tuloihin. Esimerkkiperhe perustaisi yhteisen taloustilin, jonne nainen maksaa 1500 e ja mies 1900 e ja jolle tulevat myös mahdolliset lapsilisät. Tililtä maksetaan laskut, lainat, lasten kulut ja ruoka.
Perhe hyötyy isän paremmista tuloista ja myös hänelle itselleen jää enemmän rahaa käyttöön.
Eiköhän Helsingistäkin löydy perheelle asunto reilun tonnin pintaan kun vaan etsii. Hoitsun tuskin on pakko asua Eiralla?
Vaatteet, matkat ja ravintolat eivät ole mitään jatkuvia ja pakollisia menoja vaikka pikkuvaimosta voikin tuntua, että matkustaa on pakko jotta jaksaa mm. katsella (ja kupata) miestä.
Ehkä löytyy ehkä ei. Tässä sulle vähän perspektiiviä, että mulla sinkkunaisena on pk-seudulla 2400 euron kuukausibudjetti.
Meillä on Turussa 2+koululainen perheenä alle 2200 kuukausibudjetti :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.
Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.
Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan.
Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?
Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.
Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti.
Oletko nyt ihan pihalla? Kerros- ja rivitaloissa vastike riippuu suoraan neliöistä! Samoin omakotitalossa sähkö- ja lämmityskustannukset ja monet muutkin kulut riippuvat talon koosta. Ja kyllä, lähes kaikilla on varmaan joskus varaa syödä lähiöpizzerioissa ja käydä matkajokerireissulla Kanarialla. Tämä ei nyt ollut ihan se luksuksen taso mitä tarkoitin. Ei, kukaan ei varmasti tarvitse kalliita ravintoloita tai viiden tähden hotelleja eksoottisissa kohteissa, mutta jos sillä parempituloisella on niihin rahaa ja halua, niin miksi hitossa niissä ei saisi käydä?
Tottakai vastike on suhteutettuna asunnon kokoon, mutta ei tuo ole se syy miksi jollakin ei olisi varaa asua isossa asunnossa. Syy on siinä, että ei saa asuntolainaa noin kalliiseen asuntoon tai lyhennyssummat ovat kohtuuttoman suuria.
Halvasti pystyy matkustella ympäri maailmaa ja suurin menoerä on lennot. Toki jos haluaa kohteessa asua hulppeasti, niin siihen rahaa palaa, mutta onko kovinkaan merkityksellistä, että millainen hotellihuone siellä on, kun siellä tuskin vietetään aikaa juurikaan. Eli käytännössä yhtä hyvän matkan pystyy tekemään myös merkittävästi halvemmalla.
No olipas perustelut. Sinä et koe tarvetta hienoon hotelliin, joten kukaan muukaan ei saisi sellaiseen haluta? Sinunko pitäisi päästä määrittelemään, mihin muut ihmiset saavat omat rahansa laittaa? Edelleen, toki asioita voi tehdä myös halvemmalla, mutta jäi vähän vajaiksi nuo perustelut miksi pitäisi jos ei halua eikä tarvitse? Jos minulla on tuplasti paremmat tulot kuin miehelläni, niin sanoohan sen järkikin, että minulla on varaa kalliimpaan elämään kuin hänellä. Jos kuitenkin haluan elää hänen kanssaan ja samalla elää itse niin mukavaa elämää kuin mahdollista, niin minun pitää maksaa enemmän yhteisiä kuluja. Muuten elintasomme määrittyy mieheni tulotason perusteella, enkä halua elää niin kitsaasti kun ei kerran ole pakko. Hirmu yksinkertaisesta lopulta, mutta joidenkin mielestä silti niin vaikeaa.
Eihän se tietenkään ole mikään pakko elää noin, mutta silloin elämä ei ole tasa-arvoista ja maksat toisen seurasta. Itse en haluaisi olla kumpanakaan osapuolena tuollaisessa. Jos olet kokoajan poissa hotellista, niin eikö silloin ole aika järjetöntä satsata hyvään hotelliin summia, jotka ovat yli toisen varojen? Toisekseen ihan hyvään hotelliin on kyllä varaa vähemmänkin tienaavalla. Tuntuu, että rahaa pitää tuhlata vain siksi, että sitä on, eikä silloin kun siihen on oikeasti tarvetta. Jos sinun pitää ehdottomasti saada jotain kallista, niin silloin ei jää muita vaihtoehtoja kuin tarjota myös toiselle. Sitten toisen osapuolen pitää miettiä, että haluaako ottaa tällaista lahjoitusta vastaan, vai lomaileeko mieluummin itsekseen halvemmalla.
Niin no, ne perheet joissa on yhteiset rahat eivät yleensä näe asiaa niin mustavalkoisesti kuin sinä. En minä ainakaan koe maksavani kumppanilleni mistään, vaan me molemmat laitamme tulojemme mukaan rahaa yhteisiin asioihin. Sinun mielestäsi ehkä 50-50 on paras malli, mutta ei se ole mikään ainut oikea universaali totuus reilusta jakamisesta, se on vaan yksi mielipide muiden joukossa. En ymmärrä miksi sitä pitää väkisin tuputtaa muille kuin jotain uskontoa.
Ja mitä tulee matkojen hintoihin. Se nyt lopultakin on sivuseikka, millaisen matkan saa milläkin rahalla. Jos toinen saa tuplasti parempaa palkkaa kuin toinen, niin järkikin sanoo, että sillä parempituloisella on varaa parempaan elintasoon. Ihan turha vängätä siitä, mihin pienempituloisenkin rahojen pitäisi riittää tai millaiseen elintasoon sen parempituloisen pitäisi tyytyä ettei kenellekään ulkopuoliselle tule paha mieli. Fakta on se, että parempituloinen saa paremman elintason kun menot jaetaan suhteessa tuloihin kuin silloin kun elintaso pitää mitoittaa heikommin ansaitsevan mukaan. Kun minä teen hulluna työtä saadakseni itselleni hyvän elintason, niin en ymmärrä miksi minun pitäisi tinkiä siitä siksi, että mieheni sattuu saamaan vähän vähemmän rahaa. Ei se minun syyni ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa ihmisillä ongelmia :(
Me olemme olleet yhdessä koko aikuisiän ja aika pian otettiin yhteinen tili ja asuntolaina. Alkupuolella minä pikkupalkkainen (se 2000/kk) kustansin enemmän elämistä ja miehen opinto- ja autovelan maksua. Nyt kun mies tienaa yli triplasti minun palkkani verran, niin ainoat rahakiistat on ne, että onko joka vuosi käytävä pankissa ja hankkia erilaisia rahastoja, osakkeita ja mitä lie. Meitä ei ole koskaan raha-asiat kiinnostaneet eikä tarvi niitä tosiaan enää juuri pohtiakaan. Ollaan hassattu rahaa lomiin, kulkupeleihin ja lapsiin, ettei rahaa liiaksi makaa pankissa.
Mutta siis reilu parikymmentä vuotta sitten elettiin tosi nuukasti, tili meni useasti nollille ennen palkkapäivää silti. Kannatti opiskella ja ainakin toisen hankkia hyväpalkkainen työ - ja olla siinä työssä niin hyvä, ettei yyteet vaivaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti on väärin laittaa vähemmän asunnosta omistava maksamaan juoksevia kuluja puolet. Pk-seudulla asunnon hinta saattaa jopa nousta eikä laskea (on siis yleensä noussut, tulevaisuudesta paha sanoa) ja silloin vähemmän omistava saa vähemmän voittoa. Ja sen lisäksi pitäisi vielä rahoittaa vähistä tuloistaan toisen sijoituksen ylläpitokuluja. Ei mene ihan noin.
Olipa järjetön kommentti. Hän maksaa vastiketta, kuten vuokraa ja tämä on hänelle erittäin edullinen diili.
Siis olisit valmis puskemaan vähätuloisemman puolisosi ikään kuin omistusasuvaksi vuokra-asujaksi pakkovuokraamalla hänelle omistamastasi osuudesta 50 % ylittävän osan? Shame on you.
Mitä pakkovuokrausta se on? Voihan hän toki aina muuttaa omilleen ja maksaa selvästi isompaa vuokraa jollekin toiselle. Paljon järkevämpää hänen on maksaa pienempää vuokraa minulle ja sitten minulle jää maksettavaksi omasta vuokrastani vain puolet.
Hän voi jättää tuollaisen paskiaisen ja muuttaa omaan OMISTUSASUNTOON ja maksaa vain lainanlyhennykset, korot ja vastikkeet eikä mitään pakkovuokraa ylihintaisesta asunnosta, johon hänellä ei ole varaa.
Miten se parantaa hänen tilannettaan yhtään? Ihan hyvin hän voi asua vastikkeen osaa maksamalla ja säästää rahaa ja ostaa sitten oman osuuden kämpästä aikanaan tai vaikka oman sijoitusasunnon.
Ok, jos lasket maksetun "vuokran" osasuoritukseksi kauppahintaan myydessäsi osan asunnosta pienipalkkaisemmalle.
Äläkä viitsi esittää noin tyhmää, ettetkö tajuaisi mikä ero on omistusasumisella ja vuokra-asumisella taloudelliselta kannalta.
Miksi ihmeessä maksettu vastike laskettaisiin osasuoritukseksi asunto-osakkeen osaa ostettaessa? Se on täysin vuokran kaltainen juokseva meno asunnosta, jota maksaisit myös itse siellä omassa omistusasunnossasi. Sillä ei ole mitään tekemistä lainanlyhennysten kanssa.
Niin. Jos saat höynäytettyä jonkun hömelön tuollaiseen diiliin niin siitä vaan. Toki säälin kumppaniasi. Kuka haluaa vedättää omaa rakastaan????
Et vain osannut vieläkään sanoa, että miten tuossa höynäytetään yhtään ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.
Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.
Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan.
Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?
Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.
Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti.
Oletko nyt ihan pihalla? Kerros- ja rivitaloissa vastike riippuu suoraan neliöistä! Samoin omakotitalossa sähkö- ja lämmityskustannukset ja monet muutkin kulut riippuvat talon koosta. Ja kyllä, lähes kaikilla on varmaan joskus varaa syödä lähiöpizzerioissa ja käydä matkajokerireissulla Kanarialla. Tämä ei nyt ollut ihan se luksuksen taso mitä tarkoitin. Ei, kukaan ei varmasti tarvitse kalliita ravintoloita tai viiden tähden hotelleja eksoottisissa kohteissa, mutta jos sillä parempituloisella on niihin rahaa ja halua, niin miksi hitossa niissä ei saisi käydä?
Tottakai vastike on suhteutettuna asunnon kokoon, mutta ei tuo ole se syy miksi jollakin ei olisi varaa asua isossa asunnossa. Syy on siinä, että ei saa asuntolainaa noin kalliiseen asuntoon tai lyhennyssummat ovat kohtuuttoman suuria.
Halvasti pystyy matkustella ympäri maailmaa ja suurin menoerä on lennot. Toki jos haluaa kohteessa asua hulppeasti, niin siihen rahaa palaa, mutta onko kovinkaan merkityksellistä, että millainen hotellihuone siellä on, kun siellä tuskin vietetään aikaa juurikaan. Eli käytännössä yhtä hyvän matkan pystyy tekemään myös merkittävästi halvemmalla.
No olipas perustelut. Sinä et koe tarvetta hienoon hotelliin, joten kukaan muukaan ei saisi sellaiseen haluta? Sinunko pitäisi päästä määrittelemään, mihin muut ihmiset saavat omat rahansa laittaa? Edelleen, toki asioita voi tehdä myös halvemmalla, mutta jäi vähän vajaiksi nuo perustelut miksi pitäisi jos ei halua eikä tarvitse? Jos minulla on tuplasti paremmat tulot kuin miehelläni, niin sanoohan sen järkikin, että minulla on varaa kalliimpaan elämään kuin hänellä. Jos kuitenkin haluan elää hänen kanssaan ja samalla elää itse niin mukavaa elämää kuin mahdollista, niin minun pitää maksaa enemmän yhteisiä kuluja. Muuten elintasomme määrittyy mieheni tulotason perusteella, enkä halua elää niin kitsaasti kun ei kerran ole pakko. Hirmu yksinkertaisesta lopulta, mutta joidenkin mielestä silti niin vaikeaa.
Eihän se tietenkään ole mikään pakko elää noin, mutta silloin elämä ei ole tasa-arvoista ja maksat toisen seurasta. Itse en haluaisi olla kumpanakaan osapuolena tuollaisessa. Jos olet kokoajan poissa hotellista, niin eikö silloin ole aika järjetöntä satsata hyvään hotelliin summia, jotka ovat yli toisen varojen? Toisekseen ihan hyvään hotelliin on kyllä varaa vähemmänkin tienaavalla. Tuntuu, että rahaa pitää tuhlata vain siksi, että sitä on, eikä silloin kun siihen on oikeasti tarvetta. Jos sinun pitää ehdottomasti saada jotain kallista, niin silloin ei jää muita vaihtoehtoja kuin tarjota myös toiselle. Sitten toisen osapuolen pitää miettiä, että haluaako ottaa tällaista lahjoitusta vastaan, vai lomaileeko mieluummin itsekseen halvemmalla.
Niin no, ne perheet joissa on yhteiset rahat eivät yleensä näe asiaa niin mustavalkoisesti kuin sinä. En minä ainakaan koe maksavani kumppanilleni mistään, vaan me molemmat laitamme tulojemme mukaan rahaa yhteisiin asioihin. Sinun mielestäsi ehkä 50-50 on paras malli, mutta ei se ole mikään ainut oikea universaali totuus reilusta jakamisesta, se on vaan yksi mielipide muiden joukossa. En ymmärrä miksi sitä pitää väkisin tuputtaa muille kuin jotain uskontoa.
Ja mitä tulee matkojen hintoihin. Se nyt lopultakin on sivuseikka, millaisen matkan saa milläkin rahalla. Jos toinen saa tuplasti parempaa palkkaa kuin toinen, niin järkikin sanoo, että sillä parempituloisella on varaa parempaan elintasoon. Ihan turha vängätä siitä, mihin pienempituloisenkin rahojen pitäisi riittää tai millaiseen elintasoon sen parempituloisen pitäisi tyytyä ettei kenellekään ulkopuoliselle tule paha mieli. Fakta on se, että parempituloinen saa paremman elintason kun menot jaetaan suhteessa tuloihin kuin silloin kun elintaso pitää mitoittaa heikommin ansaitsevan mukaan. Kun minä teen hulluna työtä saadakseni itselleni hyvän elintason, niin en ymmärrä miksi minun pitäisi tinkiä siitä siksi, että mieheni sattuu saamaan vähän vähemmän rahaa. Ei se minun syyni ole.
Se on nimenomaan ainoa oikea tapa jos haluaa elää tasavertaisesti. Tietenkin jos näin ei halua tehdä, niin sitten on tekemättä. Siitä aiheutuu kuitenkin ongelmia moniin parisuhteisiin. Etenkin vähävaraisiin talouksiin, joissa on rahasta tiukkaa. Tietenkään satoja tuhansia tilillään makuuttava ei välitä juurikaan siitä jos toinen tekee jonkun isomman hankinnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.
Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.
Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan.
Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?
Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.
Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti.
Oletko nyt ihan pihalla? Kerros- ja rivitaloissa vastike riippuu suoraan neliöistä! Samoin omakotitalossa sähkö- ja lämmityskustannukset ja monet muutkin kulut riippuvat talon koosta. Ja kyllä, lähes kaikilla on varmaan joskus varaa syödä lähiöpizzerioissa ja käydä matkajokerireissulla Kanarialla. Tämä ei nyt ollut ihan se luksuksen taso mitä tarkoitin. Ei, kukaan ei varmasti tarvitse kalliita ravintoloita tai viiden tähden hotelleja eksoottisissa kohteissa, mutta jos sillä parempituloisella on niihin rahaa ja halua, niin miksi hitossa niissä ei saisi käydä?
Tottakai vastike on suhteutettuna asunnon kokoon, mutta ei tuo ole se syy miksi jollakin ei olisi varaa asua isossa asunnossa. Syy on siinä, että ei saa asuntolainaa noin kalliiseen asuntoon tai lyhennyssummat ovat kohtuuttoman suuria.
Halvasti pystyy matkustella ympäri maailmaa ja suurin menoerä on lennot. Toki jos haluaa kohteessa asua hulppeasti, niin siihen rahaa palaa, mutta onko kovinkaan merkityksellistä, että millainen hotellihuone siellä on, kun siellä tuskin vietetään aikaa juurikaan. Eli käytännössä yhtä hyvän matkan pystyy tekemään myös merkittävästi halvemmalla.
No olipas perustelut. Sinä et koe tarvetta hienoon hotelliin, joten kukaan muukaan ei saisi sellaiseen haluta? Sinunko pitäisi päästä määrittelemään, mihin muut ihmiset saavat omat rahansa laittaa? Edelleen, toki asioita voi tehdä myös halvemmalla, mutta jäi vähän vajaiksi nuo perustelut miksi pitäisi jos ei halua eikä tarvitse? Jos minulla on tuplasti paremmat tulot kuin miehelläni, niin sanoohan sen järkikin, että minulla on varaa kalliimpaan elämään kuin hänellä. Jos kuitenkin haluan elää hänen kanssaan ja samalla elää itse niin mukavaa elämää kuin mahdollista, niin minun pitää maksaa enemmän yhteisiä kuluja. Muuten elintasomme määrittyy mieheni tulotason perusteella, enkä halua elää niin kitsaasti kun ei kerran ole pakko. Hirmu yksinkertaisesta lopulta, mutta joidenkin mielestä silti niin vaikeaa.
Eihän se tietenkään ole mikään pakko elää noin, mutta silloin elämä ei ole tasa-arvoista ja maksat toisen seurasta. Itse en haluaisi olla kumpanakaan osapuolena tuollaisessa. Jos olet kokoajan poissa hotellista, niin eikö silloin ole aika järjetöntä satsata hyvään hotelliin summia, jotka ovat yli toisen varojen? Toisekseen ihan hyvään hotelliin on kyllä varaa vähemmänkin tienaavalla. Tuntuu, että rahaa pitää tuhlata vain siksi, että sitä on, eikä silloin kun siihen on oikeasti tarvetta. Jos sinun pitää ehdottomasti saada jotain kallista, niin silloin ei jää muita vaihtoehtoja kuin tarjota myös toiselle. Sitten toisen osapuolen pitää miettiä, että haluaako ottaa tällaista lahjoitusta vastaan, vai lomaileeko mieluummin itsekseen halvemmalla.
Siis sulla nimenomaan on jäänyt tässä ymmärtämättä se, että puolisot haluaa viettää esim. lomansa yhdessä, enemmän tienaava maksaa mieluummin molempien huoneen kuin asuu jossain läävässä ja kaikilla ei todellakaan ole varaa minkäänlaiseen matkailuun. Tietysti jos haluan jotain kallista tehdä puolisoni kanssa niin joudun maksamaan hänenkin puolestaan, ei tässä ole minulle mitään ongelmaa. Kuitenkin maksan palvelun tuottajalle, en puolisolleni, eli maksan palvelusta, en puolisoni seurasta. Ihan tasa-arvoisia ollaan kuule, minä vaan satun tienaamaan enemmän. Puolisoni taas on esimerkiksi pidempi ja terveempi, ei tämä tee meistä epätasa-arvoisia.
Kaikilla on varaa matkailuun ja voi valita sen budjettivaihtoehdon, eikä mitään palvelijoita ja omaa kerrosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.
Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.
Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan.
Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?
Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.
Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti.
Oletko nyt ihan pihalla? Kerros- ja rivitaloissa vastike riippuu suoraan neliöistä! Samoin omakotitalossa sähkö- ja lämmityskustannukset ja monet muutkin kulut riippuvat talon koosta. Ja kyllä, lähes kaikilla on varmaan joskus varaa syödä lähiöpizzerioissa ja käydä matkajokerireissulla Kanarialla. Tämä ei nyt ollut ihan se luksuksen taso mitä tarkoitin. Ei, kukaan ei varmasti tarvitse kalliita ravintoloita tai viiden tähden hotelleja eksoottisissa kohteissa, mutta jos sillä parempituloisella on niihin rahaa ja halua, niin miksi hitossa niissä ei saisi käydä?
Tottakai vastike on suhteutettuna asunnon kokoon, mutta ei tuo ole se syy miksi jollakin ei olisi varaa asua isossa asunnossa. Syy on siinä, että ei saa asuntolainaa noin kalliiseen asuntoon tai lyhennyssummat ovat kohtuuttoman suuria.
Halvasti pystyy matkustella ympäri maailmaa ja suurin menoerä on lennot. Toki jos haluaa kohteessa asua hulppeasti, niin siihen rahaa palaa, mutta onko kovinkaan merkityksellistä, että millainen hotellihuone siellä on, kun siellä tuskin vietetään aikaa juurikaan. Eli käytännössä yhtä hyvän matkan pystyy tekemään myös merkittävästi halvemmalla.
No olipas perustelut. Sinä et koe tarvetta hienoon hotelliin, joten kukaan muukaan ei saisi sellaiseen haluta? Sinunko pitäisi päästä määrittelemään, mihin muut ihmiset saavat omat rahansa laittaa? Edelleen, toki asioita voi tehdä myös halvemmalla, mutta jäi vähän vajaiksi nuo perustelut miksi pitäisi jos ei halua eikä tarvitse? Jos minulla on tuplasti paremmat tulot kuin miehelläni, niin sanoohan sen järkikin, että minulla on varaa kalliimpaan elämään kuin hänellä. Jos kuitenkin haluan elää hänen kanssaan ja samalla elää itse niin mukavaa elämää kuin mahdollista, niin minun pitää maksaa enemmän yhteisiä kuluja. Muuten elintasomme määrittyy mieheni tulotason perusteella, enkä halua elää niin kitsaasti kun ei kerran ole pakko. Hirmu yksinkertaisesta lopulta, mutta joidenkin mielestä silti niin vaikeaa.
Eihän se tietenkään ole mikään pakko elää noin, mutta silloin elämä ei ole tasa-arvoista ja maksat toisen seurasta. Itse en haluaisi olla kumpanakaan osapuolena tuollaisessa. Jos olet kokoajan poissa hotellista, niin eikö silloin ole aika järjetöntä satsata hyvään hotelliin summia, jotka ovat yli toisen varojen? Toisekseen ihan hyvään hotelliin on kyllä varaa vähemmänkin tienaavalla. Tuntuu, että rahaa pitää tuhlata vain siksi, että sitä on, eikä silloin kun siihen on oikeasti tarvetta. Jos sinun pitää ehdottomasti saada jotain kallista, niin silloin ei jää muita vaihtoehtoja kuin tarjota myös toiselle. Sitten toisen osapuolen pitää miettiä, että haluaako ottaa tällaista lahjoitusta vastaan, vai lomaileeko mieluummin itsekseen halvemmalla.
Siis sulla nimenomaan on jäänyt tässä ymmärtämättä se, että puolisot haluaa viettää esim. lomansa yhdessä, enemmän tienaava maksaa mieluummin molempien huoneen kuin asuu jossain läävässä ja kaikilla ei todellakaan ole varaa minkäänlaiseen matkailuun. Tietysti jos haluan jotain kallista tehdä puolisoni kanssa niin joudun maksamaan hänenkin puolestaan, ei tässä ole minulle mitään ongelmaa. Kuitenkin maksan palvelun tuottajalle, en puolisolleni, eli maksan palvelusta, en puolisoni seurasta. Ihan tasa-arvoisia ollaan kuule, minä vaan satun tienaamaan enemmän. Puolisoni taas on esimerkiksi pidempi ja terveempi, ei tämä tee meistä epätasa-arvoisia.
Kaikilla on varaa matkailuun ja voi valita sen budjettivaihtoehdon, eikä mitään palvelijoita ja omaa kerrosta.
Mun puoliso saa opintorahaa kolmisen sataa kuussa ja siinä tulot. Kerrotko että kun tuosta ottaa normaalit elinkustannukset pois niin millaisen matkan lopuilla rahoilla saa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, onko enemmän tienaava mies vai nainen. Menot pitää silti jakaa oikeudenmukaisesti, muutenhan tilannr saattaa mennä kestämättömäksi vähemmän tienaavan kohdalla. Entä jos toinen haluaa asua hulppeasti ja vaatii 50/50 jakoa?
Niin ja ennen kuin joku huutelee lompakkoloisimisesta niin olen päällikkötason tehtävissä työskentelevä nainen, joka tienaa miestään enemmän. En saanut tälle päivälle lounasseuraa, joten tämä palsta on pieni pako työpäivän keskellä.
Parempi yritys ensi kerralla. Liika selittely on osoitus valehtelusta.
Edelleenkin jos joku haluaa asua hulppeasti, niin sitten ostaa sen asunnon itse ja puolitetaan vastike, vesi ja sähkö. Tuossa diilissä molemmat voittavat, koska asunnon arvo nousee ja toinen osapuoli saa asua halvemmalla kuin vuokralla ja voi esimerkiksi laittaa omat rahansa sijoituksiin tai vaikka pikkuhiljaa ostaa asunnosta puolikasta itselleen.
Eioä mulla ole mitään tarvetta vakuuttaa sinua, että en vain provoile vaan kirjoitin tosissani.
Tuosta sinun esmerkistä sen verran, että oletat aika monia asioita. Asunnon arvo ei automaattisesti nouse. Ja jos lompakkoloisimisesta on kyse niin eikö myös toisen asunnossa asuminen olemattomalla panostuksella ole myös sitä? Ison perheasunnon vastike ei myöskään automaattisesti ole halvempi kui esim. pienen yksiön vuokra.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysijärkiset aikuiset ihmiset ymmärtävät, että parisuhde tarkoittaa sitä, että tulot ja menot ovat kaikki yhteisiä, aina.
Lähes ainoa järkevä kommentti tässä keskustelussa. Meilläkin on joku vuoroin ollut hoitovapaalla, opiskelija tai työtö ja toinen töissä, ei siinä tilanteessa ole helvetinkään järkeä alkaa laskemaan jotain, että se huonompituloinen asuisi pienemmässä kämpässä, söisi epäterveellisemmin eikä harrastaisi mitään. Vakiintuneessa parisuhteessa eletään yhteistä elämää yhteisillä varoilla, ja asumiset, ruoat sun muut maksetaan niistä rahoita, mitä jonkun tilillä on. Itse en ainakaan nykyisessä tilanteessa, kun puoliso on hoitovapaalla, tuntisi itseäni edes ihmiseksi, jos asettaisin hänet eri asemaan itseni kanssa, kun tekee tärkeätä hommaa hoitaessaan lapsiamme kotona. Tai vaikka olisi työtön, en ikinä ajattelisi, että ansaitsisi yhtään alempiarvoista elämää kuin mitä molemmat pystyisimme taloon tulevilla varoilla elämään.
Totta, että joissakin tilanteissa joutuu tästä järkevästä mallista poikkeamaan. Jos toinen joutuu hoitaa lasta kotona, niin silloin tietenkin tuolle työlle pitää laskea joku arvo. Kun palataan töihin, niin palataan myös samaan 50/50 -asetelmaan.
Ei näin, ei todellakaan. Hyvä esimerkki, miksi tuollaiset 50/50-jaot voi laittaa romukoppaan, löytyy ihan lähipiiristäni. Toisella tulot pariskunnassa muutaman tonnin luokkaa ja toisella sata tonnia. Asuvat hienossa kartanossa ja autot sun muut tietenkin kaikilla herkuilla suoraan liikkeestä. Ja miksi ei, kun on kerraan varaa. Meinaako näin moni oikeasti, että se huonompituloinen pitäisi heivata pois asunnosta asumaan johonkin, mihin on itsellä varaa, ja autokai hänelle käytetty kosla, ettei liian mukavaa elämä olisi? Ja että tämän miljonäärin parinvalinta on mennyt pieleen, kun ei ole rakastunut toiseen yritysjohtajaan?
Eikun näiden 50-50 jakajien mielestä molempien pitäisi ilmeisesti asua kerrostalokaksiossa Kontulassa, syödä kaurapuuroa ja juhlia hääpäivää ABC:lla. Kaikki menot pitää suhteuttaa huonommin ansaitsevan puolison tulojen mukaan, vaikka ero olisi miten suuri. Unohdetaan täysin meidät, jotka haluamme ostaa niillä hyvillä tuloillamme arjen luksusta. Kaikkia kun ei kiinnosta käydä syömässä/leffassa/kylpylässä/etelänlomilla jne yksin, vaan nimenomaan sen kumppanin kanssa, joka on elämään juuri siksi valittu että sen kanssa on kiva viettää aikaa ja jakaa kokemuksia.
Ei juoksevat kulut juuri lainkaan nouse siitä, että asutko 10 neliön yksiössä vai 200 neliön asunnossa. Se mikä siinä maksaa on itse asunto. Jos toinen ostaa asunnon itselleen, niin sinä kyllä pystyt osallistumaan huonollakin palkalla juokseviin kuluihin. Kenellä ei muka Suomessa ole varaa käydä ravintolassa, kylpylässä ja ulkomailla? Ehkä jotkut pidemmät reissut kauaksi vaatii hieman säästämistä jos käy muutenkin jatkuvasti ravintoloissa ja vastaavassa. Ei nuo kuitenkaan jatkuvalla syötöllä ole mikään onnellisen elämän edellytys ja harvalla on muutenkaan mahdollisuutta matkustella jatkuvasti.
Et taida omistaa yli 200 neliön taloa? Minä omistan, ja voin kertoa, että lämmitys, sähköt, kiinteistöverot jne maksavat ihan riittävästi, ja olisi hyvin epäreilua laittaa toinen niitä maksamaan vain siksi, että minä talon haluan.
Pienituloinen muuten menettää puolison takia esim asumistuet.
Meillä taas on vajaa 200 neliön talo, jossa takapihalla minun, parempituloisen toivoma iso aina lämmin poreallas, joka imee sähköä kuin pieni musta aukko. Sovitusti minä maksan enemmän kuluista. Tuo joka väitti, ettei kenenkään juoksevat kulut ole kovin isot ei kyllä ymmärrä mistä puhuu. Kyllä ne on, jos hyväpalkkainen ihminen haluaa nimenomaan satsata mukavaan elämään eikä muhittaa varojaan pankkitileillä kunnes elämä on ohi.
Tottakai kulut voi olla isot, mutta tässä puhutaan pakollisista kuluista. Jos joku haluaa pitää sähkösyöppöä päällä jatkuvasti, niin tottakai hän maksaa sen itse.
Sen sijaan tavallisen omakotitalon juoksevat kulut eivät ole kovinkaan merkittävät.
Niin no tätä minä olen yrittänyt selittää. Jos paremmin ansaitseva itse haluaa elintason johon huonommin ansaitsevalla ei ole varaa, niin silloin pitää maksaa vähän enemmän. Ja vähän asian vierestä, mutta ainakin meidän ulkoporeallas on pakko pitää aina päällä ettei putket jäädy ja koko allas hajoa. Tämä ei siis ole mikään "haluaa pitää energiasyöppöä päällä" -kysymys vaan pakollinen kuluerä muiden lomassa sen jälkeen kun on ensin päättänyt ostaa hienon talon jossa on jättikokoinen ulkoporeallas. Veikkaan, että hulppeimmissa kartanoissa on muitakin vastaavia ylimääräisiä luksuselementtejä esim. lämmitetyt ulkorakennukset jotka nostaa ylläpitokustannuksia vielä ylemmäs.
Jos toinen haluaa ulkoporealtaan ja toisella ei ole siihen varaa, niin silloin luonnollisesti sen haluava sen itse ostaa. Toki on vähän syitä, että toinen ei voisi sitä myös käyttää, koska se ei lisää kuluja yhtään. Sen sijaan matkan ostaminen toiselle ihan konkreettisesti lisää menojasi.
Nyt tämä keskustelu alkaa kuitenkin toistamaan itseään ja tämä vie kohtuuttomasti aikaani, joten en vastaa viesteihin enää kun ehkä illalla.
Vastaavassa tilanteessa toimisin niin, että jos toinem saa vaikka 60% perheen tuloista ja toinen 40% niin menot maksetaan siinä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Molemmat maksaa saman prosenttiosuuden palkastaan yhteisiin menoihin, esim 40 % netosta. Tällöin omiin huvituksiinkin jää sama prosenttiosuus netosta.
Miksi?
Eihän se parempituloisen vika ole jos toinen ei ole viitsinyt panostaa itseensä ja koulutukseensa?
Tällä tavalla parempituloinen saa edelleen pitää omasta palkastaan omiin tarkoituksiinsa SUHTEELLISESTI "yhtä paljon" ja käytännössä enemmän, mutta kärsii taloudellisesti välttämättömistä menoista SUHTEELLISESTI "yhtä paljon". Vertaa esim sakot, jotka määräytyvät palkan mukaan.
Eli toisin sanoen nainen elää miehen lompakolla.
Meillä myös mies kuluttaa SUHTEELLISESTI enemmän; hänen yksityisessä käytössään on 1 huone talosta ja koko ulkorakennus. Loput ovat yhteisessä käytössä. Hänen harrastuksiensa takia myös kotivakuutuksen pitää olla kattavampi ja sitä myötä kalliimpi, että se kattaisi myös kalliit harrastuvälineet. Hän myös syö 3/4 kaikesta ruuasta. Jos kaikki maksettaisiin 50/50, olisi se mies, joka loisisi minun lompakollani.
Mä oon aina miettinyt että miten nää pitäisi jakaa. Ollaan nyt molemmat työttömiä ja mun päiväraha on nettona 2000€ kk ja miehen 520€. Mies on DI ja minä ylioppilas. Mä oon lapsesta asti säästänyt rahastoihin ja osakkeisiin ja mut on opetettu ottamaan itse näistä asioista selvää ja käytännössä pakotettu sijoittamaan kaikki synttärilahjarahat yms. Mies tulee persaukisesta mutta koulutetusta perheestä jossa vanhemmat on aina olleet valtion pienipalkkaisissa töissä ja eivät ole koskaan säästäneet tai ymmärtäneet taloudenpidosta mitään. Minulla vanhemmat molemmat asiantuntijatehtävissä ilman korkeakoulututkintoja ja aktiivisuus säästämiseen ja sijoittamiseen ollut aina. Minulla on sosiaalista pääomaa ja olen ns "kulttuuriporvari" joka käy oopperassa. Miehen perhe on käynyt kerran vuodessa jossain kylpylässä ja eivät ymmärrä kulttuurista yhtään mitään.
Ollaan perustamassa perhe jossain vaiheessa ja minulla on luonnollisesti omaisuutta ja älliä huolehtia siitä, sekä perustasoiset taloudenhallintataidot että en ole koskaan peeaa toisinkuin mies joka ei osaa budjetoida tai säästää/sijoittaa. Nyt olen hakemassa opiskelemaan ja tiedän että työtilanteeni tulee olemaan hyvä, koska noh en nirsoile toisinkuin mies joka meni ekan kerran kesätöihin 18 vuotiaana ja nyt valmistuttuaan ei suostu tekemään kuin just precis omanalan töitä. Hänen äiti olisi saanut hänelle jo nuorempana töitä omalta alaltaan, mutta ei halua että lapsensa työskentelee siivoojana... Jäi työkokemukset saamatta. Minulla on työkokemusta häneen verrattuna aivan sikana.
Olen ostamassa asuntoa, ja mies saa kyllä maksaa asumiskuluista puolet minulle ns vuokrana. Hänelle se on ok mutta hänen vanhemmat jaksaa paasata tätä vastaan :D ihankuin palstalaiset.
Oon miettiny paljon että miten meidän pitäisi jakaa meidän asumiskulut, minä luonnollisesti maksan about kaiken plus miehen vaatteet ja ulkomaanmatkat. Tarjoan hänelle ihan kivan elintason ja näin se tulee varmaan olemaan tulevaisuudessakin, ellei hän jotenkin muutu radikaalisti.
Miten muilla joilla on vastaava tilanne? Mies on koulutetumpi vaan ei parempituloisempi ja ei osaa taloushallintaa? miten jaatte? mites sijoitukset, onko teillä yhteisiä? Aattelin pitää kaiken omissa nimissäni tietenkin :D minun tuloista ne säästän omalle arvo-osuustililleni.
En voi muuta kuin ihmetellä joittenkin suhtautumista omaan puolisoon ja perheeseen! Aivan kuin he
olisivat vastenmielinen kiviriippa jota on raahattava mukanaan ja joitten takia joutuu luopumaan
rahoistaan! Tuollaisten saitureiden olisi viisainta pysyä ihan yksikseen ja lihottaa omaisuuttaan-- ettei
vaan rakas vaimo tai omat lapset hänestä hyötyisi.
Meillä yhteinen tili jota voi kumpikin käyttää miten haluaa-- kumpikaan ei ole kylläkään törsäri joka
tuhlaa turhanpäiväisyyksiin.
Mies maksaa meillä lähes kaiken, kun tienaa hyvin. Maksan luonnossa ja homma toimii!
Hintalapulla? Ja sellaisessa suhteessa aika harva haluaa emotionaalisesti muuten olla.