Näyttelijöiden lapset *hieman* yliedustettuina Teatterikorkeakoulussa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni duunari kannustaisi lastaan alalle, josta ei tietäisi mitään? Eli jos lapsi haluaisi humanistiselle tai taiteelliselle alalle, niin sanotaan että se on ihan höpöhöpöä, ei kannata.

Samalla tavalla akateeminen tuntee akateemiset piirit, hänelle se on tuonut leivän, joten suosittelee sitä jälkikasvulleen. Muista aloista ei ole samaa kokemusta.

Itselle korkeakoulutetut vanhemmat ovat puhuneet pahaa musiikkialasta, ei kannata kun niin vaikea pärjätä. Kuitenkin aivokirurgiksi on myös todella vaikea päästä, mutta sitä ei dissatakaan. Kuitenkin jos molempia varten tekee yhtä paljon duunia, pärjäisi kyllä.

Muusikot tietävät miten paljon pitää tehdä töitä alalla ja miten, joten heidänkin lapsiaan päätyy alalle.

Just tämä. Kenenkään mun korkeakoulutukseen päätyneiden kaverien perheissä ei olisi tullut kuuloonkaan lähteä näyttelijäksi. Oli ihan ok viettää kaiket illat monta vuotta harrastajateatterissa, mutta sitten piti tulla järkiinsä ja hankkia joku oikea kunniallinen ammatti. Aika pokka ja itseluottamus täytyy normi perheestä lähtevälle olla, että silti lähtee omin päin vaan teatteriopintoihin. Ylipäätään kaikki huuhaa taidealat oli ihan nou nou, vaikka mitä lahjoja olisi ollut. Lääkäriksi tai inssiksi vaan.

Kyllä tosi monelle vasta koulunsa lopettavalle on iso kynnys tehdä jotain, mistä kaikki sanoo että hullun puuhaa. Silloin ne ei kannustakaan eikä maksa mitään lisäjuttuja että pääsisi, eikä kukaan ole neuvomassa, miten pitää v s lmistautua ja hakea.

Jotta ei tulisi tästäkään väärinkäsitystä, niin näyttelijävanhemmat hyvin tyypillisesti suhtautuvat lastensa näyttelijähaaveisiin jarrutellen tai ihan  suoraan sanovat, että toivoisivat heidän tekevän jotain muuta. 

Ne haaveet vaan ovat monella niin vahvat että ei niitä pysty kukaan jarruttelemaan. Ja tämä koskaa yhtä laila näyttelijöiden kuin kenen tahansa lapsia. 

Riippuu millaista näyttelemistä nykyään arvostetaan ja sen mukaan valikoidaan koulutukseen. Esimerkiksi lähes kaikki naisnäyttelijät on kuin samasta puusta veistettyjä nykyään ja todella tasapaksuja ja vailla karsimaa. Esim Pamela Tola. Pihla Viitala, Kuustoset jne. Ulkonäön pitää sopia tiukkaan muottiin ja blondius on suotavaa. Totta kai sovinismi jyllää ja ukonäkörasismi. Ennen aikaan oli tietysti myös ulkonäkövaateita mutta näyttelijättäret olivat persoonia, esim. Liisa-Maija Laaksonen, Anja Pohjola, Maija Karhi, Seela Sella /edelleen rulettaa!) Anneli Sauli jne. Nykyisin viihdyttäminen ja tusinaleffoihin pääsy tuntuu olevan se elämänura. Miesten joukossa ei taituruus myöskään kukoista , poislukien Turkan "pojat" Suosalo, Reimaluoto jne.

Suurin osa näyttelijöistä on nykyään niin lahjattomia, että sama onko käynyt kouluja vai ei.  Jos pää kumisee tyhjyyttään eikä omaa persoonaa käytetä, on aivan sama, mikä paperi on taskussa. Suomesta voisi lopettaa 80 prosenttia teattereista ja kukaan ei huomaisi mitään ja sama juttu ns.viihdeohjelmista. Samat naamat pyörii ohjelmasta ja elokuvasta toiseen jatkuvalla syötöllä. 

Totuus on se, että kouluun pääsee näyttelijöiden lapsia, mutta myös niitä jotka eivät ole näyttelijöiden lapsia.

Ratkaiseva tekijä on pääsykokeet, kun raadin eteen menee pitää olla nöyrä, mutta myös olla valmis näyttämään kaikki se potentiaali ja halu opiskelupaikasta. Raati näkee kyllä hakijoista kuka on tosissaan ja kuka ei. Aika on lyhyt ja oma kyvykkyys pitää näyttää maximissaan, että erottuu ja on mahdollisuus jatkoon pääsylle.

Ei sinne kouluun haeta ihmisiä, jotka "osaavat näytellä" viisivaiheisissa karsintakokeissa. Lahjakkuutta vaaditaan musikaalisuudessa, hyvää fyysistä kuntoa ja kehon hallintaa, puheilmaisun taitoa, henkistä vahvuutta, paineensietokykyä ja ryhmätyökykyä. Ainakin näitä... Se on todella rankka koulu ja ammatti.

Ihanko tosissanne kuvittelette, että koulutuksen pääsisi aloittamaan SUKUNIMELLÄ. Kyllä tärkeintä valinnoissa on, että sieltä koulusta valmistutaan siihen ammattiin.

T. Näyttelijän tavisäiti

Vierailija kirjoitti:

Malla Malmivaara myös ekalla sisään.

Wiki tietää sanoa;

"Malla Malmivaaran äiti on näyttelijä Hanna Liinoja.[4] Muusikko-näyttelijä Tapio Liinoja on hänen enonsa ja näyttelijä Laura Malmivaara ja jääkiekkoilija Olli Malmivaara ovat hänen pikkuserkkujaan.[4]"

Hanna Liinoja ei ole Mallan äiti vaan äitipuoli, mutta varmaan puhuu äitiään.

"Näyttelijäkollegoilla Malla Malmivaaralla ja Miika Laaksolla on yhteinen äiti, jonka kanssa kumpikaan ei kasvanut. Mallan äiti ja isä olivat eroamassa, kun äiti alkoi jo odottaa Miikaa toiselle miehelle. Erossa Malla jäi isälle, Miika puolestaan varttui adotioperheessä." Lähde: Menaiset

Eipä ihmekkään että suomalainen viihde on täyttä kuraa. Hyväveli verkosto ja nepotismi rullaa.

On kuitenkin myös niitä näyttelijöitä, jotka eivät ole käyneet koulua, mutta ovat silti alalla ja ovat lahjakkaita. Eli ei pelkästään se korkeakoulun käyminen ole avain ko. alalle.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinne kouluun haeta ihmisiä, jotka "osaavat näytellä" viisivaiheisissa karsintakokeissa. Lahjakkuutta vaaditaan musikaalisuudessa, hyvää fyysistä kuntoa ja kehon hallintaa, puheilmaisun taitoa, henkistä vahvuutta, paineensietokykyä ja ryhmätyökykyä. Ainakin näitä... Se on todella rankka koulu ja ammatti.

Ihanko tosissanne kuvittelette, että koulutuksen pääsisi aloittamaan SUKUNIMELLÄ. Kyllä tärkeintä valinnoissa on, että sieltä koulusta valmistutaan siihen ammattiin.

T. Näyttelijän tavisäiti

Eihän kukaan väitäkään että pelkällä nimellä pääsisi sisään. Mutta on kyllä melkoista älyllistä epärehellisyyttä väittää, että sillä nimellä ei ole mitään merkitystä. Jos täytyy tehdä valinta kahden tasaväkisen välillä, joista toinen on sinulle täysin tuntematon (ja ehkäpä vielä kotoisin jostain perähikiältä, joten oletat ettei hänellä ole mitään suhteita alalle) ja toisen vanhempi/muu omainen on kollegasi, niin kummankohan valitset? Täysin inhimillistä ja ihmisluonteeseen kuuluvaa on valita se tutun lapsi, kuin ottaa riski siitä, että kollega vetää herneen nenään. Onko se oikein tai reilua, tai millään tavoin hyvä asia, niin se on toinen juttu.      

Siballe ei ainakaan pääse suhteilla. Paljon otetaan joka vuosi myös ulkomaalaisia hakijoita sisään, tuskinpa heillä on mitään suhteita mihinkään suuntaan. Itsekin tulin täysin pystymetsästä niinkuin moni muukin vuosikurssiltani. Toki musiikkipedagogien lapset ovat yliedustettuina ja korkeakoulutettujen lapset ylipäätään, mutta onkos se mikään ihme. Onhan siinä nyt valtavan suuri ero onko aloittanut viulunsoiton 4-vuotiaana tai muskarissa käymään jo vauvana kuin siinä että aloittaisi vasta 9-vuotiaana musiikkiluokalla soittamisen. Toki musiikkiluokat kompensoivat monen kohdalla sitä musikillisesti ruokkivaa ympäristöä mitä monet saavat jo kotioloissa. Mutta rikkailla on yleensä varaa hankkia paremmat soittimet jne, sen lisäksi opettajien lapset saavat jo kotona valmennusta pääsykokeisiin.

Niin ja itsekin tapasin pääsykokeissa näitä nimellä lesoajia. Eipä sitten nähty seuraavana syksynä koulussa. Raatia kiinnostaa enemmän taidot. Siksi siba on niin arvostettu myös kansainvälisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinne kouluun haeta ihmisiä, jotka "osaavat näytellä" viisivaiheisissa karsintakokeissa. Lahjakkuutta vaaditaan musikaalisuudessa, hyvää fyysistä kuntoa ja kehon hallintaa, puheilmaisun taitoa, henkistä vahvuutta, paineensietokykyä ja ryhmätyökykyä. Ainakin näitä... Se on todella rankka koulu ja ammatti.

Ihanko tosissanne kuvittelette, että koulutuksen pääsisi aloittamaan SUKUNIMELLÄ. Kyllä tärkeintä valinnoissa on, että sieltä koulusta valmistutaan siihen ammattiin.

T. Näyttelijän tavisäiti

TÄMÄ. 

Täällä on hyvä huudella jos ei oo mitään hajua pääsykokeista, pääsyvaatimuksista tai raadin toiminnasta. Niinkun täällä on monesti jo sanottu, nimellä ei ole mitään jumalan väliä vaan sillä, että on alalle sopiva. Ja tosiaan, raati ei tiedä sukunimiä pääsykoevaiheessa. Ja jos on joku liian läheinen raadissa, ei hakija ole hänen ryhmässään. Simple. Plus vielä, ulkonäkö vaikuttaa myös paljon hakutilanteessa ja se, millaisen vuosikurssin minäkin vuonna haluavat valita, eli sopiiko juuri siihen joukkoon. 

Nämä ns,näyttelijät ovat kuin duracellpupuja, kun joutuvat pätemään ja olemaan esillä saadakseen töitä. On muutama näyttelijä, joita arvostan jo urallaan pitempään olleista. Miehistä Suosalo, Sveholm, Reimaluoto, Luusuanniemi ja naisista Katariina Kaitue, Seela Sella, Pirkko Hämäläinen ja Kati Outinen.

Juho Milonoff puhui jossain haastattelussa siitä, miten on kokenut painetta todistaa osaamistaan, koska on teatterisukua. Kertoi, että on halunnut näyttää taitonsa omana itsenään.

Eero ja Juho Milonoff ovat hyviä näyttelijöitä, samoin Samuli Edelmann. Silti koen, että erikoisen monen näyttelijän lapsi näyttää pääsevän TEAKiin.

Turkka muiten on mun mielestä kouluttanut Suomen parhaat näyttelijät, vaikka aikamoinen persoona olikin.

Vierailija kirjoitti:

Juho Milonoff puhui jossain haastattelussa siitä, miten on kokenut painetta todistaa osaamistaan, koska on teatterisukua. Kertoi, että on halunnut näyttää taitonsa omana itsenään.

Eero ja Juho Milonoff ovat hyviä näyttelijöitä, samoin Samuli Edelmann. Silti koen, että erikoisen monen näyttelijän lapsi näyttää pääsevän TEAKiin.

Turkka muiten on mun mielestä kouluttanut Suomen parhaat näyttelijät, vaikka aikamoinen persoona olikin.

Ihan totta, en ikinä haluaisi olla näyttelijävanhempien näyttelijälapsi. Tuo on ihan kamalaa tuo paska mitä saavat niskaansa. On paljon helpompaa olla ihan ns.tavisperheestä.

t.Eräs Näyttelijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sinne kouluun haeta ihmisiä, jotka "osaavat näytellä" viisivaiheisissa karsintakokeissa. Lahjakkuutta vaaditaan musikaalisuudessa, hyvää fyysistä kuntoa ja kehon hallintaa, puheilmaisun taitoa, henkistä vahvuutta, paineensietokykyä ja ryhmätyökykyä. Ainakin näitä... Se on todella rankka koulu ja ammatti.

Ihanko tosissanne kuvittelette, että koulutuksen pääsisi aloittamaan SUKUNIMELLÄ. Kyllä tärkeintä valinnoissa on, että sieltä koulusta valmistutaan siihen ammattiin.

T. Näyttelijän tavisäiti

Eihän kukaan väitäkään että pelkällä nimellä pääsisi sisään. Mutta on kyllä melkoista älyllistä epärehellisyyttä väittää, että sillä nimellä ei ole mitään merkitystä. Jos täytyy tehdä valinta kahden tasaväkisen välillä, joista toinen on sinulle täysin tuntematon (ja ehkäpä vielä kotoisin jostain perähikiältä, joten oletat ettei hänellä ole mitään suhteita alalle) ja toisen vanhempi/muu omainen on kollegasi, niin kummankohan valitset? Täysin inhimillistä ja ihmisluonteeseen kuuluvaa on valita se tutun lapsi, kuin ottaa riski siitä, että kollega vetää herneen nenään. Onko se oikein tai reilua, tai millään tavoin hyvä asia, niin se on toinen juttu.      

Sisäänpääsystähän ei ole päättämässä kukaan yksin. Se ei ole noin yksinkertaista "kumman valitsisin" -meininkiä.

Ja "kollega vetää herneen nenään"? Voi hyvänen aika. Jos minun lapseni joskus pyrkivät teatterikouluihin niin näyttelijävanhempana toivon sekä heidän että raadin puolesta että ei satu ketään tuttua siellä raadissa olemaan. Menee vain hankalaksi kun pitää otta huomioon jääviysjuttuja ja miettimään vaikuttaako omaan suhtautumiseen nyt jotenkin se että tuo on tuttu, ja suosinko vahingossa vai olenko päinavstoin liiankin kriittinen koska varon sitä suosimista (yleinen dilemma myös). Enkä voi kuvitellakaan vetäväni mitään herneitä nenään tuollaisesta. Kyllä jokainen joka on raadissa tekee ihan varmasti parhaansa. Se on rankka ja  vastuullinen tehtävä.  Eikä se pyrkijän vanhemmille kuulu yhtään mitenkään ketä valitaan.  

Aika moni näyttelijä ei ole päässyt heti ensimmäisellä kerralla sisään. Toki on myös niitä jotka on, mutta ne on yksittäistapauksia.

Keskimäärin neljännellä kerralla pääsee sisään ja sitten siitä ainakin vielä viidennellä ja kuudennella. Ai niin 29-vuotiaana sinne ei enää oteta!

Sitten vielä semmoinen näkökulma, että varmasti näyttelijöiden lapset ovat yliedustettuina hakijoiden joukossa ja ihan todennäköisyyslakien mukaan heitä silloin pääsee enemmän sisään, elleivät valitsijat sitten syrji heitä. Tunnetteko te paljon teatterikorkeaan yrittäneitä? Minun suvussani, tuttavapiirissäni, työkavereiden lapsissa ei ole ketään, jonka olisin kuullut hakeneen teatterikouluun. Siskoni luokkakaveri kyllä haki teatterikorkeakouluun ja pääsikin (en tiedä kuinka monennella yrityksellä) ja on näkynyt elokuvissa pienissä rooleissa. Hän esiintyi aikoinaan nuorisoteatterissa, mutta ei ole teatterisukua.

Vierailija kirjoitti:

Ihan omakohtainen kokemus taidealan pääsykokeista. Pääsykokeissa oli monta osiota (en enää muista kuinka monta, tästä aikaa yli 10 vuotta) ja yksi niistä oli haastattelu. Muistan, miten jännitin omia osuuksiani ja siinä käytävällä kyselin muilta pyrkijöiltä heidän taustoistaan ja yritin kartoittaa omia mahdollisuuksiani.

No, aika selvää oli, että nuo muut olivat paljon enemmän huippuja kun taas minä keskikastia. Meinasin jopa lähteä kesken pääsykoetilaisuuden kotiin, kun ajattelin vain kuluttavani sekä omaani että muiden aikaa siellä.

Suoritin kaikki osuudet ja haastattelu oli viimeinen. Se meni kuta kuinkin näin:

Minä: "Hei, minä olen Meikäläisen Maija.."

Yksi haastattelija (isäni tuttu): "No hei Maija. Niin tässä on siis Meikäläisen Maija, sukunimestä ei voi päätellä, mutta tässä on Mikko Mielikäisen tytär, kuuluisaa Mielikäisen taitelijasukua. Niin mitäs sun isällesi kuuluu? Niin ja veljillesi? Antilla on jo kaksi lasta, eikö? Ja Anterollakin on vaimo raskaana. Ihanaa. Niin sinä olet nyt täällä kulkemassa samaa polkua kuin isäsi ja veljesi. Tosi kiva!"

Toinen haastattelija: "Ahaa, olet siis Mikon tytär! Me opiskeltiin Mikon kanssa samaan aikaan täällä. Kiva tavata! Muistan kyllä, kun Mikko tapasi äitisi - ei muusta puhunutkaan sinä vuonna. Taisi piirittää sitä pitkään, ennen kuin äitisi lopulta suostui treffeille, hehheh. Hyvinhän siinä näytti käyvän lopulta!"

Kolmas haastattelija: "Musta on niin ihanaa, kun perheellä on yhteinen intohimo. On niin vaikea päästä piireihin täysin ulkopuolelta. 

Jne. jne. jne. 35 minuuttia, minä en sanonut juuri sanaakaan.

Lopulta pääsykoetulokset tulivat. Olin saanut kaikista muista osioista keskinkertaiset pisteet, yhdestä jopa huonot, mutta haastattelusta täydet pisteet.. Ja pääsin sisälle.

Blaah. Kiva, että pääsin, mutta on kaikki nämä vuodet ollut sellainen olo, että pääsin sukunimellä, enkä itsenäni. Turha valittaa, mutta systeemi on mätä.

Eivät pääsykokeet etene noin. Ei kannata uskoa tätä provoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pilvi Hämäläinenhän ei päässyt teatterikorkeaan. Onkin niin mahdottoman huono näyttelijä ;DD , vai olisiko sillä jotain asian kanssa tekemistä, että ei ole sukulaisia Helsingin teatteripiireissä? Just saying...

Nyt ihan oikeasti, rakkaat ihmiset. Suurimmalla osalla opiskelemaan päässeistä ei ole sukua alalla. Tai jos on, niin raatilaisilla ei ole siitä hajuakaan. Se, että siellä on joku oikeasti tuttu kollegan lapsi pyrkimässä, ei ole ollenkaan niin yleistä kuin kuvittelette. Ja jos on, niin KUKAAN ei taatusti halua ottaa tällaista henkilöä sisään pelkästään jonkun kaveruuden perusteella. Päinvastoin, todennäköisesti sitä hyvän kaverin lasta katsotaan niin kriittisesti kuin pystytään. Uskokaa huviksenne. 

Ja kenen näyttelijän sukua sinä olitkaan? 

Vain itseni.

Nepotismi on yritysmaailmassa kielletty. Kuten lahjukset.

Joillakin aloilla piirit ovat pienet eivätkä ihmiset jäävää itseään.

Puhutaan hakuprosesseista julkisilla varoilla järjestettyyn koulutukseen, uusien työntekijöiden palkkaamisesta, säätiön hallussa olevien vuokra-asuntojen jakamisesta. Maan tapa toimialalla. Tekisikö joku väitöskirjan? Jäävätkö talentit pimentoon? Valitaanko sukujen Edustajia koulutukseen muita todennäköisemmin?