Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
tuntuu etten rakasta toista lastani
05.03.2017 |
Tämä on vaikea aihe enkä ole koskaan puhunut näistä tunteista kenellekään. Mies jollain tapaa tietää tunteeni muttei ehkä ymmärrä miten todellista se on. Tiedän että tämä on kauhean väärin mutta en voi sille mitään. Tuntuu että täytyy purkaa tätä kuitenkin jonnekin.
Kyseessä on siis vanhempi lapseni, nyt 10 vuotias. Nuorempi on 6v. Nuorempaan syttyi heti hänen synnyttyään se paljon puhuttu äidin rakkaus ja häneen tunnen rakkautta ja kiintymystä nykyäänkin aivan toisella tapaa. Esikoiseen nämä tunteet ei koskaan heränneet ja osittain tajusin tämän vasta kun nuorempi syntyi. Toki esikoiseen jollain tavalla kiinnyin hänen ollessa pieni mutta jotenkin mitä isommaksi kasvoi niin sitä enemmän tuli niitä ajatuksia etten oikein edes välitä hänestä, en haluaisi olla lähellä tai tehdä mitään ylimääräistä hänen kanssa.
Joskus tulee semmoinen sääli häntä kohtaan ja yritän pakottaa itseni välittämään hänestä mutta suurimmaksi osaksi en tunne mitään. Kyseinen lapsi on todella raivostuttava luonteeltaan, tyytymätön, tottelematon ja muutenkin sellainen josta ei ole helppo pitää.
Uutena tunteena on jonkinlainen vastenmielisyys häntä kohtaan. Tiedostan muutenkin että "inhoan" tuon ikäisiä tyttölapsia ja heissä on jotain kuvottavaa. En todellakaan tiedä miksi. Jotenkin esikoisen tulo tähän ikään on pahentanut negatiivisia tunteita. Toivon ihan oikeasti ettei häntä edes olisi. Mietin tätä joka päivä ja tuntuu että elämä on ihan pilalla.
Tiedän että minut haukutaan täällä enkä odota että kaikki ymmärtää. Ehkä se on sitten oikein minulle.
Kommentit (327)
Ei ketään voi pakottaa rakastamaan henkilöä kenestä ei välitä, vaikka kyseessä olisi oma lapsi, kukaan ei voi sitä vaatia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sut ap tuomitaan mutta ihan syyttä. Itselläni on kaksospojat ja toista poikaa rakastan ihan älyttömästi mutta toista kohtaan en vain tunne mitään. Ovat kuin yö ja päivä molempia on aina kohdeltu ja kasvatettu samallalailla. Nyt ovat 16 vuotiaita ja toinen suunnittelee kotoa pois muuttamista mikä ei ole yhtään huono asia sillä hänen takiaan koko muu perhe on joutunut kärsimään. Häntä ei kiinnosta yhteiset säännöt yhtään vaan herra huitelee ja tekee miten tykkää eikä mikään rangaistus tunnu missään. On ihan pienestä asti ollut sietämätön mm. Hakannut pienempiä sisaruksia, veljeään, rikkonut paikkoja, haistattaa vaan vittua kun ojentaa. Siinä missä muut lapset ovat ymmärtäneet tehneensä väärin ja katuneet niin tämä on vain nauranut ja vittuillut lisää. Ihan hänen syntymästään asti mulla on ollut tämä tunne ja se on vain voimistunut vuosien varrelle. Kaiken olen tehnyt samoin kuin muidenkin kanssa mutta tämä lapsi on sellainen ihminen ollut aina jota en vain voi sietää ja olen oikeasti tosi onnellinen kun hän muuttaa pois eikä tarvitse olla enää tekemisissä niin paljoa.
Kuulostaa kamalalta TIEDÄN!
Oletko koskaan miettinyt, että ongelma voi olla juuri siinä että kaikki on kasvatettu samalla tavalla? Lapset ovat yksilöitä,mikä toimii toisella,ei toimi toisella. Kuulostaa siltä että lapsella on ollut lapsesta asti mt-ongelmia tai neurologisia häiriöitä,toivottavasti olette hankkineet hänelle asianmukaista apua.
Vierailija kirjoitti:
Ap on satavarmasti "äitihullu" ja hänen alter egonsa tuo raivoava nimittelijä. On todella vaikeasti häiriintynyt ihminen, kumpa joku tunnistaisi hänet ja puuttuisi perheen elämään.
No ei ole, ja alan kallistua siihen, että ap:n lapsella on jokin neurologinen poikkeavuus :((
En käsitä miksi nämä aiheet herättävät palstalaisissa niin hirveää ahdistusta. Kasvakaa aikuisiksi tai sulkekaa nämä aiheet. Lapsen neurologia kannattaisi kyllä minusta selvittää, ymmärrän hyvin, että tuollainen on vanhemmalle raskasta. Entä jos olet ap pistänyt lapsen täysin sinusta riippumattomia ominaisuuksia tai ongelmia sen syyksi, että sinulla on tyttölapsitrauma?
Vanha kala kirjoitti:
No, niin - eiköhän tämän trollipostin voisi jo sulkea. Kiitos. Ihan mielenkiintoinen ajatus kuitenkin.
Tervetuloa vaan ihan realistiseen elämään. Ihmisillä on tunteita, joille ei voi mitään.
Tämä on ihan väärä paikka tulla tuollaisesta avautumaan. Täällä on vain näitä pyhiä äitihahmoja jotka huitelevat ihan omissa maailmoissaan. Eli: kun satumaisesti synnytät lapsen tähän maailmaan(eli kun hiestä märkänä sun pillus repeää joka suuntaan) sinusta tulee ylemmän kastin porukkaa jota äideiksi kutsutaan. Olet nyt korkeammalla kuin ikinä ennen ja vain nyt sun elämällä on oikea tarkoitus etkä enää tee mitään vain itsesi takia vaan sun lapsen.
Sun lapsessa ei ole yhtään mitään vikaa ja jos jotain poikkeavaa on niin hän on vain ERITYINEN!!( Eli jos olet kasvattanut lapsesi päin persettä tai hän vain on luonteeltaan toinen ääripää niin hän on mm. ERITYISherkkä yms. Mutta muista että sun lapsi on ihan jotain ERITYISTÄ JA HARVINAINEN!!)
Eli sun synnyttämä ihminen ei vain voi olla vaan luonteeltaan mm kiusaaja, kusipää, ihminen jota et voi itse sietää yms..
Ihan kaikki siihen uuteen ihmiseen liittyvä on sun syytä ja sä olet ihan paska muista se! Niin ja kaikki mitä teet niin aiheuttaa traumoja ja jos sun lapsesta tulee vaikka murhaaja niin se on sit sun vika!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Q kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Q kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Q kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Q kirjoitti:
Näyttää siltä, että ap täällä haukkuu kaikki arvostelijat. Koska häntä pitää sääliä, koska hän on se jolla on vaikeaa. Tämä saa minut niin kiukkuiseksi, kun muistelen kuinka kammmottava oma äitini ja lapsuuteni oli ja miten se on vaikuttanut minuun.
Toinen teoria on se, että täällä on hälyyttävän paljon sekopäisiä äitejä joiden pitäisi hoitaa itsensä kuntoon. Eikä ainakaan hankkia lapsia!
Ap:kin tunnisti omat tunteensa tyttölapsia kohtaan jo ennen lapsen hankkimista ja päätti silti ottaa riskin. Jos joku on syyllinen, niin se on tasan tälläiset äidiksi itseään kutsuvat.
No asioista, vaikeistakin voi selvitä, enkä tarkoita nyt sinua, koska äidilläsi ei ollut halua eikä ymmärrystä miettiä käytöstään, vaan tarkoitan aloittajaa. Ja aloittaja on laittanut kaikkiin alle ap, täällä on muitakin äitejä, kuin vain hän.
Että en ymmärrä pointtiasi, luuserin asenne. Asioista voi SELVITÄ. MIETI.Nimenomaan siksi kirjoitin että toinen teoria on se jne. Joskus mietin että sisäistävätkö kaikki lukemaansa? Tarkoitus ei ole haukkua aloittajaa, mutta on aivan päivänselvää että lasten ja eläimien (viattomien) kaltoinkohtelu nostattaa ihmisissä negatiivisia tunteita ja arvostelua. Ja sille altistaa itsensä kun tänne kirjoittaa. Kaikki ovat arvosteluistaan huolimatta kehoittaneet hakemaan apua.
Itse käsittelen kaikki tunteeni, joten tiedän (kokemuksestanikin) että negatiiviset tunteet kannattaa hyväksyä ja käsitellä ne. Ei se silti tarkoita että ne olisivat hyväksyttäviä tai terveitä tunteita.
Minulle ei avautunut luuseri-lause, se oli aika huonoa suomea.
Asioista voi selvitä kyllä, mutta kuten minullakin: olen vain olemassa, mutta en elä. Ja kyllä, suurin syy siihen on lapsuuteni.
Lapsia en ole hankkinut, koska epäilen itseäni. Todellisuudessa olisin varmasti oikein hyvä äiti, parempi kuin omani koskaan.
Mutta selviämisellä en tarkoita olemassa oloa, vaan sitä, että elää hyvää elämää traumoistaan vapaana. Jos lapsuus sen estää, niin itse olet vastuussa siitä.
Ymmärsin kyllä. Näytä minulle yksikin sellainen traumaattisen lapsuuden elänyt ehjä aikuinen? Onnellinen voi toki pystyä olemaan, mutta traumasta vapaa, epäilen todella vahvasti. Et selvästikään ole kokenut ikinä mitään traumaattista lapsuudessa? Se on aivan eri asia kuin kohdata trauma aikuisena. Kummastakin on kokemusta.
Olet väärässä. Vanhempani ovat vastuussa lapsuudestani ja traumastani. Minä olen vastuussa vain siitä, etten laita sitä eteenpäin. Siksi en lapsia ole hankkinut, en häpeä siis sitä etten ole uskaltanut. Minusta kuvitteellisen lapseni ei tarvitse leikkiä koekaniinia sen takia.
Joskus trauma aktivoituu vasta lapsen tultua. Mites neiti besserwisser sen tilanteen ratkaise? Ihme puuttumista toisten asioihin. Ehkä tää ketju ei ollut sulle.
Jos trauma aktivoituu lapsen tultua, niin pitäähän se ratkaista ja siihen apua hakea. Niin sinä haukut sitä, jolla se trauma on, vaikka tämä hakee apua. Inhottava ihminen, hyvä, ettet lisäänny.Kyllä täällä on aivan joku muu kuin minä, ketä on inhottava. Nyt todellakin se koira älähtää kehen kalikka kalahtaa, aivan ilmiselvää. Itsekkyyttähän tuo on. Minustakin on hyvä etten hanki lapsia, teen sen epäitsekkäistä syistä, toisin kuin varmasti sinä (oletan että sinulla on lapsi/lapsia ja olet juuri tälläinen nk. äiti).
Minusta alkaa vaikuttamaan siltä, että sinä olet väärässä ketjussa. Koittaisit nyt edes sisäistää mitä olet lukenut? Avun hakemistahan olen moneen otteeseen painottanut ja itsensä tutkimista ja hyväksymistä. Sinuakin kehottaisin hankkimaan apua. Ei ole normaalia haukkua tuntemattomia ihmisiä ja olla hyvillään heidän lisääntymättömyydestään. Mitä se sun rectumia edes kutittaa? Ja se muuten on selkeästi myös sen lapsen trauma, ei pelkästään aloittajan, niinkuin asian esitit.
Onhan se lapsenkin trauma, mutta sinä et asu ap:n kotona, sinä et voi silittää ap:n lapsen päätä. Sinun on autettava ap:n lasta ap:n auttamisen kautta, jos jotain yrität. Koita ymmärtää se. Ja siihen ei haukkumiset kuulu.
Terapia varmaan tekisi sulle hyvää, vihan tunteet nousee sinusta, ei lapsesta. Jokatapauksessa toivottavasti olet jo varautunut siihen että jos et saa itseäsi asian kanssa kuosiin niin tyttäresi ei tule pitämään sinua minään aikuisena. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan väärä paikka tulla tuollaisesta avautumaan. Täällä on vain näitä pyhiä äitihahmoja jotka huitelevat ihan omissa maailmoissaan. Eli: kun satumaisesti synnytät lapsen tähän maailmaan(eli kun hiestä märkänä sun pillus repeää joka suuntaan) sinusta tulee ylemmän kastin porukkaa jota äideiksi kutsutaan. Olet nyt korkeammalla kuin ikinä ennen ja vain nyt sun elämällä on oikea tarkoitus etkä enää tee mitään vain itsesi takia vaan sun lapsen.
Sun lapsessa ei ole yhtään mitään vikaa ja jos jotain poikkeavaa on niin hän on vain ERITYINEN!!( Eli jos olet kasvattanut lapsesi päin persettä tai hän vain on luonteeltaan toinen ääripää niin hän on mm. ERITYISherkkä yms. Mutta muista että sun lapsi on ihan jotain ERITYISTÄ JA HARVINAINEN!!)
Eli sun synnyttämä ihminen ei vain voi olla vaan luonteeltaan mm kiusaaja, kusipää, ihminen jota et voi itse sietää yms..
Ihan kaikki siihen uuteen ihmiseen liittyvä on sun syytä ja sä olet ihan paska muista se! Niin ja kaikki mitä teet niin aiheuttaa traumoja ja jos sun lapsesta tulee vaikka murhaaja niin se on sit sun vika!
Kylläpä sinulla on mustavalkoinen ajatusmaailma. Toivottavasti ymmärrät sen itse. Kukaan ei ole "luonteeltaan" kiusaaja,murhaaja tai kusipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi oireilee kiintymyssuhteen vajavaisuutta. Hän kasvaa juuri niin kieroon, kun annetaan kasvaa.
Tuntuu tosi pahalle lapsesi puolesta.
T.psyk.shTämä on tällainen mitään osaamaton valehoitaja täällä pasltalla, jos olisit oikeasti psykiatrinen sh, niin tietäisit, että kielletyistä tunteista ei pääse eroon kuin tunnistamalla ne ja käsittelemällä ne, ja havaitsisit, että juuri siihen ap nyt pyrkii. Ja sä haukut hänet? Hienoa! Not.
Sitten on tunteita, jotka menevät yli rajam että et voi niitä enää itse käsitellä. Tällaisia rajatapauksia on joku pedofilia, himo väkivaltaan ja aloittajan oudot toiveet oman lapsen kuolemasta. Aivan järkyttävää.
Kun me tavalliset vanhemmat täällä vain toivomme, että lapsillemme ei ikinä sattuisi mitään pahaa, niin ap hekumoi ihan toisenlaisilla jutuilla hyi. Nyt kun täällä kritisoidaan, lyön vetoa että aloittaja purkaa vihansa tyttäreensä. Tein poliisille ilmoituksen muuten, sillä Eerika-casen jälkeen ei tarvita enää yhtään kuoliaaksi vihattua lasta.
Kuolemalla fantasioinnissa meni minulla se raja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap katso leffa " Poikani Kevin"
Elokuva on kuin sinä ja lapsesi. Siinä on myös pikkusisko ja isä. Äiti ja poika vihaavat alusta lähtien toisiaan. Suosittelen.
Mä voin adoptoida meille sun 10vuotiaan tytön. Tai vaikka sijais/viikonloppu hoitoa. Löytyy omasta takaa kaksi lasta kaveriksi, 10v poika ja 6v poika.
T. N31
Vierailija kirjoitti:
Q kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Q kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Q kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Q kirjoitti:
Näyttää siltä, että ap täällä haukkuu kaikki arvostelijat. Koska häntä pitää sääliä, koska hän on se jolla on vaikeaa. Tämä saa minut niin kiukkuiseksi, kun muistelen kuinka kammmottava oma äitini ja lapsuuteni oli ja miten se on vaikuttanut minuun.
Toinen teoria on se, että täällä on hälyyttävän paljon sekopäisiä äitejä joiden pitäisi hoitaa itsensä kuntoon. Eikä ainakaan hankkia lapsia!
Ap:kin tunnisti omat tunteensa tyttölapsia kohtaan jo ennen lapsen hankkimista ja päätti silti ottaa riskin. Jos joku on syyllinen, niin se on tasan tälläiset äidiksi itseään kutsuvat.
No asioista, vaikeistakin voi selvitä, enkä tarkoita nyt sinua, koska äidilläsi ei ollut halua eikä ymmärrystä miettiä käytöstään, vaan tarkoitan aloittajaa. Ja aloittaja on laittanut kaikkiin alle ap, täällä on muitakin äitejä, kuin vain hän.
Että en ymmärrä pointtiasi, luuserin asenne. Asioista voi SELVITÄ. MIETI.Nimenomaan siksi kirjoitin että toinen teoria on se jne. Joskus mietin että sisäistävätkö kaikki lukemaansa? Tarkoitus ei ole haukkua aloittajaa, mutta on aivan päivänselvää että lasten ja eläimien (viattomien) kaltoinkohtelu nostattaa ihmisissä negatiivisia tunteita ja arvostelua. Ja sille altistaa itsensä kun tänne kirjoittaa. Kaikki ovat arvosteluistaan huolimatta kehoittaneet hakemaan apua.
Itse käsittelen kaikki tunteeni, joten tiedän (kokemuksestanikin) että negatiiviset tunteet kannattaa hyväksyä ja käsitellä ne. Ei se silti tarkoita että ne olisivat hyväksyttäviä tai terveitä tunteita.
Minulle ei avautunut luuseri-lause, se oli aika huonoa suomea.
Asioista voi selvitä kyllä, mutta kuten minullakin: olen vain olemassa, mutta en elä. Ja kyllä, suurin syy siihen on lapsuuteni.
Lapsia en ole hankkinut, koska epäilen itseäni. Todellisuudessa olisin varmasti oikein hyvä äiti, parempi kuin omani koskaan.
Mutta selviämisellä en tarkoita olemassa oloa, vaan sitä, että elää hyvää elämää traumoistaan vapaana. Jos lapsuus sen estää, niin itse olet vastuussa siitä.
Ymmärsin kyllä. Näytä minulle yksikin sellainen traumaattisen lapsuuden elänyt ehjä aikuinen? Onnellinen voi toki pystyä olemaan, mutta traumasta vapaa, epäilen todella vahvasti. Et selvästikään ole kokenut ikinä mitään traumaattista lapsuudessa? Se on aivan eri asia kuin kohdata trauma aikuisena. Kummastakin on kokemusta.
Olet väärässä. Vanhempani ovat vastuussa lapsuudestani ja traumastani. Minä olen vastuussa vain siitä, etten laita sitä eteenpäin. Siksi en lapsia ole hankkinut, en häpeä siis sitä etten ole uskaltanut. Minusta kuvitteellisen lapseni ei tarvitse leikkiä koekaniinia sen takia.
Joskus trauma aktivoituu vasta lapsen tultua. Mites neiti besserwisser sen tilanteen ratkaise? Ihme puuttumista toisten asioihin. Ehkä tää ketju ei ollut sulle.
Jos trauma aktivoituu lapsen tultua, niin pitäähän se ratkaista ja siihen apua hakea. Niin sinä haukut sitä, jolla se trauma on, vaikka tämä hakee apua. Inhottava ihminen, hyvä, ettet lisäänny.Kyllä täällä on aivan joku muu kuin minä, ketä on inhottava. Nyt todellakin se koira älähtää kehen kalikka kalahtaa, aivan ilmiselvää. Itsekkyyttähän tuo on. Minustakin on hyvä etten hanki lapsia, teen sen epäitsekkäistä syistä, toisin kuin varmasti sinä (oletan että sinulla on lapsi/lapsia ja olet juuri tälläinen nk. äiti).
Minusta alkaa vaikuttamaan siltä, että sinä olet väärässä ketjussa. Koittaisit nyt edes sisäistää mitä olet lukenut? Avun hakemistahan olen moneen otteeseen painottanut ja itsensä tutkimista ja hyväksymistä. Sinuakin kehottaisin hankkimaan apua. Ei ole normaalia haukkua tuntemattomia ihmisiä ja olla hyvillään heidän lisääntymättömyydestään. Mitä se sun rectumia edes kutittaa? Ja se muuten on selkeästi myös sen lapsen trauma, ei pelkästään aloittajan, niinkuin asian esitit.
Onhan se lapsenkin trauma, mutta sinä et asu ap:n kotona, sinä et voi silittää ap:n lapsen päätä. Sinun on autettava ap:n lasta ap:n auttamisen kautta, jos jotain yrität. Koita ymmärtää se. Ja siihen ei haukkumiset kuulu.
Ei persoonallisuushäiriöiset hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet tehnyt liian ison numeron ajatuksesta, ettet rakasta tätä tytärtäsi. Huolehditko hänestä päivittäin, teetkö ruuan, oletko huolissasi jos hän sairastaa? Sekin on rakkautta.
Mä ajattelen päivittäin etten rakasta jotakuta läheistäni, yleensä kun muutenkin ajattelen synkkiä, on nälkä, olen väsynyt tai muuten alavireinen. No big deal.
Mitä jos unohdat hetkeksi aikaa, että sua haittaa ylipäänsä se ajatus ettet rakasta. Anna itsellesi rauha asian kanssa. Voit yllättyä ja huomata jotakin täysin erilaista, jos et keskity koko aikaa tähän ongelmaasi.
Jos tällä tyttärelläsi on paljon vaikeuksia, selvitä mahdollinen neurologinen ongelma. Perheneuvola tai lääkäri > Lastenpsykiatria. Mutta: 10-vuotiaan lapsen kuuluu myös olla ärsyttävä. Hän itsenäistyy pieni askel kerrallaan, pärjätäkseen maailmassa pitää osata ilmaista tahtoaan jne. Pohjimmiltaan se on hyvä asia, vaikka käytännössähän se on vänkäämistä joka asiasta ja tosiaankin ärsyttävää.
Nuorimmaista voi olla helpompi rakastaa: olet kokeneempi ja varmempi vanhempana = toimit sujuvammin, nuorin voi olla "viimeinen lapsi" ja tuntua tärkeämmältä. Toinen lapsi voi muistuttaa jotakuta josta sulla on erityisen lämpimät muistot. ja sitten tää sukupuoliasia, jonka itse tunnistatkin.
Moni on ehdottanut yllä että tehkää jotakin kahdestaan, se varmaan kannattaa.
Tyttäresi kaipaa sinua: älä anna yhden sitkeän ajatuksen ja syyllisyyden estää suhdettanne. Koska tunnet syyllisyyttä, siellä on myös rakkautta. Toivon teille kaikkea hyvää.
Tässä on kyllä niin psykopaatti in making, ymmärsin yhtäkkiä kirkkaasti kuin kevätaurinko mistä sellaisia tulee. Lapsena lapsi on hankala luonne ja jopa äiti katsoo ettei tarvitse niin kamalaa lasta edes yrittää rakastaa, loppu on historiaa. Kyse ei ole siitä etteikö tuosta saisi puhua vaan siitä että moni varmasti aidosti kauhistuu koska tuo tekee lapselle niin käsittämättömän pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä menee ymmärrys vähän yli. Kyllä,on monenlaisia tunteita mutta jos pysyvänä tunteena on se ettei välitä lapsestaan,kokee tämän ällöttävänä ja toivoo tämän kuolemaa niin ei,se ei ole normaalia. Sitä ei pidä hyssytellä. Äidillä on mt-ongelmia,jotka tulisi hoitaa eikä vain jotain "tummia,hyväksyttäviä tunteita".
Tämä! Jos lapsi todella on niin vaikea ja häiriintyneen oloinen, taustalla voi olla neurologisia häiriöitä. Silloin pitäisi hakeutua lapsen kanssa tutkimuksiin. Ei asperger-lapsen kanssa päde samat säännöt, kun lapset ovat jo itsessäänkin erilaisia.
Persoonallisuushäiriökään on harvoin pelkästään geeneissä, eli siihen tarvitaan lapsuudessa tietyt olosuhteet. Joku on jopa esittänyt jossain vaiheessa tapahtunutta päävammaa, siis kaiken muun lisäksi. Ei ole mitenkään outoa, että sellainen saattaa kehittyä jos et saa lapsena rakkautta tai läheisyyttä ja äidistä huokuu viha lasta kohtaan. Silloin ongelma on äidin. Harvoin kukaan syntyy pahaksi. Jos äiti on vauvan syntymästä asti vihannut tätä, eikä osannut rakastaa niin kuka tahansa alkaa oireilemaan.
Ap! Otit todellakin aikamoisen tabun puheeksi. Hienoa että uskalsit. En jaksanut kaikkia kommentteja lukea, mutta luin kaikki sinun kommenttisi ja jollain tasolla ymmärrän sinua.
Minäkään en ole koskaan halunnut tyttölasta, aikalailla samoista syistä kuin et sinäkään. Tyttölapset ovat minustakin ärsyttäviä, diivailevia ja huomionhakuisia, kieroilevia. Oma äitisuhteeni on huono ja rakkaudeton, uskon että tämä vaikuttaa valtavasti asiaan. Miten voisin antaa sellaista rakkautta jota en koskaan ole itse saanut (sama ongelma omalla äidilläni, hänen äitinsä joutui mt-ongelmien takia sairaalaan äitini ollessa hyvin pieni)? En koskaan muista olleeni äidin sylissä, koskaan ei hiuksiani letitetty, koskaan ei kehuttu kauniiksi, tms vaan juuri päinvastoin. Kahdelle veljelleni äitini on ollut täysin erilainen äiti. Minulla kävi tuuri ja sain kaksi poikaa, pelkäsin myös kovasti saavani tytön koska tiesin etten ilman terapiaa kykenisi olemaan hänelle hyvä äiti.
Mutta, eivät nuo tunteesi ihan terveitä ole. Varmasti tyttäresi aistii tämän ja testaa sinua, rakastatko vai et. Hyvä että kuitenkin tiedostat missä mennään, nyt seuraavaksi terapiaan. Tyttäresi, mutta myös itsesi takia. En tuomitse sinua koska tiedän että hyvin suurella todennäköisyydellä tuntisin tilanteessasi tismalleen samoin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi oireilee kiintymyssuhteen vajavaisuutta. Hän kasvaa juuri niin kieroon, kun annetaan kasvaa.
Tuntuu tosi pahalle lapsesi puolesta.
T.psyk.shTämä on tällainen mitään osaamaton valehoitaja täällä pasltalla, jos olisit oikeasti psykiatrinen sh, niin tietäisit, että kielletyistä tunteista ei pääse eroon kuin tunnistamalla ne ja käsittelemällä ne, ja havaitsisit, että juuri siihen ap nyt pyrkii. Ja sä haukut hänet? Hienoa! Not.
Sitten on tunteita, jotka menevät yli rajam että et voi niitä enää itse käsitellä. Tällaisia rajatapauksia on joku pedofilia, himo väkivaltaan ja aloittajan oudot toiveet oman lapsen kuolemasta. Aivan järkyttävää.
Kun me tavalliset vanhemmat täällä vain toivomme, että lapsillemme ei ikinä sattuisi mitään pahaa, niin ap hekumoi ihan toisenlaisilla jutuilla hyi. Nyt kun täällä kritisoidaan, lyön vetoa että aloittaja purkaa vihansa tyttäreensä. Tein poliisille ilmoituksen muuten, sillä Eerika-casen jälkeen ei tarvita enää yhtään kuoliaaksi vihattua lasta.
Kuolemalla fantasioinnissa meni minulla se raja.
:D Siis oikeesti. Aika moni äiti toivoo joskus, että lapsi kuolis tai häipyisi sinne minne pippuri kasvaa. Sama asia minulle ainakin ajatuksissa. Se ei tarkoita sitä, että lapselle tehtäisiin mitään pahaa. Missä ap hekumoi? Jos ap:n ei tarttisi kestää lapsensa hankaluutta hänkin toivoisi lapselleen takuulla pelkkää hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Ap katso leffa " Poikani Kevin"
Elokuva on kuin sinä ja lapsesi. Siinä on myös pikkusisko ja isä. Äiti ja poika vihaavat alusta lähtien toisiaan. Suosittelen.
Mä voin adoptoida meille sun 10vuotiaan tytön. Tai vaikka sijais/viikonloppu hoitoa. Löytyy omasta takaa kaksi lasta kaveriksi, 10v poika ja 6v poika.
T. N31
Suosittelen myös sitä kirjaa. On vielä leffaakin paljon parempi. Äiti hankkii lapsen miestä miellyttääkseen ja luulee että äidinrakkaus syttyy, mut niin käy vasta toisen kohdalla. Siinä kirjassa on paljon äidin pohdintoja siitä onko hän hullu vai onko lapsi vai missä mentiin pieleen. Loppu on kylläkin aika karmaiseva, että ei heikkohermoisille.
Q kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä menee ymmärrys vähän yli. Kyllä,on monenlaisia tunteita mutta jos pysyvänä tunteena on se ettei välitä lapsestaan,kokee tämän ällöttävänä ja toivoo tämän kuolemaa niin ei,se ei ole normaalia. Sitä ei pidä hyssytellä. Äidillä on mt-ongelmia,jotka tulisi hoitaa eikä vain jotain "tummia,hyväksyttäviä tunteita".
Tämä! Jos lapsi todella on niin vaikea ja häiriintyneen oloinen, taustalla voi olla neurologisia häiriöitä. Silloin pitäisi hakeutua lapsen kanssa tutkimuksiin. Ei asperger-lapsen kanssa päde samat säännöt, kun lapset ovat jo itsessäänkin erilaisia.
Persoonallisuushäiriökään on harvoin pelkästään geeneissä, eli siihen tarvitaan lapsuudessa tietyt olosuhteet. Joku on jopa esittänyt jossain vaiheessa tapahtunutta päävammaa, siis kaiken muun lisäksi. Ei ole mitenkään outoa, että sellainen saattaa kehittyä jos et saa lapsena rakkautta tai läheisyyttä ja äidistä huokuu viha lasta kohtaan. Silloin ongelma on äidin. Harvoin kukaan syntyy pahaksi. Jos äiti on vauvan syntymästä asti vihannut tätä, eikä osannut rakastaa niin kuka tahansa alkaa oireilemaan.
Ei persoonallisuushäiriö ole koskaan geeneissä. Ihmisen persoonallisuus kehittyy vasta hänen kasvaessaan ja silloin siitä voi kasvaa ehjä tai "rikkinäinen". Kukaan ei synny persoonallisuushäiriöisenä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyllä niin psykopaatti in making, ymmärsin yhtäkkiä kirkkaasti kuin kevätaurinko mistä sellaisia tulee. Lapsena lapsi on hankala luonne ja jopa äiti katsoo ettei tarvitse niin kamalaa lasta edes yrittää rakastaa, loppu on historiaa. Kyse ei ole siitä etteikö tuosta saisi puhua vaan siitä että moni varmasti aidosti kauhistuu koska tuo tekee lapselle niin käsittämättömän pahaa.
Ja minkähänlaisella psykiatrian ammattitaidolla säkin tämän sanot? :D Kun palstaa lukee, niin parhaan ymmärryksen muiden tuskia kohtaan antaa nimenomaan tuollainen lapsuus ;)
Alue: Aihe vapaa
Ikävä lukea näin epäonnistuneesta vanhemmuudesta. Aikuiset ihmiset kertovat vapaasti kuinka kamalia heidän lapsensa ovat olleet ihan pienestä alkaen. Tämä jos mikä paljastaa sen, että vanhempien rakkaudettomuus saa lasten pahoinvoinnin aikaan. Huomio haetaan huonolla, kun hyvällä sitä ei saa.