En saa nähdä lapsenlastani ilman miniää

Vierailija kirjoitti:

Ihme vaatimuksia näillä nykyajan mummoilla ja isovanhemmilla. Eiköhän ne vanhemmat päätä kenen kanssa antavat lapsensa viettää aikaa. En minäkään anna lapsen olla kahdestaan sellaisen ihmisen kanssa johon en luota. Ja kyllä se anoppi on vieras ihminen. Ei ole mulle ystävä, ei varaäiti jne. On miehen äiti, mutta vieras minulle. En luota hänen kasvatustaitoihinsa. Kieltävät lapselta ihme asioita. Lasten pitäisi olla siivosti ja käyttäytyä. Niistä jaksetaan torua, mutta sitten sitä sokerimoskaa yritetään syöttää aina kun silmä vältää.

Ja antakaa nyt lasten elää omaa elämäänsä. Ei tarvitse joka viikko olla kyselemässä, että koska nähdään ja olispa kiva nähdä ja kumma kun ei kerkiä näkemään. Meillä on oma elämä! Nähdään sitten kun sopii meille. Meidän tehtävä ei ole viihdyttää teitä tylsyydessänne. Keskittykää siihen oman elämän elämiseen ja se että nähdään on sitten mukava lisä.

Se lapsesi ei ole vain sinun lapsesi, vaan myös kumppanisi. Ja kumppani kyllä saa päättää, luottaako omiin sukulaisiinsa (tässä tapauksessa omaan äitiinsä) ja on kykeneväinen päättämään, saako lapsi viettää aikaa isoäitinsä kanssa. Siinä ei sinun luottamuksesi paljoa paina. Sinä sitten päätät sinun suvustasi, mutta älä naikkonen kuvittele, että sinulla olisi jokin oikeus yrittää eristää miehesi suku lapsestanne.

Jos anoppi on vieras ihminen, niin olisi varmaan kannattanut odottaa sitä lapsenhankintaa ja tutustua miehen vanhempiin. Ja vaikka anoppi ei tässäkään vaiheessa olisi sinulle ystävä, niin hän on miehesi aikoinaan synnyttänyt ja miehen yksi lähimmistä ihmisistä.

Sinun näkemisesi tuskin on kellekään mukava lisä, enemmänkin taakka. En ihmettelisi vaikka lapsellasi olisi loppujen lopuksi vartuttuaan lähempi suhde mummiinsa (ellet sitä nyt ole kokonaan estämässä) kuin sinuun, sillä vainoharhaisuutesi ja pahansuopuutesi ajaa sinut vielä suljetulle osastolle. Voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakas anoppiko se siellä? Jos niin tässäpä sinulle kirjoitus. Jos et, niin ehkä sinä jonkun toisen miniän anoppi havahdut tästä.

Se että sinä olet jättänyt jo parin viikon iästä lähtien vauvojasi muille hoitoon, ei tarkoita sitä että minä jättäisin omaani hoitoon edes 10kk:n iässä. Et elä arkeamme, joten olet jäävi arvioimaan missä iässä lapsemme on hyvä jättää ensimmäistä kertaa hoitoon ja kenelle hänet jätetään ensimmäistä kertaa hoitoon. Tämän päätämme minä ja poikasi. Minä en tuomitse sinun tapojasi, sillä ymmärrän että olet erilainen persoona kuin minä ja sinulla on ollut erilainen elämäntilanne kaikenkaikkiaan kun lapsesi olet saanut. Toivoisin ettet sinäkään tuomitsisi minun tapaani olla äiti.

Et ole saanut vaihtaa vaippaa tähän mennessä, sillä vauvamme vierastaa sinua (mikä on täysin luonnollista ja loppuu aikanaan). Emme ymmärrä, miksi lapsen pitäisi tottua vieraan vaipanhoitoon, jos emme ole häntä vielä hoitoon laittamassa hetkeen. 

OIet tärkeä ja rakas sekä meille että lapsenlapsellesi. Meidän kasvatusperiaatteemme ovat kuitenkin erilaisia kuin sinun, ja hyväksymme lapsen tarveen turvautua ensisijaisesti vanhempiinsa. Emme pakota häntä muiden syleihin ja hoitoon ennen kuin sille on välttämätön tarve. Tämän aika ei ole vielä. Olen pahoillani että koet asian näin surullisesti. Vielä tulee aika, jolloin sinäkin vietät lapsenlapsesi kanssa aikaa kahdestaan. Vauvalla ei kuitenkaan ole mitään erityistä tarvetta olla vielä hoidossa kenelläkään, eikä hänellä tule olemaan vielä taaperoiässäkään tähän tarvetta.

En ymmärrä miksi et halua tavata meitä koko perheenä? Miksi minä en saa olla lapsenlapsesi rinnalla äitinä kun sinä tulet kylään? Miksi tämä asia vaivaa sinua niin kovasti? Ymmärräthän että lasta on toivottu hyvin pitkään (viisi pitkää vuotta), emmekä tehneet lasta isovanhemmille iloksi, vaikka heidän tärkeyden tunnustammekin. Minun äitinikään ei tästä pahoitu, ettei ole saanut vaippoja vaihtaa eikä ole vielä saanut lasta ns. hoitaa. Hän ymmärtää että nyt on meidän vuoromme nauttia lapsen kasvusta ja olla vanhempia. Toivoisin että sinäkin löytäisit oman roolisi isovanhempana, ja oppisit suhteuttamaan sen vanhemmuuteen.

En ole anoppisi, mutta olet varmaan varautunut myös siihen, että anoppisi saattaa saada tuota ennen myös muita lapsenlapsia ja he tulevat anopillesi läheisemmäksi kuin sinun lapsesi. Ehkä anoppisi ei enää vuosien päästä kaipaakaan aikaa sinun lapsesi kanssa, koska hänellä on jo läheisiäkin lapsenlapsia. Ethän sitten valita, miksi miehen veljen/siskon lapset saavat ja pääsevät, mutta sinun lapsesi ei. 

En halua nyt kovin loukata muita ja muiden valintoja. Koen kuitenkin, että jos rakkaus lapsenlapseen määrittyy sen mukaan saako hänet hoitoon vauva- ja taaperoaikana, niin ei se isovanhemmuus sitten niin kummoista voi ollakaan. Minun lastani rakastaa joukko ihmisiä, jotka eivät ole hetkeäkään hänen kanssaan viettäneet vielä kahdestaan aikaa. En todellakaan valita, jos mummolla ei tämän vuoksi kiinnosta vuosien päästä viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. Hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia, jotka ovat siinä lähellä ilman että meidän vanhempien toiveita lapsenhoidon ym. suhteen rikotaan. Ja kyllä minun äidilläni ainakin kiinnostaa ihan pelkästään minunkin kuulumiseni. On vaikea nähdä tilannetta, että välit menisivät viileiksi vain sen tähden ettei hän saa hoitaa meidän lastamme. Anopin kohdalla en tästä osaa sanoa.

Tästä voi tulla aika isoa kivitystä, mutta heitänpä kärjistetyn kommentin: Omaa äitiä ja isää ei "korvata", mummon voi. Toki ihmisellä on paljon eheyttymisen mahdollisuutta elämän varrella, mutta esimerkiksi pieninä adoptoidut lapsetkin kärsivät vielä aikuisena hylkäämisen kokemuksen tunteista. Sen sijaan mummottomuus ei aiheuta lapselle tarumoja, mikäli hän saa muita rakastavia ihmisiä elämänsä varrelle. Joten sillä mennään. Minun ei tarvitse luopua omista periaatteistani sen suhteen minkä koen olevani lapselleni hyväksi. Minä olen lapseni äiti. Jos hänellä ei näiden periaatteiden vuoksi tule olemaan yhtä rakastavaa mummoa, niin sitten niin käy. Hänellä on kuitenkin toinen rakastava mummo ja pappoja, sekä varmasti paljon hyväksynnän ja rakkauden kokemuksia perheen ulkopuoleltakin elämänsä varrella.

Tuota lihavoimaani kohtaa juuri tarkoitin. Ei ole kyse siitä, etteikö isovanhemmat rakastaisi lasta. Rakastavat kyllä, mutta välit muihin lapsenlapsiin voivat muodostua huomattavasti läheisemmiksi. Varsinkin, jos kyse on tyttären lapsista ja tytär luottaa omaan äitiinsä niin, että antaa tämän hoitaa lapsia jo pienestä pitäen. Kun tytär vielä usein pyytää hoitoapua tai vierailee usein äitinsä luona, myös lapset kokevat isovanhemmat läheisiksi. Todella usein saa tältäkin palstalta lukea ja ihan reaalimaailmassa kuulla, miten anopille tyttären lapset ovat läheisempiä kuin pojan lapset. Ihan selvä juttu, koska tytär on alusta lähtien luottanut omaan äitiinsä päinvastoin kuin miniä anoppiinsa. Isovanhempien kohdalla käy myös usein niin, että kun tyttären lapset ovat usein hoidossa, eivät he jaksa enää sen lisäksi ottaa myös vieraammaksi jääneitä poikansa lapsia hoitoon. Eivätkä nämä pojan lapset välttämättä edes halua sinne hoitoon, koska kokevat itsekin mummin vieraaksi itselleen. 

Mutta jokainen vanhempi tietysti itse päättää, miten haluavat lapsensa kasvattaa ja millaiset välit luoda isovanhempiin. On silti hyvä muistaa, ettei juuri se oma lapsi olekaan aina ainoa ja isovanhemmille voi sitten myöhemmin ihan hyvin riittää, että tätä lapsenlastaan tapaavat vain niin, että lapsen vanhemmatkin ovat paikalla. Minä itsekin menin lapsena aina erittäin mielelläni äitini äidin luokse, vietin siellä pitkiäkin aikoja ilman vanhempiani, mutta isompana en olisi voinut kuvitellakaan meneväni isäni äidin luokse ilman vanhempiani, koska hän oli jäänyt mulle paljon vieraammaksi. 

84 jatkaa

Anopin vaarallisilla tempuilla en siis tarkoita väkivaltaa, vaan sitä että jätetään esim. Kaksi kolme-vuotiasta yksin kerrostalon pihaan vilkkaan tien varten ja tullaan itse ripustelemaan pyykkejä viidenteen kerrokseen. "Ihan hetkeksi vain."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä syyllistävää kommentointia aloittaja-mummia kohtaan. Onhan toi nyt lapsen äidiltä ihan mahottoman neuroottista toimintaa. Nitä, jotka eivät oo päästäny lapsestaan irti vielä siinäkään vaiheessa, kun ovat jo lentäneet kotoa pois.

Nyt on kyseessä kuitenkin lapsen isovanhempi, ei kukaan vieras ihminen (toivottavasti). Jos ei taustalta löydy mitään syitä, en voi ymmärtää äidin käytöstä.

Niin, 11kk ikäinenhän on ihan sama asia kuin armeijaan lähtevä 19v, joten jos lapsi ei pääse mummolaan yökylään alle vuoden iässä, ei se ikinä pysty lähtemään kotoa.

Suurin osa suomalaisista ei ennen kouluikää  (Väestöliiton tekemän tutkimuksen mukaan) ole ollut yökylässä mummolassa. Jostain syystä aikuiseksi varttuminen ei edellytä sitä, että ollaan vaippaiässä öitä erossa vanhemmista eikä suhde hyvä isovanhempiin edellytä sitä, että ollaan hoidossa mummolassa. Isovanhemmuus ei sulje vanhemmuutta pois, joten kelpo kansalaisia kasvaa niistäkin, jotka vierailevat mummolassa koko perheen kanssa.

Vanha viisaus sanoo, että ei kannata ryhtyä korjaamaan ehjää. Ihan samalla tavalla on turha laittaa lapsi hoitoon, jos hoidolle ei ole tarvetta. Jos äiti nauttii aikuisesta seurasta (isovanhemmasta), niin lapsi näkee, että hänelle tärkeillä ihmisillä on hauskaa yhdessä. Se antaa paljon paremmat lähtökohdat elämälle kuin pakotettu yökyläily, oli se pakkoa kokevat sitten lapsi, äiti tai isovanhempi.

Kyllä minä ainakin vietin öitä kavereiden, serkkujen ja isovanhempien luona joskus yksin, joskus vanhempien kanssa. Ja olen erittäin iloinen että sain kehitettyä niin läheiset suhteet sukulaisiini.

Niin?

vastaavasti löytyy tuhansia sellaisia, jotka eivät taaperona olleet yökylässä ja heistäkin tuli ihan kunnon ihmisiä: professoreja, sähkömiehiä, hammashoitajia, asianajajia jne.

Kaikki eivät tarvitse yhteistä yötä suhteiden luomiseen, isolle osalle riittää se, että ollaan yhdessä valveilla.

Suhtaudut vihamielisesti poikasi puolisoon. Olisko siinä jo tarpeeksi syytä?

Toki vanhempia on erilaisia, mutta ei mulla ainakaan alkanut olemaan tarvetta lastenhoidolle vasta kun lapsi oli isompi. Toki meillä oli helpot vauva- ja taaperoajat. Esikoinen taisi olla ekaa kertaan mummulassa yökylässä 4-vuotiaana! Mutta siis en nyt tuomitse ketään jos aiemmin laittaa. Ei meillä mummot sen suhteen valittaneet, kun nähtiin muuten kyllä koko perheenä.

Halusin vaan nyt tuoda senkin huomion, että ei kaikki vaan koe tarpeelliseksi laittaa lasta hoitoon, etenkään vauvaa. Kyllä kaveripiiristäkin suurimman osan lapset on tainneet olla "hoidossa" sen 1-vuotispäivän jälkeen, jos ei nyt lasketa sellaisia hätätilanteita, eli on oikeasti tarvittu apua. Ei naisen täydy olla mikään sekopää, jotta voi oikeasti nauttia lapsestaan ja haluaa itse hoitaa hänet.

Ja varmaan nyt lähtökohtaisesti aika harvaa laittaa alle vuoden ikäisen hoitoon vain "hoidon" vuoksi, kun eihän sen ikäinen lapsi vielä erosta hyödy mitenkään.

Hei, vaikuttaa, että taitaa olla trendi tai sitten on kyse jostain vakavammasta, joten ehkä kannattaisi yrittää jutella poikasi kanssa. Itse olen katsonut vierestä isoisän julkista mollaamista nettiblogissa ja saan vieläkin kylmiä väreitä. Omien lapsuudentraumojen vuoksihan saa nykyäidit käyttäytyä miten vaan ja sitten apua hakemaan jaksamiseen ja kahdenkeskeiseen aikaan neuvolasta kun ihan biologiset isovanhemmat ei kelpaa. Onneksi on perhe mun kanalta (naisystävä) sadan kilometrin päässä. En ihan heti pysty miniää tapaamaan eikä ole haluja/tarpeita. Tuo miniän suhtautuminen kauhistuttaa ja sääliksi käy miestäni (isoisää). Tämmönen tapaus meillä.

mä olisin ollut onnellinen jos omaa äitiäni ja anoppiani olisi kiinnostanyt edes joskus olla lasteni kanssa.

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä syyllistävää kommentointia aloittaja-mummia kohtaan. Onhan toi nyt lapsen äidiltä ihan mahottoman neuroottista toimintaa. Nitä, jotka eivät oo päästäny lapsestaan irti vielä siinäkään vaiheessa, kun ovat jo lentäneet kotoa pois.

Nyt on kyseessä kuitenkin lapsen isovanhempi, ei kukaan vieras ihminen (toivottavasti). Jos ei taustalta löydy mitään syitä, en voi ymmärtää äidin käytöstä.

Niin, 11kk ikäinenhän on ihan sama asia kuin armeijaan lähtevä 19v, joten jos lapsi ei pääse mummolaan yökylään alle vuoden iässä, ei se ikinä pysty lähtemään kotoa.

Suurin osa suomalaisista ei ennen kouluikää  (Väestöliiton tekemän tutkimuksen mukaan) ole ollut yökylässä mummolassa. Jostain syystä aikuiseksi varttuminen ei edellytä sitä, että ollaan vaippaiässä öitä erossa vanhemmista eikä suhde hyvä isovanhempiin edellytä sitä, että ollaan hoidossa mummolassa. Isovanhemmuus ei sulje vanhemmuutta pois, joten kelpo kansalaisia kasvaa niistäkin, jotka vierailevat mummolassa koko perheen kanssa.

Vanha viisaus sanoo, että ei kannata ryhtyä korjaamaan ehjää. Ihan samalla tavalla on turha laittaa lapsi hoitoon, jos hoidolle ei ole tarvetta. Jos äiti nauttii aikuisesta seurasta (isovanhemmasta), niin lapsi näkee, että hänelle tärkeillä ihmisillä on hauskaa yhdessä. Se antaa paljon paremmat lähtökohdat elämälle kuin pakotettu yökyläily, oli se pakkoa kokevat sitten lapsi, äiti tai isovanhempi.

Kyllä minä ainakin vietin öitä kavereiden, serkkujen ja isovanhempien luona joskus yksin, joskus vanhempien kanssa. Ja olen erittäin iloinen että sain kehitettyä niin läheiset suhteet sukulaisiini.

Niin?

vastaavasti löytyy tuhansia sellaisia, jotka eivät taaperona olleet yökylässä ja heistäkin tuli ihan kunnon ihmisiä: professoreja, sähkömiehiä, hammashoitajia, asianajajia jne.

Kaikki eivät tarvitse yhteistä yötä suhteiden luomiseen, isolle osalle riittää se, että ollaan yhdessä valveilla.

Niin?

Vastaavastu löytyy kymmeniä tuhansia sellaisia, jotka ovat taaperoina olleet yökylässä ja heidyä on tullut vaikka Amerikan presidenttejä.

Tuskin ne yöt ovat myös olleet pois suhteiden luomisen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.

Aloittajalla on niin huonot välit omaan lapseensa, etteivät he edes tapaa toisiaan. Aloittaja käy noin kahdesti (?) kuussa tapaamassa lapsenlastaan joka on vasta 10 kk, eli käytännössä katsoen hän on tuntematon lapselle, koska lapsella ei ole säilömuisti vielä kehittynyt.

Miksi ihmeessä lapsen äidin pitäisi tällaisessa tilanteessa jättää lapsensa hoitoon, kun siihen ei ole muuta tarvetta kuin isoäidin halu.

Mielestäni lapsen äiti on tässä hyvinkin ystävällinen kun antaa isoäidin tavata lapsenlastaan vaikka miehensä suhde äitiinsä on poikki.

Yksi isovanhemmuuden vaikeampia tehtäviä on hyväksyä, että lapsenlapsi ei ole "oma". Varsinkin ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla. Molemmilta puolilta vaaditaan paljon ymmärrystä hyvien välien luontiin.

Tiedän kokemuksesta, että omasta mummiudesta voi tulla ns. päätarina omassa mielessään ja unohdetaan että omasta lapsesta ja hänen puolisosta on tullut vanhempia. Sen isompaa muutosta elämässä ei olekaan. Lapsenlapsia voi olla toivonut niin paljon, että unohtaa kuinka ne vanhemmatkin ovat toivoneet lastaan ja jo ennen syntymää miettineet kasvatus- ja hoitoperiaatteitaan.

Vanhemmat päättävät kuinka usein missään kyläilevät, milloin mitäkin syödään, kuinka kauan vauva juo rintamaitoa, milloin lapsi menee päivähoitoon, milloin ja kuka hoitaa ensimmäistä kertaa. Toisille se on mummu parin kk:n iässä ja toisille kummi kolmen vuoden iässä. Nämä asiat on vain hyväksyttävä, vaikka se tekeekin kipeää.

Monesti me mummot alamme elämään uusiksi vanhemmuutta, ja sekös laittaa miniät ja vävyt puolustusasemiin. Näin kuuluukin olla! Terve vanhempi puolustaa reviiriään ja ilmoittaa muille että lapsen asiat ei ole muiden päätettävissä. Se on tervettä ylpeyttä omasta vanhemmuudesta, ja on vain eduksi lapselle. Minä itse havahduin vasta lapsenlapsen 1v päivänä tähän. Olisin halunnut hoitaa tarjoilut, kutsut, koristeet ja kaikki. En pitänyt sitä mitenkään omituisena, olenhan mummo. Sitten toinen lapseni (ei lapsenlapsen vanhempi) sanoi minulle suoraan, että kuule äiti, ei ole sinun asia emännöidä näitä juhlia vaan lapsen äidin. Se oli itselleni herätys, ja jouduin opettelemaan uuden tavan luoda suhdetta lapseen - lapseen joka ei ole minun. Toivottavasti tästä oli edes jollekin apua, järkeä päähän meille mummoille ja kärsivällisyyttä lapsillemme.

Aloittaja vaikuttaa aivan täysipäiseltä mummolta. Miniä ainakin tässä vaiheessa vähän turhankin kiinni lapsessaan ja käsityksessä ,että kukaan muu ei osaa edes vaunuja työntää kuin hän.Yökyläily kiellon nyt vielä ymmärrän vaikka omat lapset oli kyllä n.vuoden ikäisinä jo isovanhemmillaan yön yli.

Jos ap:n miniä on sitä mieltä kuin nyt näyttää olevan niin valitettavasti et ap voi mitään, mutta ettei vaunujakaan saa lykkiä menee jo vähän överiksi. Mä huokasin n helpotuksesta kun mummo tai vaari vei lapset ulos vaunuissa tai leikkimään.

Ei tapaa minunkaan lapsi isän puolen mummuaan ilman minua. Eiku hetkinen, eivät ole muutenkaan tavanneet kahteen vuoteen... Luulenpa, että siinäkin talossa haukutaan minua kun vien heiltä lapsenlapsen. Eivät mitenkään tajua, että heidän alkoholismillaan ja yleisellä vastuuttomuudellaan saattaisi olla jotain tekemistä asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.

Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.

Eikai se ole sen lapsen tehtävä vaatia tasapuolisuutta? Hyvä isovanhempi rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti eikä varsinkaan ala kostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme vaatimuksia näillä nykyajan mummoilla ja isovanhemmilla. Eiköhän ne vanhemmat päätä kenen kanssa antavat lapsensa viettää aikaa. En minäkään anna lapsen olla kahdestaan sellaisen ihmisen kanssa johon en luota. Ja kyllä se anoppi on vieras ihminen. Ei ole mulle ystävä, ei varaäiti jne. On miehen äiti, mutta vieras minulle. En luota hänen kasvatustaitoihinsa. Kieltävät lapselta ihme asioita. Lasten pitäisi olla siivosti ja käyttäytyä. Niistä jaksetaan torua, mutta sitten sitä sokerimoskaa yritetään syöttää aina kun silmä vältää.

Ja antakaa nyt lasten elää omaa elämäänsä. Ei tarvitse joka viikko olla kyselemässä, että koska nähdään ja olispa kiva nähdä ja kumma kun ei kerkiä näkemään. Meillä on oma elämä! Nähdään sitten kun sopii meille. Meidän tehtävä ei ole viihdyttää teitä tylsyydessänne. Keskittykää siihen oman elämän elämiseen ja se että nähdään on sitten mukava lisä.

Se lapsesi ei ole vain sinun lapsesi, vaan myös kumppanisi. Ja kumppani kyllä saa päättää, luottaako omiin sukulaisiinsa (tässä tapauksessa omaan äitiinsä) ja on kykeneväinen päättämään, saako lapsi viettää aikaa isoäitinsä kanssa. Siinä ei sinun luottamuksesi paljoa paina. Sinä sitten päätät sinun suvustasi, mutta älä naikkonen kuvittele, että sinulla olisi jokin oikeus yrittää eristää miehesi suku lapsestanne.

Jos anoppi on vieras ihminen, niin olisi varmaan kannattanut odottaa sitä lapsenhankintaa ja tutustua miehen vanhempiin. Ja vaikka anoppi ei tässäkään vaiheessa olisi sinulle ystävä, niin hän on miehesi aikoinaan synnyttänyt ja miehen yksi lähimmistä ihmisistä.

Sinun näkemisesi tuskin on kellekään mukava lisä, enemmänkin taakka. En ihmettelisi vaikka lapsellasi olisi loppujen lopuksi vartuttuaan lähempi suhde mummiinsa (ellet sitä nyt ole kokonaan estämässä) kuin sinuun, sillä vainoharhaisuutesi ja pahansuopuutesi ajaa sinut vielä suljetulle osastolle. Voimia.

Oletpas sinä vihainen :D Lääkkeet otettu aamulla?

Kovin paljon kuvittelet tietäväsi, etkä todellisuudessa tiedä mitään.

Katsos kun tämä "vainoharhainen ja pahansuopa naikkonen" on tutustunut mieheensä 15 vuotta ennen lapsen tekoa. Eipä ole mieskään kovin paljoa sinä aikana vanhempiensa kanssa aikaansa viettänyt. Eikä muuten ole vienyt lapsiansakaan erityisemmin tapaamaan heitä. Meillä on oma elämämme ja vietämme aikaamme mieluummin sellaisessa seurassa jossa viihdymme kuin "pakolla" vain koska on sukua. Valitsimme miehen kanssa toisemme, emme suvun perusteella.

Se synnyttäminen ei varsinaisesti ole mikään meriitti, eikä tee kenestäkään "lähintä" ihmistä. Kyllä se lapsi sieltä ulos tulee tavalla tai toisella. Sillä, minkälaisen suhteen luot lapseesi, on paljon suurempi merkitys. Jos lapsesi ei halua omille lapsilleen läheistä suhdetta kanssasi, se syy löytyy useimmiten sieltä omasta peilistä.

Me teemme omaa perhettämme koskevat päätökset yhdessä. Keskustelemme asioista ja otamme toisen käkemykset huomioon. Isovanhempien tulee kunnioittaa meidän näkemyksiä lastemme kasvatuksessa, jos haluavat että luotamme heihin niin paljon, että voisimme jättää lapset heille keskenään. Kumma kun se tuntuu olevan heille vaikeaa, vaikka muille läheisille ei. Vähättelevät ja kokevat että voivat jyrätä omilla mielipiteillään vain koska ikä, kokemus, sota-aika, pula-aika tai milloin mikäkin syy. Sitten kun se kunnioitus ja arvostus meitä kohtaan löytyy saattaa se luottamuskin ehkä kasvaa. Tosin tässä tapauksessa taitaa jo peli olla menetetty.

Jännä lukea näin sivusta kuinka täällä on joku/jotkut, joiden mielestä ilmeisesti lapsen isällä ei ole oikeuksia, ollaan niin syvällä siellä äitikuplassa, että isä ja isän perhe ovat ulkopuolisia. Lapsen isän vanhemmat ovat vain joitakin aivan vieraita tyyppejä. Niin ne lapsen äidin vanhemmat ovat vieraita sille isälle, aivan samalla tavalla. Ja nyt siis puhun aivan normaaleista ihmisistä, eikä pahoinpitelijöistä, dementikoista tai allergisoivia ruokia syöttävistä isovanhemmista.

Huvittavaa on myös tämä yksi hysteerikko joka jauhaa kalareissuista. Minäkin suunnittelen jo, kuinka kummityttöni aikanaan tulee meille yöksi ja vien häntä kylpylään ja huvipuistoon yms yms. Lapsi ei ole vielä vuottakaan, enkä edes oleta, että nämä asiat tapahtuvat pian, tai välttämättä koskaan. Kunhan omaksi ilokseni mietiskelen mitä mahdollisuuksia ehkä joskus tarjoutuu lapsen ilostuttamiseen. Eikä lapsen äidille ole tullut mieleenkään sanoa, että et mene, ainakaan ilman häntä. Lapsen vanhemmathan sen päättävät, mutta hieman ihmettelisin, jos kokisivat pahana asiana sen, että joku muukin aikuinen haluaa olla turvallinen, luotettava hahmo heidän lapselleen. Eikö se ole vain hyvä, jos lapsella on paljon turvallisia aikuisia elämässään? Muutenkin lapset ovat niin kovin erilaisia. Tuokaan lapsi ei kilahda heti jos äiti lähtee näkyvistä, kunhan konttaa jonkun aikuisen luo ja ojentaa kädet että ota syliin. Toki sekin vaihe luultavasti joskus tulee.

Kummitätiys on toki hieman eri asia isovanhemmuuteen verrattuna siksi, että kummit valitaan, isovanhempia ei.

Meillä ensimmäinen lapsi on adoptoitu ja anoppi ei ole siis päässyt muodostamaan lapsen suhdetta ihan vastasyntyneestä alkaen. Tuntui kuitenkin kiintyvän lapseen ja kohteli tätä aivan ihanasti, hoitoon lapsi ei kuitenkaan yksin anoppilaan jäänyt kun pieni oli. Lapsi oli siis ensimmäinen lapsenlapsi ja pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Sitten syntyi miehen sisarukselle ensimmäinen lapsi ja mitäpä tapahtui. Mummolasta hävisi kirjaimellisesti muutaman viikon aikana kaikki kuvat meidän lapsesta, jotka siis oli aiemmin olleet esillä ja tilalle tuli A4 suurennoksia vauvasta kymmenittäin. Meidän lapsen synttäreillä anoppi ei puhunut meidän lapselle sanaakaan vaan paijaili ja ihasteli vauvaa. Onneksi miehen sisarukset järkeviä ihmisiä ja huomioivat meidän lasta ihan tavallisesti. Lisää lapsenlapsia on siunaantunut, sekä sisaruksille että meillekin "luonnollisesti" mutta tuo käytös on jättänyt jälkensä ja meidän lapset ei tosiaan ole keskenään anopilla hoidossa normaalisti. Pari kertaa kymmenen vuoden aikana on muutaman tunnin olleet jossain erityistilanteessa.

Anoppi kohtelee lapsia edelleen hieman eriarvoisesti, ei kovin näkyvästi, koska asiasta on useamman kerran sanottu. Miehen sisarusten lapset on läheisempiä hänelle ja se on mulle ihan ok, mutta se surullinen syyllistäminen kun ei käydä tarpeeksi usein tai lapset ei ole siellä yksin kylässä, ei oikein kosketa. Niin makaa kuin petaa.

Anopi siis muuten oikein kiva ihminen, eikä varmaan oikein ole tajunnut käytöksensä inhottavuutta.

Toisen puolen mummo taas suosii tuota adoptiolasta toisten kustannuksella, lasta ei saisi koskaan komentaa, hänen kuuluisi mummon mielestä saada aina kaikkea enemmän ja kalliimmalla kuin sisarustensa jne, (luulen että jotenkin hyvittää lapsen "kovaa kohtaloa", mutta hyvin väärällä tavalla, koska lapselle tärkeintä olisi tulla kohdelluksi tasavetaisesti ja normaalisti perheen ja suvun jäsenenä, ei hylkien tai korokkeelle nostaen), joka sekin on aika kurjaa. Joten eipä sielläkään ole lapset hoidossa ilman vanhempia.

Nämä asiat eivät näy ulospäin ja adoptiolapsi ei ulkonäöltään erotu muusta perheestä, joten ulkopuolisten silmissä varmasti mä olen inhottava ja omiva äiti joka ei halua lasten olevan läheinen hyvien ja kiinnostuneiden isovanhempien kanssa.

Mutta musta isovanhempi voi tehdä ja toimia lapsen kanssa ihan hyvin vanhempien läsnäollessakin, meillä lapset kokee isovanhemmat kaikesta huolimatta läheisiksi ja mukaviksi ja ainoastaan isovanhempia tuntuu joskus haittaavan tämä ettei lapset ole ilman vanhempia siellä. Mutta olemalla itse paikalla, pystyy puuttumaan tilanteisiin, jotka voisivat lapsen kannalta muodostua hyvin kurjiksi ja aiheuttaa isoa surua ja lopulta ne huonot välit isovanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vai että haukka. Olet tuntematon ihminen ja kuka sinuun luottaisi, varsinkin kun jo nyt alat kehittämään kaikkea mitä teet lapsen kanssa vaikka et ole asiasta puhunut vanhempien kanssa. Hyvä vaan ettei päästä ainokaistaan jonkun hörhömummon kanssa heti kaksistaan kalaan. Luottamus pitää ansaita, ei sitä saa automaattisesti niin kuin mummi tittelin

Tuntematon ihminen? Kyllä minä annan mieheni äidin hoitaa lastamme. Kai sillä miehelläkin joku sanavalta asiaan on? Vai päättääkö äiti yksin tälläisen asian.. Kyllä meilläkin mummi lapselle puhelee että sitten tehdään sitä ja tätä, ihan ilman että olisi meidän vanhempien kanssa keskustellut asiasta. Kylläpä täällä on kireetä porukkaa.