Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En saa nähdä lapsenlastani ilman miniää
23.02.2017 |
Ensimmäinen lapsenlapseni syntyi viime huhtikuussa ja on jo siis 10 kk vanha. Poikani perheineen asuu muutaman sadan kilometrin päässä, joten viikottain emme näe mutta kuitenkin kohtuullisen useasti olosuhteisiin nähden.
Alussa totta kai miniä oli jatluvasti vauva rinnallaan, mikä ihan ymmärrettävää mutta nyt laosi syö jo kiinteää ruokaa pääsääntöisesti ja ei enää tarvitse häntä jatkuvasti kannella kun hän itse konttaa menemään.
Mutta edelleen miniä vahtii pienokaistaan kuin haukka, kun olen kylässä. Ei anna minun itsenäisesti vaihtaa vaippaa, eikä syöttää. Jos kysyn, että haluaisiko äiti hieman vapaa-aikaa et voisin käydä vaunulenkillä niin hän haluaa vain mukaan. Laskin etten kertaakaan ole saanut olla yksin edes pientä hetkeä lapsenlapseni kanssa.
Puhelin miniän kuulleen lapsenlapselleni et kyl mummi sut sitten vie kahdestaan mökille kalastamaan kun oot vähän isompi tyttö niin miniä heti siihen sanoi että äiti tulee tietenkin mukaan myös.
Onko muilla tällaisia haukkoja miniöinään?
Itse olen antanut poikani isovanhempien ihan kahdenkeskenkin hoitaa häntä kun oli vielä vauva ja paljon viettivät aikaa poika ja isovanhemmat ilman minua tai miestä.
Onko tämä vaan joku uusi äitien trendi?
Kommentit (402)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vaatimuksia näillä nykyajan mummoilla ja isovanhemmilla. Eiköhän ne vanhemmat päätä kenen kanssa antavat lapsensa viettää aikaa. En minäkään anna lapsen olla kahdestaan sellaisen ihmisen kanssa johon en luota. Ja kyllä se anoppi on vieras ihminen. Ei ole mulle ystävä, ei varaäiti jne. On miehen äiti, mutta vieras minulle. En luota hänen kasvatustaitoihinsa. Kieltävät lapselta ihme asioita. Lasten pitäisi olla siivosti ja käyttäytyä. Niistä jaksetaan torua, mutta sitten sitä sokerimoskaa yritetään syöttää aina kun silmä vältää.
Ja antakaa nyt lasten elää omaa elämäänsä. Ei tarvitse joka viikko olla kyselemässä, että koska nähdään ja olispa kiva nähdä ja kumma kun ei kerkiä näkemään. Meillä on oma elämä! Nähdään sitten kun sopii meille. Meidän tehtävä ei ole viihdyttää teitä tylsyydessänne. Keskittykää siihen oman elämän elämiseen ja se että nähdään on sitten mukava lisä.Se lapsesi ei ole vain sinun lapsesi, vaan myös kumppanisi. Ja kumppani kyllä saa päättää, luottaako omiin sukulaisiinsa (tässä tapauksessa omaan äitiinsä) ja on kykeneväinen päättämään, saako lapsi viettää aikaa isoäitinsä kanssa. Siinä ei sinun luottamuksesi paljoa paina. Sinä sitten päätät sinun suvustasi, mutta älä naikkonen kuvittele, että sinulla olisi jokin oikeus yrittää eristää miehesi suku lapsestanne.
Jos anoppi on vieras ihminen, niin olisi varmaan kannattanut odottaa sitä lapsenhankintaa ja tutustua miehen vanhempiin. Ja vaikka anoppi ei tässäkään vaiheessa olisi sinulle ystävä, niin hän on miehesi aikoinaan synnyttänyt ja miehen yksi lähimmistä ihmisistä.
Sinun näkemisesi tuskin on kellekään mukava lisä, enemmänkin taakka. En ihmettelisi vaikka lapsellasi olisi loppujen lopuksi vartuttuaan lähempi suhde mummiinsa (ellet sitä nyt ole kokonaan estämässä) kuin sinuun, sillä vainoharhaisuutesi ja pahansuopuutesi ajaa sinut vielä suljetulle osastolle. Voimia.
Oletpas sinä vihainen :D Lääkkeet otettu aamulla?
Kovin paljon kuvittelet tietäväsi, etkä todellisuudessa tiedä mitään.
Katsos kun tämä "vainoharhainen ja pahansuopa naikkonen" on tutustunut mieheensä 15 vuotta ennen lapsen tekoa. Eipä ole mieskään kovin paljoa sinä aikana vanhempiensa kanssa aikaansa viettänyt. Eikä muuten ole vienyt lapsiansakaan erityisemmin tapaamaan heitä. Meillä on oma elämämme ja vietämme aikaamme mieluummin sellaisessa seurassa jossa viihdymme kuin "pakolla" vain koska on sukua. Valitsimme miehen kanssa toisemme, emme suvun perusteella.Se synnyttäminen ei varsinaisesti ole mikään meriitti, eikä tee kenestäkään "lähintä" ihmistä. Kyllä se lapsi sieltä ulos tulee tavalla tai toisella. Sillä, minkälaisen suhteen luot lapseesi, on paljon suurempi merkitys. Jos lapsesi ei halua omille lapsilleen läheistä suhdetta kanssasi, se syy löytyy useimmiten sieltä omasta peilistä.
Me teemme omaa perhettämme koskevat päätökset yhdessä. Keskustelemme asioista ja otamme toisen käkemykset huomioon. Isovanhempien tulee kunnioittaa meidän näkemyksiä lastemme kasvatuksessa, jos haluavat että luotamme heihin niin paljon, että voisimme jättää lapset heille keskenään. Kumma kun se tuntuu olevan heille vaikeaa, vaikka muille läheisille ei. Vähättelevät ja kokevat että voivat jyrätä omilla mielipiteillään vain koska ikä, kokemus, sota-aika, pula-aika tai milloin mikäkin syy. Sitten kun se kunnioitus ja arvostus meitä kohtaan löytyy saattaa se luottamuskin ehkä kasvaa. Tosin tässä tapauksessa taitaa jo peli olla menetetty.
Puhu sitten vain omasta puolestasi, älä yleistä omia kurjia appivanhempiasi joksikin normiksi. Suurimmalla osalla vanhemmat osallistuvat lapsenlapsiensa elämään, se nyt vaan on ihan faktaa.
Ja kyllä, pistää vihaksi kaltaisesi "anoppi on aivan vieras ihminen, ei varaäiti eikä ystäväni" jos tällaista menee laukomaan, niin voisi toki avata vähän enemmänkin. Alkuperäisestä tekstistäsi saa nimittäin kuvan, että ihan vaan kapinoidaksesi ja periaatteesta olet anoppia vastaan ja tulee myös mielikuva siitä, että miehesi on pahasti tossun alla kun sinä määräät ketä lapseNNE saa ja ei saa tavata.
Mielenkiintoinen näkemys myös, että minut tulisi vetää lääkkeeni siksi, että sinulla on huono suhde appivanhempiisi. Saa taas olla onnellinen että omiin appivanhempiin, vanhempiin ja muuhun sukuun välit ovat mitä parhaimmat.
Ja kyllä, suurimmalla osalla on myös hyvät välit omiin vanhempiinsa, joten olette kaikin puolin erityistapauksia. Siksi oli todella hölmöä mennä yleistämään tekstissäsi mitenkään asioita sen kummemmin avaamatta, että ap on sekopäämummo eikä saa olla osa lapsenlapsensa elämää. Ilmeisesti kuvittelit itse tietäväsi paljonkin ap:n elämästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas täällä vahvoja mielipiteitä! Tietenkään mummo ei saa "varastaa" lapsenlastaan, mutta mielestäni ollaan aika kaukana siitä jos mummo mielellään olisi joskus myös kahdestaan lapsen kanssa. Meillä on 8kk poika ja olen hänen kanssaan kaikki päivät, joten kun nähdään appivanhempia pari kertaa kuussa, annan mielelläni anopin hoitaa lastamme, myös ihan ilman valvontaa. Kiva saada välillä omaa aikaa ja minusta on tärkeää että lapsellani on hyvät välit isovanhempiinsa. Lapsen kasvaessa annan hänet mielellään yökylään ja viikonloppureissuille. Meillä tosin on aina ollut hyvät välit sekä minun että miehen vanhempiin, joten on tosi luontevaa että he osallistuvat myös lapsemme elämään. Eri asia jos appivanhemmat ovat ihan vieraita ja tuntemattomia. Toisaalta, ovat ne silti miehen vanhemmat.
Missä välissä ap muuten ajatteli tätä lapsenlasta hoitaa kahden kesken? Jos välimatkaa on parisataa kilsaa ja lapsi on vasta 10 kk ikäinen? Hakea viikonlopuksi vai miten? Kyllä meilläkin ton ikäisen kanssa kyläiltiin aina niin, että minä olin mukana. Näin myös omien vanhempieni luona, vaikka näimme heitä viikoittain.
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vaatimuksia näillä nykyajan mummoilla ja isovanhemmilla. Eiköhän ne vanhemmat päätä kenen kanssa antavat lapsensa viettää aikaa. En minäkään anna lapsen olla kahdestaan sellaisen ihmisen kanssa johon en luota. Ja kyllä se anoppi on vieras ihminen. Ei ole mulle ystävä, ei varaäiti jne. On miehen äiti, mutta vieras minulle. En luota hänen kasvatustaitoihinsa. Kieltävät lapselta ihme asioita. Lasten pitäisi olla siivosti ja käyttäytyä. Niistä jaksetaan torua, mutta sitten sitä sokerimoskaa yritetään syöttää aina kun silmä vältää.
Ja antakaa nyt lasten elää omaa elämäänsä. Ei tarvitse joka viikko olla kyselemässä, että koska nähdään ja olispa kiva nähdä ja kumma kun ei kerkiä näkemään. Meillä on oma elämä! Nähdään sitten kun sopii meille. Meidän tehtävä ei ole viihdyttää teitä tylsyydessänne. Keskittykää siihen oman elämän elämiseen ja se että nähdään on sitten mukava lisä.Se lapsesi ei ole vain sinun lapsesi, vaan myös kumppanisi. Ja kumppani kyllä saa päättää, luottaako omiin sukulaisiinsa (tässä tapauksessa omaan äitiinsä) ja on kykeneväinen päättämään, saako lapsi viettää aikaa isoäitinsä kanssa. Siinä ei sinun luottamuksesi paljoa paina. Sinä sitten päätät sinun suvustasi, mutta älä naikkonen kuvittele, että sinulla olisi jokin oikeus yrittää eristää miehesi suku lapsestanne.
Jos anoppi on vieras ihminen, niin olisi varmaan kannattanut odottaa sitä lapsenhankintaa ja tutustua miehen vanhempiin. Ja vaikka anoppi ei tässäkään vaiheessa olisi sinulle ystävä, niin hän on miehesi aikoinaan synnyttänyt ja miehen yksi lähimmistä ihmisistä.
Sinun näkemisesi tuskin on kellekään mukava lisä, enemmänkin taakka. En ihmettelisi vaikka lapsellasi olisi loppujen lopuksi vartuttuaan lähempi suhde mummiinsa (ellet sitä nyt ole kokonaan estämässä) kuin sinuun, sillä vainoharhaisuutesi ja pahansuopuutesi ajaa sinut vielä suljetulle osastolle. Voimia.
Kuule, se äidin ensisijainen tehtävä on pitää lapsensa turvassa ja jos miehen suvussa on joku epäluotettava / päihteiden käyttäjä / muuten vaan lapselle vaaraksi oleva niin lasta ei todellakaan anneta sinne hoitoon. Piste.
Tämä ei kuitenkaan ollut standardi tälle keskustelulle, että isovanhemmat ovat moniongelmaisia alkoholisteja, narkkareita ja allergioista piittaamattomia pakkosyöttäjiä, vaan aivan tavallisia isovanhempia, joita miniä ei syystä tai toisesta halua lapsensa tapaavan. Puhut aivan eri asiasta, ja viet keskustelun heti toiseen ääripäähän. Vähän realismia nyt kehiin.
Vierailija kirjoitti:
Viime kerralla terapiassa juttelin näistä äitiyden tuomista asioista ja siitä, että koen ettei äitiyttä enää arvosteta samoin kuin ennen. Esimerkkinä nämä äidit äkkiä töihin ja isä on ihan yhtä hyvä hoitaja paasaukset ja muut. Terapeutti kertoi, että kuulee aika paljon nykyään tätä, että äidit ovat epävarmoja koska nykyään suhtaudutaan eri tavalla äitiyteen ja vanhemmuuteen ja uusi trendi on tämä vapaaehtoinen lapsettomuus. (Mahtavaa, että nykyään naiset uskaltavat elää näin, ohi aiheen).
Kuka tässä enää uskaltaa lapsia tehdä kun ulkonäkö ei saa muuttua, seksiä pitää olla, äkkiä takaisin töihin makoilemasta, vauvaa esitellään syntymän jälkeen kuin tavaraa, mummot vaativat omaa "mummoaikaa" lapselapsen kanssa.. loputon lista. Ei enää ole enää sitä, että vanhemmat saavat rauhassa tutustua vauvaan, äiti saa keskittyä imetykseen ja vauvan hoitoon ja toipumiseen.
Maailma on pilalla.
Sille on näköjään syy miksi käyt terapiassa, ajatuksesi ovat aivan sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunhan vain et olisi minun anoppini. Kunnon juoppo, ei edes myönnä miten paljon sitä alkoa päivittäin tippuu. Ei alkoholistille voi lasta yksin jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille pitää antaa juuret ja siivet. Näyttäisi moni näistä isovanhemmista unohtaneen kuinka elää omaa elämäänsä sen jälkeen kun lapset on lähteneet kotoa. Ripustaudutaan lapsen perheeseen ja lapsenlapsen synnyttyä muodostetaan siitä mummiudesta itselleen uusi identiteetti. Kuvitellaan omassa päässä kuva siitä ihannemummiudesta ja loukkaannutaan kun tajutaan että se ei olekaan sitä mitä lapsen vanhemmat suhteelta odottavat. Kannattaisi tutustua itseensä ja elää omaa elämää. Se mummius on vaan yksi osa sitä. Ja loppupeleissä lapsen vanhemmat päättävät minkälaisen haluavat suhteen sinuun olevan.
Tästä olen aivan samaa mieltä. Vanhempien tulee kuitenkin muistaa, että jos vanhemman sisarus on halunnut luoda omille lapsilleen läheisemmän suhteen isovanhempiin kuin mitä itse on halunnut, ei voi myöhemmin odottaa, että omat lapset saisivat isovanhemmiltaan saman kuin mitä nämä muut lapsenlapset mahdollisesti saavat. Tasapuolisuus ei nimittäin toimi vain yhteen suuntaan.
Eikai se ole sen lapsen tehtävä vaatia tasapuolisuutta? Hyvä isovanhempi rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti eikä varsinkaan ala kostamaan.
Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että heidän lapsillaan on juuri niin läheiset välit isovanhempiin kuin mitä vanhemmat itse haluavat. Hyvä isovanhempi tietenkin rakastaa lapsenlapsiaan tasapuolisesti, mutta jos toisen lapsensa lasten kanssa on ollut alusta lähtien ja nämä lapsenlapset ovat kenties olleet paljonkin mummolassa ilman vanhempiaan ja vaikkapa matkustelleetkin isovanhempiensa kanssa, niin ei voi silloin kukaan vaatia, että toisen lapsen lapsi yks kaks esim 7-vuotiaana alkaisi olemaan samassa asemassa kuin nämä lapsenlapset, joiden vanhemmat ovat halunneet luoda läheisemmät suhteet isovanhempien ja lastensa välille. Jos vanhemmat haluavat, että heidän lapsensa ovat isovanhemmille yhtä läheiset kuin heidän sisarustensa lapsetkin, vanhempien pitää ihan itse huolehtia, että näin myös tapahtuu. Jos valitsee toisin, niin silloin ei voi enää jälkikäteen marmattaa, kun siskon tai veljen lapset ovatkin isovanhemmilleen läheisempiä kuin omat lapset.
Tässä sinulle kommentti lapsenlapselta jota oma mummi suosi, koska tapasi useammin kuin seitsemää muuta lastenlasta: Rakastan mummoani paljon, mutta minusta on vaikea hyväksyä sitä että hän arvottaa serkkuni eri tavalla, vaikka he eivät lapsina voineet tapaamisten määrään vaikuttaa (välimatka). Mummini olisi voinut vaikuttaa, mutta ei tarjonnut lastenhoitoapua, eikä mennyt heitä tapaamaan. Minäkin olin mummolla vain koska hulttio vanhempani eivät viitsineet hoitaa. Sattuu ajatuskin ettei hän välittäisi minustakaan, jos asiat olisi menneet vähän eritavalla.
Sinä puhut tässä toisenlaisesta tilanteesta eli tilanteesta, jossa tuo etäisyyden pitäminen on tapahtunut isovanhempien eikä lasten vanhempien tahdosta. Minä taas puhuin tilanteesta, jossa etäisyyttä ovat halunneet pitää lasten vanhemmat eikä isovanhemmat. Nykyisin tuntuu olevan yllättävän paljon näitä "rusinat pullasta" -vanhempia, jotka vasta lastensa serkkujen kertoessa, mitä kaikkea ovat jo vuosia tehneet isovenhempien kanssa, havahtuvat, että mekin halutaan samat asiat, vaikka emme olekaan viitsineet nähdä vaivaa sen eteen, että meidän lapsillamme olisi yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin lastemme serkuilla.
Tilanne on sama: lapset eivät ole voineet siihen vaikuttaa. Etäisyys ei ole maailman ainoa syy, miksi isovanhempia ei vain ole voinut usein tavata. Jos lasta rakastaa, niin ei ole mitään syytä evätä heiltä jotain sellaista mitä toinenkin lapsi saa, vain koska tämä ei voinut tavata yhtä usein. Se on kostamista.
Juuri näin. Ja tässä tapauksessahan evääjä on lapsen oma vanhempi. Serkulla on valokuvia, joissa mummi vaihtaa hänen vaippaansa. Serkulla on valokuvia, joissa hän on taaperona mummin ja ukin kanssa näiden mökillä. Serkulla on muistoja, mitä kaikkea on mummin ja ukin kanssa tehnyt. Serkku muistaa, miten ihanaa oli nukkua mummin nyt jo edesmenneen kissan vieressä. Jne jne. Toiselta lapselta taas puuttuvat kaikki nämä, koska hänen vanhempansa ovat halunneet toimia toisin kuin serkun vanhemmat. Jälkeenpäin noita valokuvia ja muistoja ei enää saa. Voi saada uusia valokuvia ja uusia muistoja, mutta ei enää samanlaisia, joita serkulla on.
Miten voi saada takaisin muistoja hetkistä joita ei koskaan ollutkaan? Jokaisen muistot on kuitenkin ainutkertaisia ja henkilökohtaisia, ei ne ole samoja vaikka saman tilanteen kokisi lapsi tai sen serkku. Ja onko ne vanhat muistot jotenkin uusia arvokkaampia? Ilmeisesti jos niillä yritetään vanhempia kiristää tekemään mummon/papan mielitekojen mukaan, pahimmillaan jopa evätä ne uudet muistot ja kostaa sille lapselle, joka on "jäänyt etäiseksi" vaikka on ollut osa tämän elämää ihan yhtälailla.
Sitähän minä juuri yritin sanoa, että jos ei hetkiä ole koskaan ollutkaan, ei niistä voi olla muistojakaan. Eikä niitä hetkiä voi enää myöhemminkään saada. Aika niistä hetkistä meni jo. Mutta ei pidä myöskään valittaa, jos toisella lapsenlapsella niitä muistoja on. Jos on ihan itse päättänyt, että en halua näitä muistoja omalle lapselleni, niin pitää hyväksyä kuitenkin, että lapsensa serkulla niitä muistoja on. Pitää myös osata vastata omalle lapselleen, miksi niitä ei ole lapselleen halunnut antaa, kun lapsi on esim kouluikäisenä serkkunsa luona kylässä ja täällä katsovat vanhoja valokuvia, mutta kotiin palatessa kotona ei olekaan hänestä mitään vastaavia. Tai kun serkukset myöhemmin ovat yhdessä mummolassa, ei pidä ihmetellä, miksi toinen lapsi on siellä iloisesti kuin kotonaan ja oma lapsi on kylässä. Tai miten luontevasti toinen lapsi osaa jo pyytää mummia tekemään Juuri Niitä Lihapullia ja oma lapsi ei ole niistä koskaan kuullutkaan.
Ymmärrän kuitenkin, että on ihmisiä, joiden on vaikea ymmärtää, mitä tarkoitan. Mulla on ollut kaksi erilaista mummolaa. Vaikka molemmat mummit varmasti rakastivat mua ihan yhtä paljon, toisessa mummulassa oli aivan erilaista. Kun serkkuni puhuvat tästä toisesta mummolasta läheisenä ja rakkaana paikkana, minä en aikuisenakaan jaa heidän kokemuksiaan, koska minulla ei ole samoja kokemuksia kuin heillä. Olen tämän mummini pojan tytär ja serkkuni taas tyttären tyttäriä, jotka olivat alusta lähtien sata kertaa läheisempiä mummin kanssa kuin minä. Ei tämä ole ollut mulle koskaan mikään ongelma, mutta olen vain yrittänyt selittää, että JOS haluaa lapsilleen yhtä läheiset välit isovanhempiin kuin mitä heidän serkuillaan on, niin sen asian eteen on nähtävä itsekin vähän vaivaa eikä olettaa, että samalla tavalla läheinen suhde syntyisi vasta joskus vuosien päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakaan ei nyt ole muuta arvausta tähän kuin luottamuspula. Oma lapsi on niin arvokas ja hänen hyvinvointinsa niin tärkeä asia, että jos on pienikin epäilys siitä että
a) ei hoideta niin kuin on sovittu
b) ei kerrota jos jotain tapahtuu
niin lasta ei vaan jätä hoitoon sellaiseen paikkaan. Luottamus pitää ansaita ja parhaiten ansaitset sen juuri niin että olet mukana hoitamassa kun miniä on paikalla. Pienin askelin, ehkä hän ensin raatsii jättää lapsen sen vessareissun ajaksi ja myöhemmin lyhyen kauppareissun.
Jos kovasti kinuat sen "oman hoitoajan" perään niin tulee sellainen olo, että mitä sinä haluat sen lapsen kanssa touhuta sellaista, ettei miniä voi olla paikalla? Jotain, mistä miniäsi olisi eri mieltä? Oletko osoittanut, että arvostat hänen tapaansa hoitaa lasta ja kuuntelet hänen toiveitaan, vai oletko sellainen "kyllä minä tiedän paremmin" -mummi?
Ohis, mutta olen itse vegaanipainotteinen kasvissyöjä enkä todellakaan kalasta enkä haluaisi lapsenikaan kalastavan. Toki jos lapsi haluaa isovanhempien kanssa kalaan, niin varmaan päästäisin, mutta haluaisin, että tällaisista asioista juteltaisiin kanssani ensin. Sama koskee lapsen viemistä vaikka kirkkoon, johonkin poliittiseen tilaisuuteen tms. arvoihin liittyvään asiaan. En todellakaan arvostaisi, jos isovanhempi alkaisi jotain kalareissuja suunnittelemaan lapsen kanssa kysymättä minulta ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ollut jotenkin epäluotettava joskus, edes vähän, edes sen yhden kerran?
Et ole kunnioittanut heidän tapojaan ja sääntöjään aina?
Oletko kenties hieman manipuloiva ihminen?
Teetkö asioita oman mielesi mukaan?
Tallotko ehkä varpaille, olet osaavinasi paremmin?
Kenties huomaamattasi olet lytännyt heitä vanhempina jotenkin, vaikka vain vahingossa?
Onko sinulle tärkeämpää, että saat itse loistaa mummina ja hössöttää, vaiko oikeasti vauvan ja hänen vanhempiensa hyvinvointi?
Yritätkö vauvan kautta jotenkin paikata jotain asioita, jotka jäivät vaillinaiseksi omien lastesi kanssa, kun he olivat pieniä?
Tai onko sinulla joitain sairauksia: sydänvaivoja, ongelmia muistin kanssa tms.?
Minkälainen parisuhde sinulla on? Oletteko sovussa yhdessä? Vai saatatteko herkästi huutaa ja raivota toisillenne?
Haukutko selän takana (muille aikuisille tai lapsille) vävypoikiasi tai miniöitäsi?
Onko alkoholismia, mielisairauksia, oletko joskus uhkaillut itsemurhalla tai edes vihjaillut sinnepäin? "ajan kalliota päin", "teidän on parempi ilman minua" tms.? Vaikka vain marttyyri/huomionhakuisuusmielessä, vaikket olisi oikeasti niin aikonutkaan?
Mieti ja vastaa ihan rehellisesti. Tai voisiko olla jotain muuta vastaavaa?
Mun äidillä tulee ruksi joka kohtaan ja hän valittelee samanlailla kuin sinä. Hän kovasti haluaisi hoitaa lastani ja veljeni lasta myös. Minäkin kovasti haluaisin, että lapsellani olisi hyvä mummi ja voisin hänet huoletta jättää hoitoon. Mutta en voi, en edes hetkeksi kaksistaan. Äiti syyttää ylihuolehtivaksi ja hysteeriseksi, mutta kuka jättäisi lapsensa hoitoon ihmiselle, joka on joskus esim. uhannut ajaa kalliota päin? Vaikkakin kiukuspäissään kuulemma vain sanoi.
Ikävä kyllä luulen, että miniöillä (tai tyttärillä) on useimmiten ihan hyvät ja oikeat painavat syyt olla jättämättä lasta hoitoon tai edes kahden hetkeksi. Isovanhemmat ei vain aina tahdo katsoa rehellisin silmin peiliin, koska asiat on liian vaikeita ja kipeitä...
Pahoittelut ehkä kovista sanoistani...
(En lukenut kuin aloituksen.)
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tosiaan mummia vastaan? Hän haluaisi ainoastaan viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa ilman, että miniä vahtii. Isovanhemmista on korvaamaton apu lapsenhoidossa ja he ovat iso osa lapsen elämässä. Ihan luonnollista, että jos oma lapsi saa lapsen, niin halutaan viettää sen kanssa aikaa. Vai olisiko teille ok, että saisitte nähdä lapsenlapsianne ainoastaan äidin vahtiessa silmä kovana, ettette vaan tee lapselle mitään?
Ei se useimmille ole kyse siitä, että ollaan mummia vastaan, vaan siitä että ollaan "lapsen puolella". En tarkoita että mummon seura olisi haitaksi lapselle, vaan sitä että äidin poissaolo kun paikalla on vieras (n.2x kuussa lapsen näkevä on noin pienelle vieras) on aina stressaava ja perusturvallisuutta horjuttava tilanne lapselle. Hoitajaankin pitää tottua hyvin, ja esim. paljon vierastavaa lasta ei kyllä mun mielestä kannata edes jättää hoitoon. Ylipäätään hoitamisessa on kyse siitä noin pienillä, että vanhemmat tarvitsevat apua. Jos vanhemmat ei koe tarvitsevansa, niin ei ole lasta kohtaan oikein että häntä muuten vain jätetään hoitoon.
Se on sitten aivan eri asia, kun puhutaan lähes 3-vuotiaista lapsista, jotka jo nauttivat ollessaan mummon hoidossa ja se varmasti on heille hyväksikin. Mutta minkään järjen mukaan ei tarvitse 10kk vanhaa jättää hoitoon ellei siihen ole oikea tarve. Se 10kk ei hyödy nimittäin siitä yhtään mitään, vaikka mummo hyötyisikin ja iloitsisi.
Eikö kuitenkin aikuisuuteen kuulu sekin, että hyväksytään pienen lapsen tarpeet ja osataan laittaa se oma tarve esim. saada olla vauvan kanssa kahden, sivuun vielä hetkeksi? Minun mielestä hyvät mummot, papat, tädit, enot ja sedät miettivät nimenomaan sen lapsen aitoa parasta. Onko 10kk vanhan parasta olla mummon kanssa vai äidin kanssa kahden? Miettikääpä ihan ajatuksella, vai onko teillä lapsia itsellänne joiden mielestä se 10kk vauva oikein nauttisi erosta äidistään? Joskus sille vauvalle on siinä mielessä parasta olla mummon kanssa, että äiti saa levähtää ja jaksaa sitten paremmin, mutta jos tällaista tilannetta ei ole niin vauvan muuten vain hoitoon laittaminen ei ole kyllä tehty sen lapsen etua ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tosiaan mummia vastaan? Hän haluaisi ainoastaan viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa ilman, että miniä vahtii. Isovanhemmista on korvaamaton apu lapsenhoidossa ja he ovat iso osa lapsen elämässä. Ihan luonnollista, että jos oma lapsi saa lapsen, niin halutaan viettää sen kanssa aikaa. Vai olisiko teille ok, että saisitte nähdä lapsenlapsianne ainoastaan äidin vahtiessa silmä kovana, ettette vaan tee lapselle mitään?
Kyllä. En nyt usko että tekisin elämäni aikana mitään sellaista, minkä vuoksi lapseni ei minuun luottaisi tai kantasi syvästi kaunaa. Mutta kyllä saisi olla tytär (ja vaikka miniäkin) paikalla, kun olisin tapaamassa hänen lastaan. Mitä minun siitä tarvitsisi mieltäni pahoittaa? Kiva kun saisi tavata lastenlasta ja olla ylpeä että on kasvattanut omasta lapsesta aikuisen, joka pitää hyvää huolta nyt omasta lapsestaan.
Yleensä nämä kulminoituu joko lahjoihin tai perinnönjakoon. Minun vanhempani ovat aina pitäneet paljon yhteyttä omiin vanhempiinsa vaikka asuttiin 300km päässä. Isänpuolen serkkujen äiti ei halunnut olla missään tekemisissä miehensä puolen suvun eli meidän kanssa, sukujuhlissa käytiin kääntymässä lähinnä että voitaisiin ilmoittaa että lähdetään nyt kotiin ja pahoittaa muiden mieli. Sitten samaan aikaan tämä serkkujen äiti on katkera kun me päästiin mummin ja papan kanssa ulkomaille, saatiin nimpparilahjoja ja yllättäen perinnönjaossakin meitä muistettiin toisia serkkuja enemmän. Vaikka kuinka ollaan sitä mieltä että isovanhempien pitäisi olla tasapuolisia niin vaikea olla kun vanhemmat ovat heidät eristäneet isovanhempien elämästä ulos. Itse soittelin alakouluikäisenä aina koukusta tullessa kumpaankin mummolaan ja vanhempana olen pitänyt yhteyttä ja nyt kun on enää yksi mummo elossa käyn kahvilla aina kun olen käymässä samassa kaupungissa. Serkut yllättäen eivät pidä yhteyttä edes aikuisiällä.
Vierailija kirjoitti:
En hauku miniääni haukaksi vaan hänen käytös on haukkamaista, kun ei voi edes sekunniksi jättää lasta mummin kanssa.
Poikani on töissä usein kun päiväsaikaan nähdään minä, miniä ja vauva. Minusta se on vallan omituista että miniä ottaa vauvan jopa vessareissulle mukaan!
Minä en mitään suuria suunnitelmia ole tehnyt, kunhan vaan puhelin niitä näitä ja sanoin sen mökkijutun. Ja siitäkin sanoin että sitten kun tyttö on isompi. Ihan semmosta mummohöpinää.
Ja miksi haluaisin kahdenkeskistä aikaa pojantyttäreni kanssa? Että oppisin hänet tuntemaan ja että meidän suhteesta tulisi hyvä ja positiivinen. En koe voivani olla 100%sti mummi jos miniä jatkuvasti valvoo vieressä.
Ap
Minä ymmärrän aloittajaa vaikka onkin jostain syystä paljon alapeukkuja saanut. Ei minusta ole ihan normaalia, että vauvan isoäidin läsnäollessa otetaan vauva jopa vessaan mukaan mieluummin kuin annetaan minuutiksi mummin syliin. Ellei tässä sitten jätetä jotain kertomatta.
Joka tapauksessa päätös on vanhemmilla. Aloittajana puhuisin asiasta oman poikani, lapsen isän kanssa jos välit on hyvät. Jos ei ole, niin tässä saattaa olla osasyytä miniän käytökseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. En viitsinyt lukea koko ketjua, mutta ihmettelen ettei miniäsi olis jo vastannut täällä valitukseesi? Vai oletatko , ettei miniäsi lue ja kommentoi näillä palstoilla? Ihme, jos ei tunnista aloitustasi ja muitakin ja monien aloituksia olen ihmetellyt, että taatusti moni tunnistaa kirjoittajan, kun kerrotte yksityiskohtia tarkasti.
On kyllä sääli tuollainen itsekäs vanhemmuus. Melkein sairaus tuo luottamuspula ja varmuus siitä että vain itse kykenee hoitamaan lasta. Minkälainenhan lapsella isäsuhde? Varmasti melko pinnallinen, kun kanaemo kärsii pyhä äiti syndroomasta ja isän tapa olla isä on aivan väärä.
Itse kesäisin leikin mummon/papan luona ja sitä parempia ja läheisempiä välejä ei olisi ilman tuota varmasti kehittynyt. Myös miniän ja isoäidin/isoisän suhdetta tuo lähemmäs jos luottamusta osoitetaan.
Yksi syy miksi en itse tee lapsia on, koska poden fyysistä pahaa oloa miettiessäni noita aivottomia kanaemoja ja pelkään että jonkun hormonin seurauksesta muutun samanlaiseksi itsekkääksi sumupääksi. Ugh...
Se on äidinsuojeluvaisto. Kissa emokin vahtii haukkana pentujaan.
Se on meihin emoihin rakennettu.
Luottamus täytyy ansaita ja nimenomaan se että hoitaja on turvallinen ja pitää turvallisuudesta huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko tosiaan mummia vastaan? Hän haluaisi ainoastaan viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa ilman, että miniä vahtii. Isovanhemmista on korvaamaton apu lapsenhoidossa ja he ovat iso osa lapsen elämässä. Ihan luonnollista, että jos oma lapsi saa lapsen, niin halutaan viettää sen kanssa aikaa. Vai olisiko teille ok, että saisitte nähdä lapsenlapsianne ainoastaan äidin vahtiessa silmä kovana, ettette vaan tee lapselle mitään?
Kyllä. En nyt usko että tekisin elämäni aikana mitään sellaista, minkä vuoksi lapseni ei minuun luottaisi tai kantasi syvästi kaunaa. Mutta kyllä saisi olla tytär (ja vaikka miniäkin) paikalla, kun olisin tapaamassa hänen lastaan. Mitä minun siitä tarvitsisi mieltäni pahoittaa? Kiva kun saisi tavata lastenlasta ja olla ylpeä että on kasvattanut omasta lapsesta aikuisen, joka pitää hyvää huolta nyt omasta lapsestaan.
Yleensä nämä kulminoituu joko lahjoihin tai perinnönjakoon. Minun vanhempani ovat aina pitäneet paljon yhteyttä omiin vanhempiinsa vaikka asuttiin 300km päässä. Isänpuolen serkkujen äiti ei halunnut olla missään tekemisissä miehensä puolen suvun eli meidän kanssa, sukujuhlissa käytiin kääntymässä lähinnä että voitaisiin ilmoittaa että lähdetään nyt kotiin ja pahoittaa muiden mieli. Sitten samaan aikaan tämä serkkujen äiti on katkera kun me päästiin mummin ja papan kanssa ulkomaille, saatiin nimpparilahjoja ja yllättäen perinnönjaossakin meitä muistettiin toisia serkkuja enemmän. Vaikka kuinka ollaan sitä mieltä että isovanhempien pitäisi olla tasapuolisia niin vaikea olla kun vanhemmat ovat heidät eristäneet isovanhempien elämästä ulos. Itse soittelin alakouluikäisenä aina koukusta tullessa kumpaankin mummolaan ja vanhempana olen pitänyt yhteyttä ja nyt kun on enää yksi mummo elossa käyn kahvilla aina kun olen käymässä samassa kaupungissa. Serkut yllättäen eivät pidä yhteyttä edes aikuisiällä.
Hups, lainasin vahingossa väärää viestiä.
Tähän ketjuun ei voi muuta sanoa kuin sairas maailma!
Ap mä olisin mieluusti halunnut sinunlaisesi anopin ja mummon lapsilleni. Meidän lapsilla on ollut mummoja ja mammoja, mutta hoitoapua ei olla saatu. Saatikka että oltaisiin mieheni kanssa saatu kahdenkeskistä aikaa.
Alue: Aihe vapaa
Miten voi saada takaisin muistoja hetkistä joita ei koskaan ollutkaan? Jokaisen muistot on kuitenkin ainutkertaisia ja henkilökohtaisia, ei ne ole samoja vaikka saman tilanteen kokisi lapsi tai sen serkku. Ja onko ne vanhat muistot jotenkin uusia arvokkaampia? Ilmeisesti jos niillä yritetään vanhempia kiristää tekemään mummon/papan mielitekojen mukaan, pahimmillaan jopa evätä ne uudet muistot ja kostaa sille lapselle, joka on "jäänyt etäiseksi" vaikka on ollut osa tämän elämää ihan yhtälailla.