Haluavatko naiset oikeasti käydä töissä? Katselin dokumenttia

Kyse ei ole työnteon haluamisesta yleensä, vaan taloudellisen riippumattomuuden haluamisesta.

Jos on riittävästi pätäkkää, voi tietysti vaikka tehdä itselleen mieleisen työpaikan, jossa jonkun asian tuottaminen ei ole niin kiireellistä.

Jos saisin niin ison lottovoiton, että voisin matkustella ympäri maailmaa, perustaa viinitilan jonnekin lämpimään, jäädä halutessani vapaaehtoistyöhön jonnekin jne, niin en todellakaan kaipaisi palkkatyöhön. Mutta jos saisin jostain vain sen verran kuin nyt (netto noin 2400/kk) ja eläkevakuutuksen, niin en jäisi pois työstäni. Mitä minä päivät pitkät ylipäänsä tekisin? Miesystävän luona on puutarhaa, jota voisin hoitaa, mutta ei sekään esimerkiksi näin tammikuussa paljon tekemistä antaisi. Kuntosalilla, uimahallilla, pelaamassa ja lenkillä käyn jo nyt sen verran, ettei liikunnan lisäämiselle olisi tarvetta. Kodinhoidosta en tykkää yhtään, minulle olisi kauhistus viettää päiväni siivoten ja puunaten omia (tai miesystävän) nurkkia. Lukemista ja käsitöitä ehdin nytkin harrastaa ihan riittävästi. Asumis- ja muiden pakollisten kulujen jälkeen matkustamiseen ei jäisi paljon sen enemmän mahdollisuuksia kuin nytkään (muutaman kerran vuodessa). Eli en yksinkertaisesti keksi, mitä ihmettä kotona tekisin.

Mä kuvittelin nuorempana, että se kotiäidin ja -rouvan rooli olisi juuri se minun juttuni. Ei niin väliä, vaikkei mies mikään miljonääri olisikaan, kunhan nyt omillaan (siis miehen tuloilla) tultaisiin toimeen ja ruoka sekä ehjät vaatteet riittäisivät lapsikatraalle. Unelmissa oli neljä lasta.

Sain opiskelun ohelle työpaikan tehtaassa ja työsuhde vakinaistettiin kun opintoni sain päätökseen. Enää en oikein tiennyt, olisiko se kotiäidin elämä sittenkään minua varten. Viihdyin hyvin työssäni ja työkaverit olivat aivan huippuja. Työssä etenemismahdollisuuksia ja "liukuhihnamaisesta" työnkuvasta huolimatta joka päivälle uusia haasteita ja ongelmia ratkottaviksi. Myös tehtaan sisäinen kierto työtehtävästä toiseen sai mielenkiinnon pysymään yllä.

No nyt olen kohta kaksi vuotta ollut esikoisemme kotiäitinä. Toinen lapsi syntyy ennen kuin esikoisen toisia synttäreitä päästään viettämään ja ajattelin pitää nuorimmankin kotihoidossa vähintään kaksivuotiaaksi. Toisaalta alan jo olla kyllästynyt tähän kotiäidin rooliin ja kaipaisin jo takaisin työelämään. Töissä varmasti ikävöisin pieniä lapsia, jotka töihin palattuani jäisivät vieraiden tätien hoidettaviksi. Tulisi todennäköisesti flunssat, vatsataudit, kihomadot, täit, rokot jne joilta kotihoidossa helpommin välttyy. Puolensa siis kummassakin. Nyt alan myös olla sitä mieltä, että kaksi lasta olisi aivan riittävä määrä.

Oikeastaan minua pelottaa ajatus, että mitäs kotiäitinä osaisin tehdä ja olla sitten kun lapset ovat jo teinejä eivätkä tarvitsisi minua enää kuin ostosten maksajaksi ja autokuskiksi. Mikä tuon syntyvän tyhjiön täyttäisi? Ja toisaalta pelottaisi myös taloudellinen turvattomuus, jos avioliittomme kuitenkin karahtaisi eroon ja olisin vaikkapa sen neljän pikkulapsen yksinhuoltaja vailla työpaikkaa (ja vuosia työelämästä poissaolleena).

Ei, en kyllä haluaisi jäädä kotiäidiksi ellei omaa varallisuutta olisi tarpeeksi turvaamaan oma ja lasten loppuelämä. Toisaalta silloinkin kaipaisin sitä kuuluisaa "omaa aikaa", harrastuksia ja yksinoloa, jotka taas eivät ilman ulkopuolisia yksinhuoltajana onnistuisi. En elä eläämäni pelkästään lasteni ja mieheni kautta.

-28v äiti

Samaa mietin, että mitä ihmettä sitä tekisi kaikella ajalla jos ei tarvisi tehdä mitään? Päivittelisi naamakuviaan nettiin?

Töitä tehdään yleensä että toimeentulo on mahdollista ja elämä helpompaa. Mun mielestä aikuisen ihmisen tulee kantaa vastuu itsestään ja taloudestaan, eikä muuttaa mamman helmoista jonkun toisen (miehen) huollettavaksi. Jos hommaa lapsia ja rahat riittää ja on molemmille ok niin toki voi kotona lasten kanssa olla. Mutta ei kai nyt kuitenkaan lopun ikäänsä?

Mulle tulis jotain itsetunto-ongelmia jos musta edes tuntuis, että mä tarvin miehestä jonku "huoltajan"...Anna karkkirahaa..?

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin jos puhutaan yksitoikkoisesta tehdastyöstä tai muusta matalapalkka-ammatista, epäilen todella että juuri kukaan mieluummin käy töissä kuin on kotona.

Vaan nimenomaan sellaisia tehdastöitähän täällä kaivataan aina, kun työttömyydestä tai eettisestä ostamisesta tulee puhe. Sellaisia töitä, joita voi tehdä kouluttamaton, vähän toistaitoinenkin, ettei tarvitsisi olla kelan ja sossun mielivallan varassa. Töitä, joiden ulkoistaminen Kiinaan, Intiaan, Bangladeshiin jne on valtava vääryys ja ihmisparkojen orjuuttamista.

Vierailija kirjoitti:

Lyhytdokumentissa jostain 60-luvulta haastateltiin eräässä tehtaassa työskenteleviä naisia. Moni sanoi että olisihan sitä mieluummin kotona ja kotirouvana jos olisi mahdollisuus. Kun vain saisi olla kotona niin olisihan se mukavampaa.

Yksi sanoi ettei ajatellut ikinä mennä naimisiin. Perusteluna oli, että "saa syödä mitä itse haluaa ja samalla tavalla ne naimisissa olevat naiset näyttävät täällä olevan kuin minäkin" 😃😃

Olivatko naiset ennen myös raaempia tuon suhteen, että miehen pitäisi elättää heidät? Hiukan sellainen vaikutelma syntyi tuosta.

Muista nyt että dokkari oli  60-luvulta etkä voi  mitenkään verrata sitä nykyaikaan, koska ihanteet olivat silloin toiset. Silloin ei pidetty sopivana sitä että naimisissa oleva nainen työskentelee kodin ulkopuolella ja se voi  jopa olla häpeä miehelle jos miehen palkka ei riittänyt kattamaan vaimon ja jälkikasvun kuluja.

Nykyisin harva nainen haluaa olla kotirouvana koska siinä menee hukkaan koulutus eikä eläkettä kerry.

Itse mieluummin tienaan omat rahani kuin kerjään talousrahaa mieheltä. Rahaton nainen on täysin nalkissa ja miehen armoilla, ei kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin jos puhutaan yksitoikkoisesta tehdastyöstä tai muusta matalapalkka-ammatista, epäilen todella että juuri kukaan mieluummin käy töissä kuin on kotona.

Vaan nimenomaan sellaisia tehdastöitähän täällä kaivataan aina, kun työttömyydestä tai eettisestä ostamisesta tulee puhe. Sellaisia töitä, joita voi tehdä kouluttamaton, vähän toistaitoinenkin, ettei tarvitsisi olla kelan ja sossun mielivallan varassa. Töitä, joiden ulkoistaminen Kiinaan, Intiaan, Bangladeshiin jne on valtava vääryys ja ihmisparkojen orjuuttamista.

Totta kai sellaisia töitä on oltava tarjolla, mutta ei niistä suurin osa ihmisistä nauti. Ainakaan niin paljon etteikö olisi mukavampaa olla kotona. Taloudellisista syistä kai sitä yleensä ihmiset töissä käyvät?

Me en nuorempana voinut kuvitellakaan, että tekisin lapsia, saati jäisi niitä hoitamaan ja vielä nauttisin lasten kanssa vietetystä ajasta ja kotona olemisesta.

Pakersin töitä hulluna kymmenen vuotta, opiskelinkin nopeassa tahdissa. Hyvä paikka, hyvä palkka.. Ja sitten tuli eteen se mies, joka vei jalat täysin alta. Ennen vaan oli sellaisia hyvää päivää kirvesvartta suhteita, olin kuvitellut parisuhteetkin pieleen. Oli vaatimuksia ja edellytyksiä.

Nyt olen 44 vuotias ja olen ollut kotiäiti/rouvana 10 vuotta. Tää on ihanaa, en haluais tästä pois. Haikein mielin aloitan duunit maaliskuun alussa.

Miksi ihmiset sitten esim. lottoavat jos eivät jäisi sen rahan turvin kotiin? En tiedä jaksaisinko olla vain kotona, ehkä jos olisin jonkun miljönäärin puoliso ettei tarvisi laskea rahoja. En jaksaisi sitä että yhdellä normaalilla palkalla hilluisin kotona vuosikausia ja aina saisi miettiä että noh voi että onko nyt varaa ostaa vaippoja, uusi talvipuku ja oho kengätkin ovat jo jääneet pieneksi.

Minä haluaisin olla kotona, mutta en siksi, etten halua tehdä töitä. Haluaisin viljellä maata, hoitaa puutarhaa, kalastaa, metsästää, kunnostaa vanhoja esineitä ja vaatteita, valmistaa uusia. Haluaisin hoitaa lapsia, huolehtia eläimistä, laittaa ruokaa ja lämmittää taloa. Nykyään näitä hoitaa isot erikoistuneet yksiköt, jotta minä voisin keskittyä työntekoon.

Arvoni ovat jääneet menneisyyteen, nykyajassa niitä ei arvosteta. Tärkeämpää on, että jää aikaa olla facebookissa ja käydä kuntosalilla ja lentää lomalle nauttimaan, kun elämä ei ole muuten nautinnon arvoista.

60-luvulla miehet eivät tehneet kotona mitään kotitöitä ns. miesten hommia lukuunottamatta. Lapsetkin oli täysin äitien vastuulla, isät eivät hoitoon tai kasvatukseen puuttuneet. Hoitopaikat oli kiven alla, ekaluokkalaisetkin joutuivat olemaan koulupäivän jälkeen yksin kotona eikä lapsen sairauden vuoksi saanut jäädä kotiin. Kodinkoneita oli vähemmän, joten kotityöt oli raskaampia ja niihin meni aikaa enemmän kuin nykyisin. Naisille maksettiin palkkaa vähemmän kuin miehille.

Ei ne naiset ennenkään jaksaneet mitä tahansa, se tehtiin, mikä oli pakko ja loput jätettiin tekemättä. Silloin ei naisilla ollut aikaa harrastaa.

Kauheaa miten palkat ovat jääneet inflaation jalkoihin.

Äitini oli 90-luvulla kotona ja meitä oli neljä lasta. Isä oli hyvätuloinen muttei mikään varakas saati rikas. Asuimme uudessa omakotitalossa, kaikilla oli omat huoneet, kaksi autoa... en muista että sen kummemmin olisimme pihistelleetkään missään, vaikkei toki mitään varsinaisia ylellisyyksiä hirveästi hankittu.

Kenen keskiluokkaisen miehen palkka riittäisi nykyään tuohon!?!?!? Ei minun ainakaan. Hyvä kun omat menoni saan katettua ja hiukan sivuun.

Onko se, että käy töissä vain saadakseen rahaa elämiseen, sellainen asia, ettei sitä saa sanoa ääneen? Ihmiset ovat erilaisia, miksi kaikkien pitäisi rakastaa työntekoa?

Jos olisit katsonut dokumenttia 60-luvulta jossa olisi haastateltu esim. naisjuristeja, näyttelijöitä tai lääkäreitä, niin vaikutelma olisi voinut olla vähän toinen.

Kaikki naiset ovat keskenään samanlaisia.

Kaikki miehet ovat keskenään samanlaisia.

Kaikki miehet, joilla on keskivaalea tukka, ovat eskenään samanlaisia naismaun suhteeen.

Kaikki miehet, joilla on luomia käsivarsissa, ajattelevat samoin politiikasta ja heillä on samanlainen ruokamaku.

Kaikki miehet, joilla on viikset, vieroksuvat työntekoa ja haluavat elää pummilla.

Kaikki miehet, joiden polkupyörä on sininen, teekevät päivittäiset ruokaostoksensa S-ryhmän kaupoissa.

Kaikki miehet, joilla on jalassaan ruskeat kengät, viettivät joululoman Tallinnan-ristelilyllä.

Kaikki miehet... Kaikki naiset...

Ja ap itsehän siis käy töissä - not!

60 -luvulla eliitin, oli se rahaeliitin tai työvänluokan eliitin, ihanne oli mahdollisuus naisen olla kotirouvana. Tila oli tavoiteltava ja osoitus miehen kyvykkyydestä, että hänen vaimonsa ei tarvitse palvella muita työnantajia. Ainoastaan huonojen miesten tai syrkean köyhien miesten vaimot joutuivat palkkatyöhön.

Jos löydän joskus vaimon niin haluaisin, ettei hän kävisi töissä.

Toisaalta ymmärrän kyllä naisia jos haluavat käydä töissä.

Kyllä minä tiedän monia, niin naisia kuin miehiäkin, jotka kouluttautuvat ja menevät töihin vain siksi, että on pakko. Toki joillekin se on myös kutsumus, mutta ei läheskään kaikille.

Olen 60-luvulla kasvanut ja kyllä meillä äiti oli kotona vaikka isä oli tavallinen duunari.

Omat lapset ovat kasvaneet samalla tavalla äiti kotona. Oma palkka on kyllä ollut aika hyvä.