Haluavatko naiset oikeasti käydä töissä? Katselin dokumenttia

Niin siis yhdistätkö 60-luvulla naisten pohdinnat tähän päivään?

Ei hyvänen aika. Tuosta 50 vuotta.

No miksi naiset yht'äkkiä olisivat alkaneet tykätä työssäkäynnistä?

Nykyään on tabu sanoa ettei haluaisi tehdä töitä. Vielä suurempi tabu on sanoa, että mieluummin antaisi miehen tienata.

Tuolloin se oli tavallista, että nainen saattoi olla kotona. Lähinnä pienipalkkaisten työläismiesten vaimot joutuivat töihin.

No kai niitä naisia nyt yhä edelleenkin on, jotka käyvät töissä, koska on taloudellisesti pakko. Väitän, että miehissäkin on paljon näin ajattelevia :) Toki joillekin työssäkäynti on kutsumus ja kivaa, mutta ei kaikille.

Tommoset teollisuustyöt on raskaita ja kuluttavia töitä ja varsinkin 60-luvulla olivat. Ei ne olleet kenenkään toiveammatti.

Varmasti olivat "raaempia". Mitä kauemmas historiassa mennään sitä vahvemmin mies on ollut naiselle taloudellinen hankinta.

Nykyään vain harvat naiset ottavat miehen ensisijaisesti turvatakseen oman toimeentulonsa.

60-lukua onkin sopiva verrata tähän päivään. Asenteet olleet niin erilaisia, kun on niin paljon normalisoitu sitä tiettyä rakennetta parisuhteessa: nainen kotona, mies töissä.

Ja no, eiköhän tuo tehdashommeli sais toisenki sukupuolen sanomaan että jos ois mahdollisuus niin ois mielummin kotosalla. Siis jos sitä rahaa kuitenkin tulis jostain.

Mutta eiköhän jokainen MIELUMMIN tahtois ite päättää mitä syö, mitä tekee, mistä tienaa. Mutta tosiaan se että mistä tienaa on varmaan aika iso motivaattori... naisetki ois varmaa enemmä ollu töissä jos ois enemmä tsempattu käymää sellasia kouluja, joista pääsee tekemään unelmaduunia, eikä tsempattu olemaan kotirouvana...

Tunnen kyllä nuoriakin naisia, joiden plääni on löytää rikas mies ja perustaa perhe.

Vierailija kirjoitti:

Tommoset teollisuustyöt on raskaita ja kuluttavia töitä ja varsinkin 60-luvulla olivat. Ei ne olleet kenenkään toiveammatti.

Ihmettelen, miksi se, jos ei ole 60-luvulla halunnut tehdä yksitoikkoista ja kuluttavaa työtä, on sama asia, kuin että "ei halua tehdä töitä"?:)

Kannattaa ymmärtää se, että ehkäisypillerit tulivat vasta 60-luvun alussa. Tämän jälkeen on vasta alkanut pikku hiljaa asennemuutos ja asenteet ovat muuttuneet hyvin hitaasti naisten työssäkäyntiä koskien. Ennen ehkäisypillereitä ei nainen ole muuta kuin lapset saatuaan voinut jäädä kotiin tai jos miehen palkka on riittänyt elättämään perheen, on voinut jäädä kotirouvaksi hoitamaan lapsiaan.

Lastenhoitoa ei ollut välttämättä järjestetty yleisesti noina aikoina niin, että kaikki äidit olisivat voineet laittaa lapsensa hoitoon ja mennä töihin. Oletusarvo oli se, että kun nainen meni naimisiin, niin miehen palkka riittäisi elättämään perheen, koska naisen oli pakko jäädä kotiin hoitamaan lapsia.

Jäisin välittömästi kotiin, ellei taloudellinen pakko ajaisi töihin.

Käyn töissä vain rahan takia. Palkka on pieni eikä työkään ei ole kummoista, ja arvostan vapaa-aikani korkealle. Olenkin pyrkinyt järjestämään asiani niin, ettei jatkossa tarvitsisi enää työskennellä kokoaikaisesti. Olen korkeakoulututtu ja täysin vailla kunnianhimoa.

Joku haluaa käydä töissä ja toinen taas ei.

Nuorena uraohjuksena työ oli minulle melkein pakkomielle ja toi hyvin paljon sisältöä elämään.

Nyt keski-iässä nautin siitä että ei ole enää pakko käydä töissä. Jää aikaa harrastaa ja tehdä mitä huvittaa - tai olla tekemättä.

Toisaalta omilla rahoillani elän, en tarvitse sponsoria.

Ei juuri kukaan halua olla töissä mutta on pakko. Eriasia niiden kohdalla joiden harrastus ja työ on sama. 

Naisia ei muuten 60-luvulla vielä yleisesti kasvatettu tavoittelemaan unelmiaan, kuten opiskelemaan unelma-ammattiaan. Laitokseni yksi proffa kertoi eräässä tilaisuudessa opiskelijoille, että kun hän aloitti 60-luvulla opinnot, kaikki proffat olivat miehiä. Naiset kelpasivat tutkimusavustajiksi, mutta heidän ei oletettu tavoittelevan tutkijanuraa muuten.

Ja uskon, että tässäkin asiassa vaikutti perhe-elämän ja menestyksekkään uran yhdistäminen, joka on edelleen naisille oma haasteensa.

En minäkään tekisi töitä jos ei olisi pakko. En tosin eläisi jonkun miehen rahoillakaan. Lottovoittoa odotellessa.

No kuka hitto "haluaa oikeasti käydä töissä"? Miehet? Hah hah.

Varsinkin jos puhutaan yksitoikkoisesta tehdastyöstä tai muusta matalapalkka-ammatista, epäilen todella että juuri kukaan mieluummin käy töissä kuin on kotona.

Mähän en tekis ansiotyötä sekuntiakaan, jos esim lottovoitto pätkähtäisi tähän suuntaan.

Olen duunissa vain saadakseni rahaa, en rakkaudesta työhöni.

Totta ihmeessä moni nainen nytkin mieluummin eläisi kotirouvana. Poikkeuksena hyvin urasuuntautuneet ja ne , joilla on kiva ja mielekäs turvattu työpaikka. Etenkin pikkulapsivaiheessa samanaikainen kokopäiväinen työssäkäynti oli äärimmäisen raskasta ja uuvuttavaa. Moni perheenäiti tekisi varmaan mieluummin osa-aikaista työtä. Itsekin sitä etsin mutten löytänyt.

Onko nykyään tabu sanoa, että käy töissä vain rahan takia? Tai, että olisi mieluummin ktoiruva jos vaan voisi ja se olisi yhteiskunnallinen normi.  Ei kovin moni työssään saa toteuttaa itseään ja parhaita osaamistaan.

Vierailija kirjoitti:

No kuka hitto "haluaa oikeasti käydä töissä"? Miehet? Hah hah.

No, mun mies haluaa. Hän tykkää työstään ja sen tuomista haasteista. Toki työajoista luopuisi heti. Ei kävis toimistolla niin usein.