Taas Hesarin sivuilla juttu alle 30v. naisesta, joka ei löydä miestä

Voisiko joku selittää, miksi itselläni oli kaikkein parhaiten vientiä silloin kun tukkani oli lyhyt? 

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, miksi itselläni oli kaikkein parhaiten vientiä silloin kun tukkani oli lyhyt? 

Vaikea sanoa, koska miljoona muutakin asiaa vaikuttaa "vientiin" kuin vain hiusten pituus. On kuitenkin kiistatonta, että miehet preferoivat pitkähiuksisia naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Tähän on monia syitä, ja tiedostan niitä vuosi vuodelta paremmin.

Ensinnäkin elämäni on ollut melko rankkaa, ja kotoa olen saanut todella huonot eväät rakkauselämään. Vanhempieni suhde oli hyvin kaverillinen, ja äiti jaksoi varoitella miehistä ja heidän seksinnälästään. Ulkonäköäni väheksyttiin jatkuvasti, ja luulinkin vuosia olevani todella ruma, vaikka todellisuudessa olen ihan normaalinnäköinen. Näitä ongelmia on työstetty terapiassa vuosia, mutta ei se helppoa ole ollut.

Kotoa saatujen vaikutteiden seurauksena tiedostamattani kuljin pitkään muurit ylhäällä ja pelkäsin kaikkia miehiä. En uskaltanut antaa kenellekään mahdollisuutta ja häpesin itseäni suuresti. Pahimmat tuskat ovat onneksi helpottaneet, mutta ihastun edelleenkin melko harvoin, koska kaipaan niin paljon turvallisuutta elämässäni ja voimakas ihastuminen heiluttaa paattia aika paljon.

Kuten huomaatte, kohdallani kyse on ollut lähinnä omista sisäisistä kamppailuistani, ei tukan pituudesta, painosta tai jääkiekkoilijamiehistä haaveilemisesta. On siis turha vetää mutkat suoriksi -tyyppisiä ratkaisuja ja vaikka väittää, että kaikki naiset ovat nirsoja, kun todellisuus on paljon monisyisempi.

Täällä toinen samanlainen :) Mullakin on muurit korkealla. Mua on kiusattu koko mun nuoruus ja vasta aikuisiällä joku on ensimmäistä kertaa sanonut mua kauniiksi. Ei sillä, että kauneus olisi mikään naisena olemisen tärkein asia, mutta koska mun ulkonäköä on haukuttu koko mun lapsuus ja nuoruus (olen pieni, hoikka, lautarintainen, isopäinen ja isonenäinen) ja lisää pontta kiusaamiseen on saatu mun hyvästä koulumenestyksestä, niin olen saanut sellaisen vääristyneen kuvan, että yhteiskunta ei välitä älykkyydestä vaan pelkästään ulkonäöstä (siis naisten kohdalla). Siksi mulla on äärettömän huono itsetunto ja välillä ihmisten silmiin katsominen ja ääneen puhuminenkin on vaikeaa. Olen pikkuhiljaa saanut enemmän rohkeutta, mutta silti jos ihastun edes vähänkin, niin menen ihan lukkoon, enkä saa sanottua mitään järkevää ja häpeän itseäni ja ulkonäköäni ja ajattelen ettei tuo voi koskaan minusta kiinnostua. Siksi annan luultavasti aika torjuvia signaaleja, jolloin kukaan mies ei varsinkaan enää lähesty minua koska ajattelevat että olen ylimielinen enkä ole kiinnostunut. Tinder on auttanut siinä, että pystyn keskustelemaan netin välityksellä luontevasti ja hauskasti jolloin live-tapaaminen on helpompaa, mutta valitettavasti liian moni mies etsii siellä vain seksiseuraa ja häipyvät kun en kolmansienkaan treffien jälkeen "anna".

Täällä kolmas, N34. Oli 32-vuotias, kun kuulin joltakulta mieheltä ensimmäisen positiivisen kommentin ulkonäöstäni. Siihen mennessä olin kuullut mm. olevani lihava (bmi 22.5), liian lyhytjalkainen, liian pienipeppuinen, liian kalpea... No, tuolla kivan kommentin sanoneella oli tyttöystävä, joten se siitä.

Mutta onko siis ihme, että miesten tapaaminen saattaa hiukan jännittää? Että koskahan tämä sanoo taas jotain kamalaa? Tai juuri tuo, että jos heti ei hyppää sänkyyn, ei ole minkäänlaisen tutustumisen arvoinen - en kai enää uskallakaan pyytää miehiä treffeille, kun kerran vain sitä odottavat? Sitten haukutaan lihavaksi ja rumaksi, vaikka minuuttia aikaisemmin yritettiin seksiä.

Olisi niin kivaa tavata mukava mies, joka tykkäisi musta tällaisena kuin olen ja malttaisi tutustua rauhassa. Lapsia tuskin tulen saamaan, mutta toivo elää vielä kumppanin löytymisestä.

Katsellaan sitten kun teille alkaa työtön mies kelvata.

On minut eräs työtönkin mies torjunut, kun joskus aikoinani treffeille pyysin... Tuo N34.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Tähän on monia syitä, ja tiedostan niitä vuosi vuodelta paremmin.

Ensinnäkin elämäni on ollut melko rankkaa, ja kotoa olen saanut todella huonot eväät rakkauselämään. Vanhempieni suhde oli hyvin kaverillinen, ja äiti jaksoi varoitella miehistä ja heidän seksinnälästään. Ulkonäköäni väheksyttiin jatkuvasti, ja luulinkin vuosia olevani todella ruma, vaikka todellisuudessa olen ihan normaalinnäköinen. Näitä ongelmia on työstetty terapiassa vuosia, mutta ei se helppoa ole ollut.

Kotoa saatujen vaikutteiden seurauksena tiedostamattani kuljin pitkään muurit ylhäällä ja pelkäsin kaikkia miehiä. En uskaltanut antaa kenellekään mahdollisuutta ja häpesin itseäni suuresti. Pahimmat tuskat ovat onneksi helpottaneet, mutta ihastun edelleenkin melko harvoin, koska kaipaan niin paljon turvallisuutta elämässäni ja voimakas ihastuminen heiluttaa paattia aika paljon.

Kuten huomaatte, kohdallani kyse on ollut lähinnä omista sisäisistä kamppailuistani, ei tukan pituudesta, painosta tai jääkiekkoilijamiehistä haaveilemisesta. On siis turha vetää mutkat suoriksi -tyyppisiä ratkaisuja ja vaikka väittää, että kaikki naiset ovat nirsoja, kun todellisuus on paljon monisyisempi.

Täällä toinen samanlainen :) Mullakin on muurit korkealla. Mua on kiusattu koko mun nuoruus ja vasta aikuisiällä joku on ensimmäistä kertaa sanonut mua kauniiksi. Ei sillä, että kauneus olisi mikään naisena olemisen tärkein asia, mutta koska mun ulkonäköä on haukuttu koko mun lapsuus ja nuoruus (olen pieni, hoikka, lautarintainen, isopäinen ja isonenäinen) ja lisää pontta kiusaamiseen on saatu mun hyvästä koulumenestyksestä, niin olen saanut sellaisen vääristyneen kuvan, että yhteiskunta ei välitä älykkyydestä vaan pelkästään ulkonäöstä (siis naisten kohdalla). Siksi mulla on äärettömän huono itsetunto ja välillä ihmisten silmiin katsominen ja ääneen puhuminenkin on vaikeaa. Olen pikkuhiljaa saanut enemmän rohkeutta, mutta silti jos ihastun edes vähänkin, niin menen ihan lukkoon, enkä saa sanottua mitään järkevää ja häpeän itseäni ja ulkonäköäni ja ajattelen ettei tuo voi koskaan minusta kiinnostua. Siksi annan luultavasti aika torjuvia signaaleja, jolloin kukaan mies ei varsinkaan enää lähesty minua koska ajattelevat että olen ylimielinen enkä ole kiinnostunut. Tinder on auttanut siinä, että pystyn keskustelemaan netin välityksellä luontevasti ja hauskasti jolloin live-tapaaminen on helpompaa, mutta valitettavasti liian moni mies etsii siellä vain seksiseuraa ja häipyvät kun en kolmansienkaan treffien jälkeen "anna".

Täällä kolmas, N34. Oli 32-vuotias, kun kuulin joltakulta mieheltä ensimmäisen positiivisen kommentin ulkonäöstäni. Siihen mennessä olin kuullut mm. olevani lihava (bmi 22.5), liian lyhytjalkainen, liian pienipeppuinen, liian kalpea... No, tuolla kivan kommentin sanoneella oli tyttöystävä, joten se siitä.

Mutta onko siis ihme, että miesten tapaaminen saattaa hiukan jännittää? Että koskahan tämä sanoo taas jotain kamalaa? Tai juuri tuo, että jos heti ei hyppää sänkyyn, ei ole minkäänlaisen tutustumisen arvoinen - en kai enää uskallakaan pyytää miehiä treffeille, kun kerran vain sitä odottavat? Sitten haukutaan lihavaksi ja rumaksi, vaikka minuuttia aikaisemmin yritettiin seksiä.

Olisi niin kivaa tavata mukava mies, joka tykkäisi musta tällaisena kuin olen ja malttaisi tutustua rauhassa. Lapsia tuskin tulen saamaan, mutta toivo elää vielä kumppanin löytymisestä.

Katsellaan sitten kun teille alkaa työtön mies kelvata.

Kyllä mulle "kelpaa" työtön mies. Olen itsekin työtön maisteri, koska huonon itsetuntoni takia en saa töitä enkä suoraan sanottuna edes kykenisi työelämään, koska pelkään sitä hetkeä kun minua aletaan taas kiusaamaan. Olen kuullut ihan liikaa työpaikkakiusaamisista. Ja siksi olenkin tehnyt elämästäni mahdollisimman mielekkään ilman töitä; käyn juoksemassa joka päivä, teen hyvää ruokaa, en käytä päihteitä, pidän tarkkaa budjettia (koska rahat on työttömyyden takia tiukilla) ja ylijääneillä rahoilla teen jotain mukavaa :) Pidän myös yhteyttä vanhempiini ja sisaruksiini ja niihin muutamaan ystävään, jotka olen onnistunut saamaan. Eli jos olet samanlainen mies, niin kuulostat aika hyvältä :)

En ole samanlainen, mutta kiva kuulla että työtönkin mies kävisi. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun täällä joku ilman selityksiä sanoo, että olisi valmis tustustumaan työttömäänkin miehen, siitä iso plussa sinulle.

No mitä sä sitten teet päivisin, mistä sun elämä koostuu? :) Oon kyllä valmis tutustumaan erilaisiin ihmisiin!

Pistä tänne joku e-mail, niin jutskataan siinä enemmän. En halua tänne kirjoitella mitään asioitani.

Hyvännäköinen, kiva ilme, näkee et on huumorintajua. Luin ensin kaikki, tai suurimman osan kommenteista.

Oli pakko sitten katsoa hänen kuvansa, hämmästys oli suuri, luulin kuvailujen perusteella aivan erilaiseksi.

Upea nuori nainen, ei mitään ongelmaa , varmasti löytyy vielä tosi suuri rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Tähän on monia syitä, ja tiedostan niitä vuosi vuodelta paremmin.

Ensinnäkin elämäni on ollut melko rankkaa, ja kotoa olen saanut todella huonot eväät rakkauselämään. Vanhempieni suhde oli hyvin kaverillinen, ja äiti jaksoi varoitella miehistä ja heidän seksinnälästään. Ulkonäköäni väheksyttiin jatkuvasti, ja luulinkin vuosia olevani todella ruma, vaikka todellisuudessa olen ihan normaalinnäköinen. Näitä ongelmia on työstetty terapiassa vuosia, mutta ei se helppoa ole ollut.

Kotoa saatujen vaikutteiden seurauksena tiedostamattani kuljin pitkään muurit ylhäällä ja pelkäsin kaikkia miehiä. En uskaltanut antaa kenellekään mahdollisuutta ja häpesin itseäni suuresti. Pahimmat tuskat ovat onneksi helpottaneet, mutta ihastun edelleenkin melko harvoin, koska kaipaan niin paljon turvallisuutta elämässäni ja voimakas ihastuminen heiluttaa paattia aika paljon.

Kuten huomaatte, kohdallani kyse on ollut lähinnä omista sisäisistä kamppailuistani, ei tukan pituudesta, painosta tai jääkiekkoilijamiehistä haaveilemisesta. On siis turha vetää mutkat suoriksi -tyyppisiä ratkaisuja ja vaikka väittää, että kaikki naiset ovat nirsoja, kun todellisuus on paljon monisyisempi.

Täällä toinen samanlainen :) Mullakin on muurit korkealla. Mua on kiusattu koko mun nuoruus ja vasta aikuisiällä joku on ensimmäistä kertaa sanonut mua kauniiksi. Ei sillä, että kauneus olisi mikään naisena olemisen tärkein asia, mutta koska mun ulkonäköä on haukuttu koko mun lapsuus ja nuoruus (olen pieni, hoikka, lautarintainen, isopäinen ja isonenäinen) ja lisää pontta kiusaamiseen on saatu mun hyvästä koulumenestyksestä, niin olen saanut sellaisen vääristyneen kuvan, että yhteiskunta ei välitä älykkyydestä vaan pelkästään ulkonäöstä (siis naisten kohdalla). Siksi mulla on äärettömän huono itsetunto ja välillä ihmisten silmiin katsominen ja ääneen puhuminenkin on vaikeaa. Olen pikkuhiljaa saanut enemmän rohkeutta, mutta silti jos ihastun edes vähänkin, niin menen ihan lukkoon, enkä saa sanottua mitään järkevää ja häpeän itseäni ja ulkonäköäni ja ajattelen ettei tuo voi koskaan minusta kiinnostua. Siksi annan luultavasti aika torjuvia signaaleja, jolloin kukaan mies ei varsinkaan enää lähesty minua koska ajattelevat että olen ylimielinen enkä ole kiinnostunut. Tinder on auttanut siinä, että pystyn keskustelemaan netin välityksellä luontevasti ja hauskasti jolloin live-tapaaminen on helpompaa, mutta valitettavasti liian moni mies etsii siellä vain seksiseuraa ja häipyvät kun en kolmansienkaan treffien jälkeen "anna".

Täällä kolmas, N34. Oli 32-vuotias, kun kuulin joltakulta mieheltä ensimmäisen positiivisen kommentin ulkonäöstäni. Siihen mennessä olin kuullut mm. olevani lihava (bmi 22.5), liian lyhytjalkainen, liian pienipeppuinen, liian kalpea... No, tuolla kivan kommentin sanoneella oli tyttöystävä, joten se siitä.

Mutta onko siis ihme, että miesten tapaaminen saattaa hiukan jännittää? Että koskahan tämä sanoo taas jotain kamalaa? Tai juuri tuo, että jos heti ei hyppää sänkyyn, ei ole minkäänlaisen tutustumisen arvoinen - en kai enää uskallakaan pyytää miehiä treffeille, kun kerran vain sitä odottavat? Sitten haukutaan lihavaksi ja rumaksi, vaikka minuuttia aikaisemmin yritettiin seksiä.

Olisi niin kivaa tavata mukava mies, joka tykkäisi musta tällaisena kuin olen ja malttaisi tutustua rauhassa. Lapsia tuskin tulen saamaan, mutta toivo elää vielä kumppanin löytymisestä.

Katsellaan sitten kun teille alkaa työtön mies kelvata.

Kyllä mulle "kelpaa" työtön mies. Olen itsekin työtön maisteri, koska huonon itsetuntoni takia en saa töitä enkä suoraan sanottuna edes kykenisi työelämään, koska pelkään sitä hetkeä kun minua aletaan taas kiusaamaan. Olen kuullut ihan liikaa työpaikkakiusaamisista. Ja siksi olenkin tehnyt elämästäni mahdollisimman mielekkään ilman töitä; käyn juoksemassa joka päivä, teen hyvää ruokaa, en käytä päihteitä, pidän tarkkaa budjettia (koska rahat on työttömyyden takia tiukilla) ja ylijääneillä rahoilla teen jotain mukavaa :) Pidän myös yhteyttä vanhempiini ja sisaruksiini ja niihin muutamaan ystävään, jotka olen onnistunut saamaan. Eli jos olet samanlainen mies, niin kuulostat aika hyvältä :)

En ole samanlainen, mutta kiva kuulla että työtönkin mies kävisi. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun täällä joku ilman selityksiä sanoo, että olisi valmis tustustumaan työttömäänkin miehen, siitä iso plussa sinulle.

No mitä sä sitten teet päivisin, mistä sun elämä koostuu? :) Oon kyllä valmis tutustumaan erilaisiin ihmisiin!

Pistä tänne joku e-mail, niin jutskataan siinä enemmän. En halua tänne kirjoitella mitään asioitani.

Öö okei.. :D no minä en halua pistää sähköpostiani julkiselle palstalle enkä luo feikkisähköpostia vain tätä varten :)

Vierailija kirjoitti:

.S aritalla on tuollanen lyhyt mustaksi värjätty tukka. Se on merkki siitä että on laiska laittamaan hiuksiaan, ehkä vähän sellainen seksi vastainen "suomenope ".Oikein nätti naama kyllä, tyyli on toi mustat vaatteet ja tosi arkinen.  Jos oikeesti  haluaa, että huomataan pitäis olla vaaleemmat hiukset ja ehkä just vähän pidemmät. Toi on ihan poikatukka, sellanen halpiskampaus. Ei ole toi toimistotyökään mikään kiinnostava ammatti. Tavallinen vanhapiika, ilman yritystä. Jossei edes ole koskaan ollut rakastunut kuulostaa siis jo tosi oudolta. Ei sitten ole edes kiinnostunut miehistä. Hei siis 27v.

Itse asiassa lyhyessä tukassa on usein enemmän laittamista kuin pitkässä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei helkkari.

Silmät auki kun kulkee tuolla ulkona. Varmasti lukuisat miehet koko ajan yrittävät saada häneltä vastinetta lähestyäkseen.

Naisten pitäisi olla vähän avoimempia eikä aina olettaa, että tapahtua voi ainoastaan muodikkaimmalla tavalla. Vaikka tinderit sun muut onkin nyt in, ei kannattaisi ummistaa silmiään reaalimaailmalta.

Hahahaa! Kun mä kirjoittaisin johonkin toiseen ketjuun nyt, että "onkohan mies X musta kiinnostunut kun se jotenkin sillai kattelee", eli olisin noteerannut yhden näistä lukuisista huomionosoituksista joita tavalliset kunnon miehet kaikille meille nirsoille naisille ennakkoluulottomasti siis jakavat, niin joku sankari (mies?) tulisi kohta sanomaan, että "mitä te naiset kuvittelette. Kyllä se mies suoraan sanoo jos kiinnostaa. P***ua se pyytää, siitä sen tiiät." Eli "mitä luulet itestäsi, ei se mitään kiinnostunut ole." Eli tulen alas norsunluutornistani ja tajuan, etten ole mikään kummoinen catch. Että mitä mä luulen itsestäni. Tässä sit kuitenkin annetaan ymmärtää, että me naiset saatais kuka vaan kuhan pidettäis silmämme auki ja huomattais miesten kiinnostuneet katseet? Mitä nyt, oon neuvoton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvattais pitkän tukan nyt ainakin ens alkuun.

Tässä se taas nähdään, kummalla sukupuolella on epärealistisen korkeat kriteerit.

Hah, Tukan kasvattaminen jotenkin liikaa vaadittu? :D Ei tarvii tehdä YHTÄÄN MITÄÄN sen eteen. Kyllä nyt taas naisia sorretaan.

Miksi miehet sitten kaljuuntuvat, vaikka tukan kasvattamiseen ei vaadita yhtään mitään?

Taidan käyttää tätä huomenna töissä jos kalju pomoni tulee syyttämään minua vetelehtimisestä. 

Yksi iso ongelma ihan tutkimustenkin mukaan näissä keskusteluissa on se, että naisten käsitys kuka on kaunis ja minkänäköiset naiset yleisesti miellyttää miehen silmää poikkeaa kovasti toisistaan. Naiset arvioi jotain miehisiä naisia androgyyneja poikatyttöjä 10+ osastoon kun taas miehet antaa heille 6 tai 7 jos arvostellaan ulkonäköä 1-10 vaikkapa.

Vierailija kirjoitti:

Olen tänä vuonna 27 täyttävä ja en ole koskaan seurustellut.

Ottajia ei suhteeseen ole ollut ja kaipa minua voi nirsoksi haukkua koska olen raa'asti rankannut kaikki pelkkää irtoseksiä etsivät miehet pois. Huomaan sen etten kerro taustastani uusille tuttavuuksille (naissinkkuja kohtaan on omakohtaisesti koettuna hirvittäviä stereotypioita), mutta muutoin vuosi vuodelta tunnen kaipaavani vähemmän suhdetta. En usko, että kykenisin enää suhteen vaatimiin kompromisseihin ja toisaalta pelkään, että ikäiseni ikisinkkumiehet ovat katkeroituneita naisvihaajia. En toki varmuudelta tiedä kun en ole vuosiin enää ollut ns. markkinoilla.

Kyllä sinullakin tuntuu olevan stereotypioita...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Tähän on monia syitä, ja tiedostan niitä vuosi vuodelta paremmin.

Ensinnäkin elämäni on ollut melko rankkaa, ja kotoa olen saanut todella huonot eväät rakkauselämään. Vanhempieni suhde oli hyvin kaverillinen, ja äiti jaksoi varoitella miehistä ja heidän seksinnälästään. Ulkonäköäni väheksyttiin jatkuvasti, ja luulinkin vuosia olevani todella ruma, vaikka todellisuudessa olen ihan normaalinnäköinen. Näitä ongelmia on työstetty terapiassa vuosia, mutta ei se helppoa ole ollut.

Kotoa saatujen vaikutteiden seurauksena tiedostamattani kuljin pitkään muurit ylhäällä ja pelkäsin kaikkia miehiä. En uskaltanut antaa kenellekään mahdollisuutta ja häpesin itseäni suuresti. Pahimmat tuskat ovat onneksi helpottaneet, mutta ihastun edelleenkin melko harvoin, koska kaipaan niin paljon turvallisuutta elämässäni ja voimakas ihastuminen heiluttaa paattia aika paljon.

Kuten huomaatte, kohdallani kyse on ollut lähinnä omista sisäisistä kamppailuistani, ei tukan pituudesta, painosta tai jääkiekkoilijamiehistä haaveilemisesta. On siis turha vetää mutkat suoriksi -tyyppisiä ratkaisuja ja vaikka väittää, että kaikki naiset ovat nirsoja, kun todellisuus on paljon monisyisempi.

Täällä toinen samanlainen :) Mullakin on muurit korkealla. Mua on kiusattu koko mun nuoruus ja vasta aikuisiällä joku on ensimmäistä kertaa sanonut mua kauniiksi. Ei sillä, että kauneus olisi mikään naisena olemisen tärkein asia, mutta koska mun ulkonäköä on haukuttu koko mun lapsuus ja nuoruus (olen pieni, hoikka, lautarintainen, isopäinen ja isonenäinen) ja lisää pontta kiusaamiseen on saatu mun hyvästä koulumenestyksestä, niin olen saanut sellaisen vääristyneen kuvan, että yhteiskunta ei välitä älykkyydestä vaan pelkästään ulkonäöstä (siis naisten kohdalla). Siksi mulla on äärettömän huono itsetunto ja välillä ihmisten silmiin katsominen ja ääneen puhuminenkin on vaikeaa. Olen pikkuhiljaa saanut enemmän rohkeutta, mutta silti jos ihastun edes vähänkin, niin menen ihan lukkoon, enkä saa sanottua mitään järkevää ja häpeän itseäni ja ulkonäköäni ja ajattelen ettei tuo voi koskaan minusta kiinnostua. Siksi annan luultavasti aika torjuvia signaaleja, jolloin kukaan mies ei varsinkaan enää lähesty minua koska ajattelevat että olen ylimielinen enkä ole kiinnostunut. Tinder on auttanut siinä, että pystyn keskustelemaan netin välityksellä luontevasti ja hauskasti jolloin live-tapaaminen on helpompaa, mutta valitettavasti liian moni mies etsii siellä vain seksiseuraa ja häipyvät kun en kolmansienkaan treffien jälkeen "anna".

Täällä kolmas, N34. Oli 32-vuotias, kun kuulin joltakulta mieheltä ensimmäisen positiivisen kommentin ulkonäöstäni. Siihen mennessä olin kuullut mm. olevani lihava (bmi 22.5), liian lyhytjalkainen, liian pienipeppuinen, liian kalpea... No, tuolla kivan kommentin sanoneella oli tyttöystävä, joten se siitä.

Mutta onko siis ihme, että miesten tapaaminen saattaa hiukan jännittää? Että koskahan tämä sanoo taas jotain kamalaa? Tai juuri tuo, että jos heti ei hyppää sänkyyn, ei ole minkäänlaisen tutustumisen arvoinen - en kai enää uskallakaan pyytää miehiä treffeille, kun kerran vain sitä odottavat? Sitten haukutaan lihavaksi ja rumaksi, vaikka minuuttia aikaisemmin yritettiin seksiä.

Olisi niin kivaa tavata mukava mies, joka tykkäisi musta tällaisena kuin olen ja malttaisi tutustua rauhassa. Lapsia tuskin tulen saamaan, mutta toivo elää vielä kumppanin löytymisestä.

Katsellaan sitten kun teille alkaa työtön mies kelvata.

Kyllä mulle "kelpaa" työtön mies. Olen itsekin työtön maisteri, koska huonon itsetuntoni takia en saa töitä enkä suoraan sanottuna edes kykenisi työelämään, koska pelkään sitä hetkeä kun minua aletaan taas kiusaamaan. Olen kuullut ihan liikaa työpaikkakiusaamisista. Ja siksi olenkin tehnyt elämästäni mahdollisimman mielekkään ilman töitä; käyn juoksemassa joka päivä, teen hyvää ruokaa, en käytä päihteitä, pidän tarkkaa budjettia (koska rahat on työttömyyden takia tiukilla) ja ylijääneillä rahoilla teen jotain mukavaa :) Pidän myös yhteyttä vanhempiini ja sisaruksiini ja niihin muutamaan ystävään, jotka olen onnistunut saamaan. Eli jos olet samanlainen mies, niin kuulostat aika hyvältä :)

En ole samanlainen, mutta kiva kuulla että työtönkin mies kävisi. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun täällä joku ilman selityksiä sanoo, että olisi valmis tustustumaan työttömäänkin miehen, siitä iso plussa sinulle.

No mitä sä sitten teet päivisin, mistä sun elämä koostuu? :) Oon kyllä valmis tutustumaan erilaisiin ihmisiin!

Pistä tänne joku e-mail, niin jutskataan siinä enemmän. En halua tänne kirjoitella mitään asioitani.

Eli olet masentunut ja yksinäinen, kaljaa kittaava, tupaakaa polttava, rahat tuhlaava, sohvalla makaava, liikuntaa vierastava ja epäterveellisesti syövä lihava työtön mies? Vai miksi muuten et voi kertoa pääpiirteittäin mistä elämäsi ja mielenkiinnonkohteesi muodostuvat?

En näe uutista, koska se on ilmeisesti maksullinen. Toteaisin kuitenkin, että ikävä luonne aiheuttaa helposti sen, että nainen ei pääse parisuhteeseen. Seksiin voi kelvata, mutta ei suhteeseen. Se, että päivittelee omaa sinkkuuttaan lehden sivuilla kertoo ainakin minulle, että ei ole kyse itseäni miellyttävästä persoonasta. 

Sanoitteko muutan, että alle 30-vuotias? Tuossa tyylissään näyttää mielestäni vähintään nelikymppiseltä. Jos haluaa ikäistensä miesten huomiota, niin vähän rennompaa ja  villimpää tyyliä, koska aika harva tuon ikäinen mies haluaa seurustella täti-ihmisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tänä vuonna 27 täyttävä ja en ole koskaan seurustellut.

Ottajia ei suhteeseen ole ollut ja kaipa minua voi nirsoksi haukkua koska olen raa'asti rankannut kaikki pelkkää irtoseksiä etsivät miehet pois. Huomaan sen etten kerro taustastani uusille tuttavuuksille (naissinkkuja kohtaan on omakohtaisesti koettuna hirvittäviä stereotypioita), mutta muutoin vuosi vuodelta tunnen kaipaavani vähemmän suhdetta. En usko, että kykenisin enää suhteen vaatimiin kompromisseihin ja toisaalta pelkään, että ikäiseni ikisinkkumiehet ovat katkeroituneita naisvihaajia. En toki varmuudelta tiedä kun en ole vuosiin enää ollut ns. markkinoilla.

Kyllä sinullakin tuntuu olevan stereotypioita...

Olen palstaillut useamman vuoden ja sen perusteella vaikuttaa siltä, että naisettomat miehet ovat henkilöitä joita kannattaa ja pitää vältellä.

Vierailija kirjoitti:

"Joka kymmenes suomalainen ei solmi elämässään avo- tai avioliittoa."

Kyllä tuo prosenttiluku on huomattavasti suurempi, jos jätetään kaikki kulissiavioliitot, rahan voimaan perustuvat avioliitot yms. ja toki myös vastaaviin perustuvat avoliitot huomioimatta.

Jutussa esiintynyt nainen tuli pahalle mielelle keskustelua luettuaan ja alkoi spämmäämään tätä viulunsoijttajajuttua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Tähän on monia syitä, ja tiedostan niitä vuosi vuodelta paremmin.

Ensinnäkin elämäni on ollut melko rankkaa, ja kotoa olen saanut todella huonot eväät rakkauselämään. Vanhempieni suhde oli hyvin kaverillinen, ja äiti jaksoi varoitella miehistä ja heidän seksinnälästään. Ulkonäköäni väheksyttiin jatkuvasti, ja luulinkin vuosia olevani todella ruma, vaikka todellisuudessa olen ihan normaalinnäköinen. Näitä ongelmia on työstetty terapiassa vuosia, mutta ei se helppoa ole ollut.

Kotoa saatujen vaikutteiden seurauksena tiedostamattani kuljin pitkään muurit ylhäällä ja pelkäsin kaikkia miehiä. En uskaltanut antaa kenellekään mahdollisuutta ja häpesin itseäni suuresti. Pahimmat tuskat ovat onneksi helpottaneet, mutta ihastun edelleenkin melko harvoin, koska kaipaan niin paljon turvallisuutta elämässäni ja voimakas ihastuminen heiluttaa paattia aika paljon.

Kuten huomaatte, kohdallani kyse on ollut lähinnä omista sisäisistä kamppailuistani, ei tukan pituudesta, painosta tai jääkiekkoilijamiehistä haaveilemisesta. On siis turha vetää mutkat suoriksi -tyyppisiä ratkaisuja ja vaikka väittää, että kaikki naiset ovat nirsoja, kun todellisuus on paljon monisyisempi.

Täällä toinen samanlainen :) Mullakin on muurit korkealla. Mua on kiusattu koko mun nuoruus ja vasta aikuisiällä joku on ensimmäistä kertaa sanonut mua kauniiksi. Ei sillä, että kauneus olisi mikään naisena olemisen tärkein asia, mutta koska mun ulkonäköä on haukuttu koko mun lapsuus ja nuoruus (olen pieni, hoikka, lautarintainen, isopäinen ja isonenäinen) ja lisää pontta kiusaamiseen on saatu mun hyvästä koulumenestyksestä, niin olen saanut sellaisen vääristyneen kuvan, että yhteiskunta ei välitä älykkyydestä vaan pelkästään ulkonäöstä (siis naisten kohdalla). Siksi mulla on äärettömän huono itsetunto ja välillä ihmisten silmiin katsominen ja ääneen puhuminenkin on vaikeaa. Olen pikkuhiljaa saanut enemmän rohkeutta, mutta silti jos ihastun edes vähänkin, niin menen ihan lukkoon, enkä saa sanottua mitään järkevää ja häpeän itseäni ja ulkonäköäni ja ajattelen ettei tuo voi koskaan minusta kiinnostua. Siksi annan luultavasti aika torjuvia signaaleja, jolloin kukaan mies ei varsinkaan enää lähesty minua koska ajattelevat että olen ylimielinen enkä ole kiinnostunut. Tinder on auttanut siinä, että pystyn keskustelemaan netin välityksellä luontevasti ja hauskasti jolloin live-tapaaminen on helpompaa, mutta valitettavasti liian moni mies etsii siellä vain seksiseuraa ja häipyvät kun en kolmansienkaan treffien jälkeen "anna".

Täällä kolmas, N34. Oli 32-vuotias, kun kuulin joltakulta mieheltä ensimmäisen positiivisen kommentin ulkonäöstäni. Siihen mennessä olin kuullut mm. olevani lihava (bmi 22.5), liian lyhytjalkainen, liian pienipeppuinen, liian kalpea... No, tuolla kivan kommentin sanoneella oli tyttöystävä, joten se siitä.

Mutta onko siis ihme, että miesten tapaaminen saattaa hiukan jännittää? Että koskahan tämä sanoo taas jotain kamalaa? Tai juuri tuo, että jos heti ei hyppää sänkyyn, ei ole minkäänlaisen tutustumisen arvoinen - en kai enää uskallakaan pyytää miehiä treffeille, kun kerran vain sitä odottavat? Sitten haukutaan lihavaksi ja rumaksi, vaikka minuuttia aikaisemmin yritettiin seksiä.

Olisi niin kivaa tavata mukava mies, joka tykkäisi musta tällaisena kuin olen ja malttaisi tutustua rauhassa. Lapsia tuskin tulen saamaan, mutta toivo elää vielä kumppanin löytymisestä.

Katsellaan sitten kun teille alkaa työtön mies kelvata.

Kyllä mulle "kelpaa" työtön mies. Olen itsekin työtön maisteri, koska huonon itsetuntoni takia en saa töitä enkä suoraan sanottuna edes kykenisi työelämään, koska pelkään sitä hetkeä kun minua aletaan taas kiusaamaan. Olen kuullut ihan liikaa työpaikkakiusaamisista. Ja siksi olenkin tehnyt elämästäni mahdollisimman mielekkään ilman töitä; käyn juoksemassa joka päivä, teen hyvää ruokaa, en käytä päihteitä, pidän tarkkaa budjettia (koska rahat on työttömyyden takia tiukilla) ja ylijääneillä rahoilla teen jotain mukavaa :) Pidän myös yhteyttä vanhempiini ja sisaruksiini ja niihin muutamaan ystävään, jotka olen onnistunut saamaan. Eli jos olet samanlainen mies, niin kuulostat aika hyvältä :)

En ole samanlainen, mutta kiva kuulla että työtönkin mies kävisi. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun täällä joku ilman selityksiä sanoo, että olisi valmis tustustumaan työttömäänkin miehen, siitä iso plussa sinulle.

No mitä sä sitten teet päivisin, mistä sun elämä koostuu? :) Oon kyllä valmis tutustumaan erilaisiin ihmisiin!

Pistä tänne joku e-mail, niin jutskataan siinä enemmän. En halua tänne kirjoitella mitään asioitani.

Öö okei.. :D no minä en halua pistää sähköpostiani julkiselle palstalle enkä luo feikkisähköpostia vain tätä varten :)

Noh onnea vaan sitten sinulle. :) Etköhän jonkun miehen löydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Summasummarum kaikki yksineläjät, riippumattomat, itsenäiset ja muut yksinäiset:

Suomalaiset naiset ovat lopulta saamassa sen mitä halusivat. Korkean aseman ja täydellisen riippumattomuuden muista ihmisistä. Sen seurauksena valtaosa naisista tulee elämään koko elämänsä yksin, ilman miestä, koska he eivät enää tarvitse miestä yhtään mihinkään.

Väittely voidaan lopettaa tähän, kiitos.

Luultavasti näin. Naiset viettävät hyvää aikaa ystävättäriensä kanssa, harrastuksissa, reissaten ja itseään toteuttaen. Käyvät urheilemassa, teatterissa, maalauskurssilla. Lienevät onnellisia.

Ja elävät pitkään: Avioliitosta eroavat naiset elävät pidempään kuin avioliitossa pysyvät naiset.

Miehillä se on tietenkin päinvastoin. Kun akka menee, menee kaikki.

Ehkä miestenkin kannattaisi muodostaa ystäväpiirejä ja alkaa harrastaa muutakin kuin elämää lyhentäviä asioita?

Ilman muuta miesten kannattaisi ja olen sitä mieltä että yhteiskunnan tasa-arvoistuessa näin tulee käymäänkin. Kysehän on pohjimmiltaan vain luutuneesta sukupuoliroolista, miehestä elättäjänä, joka ei enää nyky-yhteiskuntaan istu. Toisaalta varmasti kannattaisi pohtia myös miesten syrjäytymistä ehkäiseviä tukitoimia, jotta murrosvaiheesta päästään mahdollisimman kivuttomasti ohi. 

Koska feministeillä on valta kaikissa sosiaaliasioisssa, eikä miehetkään välitä miehistä, semmoisia tukitoimia ei tulla järjestämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 26-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut. Tähän on monia syitä, ja tiedostan niitä vuosi vuodelta paremmin.

Ensinnäkin elämäni on ollut melko rankkaa, ja kotoa olen saanut todella huonot eväät rakkauselämään. Vanhempieni suhde oli hyvin kaverillinen, ja äiti jaksoi varoitella miehistä ja heidän seksinnälästään. Ulkonäköäni väheksyttiin jatkuvasti, ja luulinkin vuosia olevani todella ruma, vaikka todellisuudessa olen ihan normaalinnäköinen. Näitä ongelmia on työstetty terapiassa vuosia, mutta ei se helppoa ole ollut.

Kotoa saatujen vaikutteiden seurauksena tiedostamattani kuljin pitkään muurit ylhäällä ja pelkäsin kaikkia miehiä. En uskaltanut antaa kenellekään mahdollisuutta ja häpesin itseäni suuresti. Pahimmat tuskat ovat onneksi helpottaneet, mutta ihastun edelleenkin melko harvoin, koska kaipaan niin paljon turvallisuutta elämässäni ja voimakas ihastuminen heiluttaa paattia aika paljon.

Kuten huomaatte, kohdallani kyse on ollut lähinnä omista sisäisistä kamppailuistani, ei tukan pituudesta, painosta tai jääkiekkoilijamiehistä haaveilemisesta. On siis turha vetää mutkat suoriksi -tyyppisiä ratkaisuja ja vaikka väittää, että kaikki naiset ovat nirsoja, kun todellisuus on paljon monisyisempi.

Täällä toinen samanlainen :) Mullakin on muurit korkealla. Mua on kiusattu koko mun nuoruus ja vasta aikuisiällä joku on ensimmäistä kertaa sanonut mua kauniiksi. Ei sillä, että kauneus olisi mikään naisena olemisen tärkein asia, mutta koska mun ulkonäköä on haukuttu koko mun lapsuus ja nuoruus (olen pieni, hoikka, lautarintainen, isopäinen ja isonenäinen) ja lisää pontta kiusaamiseen on saatu mun hyvästä koulumenestyksestä, niin olen saanut sellaisen vääristyneen kuvan, että yhteiskunta ei välitä älykkyydestä vaan pelkästään ulkonäöstä (siis naisten kohdalla). Siksi mulla on äärettömän huono itsetunto ja välillä ihmisten silmiin katsominen ja ääneen puhuminenkin on vaikeaa. Olen pikkuhiljaa saanut enemmän rohkeutta, mutta silti jos ihastun edes vähänkin, niin menen ihan lukkoon, enkä saa sanottua mitään järkevää ja häpeän itseäni ja ulkonäköäni ja ajattelen ettei tuo voi koskaan minusta kiinnostua. Siksi annan luultavasti aika torjuvia signaaleja, jolloin kukaan mies ei varsinkaan enää lähesty minua koska ajattelevat että olen ylimielinen enkä ole kiinnostunut. Tinder on auttanut siinä, että pystyn keskustelemaan netin välityksellä luontevasti ja hauskasti jolloin live-tapaaminen on helpompaa, mutta valitettavasti liian moni mies etsii siellä vain seksiseuraa ja häipyvät kun en kolmansienkaan treffien jälkeen "anna".

Täällä kolmas, N34. Oli 32-vuotias, kun kuulin joltakulta mieheltä ensimmäisen positiivisen kommentin ulkonäöstäni. Siihen mennessä olin kuullut mm. olevani lihava (bmi 22.5), liian lyhytjalkainen, liian pienipeppuinen, liian kalpea... No, tuolla kivan kommentin sanoneella oli tyttöystävä, joten se siitä.

Mutta onko siis ihme, että miesten tapaaminen saattaa hiukan jännittää? Että koskahan tämä sanoo taas jotain kamalaa? Tai juuri tuo, että jos heti ei hyppää sänkyyn, ei ole minkäänlaisen tutustumisen arvoinen - en kai enää uskallakaan pyytää miehiä treffeille, kun kerran vain sitä odottavat? Sitten haukutaan lihavaksi ja rumaksi, vaikka minuuttia aikaisemmin yritettiin seksiä.

Olisi niin kivaa tavata mukava mies, joka tykkäisi musta tällaisena kuin olen ja malttaisi tutustua rauhassa. Lapsia tuskin tulen saamaan, mutta toivo elää vielä kumppanin löytymisestä.

Katsellaan sitten kun teille alkaa työtön mies kelvata.

Kyllä mulle "kelpaa" työtön mies. Olen itsekin työtön maisteri, koska huonon itsetuntoni takia en saa töitä enkä suoraan sanottuna edes kykenisi työelämään, koska pelkään sitä hetkeä kun minua aletaan taas kiusaamaan. Olen kuullut ihan liikaa työpaikkakiusaamisista. Ja siksi olenkin tehnyt elämästäni mahdollisimman mielekkään ilman töitä; käyn juoksemassa joka päivä, teen hyvää ruokaa, en käytä päihteitä, pidän tarkkaa budjettia (koska rahat on työttömyyden takia tiukilla) ja ylijääneillä rahoilla teen jotain mukavaa :) Pidän myös yhteyttä vanhempiini ja sisaruksiini ja niihin muutamaan ystävään, jotka olen onnistunut saamaan. Eli jos olet samanlainen mies, niin kuulostat aika hyvältä :)

En ole samanlainen, mutta kiva kuulla että työtönkin mies kävisi. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun täällä joku ilman selityksiä sanoo, että olisi valmis tustustumaan työttömäänkin miehen, siitä iso plussa sinulle.

No mitä sä sitten teet päivisin, mistä sun elämä koostuu? :) Oon kyllä valmis tutustumaan erilaisiin ihmisiin!

Pistä tänne joku e-mail, niin jutskataan siinä enemmän. En halua tänne kirjoitella mitään asioitani.

Öö okei.. :D no minä en halua pistää sähköpostiani julkiselle palstalle enkä luo feikkisähköpostia vain tätä varten :)

Noh onnea vaan sitten sinulle. :) Etköhän jonkun miehen löydä.

Laita sinä tänne sähköpostiosoite, niin minä kirjoitan sinulle :)

Vierailija kirjoitti:

Öö okei.. :D no minä en halua pistää sähköpostiani julkiselle palstalle enkä luo feikkisähköpostia vain tätä varten :)

"En jaksa kuluttaa minuuttia"

Ilmankos on vaikeuksia pariutumisessa.