Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

2500 euroa kulutusluottoa lastenvaatteiden vuoksi - olin tyhmä ja haluan kertoa oman tarinani varoitukseksi muille

Vierailija
18.01.2017 |

Kävi se tyypillinen elämänkulku. Seurusteltiin muutama vuosi, mentiin naimisiin, tulin raskaaksi, jäin pois töistä, saatiin ihana vauva. Vauva-aika oli toki rankkaa, mutta myös heittämällä elämäni ihaninta aikaa. Kun esikoinen täytti vuoden, jätettiin ehkäisy pois ja seuraavasta kierrosta tulinkin raskaaksi. Raskausaikana mies sai työtarjouksen josta ei voinut kieltäytyä, joten muutimme n. 150 kilometrin päähän molempien kotipaikkakunnalta ja ostimme asunnon. Toinen, ihana vauva syntyi.

Hakeuduin jo raskausaikana uudella paikkakunnalla avoimeen perhekerhotoimintaan, koska en tuntenut sieltä ketään. Porukka olikin kivaa ja sain uusia kavereita, osaa kutsun nykyään jopa ystäviksi. En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen. Tähän asti olin pukenut lapset ihan tavallisesti, ostanut vaatteet ketjukaupoista ja kirppareilta, omaan makuun sopivia toki.

Noin kaksi vuotta sitten se alkoi kuitenkin iskeä tähänkin talouteen. Muistan vieläkin ensimmäisen askeleen. Ajattelin, että olisi tosi kiva ottaa lapsista joulukorttikuva, jossa molemmilla on Popin raitaa. Tilasin molemmille yläosa-alaosa-setit ja alennusosiosta löysin vauvalle pari kivaa bodya. Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.

Ensimmäisen kerran ostin lastenvaatteita osamaksulla n. 1,5 vuotta sitten, kun minun oli PAKKO saada lapsille Mini Rodinin toppahaalarit asusteineen. Tässä vaiheessa budjetti ei enää kestänyt 500 euron kertatilausta, etenkin kun rahaa meni lastenvaatteisiin muutenkin. Mini Rodinista tuli Gugguun ja Papun ohella se the juttu.

Varovaisen arvion mukaan olen kuluttanut lastenvaatteisiin ja trendikkäisiin lastentarvikkeisiin lähemmäs 10 000 euroa kahden viimeisen vuoden aikana. Kaiken suinkaan liikenevän rahan olen käyttänyt lastenvaatteisiin ja olen naimisissa monien osamaksuvälittäjien kanssa. Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en - kun tykkäsin niistä kaikista. Irtisanoin kuntosalikortin, vaikka tykkäsin jumpista kovasti, koska halusin käyttää säästyvät rahat lastenvaatteisiin. Saihan säästyneillä rahoilla yhden Mini Rodinin "onsien" kuukaudessa. Vaihdoin ihan hyvät ja toimivat käytettynä ostetut Brion tuplat Bugaboihin kaikilla herkuilla, koska sellaiset kuului olla.

Pari kuukautta sitten heräsin. En tiedä miksi, mutta jostain syystä katsoin Gugguu Porinoita ihan eri silmin. Mietin, että ei helvetti, ovatko nämä ihmiset tosissaan, jauhavat jostakin trikoorievuista satojen kommenttien mittaisissa ketjuissa. Sitten silmäni rävähtivät auki kunnolla, kun tajusin, että minä en ole mitenkään kesyimmästä päästä tässä hommassa, ehkä päinvastoin. Tunnustin miehelle, vaikka ollakseni rehellinen olenkin vähän katkera siitä, ettei hän muka huomannut mitään. Miten se on mahdollista, kun koti muuttuu postikonttoriksi ja kaksivuotiaalle on kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä?

Maksan tuota velkaa pois vielä pitkään, liian pitkään. Olen koko "harrastukseni" ajan maksanut osamaksuja myös pois, eikä luonto vielä anna periksi katsoa, millaisissa lukemissa on pahimmillaan liikuttu. Haluan anonyymisti jakaa tarinani, jotta muut äidit osaisivat tätä onkaloa välttää - lastenvaatteista tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan.

Kommentit (468)

Vierailija
161/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hyvä tavaton miten tuo merkkihulluus voikaan viedä ihmistä!. Meidän poika on kasvanut ihan tyytyväisenä marketeista-, kirppareilta-, sukulaisilta saaduissa, tai itse tehdyissä vaatteissa. Hän, eikä vanhempasakaan edes tiedä mitä joku " Kukkuu, tai Melli, tai Lego on. Tosin kumpikin vanhempi on pienenä leikkinyt Legopalikoilla, joita meilläkin käytetään. Niitä jo 20v. vanhoja, jotka lienevät ihan samoja, kuin nykyään. Ihan kiva, että saatiin lapset vähän varttuneemmalla iällä, voidaan rauhallisesti naureskella tuollaiselle merkkipelleilylle.

Vierailija
162/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laatu on laatua, mutta merkki sitä ei aina takaa. Olen ostanut muutaman "kalliin" merkkivaatteen alesta ja todennut sen olevan huonolaatuisempi, kuin Robbarin lastenvaatteet :S

Molo Kids - haalarit ovat olleet kyllä hyviä ja kestäviä, mutta ostan ne aina -50 -70 % alesta tyyriiden hintojen vuoksi.

Mini rodinia en ole ostanut, en myöskään Gugguuta, koska en näe mitään mieltä ostaa niin kallista vaatetta lapsilleni, jotka kasvavat puolessa vuodessa 2-4 cm :D Kuositkaan eivät houkuta eikä hinta.

Toinen lapsistani tykkää eläimistä, etenkin matelijoita ja liskoista jne, olen ostanut kerran Molon 24 e maksavan paidan alesta hänelle vain kuosin takia - siinä oli hänen lempiliskonsa kuvia :D Se on ollut kallein lastenpaita, minkä olen ostanut.

Joku puhui Lassien ja Reiman kestävyydestä; itse olen ostanut sekä hyvää että huonoa matskua kyseisiltä merkeiltä, mutta en Reiman tai Lassien vaatetta osta niitäkään normihinnalla, sillä mielestäni niiden hyväkään laatu ei vastaa hinta-laatusuhdetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullakin eräs tuttu, joka pönkittää egoaan ja statustaan kaiken maailman lasten merkkivaatteilla on poppia, ym uusia design lastenvaatemerkkejä. Vaunut tietenkin toista tonnia olevat Bugaboot. Koti on sisustettu design huonekaluilla. Someen julkaistaan vain kuvia näistä. Siksi en juurikaan enää ole heidän kanssa tekemisissä, koska liika pinnallisuus häiritsee. Meillä ei ole oikeastaan mitään yhteistä enää.

Vierailija
164/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on jotain, mitä mä en ole ikinä käsittänyt. Siis lastenvaatehulluus. Usein ne merkkivaatteet on vieläpä susirumia eli ei ainakaan mun makuuni lainkaan.

Mä olen aina pyrkinyt siihen, että ostan mahdollisimman edullisesti, kuitenkin niin, että on kivan näköisiä ja käytännöllisiä ne vaatteet. Mun mielestä on todella tyhmää maksaa maltaita vaatteista, jotka on pian pieniä tai jotka lapsi sotkee pilalle pahimmassa tapauksessa ekalla käyttökerralla.

Kengät on mulle ne tärkeät ja ne ostan hintaa katsomatta.

Eikö sua todellakaan missään vaiheessa häiritse se, että joku on raatanut hyvä jos nälkäpalkalla sen sun lapsen "mahdollisimman halvan" paidan eteen. Pahimmassa tapauksessa sen on tehnyt joku toinen lapsi, joka elää täysin epäinhimillisissä olosuhteissa vain, jotta sä saisit kaiken mahdollisimman halvalla. Mitä jos ostaisit eettisesti kestävämpää. Pitäisit huolta niistä vaatteista (hyvät tahranpoistokeinot on olemassa) ja sitten laittaisit eteenpäin seuraavalle. (ja toki voi jo itsekin ostaa laadukasta käytettynä). Maailma ei oikeasti kestä näitä mahdollisimman halpoja kertakäyttövaatteita... Juurikin lastenvaatteissa tähän tulisi panostaa, koska lapsi kasvaa ja tarvitsee isompia vaatteita koko ajan. 

Minäkin vihaan heikkolaatuisia kertakäyttörättejä.

Tuossa lapsityövoima-asiassa kannattaa muistaa kaksi asiaa: on tavoiteltavaa että kaikki lapset maailmassa saavat turvallisen ja hyvän lapsuuden MUTTA se totuus missä ne pienet tytöt elävät ei ole joko tehtaaseen töihin tai sitten prinsessamekossa muskariin vaan se on yhteiskunta jossa jokainen tekee mitä pystyy - jos se pieni tyttö ei pääse tehtaaseen on vaihtoehtoina lähinnä vielä raskaammat työt riisipellolla tai pahimmillaan jonkun ällöttävän pedofiiliringin seksinukeksi päätyminen - tämä on inhorealismia, mutta kannattaa muistaa missä realiteetissa siellä päin maailmaa eletään.

Ja minä en todellakaan kannata lapsityövoiman riistokäyttöä mutta vaihtoehdotkin ovat toistaiseksi aika huonot.

Vierailija
165/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju todistaa naisten tyhmyydestä.

Ja sinun kommenttisi todistaa miesten tyhmyydestä.

Vierailija
166/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en kadu sitä, että tuli puettua lapsia kauniisti, kun he olivat pieniä. Koen sen lasten arvostamiseksi. En tosin ostanut kalliita "merkkivaatteita", vaan puin lapsia tyylikkäästi sävy sävyyn. Oli tosi kivaa kulkea pienten lasten kanssa kivoissa vaatteissa kaupungilla, kerhoissa ym. Nyt kun lapset ovat isoja, he eivät todellakaan käytä minun maun mukaisia vaatteita. Sen vain sanoisin vinkiksi, että todella hienosti voi pukeutua halvalla. Merkkien mukaan pukeutuminen on aivotonta. Hyvän maun omaava ihminen osaa valita kauniita vaatteita ihan mistä kaupasta tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kävi juuri samoin. N. Puoli vuotta vauvan synnyttyä miehelle alkoi salakavalasti kehittyä peliriippuvuus.. vielä ei taideta täällä aivan kuivilla olla ja velkaa on... mutta toivon että tästä selviä..

Vierailija
168/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vauva syntyi ja monissa vauvaryhmissä tuli ihailtua kauniisti puettuja lapsia. Tietysti halusi samaa, joten aloin tilaamaan vauvalle Mini Rodinia, Gugguuta yms. osamaksulla. Onneksi tätä hurmosta kesti vain 1,5 vuotta kunnes tulin järkiini. Myin paljon merkkivaatteita pois, niin että jäin satoja euroja "tappiolle". Enää ei ole aikaakaan miettiä vaatteita niin paljon kuin vauvavuotena.

Lastenvaate ja -tavara bisnes on kannattavaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju todistaa naisten tyhmyydestä.

Ja sinun kommenttisi todistaa miesten tyhmyydestä.

Ei miesten, vaan kommentin kirjoittaneen yksilön...

Vierailija
170/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Öh, miksi ihmeessä muutitte työn perässä??? Miksi myitte elämänne miehesi työlle, en minä ainakaan haluaisi vaihtaa kotiani tuollaisen vuoksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä sain tuhlattua 300 e edestä lastenvaatteisiin. Osamaksulla siis. Onneksi heräsin tuolloin. Kärsin samaan aikaan masennuksesta. Voisiko sinulla ap olla myös mieliala matalalla?

Vierailija
172/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

15€ on vielä pieni hinta käytetystä merkkivaatteesta.

Paljon on yli 40€ paitaa myynnissä ja niitä myös myydään tuohon hintaan

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/468 |
19.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Merkkimamma kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen ihan yks nuori bloggaaja, jolla kaksi pientä lasta. Ei käy töissä ja mieskin taitaa olla opiskelija. Silti on lapsilla merkikampetta päällä lähes aina... 

Taidan tietää ketä tarkoitat. Elää miehen vanhempien rahoilla.

Mission mother?

Ei vaan Karhupoikani Koda. :D

Aah! Koska tällä mission motherilla on täsmälleen sama tarina :-D

Mutta joo, aiheesta sen verran, että se, joka sanoo, että ostaa 40-250 euron vaatekappaleita lapsilleen vain koska

-jälleenmyyntiarvo

-eettisyys

-laatu

puhuu aivan täyttä kurapaskaa. Noita vaatteita ostetaan ja puetaan koska se todellakin pönkittää mutsin itsetuntoa ja statusta. Ja en sano tätä siksi että olisin kateellinen, vaan siksi, että oon yksi niistä mammoista. Kun seuraa fb ryhmien menoa tovin, niin tajuaa että siitä menosta on eettisyys ja aatteet kaukana.

Vierailija
174/468 |
20.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kävin Gugguun pop up -myyjäisissä kun satun kävelemään ohi ja olin utelias, sillä olin lukenut että niihin jonotetaan. Oli aika vaikea käsittää niiden perustrikoo-laarien äärellä, mikä pakkomielle ihmisillä on niistä vaatteista. Että sinne jonotetaan? Toki kiva että on kotimaista, mutta se mammojen kiihko? Ymmärrän kyllä, että on kiva että lapsilla on kivat / hyvät / hauskat vaatteet, piristäähän se itseäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/468 |
20.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen huomannut että kun masentaa tai väsyttää, niin (turha) shoppailu on laastaria siihen. "Ostanpa jotain kaunista", kun ei aina voi herkkujakaan syödä. Sisustuslehdet ja -blogit yms. onneksi riittää mulle, vaikka aina välillä iskeekin hulluus että on pakko saada joku design-tavara.

Vierailija
176/468 |
20.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä käytetään pääasiassa Gugguun, Popin ja Adidaksen housuja, syystä että, ovat ainoita, mitkä pysyvät pojalla jalassa. Kokeiltu on Ciraf, Lotta ja Lassi, KappAhl, H&M ym. halvempia merkkejä, mutta ovat vyötäröstä niin löysiä, että putoavat pojan kontatessa nilkkoihin.

Jos jollain on vinkata jonkun halvemman merkin housuja, joissa kapea vyötärö, niin mielellään otan vinkin vastaan (Lindexin mallistosta olen aina silloin tällöin sopivat löytänyt).

Eli aina kyse ei ole siitä, että haluaa ostaa kalliita ja muodikkaita vaatteita lapselle, vaan käytännöllisyyden. Paitoja ja bodyja meiltä löytyy sekä markettimerkkeinä että kalliimpia, sen mukaan mikä miellyttää silmää ja sopii sillä hetkellä kukkarolle.

Vierailija
177/468 |
20.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En mahda sille mitään, mutta aina kun näen Gugguun tuplatupsupipon, Molon haalarin tai Mini Rodinin kuosin (muita merkkivaatteita en tunnista), koen aina vähän sääliä äitiä kohtaan. Että hän on mennyt mukaan massahysteriaan ja että lastenvaatteista on tullut liian tärkeitä. Varsinkin jos näitä merkkivaatteita on useita yhtä aikaa päällä, tämä tunne tulee vahvasti. Olen pahoillani. Omilla lapsillanikin on ollut pari Molon haalaria, kun näyttivät kivoilta ja ajattelin, että ehkä ovat erityisen laadukkaita, mutta ei ne mitään huippuja olleet. Oikeastaan vähän nolottaa koko haalarit. Että sitä itsekin meni sopulina... onneksi ostin puoleen hintaan, ei tehnyt liian suurta lovea kukkaroon.

Vierailija
178/468 |
20.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen kokenut saman. Onneksi en tuhlannut hirveitä summia, mutta kuitenkin riittävästi. Tuntuu, että koko elämä pyöri vaatteiden ympärillä. Poistin tahroja ja aloin varomaankin kangasta värjääviä ruokia. Aina olin liottamassa vaatteita ja riehuin sappisaippuan kanssa :D Jälleenmyyntiarvo kummitteli mielessä. Nykyään ostan vain tarpeeseen. Lahjoitan yleensä pieneksi menneet vaatteet kaveripiirissä.

Vierailija
179/468 |
20.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis huhhu mitä juttua! En vaan voi käsittää, mitä varoittelemista tässäkin asiassa on,  mielestäni jokaisen täysjärkisen pitäisi tajuta, että jos ostaa luotolla ihan mitä vaan, sen joutuu maksamaan takaisin. Miten te ihmiset oikein käytätte rahaa pistää kyllä ihmetyttämään. Onneksi silmäsi avautuivat.

Vierailija
180/468 |
20.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä käytetään pääasiassa Gugguun, Popin ja Adidaksen housuja, syystä että, ovat ainoita, mitkä pysyvät pojalla jalassa. Kokeiltu on Ciraf, Lotta ja Lassi, KappAhl, H&M ym. halvempia merkkejä, mutta ovat vyötäröstä niin löysiä, että putoavat pojan kontatessa nilkkoihin.

Jos jollain on vinkata jonkun halvemman merkin housuja, joissa kapea vyötärö, niin mielellään otan vinkin vastaan (Lindexin mallistosta olen aina silloin tällöin sopivat löytänyt).

Eli aina kyse ei ole siitä, että haluaa ostaa kalliita ja muodikkaita vaatteita lapselle, vaan käytännöllisyyden. Paitoja ja bodyja meiltä löytyy sekä markettimerkkeinä että kalliimpia, sen mukaan mikä miellyttää silmää ja sopii sillä hetkellä kukkarolle.

Omalla hoikalla pojallani käytän nameit -merkkisiä housuja. Niissä on nappikuminauha sisällä, joten saa kurottua kapeammaksi vyötäröltä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi viisi