En olisi ikinä uskonut, että olisin 4,5 vuotta valmistumiseni jälkeen edelleen työttömänä.

Eipä taida taidehistorian alalla olla kovin kova taso, jos tällaisia tumpeloita valmistuu tohtoriksi asti. 4,5 vuotta ilman töitä ja edelleen työttömänä. Kyllä on itsessä ja unelmissa vika jos ei ansiotöitä ole tehnyt koko aikana.

Ei auta muuta kuin opiskella uusi ala vähän järkevämmältä alalta tai hakeutua töihin toisella taktiikalla. Edellä mainittiin tosi hyviä vaihtoehtoja kuten vapaaehtoishommat, yleinen aktiivisuus ja itsestä ääntä pitäminen. Kyllä se on omasta tahdosta kiinni saako sen työpaikan vai ei.

Tuolla koulutustasolla ei varmaan tuottaisi mitään ongelmia perustaa omaa yritystä. Miksi et tee niin?

Vierailija kirjoitti:

Mikset perusta yritystä?

Mitä yritystä? Ei sitä yritystäkään noin vain polkaista käyntiin. Pitää olla selkeä idea siitä mitä myy ja edes jonkinlaisen markkinat sille myytävälle tuotteelle/ palvelulle.

Vierailija kirjoitti:

Eipä taida taidehistorian alalla olla kovin kova taso, jos tällaisia tumpeloita valmistuu tohtoriksi asti. 4,5 vuotta ilman töitä ja edelleen työttömänä. Kyllä on itsessä ja unelmissa vika jos ei ansiotöitä ole tehnyt koko aikana.

Ei auta muuta kuin opiskella uusi ala vähän järkevämmältä alalta tai hakeutua töihin toisella taktiikalla. Edellä mainittiin tosi hyviä vaihtoehtoja kuten vapaaehtoishommat, yleinen aktiivisuus ja itsestä ääntä pitäminen. Kyllä se on omasta tahdosta kiinni saako sen työpaikan vai ei.

Tuolla koulutustasolla ei varmaan tuottaisi mitään ongelmia perustaa omaa yritystä. Miksi et tee niin?

Sorry mutta kommentistasi tuli mieleen ettet taida ymmärtää paljonkaan korkeakouluopintojen tai tutkijan työn päälle :) Tutkijoilla on harvemmin mitään käytännön työkokemusta siitä omasta alastaan. He ovat niitä nörttejä ja kympin oppilaita, jotka pärjäsivät parhaiten ensimmäisen vuoden kursseilla ja heitä pyydettiin sitten assareiksi seuraavien vuosien kursseille. Kesätöissäkin he ovat monesti yliopistolla tutkimusapulaisina jne. Tältä pohjalta on sitten luontevaa jatkaa tekemään omaa tutkimusta, mutta samalla valutaan yhä kauemmas siltä käytännön työelämästä.

Minusta koulutustaso korreloi aivan päinvastaisesti tuon yritysmahdollisuuden kanssa. Minusta parhaimmat lähtökohdat perustaa yritys on niillä, joilla on kokemusta oikeista töistä alalla ja ymmärtää sen käytännön puolen myös (mm. asiakkaathan tulevat sieltä käytännön maailmasta).

Olen asunut Torniossa ja ollut paljon mukana Aineen taidemuseolla. Heillä on taidemuseon basaari, taidemuseon ystävät ja useita erilaisia taidepajoja. Veikkaan, että muissa museoissa on myös toimintaa. Mikset osallistuisi ihan kaikkeen?! Oppisit tuntemaan henkilökunnan ja voisit ehdottaa työllistämistuella palkkaamista. Sen jälkeen sulla olisi edes sen verran työkokemusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset perusta yritystä?

Mitä yritystä? Ei sitä yritystäkään noin vain polkaista käyntiin. Pitää olla selkeä idea siitä mitä myy ja edes jonkinlaisen markkinat sille myytävälle tuotteelle/ palvelulle.

Mitä sinä osaat?

Mihin sinulla on tekemisen palo?

Perusta vaikkapa taidepainotteinen päiväkoti / kiertävää taideopetusta lapsille eri päiväkodeissa (niin että vanhemmat maksaa kun muksu päivän aikana pääsee taiteilemaan extraa) / mamujen terapiataideryhmä johonkin SPRrään / syrjäytyneiden nuorten taideryhmä tyttöjen taloon/turvataloihin yms. - juttuja joista et kyllä rikastu mutta voit antaa osasi yhteiskunnalle, niinkuin sanoit haluavasi tehdä.

Osaatko kieliä? Käy kaupunkisi opaskoulutus ja ryhdy oppaaksi, sinulla olisi varmasti annettavaa ryhmille, joita taide ja arkkitehtuuri kiinnostavat.

Minun on vaikea hahmottaa mihin sinun koulutuksellaan tähdätään? Taidemuseon johtajaksi? Yliopiston opettajaksi? Tohtoria ei varmaan enää palkata myymään lippuja Ateneumin kassalle - siihen löytyy kyllä opiskelijoitakin. Verkostoituminen taidealan ihmisten kanssa olisi nyt varmaan tärkeää...

Toki voit myös ajatella 'Outside of he box' ja perustaa vaikkapa kahvilan, jossa on vaihtuvia taidenäyttelyitä, joissa voi myös ostaa näiden wannabe-taitelijoiden töitä/postikortteja tms ja järjestää siellä vaikka mitä taidesessioita - aluksi varmasti nihkeää mutta voi olla että onnistuisitkim jos laitat itsesi likoon?

Tämä on juuri ongelma Suomen koulutusjärjestelmässä. Koulutetaan, mutta sitten työnantajat eivät kuitenkaan arvosta sitä koulutusta yhtään, vaan työkokemus on se, jolla on merkitystä. Koulutukseen pitäisi mielestäni sisältyä takuuvarmat työharjoittelut, joissa saisi sitä aitoa työkokemusta, jota työnantajat arvostavat. Joka  vuosi harjoittelua, joka jatkuvasti vaikeutuu. Koulujen pitäisi olla yritysten kanssa tekemisissä ja opiskelijat voisivat porukalla toteuttaa projekteja yritysten kanssa.

Nykyisellään yritykset ja koulut ovat täysin erillään toisistaan ja jää täysin opiskelijoiden harteille hankkia työkokemusta. Jos ei ole mitään suhteita alan yrityksiin ja tulee vielä opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle oltuaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta, niin ei suhteita noihin yrityksiin kovin helposti saa ellei pääse sinne ensimmäiseenkään harjoittelupaikkaan.

Tähän yhtälöön kun lisätään vielä se, että valtaosa opiskelee todella nuorella iällä, jolloin siihen opiskeluun aletaan panostamaan kunnolla vasta viimeisinä vuosina. Tuolloin on monen kohdalla jo liian myöhäistä verkostoitua ja lähteä alhaalta lisäten jatkuvasti vaativuutta. Esimerkiksi tekniikan puolella on valtava etu siitä, että on saman alan ammattitutkinto ja työkokemusta pohjalla, koska silloin heillä on se pohjatyö tehtynä jo kun opiskelu alkaa ja siitä on helppo työnantajan ottaa vaativampia hommia harjoittelemaan.  

Mikset kirjoita kirjoja kuten  Annamari Väskä, tai pidä luentosarjoja vaikka museoissa, turisteille taidehistoriallisia kierroksia, nettikursseina yms. Mene vaikka huutokauppaan töihin tai jonnekin muulle antiikintuntemusta vaativalle alalle.

Vierailija kirjoitti:

Paljon parjattu työkokeilu tai joku harjoittelu voisi olla ponnistuslauta. Niinhän moni opiskelijakin ja just työuran alussa oleva on hankkinut kokemusta. Joo, on palkatonta, mutta jostain pitää aloittaa. Siinä sais näyttöä ja kokemusta. Sopis ehkä just sun tilanteessa olevalle (ei ehkä enää just työelämässä olleelle työttömälle).

Minä tein pilipalitutkinnon ja siitä seuranneen työttömyyden jälkeen niin että luin ammatillisen pätevyyden (FM tutkinnon pohjalta toiseen ammattiin, 60op riitti), ja menin ensin harjoitteluun ja sitten työkokeiluun nykyiseen työpaikkaani. Eli kyllä kannatti. Asetin itselleni tavoitteen ja tässä sitä nyt ollaan. Työssä voin jopa käyttää jonkin verran pilipalitaustaani.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on juuri ongelma Suomen koulutusjärjestelmässä. Koulutetaan, mutta sitten työnantajat eivät kuitenkaan arvosta sitä koulutusta yhtään, vaan työkokemus on se, jolla on merkitystä. Koulutukseen pitäisi mielestäni sisältyä takuuvarmat työharjoittelut, joissa saisi sitä aitoa työkokemusta, jota työnantajat arvostavat. Joka  vuosi harjoittelua, joka jatkuvasti vaikeutuu. Koulujen pitäisi olla yritysten kanssa tekemisissä ja opiskelijat voisivat porukalla toteuttaa projekteja yritysten kanssa.

Nykyisellään yritykset ja koulut ovat täysin erillään toisistaan ja jää täysin opiskelijoiden harteille hankkia työkokemusta. Jos ei ole mitään suhteita alan yrityksiin ja tulee vielä opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle oltuaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta, niin ei suhteita noihin yrityksiin kovin helposti saa ellei pääse sinne ensimmäiseenkään harjoittelupaikkaan.

Tähän yhtälöön kun lisätään vielä se, että valtaosa opiskelee todella nuorella iällä, jolloin siihen opiskeluun aletaan panostamaan kunnolla vasta viimeisinä vuosina. Tuolloin on monen kohdalla jo liian myöhäistä verkostoitua ja lähteä alhaalta lisäten jatkuvasti vaativuutta. Esimerkiksi tekniikan puolella on valtava etu siitä, että on saman alan ammattitutkinto ja työkokemusta pohjalla, koska silloin heillä on se pohjatyö tehtynä jo kun opiskelu alkaa ja siitä on helppo työnantajan ottaa vaativampia hommia harjoittelemaan.  

Vika ei ole yhteiskunnassa vaan ihmisissä, jotka eivät viitsi vaivautua miettimään nenäänsä pidemmälle. Jos taidehistorian tohtoreille ei ole Mäkkäriduuneja riittävästi, vika ei ole yhteiskunnan vaan ihmisen itsensä. 

Nimim. AMK-koulutus ja bruttopalkka 4700. PS Järjestelmällisellä urapolkusuunnittelulla!!!!

Vierailija kirjoitti:

No. Kyllä minuakin kiinnostaa taide ja eritoten maalaaminen, mutta ymmärsin jo 18-vuotiaana että ei sillä itseään elätä ja aiheen opiskelu korkeakoulussa on ajanhukkaa. Menin sen sijaan opiskelemaan "oikeaa" alaa ja kertaakaan en ole ollut työttömänä. Taloudellinen vakaus mahdollistaa sen että voin jatkaa maalaamista vapaa-ajalla.

Minä kävin tämän keskustelun oman tyttäreni kanssa, kun hän oli seitsemännellä luokalla ja haaveili kirjailijan tai taiteilijan urasta. Toin esiin sen, että noilla aloilla ei voi menestyä, ellei ole sellainen aivan palava intohimo. Kirjoittaminen on sittemmin jäänyt ja kuvataideharrastuskin menee koulun ehdoilla (talvella jumittaa, kesäisin edistyy). Taidetarvikeliikkeessä kun käy, niin tosiaan huomaa että taiteilija tarvitsee mesenaatin! Onneksi tytöstä sukeutui täysiverinen nörtti, minkä pohjalta on jo helpompi ajatella työllistävää ammattia. Jos oikein hyvin käy, hän voi työelämässäkin päästä toteuttamaan sitä taiteellista puoltaan, jos päätyy graffapuolelle töihin.

Näin Suomi nousuun. Tohtorit makaa kortistossa ja käyvät kolmen kuukauden välein kuulemassa te-toimistosta että laiskoja ovat kun eivät ole vielä ottaneet sitä puhelinmyyjän pestiä, laitetaampa karenssia! Ja hallitus ei keksi mitään muuta konstia suomalaisen työn nostamiseksi kuin se että kaikki myy kaikille paskaa. Ettei vaan palkaton makailis kotona tai peräti hoitais lapsia.

Vaikka trump onkin kaksijalkainen mulkku niin kaikessa oikeistolaisuudessakin se ymmärtää että ellei pystyynkuollutta taloutta vähän elvytä hetken aikaa niin sen velanmaksukyky ei ikinä nouse. Meillä on oikein välttämällä vältetty kaikkea elvytystä, tarkoitushan on särkeä työmarkkinat ja saada ihmiset kehitysmaapalkoilla töihin vaikka siinä sitten kestäisi sata vuotta. Kaupassa on silti Euroopan kovimmat hinnat. Ja vaikka ihmisiä kyykytetään niin velkaa kertyy silti ihan entiseen malliin. Kyllä nyt luulis jo ton hallituksen sen verta huseeranneen että vois päästää uudet puolueet vallankahvaa. Tämä on olltu hukattu vuosikymmen.

Olitko varma, ettet olisi kestänyt ammattikorkeakoulun opiskelutahtia vai miksi tyydyit yliopistoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on juuri ongelma Suomen koulutusjärjestelmässä. Koulutetaan, mutta sitten työnantajat eivät kuitenkaan arvosta sitä koulutusta yhtään, vaan työkokemus on se, jolla on merkitystä. Koulutukseen pitäisi mielestäni sisältyä takuuvarmat työharjoittelut, joissa saisi sitä aitoa työkokemusta, jota työnantajat arvostavat. Joka  vuosi harjoittelua, joka jatkuvasti vaikeutuu. Koulujen pitäisi olla yritysten kanssa tekemisissä ja opiskelijat voisivat porukalla toteuttaa projekteja yritysten kanssa.

Nykyisellään yritykset ja koulut ovat täysin erillään toisistaan ja jää täysin opiskelijoiden harteille hankkia työkokemusta. Jos ei ole mitään suhteita alan yrityksiin ja tulee vielä opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle oltuaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta, niin ei suhteita noihin yrityksiin kovin helposti saa ellei pääse sinne ensimmäiseenkään harjoittelupaikkaan.

Tähän yhtälöön kun lisätään vielä se, että valtaosa opiskelee todella nuorella iällä, jolloin siihen opiskeluun aletaan panostamaan kunnolla vasta viimeisinä vuosina. Tuolloin on monen kohdalla jo liian myöhäistä verkostoitua ja lähteä alhaalta lisäten jatkuvasti vaativuutta. Esimerkiksi tekniikan puolella on valtava etu siitä, että on saman alan ammattitutkinto ja työkokemusta pohjalla, koska silloin heillä on se pohjatyö tehtynä jo kun opiskelu alkaa ja siitä on helppo työnantajan ottaa vaativampia hommia harjoittelemaan.  

Vika ei ole yhteiskunnassa vaan ihmisissä, jotka eivät viitsi vaivautua miettimään nenäänsä pidemmälle. Jos taidehistorian tohtoreille ei ole Mäkkäriduuneja riittävästi, vika ei ole yhteiskunnan vaan ihmisen itsensä. 

Nimim. AMK-koulutus ja bruttopalkka 4700. PS Järjestelmällisellä urapolkusuunnittelulla!!!!

Tottakai omalla toiminnallaan voi paljon vaikuttaa, mutta tuossa iässä ihmisillä on usein muutakin mietittävää kuin se, että kuinka hyvin he työllistyvät usean vuoden kuluttua ja mielestäni niin tuleekin olla.

Etenkin kun koulussa esitellään kuinka iso prosentti työllistyy, joten he eivät näe tarpeellisena panostaa kaikkea ensimmäisestä vuodesta lähtien ja mahdollisesti jo ennen opiskelua. Korjausliikkeitä ei voi enää jälkikäteen tehdä. Siksi tulisi riittävät työharjoittelut saada jo koulun aikana ja koulun ja yritysten yhteistyöllä. Tällöin saataisiin opiskelijoille kontakteja yrityksiin jo opiskelun aikana, joka olisi hyvä juttu kaikille osapuolille.  Yritysten ei tarvisi ottaa sikaa säkissä, koska kaikki olisivat olleet jo yrityselämässä kokeilussa.

Tuollainen tyhmyydestä sakotetaan -ajattelu on täysin järjetöntä, koska olisi kaikkien etu jos valmistuisi pätevämpiä ammattilaisia, joilla olisi jo valmistuessaan kokemusta työelämästä ja kontakteja sinne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No. Kyllä minuakin kiinnostaa taide ja eritoten maalaaminen, mutta ymmärsin jo 18-vuotiaana että ei sillä itseään elätä ja aiheen opiskelu korkeakoulussa on ajanhukkaa. Menin sen sijaan opiskelemaan "oikeaa" alaa ja kertaakaan en ole ollut työttömänä. Taloudellinen vakaus mahdollistaa sen että voin jatkaa maalaamista vapaa-ajalla.

Minä kävin tämän keskustelun oman tyttäreni kanssa, kun hän oli seitsemännellä luokalla ja haaveili kirjailijan tai taiteilijan urasta. Toin esiin sen, että noilla aloilla ei voi menestyä, ellei ole sellainen aivan palava intohimo. Kirjoittaminen on sittemmin jäänyt ja kuvataideharrastuskin menee koulun ehdoilla (talvella jumittaa, kesäisin edistyy). Taidetarvikeliikkeessä kun käy, niin tosiaan huomaa että taiteilija tarvitsee mesenaatin! Onneksi tytöstä sukeutui täysiverinen nörtti, minkä pohjalta on jo helpompi ajatella työllistävää ammattia. Jos oikein hyvin käy, hän voi työelämässäkin päästä toteuttamaan sitä taiteellista puoltaan, jos päätyy graffapuolelle töihin.

Juha Vuorinen sanoi se niin osuvasti: "kirjailija on kirjailija vasta jos joku haluaa niistä kirjoista maksaa" - siihen asti pitää elättää itsensä ihan jollain muulla tavoin. Sama pätee taiteilijoihinkin! Ei elämää saa rakentaa apurahojen varaan!

AP ei tosin ole kertonut onko hän lainkaan taiteellinen - siis tuottaa itse taidetta? Taidehistoria kuulostaa ainakin ihan vaan kirjatiedon omaksumiselta?

Jos AP on taiteellinen niin miten olisi muuntokouluttautuminen graafiselle puolelle tai vaikkapa oman vaatemalliston luominen ja verkkokauppa? (Vrt vimma.fi)

Olisiko taidealalla kysyntää personal shopperille? Toimenkuva olisi vähän niin kuin sisustussuunnittelija, mutta painottuisi kotiin hankittavaan taiteeseen. Eikö tässä maassa löytyisi IT-alalla äkkirikastuneita, joilta puuttuu sivistyskodista saatu kulttuurintuntemus ja ymmärrys taiteesta? Näiden apuna voisi kierrellä taidegallerioissa shoppailemassa samaan tapaan kuin pukeutumisneuvoja käy asiakkaansa kanssa ostoskierroksella. Tai jos asiakas on kiireinen, hänelle voisi käydä etsimässä valmiiksi mietityt vaihtoehdot, jotka hänelle esitellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lähdit opiskeleen tollasia?

Ja vielä tohtoriksi asti? 

Ja Ilman mitään osaamista (=ilman työelämää).

No. Kiinnosti taidehistoria ja kiinnosti korkeakoulutus. Miksi sinä lähdit opiskelemaan sitä, mitä ikinä opiskelitkin? Meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet.

Luulin, että myös koulutus olisi jotain osaamista, mutta ilmeisesti opinnot ovat vain kasa paperia ja oikea osaaminen tulee vain työelämästä, jonne en näköjään pääse.

ap

Itse valitsin ammatin ei kiinnostuksen vaan työllistymisen mukaan. Valitsin it-alan korkeakoulutuksen, vaikka kiinnostukset olisi olleet humanistiseen suuntaan. 

Kaikki kauhistelivat, että voi kauhea, tulee olemaan kauheaa tehdä sellaista työtä koko ikä mikä ei kiinnosta. Nyt 20 vuotta myöhemmin ei enää kukaan kauhistele. En ole joutunut näkemään työtöntä päivää ikinä, ja mulla on hyvät tulot. Eikä se työ ole mitenkään vastenmielistä, jos ei sitten innostavaakaan - ihan ok. En ole päivääkään katunut valintaani lukea ei-kiinnostava ammatti joka työllistää ja on hyvät palkat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on juuri ongelma Suomen koulutusjärjestelmässä. Koulutetaan, mutta sitten työnantajat eivät kuitenkaan arvosta sitä koulutusta yhtään, vaan työkokemus on se, jolla on merkitystä. Koulutukseen pitäisi mielestäni sisältyä takuuvarmat työharjoittelut, joissa saisi sitä aitoa työkokemusta, jota työnantajat arvostavat. Joka  vuosi harjoittelua, joka jatkuvasti vaikeutuu. Koulujen pitäisi olla yritysten kanssa tekemisissä ja opiskelijat voisivat porukalla toteuttaa projekteja yritysten kanssa.

Nykyisellään yritykset ja koulut ovat täysin erillään toisistaan ja jää täysin opiskelijoiden harteille hankkia työkokemusta. Jos ei ole mitään suhteita alan yrityksiin ja tulee vielä opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle oltuaan kotoisin pieneltä paikkakunnalta, niin ei suhteita noihin yrityksiin kovin helposti saa ellei pääse sinne ensimmäiseenkään harjoittelupaikkaan.

Tähän yhtälöön kun lisätään vielä se, että valtaosa opiskelee todella nuorella iällä, jolloin siihen opiskeluun aletaan panostamaan kunnolla vasta viimeisinä vuosina. Tuolloin on monen kohdalla jo liian myöhäistä verkostoitua ja lähteä alhaalta lisäten jatkuvasti vaativuutta. Esimerkiksi tekniikan puolella on valtava etu siitä, että on saman alan ammattitutkinto ja työkokemusta pohjalla, koska silloin heillä on se pohjatyö tehtynä jo kun opiskelu alkaa ja siitä on helppo työnantajan ottaa vaativampia hommia harjoittelemaan.  

Vika ei ole yhteiskunnassa vaan ihmisissä, jotka eivät viitsi vaivautua miettimään nenäänsä pidemmälle. Jos taidehistorian tohtoreille ei ole Mäkkäriduuneja riittävästi, vika ei ole yhteiskunnan vaan ihmisen itsensä. 

Nimim. AMK-koulutus ja bruttopalkka 4700. PS Järjestelmällisellä urapolkusuunnittelulla!!!!

Jos otan itseni esimerkiksi. Minä kävin peruskoulun ja lukion pienessä maalaiskylässä pohjoisessa. Siellä ei ole lainkaan samanlaista suoritus- ja urakeskeistä ajattelua kuin isoissa kaupungeissa tuntuu olevan. Kävin koulussa pitämässä hauskaa kavereiden kanssa ja samalla opin uusia asioita. En koskaan varsinaisesti panostanut opiskeluun, mutta pärjäsin hyvin. Lukio oli minulle ainoastaan jatkumoa peruskoululle, koska opettajat olivat samat, ei tarvinut miettiä pääseekö sisään lukioon yms. Ylioppilaskirjoituksistakaan en välittänyt, koska tiesin pääseväni niistä läpi lukematta ja ajattelin, että panostan pääsykokeisiin sitten kun niiden aika tulee. 

Valmistuin ylioppilaaksi ja lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Kaikki vanhat kaverit jäivät ja keskityin saamaan uusia kavereita koulusta. Asuin ensimmäistä kertaa omillani ja isolla paikkakunnalla, jossa oli jatkuvasti menoa. Keskityin lähinnä kavereiden kanssa olemiseen, hauskan pitämiseen ja opiskeluun. En minä miettinyt tuossa vaiheessa, että mihin tulen työllistymään. En tiennyt edes, että onko ala oikea, koska minulle ei ole koskaan ollut selvää mitä haluan tehdä.

Kesällä minua soitettiin töihin vanhaan kesätyöpaikkaani ja vaikka se ei liittynyt alaan mitenkään niin se kelpasi kuitenkin harjoitteluksi, joten otin sen vastaan. Seuraavana kesänä koitin hakea kesätöitä alan yrityksistä, mutta en niitä saanut, joten menin taas kesäksi kotipaikkakunnalleni samaan firmaan töihin. 

Tämän jälkeen muutin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Tässä vaiheessa aloin panostamaan opiskeluun enemmän ja miettimään työelämään siirtymistä. Yrityksistä huolimatta en onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa. Koulussa numeroni nousivat merkittävästi.

Opiskeluni venyi, koska en onnistunut edelleenkään saamaan harjoittelupaikkaa ja opinnäytetyöpaikkaa. Minulla ei ollut kyseisellä paikkakunnalla kontakteja yhteenkään yritykseen ja ylipäänsä tunsin tuolta ainoastaan luokkakavereitani, joiden kanssa en edes ystävystynyt enää niin hyvin, että heistä olisi tullut koulun ulkopuolisia kavereita.

Lopulta koulu tarjosi minulle harjoittelupaikan ja tein myös päättötyön sinne. Valmistuin, mutta ilman kunnon työkokemusta työpaikan saaminen on osoittautunut vaikeaksi, enkä saa edes niitä suorittavan tason työpaikkoja, joihin ei edes tarvitse alan koulutusta.

Tiedän myös muilla olevan vastaavia kokemuksia. Tottakai voi viisastella, että olisi pitänyt panostaa enemmän, mutta mielestäni ei olisi pitänyt. Mielestäni nuorena pitää saada ottaa myös rennosti, eikä suunnitelma elämäänsä useiden vuosien päähän. Minä aloitin yrittämisen kuitenkin jo kaksi vuotta ennen opiskelun päättymistä, enkä onnistunut enää saamaan harjoittelupaikkaa.  Toki minä hain paikkaa juuri pahimpaan aikaan laman takia ja minulla saattoi olla huonoa tuuria. Tällaista kuitenkin tapahtuu liikaa ja pitäisi pitää huoli, että tällaista ei tapahdu, koska olisi kaikkien etu jos valmistuneilla olisi aitoa työkokemusta. On myös järjetöntä kouluttaa jatkuvasti lisää kun työttömiä koulutettujakin on vaikka kuinka paljon. 

Työkkärim kautta työkokeiluun? Jos oot työkokeilussa vaikka 3-4kk tai vaikka vuoden niin saat sitä arvostettua työkokemusta ja saattaisit saada paremmin töitä.

Ja joo, tiedän että aika paska palkka työmäärään nähden, mutta se on lopulta sen arvoista.

Nimimerkillä kokemusta on.

Olin 3 vuotta työttömänä, olin 4kk työkkärin kautta työkokeilussa K-marketissa ja pääsin oarin kuukauden päästä Cittariin jouluapulaiseksi ja täällä olen edelleen :)

Hyvin sanottu 178. Mietin myös, että näiden opintotukien uudistusten myötä taloudellinen näkökulma tulee painottumaan yhä voimakkaammin kun opiskelijat miettivät/ hakevat kesätöitä tai työskentelyä opintojen ohella. Usein esim. korkeakoulujen harjoittelupaikat ovat todella huonosti palkattua harjoittelijahommaa, mutta siitä lukioaikana aloitetusta kesätyöstä saattaa saada jo ihan hyvää palkkaa kun on sieltä kokemusta. Yhä useampi joutuu valitseman työkokemuksen kerryttämisen ja taloudellisen toimeentulon väliltä ja valinta kallistuu monilla taloudelliseen toimeentuloon.

Hukattuvuosikymmen kirjoitti:

Näin Suomi nousuun. Tohtorit makaa kortistossa ja käyvät kolmen kuukauden välein kuulemassa te-toimistosta että laiskoja ovat kun eivät ole vielä ottaneet sitä puhelinmyyjän pestiä, laitetaampa karenssia! Ja hallitus ei keksi mitään muuta konstia suomalaisen työn nostamiseksi kuin se että kaikki myy kaikille paskaa. Ettei vaan palkaton makailis kotona tai peräti hoitais lapsia.

Vaikka trump onkin kaksijalkainen mulkku niin kaikessa oikeistolaisuudessakin se ymmärtää että ellei pystyynkuollutta taloutta vähän elvytä hetken aikaa niin sen velanmaksukyky ei ikinä nouse. Meillä on oikein välttämällä vältetty kaikkea elvytystä, tarkoitushan on särkeä työmarkkinat ja saada ihmiset kehitysmaapalkoilla töihin vaikka siinä sitten kestäisi sata vuotta. Kaupassa on silti Euroopan kovimmat hinnat. Ja vaikka ihmisiä kyykytetään niin velkaa kertyy silti ihan entiseen malliin. Kyllä nyt luulis jo ton hallituksen sen verta huseeranneen että vois päästää uudet puolueet vallankahvaa. Tämä on olltu hukattu vuosikymmen.

Valtapuolueiden vaihto ei juurikaan auta. Ne vaihtoehdot lisää valtion velanottoa ja nostaa keskituloisten veroja ja maksuja entisestään. 200 poliitikkoa ei saa mitään aikaiseksi kun kaikki ovat betonoineet asemansa ay-liikkeiden taakse ja 'saavutetuista eduista ei tingitä' -ajatukseen. Trump on noussut valtaan sen ansioista, että hän lupasi tehdä köyhälistön elämästä vielä huonompaa ja vähentää keskiluokan ja rikkaiden maksutaakkaa. Siitäkö haluat mallia otettavan?

Suomessa on toistaiseksi vapaa kouluttautumisen ja työn valinnan mahdollisuus. Yhteiskunta ei voi pakkosijoittaa valmistuvaa minnekään. Ongelmaa pitäisi mielestäni lähestyä siltä kantilta, että koulutuspaikat olisivat jotenkin tasapainossa sen kanssa, minkälaisia töitä voidaan kuvitella olevan tarjolla, ja lisätä opinnonohjausta ja urapolkuohjausta - velvoittaa ae taidehistorian opiskelija miettimään omia valintojaan ja miten kannattaa edetä, että potentiaalisesti edes pysyy kiinnostavana työelämälle.

Yhteiskunnan todellinen ongelma ovat kuitenkin ne "Retut" ja "Piiat" jotka peruskoulun jälkeen onnistuvat suoraan hyppäämään sossun asiakkaiksi - kun ei vaan löydy mitään kivaa tekemistä joka 16v mielestä olisi tarpeeksi kliffaa.