Lue keskustelun säännöt.
Hei terapiassa käyneet! Kuvittelitteko tekin koko ajan, että terapeutti miettii, mistä ongelmanne ovat syntyneet?
15.01.2017 |
Että mistä ne johtuvat? Tavallaan diagnosoisi teidän terapiaanne tulon syytä ja teitä siinä mielessä? Ei siis psykiatrisin diagnoosein, vaan terapiamaailmallisin. Eli että mikä terapia olisi tälle potilaalle parempaa, jos tämä minun antamani ei ole? Senhän näkee siitä, alkaako se auttaa. Edistyykö terapia.
Minä luulin, ja oma terapiani kyllä edistyi, mutta vain pinnallisesti, koko ongelman ydin jäi terapeutilta kokonaan huomaamatta. Eli se, että minua oli kohdellut narsisti. (Äiti). Kun terapeutti kuuntelee minua ja kuvittelee äidikseni ei-narsistin, niin saadaan lopputulokseksi jotakin aivan muuta, kuin mitä koitin hänelle elämästäni ja minusta kertoa. Saatiin aikaan minun syyllistämistäni. Ei toki hänen puoleltaan, vaan minun päässäni. Koska olen tottunut ottamaan kaikki sellaiset asiat syytöksinä, joihin ihminen päätyy koittaessaan "auttaa" minua.
Kognitiivisesta terapiasta kysymys. Ehkä se on sitten aivan paska terapiasuunta narsismin uhreille.
Jos tätä lukee yksikään terapeutti, niin voit vastata tähän. Suomessa on isoja ongelmia terapiakentällä tähän liittyen, ettei potilaita hoidon aikana diagnosoida taidolla, vaan jurnutetaan siinä omassa viitekehyksessä ja maksatetaan Kelalla isot kustannukset toimimattomist terapioista.
Kommentit (295)
Vierailija kirjoitti:
Miksi terapeutin pitäisi miettiä syitä asiakkaan ongelmiin? Ei miksikään.
Terapeutin tehtävä on miettiä keinoja, joiden avulla asiakas voisi työstää itselleen toimivampaa suhdetta itseensä ja elämäänsä.
Miten ihmeessä voi auttaa, jos ei ymmärrä, mistä ongelmat johtuvat?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kuule. En tunne sinua millään tavalla, mutta olen jo pidempään lueskellut hyvinkin ajatuksella juttuja mitä tänne kirjoittelet. Ja kommentoinut sinulle moneen niistä ketjuista. Joissakin ketjuissa sinä olet raivostunut minulle, joissakin olet kommentoinut ilahtuneesi että kerrankin joku ymmärtää sinua. Eli kommenttini on herättänyt sinussa näitä molemmanlaisia reaktioita. Mutta siinä olet väärässä, että haluaisin sinulle muka jotain pahaa tai yrittäisin väheksyä sinua. Niin ei ole. En todellakaan yritä väheksyä tai vähätellä sinua millään tavalla, ja muutenkin toivon että löytäisit hyvän olon ja rauhan elämääsi. Olen itse kokenut elämässäni hyvinkin rankkoja asioita, joskin erilaisia kuin sinä. Mutta minun elämänkokemus on se, että itse näkee omasta tilanteestaan yleensä vain yhden puolen, ja oikeasti voi auttaa, jos joku esittää siitä erilaisia näkökantoja. Silleen voi oppia uutta, jopa että on joskus itse ollut aivan väärässä.
t. Se cognitive bias -tyyppi, joka on mielestäsi tyhmä idiootti jolle pitäisi tulla antamaan turpiin.
Minä taas en ole koskaan elämässäni ollut niin oikeassa, kuin nyt alkaessani ymmärtää, että vika ei ole minussa.
ap
Oikein. Juuri tuosta se paraneminen alkaa. Vika ei ole sinussa, olet ollut uhri. Mutta älä jää sellaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
ap
No pitäisikö mieluummin jäädä kostamaan sitten? Niille jotka on tehnyt pahaa. Jos ei saisi jättää niitä jälkeensä vain.
Ja minäkin kaipaan rakastavaa äitiä. No, se on kuollut aikaa sitten se äiti. En voi siis saada enää rakastavaa äitiä. Niin kuin et ilmeisesti sinäkään, tosin eri syystä. Se vain on pakko hyväksyä jos haluaa elää täällä onnellisen elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun psykiatri sanoi, ettei mitään mahdollisen persoonallisuushäiriön kartoitusta voi nyt tehdä, koska tilanteeni on tavallaan akuutissa kriisissä. Kun itse kysyin, että voisiko sitä nyt sitten tutkia. En tosin usko, että kyseinen leima auttaa minua paranemaan. Joten sinänsä en tajua niiden merkitystä. Tietenkin sellaiselle, jota ei paraneminen kiinnosta tai joka ei siihen kykene ja halua elää leiman kanssa.
apDiagnoosien funktio ei ole toimia leimana eikä välttämättä edes apuna potilaalle vaan perusteena vakuutuslääketieteellisiin etuuksiin ja pohjana hoidon suunnittelulle ja lisäksi myös kommunikaatiovälineenä hoitohenkilöstön välillä.
Minä olen kommunikaatioväline hoitohenkilöstön välillä. Katsokoot minua eikä jotain stanan diagnooseja, jos tahtovat auttaa. Ja siis ei mulla ole mitään hoitohenkilöstöä. Oma terapeutti ja tuo yksityinen psykiatri, jolle itse hakeuduin. Tuskinpa tuo diagnoosini vaikuttaa terapiaanikaan millään lailla. Ja mitähän etuuksia mä nyt saan, lääkkeitä en edes syö. Eikä ole tarjottukaan nyt. Joskus söin Cipralexia. Se auttoi hieman nukkumaan paremmin. Nyt käytän siihenkin mieluummin Ataraxia.
apSe Kelan tuki terapiaan on se sinun etuus. Vakuutuslääketieteellinen etuus.
Niin no tietenkin, mutta siihen ei ole mitään erityistä hyötyä, että saisin jonkun tietynlaisen diagnoosin, enkä jotakin toista. Siis kun osa haluaa täällä väkisinkin nähdä minulla persoonallisuushäiriön, niin so what? En usko, että siitä olisi mitään hyötyä ainakaan tässä vaiheessa. Tiedän kyllä miltä minusta tuntuu ilmankin sitä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apNo pitäisikö mieluummin jäädä kostamaan sitten? Niille jotka on tehnyt pahaa. Jos ei saisi jättää niitä jälkeensä vain.
Ja minäkin kaipaan rakastavaa äitiä. No, se on kuollut aikaa sitten se äiti. En voi siis saada enää rakastavaa äitiä. Niin kuin et ilmeisesti sinäkään, tosin eri syystä. Se vain on pakko hyväksyä jos haluaa elää täällä onnellisen elämän.
Ai sinulla on kuitenkin ollut sellainen? Olet siis ihmisenä hieman arvokkaampi, kuin minä. Ainakin palstalaisten moelestä. Koska se on opettanut sinut käyttäytymään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun psykiatri sanoi, ettei mitään mahdollisen persoonallisuushäiriön kartoitusta voi nyt tehdä, koska tilanteeni on tavallaan akuutissa kriisissä. Kun itse kysyin, että voisiko sitä nyt sitten tutkia. En tosin usko, että kyseinen leima auttaa minua paranemaan. Joten sinänsä en tajua niiden merkitystä. Tietenkin sellaiselle, jota ei paraneminen kiinnosta tai joka ei siihen kykene ja halua elää leiman kanssa.
apDiagnoosien funktio ei ole toimia leimana eikä välttämättä edes apuna potilaalle vaan perusteena vakuutuslääketieteellisiin etuuksiin ja pohjana hoidon suunnittelulle ja lisäksi myös kommunikaatiovälineenä hoitohenkilöstön välillä.
Minä olen kommunikaatioväline hoitohenkilöstön välillä. Katsokoot minua eikä jotain stanan diagnooseja, jos tahtovat auttaa. Ja siis ei mulla ole mitään hoitohenkilöstöä. Oma terapeutti ja tuo yksityinen psykiatri, jolle itse hakeuduin. Tuskinpa tuo diagnoosini vaikuttaa terapiaanikaan millään lailla. Ja mitähän etuuksia mä nyt saan, lääkkeitä en edes syö. Eikä ole tarjottukaan nyt. Joskus söin Cipralexia. Se auttoi hieman nukkumaan paremmin. Nyt käytän siihenkin mieluummin Ataraxia.
apSe Kelan tuki terapiaan on se sinun etuus. Vakuutuslääketieteellinen etuus.
Niin no tietenkin, mutta siihen ei ole mitään erityistä hyötyä, että saisin jonkun tietynlaisen diagnoosin, enkä jotakin toista. Siis kun osa haluaa täällä väkisinkin nähdä minulla persoonallisuushäiriön, niin so what? En usko, että siitä olisi mitään hyötyä ainakaan tässä vaiheessa. Tiedän kyllä miltä minusta tuntuu ilmankin sitä.
ap
Itse asiassa ei mene ihan noin. Joillakin diagnooseilla saa sen kelan tuen, joillakin ei. Esim. pelkällä pers.häiriön diagnoosilla ei yleensä saa kelalta tukea terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apNo pitäisikö mieluummin jäädä kostamaan sitten? Niille jotka on tehnyt pahaa. Jos ei saisi jättää niitä jälkeensä vain.
Ja minäkin kaipaan rakastavaa äitiä. No, se on kuollut aikaa sitten se äiti. En voi siis saada enää rakastavaa äitiä. Niin kuin et ilmeisesti sinäkään, tosin eri syystä. Se vain on pakko hyväksyä jos haluaa elää täällä onnellisen elämän.
Ai sinulla on kuitenkin ollut sellainen? Olet siis ihmisenä hieman arvokkaampi, kuin minä. Ainakin palstalaisten moelestä. Koska se on opettanut sinut käyttäytymään.
ap
Ai mikä minulla on ollut? Äiti vai rakastava äiti? Äiti toki, mutta ei välttämättä rakastava. Mutta kuollut se on yhtä kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
ap
Ihmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mun mielestä on järkyttävää,miten aloittajaa syyllistetään tässä ketjussa. Ihan uskomatonta suorastaan! Ihminen joka on jäänyt ehkä koko lapsuutensa vaille myötätuntoa ei ansaitse tuollaista kohtelua, vaikkakaan, tai ehkä juuri siksi, ei osaa ilmaista itseään vaan antaa itsestään töykeän ja ylimielisen vaikutelman.
Minulle aloittaja näyttäytyy turvallista kiintymyssuhdetta, hyväksyntää, rakkautta ja myötätuntoa lapsuudessaan vaille jääneenä ihmisenä. Sellaisia arpia ei korjata vaan sivuuttamalla menneisyys ja katsomalla eteenpäin.
Oletko ap ajatellut vaihtaa terapeuttia tai hakeutua sellaisen suuntauksen terapiaan,missä käsitellään enemmän menneisyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun psykiatri sanoi, ettei mitään mahdollisen persoonallisuushäiriön kartoitusta voi nyt tehdä, koska tilanteeni on tavallaan akuutissa kriisissä. Kun itse kysyin, että voisiko sitä nyt sitten tutkia. En tosin usko, että kyseinen leima auttaa minua paranemaan. Joten sinänsä en tajua niiden merkitystä. Tietenkin sellaiselle, jota ei paraneminen kiinnosta tai joka ei siihen kykene ja halua elää leiman kanssa.
apDiagnoosien funktio ei ole toimia leimana eikä välttämättä edes apuna potilaalle vaan perusteena vakuutuslääketieteellisiin etuuksiin ja pohjana hoidon suunnittelulle ja lisäksi myös kommunikaatiovälineenä hoitohenkilöstön välillä.
Minä olen kommunikaatioväline hoitohenkilöstön välillä. Katsokoot minua eikä jotain stanan diagnooseja, jos tahtovat auttaa. Ja siis ei mulla ole mitään hoitohenkilöstöä. Oma terapeutti ja tuo yksityinen psykiatri, jolle itse hakeuduin. Tuskinpa tuo diagnoosini vaikuttaa terapiaanikaan millään lailla. Ja mitähän etuuksia mä nyt saan, lääkkeitä en edes syö. Eikä ole tarjottukaan nyt. Joskus söin Cipralexia. Se auttoi hieman nukkumaan paremmin. Nyt käytän siihenkin mieluummin Ataraxia.
apSe Kelan tuki terapiaan on se sinun etuus. Vakuutuslääketieteellinen etuus.
Niin no tietenkin, mutta siihen ei ole mitään erityistä hyötyä, että saisin jonkun tietynlaisen diagnoosin, enkä jotakin toista. Siis kun osa haluaa täällä väkisinkin nähdä minulla persoonallisuushäiriön, niin so what? En usko, että siitä olisi mitään hyötyä ainakaan tässä vaiheessa. Tiedän kyllä miltä minusta tuntuu ilmankin sitä.
apItse asiassa ei mene ihan noin. Joillakin diagnooseilla saa sen kelan tuen, joillakin ei. Esim. pelkällä pers.häiriön diagnoosilla ei yleensä saa kelalta tukea terapiaan.
Niin no aivan, en ymmärrä sitä, että ihmiset vetää tuonne lettu levällään maahan makaamaan että mulla on pershärö enkä voi muuttua. Ehkä silloin ei voi jos ei saa ikinä langanpäästä kiinni, miten kaikki edes alkoi. Sit se on persoonallisuushäiriö. Vaikka jos katsottaisi henkilön koko lapsuus niin hänelle muovautunut käytös olisi ihan terve ja looginen vastaus olosuhteisiin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on järkyttävää,miten aloittajaa syyllistetään tässä ketjussa. Ihan uskomatonta suorastaan! Ihminen joka on jäänyt ehkä koko lapsuutensa vaille myötätuntoa ei ansaitse tuollaista kohtelua, vaikkakaan, tai ehkä juuri siksi, ei osaa ilmaista itseään vaan antaa itsestään töykeän ja ylimielisen vaikutelman.
Minulle aloittaja näyttäytyy turvallista kiintymyssuhdetta, hyväksyntää, rakkautta ja myötätuntoa lapsuudessaan vaille jääneenä ihmisenä. Sellaisia arpia ei korjata vaan sivuuttamalla menneisyys ja katsomalla eteenpäin.
Oletko ap ajatellut vaihtaa terapeuttia tai hakeutua sellaisen suuntauksen terapiaan,missä käsitellään enemmän menneisyyttä?
Joo, nyt mulla on hyvä terapia. Aiemmassakin käsiteltiin menneisyyttä, mutta kuten jotkut muutkin kirjoittivat just silleen, että koska äitini ei muka ole tarkoittanut jotain niin siitä ei ole voinut tulla paha mieli. Tai sit on joku seko, kun tuli. No, ei niin sanottu, mutta kun ei autettu!!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös persoonallisuushäiriöinen voi muuttua, tai oppia elämään itsensä kanssa, ja siihen saattaa auttaa juuri kongnitiivinen terapia tai DKT.
Kannattaa etsiä sellainen terapeutti jolla on halua käsitellä menneisyyttä ja antaa sinulle se tuki ja kunnia kuinka paljon olet kärsinyt äitisi takia. Sellainen joka kuuntelee kerta toisensa jälkeen vain tarinoita äidistäsi ja hänen narsistisuudestaan. Ja muistaa paapoa sinua että voi herranjumala mitä oletkaan joutunut kokemaan.
Narsismi on myös sairaus/persoonallisuushäiriö. Mitäpä jos hyväksyisit myös sen että äitisi oli sairas myöskin.
Vähättelemättä narsistin uhreja, eikö olisi kivaa jos terapia auttaisi sinua eteenpäin. Tukisi sinua tällätavoin. Aikuinen ihminen sinäkin kuitenkin kyseessä.
Vaihda sitä terapeuttia. Tee asioille jotain. Ainiin ethän sä voi tehdä kun sun mutsis oli narsisti ja sua ei tueta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
ap
Kyllä asioiden käsitteleminen on ainoa tapa parantaa ne haavat mä koen. Ja se eka terapeutti ei osannut auttaa mua käsittelemään niitä asioita ja siksi se oli vitun paska koska mulla on mennyt tässä vielä vuosia sen takia kärsiessä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa etsiä sellainen terapeutti jolla on halua käsitellä menneisyyttä ja antaa sinulle se tuki ja kunnia kuinka paljon olet kärsinyt äitisi takia. Sellainen joka kuuntelee kerta toisensa jälkeen vain tarinoita äidistäsi ja hänen narsistisuudestaan. Ja muistaa paapoa sinua että voi herranjumala mitä oletkaan joutunut kokemaan.
Narsismi on myös sairaus/persoonallisuushäiriö. Mitäpä jos hyväksyisit myös sen että äitisi oli sairas myöskin.
Vähättelemättä narsistin uhreja, eikö olisi kivaa jos terapia auttaisi sinua eteenpäin. Tukisi sinua tällätavoin. Aikuinen ihminen sinäkin kuitenkin kyseessä.
Vaihda sitä terapeuttia. Tee asioille jotain. Ainiin ethän sä voi tehdä kun sun mutsis oli narsisti ja sua ei tueta.
Hyvinpä olet sinäkin lukenut ketjua. Ja mitäpä jos se terapeutti oikein tekisi hommiaan eli AUTTAISI MUA näkemään äitini sairauden sillä tasolla, mitä se on tehnyt mun elämälleni?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
ap
Ap ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Taitavat piirrellä tikku-ukkoja ja miettiä kotiremppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Ei ne ole arpeutuneet.
ap
Se Kelan tuki terapiaan on se sinun etuus. Vakuutuslääketieteellinen etuus.