Lue keskustelun säännöt.
Hei terapiassa käyneet! Kuvittelitteko tekin koko ajan, että terapeutti miettii, mistä ongelmanne ovat syntyneet?
15.01.2017 |
Että mistä ne johtuvat? Tavallaan diagnosoisi teidän terapiaanne tulon syytä ja teitä siinä mielessä? Ei siis psykiatrisin diagnoosein, vaan terapiamaailmallisin. Eli että mikä terapia olisi tälle potilaalle parempaa, jos tämä minun antamani ei ole? Senhän näkee siitä, alkaako se auttaa. Edistyykö terapia.
Minä luulin, ja oma terapiani kyllä edistyi, mutta vain pinnallisesti, koko ongelman ydin jäi terapeutilta kokonaan huomaamatta. Eli se, että minua oli kohdellut narsisti. (Äiti). Kun terapeutti kuuntelee minua ja kuvittelee äidikseni ei-narsistin, niin saadaan lopputulokseksi jotakin aivan muuta, kuin mitä koitin hänelle elämästäni ja minusta kertoa. Saatiin aikaan minun syyllistämistäni. Ei toki hänen puoleltaan, vaan minun päässäni. Koska olen tottunut ottamaan kaikki sellaiset asiat syytöksinä, joihin ihminen päätyy koittaessaan "auttaa" minua.
Kognitiivisesta terapiasta kysymys. Ehkä se on sitten aivan paska terapiasuunta narsismin uhreille.
Jos tätä lukee yksikään terapeutti, niin voit vastata tähän. Suomessa on isoja ongelmia terapiakentällä tähän liittyen, ettei potilaita hoidon aikana diagnosoida taidolla, vaan jurnutetaan siinä omassa viitekehyksessä ja maksatetaan Kelalla isot kustannukset toimimattomist terapioista.
Kommentit (295)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä asioiden käsitteleminen on ainoa tapa parantaa ne haavat mä koen. Ja se eka terapeutti ei osannut auttaa mua käsittelemään niitä asioita ja siksi se oli vitun paska koska mulla on mennyt tässä vielä vuosia sen takia kärsiessä.
apNo ei sullakaa oo järki paljo päätä pakottanu jos oot vuosia ollut "vtun paskan" terapeutin kanssa. Kai sä nyt ymmärrät et terapian suuntauksiakin on kymmeniä? Ei se tee terapeutista "vtun paskaa" jos metodit on väärät. Just saying.
Ja vuosien työtähän syvät haavat vaatii. Ei terapeutti ole mikää parantaja. Vaan se auttaa sua ymmärtämään asioita. Terapeutti ollut ilmeisesti vääränlainen sulle vaan. Lopeta toi paskuudesta puhuminen. Jos joku ei ole yrittämisestä huolimatta osannu sua auttaa ei se tee ammattitaidosta paskaa. Terapeutithan suuntautuu niin eri asioihin opiskellessaan joten ei voi sylkee päin naamaa tolla tavoin mikäli yks terapeutti ei ole siinä sun kohdalla onnistunut. Se ei tee susta huonoa muttei terapeuttiskaan. Kuka ees sanoo ketään vtun paskaksi, luulis ihmisen ymmärtämän kuinka vaikeaa on löytää sopiva terapeutti yllä olevaan viitaten. Noin vaa joskus käy ja thats it. Seuraava voi olla jo parempi sulle ja ainaki tiedät silloin minkälaista terapiaa et halua, kun on jo "vtun paska" terapianuoto takana.
Mut niin. Koitas ymmärtää ettei terapeutti pelasta sua ja paranna. Sinä itse sen teet ja terapeutti on vain apuna tässä prosessissa.
Onhan terapeutti parantaja. En mä nyt itseäni ole saanut paranemaan joten terapeutti on parantaja. Joka päivähän täällä joku sanoo jotakuta vitun paskaksi, vaikka autoaan. Mä sanon terapeutteja, joille ei potilaan vointi ole tuon tärkeämpää, kuin että ollaan vain siinä omassa viitekehyksessä, eikä nähdä metsää puilta. Minä luotin häneen, ei ollut sen arvoinen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Muutenkaan en ymmärrä yhtään miksi ajattelet, ettei aikuiselle kuuluisi hoivaa ja rakkautta? Siksihän ihmiset juuri menee yhteen kumppnin kanssa tai se on minusta syy miksi ainakin heidän pitäisi. Ihan idioottia joku perheenperustamissyy. Sehän on pelkkä firma. Sen nyt voi perustaa melkein kenen kanssa tahansa.
apPuolison tehtävä on olla puoliso eikä korvata sitä puuttunutta rakastavaa vanhempaa.
Juuri näin. Puolisoiden pitää molempien olla kykeneviä antamaan ja tukemaan, ei niin että toisen pitäisi aina yrittää parantaa, korjata, tukea ja auttaa toista. Niin tekee vain vanhempi lapselle. Jos oma vanhempi ei sitä tehnyt, mielestäni sen voi itsessään korjata tekemällä niin silti omille lapsille. Minun kokemuksen mukaan siinä on jotain valtavan tervehdyttävää, kun huomaa kykenevänsä äidinrakkauteen sen pyyteettömässä ja antavassa muodossa. Itse koen siinä jotenkin itsekin saavani, kokemuksen lämpimästä ja luottavaisesta äiti-lapsi suhteesta. Se työntää pois kylmää omasta sisimmästä ja korvaa sen hyvällä ja lämpimällä.
Sitä ei voi saada tekemällä omille lapsille, koska sellaista mitä ei ole saanut ei voi antaa. Minun pitäisi ensin saada korjaava kokemus itselleni rakastetuksitulemisesta.
apMiten sitten selität että minä joka olen jäänyt äidin hoivaa vaille olen silti pystynyt sitä antamaan. Jos kerran tiesin millaista sen olisi pitänyt olla, pystyin siihen myös itse pyrkimään.
Mitä se tarkoittaa "äidin hoivaa vaille"? Määrittele tarkemmin. Sulla ei ollut äitiä? Äitisi rakasti sinua, mutta ei kyennyt hoitamaan, mitä? Joku muu rakasti/hoivasi sinua niin, ettei äitisi ollut vieressä koko ajan särkemässä sen toisen yrityksiä?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulta tuntuu puuttuvan kyky antaa anteeksi.
Minä olen tarjonnut äidilleni sovinnon tien kättä (en sano että sovintoa) mutta hän puri tai sylki (eli halveksi) siihen käytännössä. Miksi tuntisin ihanaa anteeksiantoa?
ap
Itsesi takia.
Ei anteeksi antamisen kuulu olla riippuvainen muista. Älä odota että äitisi muuttuu normaaliksi, ymmärtää tai sopii sinun kanssasi. SINÄ voit ymmärtää että hän ei muutu koska on sairas eikä ymmärrä tilaansa. Lakkaa odottamasta häneltä mitään, sinun onnesi ei ole äidistäsi kiinni.
Älä myöskään odota että joku tulee ja maagisesti rakastaa sinut ehjäksi tai parantaa sinut. SINÄ teet sen itse itsellesi. Onnesi ei ole muiden varassa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan turhaan ap kannat kaunaa tätä terapeuttiasi kohtaan. Anna anteeksi sille terapeutillekkin, hän on vain ihminen. Hän ei osannut kohdata sinua parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ei varmasti tarkoittanut pahaa vaan yritti auttaa. Maailma on epäreilu paikka ja ei kukaan täällä saa vain reilua kohtelua.
Ollakseen onnellinen ja terve TÄYTYY hyväksyä se, että muut ihmiset voivat olla ilkeitä,epäreiluja,ennakkoluuloisia tai ymmärtää sanomasi tai kokemasi väärin. Pääasia,että itse tiedät miten asiat ovat ja annat anteeksi niille jotka eivät heti ymmärtäneet. Et sinäkään varmasti aina kohtaa muita ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla tai ymmärrä kaikkea heidän kokemaansa.
No en mä kanna kaunaa, mutta onkohan omahyväinen kun luuleekohan hän, ettei häntä parempaa olekaan? Tai että on jo aika hyvä? Voisin kertoa, miten hän voisi olla ännu lite bättre. Tajua narsistin uhreja, niih. Äitini teki aina niin. Mikään ei riitä, aina pitäis olla vähän parempi. Siitä tulee hyvä mieli, kun saa toisilta kehittymisvinkkejä. Vai tuleeko? Äitini uskoi, että tulee. Loukkaantui, kun sanoin, että olet loukkaava. Ei siis todellakaan ollut, kuulemma.
ap
Musta tuntuu ettet kykene tällä hetkellä näkemään mitään muita näkökulmia asiaan ja se estää parantumisesi ja kehittymisesi. Kaikki muut mielipiteet ovat vääriä paitsi sinun. Eihän ne terapeutit halua tahalleen sinulle pahaa vaan koittavat löytää apukeinoja tämän hetkisiin käyttäytymismalleihin ja pääsemään ikävistä asioista eroon. Mikäli et ole valmis ajattelemaan asioita eritavalla niin eihän terapiasta ole tietenkään mitään hyötyä. Ja eikä kyse ole siitä että jos avaat silmiäsi ja ajattelisit asioista eritavalla, että eritavoin ajattelu tarkoittaisi automaattisesti että sinä olisit viallinen.
Suosittelen paussia terapiasta. Et ole selkeästi valmis päästämään irti vasn vaadit koko ajan jotain. Asiat tapahtuvat hiljalleen. Anna aikaa ja mene terapiaan takaisin sitten avoimin mielin. Ehkä tuloksiakin syntyy silloin kun et ole niin jäärä ja kieltäytyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin että et sä mun edellinen terppa oikeastaan mitään oo, koska mä tiedän tavan, miten sä voisit olla vielä parempi nih!
No en siis ikinä menisi sanomaan hänelle näin, mutta miksi äitini sitten sai kohdella minua siten?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Muutenkaan en ymmärrä yhtään miksi ajattelet, ettei aikuiselle kuuluisi hoivaa ja rakkautta? Siksihän ihmiset juuri menee yhteen kumppnin kanssa tai se on minusta syy miksi ainakin heidän pitäisi. Ihan idioottia joku perheenperustamissyy. Sehän on pelkkä firma. Sen nyt voi perustaa melkein kenen kanssa tahansa.
apPuolison tehtävä on olla puoliso eikä korvata sitä puuttunutta rakastavaa vanhempaa.
Juuri näin. Puolisoiden pitää molempien olla kykeneviä antamaan ja tukemaan, ei niin että toisen pitäisi aina yrittää parantaa, korjata, tukea ja auttaa toista. Niin tekee vain vanhempi lapselle. Jos oma vanhempi ei sitä tehnyt, mielestäni sen voi itsessään korjata tekemällä niin silti omille lapsille. Minun kokemuksen mukaan siinä on jotain valtavan tervehdyttävää, kun huomaa kykenevänsä äidinrakkauteen sen pyyteettömässä ja antavassa muodossa. Itse koen siinä jotenkin itsekin saavani, kokemuksen lämpimästä ja luottavaisesta äiti-lapsi suhteesta. Se työntää pois kylmää omasta sisimmästä ja korvaa sen hyvällä ja lämpimällä.
Sitä ei voi saada tekemällä omille lapsille, koska sellaista mitä ei ole saanut ei voi antaa. Minun pitäisi ensin saada korjaava kokemus itselleni rakastetuksitulemisesta.
apTaas sä sysäät jonku muun vastuulle nämä asiat. Opettele rakastamaa eka itseäsi. Ei niin pöin et ihmisten pitäs sut parantaa jollai rakkaudella eka. Ihan turhaahan se ois sua rakastaa ku sä et osaa ees rakastaa itseäsi.
Niin, turhaa jos vaatii itselleen jotain. Toki suurin osa ihmisistä vaatii. Mun mies ei vaadi, ehkä koska häntä on rakastettu niin paljon aikoinaan lapsena? En tiedä. Mutta ansaitsemattomasti eli ei-vastikkeelisesti saatu rakkaus kyllä on parantavaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Muutenkaan en ymmärrä yhtään miksi ajattelet, ettei aikuiselle kuuluisi hoivaa ja rakkautta? Siksihän ihmiset juuri menee yhteen kumppnin kanssa tai se on minusta syy miksi ainakin heidän pitäisi. Ihan idioottia joku perheenperustamissyy. Sehän on pelkkä firma. Sen nyt voi perustaa melkein kenen kanssa tahansa.
apPuolison tehtävä on olla puoliso eikä korvata sitä puuttunutta rakastavaa vanhempaa.
Juuri näin. Puolisoiden pitää molempien olla kykeneviä antamaan ja tukemaan, ei niin että toisen pitäisi aina yrittää parantaa, korjata, tukea ja auttaa toista. Niin tekee vain vanhempi lapselle. Jos oma vanhempi ei sitä tehnyt, mielestäni sen voi itsessään korjata tekemällä niin silti omille lapsille. Minun kokemuksen mukaan siinä on jotain valtavan tervehdyttävää, kun huomaa kykenevänsä äidinrakkauteen sen pyyteettömässä ja antavassa muodossa. Itse koen siinä jotenkin itsekin saavani, kokemuksen lämpimästä ja luottavaisesta äiti-lapsi suhteesta. Se työntää pois kylmää omasta sisimmästä ja korvaa sen hyvällä ja lämpimällä.
Sitä ei voi saada tekemällä omille lapsille, koska sellaista mitä ei ole saanut ei voi antaa. Minun pitäisi ensin saada korjaava kokemus itselleni rakastetuksitulemisesta.
apMiten sitten selität että minä joka olen jäänyt äidin hoivaa vaille olen silti pystynyt sitä antamaan. Jos kerran tiesin millaista sen olisi pitänyt olla, pystyin siihen myös itse pyrkimään.
Mitä se tarkoittaa "äidin hoivaa vaille"? Määrittele tarkemmin. Sulla ei ollut äitiä? Äitisi rakasti sinua, mutta ei kyennyt hoitamaan, mitä? Joku muu rakasti/hoivasi sinua niin, ettei äitisi ollut vieressä koko ajan särkemässä sen toisen yrityksiä?
ap
Se keltä kysyt, vastaa: molemmat vanhemmat kuoli kun olin ihan pieni, vanhempani oli alkoholisteja, isä väkivaltainen näin olen kuullut. Kasvoin sijoituskodissa jossa olin kyllä turvassa ja ruokittu ja vaatetettu, mutta en tietenkään rakastettu kuten äiti rakastaa. Aikuistuin sijoituskodista ja lähdin maailmalle kassissa vähät tavarani.
Tietenkin eri elämänvaiheissa tunnen kateutta sellaisia kohtaan jotka saavat vanhempien tukea vielä aikuisena. Mutta hyvin tiedän senkin että kellään ei ole täydellistä, en vain näe kulissin taa.
Kun sain lapsen, koen että pystyin samaistumaan äidin osaan, ja tavallaan antaa oman lapsen kautta myös sisäiselle lapselleni turvaa. Puhuin tästä silloin terapeutin kanssa. Kun näin että oma lapseni oli hyvin hoidettu ja rakastettu, myös sisäinen lapseni voi hyvin. Opin rakastamaan täysillä ja ehdoitta. Rakkaus lähtikin minusta ulos, ei ollut tarkoitus vaatia mitään vastineeksi. Toisen onnellisuus ja hyvä olo oli paras palkinto. Sitten kun tajusin miltä se tuntui, opin myös antamaan sitä kumppanille, ja saamaan sitä kumppanilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mies ei vaadi sellaista rakkautta minulta, mitä itse osaa antaa, silti mies sanoo, että on saanut suhteeltamme. Mä luulen, että lapset on se isoin juttu. Oli jo jäädä iän puolesta lapsettomaksi kun se tapahtui.
ap
Lisäksi meitä miehen ei ole tarvinnut elättää, vaan elämme minun tuloillani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Muutenkaan en ymmärrä yhtään miksi ajattelet, ettei aikuiselle kuuluisi hoivaa ja rakkautta? Siksihän ihmiset juuri menee yhteen kumppnin kanssa tai se on minusta syy miksi ainakin heidän pitäisi. Ihan idioottia joku perheenperustamissyy. Sehän on pelkkä firma. Sen nyt voi perustaa melkein kenen kanssa tahansa.
apPuolison tehtävä on olla puoliso eikä korvata sitä puuttunutta rakastavaa vanhempaa.
Olen tästä eri mieltä.
apNo mitä mieltä sinä olet asiasta?
Niin siis sellainen on varmaan hyvä liitto tasapainoisille ja suht haavattomille ihmisille että toinen on puoliso, eikä hen tue lapsuuden traumoissa.
Mutta itselle se, että tapaan kumppanini jotenkin lapsuuden traumatasolla on elinehto suhteelle. Ei toinen voi minua muuten käsittää. Eikä aina siltikään. Silloin koen, että se hoiva astuu kuvaan mukaan automaattisesti.
apSuhde joka muuttuu hoivasuhteeksi lakkaa olemasta seksisuhde. Näinhän käy kun toisesta tulee omaishoitaja. Toivottavasti kumppanisi ymmärtää että hän ei kanssasi saa parisuhdetta vaan hoitosuhteen.
Inhosin seksiä kun tapasimme ja vuosia sen jälkeenkin. Huolehdi sä vain omista sekseistäsi, nuija.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Muutenkaan en ymmärrä yhtään miksi ajattelet, ettei aikuiselle kuuluisi hoivaa ja rakkautta? Siksihän ihmiset juuri menee yhteen kumppnin kanssa tai se on minusta syy miksi ainakin heidän pitäisi. Ihan idioottia joku perheenperustamissyy. Sehän on pelkkä firma. Sen nyt voi perustaa melkein kenen kanssa tahansa.
apPuolison tehtävä on olla puoliso eikä korvata sitä puuttunutta rakastavaa vanhempaa.
Juuri näin. Puolisoiden pitää molempien olla kykeneviä antamaan ja tukemaan, ei niin että toisen pitäisi aina yrittää parantaa, korjata, tukea ja auttaa toista. Niin tekee vain vanhempi lapselle. Jos oma vanhempi ei sitä tehnyt, mielestäni sen voi itsessään korjata tekemällä niin silti omille lapsille. Minun kokemuksen mukaan siinä on jotain valtavan tervehdyttävää, kun huomaa kykenevänsä äidinrakkauteen sen pyyteettömässä ja antavassa muodossa. Itse koen siinä jotenkin itsekin saavani, kokemuksen lämpimästä ja luottavaisesta äiti-lapsi suhteesta. Se työntää pois kylmää omasta sisimmästä ja korvaa sen hyvällä ja lämpimällä.
Sitä ei voi saada tekemällä omille lapsille, koska sellaista mitä ei ole saanut ei voi antaa. Minun pitäisi ensin saada korjaava kokemus itselleni rakastetuksitulemisesta.
apMiten sitten selität että minä joka olen jäänyt äidin hoivaa vaille olen silti pystynyt sitä antamaan. Jos kerran tiesin millaista sen olisi pitänyt olla, pystyin siihen myös itse pyrkimään.
Mitä se tarkoittaa "äidin hoivaa vaille"? Määrittele tarkemmin. Sulla ei ollut äitiä? Äitisi rakasti sinua, mutta ei kyennyt hoitamaan, mitä? Joku muu rakasti/hoivasi sinua niin, ettei äitisi ollut vieressä koko ajan särkemässä sen toisen yrityksiä?
apSe keltä kysyt, vastaa: molemmat vanhemmat kuoli kun olin ihan pieni, vanhempani oli alkoholisteja, isä väkivaltainen näin olen kuullut. Kasvoin sijoituskodissa jossa olin kyllä turvassa ja ruokittu ja vaatetettu, mutta en tietenkään rakastettu kuten äiti rakastaa. Aikuistuin sijoituskodista ja lähdin maailmalle kassissa vähät tavarani.
Tietenkin eri elämänvaiheissa tunnen kateutta sellaisia kohtaan jotka saavat vanhempien tukea vielä aikuisena. Mutta hyvin tiedän senkin että kellään ei ole täydellistä, en vain näe kulissin taa.
Kun sain lapsen, koen että pystyin samaistumaan äidin osaan, ja tavallaan antaa oman lapsen kautta myös sisäiselle lapselleni turvaa. Puhuin tästä silloin terapeutin kanssa. Kun näin että oma lapseni oli hyvin hoidettu ja rakastettu, myös sisäinen lapseni voi hyvin. Opin rakastamaan täysillä ja ehdoitta. Rakkaus lähtikin minusta ulos, ei ollut tarkoitus vaatia mitään vastineeksi. Toisen onnellisuus ja hyvä olo oli paras palkinto. Sitten kun tajusin miltä se tuntui, opin myös antamaan sitä kumppanille, ja saamaan sitä kumppanilta.
Mutta jos et ollut vihattu tai mitätöity sait enemmän kuin minä, arjessa. Vaikka varmasti tilanteessasi on omia haasteita, joita minulla sitten ei ole.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvioitiinko sinun terapiasoveltuvuuttasi ennen terapian aloittamista? Kaikille nimittäin eivät kaikki terapiamuodot sovi ja etenkin keskustelupohjainen terapia vaatii tietynlaisia kielellisiä, analyyttisia ja hahmottamiseen liittyviä taitoja. Jollei ns. yhteistä kieltä terapeutin kanssa löydy, on potilaan vaikeaa selittää tilannettaan ja ajatuksiaan ja terapeutin todella haastavaa koettaa ymmärtää niitä. Tällöin terapiasta on melko turhaa odottaa minkäänlaista apua. Myös se, että potilas on vielä liian "kiinni" kokemassaan kärsimyksessä ja tunteiden myllerryksessä on este tai ainakin rajoite terapian aloittamiselle, sillä asioita voi käsitellä kunnolla vasta päästyään ns. tasamaalle.
Usein terapiaa edeltää jonkinlainen kevyempi hoitosuhde (esimerkiksi mielenterveystoimistoon), jonka aikana potilaan terapiavalmiutta arvioidaan.
Vierailija kirjoitti:
Arvioitiinko sinun terapiasoveltuvuuttasi ennen terapian aloittamista? Kaikille nimittäin eivät kaikki terapiamuodot sovi ja etenkin keskustelupohjainen terapia vaatii tietynlaisia kielellisiä, analyyttisia ja hahmottamiseen liittyviä taitoja. Jollei ns. yhteistä kieltä terapeutin kanssa löydy, on potilaan vaikeaa selittää tilannettaan ja ajatuksiaan ja terapeutin todella haastavaa koettaa ymmärtää niitä. Tällöin terapiasta on melko turhaa odottaa minkäänlaista apua. Myös se, että potilas on vielä liian "kiinni" kokemassaan kärsimyksessä ja tunteiden myllerryksessä on este tai ainakin rajoite terapian aloittamiselle, sillä asioita voi käsitellä kunnolla vasta päästyään ns. tasamaalle.
Usein terapiaa edeltää jonkinlainen kevyempi hoitosuhde (esimerkiksi mielenterveystoimistoon), jonka aikana potilaan terapiavalmiutta arvioidaan.
No kuka sitä olisi arvioinut? Minä soitin terapeutille, aloin käydä siellä ja sain sittemmin kelan korvauksen. Ei minua kukaan auta, ellen itse etsi apua.
ap
Olen kirjoittanut 4 laudaturia, kaikki kielistä. Riittääkö se kielellisiin valmiuksiin terapiaan?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Muutenkaan en ymmärrä yhtään miksi ajattelet, ettei aikuiselle kuuluisi hoivaa ja rakkautta? Siksihän ihmiset juuri menee yhteen kumppnin kanssa tai se on minusta syy miksi ainakin heidän pitäisi. Ihan idioottia joku perheenperustamissyy. Sehän on pelkkä firma. Sen nyt voi perustaa melkein kenen kanssa tahansa.
apPuolison tehtävä on olla puoliso eikä korvata sitä puuttunutta rakastavaa vanhempaa.
Juuri näin. Puolisoiden pitää molempien olla kykeneviä antamaan ja tukemaan, ei niin että toisen pitäisi aina yrittää parantaa, korjata, tukea ja auttaa toista. Niin tekee vain vanhempi lapselle. Jos oma vanhempi ei sitä tehnyt, mielestäni sen voi itsessään korjata tekemällä niin silti omille lapsille. Minun kokemuksen mukaan siinä on jotain valtavan tervehdyttävää, kun huomaa kykenevänsä äidinrakkauteen sen pyyteettömässä ja antavassa muodossa. Itse koen siinä jotenkin itsekin saavani, kokemuksen lämpimästä ja luottavaisesta äiti-lapsi suhteesta. Se työntää pois kylmää omasta sisimmästä ja korvaa sen hyvällä ja lämpimällä.
Sitä ei voi saada tekemällä omille lapsille, koska sellaista mitä ei ole saanut ei voi antaa. Minun pitäisi ensin saada korjaava kokemus itselleni rakastetuksitulemisesta.
apMiten sitten selität että minä joka olen jäänyt äidin hoivaa vaille olen silti pystynyt sitä antamaan. Jos kerran tiesin millaista sen olisi pitänyt olla, pystyin siihen myös itse pyrkimään.
Mitä se tarkoittaa "äidin hoivaa vaille"? Määrittele tarkemmin. Sulla ei ollut äitiä? Äitisi rakasti sinua, mutta ei kyennyt hoitamaan, mitä? Joku muu rakasti/hoivasi sinua niin, ettei äitisi ollut vieressä koko ajan särkemässä sen toisen yrityksiä?
apSe keltä kysyt, vastaa: molemmat vanhemmat kuoli kun olin ihan pieni, vanhempani oli alkoholisteja, isä väkivaltainen näin olen kuullut. Kasvoin sijoituskodissa jossa olin kyllä turvassa ja ruokittu ja vaatetettu, mutta en tietenkään rakastettu kuten äiti rakastaa. Aikuistuin sijoituskodista ja lähdin maailmalle kassissa vähät tavarani.
Tietenkin eri elämänvaiheissa tunnen kateutta sellaisia kohtaan jotka saavat vanhempien tukea vielä aikuisena. Mutta hyvin tiedän senkin että kellään ei ole täydellistä, en vain näe kulissin taa.
Kun sain lapsen, koen että pystyin samaistumaan äidin osaan, ja tavallaan antaa oman lapsen kautta myös sisäiselle lapselleni turvaa. Puhuin tästä silloin terapeutin kanssa. Kun näin että oma lapseni oli hyvin hoidettu ja rakastettu, myös sisäinen lapseni voi hyvin. Opin rakastamaan täysillä ja ehdoitta. Rakkaus lähtikin minusta ulos, ei ollut tarkoitus vaatia mitään vastineeksi. Toisen onnellisuus ja hyvä olo oli paras palkinto. Sitten kun tajusin miltä se tuntui, opin myös antamaan sitä kumppanille, ja saamaan sitä kumppanilta.Mutta jos et ollut vihattu tai mitätöity sait enemmän kuin minä, arjessa. Vaikka varmasti tilanteessasi on omia haasteita, joita minulla sitten ei ole.
ap
En nyt oikeastaan tuossa sanonut etteikö sijoitusäitini olisi mitätöinyt minua. Olin aikuinen ennen kuin tajusin sen ja laiton ajatuksissani hänen kommenttinsa omaan arvoonsa. Olen sen jälkeen nähnyt hänen käytöksensä sellaisena kuin se oikeasti on, kontrolloivana, loukkaavana, mitätöivänä. Olen ymmärtänyt vähitellen, että hän on sen kovan ulkokuoren alla hyvin pelokas, epävarma, kade ihminen joka yrittää kaikin keinoin peittää puutteensa, sen sijaan että hyväksyisi ne ja nauraisi niille.
Minulla ei ole tarvetta vihata häntä. Hän kuitenkin piti minut turvassa ja ruuassa aikuiseksi vaikka ei olisi tarvinnut, paljon pahemminkin olisi minulle voinut käydä jossain laitoksessa.
-tuo jolta kysyit
Kyllä minäkin alan kallistua sille kannalle, että ap on provo. Onhan sitä kaikenlaista hiihtäjää tässä maailmassa(eli periaatteessa voisi olla tottakin) mutta nuo jutut menee jo niin yli. Jos ei ole provo, niin vähintäänkin alkoholisti/päihdeongelmainen tai jotenkin älyllisesti jälkeenjäänyt, niin sekavaa ja järjetöntä tekstiä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt sitten olisi se apu ja tuki, mitä koet jääneesi vaille, ap?
Miten haluaisit että sinua autetaan?
Minun mielestäni sinä olet nyt vain jäänyt junnaamaan tuohon vihaan äitiäsi kohtaan. Se vaihe on hyvä käydä läpi, mutta ei siihen pidä jäädä ikuisesti.
No vertaistukea varmaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka vain jättävät taakseen heille pahaa tehneet ihmiset. Ei ole ilmeisesti tehty tarpeeksi pitkäkestoisesti tarpeeksi pahaa siinä. Tai entä jos silti tarttisitte itsellenne rakastavaa äitiä? Kukaan ei välitä olla mulle se.
apIhmiset jättävät heidät taakseen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Ainoa mihin voi vaikuttaa on tämä hetki ja tulevaisuus. Jos annat noiden menneiden pilata sinulta tämänkin hetken ja tulevaisuuden, annat vallan edelleen sinua kohtaan väärin tehneille. Ota valta itsellesi.
Niin kauan kuin et hyväksy menneitä, anna anteeksi ja mene eteenpäin, vahingoitat vaan itseäsi.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja muuta se minkä voit.
Et voi muuttaa sitä, että sinulla ei ole eikä ollut rakastavaa ja hyvää äitiä. Se on vaan fakta, jonka kanssa täytyy elää. Onneksi hyvää elämää voi elää ilman äitiäkin.
Mutta eihän se menneisyyden taakseen jättäminen paranna niitä haavoja eikä muuta sitä, että on jäänyt vaille asioita.
apAp ne lapsuudessa tulleet haavat ovat olleet vertavuotavia avohaavoja silloin lapsena. Silloin niitä olisi voinut parantaa. Nyt aikuisena ne on arpeutuneita haavoja. Niitä arpia ei voi enää "parantaa" siten että ne poistuisi. Ne arvet pitää hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa. Ja elämään sen vaillejäämisen kokemuksen kanssa. Lapsena meillä oli ne vanhemmat, joiden tehtävä olisi ollut rakastaa. Jotkut vanhemmat eivät rakastaneet, tai "rakastivat" kieroutuneella tavalla. Siitä jää arpia, asialle ei voi mitään. Mutta aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hän ei ole enää lapsi, joka voisi saada ulkopuolelta sitä hoivaa ja vanhemman rakkautta. Aikuisen ihmisen tulee oivaltaa, että hänen tehtävä nyt aikuisena on itse hoivata sitä omaa "sisäistä lastaan" vanhemman tavoin. Ottaa siis omiin käsiinsä itse tehtäväksi se vanhemman tehtävä.
Muutenkaan en ymmärrä yhtään miksi ajattelet, ettei aikuiselle kuuluisi hoivaa ja rakkautta? Siksihän ihmiset juuri menee yhteen kumppnin kanssa tai se on minusta syy miksi ainakin heidän pitäisi. Ihan idioottia joku perheenperustamissyy. Sehän on pelkkä firma. Sen nyt voi perustaa melkein kenen kanssa tahansa.
apPuolison tehtävä on olla puoliso eikä korvata sitä puuttunutta rakastavaa vanhempaa.
Juuri näin. Puolisoiden pitää molempien olla kykeneviä antamaan ja tukemaan, ei niin että toisen pitäisi aina yrittää parantaa, korjata, tukea ja auttaa toista. Niin tekee vain vanhempi lapselle. Jos oma vanhempi ei sitä tehnyt, mielestäni sen voi itsessään korjata tekemällä niin silti omille lapsille. Minun kokemuksen mukaan siinä on jotain valtavan tervehdyttävää, kun huomaa kykenevänsä äidinrakkauteen sen pyyteettömässä ja antavassa muodossa. Itse koen siinä jotenkin itsekin saavani, kokemuksen lämpimästä ja luottavaisesta äiti-lapsi suhteesta. Se työntää pois kylmää omasta sisimmästä ja korvaa sen hyvällä ja lämpimällä.
Sitä ei voi saada tekemällä omille lapsille, koska sellaista mitä ei ole saanut ei voi antaa. Minun pitäisi ensin saada korjaava kokemus itselleni rakastetuksitulemisesta.
apMiten sitten selität että minä joka olen jäänyt äidin hoivaa vaille olen silti pystynyt sitä antamaan. Jos kerran tiesin millaista sen olisi pitänyt olla, pystyin siihen myös itse pyrkimään.
Mitä se tarkoittaa "äidin hoivaa vaille"? Määrittele tarkemmin. Sulla ei ollut äitiä? Äitisi rakasti sinua, mutta ei kyennyt hoitamaan, mitä? Joku muu rakasti/hoivasi sinua niin, ettei äitisi ollut vieressä koko ajan särkemässä sen toisen yrityksiä?
apSe keltä kysyt, vastaa: molemmat vanhemmat kuoli kun olin ihan pieni, vanhempani oli alkoholisteja, isä väkivaltainen näin olen kuullut. Kasvoin sijoituskodissa jossa olin kyllä turvassa ja ruokittu ja vaatetettu, mutta en tietenkään rakastettu kuten äiti rakastaa. Aikuistuin sijoituskodista ja lähdin maailmalle kassissa vähät tavarani.
Tietenkin eri elämänvaiheissa tunnen kateutta sellaisia kohtaan jotka saavat vanhempien tukea vielä aikuisena. Mutta hyvin tiedän senkin että kellään ei ole täydellistä, en vain näe kulissin taa.
Kun sain lapsen, koen että pystyin samaistumaan äidin osaan, ja tavallaan antaa oman lapsen kautta myös sisäiselle lapselleni turvaa. Puhuin tästä silloin terapeutin kanssa. Kun näin että oma lapseni oli hyvin hoidettu ja rakastettu, myös sisäinen lapseni voi hyvin. Opin rakastamaan täysillä ja ehdoitta. Rakkaus lähtikin minusta ulos, ei ollut tarkoitus vaatia mitään vastineeksi. Toisen onnellisuus ja hyvä olo oli paras palkinto. Sitten kun tajusin miltä se tuntui, opin myös antamaan sitä kumppanille, ja saamaan sitä kumppanilta.Mutta jos et ollut vihattu tai mitätöity sait enemmän kuin minä, arjessa. Vaikka varmasti tilanteessasi on omia haasteita, joita minulla sitten ei ole.
apEn nyt oikeastaan tuossa sanonut etteikö sijoitusäitini olisi mitätöinyt minua. Olin aikuinen ennen kuin tajusin sen ja laiton ajatuksissani hänen kommenttinsa omaan arvoonsa. Olen sen jälkeen nähnyt hänen käytöksensä sellaisena kuin se oikeasti on, kontrolloivana, loukkaavana, mitätöivänä. Olen ymmärtänyt vähitellen, että hän on sen kovan ulkokuoren alla hyvin pelokas, epävarma, kade ihminen joka yrittää kaikin keinoin peittää puutteensa, sen sijaan että hyväksyisi ne ja nauraisi niille.
Minulla ei ole tarvetta vihata häntä. Hän kuitenkin piti minut turvassa ja ruuassa aikuiseksi vaikka ei olisi tarvinnut, paljon pahemminkin olisi minulle voinut käydä jossain laitoksessa.
-tuo jolta kysyit
Ok.
ap
Miten sitten selität että minä joka olen jäänyt äidin hoivaa vaille olen silti pystynyt sitä antamaan. Jos kerran tiesin millaista sen olisi pitänyt olla, pystyin siihen myös itse pyrkimään.