onko kukaan elänyt taiteilijan kanssa?

Kuinkahan paljon taiteilijan elämä eroaa tutkijan elämästä? Tuntuu monin tavoin saman tyyppiseltä työltä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan paljon taiteilijan elämä eroaa tutkijan elämästä? Tuntuu monin tavoin saman tyyppiseltä työltä.

Eipä hirveesti ainakaan omasta näkökulmastani. Samaa itsenäistä puurtamista. Pitkälti samanlaiset rahoituskuviot ja murheet. Tutkijalla voi olla vähän "tavallisempi" päivärytmi jos on opetusta, tosin tietty taiteilijatkin monesti opettaa. Samaa halveksuntaa saa lukea netistä veronmaksajien rahoilla loisimisesta ja turhan toimittelusta. Pitkä itsenäinen työskentely palkitsee usein. Ehkä taiteilijan työ on monesti henkilökohtaisempaa ja tietyllä tavalla haavoittuvampaa kuin tutkijan?  t. taiteilijan kanssa elävä tutkija.

Taitelija on minusta enemmänkin luonne/persoonallisuustyyppi kuin ammatti tms. Ainakin moni taiteilijasielu on tylsässä päivätyössä ja niiden todellinen luonne voi tulla esiin jossain muualla, vaikka harrastuksen yhteydessä.

Sellaisen määrittelyn joskus allekirjoitin, että taide on jotain mitä taiteilija tekee itselleen mutta designer suunnittelee "taidetta" muille kuin itselleen. Musiikissa vastaavasti sitten artisti vs tuottaja jne.

Mutta tietenkin kaikki määritykset ovat yleensäkin aina sekä totta että puutteellisia..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan paljon taiteilijan elämä eroaa tutkijan elämästä? Tuntuu monin tavoin saman tyyppiseltä työltä.

Eipä hirveesti ainakaan omasta näkökulmastani. Samaa itsenäistä puurtamista. Pitkälti samanlaiset rahoituskuviot ja murheet. Tutkijalla voi olla vähän "tavallisempi" päivärytmi jos on opetusta, tosin tietty taiteilijatkin monesti opettaa. Samaa halveksuntaa saa lukea netistä veronmaksajien rahoilla loisimisesta ja turhan toimittelusta. Pitkä itsenäinen työskentely palkitsee usein. Ehkä taiteilijan työ on monesti henkilökohtaisempaa ja tietyllä tavalla haavoittuvampaa kuin tutkijan?  t. taiteilijan kanssa elävä tutkija.

Kyllähän tutkijatkin ottaa omat tuotoksensa todella, siis todella, henkilökohtaisesti. Tätä voi kysyä keneltä tahansa vaikka siinä kohtaa kun tutkija on saanut negatiivista palautetta vertaisarvioijalta tarjottuaan artikkelia, jota on työstänyt pitkään. Itse olen vasta aloitteleva tutkija, mutta olen kuullut, että moni on viettänyt monia itkuisia ja synkkiä hetkiä työnsä parissa epäillen omaa osaamistaan. Ja kyllä tämän epäilyn tunnistan jo tässä alkuvaiheessakin. Kelpaanko minä, milloin saan kutsua itseäni tutkijaksi, mitä näyttöjä pitää olla. Ja aika moni, mukaanlukien minä, laskee oman ihmisarvonsa sen perusteella, mitä omasta työstä ollaan mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan paljon taiteilijan elämä eroaa tutkijan elämästä? Tuntuu monin tavoin saman tyyppiseltä työltä.

Eipä hirveesti ainakaan omasta näkökulmastani. Samaa itsenäistä puurtamista. Pitkälti samanlaiset rahoituskuviot ja murheet. Tutkijalla voi olla vähän "tavallisempi" päivärytmi jos on opetusta, tosin tietty taiteilijatkin monesti opettaa. Samaa halveksuntaa saa lukea netistä veronmaksajien rahoilla loisimisesta ja turhan toimittelusta. Pitkä itsenäinen työskentely palkitsee usein. Ehkä taiteilijan työ on monesti henkilökohtaisempaa ja tietyllä tavalla haavoittuvampaa kuin tutkijan?  t. taiteilijan kanssa elävä tutkija.

Kyllähän tutkijatkin ottaa omat tuotoksensa todella, siis todella, henkilökohtaisesti. Tätä voi kysyä keneltä tahansa vaikka siinä kohtaa kun tutkija on saanut negatiivista palautetta vertaisarvioijalta tarjottuaan artikkelia, jota on työstänyt pitkään. Itse olen vasta aloitteleva tutkija, mutta olen kuullut, että moni on viettänyt monia itkuisia ja synkkiä hetkiä työnsä parissa epäillen omaa osaamistaan. Ja kyllä tämän epäilyn tunnistan jo tässä alkuvaiheessakin. Kelpaanko minä, milloin saan kutsua itseäni tutkijaksi, mitä näyttöjä pitää olla. Ja aika moni, mukaanlukien minä, laskee oman ihmisarvonsa sen perusteella, mitä omasta työstä ollaan mieltä.

Kyllä toki! Nuo tuntemukset ovat minullekin tuttuja, tosin kokemuksen kertyessä eivät enää niin rankkoja. Tarkoitin kommenttillani, että koen tieteessä käytävän keskustelun ikään kuin minuuteni ulkopuoliseksi eri tavalla kuin monien taiteilijoiden työn. Ovat ne torjunnan kokemukset kuitenkin monin tavoin samanlaisia.

Juu elänyt olen muutaman vuoden, mutta nyt on eksä. 

Herkkäsieluinen ja erittäin huomaavainen ja rakastava yksilö. Tunteet aina pinnassa ja itku (tai raivo) herkässä. Rakastaa syvemmin kuin muut, mutta myös vihaa samalla tavalla. 

Päihteet kuvioissa. Ei suostunut myöntämään ongelmaansa, mutta kaatokännit oli vedettävä pari-kolme kertaa viikossa, tai muuten muuttui todella äksyksi ja arvaamattomaksi. Kännissä ei koskaan riehunut, mutta oli itselleen riski kaatuillessaan ja törttöillessään. Sikareita poltteli myös jatkuvasti. 

Suuria sanoja, ylisuuriakin, dramatiikkaa, sääntöjen rikkomista, varpaillaan oloa, mutta myös suurta rakkautta. Lopulta rauhaton sielu lähti vieraan matkaan. Kaipasi dramatiikkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taiteilijoita on yhtä monenlaisia kuin muitakin ihmisiä. Ihme myytinpyörittelyä. Taitavat miehenne olla "taiteilijoita". Sille kehuskelijalle varsinkin sanon, että se, että tekee vaan jotain omaperäistä ei välttämättä ole taidetta. Sen sijaan taiteen tai musiikin maisteri on oikeasti koulutettu ja arvioitu taiteilija. Voi heh sitä, että jollekin peruslusmu =taiteilija. Usein ei ole...

Taitelijaksi synnytään, siihen ei voi kouluttautua. Oliko John Lennon korkeakoulutettu? Taiteen ja musiikin maisterit harvemmin jäävät mieleen ja heidän tekemisiään tuskin muistellaan heidän kuolemansa jälkeen.

Hahhah! Ei todellakaan synnytä. Lahjakkuus saadaan syntymälahjaksi, mut ainut tie taiteilijaksi on tinkimätön ja kova työ. Ja koulutuksestakin on usein aika paljon apua. Uskokaa jo, taiteen tekeminen on kovaa työtä, ei alkoholismia tai pahan olonsa oksentamista muiden päälle.

Minun miesystävässä (muusikko-näyttelijä) ärsyttää muutamat asiat. Työasioissa hän on aina täsmällinen ja hoitaa ne kunnialla, mutta muuten myöhästelee paljon, unohtelee asioita ja muuttelee jatkuvasti suunnitelmia. Esim. ollaan sovittu juhlissa, että nähdään kohta paikassa a, mutta hän juuttuukin juttelemaan ikuisuuksien ajaksi jonkun hyvänpäiväntuttunsa kanssa tai ajautuukin paikkaan b, jonne sai extempore-kutsun joltain toiselta frendiltä. Hän on minusta välillä liiankin sosiaalinen ja haluttua seuraa. Tekee muutenkin paljon asioita spontaanisti. Myös alkoholi maistuu usein, mutta ei kuitenkaan juo itseään koskaan örvellyskuntoon ja hyvä niin.

Musiikkia luodessaan hän ajautuu intensiivisiin "tiloihin", mutta kyselee kyllä usein mielipidettäni sävellyksistä ja sanoituksista, eikä vaadi hiljaisuutta tai muutakaan.

Kuulostat hieman narsistisella. Et puhunut yleisesti, vaan itsesi puolesta.

Ihan normaalia elämää se on. Mutta millaista on elää jonkun insinöörin tai talousalan ihmisen kanssa?

Kaksi taiteilijaa yhdessä menee usein överiksi. Taide aika narsistinen "tyylisuunta". Mutta useinhan kaksi "kantta" leikkivät hyvin toistensa kanssa. Arjessa kuitenkin voi tulla törmäyksiä, kun molemmat sählää tahoillaan ja vauva on sitten vessanpöntössä. Pönttö on sitten tukossa eikä kumpikaan osaa sitä avata.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia elämää se on. Mutta millaista on elää jonkun insinöörin tai talousalan ihmisen kanssa?

Täällä olis yks talousalalle eksynyt entinen "taiteilija" (luovia harrastuksia monia edelleen, mutta leipätyö finanssihommissa). Työpaikoista ja urasta puhuttaessa aika usein saan kuulla kommenttia siitä, miten tylsää hommaa teenkään... Jotenkin kuitenkin tässä alassa viehättää tarkkuus ja se, että asioille on usein yksi tai hyvin harva oikea ratkaisu - näin esim. kirjanpidossa. Ja työn analyyttiset puolet pitävät sen lopulta mielenkiintoisena.

Edelleen olen ihan järjetön sottapytty ja mulla on vaikeuksia herätä aikaisin. Pidän elämää melko hyvin kasassa taulukoiden ja tehtävälistojen avulla, eli yritän tietoisesti kehittyä järjestelmällisemmäksi. Tällä ei kuitenkaan varmaan ole mitään tekemistä taiteilijuuden, talousalan, tai yhtään minkään ammatin kanssa. Luovuus/taiteilijuus sinänsä tuskin kenestäkään tekee hankalaa asuinkumppania (luovuuttahan tarvitaan ties missä ammatissa), renttumaiset ja itsekkäät tavat kylläkin. 

Suomessa on koulutettu taiteen maistereita 90-luvun puolivälistä asti, eli harva heistä on vielä kuollut.  Oletko myös sitä mieltä, että Lennon olisi ollut huonompi taiteilija jos hän olisi osaamisensa lisäksi hakkinut tänä vuonna Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisterin tutkinnon?

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia elämää se on. Mutta millaista on elää jonkun insinöörin tai talousalan ihmisen kanssa?

Elämää ekonomin kanssa: käsittelee työssään virheettä miljoonia euroja, kotona ei muista maksaa sähkölaskua, joka menee perintään.

Oh well...

Taiteilijat ei opiskele kouluissa

Lukiko kukaan muu tätä ketjua miettien keistäköhän tunnetuista ihmisistä täällä puhutaan??? Eritoten muusikoista ja näyttelijöistä kertovat viestit. 

Tää kysymys voisi olla, kuka elää nepsy-häiriöisen kanssa? Tosi monella luovalla ihmisella on neuropsykiatrinen häiriö. Se on peritty. Moni on lahjakas luovilla aloilla. Myös yrittäjissä paljon nepsyhäiriöisiä. Yhteistä se että eivät oel onnellisia, jos ei ole omaehtoinen elämä. Useimmiten myös erityisherkkiä, ei kaikki, koska erityisherkkyyss on nepsyhäiriön liitännäisoire.

Nää on siis faktoja ennenkuin nillitätte :)

Itse olen nepsy kans ja en elätä itseäni taiteilijana. On ihanaa asua yksin. Joku ei nillitä siisteydestä.

Muistakaa te jotka elätte taiteilijan kanssa, ni jos nalkutatte ja rajoitatte heidän omaa minuuttaan, niin se on henkinen raiskaus. Jos ei kestäs itä toisen omaehtoisuutta, niin kandee vaihtaa puolisoa.

Kyllä suurin osa ihmisistä on tosi tylsiä meidän mielestä. Usien nepsy löytää nepsyn, olipa se yhteistyökumppani, esim. muusikot löytää toisensa. Ei kestä tylsiä näköalattomia. hitaita, konservatiivisia ja epäluovia, siis tosi tylsiä ihmisiä.

Kun on mahdollisuus niin päivärytmi menee niin että herää klo 12 ja nukkuu joku kello 3 tai 4. se on normaalia. itsellä ei ole perhettä. oma päätös. en kestäisi

Missä ne taiteilijat sitten opiskelee jos ei kouluissa? 

Taiteilijamyytti tuntuu olevan kovin tiukassa, ja ylipäätään tässä ketjussa tuntuu punoutuvan yhteen taiteilija identiteetti ja taiteen tekeminen työnä.  Tokihan kaikilla (esim.) taidemaalareilla on taiteilijaidentiteetti - käsitys itsestä oman alansa tekijänä - mutta kaikki taiteilijaidentieettiä kantavat eivät tee taidetta.  Kysymys on mielestäni silloin identiteettileikistä, itsensä representoinnista.

On eri asia pukeuta pontsoon ja buutseihin kuin hankkia elanto taiteellaan.

Identiteetti on valinta, ja jokainen itsestäänselvästi vapaa valitsemaan haluamansa identiteetin, mutta minulle taiteilija tarkoittaa alansa ammattilasita.  Monelle se tarkoittaa kapinallisuutta tai runopoikautta.  Ja se on ihan ok.

Mutta minkälaista on elää taiteilijan kanssa: Kysymys on tietysti kiinnostava, mutta myös kovin naiivi.  Se yleistää.  Millaista on seurustella poliisin kanssa?  Entä eläinlääkärin?  Toisaalta kysymys on ymmärrettävä, poliisi-identieetti tai eläinlääkäri-identiteeti eivät ole niin kulttuurisesti latautuneita asioista kuin taiteilijuus.  On hyvä että ihmiset ovat kiinnostuneita taiteista.  Itse taidemaalarina haluaisin ehdottomasti panna naismaalaria, siinä kyllä dammar lentäisi ja pensseli viuhuisi.

Taiteilijan kanssa elämisestä on lukuisia kokemuksia; sekä parisuhteessa, että kimppakämpässä asuessa.

Luokittelisin ehkä itsenikin taiteilijaksi.

Taiteilijoita on hyvin monen tyylisiä. Itse jättäisin yleistämisen tässä, ja monessa muussakin yhteydessä

väliin. Se lienee turhaa ja pahimmillaan ainoastaan aiheuttaa ennakkoluuloja.

Mikäli taiteilijuus on oleellista määritellä, niin mielestäni taiteilija toimii ikään kuin ihmiskunnan tuntosarvina. Taiteilijat ovat luultavasti keskimääräistä herkempiä persoonia, ja taiteellaan he heijastavat ja korostavat maailman menoa, ihmisen luonnetta ja muita tärkeänä pitämiään asioita.

Taide on oiva kanava saavuttaa ihmisten mielenkiinto ja näin herättää kysymyksiä ja kyseenalaistaa

vallalla olevia käsityksiä.

Ihanan filosofiseksi toisinaan äitynyt tämä keskustelu ;)

Sopivasti kaikkea kirjoitti:

Kaksi taiteilijaa yhdessä menee usein överiksi. Taide aika narsistinen "tyylisuunta". Mutta useinhan kaksi "kantta" leikkivät hyvin toistensa kanssa. Arjessa kuitenkin voi tulla törmäyksiä, kun molemmat sählää tahoillaan ja vauva on sitten vessanpöntössä. Pönttö on sitten tukossa eikä kumpikaan osaa sitä avata.

olen joskus miettinyt miten hirviniemi-lahtinen adhd-perheessä sujuu arki? siinä on kaks samanlaista löytänyt toisensa. ovat kyllä niin ilmiselvästi toistensa puoliskoja.