onko kukaan elänyt taiteilijan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Nuorena 90- luvulla asuin miehen kanssa joka opiskeli Taideteollisessa Korkeakoulussa. Hänelle vain sen ja Taideakatemian opiskelijat oli jotain. Muut ihmiset oli vain tavallisia, oikeastaan ei-mitään, mutta he olivat armoitettuja erityisyksilöitä. (Siihen aikaan ihmisten identiteetti rakentui enemmän ammatin ympärille. Nykyään on vähemmän mitään töitä ja aikaa seuraavat osaavat joustaa, ja ihmiset osaavat katsoa laajemmin. Silloin ei myöskään ollut nettiä). Vain ihmisen kusipäisyys ei muutu ajan kuluessa.

Koulupäivistä osa kului koulun baarissa, kipsarissa. Kun hän tuli yöllä kännissä kotiin, ei voinut hiipiä hiljaa vaan herätti minut yleisöksi, hänen ainutlaatuista eksistenssiään ihailemaan. Joskus lattialta löytyi kalsarit jossa oli ihmispaskaa, ja kun laitoin ne roskiin hän raivostui. Asuimme kaukana pohjois-helsingissä, ja hän jäi usein kaupungille yöksi. Jossain vaiheessa hän alkoi vihjailemaan, että minä petän häntä, vaikka taisi kertoa itsestään. Lähtökohtaisesti muut ihmiset oli vähempiarvoisia ja hän itse muita ylempänä. Ero olisi todellakin saanut tulla jo alkuvaiheessa.

Vasta myöhemmin tuli kirjoja narsismista, ja tuttava todella täytti narsistin tunnusmerkistön.

Narsismi ja alkoholismi liittyvät yhteen.

Tyhjällä ihmisellä ei ollut mitään omaa, vaan hän kierrätti muiden ideoita ja pärjäsi vain ryhmätöissä. Ei hän myöhemminkään menestynyt.

Vaikka kaikkien työt olisi suunnilleen keskinkertaisia, taidealalla ekstrovertti myy itseään paremmin.

Noita touhuja pitkään seuranneena arvostan ainoastaan ITE- taiteilijoita, jotka eivät kuvittele että heistä tulisi maailmankuuluja, tai että edes tarvisi muiden arvostusta.

Vaan ovat enemmän ihmisiä.

Tämä. Opiskelin taidehistoriaa, ja tuli liikuttua tällaisissa ympyröissä, vaikka itse en ollutkaan taiteilija. Ylimielistä ja narsistista populaa riitti.

Vierailija kirjoitti:

Veronmaksaja kirjoitti:

Taiteilijan arvo = hänen töidensä arvo. Voiko niistä saaduilla myyntituloilla elää ja tarvittaessa elättää perheensä? Jos ei ja elää sossun rahoilla, sun muilla apurahoilla, jotka kaikki maksaa suomalainen veronmaksaja, niin on pelkkä laiska taivaanrannan maalari.

Eli Sibeliukset, Järnefeltit sun muut, jotka Pariisissa rälläsivät muiden rahoilla eivät ole taiteilijoita ensinkään?

Kannattaa muistaa, että töiden arvo nousee vasta sitten, kun taiteilija on jo kuollut. Vertaa vaikka siihen, että roskakuski saisi palkkansa vasta kuoleman jälkeen. Millä hänen pitäisi elää, jos töiden arvo tajutaan kuluttajapuolella 20 v jälkeen kuolemasta? Mitään taidetta ei olisi syntynytkään, jollei siihen oltaisi investoitu jo muinaisessa Roomassa.

- hyvin kiteytetty, HYVÄ muistaa tämä, Näinä aikoina.

Joskus signaalit, joita taiteilija seuraa, värisee laajempaa aikaa. Eli tulos tulee kymmeniä vuosia myöhemmin ja moninkertaisena tai monikymmenkertaisena. Tai: taiteilija joka vaikuttaa tän ajan ihmisestä introvertilta, voi myöhemmin puhutella kokonaisia yhteisöjä.

Niin, onko taiteilija, jos ei elä taiteilijaelämää?

Jos ei elä taiteilijaelämää niin mielestäni silloin on ns. tavis eikä taiteilija.

yks kuvittaja-kirjailija kirjoitti:

Minkälaista on arki itsensä työllistävän taidealan sekatyöläisen kanssa?

Niinku sen ekan ison burnoutin jälkeen vai toisen vai kolmannen...? :D

Tiedän tunteen.

Toivottavasti saat välillä mahdollisuuksia/rohkeutta sanoa ei. Joskus vähemmän on enemmän.

Sinua ei unohdeta vaikka tilanteen salliessa sanoisit ei niille vähemmän kiinnostaville tarjouksille.

Laatu ratkaisee, ei määrä. Eikä burnoutin kärventämillä aivoilla tehdä kovin montaa mestariteosta putkeen.

Kokemusta on.

Meitä samassa taloudessa KAKSI kuvataiteilijaa, kuten tosi monessa ystäväperheessäkin. Väittäisin, että ainoa tapa ymmärtää... 😂

böö

Helpompi on kahden taiteilijan elää yhdessä kuin muurarin ja kansanedustajan.

Taiteilijan kanssa eläminen on mielenkiintoista (ajatus lentää, huumori kukkii, ideat valloittavat). Mutta mikä siitä tekee ankeeta, on se oman tekemisen ylivertaisuus ja joustamattomuus. Taitelijan oma elämä menee niin kuin hän itse suunnittelee, taide aina edellä. Turha kuvitellakaan, että muuttaisi jonnekin pois Suomesta (pois piireistä) vaikka puolison työn vuoksi. Siihen joustamattomuuteen kyllästyin ja läksin menemään. Ex-taitelija junnaa edelleen samoissa ympyröissä...

Vierailija kirjoitti:

Veronmaksaja kirjoitti:

Taiteilijan arvo = hänen töidensä arvo. Voiko niistä saaduilla myyntituloilla elää ja tarvittaessa elättää perheensä? Jos ei ja elää sossun rahoilla, sun muilla apurahoilla, jotka kaikki maksaa suomalainen veronmaksaja, niin on pelkkä laiska taivaanrannan maalari.

Eli Sibeliukset, Järnefeltit sun muut, jotka Pariisissa rälläsivät muiden rahoilla eivät ole taiteilijoita ensinkään?

Kannattaa muistaa, että töiden arvo nousee vasta sitten, kun taiteilija on jo kuollut. Vertaa vaikka siihen, että roskakuski saisi palkkansa vasta kuoleman jälkeen. Millä hänen pitäisi elää, jos töiden arvo tajutaan kuluttajapuolella 20 v jälkeen kuolemasta? Mitään taidetta ei olisi syntynytkään, jollei siihen oltaisi investoitu jo muinaisessa Roomassa.

Miksi muuten on niin paljon uunoja, jotka luulevat tuon mystisen 'suomalaisen veronmaksajan' kustantavan kaikki apurahat? Lienevätköhän tällaiset koskaan selvittäneet koko apurahasysteemiä. Yksityisiä säätiöitähän nuo todella isolta osin ovat. 

En ole huomannu että kukaan olisi kirjoittanut täällä   lapsen  näkökulmasya, millaista on elää taiteilijan kanssa.  Syventäviä  tietoja  asiasta saa kirjasta Unennäkijän  muistelmat. 

En ole huomannu että kukaan olisi kirjoittanut täällä   lapsen  näkökulmasya, millaista on elää taiteilijan kanssa.  Syventäviä  tietoja  asiasta saa kirjasta Unennäkijän  muistelmat. 

Olen Sibasta valmistunut maisteri. Sisään oli vaikea päästä. Instrumenttiini valittiin vain yksi joka vuosi. Yritin kolme kertaa ennen kuin onnisti. Sitä ennen opiskelin AMK:ssa.

Nykyään olen lehtori, minulla on virka. Työni on iltapainotteista. Opetustunteja on vähän ja palkka siihen nähden hyvä. Työtäkään ei ole aina viikon jokaisena päivänä. Perjantait ovat usein vapaita.

Olen luonteeltani suurpiirteinen, mutta en mikään huithapeli. Harrastan tavoitteellisesti liikuntaa. Toinen intohimoni on kalastus. Käyn myös silloin tällöin metsällä.

Tunnistan kyllä itsessäni tietynlaisen luovan vireen, mutta en usko, että se näkyy ulospäin. Pikemminkin olen tällainen perusjantteri.

Vierailija kirjoitti:

Taiteilijoita on yhtä monenlaisia kuin muitakin ihmisiä. Ihme myytinpyörittelyä. Taitavat miehenne olla "taiteilijoita". Sille kehuskelijalle varsinkin sanon, että se, että tekee vaan jotain omaperäistä ei välttämättä ole taidetta. Sen sijaan taiteen tai musiikin maisteri on oikeasti koulutettu ja arvioitu taiteilija. Voi heh sitä, että jollekin peruslusmu =taiteilija. Usein ei ole...

Mikään koulutettu kopion, kopion, kopio. Ei ole taiteilija

Hei älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan. Se vain ryyppää, rähjää ja rellestää ja kaataa kaljaa sun kitaraas.

Koulutus ei tee taiteilijaa.

Vierailija kirjoitti:

Taiteilija saattaa keksia joku päivä että koti kautta tila on saatava vaikka mustaksi. Niin ja siis vaan päiväksi. Ellei tätä tapahdu, masentuu ja alkaa vaikeaksi. Kun on sitten saatu kaikki niinkuin pitää, saattaa olla innoissaan tai hokea että ei.

Taiteilijat ovat kiihkeitä, kaikessa.

Kuulostaa enemmän mielenterveysongelmilta. T. Taiteilija

Taiteilijan tytär kirjoitti:

En ole huomannu että kukaan olisi kirjoittanut täällä   lapsen  näkökulmasya, millaista on elää taiteilijan kanssa.  Syventäviä  tietoja  asiasta saa kirjasta Unennäkijän  muistelmat. 

Olen nähnyt dokumentin Kööpenhaminan Christianiassa kasvaneista lapsista. Heitteillähän moni niistä oli. 

Toisaalta, olivatkohan vanhemmat oikeita taiteilijoita...?

Olin noin viisi vuotta yhdessä itsetuhoisen taiteilijan kanssa. 

Näin jälkeenpäin se oli aika raskasta aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Koulutus ei tee taiteilijaa.

Usein koulutus on yhteydessä osaamiseen.

Lähikuppilassa soittava basisti voi nimittää itseään taiteilijaksi, mutta hänen taitonsa ovat kaukana akateemisen muodollisen koulutuksen saaneesta muusikosta.