onko kukaan elänyt taiteilijan kanssa?

olen taiteilija mutta en stereotyyppinen nippu taiteilijakliseitä. Asuntoni ei ole kaaoksessa, työskentelen aamuisin/aamupäivisin koska silloin saan eniten aikaan. Iltapäivät ja illat menee sit tehden kaikkea mitä lapsiperheessa tehdään. En ole edes alkoholisti.

Kaksi päivää viikossa työskentelen asiakaspalvelussa.

Elämä taiteilijaperheessä on yhtä ylä- ja alamäkeä, mutta vielä korostetummin kuin ns. "tavallisessa" perheessä. Joskus vain kaipaisi sitä tasaista harmaata edes hetken. Olen itsekin sen verran luova ja temperamenttinen, että elämä on joskus aika haastavaa. Kaikessa pitäisi myötäillä toista. Jos on inspiraatiokausi, ei saa häiritä, ei saa toivoa kotitöiden tekemistä, seksiä ei ole ja yöt menevät huonosti. Tällainen kausi voi kestää viikkoja, joskus kuukausiakin. Parasta aikaa parisuhteelle on se, kun luovuus on horrostilassa. Silloin suhteemme kukoistaa, on intohimoa, mieletöntä seksiä ja syvällisiä keskusteluja. En vaihtaisi, vaikka huonoina hetkinä se käy joskus mielessä.

Olen elänyt, se on rasittavaa, koska kukaan ei ymmärrä, että EN voi osallistua bakkanaaleihin su 12 yöllä, koska olen töissä ma. Enkä voi alkaa inspiroitua klo 12.00 arkena elokuva-analyysistä. Itsekäs ehdottomasti oli.

Mun mies, on sillä varmaan vaikeaa ainakin välillä.

Mulla on asperger ja adhd, ja ne tekevät arjesta ja osittain työn (sekä taiteellisen että minkä tahansa muun työn) tekemisestä kauhua ja mahdottomuuta. Silti arvostan kaikkea työtä, enkä mitään muuta niin tekisi mielelläni kun tienaisin oman leipäni ilman tukia. Olen tehnyt monenlaista työtä, ja aina pienissä pätkissä. Muuten luhistun.

Miehen jätin, koska ei ollut tilaa parisuhteelle ja mies ei uskonut, että vaikeat piirteeni eivät johdu siitä että olen taiteilija, vaan siitä että olen autisti ja narsisti ja ääliö ja mielenterveysongelmainen k-spää

Hän vaan itsepintaisesti lässytti, että "Kun te Taiteilijat olette tuollaisia" ja siksi hänen, normaalin ihmisen, säännöllinen seksielämänsä kärsii.

JSS ja siitä asti olen ollut yksin, mutta enpähän pilaa kenenkään seksielämää tai varsinkaan taiteilijoiden mainetta. Se tyyppi vieläkin jossain kulkee ja rutisee katkerana, että hyi kun taiteilijat on kamalia, eivätkä anna hänelle, vaan haluavat vain luoda jotain itseään suurempaa.

Mulla ei oo mitään arvoa ihmisenä koska en pärjää "normaali" elämässä pitemmälle kuin postilaatikolle, joten siksi taide olisi se minun panos yhteiskunnalle. Valitettavasti sitä ajattelutapaa ei arvosteta kovin, koska ajatellaan että kerran en osaa käydä töissä päivisin ja illalla organisoida oma firma, ja olen välillä myös taiteellisesti luomiskyvytön masennukseni takia, niin olen kelvoton ihminen. No ainakin parisuhdekelvoton olen, ja aion pysyä. Oli hirveää asua ihmisen kanssa, joka odottaa koko ajan milloin työni olisi valmis ja hän saisi jotakin. Olemassaolonsa piristysruisketta.

Ja en ole siis tällainen siksi, että olen taiteilija, enkä ole taiteilija siksi että en muuhun kykene. En tiedä mikä se on, mutta inhoan sitä kun taitelijoiden maine pilataan sillä että joku alkoholisti, narsisti tai laiskiainen tai tällainen kun minä, on taiteilija. Sitten kaikki ajattelevat, että ne ongelmat JOHTUVAT siitä kun on taiteilija.

Olen onnekas, että minulla on edes taide. Olisi aika hirveä elämä jos en yhtään mitään osaisi. Eivätkö kaikki halua olla jossain hyviä?

Taustalla 6 vuotta taideopintoja, soitan pianoo ja kitaraa, tähtäimessä musiikkipedagokin, musiikkiterapeutin tai taideterapeutin opinnot. Pystyn kyl samaistumaan niin moneen viestiin!

Aamulla herääminen on kamalaa ja kelloo torkutan aina. Jos joku uhkarohkee sattuu herätämään niin vitutus lyhyimmillään kestää ekaan kahvikuppii ja pisimmillää puoleen päivään. Ennen ekaa kahvikuppia mulla ei oo mitään sanottavaa.

Kaikki touhuuminen alkaa siitä 19.00 eteenpäi jollon koko keho ja aivot herää "ahaa vois tehdä jotain" -tilaan. Tällön puran sitä jäätävää energiamäärää mm. raivosiivoomalla kaks kerroksisen kämpän tuntiin, piirtämällä, maalaamalla tai tekemällä ylipäätään mitään mihin saan jonkun yllättävän inspiraation. Joskus oon tehny ihan hullujaki asioita, kuten päällystäny työhuoneesta yhden seinän erilaisilla kuvilla mitä oon vaikkapa kahtena edellisenä iltana tulostellu netistä tai leikannu lehdistä. Väsyttämään alkaa vasta n 4.00 aamuyöstä.

Päivällä oleminen on kauheeta seilaamista. Mikään homma ei tunnu maistuvan, vaikka pitäisi imuroida, pestä pyykkiä, tiskata jne jne. Kaikki muut hommat jotka antaa pienenkin mahdollisuuden livahtaa kotitöistä hyödynnetään. Joskus taas meinaan seota jos missään on pienintäkään sotkua. Erityisesti työpöydän ääressä pitää aina olla kaikkien välineiden tietyssä järjestyksessä.

Omistan aika paljon temperamenttia ja reagoin herkästi ympärillä vallitsevaan ilmapiiriin. Jos kaveria vituttaa, muakin vituttaa. Oon usein itkemässä tosi turhistakin asioista. Annan jokasen tunteet kuulua ja näkyä, kumminkaan ilkeä en tahdo olla ketään kohtaan. Turhaudun tosi herkästi jos en pääse ilmaisemaan itteeni ja musta tulee yllättävän stressantunu jos en pääse purkaan luovuuttani millään tapaa. Sillon olo on paska ja aikaansaamaton, vituttaa, masentaa, kiukututtaa ja itseensä mollaa jatkuvasti. Ylipäätän stressaannun herkästi, koska mulla on paha tapa ajatella asioita liikaa.

Parisuhteessa en kumminkaa oo niin hirvee tyranni mitä yksin ollessa. :D Tykkään antaa todella paljon huomiota ja aika kumppanille. Tykkään järjestää kaikennäkösiä yllätyksiä ja nään niihin tosi paljon aikaa ja vaivaa. Seksiä rakastan ja en saa siitä koskaan tarpeekseni. Kumppanin vuoksi teen mitä vaan, herään aikasemmin, meen nukkumaan aikasemmin, siivoan ja osallistun kotihommiin vaikka ajatuskin inhottaisi.

Ei meitä taiteilija ihmisiä kannata pelätä. :) Saatetaan omistaa vähä haastavia luonteenpiirteitä ja kiukutella välillä, mut olaa oikeesti tosi omistautuvia ja rakastavia heppuja ;)

Vierailija kirjoitti:

Sopivasti kaikkea kirjoitti:

Kaksi taiteilijaa yhdessä menee usein överiksi. Taide aika narsistinen "tyylisuunta". Mutta useinhan kaksi "kantta" leikkivät hyvin toistensa kanssa. Arjessa kuitenkin voi tulla törmäyksiä, kun molemmat sählää tahoillaan ja vauva on sitten vessanpöntössä. Pönttö on sitten tukossa eikä kumpikaan osaa sitä avata.

olen joskus miettinyt miten hirviniemi-lahtinen adhd-perheessä sujuu arki? siinä on kaks samanlaista löytänyt toisensa. ovat kyllä niin ilmiselvästi toistensa puoliskoja.

Kyllähän siellä kai vähän burn out pukkaa päälle.

Talvisin se herää kun (tai jos) päivä on valjennut, valoisana vuodenaikana muuten vaan aamupäivällä. Luonnonvalossa on luontevampaa piirtää tai maalata, uskoisin. Menee työhuoneeseensa jos ei ole jo valmiiksi nukkunut siellä sohvalla, piirtää heti muutaman arkin, syö aamupalan, somettaa. On monta vuotta asunut eri maassa kuin minä, mutta jos olen hänen luona käymässä, toisistaan huolehtiminen on molemminpuolista ja jatkuvaa. Välillä saatetaan tehdä töitä niin että hän tekee töitä yhdessä huoneessa ja minä läppärin äärellä toisessa huoneessa. Se on erittäin kodikasta ja rentouttavaa.

Taiteilija on jopa ylikiltti, herttainen ihminen, johon minä ja nykyinen asuinympäristö ollaan hitaasti saatu siirrettyä itsetuntoa. Minulle se uskaltaa kärähtää parin vuoden välein, muille ei kai ikinä. Siisteys voisi hänellä olla parempi, kuten minullakin. Minulla luonne muutenkin paljon epävakaampi, tai ainakin oli kunnes ikä ja terapiat tekivät tehtävänsä. Taiteilijalla myös vahva viinapää. Ei mene hybrikseen humalassakaan, korkeintaan entistä hönömmäksi ja se on paljon se. Muuten ei myöhästy koskaan mistään, osaa huolehtia raha-asioistaan eikä esim. ole pistänyt palkintojaan eikä teosmyynti- tai apurahojaan heti sileeksi. Minua hemmottelee lahjoilla ja ravintola-aterioilla, minä taas esim. laittelemalla hänen tietokonetta, kotitaloustöillä ja yhteisiä rientoja kehittämällä. Lisäksi hän on luonteeltaan maailman vahvin mies, koska vain hän ja sukulaiset ovat jaksaneet minua 20 vuotta tai yli.

up

Joo. Olen itsekin taiteilija. Ainoa ongelma mitä tässä on, niin taiteilijan ammatti on taloudellisena valintana hanurista. Toimeentulo on ihan sälää ja vaikka töitä tekis 24/7, ei ailti rahat riitä mihinkään. Riippuu taiteen alasta, mutta kyllä taiteilijan on oltava todella ahkera jos haluaa ruokaa lastensa pöytään saada. Ne kaljapäissään vellovat kusipäät on marginaali, jollainen löytynee jokaisesta ammattiryhmästä. Oikeasti taiteilijan toimeentulo on paljon epävarmempaa ja raskaampaa kuin tavis työntekijällä. Meidänkin perheessä toinen menee aina "taide edellä", ja toinen tekee ensin ne työt mistä joku viitsii maksaa. Että se taiteilijuus arjessa on erityisasema, että siihen voi paneutua. Mitä tulee taiteilijuuteen, niin kyllähän siihen jotain pientä "erityislapsisuutta" kuuluu. Ilmenee mm herkkyytenä, tavallisten sturktuurien hallinnan haasteena, toisaalta taas rentoutena, arjen luovuutena jne. Lapset ja heidän kavereinsa ainakin kokevat hieman boheemin, tai millä sanalla sitä sitten haluaisi ilmaista- elämämme ja kotimme lämpinä ja viihtyisänä, suvaitsevaisena paikkana. Ehkä tuohon "erityislapsisuuteen" vaikuttaa juuri se, että ajatus vie, ja ne arjen palikat ei aina silloin pysy järjestyksessä, eikä ole tärkeitä. Alkoholi-tai mielentereysongelmia meidän perheessä ei ole. MInusta on ihanaa elää näin, kunhan rahat vaan riittää.

Olen elänyt ja elän edelleen. Itseni kanssa.

En kuitenkaan ole sottainen ja taiteilen ihan siihen tarkoitetussa huoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Se, että taiteilija on sottainen ja nukkuu päivät, ja on epätäsmällinen on aika stereotypia. Itse opiskelen Sibelius akatemialla laulajaksi, joten kutsuisin itseäni taiteilijaksi, mutta olen todella siisti ja "siivousintoilija", jonka koti on aina tip top, olen myös aina hyvin pukeutunut ja täsmällinen. Joten ei kaikki taiteilija-ihmiset ole stereotyyppisiä taiteilijoita.

Etkä opiskele. Jos opiskelisit, sanoisit "Sibelius-Akatemiassa" kuten muutkin sibalaiset, ja toisekseen selkeyttäisit minkä tyyppistä laulua opiskelet - oopperaa, kansanmusiikkia vai Liediä. Ja oletko soolopuolella vai Mukassa, vai Kamussa. 

Olen itse taiteilija. Välillä innostun ja pidän kotia siistinä. Välillä en tee mitään muuta kuin nukun päivät. Yöt juon viiniä ja kirjoitan. Masennun helposti. Olen ärtyisä ja vaikeasti lähestyttävä. Olen herkkä ja silloin hyvä puoliso, hellin ja otan toista huomioon. Elämä on välillä kaaosta, tuhlaan rahani ja en välitä milloin pitää tulla kotiin. Ja olen nainen.

Tosi tarkka siisteydestä, nyt kun on koti-isä/osa-aikataiteilija herää aikaisin, ennen heräsi milloin sattui, henkensä pitimiksi tekee graafista suunnittelua aina välillä, raivoraitis kasvissyöjä, tykkää käydä salilla ja pelata jääkiekkoa. Ulkoisesta habituksesta joutuu aina välillä huomauttamaan, että oikeastiko aiot tuon näköisenä lähteä kylille ja kampaa edes parta.

Kamalan vanhanaikaisia, klisheisiä käsityksiä taiteilijaelämästä!  

Kirjailijat, kuvataiteilijat ja säveltäjät päättävät itse omat työaikansa, joten he tekevät työtä silloin kun se heille parhaiten sopii. Se, että he eivät tee työtä 8-16, ei tarkoita holtittomuutta. Työ ei valmistu, ellei sitä tee joka päivä ja säännöllisesti. Odottamassa ovat kustantajat ja muut tilaajat, joiden kanssa on sovittu aikatauluista ja niihin liittyvistä maksuista, joista puolestaan toimeentulo riippuu. 

Kun teos valmistuu tekijän on myytävä sitä, kierrettävä kirjastoja, radio- ja tv-ohjelmia, annettava haastatteluja. Tämä on nykyaikaa.

Esiintyvien taiteilijoiden elämä harjoituksineen ja esityksineen on niin tarkkaan aikataulutettua, ettei siinä paljon biletetä jos haluaa, että ura kestää pidempään kuin sen kukkeimman, hyväkuntoisimman  nuoruuden. 

Lisäksi epäsäännölliset elämäntavat syövät aivoja, terveyttä ja luovuutta, joten miksi elää niin?

Taiteilija elää taiteella ja jopa menestyy. Kaija Saariaho, Soile Ylimäyry, Juice Leskinen, Aleksis Kivi, Sibelius.

Juopot hörhöt jotka vähän sotkee väreillä eivätkä ole taiteilijamatrikkelissa ovat elämänkoulun käyneitä elämäntaiteilijoita.

Määrittele taiteilija. Tarkoitatko oikeaa taiteilijaa (kuvataiteilija, teatteritaiteilija, muusikko, tanssitaiteilija, sirkustaiteilija jne) joka oikeasti on saanut alan koulutuksen ja tienaa elantonsa tekemällä taidetta? Vaiko taiteilijasielua (taivaanrannanmaalari, itsensä etsijä, boheemi harhailija) joka haluaisi olla taiteilija mutta kyvyt ei riitä ja yrittää toteuttaa sisäistä taiteilijuuttaan myytin kautta?

Kirjailijasta (julkaissut siis ihan kirjoja), joka maalaa ja piirtää epäsäännöllisen säännöllisesti, on kokemusta tyttöystävänä. Hän on perinyt paljon elämäntavoistaan äidiltään, joka maalaa ja tekee pastellitöitä täysipäiväisenä. Tyttöystävällä on kuitenkin työ juristina päivisin, joten taide on hänelle enemmän arjen elämäntyyli.

Muuten elää hyvin normaalia arkea, mutta pieni kodin sotku haittaa häntä vähemmän kuin minua. Lisäksi kun kirjoittaa, kirjoittaa ideoitaan ensimmäiselle käteen sattuvalle paperille ja jättää näitä papereita mitä oudoimpiin paikkoihin (kerran bongasin kissan vatsakarvoista purukumilla kiinni tarttuneen muistilapun, jossa oli joku hänen huomautuksensa; hän oli sylkenyt purkan kesken töiden johonkin paperiin, jota ei enää tarvinnut, unohtanut viedä roskiin ja kissa mennyt maate työpöydälle). Printattuja käsikirjoituksia on kaikki kaapit täynnä, mutta ne pysyvät kyllä järjestyksessä (niitä ei vaan ehdottomasti saa lukea, paitsi kun hän nimenomaisesti pyytää, että jotakin pitää lukea ja antaa kommenttia). Toisin kuin ne ideat, joita on kymmenessä eri vihossa ja joita kootaan välillä kissojen ja koirien kanssa, kun iskee kirjoitusinspiraatio. Ja hänen täällä välillä käyvän mentorinsa muistilaput, joita palvotaan kuin jotakin jumalaa. Työpöytä on hänelle pyhä paikka ja ei tule kuuloonkaan, että esimerkiksi ottaisin kynäpurkista jonkun perustussin tai lehtiön sivun kauppalapun kirjoittamiseen, vaan meillä on erikseen kynät ja paperit, joita muut saavat käyttää. Myöskään osan huoneista sisustukseen (hänen työskentelytilansa eli olohuone ja työhuone) minulla ei ole juuri mitään valtaa sanoa mielipidettäni, jos ideani eivät häntä innosta. Hän ei hyväksy esim Ikean perushuonekaluja olohuoneeseen vaan katselee antiikkia ulkomailta. Kerran olimme kolme kuukautta ilman ruokapöytää ja söimme sohvalla, kun hän ei löytänyt sopivaa pöytää olohuoneeseen. :D Ei siinä, hänen sisustusmakunsa on kyllä kieltämättä vaikuttava, ihan kuin asuisimme jossakin barokkilinnassa, vaikka vuokrakämppähän tämä on.

Välillä hän nousee sängystä yöllä kirjoittamaan muistiin jotain juttua, johon on havahtunut, mutta muuten ei kuku usein pikkutunneille, koska työ rytmittää. Päivällä on kyllä sitäkin epäsäännöllisempi ja spontaanimpi. Esimerkiksi päivällisen luottaminen hänen vastuulleen on joskus vähän niin ja näin ja muutenkin ennalta sovitut arkirutiinit. Hän saattaa vetää kaapista puolikkaan suklaalevyn juuri ennen sovittua päivällisaikaa, koska hänellä on hyvä kirjoitusflow ja ei halua, että nälkä katkaisee sitä, mutta ei halua myöskään keskeyttää kirjoittamista kokatakseen.

Outoja innostuksen laukaisijoita ja tiettyä lapsekkuutta hänellä kyllä on, kuten joku täällä sanoikin. Hän saattaa yhtäkkiä haluta poiketa kirkossa (emme ole kumpikaan uskovaisia, emme koskaan olleetkaan) inspiroitumassa korkeiden holvikattojen tunnelmasta tai kiivetä puiston puuhun katselemaan valaistuja rakennuksia, kun palailemme pikkutunneilla ravintolasta. (kyllä, baarihameessa, korkokengissä ja sukkahousuissa.) Hän nauttii erityisesti metsässä olosta ja hamstraa isoja viherkasveja ja maisemamaalauksia kotiinkin.

Ai niin - omaan taiteeseensa hän on harvoin tyytyväinen, ja heillä on taiteilijaäidin kanssa erikoinen kuvio: molemmat ihailevat toisen taidetta ja vaihtavat tauluja ja pistävät toistensa tauluja omille seinilleen. :D

Vierailija kirjoitti:

Se, että taiteilija on sottainen ja nukkuu päivät, ja on epätäsmällinen on aika stereotypia. Itse opiskelen Sibelius akatemialla laulajaksi, joten kutsuisin itseäni taiteilijaksi, mutta olen todella siisti ja "siivousintoilija", jonka koti on aina tip top, olen myös aina hyvin pukeutunut ja täsmällinen. Joten ei kaikki taiteilija-ihmiset ole stereotyyppisiä taiteilijoita.

No enpä ole koskaan tavannut Akatemialla opiskelevaa ihmistä, joka ei osaa kirjoittaa opinahjonsa nimeä oikein.