onko kukaan elänyt taiteilijan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Taitelija on minusta enemmänkin luonne/persoonallisuustyyppi kuin ammatti tms. Ainakin moni taiteilijasielu on tylsässä päivätyössä ja niiden todellinen luonne voi tulla esiin jossain muualla, vaikka harrastuksen yhteydessä.

Sellaisen määrittelyn joskus allekirjoitin, että taide on jotain mitä taiteilija tekee itselleen mutta designer suunnittelee "taidetta" muille kuin itselleen. Musiikissa vastaavasti sitten artisti vs tuottaja jne.

Mutta tietenkin kaikki määritykset ovat yleensäkin aina sekä totta että puutteellisia..

Yks tositosi perusasia. Taiteilijuus ei ole persoonatyyppi. Taiteilijuus on yksi osa persoonaa. Se taiteilijuus ei ole se, minkä kautta toimii arjessaan vaan pohjalla oleva persoona. Voi olla millainen vaan. Luovat aivot ei ole persoonatyyppi. Yksi on säntillinen, yksi ei, yksi oin kusipäänarsisti, toinen lämmin ja lempeä. Toisen taiteilijuus itsekästä, toisen jakavaa. jne

Vierailija kirjoitti:

Tää kysymys voisi olla, kuka elää nepsy-häiriöisen kanssa? Tosi monella luovalla ihmisella on neuropsykiatrinen häiriö. Se on peritty. Moni on lahjakas luovilla aloilla. Myös yrittäjissä paljon nepsyhäiriöisiä. Yhteistä se että eivät oel onnellisia, jos ei ole omaehtoinen elämä. Useimmiten myös erityisherkkiä, ei kaikki, koska erityisherkkyyss on nepsyhäiriön liitännäisoire.

Nää on siis faktoja ennenkuin nillitätte :)

Itse olen nepsy kans ja en elätä itseäni taiteilijana. On ihanaa asua yksin. Joku ei nillitä siisteydestä.

Muistakaa te jotka elätte taiteilijan kanssa, ni jos nalkutatte ja rajoitatte heidän omaa minuuttaan, niin se on henkinen raiskaus. Jos ei kestäs itä toisen omaehtoisuutta, niin kandee vaihtaa puolisoa.

Kyllä suurin osa ihmisistä on tosi tylsiä meidän mielestä. Usien nepsy löytää nepsyn, olipa se yhteistyökumppani, esim. muusikot löytää toisensa. Ei kestä tylsiä näköalattomia. hitaita, konservatiivisia ja epäluovia, siis tosi tylsiä ihmisiä.

Kun on mahdollisuus niin päivärytmi menee niin että herää klo 12 ja nukkuu joku kello 3 tai 4. se on normaalia. itsellä ei ole perhettä. oma päätös. en kestäisi

Juuri sinua en tunne, mutta nykyään on niin muotia syyttää jotain sairautta omasta käytöksestään.

Useimmiten se sairas erityishenkilö on juuri se "henkinen raiskaaja", joka vie hapen koko huoneesta. Ja kaikkien pitäisi sitten toimia tämän diivamaisen häiriöpersoonan ehdoilla.

Onneksi tietoa on koko ajan enemmän saatavilla.

Myös jotkut tutkijat ja insinöörit ovat luovia, ja vielä elättävät itsensä.

On oikein hyvä päätös, jos et hanki lapsia, kun ette osaa ottaa aikuisen vastuuta edes itsestänne.

Seurasin joskus muusikkopariskunnan suhdetta. Vaimo hyvin järjestelmällinen, "säesti" sekä kirjaimellisesti että kuvannollisesti. Mies rakasti koko maailmaa esiintyessään, kotona useimmiten vaisu hajamielinen jurottaja. Eipä kadehdittavaa missään mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Taiteilijat ei opiskele kouluissa

Kyllä opiskelevat. Mutta vain harva heistä (meistä) opiskelijoista on taiteilija. Pääosa Suomessa kyseisistä opinnoista valmistuvat yrittävät tehdä opittua "taidetta". Siksi eivät menesty. Moni taitelijaksi pyrkivä ei tätä tiedosta, mutta ne harvat taiteilijat kyllä. Eikä siitä ole tarve huudella. Antaa kaikkien yrittää. Taiteellisuus on luonteessa, johon vahvimmat juuret tulevat lapsuudesta asti. Ympäristöllä on suuri merkitys, onko saanut olla lapsesta pitäen vapaa luomaan, sitä mikä sisällä valtaa mieltä.

Minulla ei ole asiasta mitään tutkimus- eikä ns. ensi käden tietoa, mutta arvelen, että useimmat taiteilijoiden puolisot ja muut elämänkumppanit ovat eläneet taiteilijan kanssa.

Ei aidot taiteilija sielut ole käyneet mitään kouluja. Ovat ehkä pyrkineet/päässeet mutta eivät valmistu. Tai valmistuvat mutta ehkä 10

vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole asiasta mitään tutkimus- eikä ns. ensi käden tietoa, mutta arvelen, että useimmat taiteilijoiden puolisot ja muut elämänkumppanit ovat eläneet taiteilijan kanssa.

Sitähän kysyit.

Itse elän taiteilija parisuhteessa. Arki? se on semmoista sekasotkua, toisaalta se sopii kummallekin.

 Työt tehdään kummallakin kaaoksen vallassa olevissa työhuoneissa, muu kämppä yritetään pitää jokseenkin siistinä. 

 Mieheni on e-pelaaja, youtubettaja, sekä toteuttaa omaa taiteellisuuttaan video, sekä peli koodaus muodossa (osittain tekee myös grafiikoita). Taiteilija persoona on kyllä vaikka hänen taiteellisuuttaan tuomitaankin ("eihän pelien koodaaminen ole taidetta").

 Itse taas toteutan valokuvaten, graafisena suunnitteluna, sekä grafiikoiden valmistuksena mieheni peleihin. 

 Asumme maalla, pihassa muutama hevonen, sekä koira. Yhtäkkiä toinen saattaa saada päähän lähteä samoilemaan metsään ja hakea inspiraatiota, toteuttaa itseään seuraavan yön ja toisinaan toinen. Kumpaakaan se ei haittaa, koska tapahtuu suunnilleen yhtä usein. 

 Hyvin saadaan itsemme elätettyä. Perheiltä tulee toisinaan ihmetystä elämästämme, mutta tämä sopiimeille, turha stressata siivouksesta ja siitä että vastaa muiden odotuksia, koska meillä sujuu asiat näinkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei aidot taiteilija sielut ole käyneet mitään kouluja. Ovat ehkä pyrkineet/päässeet mutta eivät valmistu. Tai valmistuvat mutta ehkä 10

vuodessa.

Ei ole välttämättä tarvetta valmistua. Koulussa ei saa sitä luovuuuden tukea, mille on tarvetta, josko edes on tarvetta, tässä maassa.

Vierailija kirjoitti:

Suti kirjoitti:

Missä ne taiteilijat sitten opiskelee jos ei kouluissa? 

Taiteilijamyytti tuntuu olevan kovin tiukassa, ja ylipäätään tässä ketjussa tuntuu punoutuvan yhteen taiteilija identiteetti ja taiteen tekeminen työnä.  Tokihan kaikilla (esim.) taidemaalareilla on taiteilijaidentiteetti - käsitys itsestä oman alansa tekijänä - mutta kaikki taiteilijaidentieettiä kantavat eivät tee taidetta.  Kysymys on mielestäni silloin identiteettileikistä, itsensä representoinnista.

On eri asia pukeuta pontsoon ja buutseihin kuin hankkia elanto taiteellaan.

Identiteetti on valinta, ja jokainen itsestäänselvästi vapaa valitsemaan haluamansa identiteetin, mutta minulle taiteilija tarkoittaa alansa ammattilasita.  Monelle se tarkoittaa kapinallisuutta tai runopoikautta.  Ja se on ihan ok.

Mutta minkälaista on elää taiteilijan kanssa: Kysymys on tietysti kiinnostava, mutta myös kovin naiivi.  Se yleistää.  Millaista on seurustella poliisin kanssa?  Entä eläinlääkärin?  Toisaalta kysymys on ymmärrettävä, poliisi-identieetti tai eläinlääkäri-identiteeti eivät ole niin kulttuurisesti latautuneita asioista kuin taiteilijuus.  On hyvä että ihmiset ovat kiinnostuneita taiteista.  Itse taidemaalarina haluaisin ehdottomasti panna naismaalaria, siinä kyllä dammar lentäisi ja pensseli viuhuisi.

Kuristamisleikkien sijaan toinen tukehdutetaan dammarinkäryyn? Hmm. Erikoista.

Olet ihanan positiivinen. Ymmärrän täysin taidemaalarin mission. Olisi hienoa kohdata joskus yhtä avoin, särmikäs ja fiksu, kammarin puolellakin toinen intohimoa aidosti herättävä. Tasavertaisina, sitä ajattelematta. Ei taiteilijaa ja muusaa.

Määritelmä taiteilja, vaikuttaa olevan monelta  hukassa. Jos osaa soittaa, laulaa tai maalata ym., se ei tee ihmisestä todellista taiteilijaa. Eikä sekään, että viettää lisäksi boheemia pintaelämää, haluten olla taiteilija.

Itsellä oli vaikeaa kyllä elää taiteilijan kanssa. Asuimme kerrostalossa eikä siellä ollut tarpeeksi tilaa herran maalauksille. Sanonta että kaikki taiteilijat ovat hulluja pitää kyllä paikkansa. Tämä mies lukitsi naapurinsa häkkivarastoon vaan siksi ettei saisi kostettua vaimolleen ja pojalleen kun heillä oli suhde. Sen jälkeen mies yritti tappaa poikansa mutta silti annoin anteeksi. Hävettää kun tuli lapsiakin tehtyä tuon hullun kanssa ja vielä 3 kappaletta. No onneksi hän lähti ex-heilansa kanssa toiselle puolelle Suomea niin ei olla enää tekemisissä. Tietenkin en itsekään ole täysin viaton kun olen alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

Määritelmä taiteilja, vaikuttaa olevan monelta  hukassa. Jos osaa soittaa, laulaa tai maalata ym., se ei tee ihmisestä todellista taiteilijaa. Eikä sekään, että viettää lisäksi boheemia pintaelämää, haluten olla taiteilija.

Ja sekös joitakin taiteilijoita harmittaa. Taiteilijaksihan ei ole erillisiä opintoja. Toki voi opiskella erilaisia taiteen aloja, mutta mikään ei estä käyttämästä nimikettä taiteilija. 

Kyllä tähän maailmaan taiteilijoita mahtuu. Ei siitä kannata kenenkään mieltään pahoittaa.

Herää aamulla yleensä klo 6. Haluaisi, että heräisin hänen kanssaan. Jos on hyvä aamu tekee mulle myös kupillisen kahvia. Jää joko kotiin työskentelemään tai ajaa työhuoneelle. Soittaa kerran pari päivän aikana. Yleensä on joko syvissä mietteissä tai sitten pitää luentoja. 

On omasta mielestään hyvin organisoitunut, mutta tavarat on hukassa. Mitään ei löydy mistään. Moittii, että minä olen epäjärjestelmällinen. Haluaa postit lajiteltuina, mutta itse viskelee ne hujan hajan. Jos teen lajittelusysteemin ei sitä käytä, vaikka haluaa että kaikki organisoidaan. 

On yleensä kaksi kertaa vuodessa isommassa kriisissä. Silloin on ottamassa avioeroa ja milloin mitäkin. 

Pohtii suhteemme suuntaa ja löytää vikoja. Moittii kommunikaation vähyydestä, mutta voin puhua jostain tärkeästä eikä kuule eikä kuuntele. Yleensä viesti menee perille neljännellä tai viidennellä kerralla.

Unohtaa sovitut tapaamiset ja syntymäpäiväni, vaikka siitä on muistutus puhelimessa. Viimeksi onnitteli päivää liian aikaisin.

Käyttää alkoholi jonkin verran, tykkää viskeistä. Kallis maku niiden suhteen. Ei kyllä oikeastaan humallu koskaan.

Ai niin, mutta mun mies onkin tietokonenörtti. Luulin taiteilijaksi.

Taiteilijuus on osattava määritellä oikein, ennen kuin voi jakaa kokemuksensa mahdollisen taiteilijan kanssa elämisestä.

Voi mahoton mitä sakkia.

Minä olen elänyt kirjailijan ja muusikon kanssa. Kirjailija elätti itsensä työllään, muusikko ei ollut kouluttautunut mutta teki itse omaa musaa ja osittain elätti myös itsensä sillä, tosin toinen työ myös tarpeen.

Minulla jäi kyllä päällimäisenä mieleen alkoholin käyttö ja hermoheikkous. Epäsäännöllinen elämä, yöt valvotaan ja usein ryypäten. Tuttavapiiri samanlaista retkuetta, kännissä verkostot luodaan. Selkääntaputtelijat, toimittajat, kustantajat ja bändärit riesana, joskus raflaavia otsikoita lehdissä tai vähintään juoruja, panetteluakin. No eipähän ollut elämä ainakaan tavallista kun milloin mikin taiteilija riekkui roikkuen kännissä pihapuusta. Tuli nähtyä kaupungin kerma, ulkomaalaiset muusikot, kulttuuripiirejä, kuuli insidesuhdejuorut. Ihan samanlaisia ne on kuin muutkin, en ymmärrä kun kaverit hehkuttaa jotain julkkiksia.

Lapsen näkökulmaa kysyttiin, noh, lapsi on taiteenteon tiellä. Pienellä paikkakunnalla myös yhteisön silmätikku.

No en enää asu noiden kans mutta silmätikku olen silti vieläkin entisen elämän perintönä.

Itsekin harrastan taiteen tekemistä, mutta säännöllisellä päivärytmillä. Minulle itselleni taiteen tekeminen on oman sisimmän purkamista tai ehkä jonkin korkeamman välittämistä. Mutta en olekaan oikea taiteilija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan paljon taiteilijan elämä eroaa tutkijan elämästä? Tuntuu monin tavoin saman tyyppiseltä työltä.

Eipä hirveesti ainakaan omasta näkökulmastani. Samaa itsenäistä puurtamista. Pitkälti samanlaiset rahoituskuviot ja murheet. Tutkijalla voi olla vähän "tavallisempi" päivärytmi jos on opetusta, tosin tietty taiteilijatkin monesti opettaa. Samaa halveksuntaa saa lukea netistä veronmaksajien rahoilla loisimisesta ja turhan toimittelusta. Pitkä itsenäinen työskentely palkitsee usein. Ehkä taiteilijan työ on monesti henkilökohtaisempaa ja tietyllä tavalla haavoittuvampaa kuin tutkijan?  t. taiteilijan kanssa elävä tutkija.

Kyllähän tutkijatkin ottaa omat tuotoksensa todella, siis todella, henkilökohtaisesti. Tätä voi kysyä keneltä tahansa vaikka siinä kohtaa kun tutkija on saanut negatiivista palautetta vertaisarvioijalta tarjottuaan artikkelia, jota on työstänyt pitkään. Itse olen vasta aloitteleva tutkija, mutta olen kuullut, että moni on viettänyt monia itkuisia ja synkkiä hetkiä työnsä parissa epäillen omaa osaamistaan. Ja kyllä tämän epäilyn tunnistan jo tässä alkuvaiheessakin. Kelpaanko minä, milloin saan kutsua itseäni tutkijaksi, mitä näyttöjä pitää olla. Ja aika moni, mukaanlukien minä, laskee oman ihmisarvonsa sen perusteella, mitä omasta työstä ollaan mieltä.

Ot. Minäkin olen tutkija, ollut sitä jo kauan. Alussa itketti kritiikki. Tutkijan työ on kuitenkin kuin mikä tahansa työ. Kun työkokemusta ja osaamista karttuu, ammatillinen itsetunto paranee, eikä vertaisarviointi tunnu miltään, koska tiedän itse olevani yhtä hyvä asiantuntija kuin arvioitsijatkin. Siinä mielessä tämä on aivan eri asia kuin taide. Tutkimus ei ole mielipidekysymys, vaan menetelmien käyttöä ongelman ratkaisussa ja tulosten asettamista viitekehykseensä eli osaksi tieteenalan keskustelua.

Elin kaksikymmentä vuotta keikkailevan muusikon kanssa yhdessä. Keikkaa oli parhaina vuosina jopa 120-150,siis vuodessa- Bändi oli televisiossa ja soi radiossakin. Ulkomaitakin valloitettiin tai ainakin yritettiin. Onneksi olin päivätöissä sillä niin uskomatonta kuin se onkin niin kaikki keikkatulot menivät tien päällä elämiseen. Teostot sentään tulivat hallitsemalleni talous-tilille. Noin vuosi sitten mieheni kuoli ja nyt alkaa päästä jo yli. Ne hetket kun hän oli keikkatauoilla ja kotona olivat mahtavaa aikaa. Lapsia ei tarvinnut viedä hoitoon silloin vaan olivat isänsä kanssa jopa kuukausia kotona ja koti oli kunnossa. Ikävä häntä mutta onneksi musiikki jäi elämään ikuisesti. Ehkä alussa olin huolissani tien päällä olon lieveilmiöistä ja vieraista naisista mutta kun luottamus tuli niin olimme onnellisia. 

Eija48 kirjoitti:

Elin kaksikymmentä vuotta keikkailevan muusikon kanssa yhdessä. Keikkaa oli parhaina vuosina jopa 120-150,siis vuodessa- Bändi oli televisiossa ja soi radiossakin. Ulkomaitakin valloitettiin tai ainakin yritettiin. Onneksi olin päivätöissä sillä niin uskomatonta kuin se onkin niin kaikki keikkatulot menivät tien päällä elämiseen. Teostot sentään tulivat hallitsemalleni talous-tilille. Noin vuosi sitten mieheni kuoli ja nyt alkaa päästä jo yli. Ne hetket kun hän oli keikkatauoilla ja kotona olivat mahtavaa aikaa. Lapsia ei tarvinnut viedä hoitoon silloin vaan olivat isänsä kanssa jopa kuukausia kotona ja koti oli kunnossa. Ikävä häntä mutta onneksi musiikki jäi elämään ikuisesti. Ehkä alussa olin huolissani tien päällä olon lieveilmiöistä ja vieraista naisista mutta kun luottamus tuli niin olimme onnellisia. 

Näinpä. Kun toinen keikkailee niin toinen pyörittää arkea.

Joo, koko ajan elän itseni kanssa. Arki sujuu hyvin jos muut ihmiset ei aiheuta kohtuutonta häiriötä.