Miten ihmeessä arki voi olla niin rankkaa niin monelle terveelle ja työssäkäyvälle kolmi- tai nelikymppiselle? :O

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenhoidossa vaaditaan nykyisin mahdottomia. Ennenvanhaan esim 80-luku, riiti kun ei nyt kännissä hakenut lapsiaan hoidosta. Nykyisin vanhemmille on miljoonia lippulappuja ja vilmoja seurattavana, päiväkotiin pitää olla just tietynlaiset kurahankat ja maalausessut,harrastuksissa täytyy olla mukana kuin kokonainen kannustusjoukkio rahoituksineen jne. Pieninki poikkeama pitää raportoida ja seurata ja analysoida, vaikka lähes aina kaikki korjaantuu parissa kuukaudessa.

Pahinta on henkinen puoli, kun pitäisi olla niin hiton täydellinen ja jokainen juttu muistettuna ja valmiina ja silitettynä, tai sitten on Voi Voi kun on sentään Äiti-ihminen...

Tämä.

24/7 pitäisi päivystää nettiä, tiedotteita, aikataulumuutoksia, häärätä ajanvarauksia, koulun ohjelmaa jne.

Mutta edes tekstiviestiin ei saa vastata jos lapsi läsnä koska sitten korppi vie huonon äidin lapsen,

Uhhuh. Pientä liioittelua ilmassa. Wilmat sun muut tärkeät tulee kännyyn, joten ei niitä sen kummemmin tarvitse päivystää. Vastaa kun ehtii, työmatkalla junassa tulee aika paljon lasten juttuja hoidettua, mikä muuten olisi lähinnä hukka-aikaa. Kaikkeen ei myöskään tarvitse osallistua, "ei" on ihan hyvää suomea ja sitä kannattaa käyttää kursailematta jos ei aika eikä jaksaminen riitä.

Kaikki ei kulje työmatkaansa junalla. Ja koulujakin on erilaisia. Meillä tulee suunnilleen joka iltapäivä/ilta jokin viime hetken muutos johonkin.

Ihan varmasti tulee joka iltapäivä/ilta :) Jos tosiaan tulee niin kipinkapin palaveri pystyyn opettajan ja/tai rehtorin kanssa, koska koululla mättää jokin ja pahasti. Älä tyydy vain ruikuttamaan vauvapalstalla vaan tee asialle jotain.

Ihan varmasti kuljet junalla jne. Röhöröhö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenhoidossa vaaditaan nykyisin mahdottomia. Ennenvanhaan esim 80-luku, riiti kun ei nyt kännissä hakenut lapsiaan hoidosta. Nykyisin vanhemmille on miljoonia lippulappuja ja vilmoja seurattavana, päiväkotiin pitää olla just tietynlaiset kurahankat ja maalausessut,harrastuksissa täytyy olla mukana kuin kokonainen kannustusjoukkio rahoituksineen jne. Pieninki poikkeama pitää raportoida ja seurata ja analysoida, vaikka lähes aina kaikki korjaantuu parissa kuukaudessa.

Pahinta on henkinen puoli, kun pitäisi olla niin hiton täydellinen ja jokainen juttu muistettuna ja valmiina ja silitettynä, tai sitten on Voi Voi kun on sentään Äiti-ihminen...

Tämä.

24/7 pitäisi päivystää nettiä, tiedotteita, aikataulumuutoksia, häärätä ajanvarauksia, koulun ohjelmaa jne.

Mutta edes tekstiviestiin ei saa vastata jos lapsi läsnä koska sitten korppi vie huonon äidin lapsen,

Uhhuh. Pientä liioittelua ilmassa. Wilmat sun muut tärkeät tulee kännyyn, joten ei niitä sen kummemmin tarvitse päivystää. Vastaa kun ehtii, työmatkalla junassa tulee aika paljon lasten juttuja hoidettua, mikä muuten olisi lähinnä hukka-aikaa. Kaikkeen ei myöskään tarvitse osallistua, "ei" on ihan hyvää suomea ja sitä kannattaa käyttää kursailematta jos ei aika eikä jaksaminen riitä.

Kaikki ei kulje työmatkaansa junalla. Ja koulujakin on erilaisia. Meillä tulee suunnilleen joka iltapäivä/ilta jokin viime hetken muutos johonkin.

Ihan varmasti tulee joka iltapäivä/ilta :) Jos tosiaan tulee niin kipinkapin palaveri pystyyn opettajan ja/tai rehtorin kanssa, koska koululla mättää jokin ja pahasti. Älä tyydy vain ruikuttamaan vauvapalstalla vaan tee asialle jotain.

Ihan varmasti kuljet junalla jne. Röhöröhö.

Argumentointisi tason perusteella ei  ole ihme että arki tuntuu sinusta haastavalta.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko aloitus provo vai ei, mutta nimenomaan opiskeluaika oli henkisesti sitä helppoa aikaa.

Silloin hallitsi omaa elämäänsä ja pystyi vaikuttamaan siihen. Jos hoiti lukemiset ja tentit suunnitelman mukaan, niin se riitti. Aikaa jäi kaikkeen järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa.  Ja jos ryssi tentin, niin sitten homman pystyi hoitamaan seuraavalla kierroksella.

Nyt elämä on ajankäytöllistä nollasummapeliä työn, perheen, harrastusten ja puolison välillä.

Miksi ihmeessä tämä olisi provo? En ole suinkaan ainoa ihminen, jonka mielestä opiskeluaika oli kuormittavaa ja epämääräistä ja työelämä vastaavasti helpompaa ja selkeää.

Meidän eromme on kyllä siinä, että minulla on edelleen aikaa "järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa" sekä kaikkeen muuhunkin, mitä elämältä haluan. Mihin muuhunkaan sitä aikaansa käytäisi kuin siihen, mikä itselle on tärkeää? -ap

Ja käytät sen avlla notkumiseen se sitä itsellesi tärkeintä? Elämä on valintoja, hyvä jos kaikki ovat omistaan ylpeitä ja tyytyväisiä.

Joo, tykkään lomalla mm. surffailla netissä villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä, tekemättä mitään järkevää. Olen järjestänyt elämäni niin, että siihen on aikaa eikä se ole nommasummamaisesti pois mistään muusta. -ap

Joku voisi kokea tuollaisen elämän aika tyhjäksi. Jos se vapaa-aika menee "ei mihinkään järkevään", netissä omia elämänvalintoja parhaina mainostaen. Puolisokin varmaan veisi aikaa pois, rasittaisi eikä toisi koskaan yhtä paljon kuin veisi? Työkin hyvä pitää tarpeeksi keveänä ettei liikaa rasita, jotkut kummasti nauttivat vaativista töistä joissa saavat toteuttaa itseään? Ja harrastuksista voi tulla liian raskaita, niihin voi suhtautua intohimoisesti?

Jokainen tavallaan, aika moni muu haluaa tehdä jotain mielekästä elämässään mitä mummona/pappana muistella, se hetkellinen mukavuus ei ole elämän suurten valintojen tärkein ohjaaja monillakaan.

Jos en muuta tekisi kuin joisin kahvia, olisin ihan samaa mieltä. Mutta varmaan huomasit, että sanoin sen olevan vain yksi asioista, jotka tuovat minulle nautintoa. Sorrut hyvin mustavalkoiseen ajatteluun, jos sinusta rankasta elämästä kärsimisen ja hetkellisen mukavuuden maksimoimisen välissä ei ole mitään.

Vaikeuksien ja kärsimyksen glorifiointi on sitten toinen ajatusvinouma. Ei se, että arki on hankalaa, tee kenenkään elämästä yhtään sen syvällisempää -ap

Eikä ylemmyydentuntoinen ja omahyväinen vittuilu tee kenestäkään fiksua.

len samaa mieltä, mutta jJos ei halua vittuilua osakseen, ei kannata vääristellä ja ymmärtää tahallaan väärin toisen sanomisia. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hankkia isoja omakotitaloja isoilla pihoilla, monta lasta,niille lapsille vaativia harrastuksia, lemmikkejä hoidettavaksi jne., jos ne aiheuttavat vain kiirettä ja stressiä? Elämä on juuri sellaista millaiseksi sen itse tekee.

Ja sitten vielä just tämä! Nykyinen meininki, että mistään, varsinkaan vaikeuksista lasten kanssa ei saa koskaan valittaa tai olla väsynyt. Heti on joku ilkkumassa että mitäs lähdit... Ihan sama kuin ei koskaan saisi työkiireistäkään puhua, kun "mitäs oot työpaikan hommannu, oma valinta!".

Ei tämä maa kuule pyöri jos ei ole myös meitä jotka jaksaa hoitaa ja kasvattaa seuraavaa sukupolvea ja tulevia veronmaksajia.

Kyse onkin juuri siitä miksi kaikki pitää saada yhtä aikaa. Ura, lapset, talot, maat ja mannut. Itse olen järjestänyt elämäni niin, että esimerkiksi varsinaisen uran vuoro tulee sitten kun lapset ovat kouluikäisiä. Teen 80% työviikkoa niin kauan kuin mahdollista. Uran rakentamisen kautta taloudellinen tilanteemme paranee ja panostamme asumiseen kun lapset kasvavat ja tarvitsevat enemmän omaa tilaa. Liikuntaa harrastamme lasten kanssa yhdessä vuoronperään, silloin toinen pääsee tekemään omaa treeniänsä. Vaihtoehtoja löytyy lukemattomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hankkia isoja omakotitaloja isoilla pihoilla, monta lasta,niille lapsille vaativia harrastuksia, lemmikkejä hoidettavaksi jne., jos ne aiheuttavat vain kiirettä ja stressiä? Elämä on juuri sellaista millaiseksi sen itse tekee.

Ja sitten vielä just tämä! Nykyinen meininki, että mistään, varsinkaan vaikeuksista lasten kanssa ei saa koskaan valittaa tai olla väsynyt. Heti on joku ilkkumassa että mitäs lähdit... Ihan sama kuin ei koskaan saisi työkiireistäkään puhua, kun "mitäs oot työpaikan hommannu, oma valinta!".

Ei tämä maa kuule pyöri jos ei ole myös meitä jotka jaksaa hoitaa ja kasvattaa seuraavaa sukupolvea ja tulevia veronmaksajia.

Kyse onkin juuri siitä miksi kaikki pitää saada yhtä aikaa. Ura, lapset, talot, maat ja mannut. Itse olen järjestänyt elämäni niin, että esimerkiksi varsinaisen uran vuoro tulee sitten kun lapset ovat kouluikäisiä. Teen 80% työviikkoa niin kauan kuin mahdollista. Uran rakentamisen kautta taloudellinen tilanteemme paranee ja panostamme asumiseen kun lapset kasvavat ja tarvitsevat enemmän omaa tilaa. Liikuntaa harrastamme lasten kanssa yhdessä vuoronperään, silloin toinen pääsee tekemään omaa treeniänsä. Vaihtoehtoja löytyy lukemattomia.

Se on se ajan henki tällä hetkellä. Kaikki pitäisi saada heti ja mielellään vähän enemmän kuin mihin olisi varaa. Sitten ihmetellään kun aika ja energia ei perhe- ja (yli)työelämän ristipaineessa riitä.

Vaihtoehtojakin on. Yksi kaveri on ihan tietoisesti downshiftannut jo parikymppisenä, elelee yksinkertaisesti ja "köyhästi", mutta ilmeisen onnellisesti mukuloineen ja vaimoineen vaikkei olekaan sitä valtavaa kivitaloa westendissä eikä sadan tonnin citymaastureita pihassa. Vuosiansiot lienee jossain kahden-kolmen kympin tietämillä ja tekee kolmepäiväistä viikkoa. Toinen taas painoi hulluna töitä vaille nelikymppiseksi, löysi vastavalmistuneen parikymppisen juristivaimon ja on nyt koti-isukkina pääomatulojen turvin kun vaimo luo uraa. Kumpikaan ei juuri valittele kiireitä eikä stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko aloitus provo vai ei, mutta nimenomaan opiskeluaika oli henkisesti sitä helppoa aikaa.

Silloin hallitsi omaa elämäänsä ja pystyi vaikuttamaan siihen. Jos hoiti lukemiset ja tentit suunnitelman mukaan, niin se riitti. Aikaa jäi kaikkeen järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa.  Ja jos ryssi tentin, niin sitten homman pystyi hoitamaan seuraavalla kierroksella.

Nyt elämä on ajankäytöllistä nollasummapeliä työn, perheen, harrastusten ja puolison välillä.

Miksi ihmeessä tämä olisi provo? En ole suinkaan ainoa ihminen, jonka mielestä opiskeluaika oli kuormittavaa ja epämääräistä ja työelämä vastaavasti helpompaa ja selkeää.

Meidän eromme on kyllä siinä, että minulla on edelleen aikaa "järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa" sekä kaikkeen muuhunkin, mitä elämältä haluan. Mihin muuhunkaan sitä aikaansa käytäisi kuin siihen, mikä itselle on tärkeää? -ap

Ja käytät sen avlla notkumiseen se sitä itsellesi tärkeintä? Elämä on valintoja, hyvä jos kaikki ovat omistaan ylpeitä ja tyytyväisiä.

Joo, tykkään lomalla mm. surffailla netissä villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä, tekemättä mitään järkevää. Olen järjestänyt elämäni niin, että siihen on aikaa eikä se ole nommasummamaisesti pois mistään muusta. -ap

Joku voisi kokea tuollaisen elämän aika tyhjäksi. Jos se vapaa-aika menee "ei mihinkään järkevään", netissä omia elämänvalintoja parhaina mainostaen. Puolisokin varmaan veisi aikaa pois, rasittaisi eikä toisi koskaan yhtä paljon kuin veisi? Työkin hyvä pitää tarpeeksi keveänä ettei liikaa rasita, jotkut kummasti nauttivat vaativista töistä joissa saavat toteuttaa itseään? Ja harrastuksista voi tulla liian raskaita, niihin voi suhtautua intohimoisesti?

Jokainen tavallaan, aika moni muu haluaa tehdä jotain mielekästä elämässään mitä mummona/pappana muistella, se hetkellinen mukavuus ei ole elämän suurten valintojen tärkein ohjaaja monillakaan.

Jos en muuta tekisi kuin joisin kahvia, olisin ihan samaa mieltä. Mutta varmaan huomasit, että sanoin sen olevan vain yksi asioista, jotka tuovat minulle nautintoa. Sorrut hyvin mustavalkoiseen ajatteluun, jos sinusta rankasta elämästä kärsimisen ja hetkellisen mukavuuden maksimoimisen välissä ei ole mitään.

Vaikeuksien ja kärsimyksen glorifiointi on sitten toinen ajatusvinouma. Ei se, että arki on hankalaa, tee kenenkään elämästä yhtään sen syvällisempää -ap

Huomasin, että joku sinulle jo vastasikin. Tuo mustavalkoisuus on erinomainen huomio. Saman koskee myös noita muidenkin kuin sinun valintoja. Itse olen valinnut pitkän koulutuksen, vaativan uran ja kaksi lasta elämääni. Nuo kaikki ovat vieneet aikaani, mutta tuoneet paljon. Arki on joillakin hankalaa, mutta kun perheelliset kertovat arjen iloista ne eivät sinusta riitä kompensoimaan heidän arkensa "kärsimyksiä". Jokainen katselee maailmaa omasta näkökulmastaan. Erinomaista jos pitää näkemästään - mutta pitäisi ymmärtää tuon olevan pieni reikä maailmaan, muut katselevat ihan tosenlaisista pikkurei'istä. Ja rikkaan, onnellisen elämän voi saavuttaa monella eri tavalla. Av ja villasukat voi olla oman vapauden symboli ja valinnan mahdollisuuksien huipennus toiselle kun toiselle se voi olla tylsähkö tapa kuluttaa aikaa flunssasta toipuessa.

Vaativa ura... huutonaurua! :D

No, ap, esim sillälailla, että kiusaamalla tehdään elämästä mahollisimman vaikeeta ja yritetään saada kiusattu saikulle. Älä usko, jos haluut säilyttää uskos ihmisten hyvyyteen.

Vaikka edellä kuvattu koskee itseäni, ja olen itse lapseton, empatiaa riittää sen verran, että voin kuvitella, miltä tuntuu yrittää riittä sekä kotona että töissä, jos on lapsi/lapsia.

Plus, minä ainakin olen todistanut vielä 2000-luvulla näitä lapsentasolle jääneitä miehiä, jotka vaan harrastelee tai ryyppää vapaa-ajallaan ja olettaa että kotityötön yksin naisen vastuulla. 

Lisäksi, kuinka moni meistä on niin terve? Tarkotan sairauksia, jotka ei näy päälle päin. Ja toisinaan jokainen on terveempi kuin toisena hetkenä.

Minusta mustavalkoista ajattelua ap-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hankkia isoja omakotitaloja isoilla pihoilla, monta lasta,niille lapsille vaativia harrastuksia, lemmikkejä hoidettavaksi jne., jos ne aiheuttavat vain kiirettä ja stressiä? Elämä on juuri sellaista millaiseksi sen itse tekee.

Ja sitten vielä just tämä! Nykyinen meininki, että mistään, varsinkaan vaikeuksista lasten kanssa ei saa koskaan valittaa tai olla väsynyt. Heti on joku ilkkumassa että mitäs lähdit... Ihan sama kuin ei koskaan saisi työkiireistäkään puhua, kun "mitäs oot työpaikan hommannu, oma valinta!".

Ei tämä maa kuule pyöri jos ei ole myös meitä jotka jaksaa hoitaa ja kasvattaa seuraavaa sukupolvea ja tulevia veronmaksajia.

Kyse onkin juuri siitä miksi kaikki pitää saada yhtä aikaa. Ura, lapset, talot, maat ja mannut. Itse olen järjestänyt elämäni niin, että esimerkiksi varsinaisen uran vuoro tulee sitten kun lapset ovat kouluikäisiä. Teen 80% työviikkoa niin kauan kuin mahdollista. Uran rakentamisen kautta taloudellinen tilanteemme paranee ja panostamme asumiseen kun lapset kasvavat ja tarvitsevat enemmän omaa tilaa. Liikuntaa harrastamme lasten kanssa yhdessä vuoronperään, silloin toinen pääsee tekemään omaa treeniänsä. Vaihtoehtoja löytyy lukemattomia.

Fiksuja valintoja sinulta, mutta itse lähinnä kritisoin nykyisiä vaatimuksia vanhemmille. Tuntuu että vain siksi että on saanut lapsia täytyisi muuttua täydelliseksi suoraryhtiseksi, jakkupukuiseksi, kaiken kolmelle lapselle kullakin hetkellä tarpeellisen asian loihtivaksi satuolennoksi.

Ennen kaikki ymmärsi että kun on pieniä lapsia niin on rankkaa ja asiat voi olla välillä niin ja näin. Nykyään on oletus, että kaikki hoitaa kaiken juuri tietyllä tavalla ja muistutusta ja vaatimusta tulee suunnasta jos toisesta. Kyllä minä siihen pystyisinkin vaikkapa yhden lapsen kanssa. Mutta tarvitaan myös isompiakin perheitä, että maamme ikärakenne ei täysin romahda meidän jälkeemme.

Tuntuu että lapsiperheitä ei arvosteta, vaan joko kadehditaan tai kytätään pahantahtoisesti. Toisaalta tutkimukset kertovat että suomessa on ennätyksellisen paljon vasten tahtoaan lapsettomia. Ehkä siinä syy asenneilmapiirin kylmyyteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastenhoidossa vaaditaan nykyisin mahdottomia. Ennenvanhaan esim 80-luku, riiti kun ei nyt kännissä hakenut lapsiaan hoidosta. Nykyisin vanhemmille on miljoonia lippulappuja ja vilmoja seurattavana, päiväkotiin pitää olla just tietynlaiset kurahankat ja maalausessut,harrastuksissa täytyy olla mukana kuin kokonainen kannustusjoukkio rahoituksineen jne. Pieninki poikkeama pitää raportoida ja seurata ja analysoida, vaikka lähes aina kaikki korjaantuu parissa kuukaudessa.

Pahinta on henkinen puoli, kun pitäisi olla niin hiton täydellinen ja jokainen juttu muistettuna ja valmiina ja silitettynä, tai sitten on Voi Voi kun on sentään Äiti-ihminen...

Tämä.

24/7 pitäisi päivystää nettiä, tiedotteita, aikataulumuutoksia, häärätä ajanvarauksia, koulun ohjelmaa jne.

Mutta edes tekstiviestiin ei saa vastata jos lapsi läsnä koska sitten korppi vie huonon äidin lapsen,

Uhhuh. Pientä liioittelua ilmassa. Wilmat sun muut tärkeät tulee kännyyn, joten ei niitä sen kummemmin tarvitse päivystää. Vastaa kun ehtii, työmatkalla junassa tulee aika paljon lasten juttuja hoidettua, mikä muuten olisi lähinnä hukka-aikaa. Kaikkeen ei myöskään tarvitse osallistua, "ei" on ihan hyvää suomea ja sitä kannattaa käyttää kursailematta jos ei aika eikä jaksaminen riitä.

Kaikki ei kulje työmatkaansa junalla. Ja koulujakin on erilaisia. Meillä tulee suunnilleen joka iltapäivä/ilta jokin viime hetken muutos johonkin.

Ihan varmasti tulee joka iltapäivä/ilta :) Jos tosiaan tulee niin kipinkapin palaveri pystyyn opettajan ja/tai rehtorin kanssa, koska koululla mättää jokin ja pahasti. Älä tyydy vain ruikuttamaan vauvapalstalla vaan tee asialle jotain.

Ihan varmasti kuljet junalla jne. Röhöröhö.

Argumentointisi tason perusteella ei  ole ihme että arki tuntuu sinusta haastavalta.. 

Käytin sinun tyyliäsi. "Ääliö, röhöröhö".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko aloitus provo vai ei, mutta nimenomaan opiskeluaika oli henkisesti sitä helppoa aikaa.

Silloin hallitsi omaa elämäänsä ja pystyi vaikuttamaan siihen. Jos hoiti lukemiset ja tentit suunnitelman mukaan, niin se riitti. Aikaa jäi kaikkeen järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa.  Ja jos ryssi tentin, niin sitten homman pystyi hoitamaan seuraavalla kierroksella.

Nyt elämä on ajankäytöllistä nollasummapeliä työn, perheen, harrastusten ja puolison välillä.

Miksi ihmeessä tämä olisi provo? En ole suinkaan ainoa ihminen, jonka mielestä opiskeluaika oli kuormittavaa ja epämääräistä ja työelämä vastaavasti helpompaa ja selkeää.

Meidän eromme on kyllä siinä, että minulla on edelleen aikaa "järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa" sekä kaikkeen muuhunkin, mitä elämältä haluan. Mihin muuhunkaan sitä aikaansa käytäisi kuin siihen, mikä itselle on tärkeää? -ap

Ja käytät sen avlla notkumiseen se sitä itsellesi tärkeintä? Elämä on valintoja, hyvä jos kaikki ovat omistaan ylpeitä ja tyytyväisiä.

Joo, tykkään lomalla mm. surffailla netissä villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä, tekemättä mitään järkevää. Olen järjestänyt elämäni niin, että siihen on aikaa eikä se ole nommasummamaisesti pois mistään muusta. -ap

Joku voisi kokea tuollaisen elämän aika tyhjäksi. Jos se vapaa-aika menee "ei mihinkään järkevään", netissä omia elämänvalintoja parhaina mainostaen. Puolisokin varmaan veisi aikaa pois, rasittaisi eikä toisi koskaan yhtä paljon kuin veisi? Työkin hyvä pitää tarpeeksi keveänä ettei liikaa rasita, jotkut kummasti nauttivat vaativista töistä joissa saavat toteuttaa itseään? Ja harrastuksista voi tulla liian raskaita, niihin voi suhtautua intohimoisesti?

Jokainen tavallaan, aika moni muu haluaa tehdä jotain mielekästä elämässään mitä mummona/pappana muistella, se hetkellinen mukavuus ei ole elämän suurten valintojen tärkein ohjaaja monillakaan.

Jos en muuta tekisi kuin joisin kahvia, olisin ihan samaa mieltä. Mutta varmaan huomasit, että sanoin sen olevan vain yksi asioista, jotka tuovat minulle nautintoa. Sorrut hyvin mustavalkoiseen ajatteluun, jos sinusta rankasta elämästä kärsimisen ja hetkellisen mukavuuden maksimoimisen välissä ei ole mitään.

Vaikeuksien ja kärsimyksen glorifiointi on sitten toinen ajatusvinouma. Ei se, että arki on hankalaa, tee kenenkään elämästä yhtään sen syvällisempää -ap

Huomasin, että joku sinulle jo vastasikin. Tuo mustavalkoisuus on erinomainen huomio. Saman koskee myös noita muidenkin kuin sinun valintoja. Itse olen valinnut pitkän koulutuksen, vaativan uran ja kaksi lasta elämääni. Nuo kaikki ovat vieneet aikaani, mutta tuoneet paljon. Arki on joillakin hankalaa, mutta kun perheelliset kertovat arjen iloista ne eivät sinusta riitä kompensoimaan heidän arkensa "kärsimyksiä". Jokainen katselee maailmaa omasta näkökulmastaan. Erinomaista jos pitää näkemästään - mutta pitäisi ymmärtää tuon olevan pieni reikä maailmaan, muut katselevat ihan tosenlaisista pikkurei'istä. Ja rikkaan, onnellisen elämän voi saavuttaa monella eri tavalla. Av ja villasukat voi olla oman vapauden symboli ja valinnan mahdollisuuksien huipennus toiselle kun toiselle se voi olla tylsähkö tapa kuluttaa aikaa flunssasta toipuessa.

Vaativa ura... huutonaurua! :D

Ulkomaan komennukset, vajaan kymppitonnin palkka... eikö ole ura ? sori, liiottelin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hankkia isoja omakotitaloja isoilla pihoilla, monta lasta,niille lapsille vaativia harrastuksia, lemmikkejä hoidettavaksi jne., jos ne aiheuttavat vain kiirettä ja stressiä? Elämä on juuri sellaista millaiseksi sen itse tekee.

Ja sitten vielä just tämä! Nykyinen meininki, että mistään, varsinkaan vaikeuksista lasten kanssa ei saa koskaan valittaa tai olla väsynyt. Heti on joku ilkkumassa että mitäs lähdit... Ihan sama kuin ei koskaan saisi työkiireistäkään puhua, kun "mitäs oot työpaikan hommannu, oma valinta!".

Ei tämä maa kuule pyöri jos ei ole myös meitä jotka jaksaa hoitaa ja kasvattaa seuraavaa sukupolvea ja tulevia veronmaksajia.

Kyse onkin juuri siitä miksi kaikki pitää saada yhtä aikaa. Ura, lapset, talot, maat ja mannut. Itse olen järjestänyt elämäni niin, että esimerkiksi varsinaisen uran vuoro tulee sitten kun lapset ovat kouluikäisiä. Teen 80% työviikkoa niin kauan kuin mahdollista. Uran rakentamisen kautta taloudellinen tilanteemme paranee ja panostamme asumiseen kun lapset kasvavat ja tarvitsevat enemmän omaa tilaa. Liikuntaa harrastamme lasten kanssa yhdessä vuoronperään, silloin toinen pääsee tekemään omaa treeniänsä. Vaihtoehtoja löytyy lukemattomia.

Lapset ja tilantarve tulevat yleensä samaan aikaan. Ihan turha hankkia/rakentaa sitä unelmien taloa enää kun lapset ovat teini-ikäisiä. Juuri kun saa viimeisen listan paikalleen talo alkaa tyhjenemään ja tilaa on liikaakin ukon kanssa kaksin.

Urasta olen samaa mieltä, meillä tehtiin se valinta että mies tekee uraa alusta saakka ja minä vasta kun nuorinkin oli koulussa. Pohjatyötä sille tosin koko ajan, olinhan ihan normaalissa päivätyössä kaiken aikaa. Mutta tämä sopi meille, en ole niin kunnianhimoinen että ura olisi ollut minulle mikään itseisarvo. Molemmat matkustamme nykyisin paljon työn puolesta ja sovitamme matkamme siten että ne eivät mene päällekkäin kuin ehkä kerran vuodessa.

Harrastukset ei ole koskaan vieneet aikaa perhe-elämältä, lapset ovat pääosin hoitaneet ne itse ja jokaisella ollut vain 1 harrastus kerrallaan. Tai kuten nyt, teini kulkee isänsä kanssa salilla treenaamassa. Siinä on samalla sitä isä-tytär aikaa. Esim yksikään harrastus ei ole saanut olla ruoka-aikaan, meillä syödään aina yhdessä. Sen jälkeen voi tehdä mitä haluaa.

Näin on, kaikki taahtuu juuri siinä 30-40-vuotiaana. Lapset peniä, uran rakennus, rahan haaliminen kasvaneita neliövaatimuksia kohtaan, raskaimmat sairauskierteet ja juhlapyhät, matkustamisen tarve, harrastusten alulle saattaminen... Onhan siinä.

Eikä niistä mikään ole pakollinen, mutta itse huomasin vasta lasten synnyttyä, miten pajon muutakin hyvään lasten kasvattamiseen kuuluu. Haluan esimerkiksi, että he saavat harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja muutakin aivan pienestä saakka. Ei sen ihmeempää, mutta vie paljon aikaa ja varaa. Tämän vuoksi taas pidämme kiirettä töissä, jotta on 10 vuodenkin päästä ura, johon panostaa. Älkää naiset downshiftatko! Pitää olla ura, johon "palata"!

Tänään on arki rankkaa, kun nipistin taas yöunestani. Lapsia hankkineet ja lapsettomat, nukkukaa tarpeeksi niin elämä on helppoa. Helpompaa?

Ap. Sinulle sanoisin, että nauti mukavasta elämänvaiheestasi. Tiedät varmaan, että helpon elämän tekijät voivat muuttua, enkä tarkoita tässä pelkästään lasten hankintaa. Lapset sitä paitsi kasvavat ja useimmista kasvaa ihan fiksuja, mikä on erittäin palkitsevaa, vaikka ruuhkavuodet ovat ottaa voimille. Mutta ne yöunet. Ne niitten nimeen vannon.

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.

Hah,entäpä fyysinen työ.. Itse teen osapäivä siivoustyötä enkä muuta jaksa työpäivän jälkeen.

T. Lapseton yli kolmekymppinen

nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.

Hah,entäpä fyysinen työ.. Itse teen osapäivä siivoustyötä enkä muuta jaksa työpäivän jälkeen.

T. Lapseton yli kolmekymppinen

No me perheelliset akateemiset teemme juurikin tuota siihen vaativan työpäivän päälle...

Ei ne "terveetkään" välttämättä ole niin terveitä. Katsos kun voi olla piileviä sairauksia kuten minullakin oli. Ja sitten on ne kolmekymppiset "terveet" ketkä vaikkapa juo joka viikonloppu. Tai ne terveet alta kolmikymppiset joilla on vitamiininpuutostiloja tai joiden röökinlopettaminen ei ole vielä vaikuttanut jo melkein alkaneeseen keuhkoahtaumaan positiivisesti.

Mietipä vähän. Kyllä monia syitä väsyä vaikka luulisi olevansa terve. Kukaanhan ei koskaan ole absoluuttisen terve myöskään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun työ on tosi raskasta, varsinkin päivystysvuorot sairaalassa. Siihen päälle ruoan hankinta ja laittaminen. Koululaisille pakko laittaa ruoka joka päivä. Työpäivinä ei muuta jaksa. Vapaapäivistä ainakin toinen menee siivotessa ja sitten on vielä iäkkäät, sairaat vanhemmat. Ei tässä muuta jaksa kohta 5 kymppinen perheen äiti :(

Tää siivoamisen määrä on yksi juttu jota en käsitä. Sulla menee siis yksi kokonainen päivä joka ikinen viikko siivotessa? Millaisessa kartanossa asutte tai miten perusteellisesti siivoat joka ikinen viikko? Tässäkin huushollissa on jo koululaisia. Mutta ilmeisesti heidän ei tarvitse osallistua siivoamiseen.

Mun mielestä meillä on aika siistiä ja puhdasta, 180 m2 omakotitalo eikä mulla nyt oikein perusteelliseen siivoukseen mene kuin kolme tuntia, eikä niin perusteellista tartte tehdä joka viikko. Lapst siivavat omat huoneensa ja viikoittain yläkerran kylppärin.

  Lisäksi ruokaa voi laittaa kerralla useaksi päiväksi.  Tekee laatikoita ja keittoja esim. ison määrän kerralla 2-3 ksi päiväksi.  Jonkun päivän viikossa voi ohittaa eineiksillä...?  Joku kai niitä eineksiä syö kun niitä kaupoissa myydään. Esim. saarioisten laatikoissa ei ole lisäaineita, ainakin niin niissä sanotaan.

Kyllä se ruokatalous puuduttaa. Lomilla huomaa. Tuntuu että saa heti olla valmistelemassa uutta ateriaa, kun edellinen on raivattu pois. Teinit ja esiteinit syö ja juo ihan jättimääriä. Maitoa saa kantaa kaupasta jättimääriä. Iso salaatti uppoaa yhdellä aterialla.

Erityinen inhokkini on lastenvaaterumba.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.

Hah,entäpä fyysinen työ.. Itse teen osapäivä siivoustyötä enkä muuta jaksa työpäivän jälkeen.

T. Lapseton yli kolmekymppinen

No me perheelliset akateemiset teemme juurikin tuota siihen vaativan työpäivän päälle...

  Tuo hokeminen me akateemiset...ottaa kupoliin kun suuri osa muita täysiä työpäiviä tekeviä on paljon, yhtä paljon kuin akateemisiakin.  He tekevät pitkän työpäivän ja raskaan ja kotona on samat työt kuin ns. akateemisillakin.  Ja he ovat yhtä älykkäitä ja väsyvät samalla tavalla.  Kaikki työssäkäyvät väsyvät ja kaikilla on kotihommat.