Miten ihmeessä arki voi olla niin rankkaa niin monelle terveelle ja työssäkäyvälle kolmi- tai nelikymppiselle? :O

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhearki mitä täällä on kuvattu kuulostaa ihan normiarjelta jota meilläkin pyöritetään. Onko se uuvuttavaa? No on mutta myös satakertaisesti palkitsevaa. Jotenkin tuntuu että täällä on unohdettu se mikä kuuluukin olla normaalia, että pikkulapsiperheesdä elämä on rankkaa mutta onni tulee nimenomaan sen "kivun" kautta.

Miksi lapsiperhe-elämä on sitten AINOA "palkitseva rankkuus" josta valitetaan enemmän kuin mistään? Kuuletko matkustelusta nauttivien valittavan tauotta sen rankkuudesta, tai urheilusta nauttivien valittavan kuinka rankkaa on treenata satoi tai paistoi? Näetkö urheilufoorumeilla "lenkkeily on niin rankkaa, en jaksa enää" tai "koko ajan on hiki, tarvitsen vertaistukea" keskusteluja, joissa on kymmeniä komppauksia? Ei, et kuule etkä näe, koska ne ihmiset todellakin nauttivat harrastuksestaan vaikka se ajoittain voikin olla rankkaa. Mutta lapsiperhe-elämä, siitä ei mitään muuta kuulekaan kuin valitusta! Ei mene siis läpi että hyvät puolet kompensoisivat ne huonot, tuo on vaan jokin itsevalehtelumantra jota itsensä loukkuun ajaneet vanhemmat hokevat. Kaikki todisteet kun puhuvat sitä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:

-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne

-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen

-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne

-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus

-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne

-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaa

Eniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.

Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):

- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.

-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.

-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.

-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.

-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.

-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.

Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.

No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.

En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.

Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.

No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.

Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.

Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.

Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.

Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.

Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.

Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.

Helsingissä on jäätä vain halleissa.

Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.

Mun lapset on 3. polven stadilaisia ja ihan koulujen pihoilla ja Brahen kentällä luistelleet kuten minäkin:) Toki ilmaston lämpeneminen tähänkin vaikuttaa mutta kyllä niitä jäitä on ulkonakin, jopa merellä:)

Miksi ei voi? Meillä on lapset käyneet itse harrastuksissa, vain matseihin ja turnauksiin olemme kuljettaneet.

Jotta mun lapset pääsisi Brahenkentälle luistelemaan, he joutuisi käyttämään kolmea kulkupeliä ja ainakaan Sörnäisten metroaseman seutu ei ole edes lapsille sopiva.

Meiltä on lapsen ulottuvilla vain yksi liikuntaharrastus. Sinne uskaltaa päästää menemään jalkaisin, mutta ei enää pimeän tullen kävelemään pois.

Liikuntaharrastukset ovat lapsille tärkeitä. Ei sitä muuten tule sitä suositeltua määrää päivässä.

Joo no niitä kenttiä on muitakin kuin Brahen kenttä. Jokatapauksessa väite, että Helsingissä on jäätä vain halleissa on väärä.

Oliko aloitus provo vai ei, mutta nimenomaan opiskeluaika oli henkisesti sitä helppoa aikaa.

Silloin hallitsi omaa elämäänsä ja pystyi vaikuttamaan siihen. Jos hoiti lukemiset ja tentit suunnitelman mukaan, niin se riitti. Aikaa jäi kaikkeen järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa.  Ja jos ryssi tentin, niin sitten homman pystyi hoitamaan seuraavalla kierroksella.

Nyt elämä on ajankäytöllistä nollasummapeliä työn, perheen, harrastusten ja puolison välillä.

Vierailija kirjoitti:

Hassu keskustelu. Asun itse ulkomailla ja olen kotiäiti, kuten kaikki muutkin tässä ympärillä. Koskaan ei ole niin kiire, että olisi rankkaa. En silti ehdi roikkumaan somessa yhtä paljon kuin sisareni Suomessa (he, jotka arkikiirettä valittavat).

Hassua. Minäkin asun ulkomailla ja suurin osa sanoo, että on rankkaa. Lapsia on autettava keskimääin 2tuntia illassa läksyjen kanssa. 6 päivää viikossa. Kouluruokailua ei ole, joten teet kahdet lämpimät ruuat päivässä. Pakollinen lapsen hakeminen koulusta 9 vuotiaaksi asti, jollet maksa jotain toista hakemaan häntä puolestasi. Jos et hae, niin 15 min päästä opettajat soittavat sossut. Työpäivä loppuun. 17.30-18 ja ellet asu kotisi lähellä pyörit 2 tunnin ruokatauon vaikka kaupungilla, jossa kaupat tosin ovat kiinni. Lomilla lapsille annetaan järkyttävät määrät läksyjä. 6 vuotiaat saavat kokonaisen oppikirjan verran tehtäviä. 12 vuotiaat suunnilleen saman verran, mutta kaikissa aineista, jokaiseen sen kirjan verran.

Julkinen liikenne on olematonta, eikä lapsia todellakaan ennen 12v uskalla laittaa yksin minnekään. Mitään ei ole kävelymatkan päässä eikä pyöräteitä ole. Keskusta-asuminen on todella kallista, jos nyt saisi edes vanhan asuntonsa myytyä tai lainaa uuteen.

Opintotukea ei tunneta, ja monet joutuvat lähettämään jo 13 vuotiaan lapsensa muualle, joko lukioon tai ammattikouluun. Koska kodin lähellä ei ole sopivaa koulua. Maksaen tietenkin asuntolan. Joka vaatii tietenkin lisää rahaa jostain. Eli lisää työtunteja. Jos nyt jostain olet työn onnistunut saamaan.

Heillä, joilla ei ole sukua lähellä, kokevat kyllä elämänsä rankaksi ja ennenkaikkea henkisesti sitä, mutta myös fyysisesti. Sen lisäksi joudut varomaan varkaita ja muita hörhöjä. Ulkonäköäsi arvostellaan häpeilemättä. Taloudellisesti Suomeenkin muuttaminen on mahdotonta, koska siihenkin pitäisi saada säästettyä tuhansia euroja, ja toisella pitäisi olla valmiiksi siellä Suomessa kovat tulot.

Tervetuloa etelä-eurooppaan.

Ainiin, mutta olisi pitänyt miettiä ennenkuin hankki asunnon, lapsia, meni naimisiin, valitsi maan, laittoi ne kouluun, valitsi kaupungin ja päätti ammatin. Olisi pitänyt valita mies, jolla oli suuri suku ja palvelusväkeä.

Oikeasti o!isi pitänyt valita itselleen rikkaat vanhemmat ja vaatia olla ainut lapsi. Eipä olisi elämä raskasta, kun olisi sinkku, rikkaiden vanhempien ainoa lapsi Helsingin keskustassa. Maksettu asunto ja hyvä taloyhtiö joka hoitaa lumityöt. Työpaikka 50 metrin päässä stockmann delistä ja 50 metriä kotiovesta. Sitten vaan selittelisi kuinka hölmöjä valintoja muut ovat tehneet, eivätkä ajattele etukäteen yhtään. Elämä kun on juuri niin rankkaa kuin minä päätän. Oikeilla valinnoilla kaikki voivat olla kuin minä. Eikä kenenkään elämän tarvitse enää koskaan olla rankkaa. Valintoja, valintoja nääs.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:

-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne

-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen

-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne

-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus

-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne

-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaa

Eniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.

Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):

- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.

-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.

-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.

-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.

-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.

-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.

Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.

No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.

En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.

Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.

No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.

Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.

Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.

Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.

Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.

Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.

Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.

Helsingissä on jäätä vain halleissa.

Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.

Mun lapset on 3. polven stadilaisia ja ihan koulujen pihoilla ja Brahen kentällä luistelleet kuten minäkin:) Toki ilmaston lämpeneminen tähänkin vaikuttaa mutta kyllä niitä jäitä on ulkonakin, jopa merellä:)

Miksi ei voi? Meillä on lapset käyneet itse harrastuksissa, vain matseihin ja turnauksiin olemme kuljettaneet.

Jotta mun lapset pääsisi Brahenkentälle luistelemaan, he joutuisi käyttämään kolmea kulkupeliä ja ainakaan Sörnäisten metroaseman seutu ei ole edes lapsille sopiva.

Meiltä on lapsen ulottuvilla vain yksi liikuntaharrastus. Sinne uskaltaa päästää menemään jalkaisin, mutta ei enää pimeän tullen kävelemään pois.

Liikuntaharrastukset ovat lapsille tärkeitä. Ei sitä muuten tule sitä suositeltua määrää päivässä.

Joo no niitä kenttiä on muitakin kuin Brahen kenttä. Jokatapauksessa väite, että Helsingissä on jäätä vain halleissa on väärä.

No ei ole väärä. Ulkojäiden kunto on täysin säästä riippuvainen. Huonona talvena se luistelukausi voi kestää muutaman päivän. Nytkin kaikki meidän lähellä olevat kentät on sorallq. Plus että noista vain yksi on sellainen, etyä ei ole varattu lätkälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhearki mitä täällä on kuvattu kuulostaa ihan normiarjelta jota meilläkin pyöritetään. Onko se uuvuttavaa? No on mutta myös satakertaisesti palkitsevaa. Jotenkin tuntuu että täällä on unohdettu se mikä kuuluukin olla normaalia, että pikkulapsiperheesdä elämä on rankkaa mutta onni tulee nimenomaan sen "kivun" kautta.

Miksi lapsiperhe-elämä on sitten AINOA "palkitseva rankkuus" josta valitetaan enemmän kuin mistään? Kuuletko matkustelusta nauttivien valittavan tauotta sen rankkuudesta, tai urheilusta nauttivien valittavan kuinka rankkaa on treenata satoi tai paistoi? Näetkö urheilufoorumeilla "lenkkeily on niin rankkaa, en jaksa enää" tai "koko ajan on hiki, tarvitsen vertaistukea" keskusteluja, joissa on kymmeniä komppauksia? Ei, et kuule etkä näe, koska ne ihmiset todellakin nauttivat harrastuksestaan vaikka se ajoittain voikin olla rankkaa. Mutta lapsiperhe-elämä, siitä ei mitään muuta kuulekaan kuin valitusta! Ei mene siis läpi että hyvät puolet kompensoisivat ne huonot, tuo on vaan jokin itsevalehtelumantra jota itsensä loukkuun ajaneet vanhemmat hokevat. Kaikki todisteet kun puhuvat sitä vastaan.

Lapsiperhe-elämää enemmän palstalla valitetaan nyt muista jutuista: liiasta seksin vonkauksesta, liian vähästä seksistä, parisuhteen raskaudesta, sinkkuuden rankkuudesta. Kaikesta voi valittaa mutta elämästään yleensä tykkää kun valinnat ovat itselle sopivia. Ja PS ne onnelliset perheet tekevät muuta kuin palstailevat, täällä on ajankuluttajat joilla ei muuta tekemistä lomalla (tai flunssaa potevat tylsistyneet potilaat).

Vierailija kirjoitti:

Ei mene mulla nyt mitenkään jakeluun miksi joku tieten tahtorn hommaa itsensä tilanteeseen jossa työ+työmatka+kauppa+koti+lapset on niin helskatin rankkaa.Onneksi valitsin toisin...

Miten sinä sitten "valitsit"? Olen yksin elävä nainen ja koko energiani menee työssäkäyntiin ja pitkiin työmatkoihin pääkaupunkiseudulla. Näitä asioita ei tietysti joku maaseudun pienessä tuppukylässä asuva ymmärrä.  Etenkin hyvässäkin työssä olevien naisten palkat ovat niin matalia ja asumiskustannukset niin korkeat, että autoon ei jää enää rahaa.  Työssä on kuitenkin pakko käydä! 

Vierailija kirjoitti:

Oliko aloitus provo vai ei, mutta nimenomaan opiskeluaika oli henkisesti sitä helppoa aikaa.

Silloin hallitsi omaa elämäänsä ja pystyi vaikuttamaan siihen. Jos hoiti lukemiset ja tentit suunnitelman mukaan, niin se riitti. Aikaa jäi kaikkeen järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa.  Ja jos ryssi tentin, niin sitten homman pystyi hoitamaan seuraavalla kierroksella.

Nyt elämä on ajankäytöllistä nollasummapeliä työn, perheen, harrastusten ja puolison välillä.

Miksi ihmeessä tämä olisi provo? En ole suinkaan ainoa ihminen, jonka mielestä opiskeluaika oli kuormittavaa ja epämääräistä ja työelämä vastaavasti helpompaa ja selkeää.

Meidän eromme on kyllä siinä, että minulla on edelleen aikaa "järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa" sekä kaikkeen muuhunkin, mitä elämältä haluan. Mihin muuhunkaan sitä aikaansa käytäisi kuin siihen, mikä itselle on tärkeää? -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko aloitus provo vai ei, mutta nimenomaan opiskeluaika oli henkisesti sitä helppoa aikaa.

Silloin hallitsi omaa elämäänsä ja pystyi vaikuttamaan siihen. Jos hoiti lukemiset ja tentit suunnitelman mukaan, niin se riitti. Aikaa jäi kaikkeen järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa.  Ja jos ryssi tentin, niin sitten homman pystyi hoitamaan seuraavalla kierroksella.

Nyt elämä on ajankäytöllistä nollasummapeliä työn, perheen, harrastusten ja puolison välillä.

Miksi ihmeessä tämä olisi provo? En ole suinkaan ainoa ihminen, jonka mielestä opiskeluaika oli kuormittavaa ja epämääräistä ja työelämä vastaavasti helpompaa ja selkeää.

Meidän eromme on kyllä siinä, että minulla on edelleen aikaa "järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa" sekä kaikkeen muuhunkin, mitä elämältä haluan. Mihin muuhunkaan sitä aikaansa käytäisi kuin siihen, mikä itselle on tärkeää? -ap

Ja käytät sen avlla notkumiseen se sitä itsellesi tärkeintä? Elämä on valintoja, hyvä jos kaikki ovat omistaan ylpeitä ja tyytyväisiä.

Nk ruuhkavuodet. Luodaan uraa ja lapsia on. Kuskataan harrastuksiin ja koulussakin täytyy menestyä. Harrastetaan ja matkustetaan. Kehitetään itseään jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:

-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne

-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen

-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne

-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus

-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne

-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaa

Eniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.

Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):

- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.

-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.

-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.

-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.

-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.

-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.

Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.

No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.

En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.

Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.

No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.

Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.

Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.

Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.

Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.

Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.

Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.

Helsingissä on jäätä vain halleissa.

Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.

Mun lapset on 3. polven stadilaisia ja ihan koulujen pihoilla ja Brahen kentällä luistelleet kuten minäkin:) Toki ilmaston lämpeneminen tähänkin vaikuttaa mutta kyllä niitä jäitä on ulkonakin, jopa merellä:)

Miksi ei voi? Meillä on lapset käyneet itse harrastuksissa, vain matseihin ja turnauksiin olemme kuljettaneet.

Jotta mun lapset pääsisi Brahenkentälle luistelemaan, he joutuisi käyttämään kolmea kulkupeliä ja ainakaan Sörnäisten metroaseman seutu ei ole edes lapsille sopiva.

Meiltä on lapsen ulottuvilla vain yksi liikuntaharrastus. Sinne uskaltaa päästää menemään jalkaisin, mutta ei enää pimeän tullen kävelemään pois.

Liikuntaharrastukset ovat lapsille tärkeitä. Ei sitä muuten tule sitä suositeltua määrää päivässä.

Joo no niitä kenttiä on muitakin kuin Brahen kenttä. Jokatapauksessa väite, että Helsingissä on jäätä vain halleissa on väärä.

No ei ole väärä. Ulkojäiden kunto on täysin säästä riippuvainen. Huonona talvena se luistelukausi voi kestää muutaman päivän. Nytkin kaikki meidän lähellä olevat kentät on sorallq. Plus että noista vain yksi on sellainen, etyä ei ole varattu lätkälle.

Onhan se väärä. Brahen kentällä on jää nytkin, niin myös ainakin Käpylässä, Oulunkylässä, Ruskeasuolla ja Rautatientorilla. Kunhan tulee pakkasia, niin vaihtoehtoja on kymmeniä. Tuossa ikkunan alla Merikasarminpuistossakin on luisteltu joka talvi. Merelläkin pääsee sisälahdissa useimpina talvina luistelemaan. Helsingissä on siis jäätä muutenkin kuin halleissa. Autistinen jankkaamisesi ei mitenkään tule muuttamaan tuota tosiasiaa sen kummemmin kuin pystyt inttämään mustan valkoiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä. 

Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile  / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä. 

Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.

Mieheni on it-alalla ja luin hänelle tämän viestin ääneen kun vaikutti niin käsittämättömältä touhulta... Kuulemma täysin myyjien vika jos tällaisilla aikatauluilla tehdään. On kai aika yleistä, mutta muutosta ei tule jos tekijät eivät sano että "ei pysty". Ihan järjetöntä ja todella lyhytnäköistä vetää tuolla taktiikalla. Kannattaa vaihtaa pikaisesti firmaa tai sitten vaan saikutat. Ei ihmisen kuulu elää elämäänsä noin. Lapsettomana sulla pitäisi jäädä aikaa nauttia myös siitä vapaa-ajasta. Meillä ei myöskään lapsia ja omaa aikaa on, on niitäkin it-firmoja joissa liksa on kohdillaan mutta työntekijän ei tarvitse venyä ihan järjettömiin suorituksiin. Tsemppiä! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:

-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne

-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen

-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne

-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus

-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne

-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaa

Eniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.

Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):

- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.

-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.

-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.

-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.

-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.

-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.

Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.

No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.

En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.

Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.

No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.

Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.

Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.

Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.

Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.

Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.

Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.

Helsingissä on jäätä vain halleissa.

Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.

Mun lapset on 3. polven stadilaisia ja ihan koulujen pihoilla ja Brahen kentällä luistelleet kuten minäkin:) Toki ilmaston lämpeneminen tähänkin vaikuttaa mutta kyllä niitä jäitä on ulkonakin, jopa merellä:)

Miksi ei voi? Meillä on lapset käyneet itse harrastuksissa, vain matseihin ja turnauksiin olemme kuljettaneet.

Jotta mun lapset pääsisi Brahenkentälle luistelemaan, he joutuisi käyttämään kolmea kulkupeliä ja ainakaan Sörnäisten metroaseman seutu ei ole edes lapsille sopiva.

Meiltä on lapsen ulottuvilla vain yksi liikuntaharrastus. Sinne uskaltaa päästää menemään jalkaisin, mutta ei enää pimeän tullen kävelemään pois.

Liikuntaharrastukset ovat lapsille tärkeitä. Ei sitä muuten tule sitä suositeltua määrää päivässä.

Joo no niitä kenttiä on muitakin kuin Brahen kenttä. Jokatapauksessa väite, että Helsingissä on jäätä vain halleissa on väärä.

No ei ole väärä. Ulkojäiden kunto on täysin säästä riippuvainen. Huonona talvena se luistelukausi voi kestää muutaman päivän. Nytkin kaikki meidän lähellä olevat kentät on sorallq. Plus että noista vain yksi on sellainen, etyä ei ole varattu lätkälle.

Onhan se väärä. Brahen kentällä on jää nytkin, niin myös ainakin Käpylässä, Oulunkylässä, Ruskeasuolla ja Rautatientorilla. Kunhan tulee pakkasia, niin vaihtoehtoja on kymmeniä. Tuossa ikkunan alla Merikasarminpuistossakin on luisteltu joka talvi. Merelläkin pääsee sisälahdissa useimpina talvina luistelemaan. Helsingissä on siis jäätä muutenkin kuin halleissa. Autistinen jankkaamisesi ei mitenkään tule muuttamaan tuota tosiasiaa sen kummemmin kuin pystyt inttämään mustan valkoiseksi.

Täällä meillä ei silti ole jäätä. 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko aloitus provo vai ei, mutta nimenomaan opiskeluaika oli henkisesti sitä helppoa aikaa.

Silloin hallitsi omaa elämäänsä ja pystyi vaikuttamaan siihen. Jos hoiti lukemiset ja tentit suunnitelman mukaan, niin se riitti. Aikaa jäi kaikkeen järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa.  Ja jos ryssi tentin, niin sitten homman pystyi hoitamaan seuraavalla kierroksella.

Nyt elämä on ajankäytöllistä nollasummapeliä työn, perheen, harrastusten ja puolison välillä.

Miksi ihmeessä tämä olisi provo? En ole suinkaan ainoa ihminen, jonka mielestä opiskeluaika oli kuormittavaa ja epämääräistä ja työelämä vastaavasti helpompaa ja selkeää.

Meidän eromme on kyllä siinä, että minulla on edelleen aikaa "järjestöissä touhuamiseen, kavereiden kanssa olemiseen ja maailman parantamiseen aamuyöstä hyvässä seurassa" sekä kaikkeen muuhunkin, mitä elämältä haluan. Mihin muuhunkaan sitä aikaansa käytäisi kuin siihen, mikä itselle on tärkeää? -ap

Ja käytät sen avlla notkumiseen se sitä itsellesi tärkeintä? Elämä on valintoja, hyvä jos kaikki ovat omistaan ylpeitä ja tyytyväisiä.

Joo, tykkään lomalla mm. surffailla netissä villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä, tekemättä mitään järkevää. Olen järjestänyt elämäni niin, että siihen on aikaa eikä se ole nommasummamaisesti pois mistään muusta. -ap

Kaikki on suhteellista ja kaikkeen sopeutuu. Olin ennen isossa yhtiössä töissä ja ajattelin sen olevan rankkaa. Seuraavaksi siirryin investointipankkiin hommiin ja se onkin taas moninkertaisesti rankempaa (työpäivät keskimäärin n. 9-11 tuntia). Lapsia ei ole eikä tule, ellei halua vaihtaa alaa "kevyempään."

Itsekään en ymmärrä suomalaisten jatkuvaa ruikutusta töistä, jotka ovat vaativuudeltaan kevyttä ja ajaltaan sitä perus 8-16 tai 9-17. Varsinkin jos vertaa suomalaisia esimerkiksi aasialaisiin työmyyriin...

Vierailija kirjoitti:

Nk ruuhkavuodet. Luodaan uraa ja lapsia on. Kuskataan harrastuksiin ja koulussakin täytyy menestyä. Harrastetaan ja matkustetaan. Kehitetään itseään jne.

Joo, tämä ruuhkavuosien käsite on myös itselleni tosi vieras, mutta tämä ketju on kyllä antanut monta hyvää esimerkkiä siitä, miten aikuisiästä saa itselleen todella kiireistä ja ruuhkaista. -ap

Suomalainen työelämä on rankkaa, koska täällä työssäviihtyvyyteen panostetaan todella vähän, mieluummin jopa ajatellaan että työssä pitää olla vähän kurjaa, niin työntekijät tietää paikkansa ja pysyy ruodussa. Huonoimmat esimiehet minulla on ehdottomasti ollut Suomessa.

Itselläni on ollut kaksi burn-outia, ja kehotan kaikkia todellakin pitämään huolta ettei aja itseään tähän tilanteeseen, koska loppuunpalamisesta ei toivu helposti. Ensimmäisestä täydelliseen toipumiseen meni viitisen vuotta, toinen oli pari vuotta sitten ja toivun edelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä. 

Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile  / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä. 

Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.

Mieheni on it-alalla ja luin hänelle tämän viestin ääneen kun vaikutti niin käsittämättömältä touhulta... Kuulemma täysin myyjien vika jos tällaisilla aikatauluilla tehdään. On kai aika yleistä, mutta muutosta ei tule jos tekijät eivät sano että "ei pysty". Ihan järjetöntä ja todella lyhytnäköistä vetää tuolla taktiikalla. Kannattaa vaihtaa pikaisesti firmaa tai sitten vaan saikutat. Ei ihmisen kuulu elää elämäänsä noin. Lapsettomana sulla pitäisi jäädä aikaa nauttia myös siitä vapaa-ajasta. Meillä ei myöskään lapsia ja omaa aikaa on, on niitäkin it-firmoja joissa liksa on kohdillaan mutta työntekijän ei tarvitse venyä ihan järjettömiin suorituksiin. Tsemppiä! 

Käsittämätöntä mutta aika yleistä tietyissä isoissa firmoissa. Kertakäyttöisistä koodiorjista ulosmitataan se mitä saadaan ja otetaan uusia tilalle. Työn jälki on sellaista, ettei kelpaa kuin julkiselle puolelle, mutta mitäs siitä kun julkisella riittää rahaa ja toistaitoisia hankintapäälliköitä.

Arki ei ole rankkaa vaan ihanaa! Ihan parasta. Nytkin joululomalla tavallaan odotan, että arki alkaisi taas. Mut mulla onkin mahtava työ, jossa saan toteuttaa itseäni, ihana lapsi, jonka seurassa en kuormitu vaan rentoudun, harrastus, jossa saan toteuttaa itseäni, ihania ystäviä ja osallistuva mies. Ikää 36 v. Okei, no rahaa saisi olla enemmän...

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen, että kyllähän ihminen uupuu vaikka syömisestä jos on uupuakseen. Eli jos ei koe saavansa pakkaa järjestykseen tai saavansa iloa mistään. Ei kai se kaipaa edes pitkiä työpäiviä.

Masentuneena ei jaksa nousta sängystä, ei kai perheiden uupumus siitä erityisesti eroa.