Miksi parisuhteessa ei saisi olla haluton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä haluttomuudesta syyllistäviä kommentteja lukiessa tulee olo, etten halua parisuhteeseen enää koskaan. Mieluummin olen yksin ja teen itseni onnelliseksi kuin katson, kuinka kumppani luulee oman onnensa ja seksuaalisen hyvinvointinsa olevan minun vastuullani ja minun olevan olemassa vain hänen seksuaalisuuden toteuttamista varten.

T. Teininä raiskattu

Joo, sinä olet rikki koska sinut on teininä raiskattu, eli et pysty tuntemaan parisuhderakkautta toista ihmistä kohtaan? No, sitten se on niin että sinun ei kannata parisuhteeseen ketään huijata. Tottakai parisuhteessa olevat ovat yhdessä juuri sen takia että rakastavat toisiaan ja siten tekevät toisilleen hyviä asioita, eli mahdollistavat toisen onnellisuutta. Seksuaalisuus kuuluu parisuhderakkauteen, ei mikään muu suhde ole samanlainen.

Taidat olla ex-poikaystäväni, joka minut raiskasi, kun tuolla tavalla syyllistät raiskauksen uhria?

T. Se raiskattu

Et ole syyllinen raiskaukseen, traumaasi, mutta nyt on aika korjata itsesi. Hae siihen apua, ammattilaisilta ja mahdollisesti kumppaniltakin, mutta itse sinun on töitä tehtävä, että pääset trauman jäljistä eroon, että sinusta tulee taas ehjä ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihminen haluaa parisuhteen? Moni juuri siksi, että saa jakaa arjen, saa seksiä, saa hellyyttä ja läheisyyttä ja saa tukea vaikeina hetkinä. Jos osa noista tippuu pidemmäksi aikaa pois (seksi ja läheisyys), niin helposti kokee, että parisuhde ei enää anna sitä mitä siltä kaipaan. Suhde alkaa tuntumaan huonolta ja ei-toimivalta. Ihan samoin kuin jos joku (ilman järkevää syytä esim vakava sairaus) jättää pitkäksi aikaa osallistumatta mihinkään yhteisen arjen asioihin. 

Seksi=\=läheisyys. Miksi läheisyyden pitäisi kadota vaikkei suhteessa hetkeen olisi seksiä? Pitsi tietty jos sen läheisyyden tarkoitus on aina johtaa seksiin...

Kyllä se halukkuus läheisyyteen kaikkoaa kun toinen ei halua rakastella, mitä järkeä on olla lähellä ihmistä joka ei rakasta? Pahimmassa tapauksessa läheisyys vaan lisää mielitekoa ja turhautumista. Jos seksiä on, niin läheisyyttäkin on.

Mun mielestä on vähän pitkälle viety ajatus että rakkaus = seksi, ja ilman seksiä ei ole rakkautta. On monia vanhoja pariskuntia joissa ei enää ole iän tuomana kykyä seksiin, mutta rakkautta löytyy silti paljonkin. Parisuhde on seksin lisäksi kumppanuutta, elämän jakamista. Toki seksi kuuluu yleensä parisuhteeseen, mutta ei voi yleistää että ilman seksiä ei ole rakkautta.

Ei ole sama asia,ei. eikä ketään haittaa silloin kun molemmat on tyytyväisiä tilanteeseen. Usein näin ei ole, vaan toinen haluaa enemmän kuin toinen ja silloin täytyykin jo arvioida sitä seksin merkitystä ja miten asia hoidetaan molempia tyydyttävällä tavalla. Nykyään moni kokee asiakseen ajatella että en halua ja piste, se on minun oikeus ja toisen on vain sopeuduttava siihen.

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyys ei poissulje läheisyyttä. Minäkin olen tällä hetkellä haluton, en halua yhdyntää enkä oraaliseksiä. Silti kumppanini kanssa nukumme lusikassa, pussailemme, käymme monta kertaa viikossa yhdessä suihkussa jossa halailemme toisiamme lämpimän veden alla jne.

Päivittäin kerromme toisillemme rakkaudentunnustuksen ja suudellaan aina erotessa kun toinen lähtee kotoa johonkin.

En tekisi kyseisiä asioita kämppiksen, sisaruksen tai ystävän kanssa.

Kidutat siis miestäsi. Nautit todennäköisesti vallan tunteesta, kieltämisestä, paljon enemmän kuin seksistä. Olet itsekäs. 

Meillä mies haluaa useammin kuin minä. Ollaan sovittu ettei paneskella vain toisen mieliksi, koska siitä jää sit kummallekkin paska fiilis. Mulle riittää kerta viikkoon, mies alkanut tottumaan siihen. Välillä useammin, välillä vähemmän. Kolme vuotta seurusteltu.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies haluaa useammin kuin minä. Ollaan sovittu ettei paneskella vain toisen mieliksi, koska siitä jää sit kummallekkin paska fiilis. Mulle riittää kerta viikkoon, mies alkanut tottumaan siihen. Välillä useammin, välillä vähemmän. Kolme vuotta seurusteltu.

Eli sataprosenttisesti sinun ehdoillasi. Ei kompromissiä, ei vastaan tulemista, vaan pelkästään sinun halujen mukaisesti.

En sano miten pitäisi elää, kunhan tietää miten asiat oikeasti on, eikä elä kuvitelmissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on erittäin rankka elämänvaihe, on vakavia sairauksia lähipiirissä jne. aivan hillitöntä stressiä. Ja itse olen ahdistunut kaikista tilanteista, joihin en edes itse voi vaikuttaa. Miehestä en edes saa henkistä tukea, kun hän ei jaksa vatvoa mitään asioita, koen olevani yksin kaiken kuorman alla. Sitten kuitenkin pitäis olla heti valmiina seksiin illalla, kun lapset ovat viimein nukahtaneet. Jos en jaksa, olen kipeä, ahdistunut, stressissä, alkaa mieletön mykkäkoulu, tavaroiden paiskiminen yms. Seksi on vain sitä panemista, ei muuta, kun mies on saanut, se oli siinä.  Kaiken tämän kriisin keskellä on normaalit kosketukset ja pussaukset jääneet arjessa pois. Ja sit jos antaa pusun ja huomioi jotenkin, niin sit heti pitäis olla valmiina tai muuten herra suuttuu. Ja sitten on todella vittumainen viikkotolkulla ja kiukuttelee jopa lapsille.

Tässäpä varmaan loistava esimerkki siitä, miksi stressin, hormonien tms. aiheuttama väliaikainen haluttomuus muuttuu pysyväksi tilaksi. Kuka tuolla tavalla käyttäytyvän miehen kanssa seksiä haluaisi? Harmi ettei miehellä ole osaamista käsitellä tunteitaan rakentavammin, vaan on jäänyt täysin lapsen tasolle.

Ja sinä uskot että tuo tarina on objektiivinen totuus tilanteesta? Minä en pätkän vertaa. Olen niin paljon seurannut eri pariskuntien erimielisyyksiä että en enää ikinä usko yhtäkään yksipuolista kertomusta mistään. Sopivasti joko tahallaan tai muuten vaan unohdetaan ne asiat, jotka ei omasta näkökulmasta ole merkityksellisiä. Miehen näkemys olisi varmasti kovin erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Haluttomuudesta kärsivien puolisot. Todellako ajattelette, että vika on yksin haluttomassa osapuolessa? Kohteletko kumppaniasi arvostaen ja kunnioittaen, kun hänen kieltäydyttyään seksistä kitiset "eikö pliis kuitenkin voitais?"? Annatko väsyneelle/kiireiselle/stressaavalle/surevalle kumppanillesi tilaa vai vonkaatko vain omaa mielihyvääsi ajatellen?

Koskaan en ole vongannut. Koskaan en ole kieltäytymisestä suuttunut. Tilaa on saanut. Parisuhteessa en niin ajattele omaa mielihyvää vaan toisen. Haluaisin tehdä kaikkea kivaa toiselle, mutta ainoa kiva nähtävästi on että pysyn kaukana, mykkänä vaatteet päällä ja hoidan kodin ja lapset. Niin kusipää olen, etten ole edes selitystä tähän ansainnut. Tuntuu kuin jostain rangaistaisi, mutta en tiedä mistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluttomuudesta kärsivien puolisot. Todellako ajattelette, että vika on yksin haluttomassa osapuolessa? Kohteletko kumppaniasi arvostaen ja kunnioittaen, kun hänen kieltäydyttyään seksistä kitiset "eikö pliis kuitenkin voitais?"? Annatko väsyneelle/kiireiselle/stressaavalle/surevalle kumppanillesi tilaa vai vonkaatko vain omaa mielihyvääsi ajatellen?

Koskaan en ole vongannut. Koskaan en ole kieltäytymisestä suuttunut. Tilaa on saanut. Parisuhteessa en niin ajattele omaa mielihyvää vaan toisen. Haluaisin tehdä kaikkea kivaa toiselle, mutta ainoa kiva nähtävästi on että pysyn kaukana, mykkänä vaatteet päällä ja hoidan kodin ja lapset. Niin kusipää olen, etten ole edes selitystä tähän ansainnut. Tuntuu kuin jostain rangaistaisi, mutta en tiedä mistä.

Tosi hyvin sanottu. Just noin! Ei selitystä vaikka kuinka pyrkisi itse ottamaan asian esille ja tunne siitä, että rangaistaisiin eikä tiedä itse mistä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä haluttomuudesta syyllistäviä kommentteja lukiessa tulee olo, etten halua parisuhteeseen enää koskaan. Mieluummin olen yksin ja teen itseni onnelliseksi kuin katson, kuinka kumppani luulee oman onnensa ja seksuaalisen hyvinvointinsa olevan minun vastuullani ja minun olevan olemassa vain hänen seksuaalisuuden toteuttamista varten.

T. Teininä raiskattu

Se voikin olla ihan hyvä ratkaisu, koska kyllä parisuhde vaatii myös sinulta toisen huomioimista. Jos ajattelet parisuhdetta suhteena, josta sinä saat kaiken haluamasi muttet ole velvollinen edes pohtimaan sitä mitä toinen haluaa, niin eihän sellainen käy.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai parisuhteessa saa olla haluton, ja pitkässä parisuhteessa on enemmän kuin todennäköistä että on kausia, kun se oma kumppani ei kiinnosta oikeastaan lainkaan. Itseäni kiinnostaa, että montako kertaa pitää vihjata, kieroilla ja suoraan pyytää ennen kuin kumppanin olisi jo pikkuhiljaa haluttomuudestaan huolimatta suostuttava seksiin - jos mä kinuan joka ilta vaikka vuoden, niin monenako iltana olisi kohtuullista odottaa saavansa? Kerran, kaksi, kymmenen? 

Jos mä haluan 365 iltana vuodessa niin eikö olisi kohtuullista että edes muutaman kerran toinen tulisi vastaan, että vaikka häntä ei kiinnosta?

Hyi. Ruinaaminen jos mikä vie halut. On se nyt jo ihme jos sitä pitää joka päivä ruinata, tunnustelisi välillä ehkä vähän, että millainen fiilis sillä kumppanilla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta näkee hyvin sen, miksi parisuhteet kaatuvat. Naiset ovat parinvalinnassa paljon nirsompia ja etsivät itselleen täydellistä kumppania kun monet miehet taas etsivät vain jotakuta, jolta saa pillua silloin tällöin. Koko parisuhde ymmäretään ihan eri tavalla.

Nii'in itsekin miettinyt onko minäkuvan lisäksi koko parisuhde käsitteenä itseltäni täysin hukassa. Kävimme kerran pariterapiassa missä puolisoni sai kertoa kaikki huolensa ja odotuksensa parisuhteesta. Itse pysyttelin omien halujeni puolesta hiljaa ja vastasin vain kysyttäessä etten vahingossakaan tukahduttaisi puolisoni puheita tai loukkaisi puhumalla päälle.

Lopputuloksena terapeutti ehdotti puolisolleni koiraa kumppaniksi kun kuuli puolisoni odotukset parisuhteesta. Ymmärsin ettei toiveeni läheisyydestä voi olla kohtuuttomia. Koiraa parempi kuitenkin olen, koira ei tee kotitöitä eikä hoida lapsia, joten iloitaan nyt sitten vaikka siitä että olen sentään oikeutettu imuroimaan yhteistä lattiaa. Muuhun en kelpaa.

Ja näitä haluttomuuskeskusteluja lukeneena voi vain todeta ettei mikään vaihtamalla parane. Kaikki tuntuu olevan haluttomia ja parisuhde on vain yhteisen asuntolainan lyhentämistä.

Kerro vähän että mitä huolia ja odotuksia hänellä oli?

Vierailija kirjoitti:

Haluttomuudesta kärsivien puolisot. Todellako ajattelette, että vika on yksin haluttomassa osapuolessa? Kohteletko kumppaniasi arvostaen ja kunnioittaen, kun hänen kieltäydyttyään seksistä kitiset "eikö pliis kuitenkin voitais?"? Annatko väsyneelle/kiireiselle/stressaavalle/surevalle kumppanillesi tilaa vai vonkaatko vain omaa mielihyvääsi ajatellen?

Kyllä tässäkin keskustelussa sen huomaa, et se menee nimenomaan niinpäin et haluttomat ei asetu toisen asemaan ja haluavat joutuu sopeutumaan, arvioimaan jatkuvasti omaa toimintaansa jne. miettimään mitä pitäis suhteessa tehdä enemmän ja mikä on itsessä pielessä. Vaikka haluton on yleensä se, joka muuttaa aiemmin vallinneen tilan (sopivasti seksiä) yksipuolisesti joksikin muuksi yhtäkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai parisuhteessa saa olla haluton, ja pitkässä parisuhteessa on enemmän kuin todennäköistä että on kausia, kun se oma kumppani ei kiinnosta oikeastaan lainkaan. Itseäni kiinnostaa, että montako kertaa pitää vihjata, kieroilla ja suoraan pyytää ennen kuin kumppanin olisi jo pikkuhiljaa haluttomuudestaan huolimatta suostuttava seksiin - jos mä kinuan joka ilta vaikka vuoden, niin monenako iltana olisi kohtuullista odottaa saavansa? Kerran, kaksi, kymmenen? 

Jos mä haluan 365 iltana vuodessa niin eikö olisi kohtuullista että edes muutaman kerran toinen tulisi vastaan, että vaikka häntä ei kiinnosta?

Mielenkiinnosta kysyn: jos joudut kerta toisensa jälkeen kinuta ja jankata, ja muutaman kerran saat tahtosi läpi, ja "toinen tulee vastaan, vaikka häntä ei kiinnosta", niin oletko silloin tosiaan tyytyväinen? Nautitko seksistä, kun tiedät, että toinen vasten tahtoaan antautuu sinulle hampaat irvessä? Eikö silloin parempi vaihtoehto olisi vain olla ilman?

Kirjoitetaan taas kerran tästä asetelmasta. Puhun nyt miesnäkökulmasta, varmasti joillekin naisille asetelma on tuttu. Ja puhun ns. normaalimiehen näkökulmasta, en koe itseäni luonnevikaisena enkä itsekkäänä narsistina.

Tämä vallitseva oppi eli että "naisten haluttomuus on oikeus" on todella pirullinen asetelma.

Naisella on oikeus olla haluton, koska se on luonnollista, koska hormonit, väsymys, perhe, lapset ja kymmenen muuta hyvää syytä.  Jos mikään noista ei osu, niin pelkästään vaan että jos ei haluta niin ei haluta.

Eli annettuna tosiasiana parisuhteessa on, että nainen määrittelee suhteen intiimiyden ja läheisyyden tason.

Pirullisuus tulee seuraavasta. Jos mies kuitenkin rakastaa, haluaa ja himoitsee vaimoansa seksuaalisesti, niin seurauksena on suurempi haluttomuus. Miehen mielenkiinnosta seuraa suurempi haluttomuus tai pidempi haluttomuuskausi. Astetta suurempi synti on, jos yrittää ehdotella/vietellä/vongata. Lisää karenssipäiviä. Miehen vika. Miehen oma vika. Syytä itseäsi.

Suhteessa (ainakin omassa) paradoksi/pirullisuus on, että miehen pitää kuitenkin tehdä aloitteita. Jotka nainen voi sitten hylätä. Eli mies tarvitsisi jonkin kristallipallon, että milloin aloite on toivottu ja milloin ei. No, monesti tuo ei pätkääkään kiinnosta helppoa muusta oheisviestinnästä, mutta ei aina. Joskus on vihjeitä, että tee aloite, mutta tuokaan ei aina onnistu. Tulkitsee väärin tai sitten se sinänsä oikea mahdollisuus menikin jo ohi.

Sitten kun miehen tilannetaju ja itsetunto on vuosikausien torjunnoilla sekoitettu ja tuhottu, niin ...

En ole tuo aikaisempi kirjoittaja mutta vastaan.

Tuo vastaan tuleminen on tahto/taitokysymys.

Olen tuntenut erittäin suurta rakkautta ja arvostusta puolisoa kohtaan saatuani huomioivaa "haluan tehdä sinulle hyvää vaikkei niin innosta"-seksiä.

Ja kyllä, usein olen miettinyt hyperinnottoman sääliseksin jälkeen, että ahdistaako nyt enemmän vai vähemmän kuin aikaisemmin.

Hyvää miesnäkökulmaa aiheeseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihminen haluaa parisuhteen? Moni juuri siksi, että saa jakaa arjen, saa seksiä, saa hellyyttä ja läheisyyttä ja saa tukea vaikeina hetkinä. Jos osa noista tippuu pidemmäksi aikaa pois (seksi ja läheisyys), niin helposti kokee, että parisuhde ei enää anna sitä mitä siltä kaipaan. Suhde alkaa tuntumaan huonolta ja ei-toimivalta. Ihan samoin kuin jos joku (ilman järkevää syytä esim vakava sairaus) jättää pitkäksi aikaa osallistumatta mihinkään yhteisen arjen asioihin. 

Seksi=\=läheisyys. Miksi läheisyyden pitäisi kadota vaikkei suhteessa hetkeen olisi seksiä? Pitsi tietty jos sen läheisyyden tarkoitus on aina johtaa seksiin...

Kyllä se halukkuus läheisyyteen kaikkoaa kun toinen ei halua rakastella, mitä järkeä on olla lähellä ihmistä joka ei rakasta? Pahimmassa tapauksessa läheisyys vaan lisää mielitekoa ja turhautumista. Jos seksiä on, niin läheisyyttäkin on.

Mun mielestä on vähän pitkälle viety ajatus että rakkaus = seksi, ja ilman seksiä ei ole rakkautta. On monia vanhoja pariskuntia joissa ei enää ole iän tuomana kykyä seksiin, mutta rakkautta löytyy silti paljonkin. Parisuhde on seksin lisäksi kumppanuutta, elämän jakamista. Toki seksi kuuluu yleensä parisuhteeseen, mutta ei voi yleistää että ilman seksiä ei ole rakkautta.

Seksitön rakkaus = hyvä ystävyys vankalla kiintymyksellä

Selittäkääpäs alapeukuttajat, mitä eroa itse näette syvää kiintymystä omaavassa ystävyydessä ja seksittömässä rakkaudessa?

Näin naisena minäkin haluaisin tietää miksi haluttoman oikeus olla suostumatta seksiin on suurempi, kuin halukkaan oikeus saada seksiä parisuhteessa. Jätän siis tämän ulkopuolelle lassukat ja sinkut.. Miksi haluton osapuoli saa yksinvaltiaana päättää sen toisenkin puolesta? Toki halukas osapuoli ihan vapaaehtoisesti pysyy siinä suhteessa, aina voi lähteä, mutta kuten moni tietää, lähteminen ei aina ole niin helppoa lasten yms. asioiden takia.

Sinkulla on vapaus yrittää etsiä seksiä muualta, haluttoman ihmisen puoliso taas on tuomittu tahtomattaan selibaattiin, jos ei halua pettää. Useimmat meistä ajattelevat, että seksi kuuluu parisuhteeseen. Jos seksielämä ei ole millään tavalla tyydyttävää, parisuhde ei ehkä tarjoakaan sitä, mitä siltä odotetaan. Kausittainen haluttomuus on ok, mutta kummasti nuo kaudet tuppaavat kasaantumaan samoille ihmisille. Kukaan ei ole vastuussa toisen onnesta ja näin on myös turha kuvitella, että seksistä pitävän ihmisen olisi pakko vuodesta toiseen pysyä yhdessä sellaisen kumppanin kanssa, joka ei seksistä pidä.

T. Nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies haluaa useammin kuin minä. Ollaan sovittu ettei paneskella vain toisen mieliksi, koska siitä jää sit kummallekkin paska fiilis. Mulle riittää kerta viikkoon, mies alkanut tottumaan siihen. Välillä useammin, välillä vähemmän. Kolme vuotta seurusteltu.

Eli sataprosenttisesti sinun ehdoillasi. Ei kompromissiä, ei vastaan tulemista, vaan pelkästään sinun halujen mukaisesti.

En sano miten pitäisi elää, kunhan tietää miten asiat oikeasti on, eikä elä kuvitelmissa.

Aikani paneskelin miehen mieliksi vaikkei itseäni haluttanut lainkaan, ja mies sanoi myöhemmin ettei hän siitä kyennyt nauttimaan kun näki etten ollut täysillä mukana. (Välillä saatoin innostuakin.)vSiksi päätimme ettei vain toisen mieliksi. Ja mies saa mun puolesta vaikka runkkailla jos mielensä tekee, mutta ei kuullemma pidä moisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihminen haluaa parisuhteen? Moni juuri siksi, että saa jakaa arjen, saa seksiä, saa hellyyttä ja läheisyyttä ja saa tukea vaikeina hetkinä. Jos osa noista tippuu pidemmäksi aikaa pois (seksi ja läheisyys), niin helposti kokee, että parisuhde ei enää anna sitä mitä siltä kaipaan. Suhde alkaa tuntumaan huonolta ja ei-toimivalta. Ihan samoin kuin jos joku (ilman järkevää syytä esim vakava sairaus) jättää pitkäksi aikaa osallistumatta mihinkään yhteisen arjen asioihin. 

Seksi=\=läheisyys. Miksi läheisyyden pitäisi kadota vaikkei suhteessa hetkeen olisi seksiä? Pitsi tietty jos sen läheisyyden tarkoitus on aina johtaa seksiin...

Kyllä se halukkuus läheisyyteen kaikkoaa kun toinen ei halua rakastella, mitä järkeä on olla lähellä ihmistä joka ei rakasta? Pahimmassa tapauksessa läheisyys vaan lisää mielitekoa ja turhautumista. Jos seksiä on, niin läheisyyttäkin on.

Mun mielestä on vähän pitkälle viety ajatus että rakkaus = seksi, ja ilman seksiä ei ole rakkautta. On monia vanhoja pariskuntia joissa ei enää ole iän tuomana kykyä seksiin, mutta rakkautta löytyy silti paljonkin. Parisuhde on seksin lisäksi kumppanuutta, elämän jakamista. Toki seksi kuuluu yleensä parisuhteeseen, mutta ei voi yleistää että ilman seksiä ei ole rakkautta.

Seksitön rakkaus = hyvä ystävyys vankalla kiintymyksellä

Selittäkääpäs alapeukuttajat, mitä eroa itse näette syvää kiintymystä omaavassa ystävyydessä ja seksittömässä rakkaudessa?

Eikö parisuhteen pitäisi perustua ystävyydelle? Juuri siksi, että ystävät ovat toistensa tukena vaikeinakin aikoina, ja sitten kun iän myötä seksi ei enää onnistu, ystävyys kantaa. En minä ainakaan uskalla lähteä halveksimaan kenenkään vanhuksen parisuhdetta "pelkäksi ystävyydeksi" vain sen takia, ettei seksi enää onnistu. Mielestäni elämänkumppanuus on jotain aivan muuta kuin pelkkä seksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta näkee hyvin sen, miksi parisuhteet kaatuvat. Naiset ovat parinvalinnassa paljon nirsompia ja etsivät itselleen täydellistä kumppania kun monet miehet taas etsivät vain jotakuta, jolta saa pillua silloin tällöin. Koko parisuhde ymmäretään ihan eri tavalla.

Nii'in itsekin miettinyt onko minäkuvan lisäksi koko parisuhde käsitteenä itseltäni täysin hukassa. Kävimme kerran pariterapiassa missä puolisoni sai kertoa kaikki huolensa ja odotuksensa parisuhteesta. Itse pysyttelin omien halujeni puolesta hiljaa ja vastasin vain kysyttäessä etten vahingossakaan tukahduttaisi puolisoni puheita tai loukkaisi puhumalla päälle.

Lopputuloksena terapeutti ehdotti puolisolleni koiraa kumppaniksi kun kuuli puolisoni odotukset parisuhteesta. Ymmärsin ettei toiveeni läheisyydestä voi olla kohtuuttomia. Koiraa parempi kuitenkin olen, koira ei tee kotitöitä eikä hoida lapsia, joten iloitaan nyt sitten vaikka siitä että olen sentään oikeutettu imuroimaan yhteistä lattiaa. Muuhun en kelpaa.

Ja näitä haluttomuuskeskusteluja lukeneena voi vain todeta ettei mikään vaihtamalla parane. Kaikki tuntuu olevan haluttomia ja parisuhde on vain yhteisen asuntolainan lyhentämistä.

Kerro vähän että mitä huolia ja odotuksia hänellä oli?

Saa seuraa silloin kun seuraa kaipaa, saa omaa aikaa kun haluaa, saa tulla ja mennä vapaasti ja läheisyys on saman katon alla olemista, mutta ei alkeellisintakaan kosketusta.

Huolia ei ollut kun kaikki on näin tosi hyvin ja elää kuulema elämänsä parasta aikaa.

Itse näen asian niin, että yksin päätetty seksittömyys on sama asia kuin yksin päätetty lapsettomuus. Mitä jos se toinen osapuoli ihan yksin ja itsekseen päättää, ettei haluakaan lapsia, vaikka yhteen on menty olettaen että lapsia tehdään, ja toinen niitä epätoivoisesti haluaa? Yleensä tuolloin on täysin hyväksyttyä erota. Miksi haluttomuus ei ole yhtä hyvä syy eroon, ainakaan haluttomien mielestä?