En kestä kun mies osoittaa fyysistä hellyyttää tyttärelleen

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan.  Olo on silloin jotenkin toIvaivaantunut. Se näyttää jotenkin tosi luonnottomalta ja teennäiseltä. Mutta sen sijaan kun mies osoittaa hellyyttä meidän yhteisille lapsille (kaksi tytärtä ja poika) niin sitä on ihana kattoa :) 

Ja sit ku mies ottaa seuraavan puolison, jota ällöttää sinun lapsesi..... kasva jo aikuiseksi. Miten voi aikuinen olla mustasukkainen lapselle? Miksi edes lisäännyit, jos tunne-elämä on keskittynyt omaan pe*****seen!? Säälin puolisoasi ja HÄNEN lapsiaan.. äitinä ja äitipuolena vauvapalstalla parkuva kuvotus.

Eihän tuossa sanottu, että itse lapsi ällöttää. Tuossa ja ap:n viestissä kuvailtiin sitä tunnetta, mikä miehen ja hänen lapsensa fyysisistä hellyydenosoituksista tulee.  (Ap:han sanoi pitävänsä lapsipuolestaan). Ja kuten ap sanoi ihan alkuperäisessä viestissään, kyseessä on nimenomaan alkukantainen refleksi. Miehen lapsi on kuitenkin vieraan naisen lapsi. Biologiset menee luonnollisesti jokaisen äidin edelle. Sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Aina. 

Leikkiminen, painiminen, halaaminen yms. on ihan ok. Mutta jos lapsi kinuaa isältään suukkoa SUULLE niin kuin oman miehen lapsi tekee, niin se menee kyllä jo pahasti yli. Eikä tässä kohtaa ole väliä onko lapsi oma vai ei. Toki meidän omat lapset eivät edes mitään sellaista yritä vaan ovat oppineet pussaamaan poskelle. 

Täh? Mitä se sinulle kuuluu, miten mies ja hänen lapsensa ovat tottuneet osoittamaan hellyyttään? Apua mikä mustis sä olet joka ei tajua paikkaansa.

Mies ei näitä suukkoja suulle halua antaa eikä annakaan vaan ohjaa ne poskelle. Lapsi sitten oikein kinuaa, että "suulle suulle", niin mies sanoo siihen lempeän päättäväisesti, että sellaiset hellyydenosoitukset on aikuisten kesken. Ja siis tämä on miehen täysin oma mielipide ollut jo ennen kuin edes seurustelimme. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Ja tuo sinun jälkimmäinen kappaleesi. Tyypillistä äitipuolen itsekkyyttä. Sinä menit yhteen miehen kanssa, jolla jo on lapsia. Et sinä voi suhtautua heihin niin kuin SINÄ tulisit ennen heitä ja niin kuin SINÄ olisit se, joiden tarpeisiin ne lapset taipuvat, sen osalta, mitä he tarvitsevat isäänsä ilman sinua. Ei sinulla ole mitään onnellista ydinperhettä, vaan aivan erilainen perhe, ja jos sinä siinä loukkat kumppanisi lapsia, niin kyse ei ole mistään teineilystä, vai kuvitteletteko te, ettei teinin tunteita voi loukata? Lapsellinen, MINÄ MINÄ ihminen, ei tässä kukaan ole sinua ollut syrjäyttämässä, vaan vaatii omalta isältään omaa aikaa itselleen, kuten sinua ei olisi olemassakaan, edes joskus. Haluathan sinäkin elää niin kuin miehelläsi ei olisikaan lapsia, joskus?

Sanoisin ennemminkin, että tyypillistä lapsipuolen mustasukkaisuutta. Kyllä se äitipuoli on olemassa, aina. Vaikka ei olisi fyysisesti läsnä.

Herätys nyt itsekkäät tyttäret.

Myös äitipuolet ovat ihmisiä ja te ette ole yhtään sen parempia tai tärkeämpiä. Myös äitipuolilla on tunteet ja ne ovat yhtä arvokkaita kuin teidänkin!

Teillä ei ole mitään oikeutta vaatimuksinenne jyrätä näiden naisten yli.

Äitipuoli voi olla olemassa jos oikea äiti on kuollut. Isän panokaverit, sutturat, naikkoset ei sellaista arvonimeä ansaitse. Perheenrikkojia olette suurin osa tarkoituksena päästä eroon edellisen liiton lapsista ja miehen omaisuuden perässä silmät kiiluen. Lapsilta vaan kaikki pois hellyydenosoitukset ja mieluiten elaritkin ja MINÄ, MINÄ, tänne kaikki. Munahaukat roikutte naimisissaolevissa miehissä niin että omat lapsennekin edellisestä liitosta teitä häpeävät.

:'D

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan.  Olo on silloin jotenkin toIvaivaantunut. Se näyttää jotenkin tosi luonnottomalta ja teennäiseltä. Mutta sen sijaan kun mies osoittaa hellyyttä meidän yhteisille lapsille (kaksi tytärtä ja poika) niin sitä on ihana kattoa :) 

Ja sit ku mies ottaa seuraavan puolison, jota ällöttää sinun lapsesi..... kasva jo aikuiseksi. Miten voi aikuinen olla mustasukkainen lapselle? Miksi edes lisäännyit, jos tunne-elämä on keskittynyt omaan pe*****seen!? Säälin puolisoasi ja HÄNEN lapsiaan.. äitinä ja äitipuolena vauvapalstalla parkuva kuvotus.

Eihän tuossa sanottu, että itse lapsi ällöttää. Tuossa ja ap:n viestissä kuvailtiin sitä tunnetta, mikä miehen ja hänen lapsensa fyysisistä hellyydenosoituksista tulee.  (Ap:han sanoi pitävänsä lapsipuolestaan). Ja kuten ap sanoi ihan alkuperäisessä viestissään, kyseessä on nimenomaan alkukantainen refleksi. Miehen lapsi on kuitenkin vieraan naisen lapsi. Biologiset menee luonnollisesti jokaisen äidin edelle. Sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Aina. 

Leikkiminen, painiminen, halaaminen yms. on ihan ok. Mutta jos lapsi kinuaa isältään suukkoa SUULLE niin kuin oman miehen lapsi tekee, niin se menee kyllä jo pahasti yli. Eikä tässä kohtaa ole väliä onko lapsi oma vai ei. Toki meidän omat lapset eivät edes mitään sellaista yritä vaan ovat oppineet pussaamaan poskelle. 

Täh? Mitä se sinulle kuuluu, miten mies ja hänen lapsensa ovat tottuneet osoittamaan hellyyttään? Apua mikä mustis sä olet joka ei tajua paikkaansa.

Mies ei näitä suukkoja suulle halua antaa eikä annakaan vaan ohjaa ne poskelle. Lapsi sitten oikein kinuaa, että "suulle suulle", niin mies sanoo siihen lempeän päättäväisesti, että sellaiset hellyydenosoitukset on aikuisten kesken. Ja siis tämä on miehen täysin oma mielipide ollut jo ennen kuin edes seurustelimme. 

Ja asia kuuluu sinulle miten? *ääntää kukkaiskielellä*

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Ja tuo sinun jälkimmäinen kappaleesi. Tyypillistä äitipuolen itsekkyyttä. Sinä menit yhteen miehen kanssa, jolla jo on lapsia. Et sinä voi suhtautua heihin niin kuin SINÄ tulisit ennen heitä ja niin kuin SINÄ olisit se, joiden tarpeisiin ne lapset taipuvat, sen osalta, mitä he tarvitsevat isäänsä ilman sinua. Ei sinulla ole mitään onnellista ydinperhettä, vaan aivan erilainen perhe, ja jos sinä siinä loukkat kumppanisi lapsia, niin kyse ei ole mistään teineilystä, vai kuvitteletteko te, ettei teinin tunteita voi loukata? Lapsellinen, MINÄ MINÄ ihminen, ei tässä kukaan ole sinua ollut syrjäyttämässä, vaan vaatii omalta isältään omaa aikaa itselleen, kuten sinua ei olisi olemassakaan, edes joskus. Haluathan sinäkin elää niin kuin miehelläsi ei olisikaan lapsia, joskus?

Huomaathan, että minullakin on lapsia. Ymmärrän siis hyvin miehen kuvion omien lastensa kanssa, paitsi että luulen, että isillä on yleisesti löyhempi suhde lapsiinsa kuin äideillä. En ikinä olsi ottanut lapsetonta miestä, koska sitten minua ei olisi ymmärretty.

lapsilla on tarpeita ja ne hoidetaan. En minä hoida mieheni lapsia, enkä edes tee heidän kanssaan asioita kuin poikkeustapauksissa. Mies hoitakoon lapsensa - eli heillä on juuri niin paljon yhteistä aikaa kuin suinkin haluavat. Eikä miehen tarvitse hoitaa minun lapsiani.

Ei miehen lasten tarvitse taipua minun tarpeisiinsa. Eikä minun tarvitse taipua heidän tarpeisiinsa. Meidän uusperhe perustuu sille, että kaikki saavat olla omia itsejään. Vaatimukset tappavat rakkauden.

Jotain me teemme oikein, koska kun tapasimme, niin kaikki 2+2 lasta olivat vuoroviikkolapsia. Nykyään kaksi heistä asuu luonamme kokopäiväisesti.

Niin, en epäile, etteikö olisi eronneita isiä, joiden lapset saavat mitä heille kuuluukin, eikä tietty sen enempää, mutta miten teillä toteutuu miehen oma aika lasten kanssa? Jos asutte saman katon alla? Lähtevätkö he siis jonnekin yhdessä? Varmaan jos näin niin se on ihan hyvä.

Lapset ovat teinejä, joten eivät kauheesti halua aikuisia. Mutta nuorempana kävivät hoplopissa tai pulkkamäessa. Olivat tuntikausia jossain, ja minä tein omiani. Näin kotosalla minä olin omassa makuuhuoneessani lukemassa kirjaa, kun he katsoivat lastenelokuvaa yhdessä olohuoneessa.

Emme koskaan pakota minun ja hänen teinejä yhteen muuten kuin lomareissuilla 1-2 krt/v. Jokainen saa tehdä juuri sitä mitä haluaa. Siksi minäkään en lähde mihinkään pulkkamäkeen, koska en halua.

Meillä on miehen kanssa runsaasti omaa yhteistä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Ja tuo sinun jälkimmäinen kappaleesi. Tyypillistä äitipuolen itsekkyyttä. Sinä menit yhteen miehen kanssa, jolla jo on lapsia. Et sinä voi suhtautua heihin niin kuin SINÄ tulisit ennen heitä ja niin kuin SINÄ olisit se, joiden tarpeisiin ne lapset taipuvat, sen osalta, mitä he tarvitsevat isäänsä ilman sinua. Ei sinulla ole mitään onnellista ydinperhettä, vaan aivan erilainen perhe, ja jos sinä siinä loukkat kumppanisi lapsia, niin kyse ei ole mistään teineilystä, vai kuvitteletteko te, ettei teinin tunteita voi loukata? Lapsellinen, MINÄ MINÄ ihminen, ei tässä kukaan ole sinua ollut syrjäyttämässä, vaan vaatii omalta isältään omaa aikaa itselleen, kuten sinua ei olisi olemassakaan, edes joskus. Haluathan sinäkin elää niin kuin miehelläsi ei olisikaan lapsia, joskus?

Sanoisin ennemminkin, että tyypillistä lapsipuolen mustasukkaisuutta. Kyllä se äitipuoli on olemassa, aina. Vaikka ei olisi fyysisesti läsnä.

Herätys nyt itsekkäät tyttäret.

Myös äitipuolet ovat ihmisiä ja te ette ole yhtään sen parempia tai tärkeämpiä. Myös äitipuolilla on tunteet ja ne ovat yhtä arvokkaita kuin teidänkin!

Teillä ei ole mitään oikeutta vaatimuksinenne jyrätä näiden naisten yli.

Kyllä!

Juurikin näin. Sitä Minä Minä asennetta tuppaa puskemaan juurikin sieltä tyttärien puolelta.

Minä olin eka, minä olen rakkain, minä olen tärkeämpi, minä haluan sitä ja minä haluan tätä. Vielä aikuisenakin..

Toivon teille tulevaisuuteen uusperhettä ja helvetin mustasukkaista tytärpuolta ja sitä että teillä ei enää yhtäkkiä olekkaan oikeutta tunteisiin ja omaan mieheenne ja tasaarvoiseen perheeseen

Juuri näin. Näissä tytärpuolten vastauksissa kuuluu se pieni keskenkasvuinen tyttö. Se 5-vuotias.

Ap - onko miehen tytär noin 5-6-vuotias? Sen ikäisellä on oidipus-kompleksi. Hänellä on tarve olla isälleen se ensimmäinen nainen.

Ei ole, on kuudennella. Oli tokalla kun tavattiin.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Komppaan! Asia on juurikin näin :) Kaikissa perheissä parisuhde on tärkein, sille rakentuu koko yhteinen elämä ja perhe, oli kyseessä sitten uusperhe tai ydinperhe.

Niin, TEIDÄN mielestänne, koska ette osaa asettua sen miehen lasten asemaan. Se mies tunteinen ei ole kuitenkaan NIIN tärkeä teille. Saatatte jopa haastaa riitaa kun mies huomioi lapsiaan.

Kyllä, minun mielestäni asia on noin. Kun on rakastava ja hyvä parisuhde, on koko perhe onnellinen, lapsetkin. Kun on epäkunnioittava ja rakkaudeton parisuhde, on koko perhe onneton, lapsetkin. Minä siis olen tätä mieltä :) Kuinka voisin asettua lasten asemaan tässä? Mielestäni on siis tärkeintä, että lasten perheessä/perheissä on äidin ja isän parisuhde tai parisuhteet (olivat äiti ja isä yhdessä tai uusissa suhteissa) hyvällä pohjalla.

Miettiä, että mitähän se isä mahtaa lapsilleen merkitä ihan heidän, lasten näkövinkkelistä merkitä, ei sinun tai sen näkövinkkelin, jonka sinä heille suot. Vaan itsesi siitä sivuun hetkeksi laittaen. Kun et ole niiden lasten äiti. Sä et kuulu siihen niiden isän ja lasten suhteeseen, kuin OSITTAIN.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Komppaan! Asia on juurikin näin :) Kaikissa perheissä parisuhde on tärkein, sille rakentuu koko yhteinen elämä ja perhe, oli kyseessä sitten uusperhe tai ydinperhe.

Niin, TEIDÄN mielestänne, koska ette osaa asettua sen miehen lasten asemaan. Se mies tunteinen ei ole kuitenkaan NIIN tärkeä teille. Saatatte jopa haastaa riitaa kun mies huomioi lapsiaan.

Kyllä, minun mielestäni asia on noin. Kun on rakastava ja hyvä parisuhde, on koko perhe onnellinen, lapsetkin. Kun on epäkunnioittava ja rakkaudeton parisuhde, on koko perhe onneton, lapsetkin. Minä siis olen tätä mieltä :) Kuinka voisin asettua lasten asemaan tässä? Mielestäni on siis tärkeintä, että lasten perheessä/perheissä on äidin ja isän parisuhde tai parisuhteet (olivat äiti ja isä yhdessä tai uusissa suhteissa) hyvällä pohjalla.

Miettiä, että mitähän se isä mahtaa lapsilleen merkitä ihan heidän, lasten näkövinkkelistä merkitä, ei sinun tai sen näkövinkkelin, jonka sinä heille suot. Vaan itsesi siitä sivuun hetkeksi laittaen. Kun et ole niiden lasten äiti. Sä et kuulu siihen niiden isän ja lasten suhteeseen, kuin OSITTAIN.

Minä en edes HALUA kuulua isän ja lasten suhteeseen. Miksi luulet, että me äitipuolet haluaisimme? Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinun lapsuudessasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Ja tuo sinun jälkimmäinen kappaleesi. Tyypillistä äitipuolen itsekkyyttä. Sinä menit yhteen miehen kanssa, jolla jo on lapsia. Et sinä voi suhtautua heihin niin kuin SINÄ tulisit ennen heitä ja niin kuin SINÄ olisit se, joiden tarpeisiin ne lapset taipuvat, sen osalta, mitä he tarvitsevat isäänsä ilman sinua. Ei sinulla ole mitään onnellista ydinperhettä, vaan aivan erilainen perhe, ja jos sinä siinä loukkat kumppanisi lapsia, niin kyse ei ole mistään teineilystä, vai kuvitteletteko te, ettei teinin tunteita voi loukata? Lapsellinen, MINÄ MINÄ ihminen, ei tässä kukaan ole sinua ollut syrjäyttämässä, vaan vaatii omalta isältään omaa aikaa itselleen, kuten sinua ei olisi olemassakaan, edes joskus. Haluathan sinäkin elää niin kuin miehelläsi ei olisikaan lapsia, joskus?

Sanoisin ennemminkin, että tyypillistä lapsipuolen mustasukkaisuutta. Kyllä se äitipuoli on olemassa, aina. Vaikka ei olisi fyysisesti läsnä.

Herätys nyt itsekkäät tyttäret.

Myös äitipuolet ovat ihmisiä ja te ette ole yhtään sen parempia tai tärkeämpiä. Myös äitipuolilla on tunteet ja ne ovat yhtä arvokkaita kuin teidänkin!

Teillä ei ole mitään oikeutta vaatimuksinenne jyrätä näiden naisten yli.

Kyllä!

Juurikin näin. Sitä Minä Minä asennetta tuppaa puskemaan juurikin sieltä tyttärien puolelta.

Minä olin eka, minä olen rakkain, minä olen tärkeämpi, minä haluan sitä ja minä haluan tätä. Vielä aikuisenakin..

Toivon teille tulevaisuuteen uusperhettä ja helvetin mustasukkaista tytärpuolta ja sitä että teillä ei enää yhtäkkiä olekkaan oikeutta tunteisiin ja omaan mieheenne ja tasaarvoiseen perheeseen

Juuri näin. Näissä tytärpuolten vastauksissa kuuluu se pieni keskenkasvuinen tyttö. Se 5-vuotias.

Ap - onko miehen tytär noin 5-6-vuotias? Sen ikäisellä on oidipus-kompleksi. Hänellä on tarve olla isälleen se ensimmäinen nainen.

Ei ole, on kuudennella. Oli tokalla kun tavattiin.

No nyt on sitten outo tapaus... Ei tuon ikäisen kuulu käyttäytyä enää noin... Varokaa vain teiniraskauksia...

Nyt kun luen tätä ketjua, tajuan yhä selvemmin, etten arvosta isän uutta vaimoa. Ja se ei kyllä mitenkään johdu minusta, vaan siitä, että hänellä oli tuollaisia aloittajan ajatusten kaltaisia ajatuksia ja hän ei kyennyt pitämään niitä piilossa.

Sairaaksi tilanteen kohdallani tekee se, että oma äitini on vaatinut minua arvostamaan kaikkia ihmisiä, ja syyttänyt minua, että vika on minussa jos suhtaudun epäarvostavasti. VAIKKA äitini itse meni sanomaan isän uudelle naiselle, että tämä hylkäsi lapsensa erossa. Tästä tämä keskenkasvuinen nainen ei pitänyt ja vihoittelee niin järkyttävästi äidilleni loppuelämänsä ajan ja sittemmin myös minulle, kun ei äidilleni pystynyt.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan.  Olo on silloin jotenkin toIvaivaantunut. Se näyttää jotenkin tosi luonnottomalta ja teennäiseltä. Mutta sen sijaan kun mies osoittaa hellyyttä meidän yhteisille lapsille (kaksi tytärtä ja poika) niin sitä on ihana kattoa :) 

Ja sit ku mies ottaa seuraavan puolison, jota ällöttää sinun lapsesi..... kasva jo aikuiseksi. Miten voi aikuinen olla mustasukkainen lapselle? Miksi edes lisäännyit, jos tunne-elämä on keskittynyt omaan pe*****seen!? Säälin puolisoasi ja HÄNEN lapsiaan.. äitinä ja äitipuolena vauvapalstalla parkuva kuvotus.

Eihän tuossa sanottu, että itse lapsi ällöttää. Tuossa ja ap:n viestissä kuvailtiin sitä tunnetta, mikä miehen ja hänen lapsensa fyysisistä hellyydenosoituksista tulee.  (Ap:han sanoi pitävänsä lapsipuolestaan). Ja kuten ap sanoi ihan alkuperäisessä viestissään, kyseessä on nimenomaan alkukantainen refleksi. Miehen lapsi on kuitenkin vieraan naisen lapsi. Biologiset menee luonnollisesti jokaisen äidin edelle. Sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Aina. 

Leikkiminen, painiminen, halaaminen yms. on ihan ok. Mutta jos lapsi kinuaa isältään suukkoa SUULLE niin kuin oman miehen lapsi tekee, niin se menee kyllä jo pahasti yli. Eikä tässä kohtaa ole väliä onko lapsi oma vai ei. Toki meidän omat lapset eivät edes mitään sellaista yritä vaan ovat oppineet pussaamaan poskelle. 

Täh? Mitä se sinulle kuuluu, miten mies ja hänen lapsensa ovat tottuneet osoittamaan hellyyttään? Apua mikä mustis sä olet joka ei tajua paikkaansa.

Mies ei näitä suukkoja suulle halua antaa eikä annakaan vaan ohjaa ne poskelle. Lapsi sitten oikein kinuaa, että "suulle suulle", niin mies sanoo siihen lempeän päättäväisesti, että sellaiset hellyydenosoitukset on aikuisten kesken. Ja siis tämä on miehen täysin oma mielipide ollut jo ennen kuin edes seurustelimme. 

Ja asia kuuluu sinulle miten? *ääntää kukkaiskielellä*

Nimenomaan kuuluu. Ja otappa huomioon, että tämä on myös minun ja meidän yhteisten lastemme koti, jossa pitää olla kaikilla hyvä olla. Ja johon aikuiset luovat säännöt, ei lapset. Jos mikä tahansa asia tuntuu vaikealta, siitä keskustellaan ja luodaan yhdessä uudet toimintamallit. Sitä paitsi, "ei suukkoja suulle" oli miehen OMA MIELIPIDE ENNEN "meitä". Mikä siinä on niin vaikea käsittää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Ja tuo sinun jälkimmäinen kappaleesi. Tyypillistä äitipuolen itsekkyyttä. Sinä menit yhteen miehen kanssa, jolla jo on lapsia. Et sinä voi suhtautua heihin niin kuin SINÄ tulisit ennen heitä ja niin kuin SINÄ olisit se, joiden tarpeisiin ne lapset taipuvat, sen osalta, mitä he tarvitsevat isäänsä ilman sinua. Ei sinulla ole mitään onnellista ydinperhettä, vaan aivan erilainen perhe, ja jos sinä siinä loukkat kumppanisi lapsia, niin kyse ei ole mistään teineilystä, vai kuvitteletteko te, ettei teinin tunteita voi loukata? Lapsellinen, MINÄ MINÄ ihminen, ei tässä kukaan ole sinua ollut syrjäyttämässä, vaan vaatii omalta isältään omaa aikaa itselleen, kuten sinua ei olisi olemassakaan, edes joskus. Haluathan sinäkin elää niin kuin miehelläsi ei olisikaan lapsia, joskus?

Sanoisin ennemminkin, että tyypillistä lapsipuolen mustasukkaisuutta. Kyllä se äitipuoli on olemassa, aina. Vaikka ei olisi fyysisesti läsnä.

Herätys nyt itsekkäät tyttäret.

Myös äitipuolet ovat ihmisiä ja te ette ole yhtään sen parempia tai tärkeämpiä. Myös äitipuolilla on tunteet ja ne ovat yhtä arvokkaita kuin teidänkin!

Teillä ei ole mitään oikeutta vaatimuksinenne jyrätä näiden naisten yli.

Kyllä!

Juurikin näin. Sitä Minä Minä asennetta tuppaa puskemaan juurikin sieltä tyttärien puolelta.

Minä olin eka, minä olen rakkain, minä olen tärkeämpi, minä haluan sitä ja minä haluan tätä. Vielä aikuisenakin..

Toivon teille tulevaisuuteen uusperhettä ja helvetin mustasukkaista tytärpuolta ja sitä että teillä ei enää yhtäkkiä olekkaan oikeutta tunteisiin ja omaan mieheenne ja tasaarvoiseen perheeseen

Juuri näin. Näissä tytärpuolten vastauksissa kuuluu se pieni keskenkasvuinen tyttö. Se 5-vuotias.

Ap - onko miehen tytär noin 5-6-vuotias? Sen ikäisellä on oidipus-kompleksi. Hänellä on tarve olla isälleen se ensimmäinen nainen.

Ei ole, on kuudennella. Oli tokalla kun tavattiin.

No nyt on sitten outo tapaus... Ei tuon ikäisen kuulu käyttäytyä enää noin... Varokaa vain teiniraskauksia...

Mistä käytöksestä sä oikein puhut? Etkö tajua, että ei ap ole kertonut tytön käytöksestä mitään epätavallista? Saa hellyyttä isältään, oli aloituksessa. Sitä voi jakaa isä lapselleen läpi elämän.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan.  Olo on silloin jotenkin toIvaivaantunut. Se näyttää jotenkin tosi luonnottomalta ja teennäiseltä. Mutta sen sijaan kun mies osoittaa hellyyttä meidän yhteisille lapsille (kaksi tytärtä ja poika) niin sitä on ihana kattoa :) 

Ja sit ku mies ottaa seuraavan puolison, jota ällöttää sinun lapsesi..... kasva jo aikuiseksi. Miten voi aikuinen olla mustasukkainen lapselle? Miksi edes lisäännyit, jos tunne-elämä on keskittynyt omaan pe*****seen!? Säälin puolisoasi ja HÄNEN lapsiaan.. äitinä ja äitipuolena vauvapalstalla parkuva kuvotus.

Eihän tuossa sanottu, että itse lapsi ällöttää. Tuossa ja ap:n viestissä kuvailtiin sitä tunnetta, mikä miehen ja hänen lapsensa fyysisistä hellyydenosoituksista tulee.  (Ap:han sanoi pitävänsä lapsipuolestaan). Ja kuten ap sanoi ihan alkuperäisessä viestissään, kyseessä on nimenomaan alkukantainen refleksi. Miehen lapsi on kuitenkin vieraan naisen lapsi. Biologiset menee luonnollisesti jokaisen äidin edelle. Sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Aina. 

Leikkiminen, painiminen, halaaminen yms. on ihan ok. Mutta jos lapsi kinuaa isältään suukkoa SUULLE niin kuin oman miehen lapsi tekee, niin se menee kyllä jo pahasti yli. Eikä tässä kohtaa ole väliä onko lapsi oma vai ei. Toki meidän omat lapset eivät edes mitään sellaista yritä vaan ovat oppineet pussaamaan poskelle. 

Täh? Mitä se sinulle kuuluu, miten mies ja hänen lapsensa ovat tottuneet osoittamaan hellyyttään? Apua mikä mustis sä olet joka ei tajua paikkaansa.

Mies ei näitä suukkoja suulle halua antaa eikä annakaan vaan ohjaa ne poskelle. Lapsi sitten oikein kinuaa, että "suulle suulle", niin mies sanoo siihen lempeän päättäväisesti, että sellaiset hellyydenosoitukset on aikuisten kesken. Ja siis tämä on miehen täysin oma mielipide ollut jo ennen kuin edes seurustelimme. 

Ja asia kuuluu sinulle miten? *ääntää kukkaiskielellä*

Nimenomaan kuuluu. Ja otappa huomioon, että tämä on myös minun ja meidän yhteisten lastemme koti, jossa pitää olla kaikilla hyvä olla. Ja johon aikuiset luovat säännöt, ei lapset. Jos mikä tahansa asia tuntuu vaikealta, siitä keskustellaan ja luodaan yhdessä uudet toimintamallit. Sitä paitsi, "ei suukkoja suulle" oli miehen OMA MIELIPIDE ENNEN "meitä". Mikä siinä on niin vaikea käsittää?

Ei se sinulle kuulu. Annat miehesi hoitaa nuo tilanteet itse. Mitä sinä siihen menet mukaan sekaantumaan, ei asia kuulu sinulle pätkääkään. Harmittaako sua, jos mies sanookin noin vain sinun mieliksesi? Tai jos mies taipuu lapsensa tahtoon? Mikä siinä uhkaa sinua? Oletko noin heikko ja epävarma omasta asemastasi ja arvosta? Lapselle suukko suulle on sulta pois? Millä lailla?

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Komppaan! Asia on juurikin näin :) Kaikissa perheissä parisuhde on tärkein, sille rakentuu koko yhteinen elämä ja perhe, oli kyseessä sitten uusperhe tai ydinperhe.

Niin, TEIDÄN mielestänne, koska ette osaa asettua sen miehen lasten asemaan. Se mies tunteinen ei ole kuitenkaan NIIN tärkeä teille. Saatatte jopa haastaa riitaa kun mies huomioi lapsiaan.

Kyllä, minun mielestäni asia on noin. Kun on rakastava ja hyvä parisuhde, on koko perhe onnellinen, lapsetkin. Kun on epäkunnioittava ja rakkaudeton parisuhde, on koko perhe onneton, lapsetkin. Minä siis olen tätä mieltä :) Kuinka voisin asettua lasten asemaan tässä? Mielestäni on siis tärkeintä, että lasten perheessä/perheissä on äidin ja isän parisuhde tai parisuhteet (olivat äiti ja isä yhdessä tai uusissa suhteissa) hyvällä pohjalla.

Miettiä, että mitähän se isä mahtaa lapsilleen merkitä ihan heidän, lasten näkövinkkelistä merkitä, ei sinun tai sen näkövinkkelin, jonka sinä heille suot. Vaan itsesi siitä sivuun hetkeksi laittaen. Kun et ole niiden lasten äiti. Sä et kuulu siihen niiden isän ja lasten suhteeseen, kuin OSITTAIN.

Minä en edes HALUA kuulua isän ja lasten suhteeseen. Miksi luulet, että me äitipuolet haluaisimme? Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinun lapsuudessasi.

Kyllä vaan haluat. Seuraathan miestä kuin hai laivaa etkä anna heille aikaa olla keskenään ilman perheen ylimääräistä ihmistä eli sinua. Mustasukkainen olet ja surullinen tapaus. Kuin sisäkkö ja lapsenpiika herrasväen talossa. Niin ja sängynlämmittäjä tietysti, ikuinen kakkonen vaikka menisitte naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan.  Olo on silloin jotenkin toIvaivaantunut. Se näyttää jotenkin tosi luonnottomalta ja teennäiseltä. Mutta sen sijaan kun mies osoittaa hellyyttä meidän yhteisille lapsille (kaksi tytärtä ja poika) niin sitä on ihana kattoa :) 

Ja sit ku mies ottaa seuraavan puolison, jota ällöttää sinun lapsesi..... kasva jo aikuiseksi. Miten voi aikuinen olla mustasukkainen lapselle? Miksi edes lisäännyit, jos tunne-elämä on keskittynyt omaan pe*****seen!? Säälin puolisoasi ja HÄNEN lapsiaan.. äitinä ja äitipuolena vauvapalstalla parkuva kuvotus.

Eihän tuossa sanottu, että itse lapsi ällöttää. Tuossa ja ap:n viestissä kuvailtiin sitä tunnetta, mikä miehen ja hänen lapsensa fyysisistä hellyydenosoituksista tulee.  (Ap:han sanoi pitävänsä lapsipuolestaan). Ja kuten ap sanoi ihan alkuperäisessä viestissään, kyseessä on nimenomaan alkukantainen refleksi. Miehen lapsi on kuitenkin vieraan naisen lapsi. Biologiset menee luonnollisesti jokaisen äidin edelle. Sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Aina. 

Leikkiminen, painiminen, halaaminen yms. on ihan ok. Mutta jos lapsi kinuaa isältään suukkoa SUULLE niin kuin oman miehen lapsi tekee, niin se menee kyllä jo pahasti yli. Eikä tässä kohtaa ole väliä onko lapsi oma vai ei. Toki meidän omat lapset eivät edes mitään sellaista yritä vaan ovat oppineet pussaamaan poskelle. 

Täh? Mitä se sinulle kuuluu, miten mies ja hänen lapsensa ovat tottuneet osoittamaan hellyyttään? Apua mikä mustis sä olet joka ei tajua paikkaansa.

Mies ei näitä suukkoja suulle halua antaa eikä annakaan vaan ohjaa ne poskelle. Lapsi sitten oikein kinuaa, että "suulle suulle", niin mies sanoo siihen lempeän päättäväisesti, että sellaiset hellyydenosoitukset on aikuisten kesken. Ja siis tämä on miehen täysin oma mielipide ollut jo ennen kuin edes seurustelimme. 

Ja asia kuuluu sinulle miten? *ääntää kukkaiskielellä*

Nimenomaan kuuluu. Ja otappa huomioon, että tämä on myös minun ja meidän yhteisten lastemme koti, jossa pitää olla kaikilla hyvä olla. Ja johon aikuiset luovat säännöt, ei lapset. Jos mikä tahansa asia tuntuu vaikealta, siitä keskustellaan ja luodaan yhdessä uudet toimintamallit. Sitä paitsi, "ei suukkoja suulle" oli miehen OMA MIELIPIDE ENNEN "meitä". Mikä siinä on niin vaikea käsittää?

Ja jos tuo ei suukkoja lapselle suulle oli miehen mielipide ennen meitä, niin miksi sun pitää nyt heiveröistä miestäsi autella ja tukea pitämään omat mielipiteensä? Ettei vain olisi kyse siitä, että mies sinun mieliksesi siinä nyt toimii, koska olt näemmä tuollainen herkkähipiäinen ihminen. Ja siis miten edes tiesit miehn mielipiteen ennen kuin tunsit hänet?

Minun ja tyttäreni suhteeseen ei kuulu kukaan, ei edes osittain. Se on tyttären ja isän, kahden ihmisen, uniikki ihmissuhde. Ei siihen kuulu edes lapsen äiti saati sitten mahdollinen äitipuoli.

Samalla tavalla lapsi ei kuulu isän ja äidin/äitipuolen suhteeseen.

Ei ole muita kun kahdenkeskisiä ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Komppaan! Asia on juurikin näin :) Kaikissa perheissä parisuhde on tärkein, sille rakentuu koko yhteinen elämä ja perhe, oli kyseessä sitten uusperhe tai ydinperhe.

Niin, TEIDÄN mielestänne, koska ette osaa asettua sen miehen lasten asemaan. Se mies tunteinen ei ole kuitenkaan NIIN tärkeä teille. Saatatte jopa haastaa riitaa kun mies huomioi lapsiaan.

Kyllä, minun mielestäni asia on noin. Kun on rakastava ja hyvä parisuhde, on koko perhe onnellinen, lapsetkin. Kun on epäkunnioittava ja rakkaudeton parisuhde, on koko perhe onneton, lapsetkin. Minä siis olen tätä mieltä :) Kuinka voisin asettua lasten asemaan tässä? Mielestäni on siis tärkeintä, että lasten perheessä/perheissä on äidin ja isän parisuhde tai parisuhteet (olivat äiti ja isä yhdessä tai uusissa suhteissa) hyvällä pohjalla.

Miettiä, että mitähän se isä mahtaa lapsilleen merkitä ihan heidän, lasten näkövinkkelistä merkitä, ei sinun tai sen näkövinkkelin, jonka sinä heille suot. Vaan itsesi siitä sivuun hetkeksi laittaen. Kun et ole niiden lasten äiti. Sä et kuulu siihen niiden isän ja lasten suhteeseen, kuin OSITTAIN.

Minä en edes HALUA kuulua isän ja lasten suhteeseen. Miksi luulet, että me äitipuolet haluaisimme? Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinun lapsuudessasi.

Kyllä vaan haluat. Seuraathan miestä kuin hai laivaa etkä anna heille aikaa olla keskenään ilman perheen ylimääräistä ihmistä eli sinua. Mustasukkainen olet ja surullinen tapaus. Kuin sisäkkö ja lapsenpiika herrasväen talossa. Niin ja sängynlämmittäjä tietysti, ikuinen kakkonen vaikka menisitte naimisiin.

No ompa sulla oikein hyvää joulumieltä :D Tästä paistaa selkeesti halu yrittää loukata äitipuolia. Tämä on nykyään tämmönen pahanmielenpalsta, kilvan yritetään pahoittaa toisten mieltä ja osoittaa toisten arvottomuus.

Poistun takavasemmalle, hyvää joulua kaikille! :)

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Komppaan! Asia on juurikin näin :) Kaikissa perheissä parisuhde on tärkein, sille rakentuu koko yhteinen elämä ja perhe, oli kyseessä sitten uusperhe tai ydinperhe.

Niin, TEIDÄN mielestänne, koska ette osaa asettua sen miehen lasten asemaan. Se mies tunteinen ei ole kuitenkaan NIIN tärkeä teille. Saatatte jopa haastaa riitaa kun mies huomioi lapsiaan.

Kyllä, minun mielestäni asia on noin. Kun on rakastava ja hyvä parisuhde, on koko perhe onnellinen, lapsetkin. Kun on epäkunnioittava ja rakkaudeton parisuhde, on koko perhe onneton, lapsetkin. Minä siis olen tätä mieltä :) Kuinka voisin asettua lasten asemaan tässä? Mielestäni on siis tärkeintä, että lasten perheessä/perheissä on äidin ja isän parisuhde tai parisuhteet (olivat äiti ja isä yhdessä tai uusissa suhteissa) hyvällä pohjalla.

Miettiä, että mitähän se isä mahtaa lapsilleen merkitä ihan heidän, lasten näkövinkkelistä merkitä, ei sinun tai sen näkövinkkelin, jonka sinä heille suot. Vaan itsesi siitä sivuun hetkeksi laittaen. Kun et ole niiden lasten äiti. Sä et kuulu siihen niiden isän ja lasten suhteeseen, kuin OSITTAIN.

Minä en edes HALUA kuulua isän ja lasten suhteeseen. Miksi luulet, että me äitipuolet haluaisimme? Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinun lapsuudessasi.

Että sä olet naivi. Miksiköhän sä kuvittelet sen suhteen? Jos et halua kuulua siihen, niin älä sitten elä siellä uusperheessä miehesi kanssa.

Ei minunkaan isäni vaimo HALUNNUT edes olla minun omistamallani kesämökillä, jossa isällä on hallintaoikeus (ja vaimollakin on, vahingossa). Ei, ei siis yhtään. Mutta niin vain on tilanne se, että mä olen saanut vaimolta häätökirjeen sieltä.

"En kestä kun mies osoittaa fyysistä hellyyttää tyttärelleen"

Melko infrantiili mielipiteen ilmaus. Mitähän muuta seuraa? Ei liene odotettavissa sopusointuista perhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Komppaan! Asia on juurikin näin :) Kaikissa perheissä parisuhde on tärkein, sille rakentuu koko yhteinen elämä ja perhe, oli kyseessä sitten uusperhe tai ydinperhe.

Niin, TEIDÄN mielestänne, koska ette osaa asettua sen miehen lasten asemaan. Se mies tunteinen ei ole kuitenkaan NIIN tärkeä teille. Saatatte jopa haastaa riitaa kun mies huomioi lapsiaan.

Kyllä, minun mielestäni asia on noin. Kun on rakastava ja hyvä parisuhde, on koko perhe onnellinen, lapsetkin. Kun on epäkunnioittava ja rakkaudeton parisuhde, on koko perhe onneton, lapsetkin. Minä siis olen tätä mieltä :) Kuinka voisin asettua lasten asemaan tässä? Mielestäni on siis tärkeintä, että lasten perheessä/perheissä on äidin ja isän parisuhde tai parisuhteet (olivat äiti ja isä yhdessä tai uusissa suhteissa) hyvällä pohjalla.

Miettiä, että mitähän se isä mahtaa lapsilleen merkitä ihan heidän, lasten näkövinkkelistä merkitä, ei sinun tai sen näkövinkkelin, jonka sinä heille suot. Vaan itsesi siitä sivuun hetkeksi laittaen. Kun et ole niiden lasten äiti. Sä et kuulu siihen niiden isän ja lasten suhteeseen, kuin OSITTAIN.

Minä en edes HALUA kuulua isän ja lasten suhteeseen. Miksi luulet, että me äitipuolet haluaisimme? Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinun lapsuudessasi.

Kyllä vaan haluat. Seuraathan miestä kuin hai laivaa etkä anna heille aikaa olla keskenään ilman perheen ylimääräistä ihmistä eli sinua. Mustasukkainen olet ja surullinen tapaus. Kuin sisäkkö ja lapsenpiika herrasväen talossa. Niin ja sängynlämmittäjä tietysti, ikuinen kakkonen vaikka menisitte naimisiin.

No ompa sulla oikein hyvää joulumieltä :D Tästä paistaa selkeesti halu yrittää loukata äitipuolia. Tämä on nykyään tämmönen pahanmielenpalsta, kilvan yritetään pahoittaa toisten mieltä ja osoittaa toisten arvottomuus.

Poistun takavasemmalle, hyvää joulua kaikille! :)

Mitä vitun hyvää joulua, paskaa joulua sä haluat toivottaa, mutta itsellesi esiinnyt ihanana ihmisenä.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on todellakin seko palsta.

Ap:lla on tunteita, joita hän ei haluaisi itsellään olevan. Sitten av tulee ja lyttää... tunteet ovat normaaleita, ja kun ne tiedostaa itse, niin ne eivät vaikuta elämään. Pahinta on juuri se, että kieltää omat tunteensa, ja sitten ne alitajuisesti tekevät tuhoa. Mutta av:n mielestä tämä olisi ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Minä elän uusperheessä, molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä. Lapsemme ovat jo teinejä. Kyllä se parisuhde vain on tärkein. Onnellinen uusperhe rakentuu onnistuneen parisuhteen ympärille, ei lasten ympärille. Sori vaan mammat - se sinun lapsesi ei ole uusperheessä se tärkein. Ei se tarkoita sitä, että hänet jätettäisiin hoitamatta tai huomioimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että lapset ovat vanhemmilla vain lainassa.

Komppaan! Asia on juurikin näin :) Kaikissa perheissä parisuhde on tärkein, sille rakentuu koko yhteinen elämä ja perhe, oli kyseessä sitten uusperhe tai ydinperhe.

Niin, TEIDÄN mielestänne, koska ette osaa asettua sen miehen lasten asemaan. Se mies tunteinen ei ole kuitenkaan NIIN tärkeä teille. Saatatte jopa haastaa riitaa kun mies huomioi lapsiaan.

Kyllä, minun mielestäni asia on noin. Kun on rakastava ja hyvä parisuhde, on koko perhe onnellinen, lapsetkin. Kun on epäkunnioittava ja rakkaudeton parisuhde, on koko perhe onneton, lapsetkin. Minä siis olen tätä mieltä :) Kuinka voisin asettua lasten asemaan tässä? Mielestäni on siis tärkeintä, että lasten perheessä/perheissä on äidin ja isän parisuhde tai parisuhteet (olivat äiti ja isä yhdessä tai uusissa suhteissa) hyvällä pohjalla.

Miettiä, että mitähän se isä mahtaa lapsilleen merkitä ihan heidän, lasten näkövinkkelistä merkitä, ei sinun tai sen näkövinkkelin, jonka sinä heille suot. Vaan itsesi siitä sivuun hetkeksi laittaen. Kun et ole niiden lasten äiti. Sä et kuulu siihen niiden isän ja lasten suhteeseen, kuin OSITTAIN.

Aivan, kuulun siihen osittain. En tarkalleen tiedä mitä viestilläsi tarkoitit, mutta älä huoli, mä oikeasti välitän mieheni lapsista ja mulle on tärkeää että lapsilla on hyvä ja kotoisa olo. Isällä on lapsiin omanlainen suhteensa, ja mulla on lapsiin myös omanlainen suhde. Olemme kaikki vuorovaikutuksessa keskenämme. En pyri lyttäämään isän ja lasten suhdetta, vaan pyrin vahvistamaan sitä, toisin kuin lasten äiti, joka vaikeuttaa sitä kaikin keinoin.