Mikä on ollut ikävintä, mitä narsisti on teille sanonut tai tehnyt?

Ja kun siis vielä ei riitä, ettet saa kokea olevasi arvokas vaan saat kokea olevasi paska. (Et kelpaa kellekään.)

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuo sama tollo nainen tulee kaappaamaan traumoilleen toisen aloittaman ketjun. Sinun juttusi on jo kuultu, anna tilaa toisillekin

Anna tilaa? Eli mä en saa puhua traumoistani täällä? Kenen tilaa mä vein? Ja miten? Nähdäkseni kaikki mutkin voivat painaa Lähetä-nappia sen minkä ehtivät.

Sinun traumasi on täällä kuultu sen tuhannen kertaa ja aniharvaa kiinnostaa niistä enempää kuulla. Samaa vanhaa äitikatkeruutta, itsesääliä sekä miehen ja lapsen mitätöintiä viestistä toiseen. Pysy sinä vaan itse käynnistämissäsi ketjuissa ja jätä muiden ketjut rauhaan. Olet varsinainen energiavampyyri, viet ketjuista niiden elinvoiman jatkuvalla jankutuksellasi.

No minua itseäni sattuu kiinnostamaan puida niitä täällä. Luuletko, että mä joltain anonyymiltä otan käskyjä vastaan täällä nettipalstalla? Aivan sama, jos sua tai ketään ei kiinnosta, mua itseäni kiinnostaa. Pääsen niitä miettimällä hyvin niissä etenpäin. Mene sä vain leikkimään paperinukeilla shangri-la'hasi.

Pui niitä omissa ketjuissasi äläkä valtaa muiden ketjuja omalla keissilläsi. Asenteesi kertoo hyvin miksi äitisikään ei sinusta pidä.

Anteeksi, etkö ymmärtänyt? En ota mitään käskyjä vastaan sinulta tai keneltäkään muultakaan täällä. Arvioin itse missä keskustelen ja milloin. Jos se haittaa sinua, ei ole mun ongelmani, mulla on isompia murheita tässä ensin. Sorry.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Minulle sanoi, että en kelpaa kellekään miehelle, koska en siivoa kuten hän vaati ja mä uskoin kaiken, koska hän oli äitini. Kun joku täällä sanoi, että eihän noita kukaan ota tosissaan. Narsistin tai ainakin narsistisesti käyttäytyvän äidin lapsena kasvaneena voin sanoa, että kyllä ottaa.

Jos et alkuun uskokaan, niin hän selittää kaikki epäonnistumisesi miesten kanssa noilla omilla selityksillään ja alat uskoa niihin itsekin, koska tottahan se on, et kelvannut.

Ja sama liittyy ystäville kelpaamiseen, minulle on sanottuw, että älä ihmettele jos ystäväsi sinut jättää ja kaikkea on sanottu. En halua enää hankkia ystäviä, koska ilmeisesti jos he minut jättää se on aina minun vikani. Vaikka minä olen ollut näkevinäni vikaa muissakin kuin vain itsessäni, mutta sen vian itsessään myöntäjiä en juuri ole tavannut.

Kauheaa jos on päässyt vaikuttamaan sinuun lapsesta asti. Et edes voi tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti törmäät tavallisiin hyviin ihmisiin, ja alat hahmottamaan maailmaa realistisemmin. 

Tietenkin on, enkä ole edes ainut, narsisteillakin on paljon lapsia. Tai narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä (tällä tarkoitan ehkä osittaista narsistia, eli narsismi on vahva joillain alueilla mutta ei kokonaisvaltaista tai että henkilö toimii kuten narsisti mutta ei voi olla varma onko narsisti, koska diagnoosia ei ole).

Että meinaan, että lapsesta asti narsistisen ihmisen kanssa ollut ihminen on aika eri asemassa parantuakseen siitä, kuin narsistisen kumppanin löytänyt, joka voi aikanaan sitten palata aiemman oppimansa varaan.

Entä isäsi? Miksei hän suojellut sinua äidiltäsi? Itse löin välit poikki narsistimieheen ja suojasin myös lapseni häneltä, eikä se ollut edes vaikeaa, koska narsisti-isää ei lapsensa kiinnostaneet kuin kiusaamisen välikappaleina. Tosin aika monta oikeudenkäyntiä ja poliisien apua siihen tarvittiin. Sossut olivat 90% narsisti-isän puolella, vaikka tämä oli jättänyt elatukset maksamatta ja itse hylännyt lapsensa. Onneksi oli muutama sossu, joka tajusi, missä mennään.

Ei minun isäni älynnyt, että äitini olisi narsisti. Siis vanhempani erosivat kun olin 2,5 ja jäin äidilleni. Isän omassa äidissäkin on samoja piirteitä, joten isäni ei tunnistanut lapsen tiettyä kaltoinkohtelua, (jonka merkkejä olisi "terve" ihminen varmasti havainnut) sellaiseksi, että siihen olisi tiennyt että pitää puuttua, vaikka saisikin muiden vihat päällensä. Siis jos minun isäni olisi yrittänyt saada minut pois äidiltäni, niin äitini olisi nostnut kaikki isän virheet kaikkien nähtäville, ja ei ihminen sellaista halua. Vaikka ois pitänyt, mun vuokseni, mutta kun ihminen mieluummin ajattelee, että "mä kuvittelen". Kyllä se (mun nimi) selviää. Ja näinhän mä isää sentään onneksi viikottain, eli oli se toisenkinlainen maailma. Ei täydellinen sekään, mutta se oli hengähdyspaikka, keidas, lepo siltä, että vaaditaan ja syyllistetään.

Kun täytin 15 isä löysi elämäänsä uuden naisen, joka alkoi hyljeksiä minun läsnäoloani isän elämässä.

Olisi hyvä, jos kertoisit millaisia merkkejä voimme tunnistaa kaltoinkohtelevan/lapsen käytöksestä , siis me ympäristön ihmiset. Mihin kiinnittää huomiota ?

Ottaa päähän lukea näistä "isän uusista naisista" jotka hylkii lapsia. Sellaiset eivät ole mitään oikeita naisia, aito nainen on hyvä ja huolehtiva lapsille, kaikille lapsille, ei vain omilleen.

Kiitos että välität ajatella lapsia ja heidän tunnistamistaan. Se on varmasti todella vaikeaa, sillä luulen, että jokainen oirehtii tavallaan. Itse siinä ei paljon pysty tekemään, varsinkin jos lapsella kuitenkin on hyviäkin ihmissuhteita, niin sellaiseksi itse rupeaminen, niin no, jos pystyy, se voi olla hyvä, mutta inakin minua ei sitten olisi "saanut jättää" kun ei enää voi minusta "välitää" tai ainakin sitten olisi pitänyt tehdä selväksi, että vaikkei voi aina olla läsnä, niin jos jotain tule, olet luotettava aikuinen, jonka puoleen voi aina kääntyä ja joka ei tuomitse. Jokatapauksessa ammattiapu on hyvää saada lapselle myös, varsinkin jos se on narsistista venhemmuutta tuntevaa (n tiedä onko siihen mikään taho varsinaisesti erikoistunut, ikävä kyllä.) koska jos apu lapselle menee siihn, että lapsi tuomitaan (sen narsisti kyllä osaa saada aikaan, että lapselleKIN sanotaan soo soo, vaikka lasta ei koton muuta olekaan kuin syytetty, niin sellaisesta avusta ei ole mitään oikeaa hyötyä. Itse ainakin olin lapsena joskus aika aggressiivinen ilmen mitään näkyvää syytä, ja muulloin kiltti, eli epälooginen aggressio voi kieliä narsistivanhemmasta. Toisaalta aspergereillakin on sitä, eli milläs nämä erotat?

Omatkin lapseni oireilevat isää aggressiolla, jota eivät itse ymmärrä tai osaa selittää. Ovat kiukkuisia ja haluavat lyödä yms mutteivat tiedä miksi, mistä syystä.

Joo-o, täysin tuttua. Jos se johtuu vanhemman narsistisuudesta, se liittyy mielestäni oikeastaan aloituksessa hyvin kiteytettyyn lauseeseen "olet naivi ja sen takia et tule kenenkään kanssa toimeen". Ensimmäinen saattaa olla tottakin, mutta toinen lause on jo valhetta. On paljon ihmisiä, joita ei toisen naivius haittaa yhtään. Mutta lapselta tai sanomisen kohteelta katkotaan siivet hänen jonkun ominaisuutensa vuoksi, joka ei sinänsä ole mitenkään haitallinen, ainakaan niille ystäville.

Raivostuttaisi se vähemmästäkin, kun tuohon on kuitenkin helvetin vaikea sanoa mitään puolustavaa. Varsinkin lapsen, jolla ei ole vielä paljoakaan tietoa maailmasta, niin että pystyisi sanomaan tuollaisiin puukotuksiin mitään. Koe nyt siinä sitten olevasi ihmisenä arvokas, kuten lapsen ja meidän kaikkien, tulisi saada kokea.

Äitinä vaikeaa on se, etten minä voi lapselle selittää, että isä on sairas ja siksi sanoo ja tekee asioita. Eikä hän siis suoraan hauku, en rupea tässä selittämään mitä tekee. Joka tapauksessa tuhoaa hänestä välittäviä. Mutta lapsella on oikeus isään ja oikeus ihailla isää. Annan lapselle tämän oikeuden ja arjessa paikkailen lapsen saamia henkisiä vammoja.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuo sama tollo nainen tulee kaappaamaan traumoilleen toisen aloittaman ketjun. Sinun juttusi on jo kuultu, anna tilaa toisillekin

Anna tilaa? Eli mä en saa puhua traumoistani täällä? Kenen tilaa mä vein? Ja miten? Nähdäkseni kaikki mutkin voivat painaa Lähetä-nappia sen minkä ehtivät.

Sinun traumasi on täällä kuultu sen tuhannen kertaa ja aniharvaa kiinnostaa niistä enempää kuulla. Samaa vanhaa äitikatkeruutta, itsesääliä sekä miehen ja lapsen mitätöintiä viestistä toiseen. Pysy sinä vaan itse käynnistämissäsi ketjuissa ja jätä muiden ketjut rauhaan. Olet varsinainen energiavampyyri, viet ketjuista niiden elinvoiman jatkuvalla jankutuksellasi.

No minua itseäni sattuu kiinnostamaan puida niitä täällä. Luuletko, että mä joltain anonyymiltä otan käskyjä vastaan täällä nettipalstalla? Aivan sama, jos sua tai ketään ei kiinnosta, mua itseäni kiinnostaa. Pääsen niitä miettimällä hyvin niissä etenpäin. Mene sä vain leikkimään paperinukeilla shangri-la'hasi.

Pui niitä omissa ketjuissasi äläkä valtaa muiden ketjuja omalla keissilläsi. Asenteesi kertoo hyvin miksi äitisikään ei sinusta pidä.

Anteeksi, etkö ymmärtänyt? En ota mitään käskyjä vastaan sinulta tai keneltäkään muultakaan täällä. Arvioin itse missä keskustelen ja milloin. Jos se haittaa sinua, ei ole mun ongelmani, mulla on isompia murheita tässä ensin. Sorry.

Pian sinä huomaat miten vähän ymmärtämystä minulta sinulle liikenee... Jos haluat jankata omaa pahuuttasi palstalla, tee se itse aloittamissasi ketjuissa. Jätän ne rauhaan. Muiden aloittamia ketjuja sinulla ei ole mitään asiaa vallata.

Minun olisi aina pitänyt olla valmis kuuntelemaan hänen valitustaan siitä, miten hänen erinomaisuuttaan ei ymmärretä. Kun joku virka avautui, niin hän ei suinkaan hakenut sitä, vaan hänet olisi pitänyt osata valita siihen ilmankin. Sanoin  aina, että ei sinua valita, ellet lähetä hakemusta, mutta ei se sopinut hänen vartalolleen. Hänen mielestään me olimme ystäviä, mutta minun mielestäni ystävyys on toisenlaista, kahden tasavertaisen ihmisen suhde, mutta meillä oli pikemminkin terapiasuhde, minä olin se terapeutti. Jos joskus yritin itse hieman avautua jostain ongelmasta, niin se kuitattiin nopeasti kommentilla: "Mutta kun minä ..." Lopulta minä panin suhteen poikki. Lakkasin vastaamasta puhelimeen ja tekstareihin. Vähän aikaa minulla toinen puhelinnumerokin. Nyt ei enää ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Mutta hänen tempuistaan olen kuullut muilta.

Te, jotka ette ole narsistin kanssa ollut lähipiirissä, ette helvetissä voi ymmärtää koko asiaa, ja se on totuus! Älä puhu, ellei sinulla ole OMAkohtaista kokemusta asiasta.

Minä opin mieheni tavattua, mikä narsisti todella on. Narsisti on erittäin hyvä näyttelijä ennenkaikkea. Ja juuri tuon näyttelijäntaidon takia, minä rakastuin häneen. Ensikohtaamisemme tapahtui minun ollessani töissä. Olin yhdessä ruokapaikassa, juuri kassalla sillä hetkellä. Raflaan astui aivan uskomattoman komea ja hyvännäköinen mies. Rakastuin välittömästi, ainakin ulkonäköön. Onnekseni(epäonnekseni) mies vaikutti myös kiinnostuneelta, sellainen hymy siellä välähti kun palvelin häntä. Mies kysyi olinko varattu, kun sanoin en, hän pyysi numeroani. Siitä alkoi meidän tapailu. Kysyin kuitenkin myös, että onko hän sinkku, johon mies vastasi olevansa vapaa. Noh, työkaverini joka on myös erittäin hyvä ystäväni, tuli illaksi töihin. Kysyin tietääkö hän tätä miestä, joka sitten järkyttyneenä kertoi, että kyseinen mies on työpaikkamme vuokranantaja. Työkaverini kertoi perään, että mies oli "vuokra-asioissa" halunnut tavata tämän työkaverini kotona. Olivat jutelleet niitä näitä, kunnes mies oli yrittänyt saada ystävääni makuuhuoneeseen. Ystäväni ei mennyt.

Ajattelin tietenkin, että halut ne on miehelläkin, ihan kuin naisellakin, enkä pitänyt tätä kovinkaan outona..

Pikkuhiljaa mieheni alkoi tekemään sitä, että ei vastannut iltaisin puhelimeen. Varsinkin vloppuna. Maanantaina sitten ehkä kuului, että oli ollut veljen työnä saunomassa, tai isänsä työnä ja siellä on huonot kentät. Jos on "huonot kentät" , ei puhelin yleensä hälytäkkään jos kenttiä ei ole, mutta tässä tapauksessa puhelin hälyytti aivan normaalisti :D Mies piti minua tyhmänä. Teki myös sitä, että ei vastannut soittoihini, mutta viestiä laittoi perään "oon autoa korjaamassa auton alla" plus kaikki muut hyvät selitykset.

Ensimmäinen asia on armoton valehtelu, salamyhkäisyys ja salailu kun yritti kysellä vanhoista jutuista yms. Väitti ex-naistaan hulluksi ämmäksi, jonka kanssa en koskaan saa olla tekemisissä taikka vaihtaa sanaakaan. Ja jos sen teen, ei mies halua minua nähdä.

Sitten mieheni kovasti painotti, että jos joku jauhaa hänestä paskaa minulle, niin paskapuhetta se on varmasti. Noh, työnantajani jotka tunsivat siis mieheni kun hän kerran oli meidän vuokraisäntä, varoittivat minua miehestä, että hän on hyvin erikoinen, olisi monta naista kierroksessa, ja muutenkin niin outo eikä miehestä saanut selvää oliko lintu vai kala.

Meni jonkun aikaa, kunnes mieheni takia jätin täysin yhteydenpidon ystäviini, vaikka he kuinka laittoivat viestiä. Oli äärimmäisen mustasukkainen, jos olin ystävilläni kylässä, ja poikakaverit olivat paikalla. Heti luuli, että paikalla olisi ollut muita miehiä ja minä olisin ollut häntä pettämässä. Jos puhelimeni soi, hänen oli pakko tietää kuka soittaa ja mitä asiaa. Jos tuli viesti, sekin piti tietää. Lopuksi puhelimeni oli aina äänettömällä, värinä poissa päältä ja laukun pohjalla. En uskaltanut vahingossakaan ottaa puhelinta, jos sattumalta joku miespuolinen ystäväni olisi saattanut soittaa taikka laittaa viestiä. Mieheni teki alusta alkaen tätä, että puhelin äänettömällä ja näyttö aina alaspäin. En koskaan voinut olla vieressä ja katsoa mitä hän puhelimella teki.

Mieheni halusi näyttää kaikille, että rahaa on kuin roskaa. Osteli hienoja sekä erikoisia autoja, ja vaatteetkin viimeisen päälle. Ulkonäöllisesti oli erittäin huomiota herättävä tyyppi, joka käänsi kaikkien katseet. Osasi myös olla ihana, ja juuri niitä ihania hetkiä arvostin hänessä niin paljon, että sokaistuin enkä tajunnut mitä mies minulle oikeasti teki. Olin menettänyt jo ystäväni, mitä vielä?

Toin mieheni vanhemmilleni näytille, ja mielestäni se meni hyvin. Tiesin itse kuitenkin, että mies salaa jotain, en vain tiennyt mitä ja miten asian selvittäisin. Myöhemmin selvisi, että isäni oli sanonut äitilleni, että huomasi heti jonkun olevan pielessä. Epärehellisyys ja synkkyys kuulemma ympäröivät miestäni.

Pian työjuttuni alkoivat rakoilla, sillä mieheni sai riidan aikaan työnantajieni kanssa. Mieheni haukkui työnantajiani päivittäin, ja toisinpäin. Mieheni mielestä minun pitäisi lopettaa paikassa, ja mennä hänelle töihin, esim.kirjanpitoon. Hänellä kun on oma firma, jossa pääasiassa on asuintalojen rakennuttaminen yms. Aloin itsekin uskoa, että työnantajani ovat tehneet väärin, ja minun täytyy lähteä firmasta. Niin hyvin mieheni osasi puhua ympäri, manipuloida ja kiertää pikkusormensa ympäri kuitenkin näyttämällä rakastavaa ja ihanaa puolta itsessään. Tämä mm. lukeutuu näihin näyttelijän lahjoihin, nimittäin välittäminen, toisesta huoltapitäminen, rakastaminen jne. Oikeasti se oli vain sairaalloista mustasukkaisuutta, olinhan hänen omaisuuttaan, jota kukaan muu ihminen ei saa edes katsoa. Ja kun kerran olin asiakaspalvelutöissä, mieheni oli asiakkaistakin äärimmäisen mustasukkainen. Kaikki siellä käyvät miehet ovat velliperseitä ynnä muuta paskaa. Huoh.

Kaupassa ollessamme mieheni saattoi väittää minun tuijottaneen jotain miestä, enkä tiennyt kenestä hän edes puhui koska en tosiaan ollut tuijottanut ketään! Oli erittäin vainoharhainen, ja epäluuloinen. Minä ajan kanssa opin, että parempi kun pitää katseen suoraan eteenpäin, taikka katselee lattiaan, koska muutenhan olisin saattanut mieheni mielestä "tuijottaa" jotain muuta. Ja mikä hauskinta, mieheni teki tätä Oikeasti. Jos kassalla oli kaunis myyjätär, antoi mieheni näkyä sen kasvoiltaan. Jos vastaan käveli kaunis nainen, ei yrittänyt edes peittää että tuijotti kyseistä ihmistä. Kääntyi vielä perään katsomaan(täytyi tsekata perse) ja tätä tapahtui monta kertaa! Yritin "ignoorata" asian, kunnes en enää kestänyt kaupassa kun hän tuijotti erästä naista niin, että pää kääntyi mukana. Huomautin hänelle mahd.vittumaisesti asiasta, jonka hän luonnollisesti kielsi ja sai kauhean raivarin kaupassa! Tiputti vihanneksia lattialle jota potki pitkin lattiaa, kun minä naama punasena käsken häntä lopettamaan. Heitti ostoskorin lattialle ja potki sitäkin. Taisi joku leipäpussikin heilahtaa hyllyltä lattialle. Hävetti niin helvetisti!! Sekin hävetti, että mitä nämä kauniit myyjättäret ynnä muut vastaankävelijät jota mieheni tuijotti samalla katseella kuin minua tavatessamme, ajattelivat minusta kun olin vieressä kun mieheni heille osoitti "kiinnostusta". Pitivät minua idioottina, joka kyllä olinkin kun siedin tuommoista.

Jokatapauksessa, tapahtui paljon ja aivan liikaa. Olin ollut ehkä puolivuotta miehen kanssa, kunnes selvisi että hän seurustelee toisen tytön kanssa. Olivat olleet yhdessä jo vuoden ennenkuin minä tapasin mieheni. Minä tietenkin annoin vaihtoehdon, että joko mieheni suksii helvettiin naisensa kanssa, tai jättää naisen ja jatkaa minun kanssani. Olin sairaalla tavalla koukussa mieheen. Mutta niin narsistit saavat sinut tuntemaan, että tarvitset heitä. Sitten itkettiin ja rääyttiin, että oli elämänsä suurin virhe valehdella mulle alusta alkaen, ja että jättää tyttöystävänsä. Tämän mies sitten väittikin tehneensä, ja uskoin ikävä kyllä. Tai ehkä jonkun aikaa olivatkin erossa, mutta ei aikaakaan kun selvisi että mies oli jatkanut seurustelua. Tätä soutamista ja huopaamista kesti aikansa, ja tässä vaiheessa olin menettänyt ystäväni, itsetuntoni, iloisuuteni ja hyvä etten perheenikin. En vastannut lopuksi heillekkään puhelimeen enää, jonka vuoksi välit perheeseeni ei olleet kovin hyvät enää. En nimittäin kestänyt kuunnella pahaa sanottavaa miehestäni, ja ärsytti suunnattomasti jos joku yritti neuvoa minua tai kertoa kuinka pitäisi ja kannattaisi tehdä. Olin siis täysin mieheni vallassa, joka tapahtui huomaamatta ja pikkuhiljaa.

Jatkoin edelleen mieheni kanssa, ja olin selvittänyt asioita hänen eksänsä kanssa. Hän sanoi, ettei enää ikinä halua nähdä miestä, kun selvisi että myös minä olin seurustellut hänen kanssaan. Aluksihan en ottanut yhteyttä naiseen, sillä mieheni sanoi että jos sen teen hän tekee jotain peruuttamatonta. Joko tarkoitti tällä että ajaa työpaikkani seinästä läpi eräällä isolla autolla, tekee minulle jotain tms. En ottanut siis yhteyttä naiseen kuin vasta myöhemmin. Tästä asiasta ei enempää..

Pian tuli väkivalta! Voi tuota ihanaa sanaa. Hän repi minut kerran autosta pihalle, tukasta ja rinnuksesta nosti autosta pois. Paiskasi minut selkä edellä auton oveen, paiskasi laukkuani monta kertaa asfalttiin niin että laukun rivat lähti irti ja tavarat lenteli pitkin asfalttia rikkinäisinä. Seuraavana päivänä itkee ja pyytää anteeksi.

Hänen vanhempiensa mökillä, suivaantui minulle jostain kysymyksestä, johon tiesin kyllä jo totuudenmukaisen vastauksen, mutta halusin tietää valehteleeko hän. No, tietenkin yritti valehdella, josta minä tottakai suutuin, ja lähdin pihalle röökille. Mies tuli perässä, heitti kaljat naamalle ja rehasi sisälle. "Pyöritti" minua lattialla tukasta, ja nosti tuolin ilmaan ikäänkuin hakatakseen sillä minut. Heitti sängylle, tuli istumaan hajareisin päälle, ja kun yritin huutaa kurkku suorana apua, hän peitti suuni ja sieraimeni, etten saanut happea. Muistan ajatelleeni omaa äitiä, ja sitä, että tältäkö kuolema tuntuu. Elämä vain loppuu kuin seinään, ja siinä se. Mies lopetti kuitenkin, ja tähän samaan jupakkaan hän syytti minua kun koira oli juossut ovesta pihalle säikähdettyään MINUA joka en riehunut, toisinkuin mieheni pyöritteli minua ympäri lattiaa ja haukkui samalla "kusihuoraksi" "lutkaksi" "lehmäksi" jne... En voinut uskoa, että hän syytti minua. Tämä on myös narsistin yksi piirre, vierittää syyt muiden niskaan, eikä näe itsessä mitään vikaa. Koira löytyi, ja elämä jatkui. Ikävä kyllä.

Yhdellä kertaa riita tuli jälleen, jonka seurauksena minä keräsin tavaroitani ja yritin tehdä lähtöä paikalta. Mieheni esti minua tönäisten minut vessaan, jälleen kerran tukasta kiinni ja lattialle. Repi seinästä telineen missä säilytetään shampooita sun muita juttuja, ja uhkasi hakata minut sillä. Sitten työnsi minut saunaan, otti kurkusta kiinni ja piti minua selälläni lauteilla. Sain onneksi miehen peukaloista hyvän otteen, joten väänsin peukaloita itsestäni pois päin että puristusvoima katoaa. Samalla potkin miestäni, joka sitten lopettikin. Tämän episodin jälkeen hän itki ja väitti, että hänen äitillään on puolivuotta elinaikaa syövän takia, että siksi hän käyttäytyy niin. Tiesin heti, että hän valehteli. Olin puhunut hänen äitinsä kanssa muutamaa päivää aiemmin. Tällä sairaalla valheella hän yritti kerätä sääliä, ja etsi oikeutta sille miksi teki noin. Esitin uskovani, ja sääliväni häntä, mutta oikeasti ajattelin että tilanne täytyy rauhoittaa, että heti seuraavan aamun koittaessa painan helvetin äkkiä kytkintä ja lähden. Jos olisin tuona iltana lähtenyt, hän olisi varmasti juossut perääni ja raahannut minut sisälle, ja tuo kerta saattaisi olla viimeinen kerta kun astun mistään talosta enää ikinä pihalle.

Meni jokunen viikko, kun en vastannut miehelle puhelimeen. En uskaltanut olla omassa kodissani, koska pelkäsin että mieheni tulee oven taakse. Ja jos en avaa, hän tulee vaikka oven läpi. Olin vanhempieni luona jonkunaikaa, ja sain heidän kanssaan selvitettyä asioita. Minun oli yksinkertaisesti erottava, ja piste.

Mutta jälleen kerran tein virheen, vaikka niin olin päättänyt hankkiutua hänestä eroon. Suostuin hänen tapaamiseen. Kauan aikaa jaksoi ruikuttaa ja itkeä, ettei voi elää ilman minua. Olen hänen elämässänsä ainut asia joka saa hänet aamulla heräämään. Ei ole koskaan ollut yhtä onnellinen kuin kanssani. Ei voi jatkaa elämää ilman minua. Hänen mielestään olin tavallinen, fiksu ja järkevä tasapainoinen ihminen, toisinkuin hänen entisensä. Minä idiootti päätin antaa uuden mahdollisuuden. Vaikka niitä oli jaeltu kuin karkkia pääsiäisenä. Se oli virhe.

Palatakseni tuohon aiempaan mitä sanoin, kun hän itki ja väitti äidillänsä olevan enää puolivuotta elinaikaa, kiinnitin erityisesti huomiota miehen ilmeeseen kun hän itki. Itku EI ollut aitoa, vaan väkisinpuserrettua paskaa. Se oli niin läpinäkyvää, että inhotti edes esittää niin tyhmää, että olisin muka uskonut häntä. Kerron tämän muistuttaakseni siitä, että ovat hyviä näyttelemään, jopa itkemään. Esittävät tunteita, jota ei oikeasti tunne. Pointsit siitä!

Olen hyvin vaihtelevassa työssä ja ammattitaitoa ja kokemusta on paljon.Yksi alan koulutusta vaillaoleva henkilö on vuodenajan sanonut sormi ojossa minuun ja sanonut virne naamallaan,saat potkut,lopputilin & etc.Lähtisinkin pois,jos olisin 40-vuotta nuorempi.Nyt pitäisi vaan jaksaa vielä muutama vuosi eläkkeellepääsyä.Sitten sais vetää se ilkikurinen työntekijähärnääjä vidukan päähänsä ja hypätä vaikka kaivoon.

Toivoi että olisin kuollut ja sanoi että jos tulisin lasteni kanssa lähelleen, tappaisi meidät kaikki.

Anyway, viimeisin niitti mitä hän teki, oli kun raahasi minut tukasta lattiaa pitkin kylpyhuoneeseen, laittoi oven perässä kiinni ja alkoi hakata. Löi kädellä pään molemmille puolille monta kertaa, sylki naamalleni monia kertoja, laittoi minut selälleni lattialle, piti päästäni kiinni ja hakkasi laatta-lattiaan. Potki minua säärellä molemmille puolille kylkiluita, kun olin polvillani. Potkaisi myös mahaan, ja huomasi kyllä kun en saanut happea ja haukoin henkeä, mutta uutta potkua tuli silti. Tätä kesti varmaan 45min. Muistan ajatelleeni, kuinka paljon ihmisen kylkiluut joustaakaan, miten ihmeessä en murtanut kylkiluitani, menettänyt tajuntaani taikka muuta. Ajattelin myös, että jos mies hetkeksi hellittää, ja siirtyy oven lähettyviltä pois, otan jalat alle ja juoksen niin lujaa talosta pihalle kuin pääsen. Tätä mahdollisuutta ei tullut. Mies tyhjensi shampoo-pullon hiuksiini, jonka jälkeen minun piti hänen aiheuttamat sotkut myös siivota. Erittäin nöyryyttävää. Mies haukkui ja huusi niin että sylki oikeasti lensi hänen suustaan. En ollut koskaan nähnyt häntä, taikka ketään muutakaan samanlaisen raivon vallassa. Oli kuin paholainen olisi paistanut hänen silmiensä läpi ja viimeinenkin järjenripe oli poissa. Mies otti myös puhelimeni, eikä antanut yön aikana takaisin.

Seuraavan aamun suunnitelma oli, että helvetinkyyttiä kotia, ja lopettaa tämän ihmisen näkeminen kokonaan. Päätin sen sydämessäni tuolla kylpyhuoneessa. Jos hengissä selviän, tämä on viimeinen kerta koskaan kun tulen olemaan samassa tilassa hänen kanssaan. Vaan kuinka kävi, selvisin kyseisestä ryöpytyksestä, ja seuraavana aamuna menin kotiin. Äitini tuli sinne, enkä voinut enää valehdella, vaan kerroin kaiken. Ihan kaiken mitä mies oli tehnyt. Järkyttyi koko asiasta, mutta sanoi että näki heti, ettei miehellä ole puhtaat jauhot pussissa. Sitten lääkäriin, jossa vammani selvitettiin. Lukuisia mustelmia ympäri kehoa, rintalasta-vamma,stressireaktio,huuli auki, pää turvoksissa jne.. Päätin voittaa tämän taistelun. Seuraavana päivänä poliisiasemalle, ja kerroin heille kaiken. Olin musertunut, peloissani ja hakattuna poliisimiehen edessä. Hän otti kuvat kaikista vammoista, ja sanoi, että tapaus siirtyy syyttäjälle. Sitten selvisi miehen menneisyydestä kaikkea mistä en ollut tiennytkään. Oli hakannut entisen naisensa niin pahasti, että meinasi neliraaja-halvaantua. Hakannut yhtä eksäänsä puhelinluettelolla päähän, uhannut ajaa heidät rekan alle(sama kävi minulle) ja kaikkea kotirauhanrikkomisesta lähestymiskieltoon.

En vastannut miehelle enää puhelimeen, mutta viestiä ja puhelua tuli aamusta iltaan. Lupaili maat ja männyt, että menee terapiaan, tekee kaikkensa meidän eteen, ja ettei voi, eikä kestä elämää ilman minua. Sanoi tilaavansa matkan Rio de Janeiroon meille, ja sanoi myös ostaneensa minulle koiranpennun. Selvisi, että mitään koiranpentua ei ole. Yritti maanitella minua takaisin monilla eri keinoilla. Olin yhteydessä hänen äitiinsä, joka oli sitä mieltä että minun ei kannata olla miehen kanssa enää tekemisissä. Jopa hänen äitinsä varoitti minua asiasta.

Mies piti kaikkia muita laiskoina, velliperseinä, tyhminä, köyhinä ja idiootteina. Hän itse oli niin hyvä ja teki kaiken oikein. Tuo viimeisin kohtaus joka tapahtui kylppärissä, senkin hän vieritti krapulan syyksi. Oikeasti!! Krapulan?!?! Ei kukaan ole noin tyhmä. Mitään mitä hän teki, ei ottanut omalle kontolle, vaan syytti aina että se johtui minusta. Johtuu siitä kun on ollut stressiä, äitillä puolivuotta elinaikaa, eksät ollut hirveitä ämmiä jne. Hän uskoi kaikkien olevan myös kateellinen hänelle, ja väitti etten arvostanut häntä vaikka hän on "rehellinen suomalainen yrittäjä". No, en arvostanutkaan noiden hakkaamisten ja valehtelun jälkeen, jonka tein hänelle selväksi. Miten voisin arvostaa jotain joka kohtelee minua kuin roskaa? Häntä voisi syyttää vaikka mistä, vapaudenriistosta, tapon yrityksestä, pahoinpitelyistä, ansionmenetyksestä(olin sairaslomalla viimeisimmän keissin jälkeen) jne.