Mikä on ollut ikävintä, mitä narsisti on teille sanonut tai tehnyt?

Nyrkillä lyönti päähän oli ikävintä, tai ehkä selkään potkiminen, tai pitkin seiniä heitteleminen loppuraskaudessa. Mutta silloin läksin, kun koski lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Minulle sanoi, että en kelpaa kellekään miehelle, koska en siivoa kuten hän vaati ja mä uskoin kaiken, koska hän oli äitini. Kun joku täällä sanoi, että eihän noita kukaan ota tosissaan. Narsistin tai ainakin narsistisesti käyttäytyvän äidin lapsena kasvaneena voin sanoa, että kyllä ottaa.

Jos et alkuun uskokaan, niin hän selittää kaikki epäonnistumisesi miesten kanssa noilla omilla selityksillään ja alat uskoa niihin itsekin, koska tottahan se on, et kelvannut.

Ja sama liittyy ystäville kelpaamiseen, minulle on sanottuw, että älä ihmettele jos ystäväsi sinut jättää ja kaikkea on sanottu. En halua enää hankkia ystäviä, koska ilmeisesti jos he minut jättää se on aina minun vikani. Vaikka minä olen ollut näkevinäni vikaa muissakin kuin vain itsessäni, mutta sen vian itsessään myöntäjiä en juuri ole tavannut.

Kauheaa jos on päässyt vaikuttamaan sinuun lapsesta asti. Et edes voi tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti törmäät tavallisiin hyviin ihmisiin, ja alat hahmottamaan maailmaa realistisemmin. 

Tietenkin on, enkä ole edes ainut, narsisteillakin on paljon lapsia. Tai narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä (tällä tarkoitan ehkä osittaista narsistia, eli narsismi on vahva joillain alueilla mutta ei kokonaisvaltaista tai että henkilö toimii kuten narsisti mutta ei voi olla varma onko narsisti, koska diagnoosia ei ole).

Että meinaan, että lapsesta asti narsistisen ihmisen kanssa ollut ihminen on aika eri asemassa parantuakseen siitä, kuin narsistisen kumppanin löytänyt, joka voi aikanaan sitten palata aiemman oppimansa varaan.

Entä isäsi? Miksei hän suojellut sinua äidiltäsi? Itse löin välit poikki narsistimieheen ja suojasin myös lapseni häneltä, eikä se ollut edes vaikeaa, koska narsisti-isää ei lapsensa kiinnostaneet kuin kiusaamisen välikappaleina. Tosin aika monta oikeudenkäyntiä ja poliisien apua siihen tarvittiin. Sossut olivat 90% narsisti-isän puolella, vaikka tämä oli jättänyt elatukset maksamatta ja itse hylännyt lapsensa. Onneksi oli muutama sossu, joka tajusi, missä mennään.

Ei minun isäni älynnyt, että äitini olisi narsisti. Siis vanhempani erosivat kun olin 2,5 ja jäin äidilleni. Isän omassa äidissäkin on samoja piirteitä, joten isäni ei tunnistanut lapsen tiettyä kaltoinkohtelua, (jonka merkkejä olisi "terve" ihminen varmasti havainnut) sellaiseksi, että siihen olisi tiennyt että pitää puuttua, vaikka saisikin muiden vihat päällensä. Siis jos minun isäni olisi yrittänyt saada minut pois äidiltäni, niin äitini olisi nostnut kaikki isän virheet kaikkien nähtäville, ja ei ihminen sellaista halua. Vaikka ois pitänyt, mun vuokseni, mutta kun ihminen mieluummin ajattelee, että "mä kuvittelen". Kyllä se (mun nimi) selviää. Ja näinhän mä isää sentään onneksi viikottain, eli oli se toisenkinlainen maailma. Ei täydellinen sekään, mutta se oli hengähdyspaikka, keidas, lepo siltä, että vaaditaan ja syyllistetään.

Kun täytin 15 isä löysi elämäänsä uuden naisen, joka alkoi hyljeksiä minun läsnäoloani isän elämässä.

Terapeuttini mielestä olin äidilleni ankkuri, jonka tehtyään äiti saattoi erota isästä, mutta nauttia isän suvun varallisuudesta minun avullani. Sen takia minulla piti myös olla välit isään, koska katkomalla ne äiti olisi edes auttanut itsensä siirtämistä syrjään isän suvun tarjoamista eduista.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Minulle sanoi, että en kelpaa kellekään miehelle, koska en siivoa kuten hän vaati ja mä uskoin kaiken, koska hän oli äitini. Kun joku täällä sanoi, että eihän noita kukaan ota tosissaan. Narsistin tai ainakin narsistisesti käyttäytyvän äidin lapsena kasvaneena voin sanoa, että kyllä ottaa.

Jos et alkuun uskokaan, niin hän selittää kaikki epäonnistumisesi miesten kanssa noilla omilla selityksillään ja alat uskoa niihin itsekin, koska tottahan se on, et kelvannut.

Ja sama liittyy ystäville kelpaamiseen, minulle on sanottuw, että älä ihmettele jos ystäväsi sinut jättää ja kaikkea on sanottu. En halua enää hankkia ystäviä, koska ilmeisesti jos he minut jättää se on aina minun vikani. Vaikka minä olen ollut näkevinäni vikaa muissakin kuin vain itsessäni, mutta sen vian itsessään myöntäjiä en juuri ole tavannut.

Kauheaa jos on päässyt vaikuttamaan sinuun lapsesta asti. Et edes voi tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti törmäät tavallisiin hyviin ihmisiin, ja alat hahmottamaan maailmaa realistisemmin. 

Tietenkin on, enkä ole edes ainut, narsisteillakin on paljon lapsia. Tai narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä (tällä tarkoitan ehkä osittaista narsistia, eli narsismi on vahva joillain alueilla mutta ei kokonaisvaltaista tai että henkilö toimii kuten narsisti mutta ei voi olla varma onko narsisti, koska diagnoosia ei ole).

Että meinaan, että lapsesta asti narsistisen ihmisen kanssa ollut ihminen on aika eri asemassa parantuakseen siitä, kuin narsistisen kumppanin löytänyt, joka voi aikanaan sitten palata aiemman oppimansa varaan.

Entä isäsi? Miksei hän suojellut sinua äidiltäsi? Itse löin välit poikki narsistimieheen ja suojasin myös lapseni häneltä, eikä se ollut edes vaikeaa, koska narsisti-isää ei lapsensa kiinnostaneet kuin kiusaamisen välikappaleina. Tosin aika monta oikeudenkäyntiä ja poliisien apua siihen tarvittiin. Sossut olivat 90% narsisti-isän puolella, vaikka tämä oli jättänyt elatukset maksamatta ja itse hylännyt lapsensa. Onneksi oli muutama sossu, joka tajusi, missä mennään.

Ei minun isäni älynnyt, että äitini olisi narsisti. Siis vanhempani erosivat kun olin 2,5 ja jäin äidilleni. Isän omassa äidissäkin on samoja piirteitä, joten isäni ei tunnistanut lapsen tiettyä kaltoinkohtelua, (jonka merkkejä olisi "terve" ihminen varmasti havainnut) sellaiseksi, että siihen olisi tiennyt että pitää puuttua, vaikka saisikin muiden vihat päällensä. Siis jos minun isäni olisi yrittänyt saada minut pois äidiltäni, niin äitini olisi nostnut kaikki isän virheet kaikkien nähtäville, ja ei ihminen sellaista halua. Vaikka ois pitänyt, mun vuokseni, mutta kun ihminen mieluummin ajattelee, että "mä kuvittelen". Kyllä se (mun nimi) selviää. Ja näinhän mä isää sentään onneksi viikottain, eli oli se toisenkinlainen maailma. Ei täydellinen sekään, mutta se oli hengähdyspaikka, keidas, lepo siltä, että vaaditaan ja syyllistetään.

Kun täytin 15 isä löysi elämäänsä uuden naisen, joka alkoi hyljeksiä minun läsnäoloani isän elämässä.

Olisi hyvä, jos kertoisit millaisia merkkejä voimme tunnistaa kaltoinkohtelevan/lapsen käytöksestä , siis me ympäristön ihmiset. Mihin kiinnittää huomiota ?

Ottaa päähän lukea näistä "isän uusista naisista" jotka hylkii lapsia. Sellaiset eivät ole mitään oikeita naisia, aito nainen on hyvä ja huolehtiva lapsille, kaikille lapsille, ei vain omilleen.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Terapeuttini mielestä olin äidilleni ankkuri, jonka tehtyään äiti saattoi erota isästä, mutta nauttia isän suvun varallisuudesta minun avullani. Sen takia minulla piti myös olla välit isään, koska katkomalla ne äiti olisi edes auttanut itsensä siirtämistä syrjään isän suvun tarjoamista eduista.

Ja tämän mielipiten allekirjoitan.

Sama

Taas tuo sama tollo nainen tulee kaappaamaan traumoilleen toisen aloittaman ketjun. Sinun juttusi on jo kuultu, anna tilaa toisillekin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvempi teistä on oikean narsistin uhri, ilkeitä ja hulluja ihmisiä on muutenkin.

Ja kun sanotte että jokainen tapaa luultavasti pari narsistia elämänsä aikana niin voi olla totta, mutta ette te jumalauta tiedä ketkä niitä narsisteja on, ellette ole narsistin lähipiiriä. Narsisteilla on kulissit kunnossa.

Vituttaa nämä kotidiagnoosit, kun kaksi kolmesta on jonkun mamman toimesta diagnosoitu narsistiksi.

Öh okei, ja sä et myöskään voi tietää kenen ex ihan oi-ke-as-ti on narsisti, sillä narsistin kulissit eivät pidä juuri sitä puolisoa kohtaan, mutta ne pitävät kaikkia muita - usein myös terapeutteja - kohtaan.

Älykäs ja ammattitaitoinen terapeutti tunnistaa kyllä narsistin!

Tunnen narsistin, ihan kunnolla narsistin, ei vain ilkeä ihminen. Kävi kaikki kolme vuotta kelaterapiaa ja puheiden peristeella vei terapeuttia viisi nolla. Myös tapasin itse kerran tämän terapeutin eikä hän kyllä ollut kartalla lainkaan. Ja siis tapasin potilaan luvalla niin että terapeutti sai puhua potilaasta.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Minulle sanoi, että en kelpaa kellekään miehelle, koska en siivoa kuten hän vaati ja mä uskoin kaiken, koska hän oli äitini. Kun joku täällä sanoi, että eihän noita kukaan ota tosissaan. Narsistin tai ainakin narsistisesti käyttäytyvän äidin lapsena kasvaneena voin sanoa, että kyllä ottaa.

Jos et alkuun uskokaan, niin hän selittää kaikki epäonnistumisesi miesten kanssa noilla omilla selityksillään ja alat uskoa niihin itsekin, koska tottahan se on, et kelvannut.

Ja sama liittyy ystäville kelpaamiseen, minulle on sanottuw, että älä ihmettele jos ystäväsi sinut jättää ja kaikkea on sanottu. En halua enää hankkia ystäviä, koska ilmeisesti jos he minut jättää se on aina minun vikani. Vaikka minä olen ollut näkevinäni vikaa muissakin kuin vain itsessäni, mutta sen vian itsessään myöntäjiä en juuri ole tavannut.

Kauheaa jos on päässyt vaikuttamaan sinuun lapsesta asti. Et edes voi tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti törmäät tavallisiin hyviin ihmisiin, ja alat hahmottamaan maailmaa realistisemmin. 

Tietenkin on, enkä ole edes ainut, narsisteillakin on paljon lapsia. Tai narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä (tällä tarkoitan ehkä osittaista narsistia, eli narsismi on vahva joillain alueilla mutta ei kokonaisvaltaista tai että henkilö toimii kuten narsisti mutta ei voi olla varma onko narsisti, koska diagnoosia ei ole).

Että meinaan, että lapsesta asti narsistisen ihmisen kanssa ollut ihminen on aika eri asemassa parantuakseen siitä, kuin narsistisen kumppanin löytänyt, joka voi aikanaan sitten palata aiemman oppimansa varaan.

Entä isäsi? Miksei hän suojellut sinua äidiltäsi? Itse löin välit poikki narsistimieheen ja suojasin myös lapseni häneltä, eikä se ollut edes vaikeaa, koska narsisti-isää ei lapsensa kiinnostaneet kuin kiusaamisen välikappaleina. Tosin aika monta oikeudenkäyntiä ja poliisien apua siihen tarvittiin. Sossut olivat 90% narsisti-isän puolella, vaikka tämä oli jättänyt elatukset maksamatta ja itse hylännyt lapsensa. Onneksi oli muutama sossu, joka tajusi, missä mennään.

Minullakin lapsia narsistin kanssa mutta minä valitsin että isäsuhde pidetään vaikka onkin sairas. Miten teillä tuo siis toimii, onko välit lapsien osalta kokonaan poikki? Vai tapaavatko joskus? Mulla isä on toistaiseksi vielä tavqnnut suunnilleen sovitusti lapsiaan. Tosin vuosien oikeustaistelun jälkeen kun alkoi oikeudeton arki niin laski tapaamiset puoleen. Hänelle lapsi on statussymboli - kaltoinkohdeltu isä saa edes harvoin nähdä rakastettuja lapsiaan. Mutta miten tämä teillä siis menee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adoptioäidin sanoja: Että olen hänen elämänsä suurin virhe. Ja etten tule koskaan kelpaamaan kenellekään koska olen niin hirveä.

Tämähän on vain totuus.

Mulle muuten ihan biologinen äiti joskus kännissä märisi kuinka olin vahinko. Taisinpa sanoa siihen jotain että vittuako sitten pidit minut. En suostunut syyllistymään asiasta sitten yhtään. (En tiedä oliko raskaus niin pitkällä ettei abortti onnistunu kun huomasi vai mitenkä) Toivottavasti myöskään ton ekan viestin kirjoittaja ei syyllistä itseään, ja laittaa myös vastaan.

Sori ohis, jatkakaa

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Minulle sanoi, että en kelpaa kellekään miehelle, koska en siivoa kuten hän vaati ja mä uskoin kaiken, koska hän oli äitini. Kun joku täällä sanoi, että eihän noita kukaan ota tosissaan. Narsistin tai ainakin narsistisesti käyttäytyvän äidin lapsena kasvaneena voin sanoa, että kyllä ottaa.

Jos et alkuun uskokaan, niin hän selittää kaikki epäonnistumisesi miesten kanssa noilla omilla selityksillään ja alat uskoa niihin itsekin, koska tottahan se on, et kelvannut.

Ja sama liittyy ystäville kelpaamiseen, minulle on sanottuw, että älä ihmettele jos ystäväsi sinut jättää ja kaikkea on sanottu. En halua enää hankkia ystäviä, koska ilmeisesti jos he minut jättää se on aina minun vikani. Vaikka minä olen ollut näkevinäni vikaa muissakin kuin vain itsessäni, mutta sen vian itsessään myöntäjiä en juuri ole tavannut.

Kauheaa jos on päässyt vaikuttamaan sinuun lapsesta asti. Et edes voi tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti törmäät tavallisiin hyviin ihmisiin, ja alat hahmottamaan maailmaa realistisemmin. 

Tietenkin on, enkä ole edes ainut, narsisteillakin on paljon lapsia. Tai narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä (tällä tarkoitan ehkä osittaista narsistia, eli narsismi on vahva joillain alueilla mutta ei kokonaisvaltaista tai että henkilö toimii kuten narsisti mutta ei voi olla varma onko narsisti, koska diagnoosia ei ole).

Että meinaan, että lapsesta asti narsistisen ihmisen kanssa ollut ihminen on aika eri asemassa parantuakseen siitä, kuin narsistisen kumppanin löytänyt, joka voi aikanaan sitten palata aiemman oppimansa varaan.

Entä isäsi? Miksei hän suojellut sinua äidiltäsi? Itse löin välit poikki narsistimieheen ja suojasin myös lapseni häneltä, eikä se ollut edes vaikeaa, koska narsisti-isää ei lapsensa kiinnostaneet kuin kiusaamisen välikappaleina. Tosin aika monta oikeudenkäyntiä ja poliisien apua siihen tarvittiin. Sossut olivat 90% narsisti-isän puolella, vaikka tämä oli jättänyt elatukset maksamatta ja itse hylännyt lapsensa. Onneksi oli muutama sossu, joka tajusi, missä mennään.

Ei minun isäni älynnyt, että äitini olisi narsisti. Siis vanhempani erosivat kun olin 2,5 ja jäin äidilleni. Isän omassa äidissäkin on samoja piirteitä, joten isäni ei tunnistanut lapsen tiettyä kaltoinkohtelua, (jonka merkkejä olisi "terve" ihminen varmasti havainnut) sellaiseksi, että siihen olisi tiennyt että pitää puuttua, vaikka saisikin muiden vihat päällensä. Siis jos minun isäni olisi yrittänyt saada minut pois äidiltäni, niin äitini olisi nostnut kaikki isän virheet kaikkien nähtäville, ja ei ihminen sellaista halua. Vaikka ois pitänyt, mun vuokseni, mutta kun ihminen mieluummin ajattelee, että "mä kuvittelen". Kyllä se (mun nimi) selviää. Ja näinhän mä isää sentään onneksi viikottain, eli oli se toisenkinlainen maailma. Ei täydellinen sekään, mutta se oli hengähdyspaikka, keidas, lepo siltä, että vaaditaan ja syyllistetään.

Kun täytin 15 isä löysi elämäänsä uuden naisen, joka alkoi hyljeksiä minun läsnäoloani isän elämässä.

Olisi hyvä, jos kertoisit millaisia merkkejä voimme tunnistaa kaltoinkohtelevan/lapsen käytöksestä , siis me ympäristön ihmiset. Mihin kiinnittää huomiota ?

Ottaa päähän lukea näistä "isän uusista naisista" jotka hylkii lapsia. Sellaiset eivät ole mitään oikeita naisia, aito nainen on hyvä ja huolehtiva lapsille, kaikille lapsille, ei vain omilleen.

Kiitos että välität ajatella lapsia ja heidän tunnistamistaan. Se on varmasti todella vaikeaa, sillä luulen, että jokainen oirehtii tavallaan. Itse siinä ei paljon pysty tekemään, varsinkin jos lapsella kuitenkin on hyviäkin ihmissuhteita, niin sellaiseksi itse rupeaminen, niin no, jos pystyy, se voi olla hyvä, mutta inakin minua ei sitten olisi "saanut jättää" kun ei enää voi minusta "välitää" tai ainakin sitten olisi pitänyt tehdä selväksi, että vaikkei voi aina olla läsnä, niin jos jotain tule, olet luotettava aikuinen, jonka puoleen voi aina kääntyä ja joka ei tuomitse. Jokatapauksessa ammattiapu on hyvää saada lapselle myös, varsinkin jos se on narsistista venhemmuutta tuntevaa (n tiedä onko siihen mikään taho varsinaisesti erikoistunut, ikävä kyllä.) koska jos apu lapselle menee siihn, että lapsi tuomitaan (sen narsisti kyllä osaa saada aikaan, että lapselleKIN sanotaan soo soo, vaikka lasta ei koton muuta olekaan kuin syytetty, niin sellaisesta avusta ei ole mitään oikeaa hyötyä. Itse ainakin olin lapsena joskus aika aggressiivinen ilmen mitään näkyvää syytä, ja muulloin kiltti, eli epälooginen aggressio voi kieliä narsistivanhemmasta. Toisaalta aspergereillakin on sitä, eli milläs nämä erotat?

Vierailija kirjoitti:

Taas tuo sama tollo nainen tulee kaappaamaan traumoilleen toisen aloittaman ketjun. Sinun juttusi on jo kuultu, anna tilaa toisillekin

Anna tilaa? Eli mä en saa puhua traumoistani täällä? Kenen tilaa mä vein? Ja miten? Nähdäkseni kaikki mutkin voivat painaa Lähetä-nappia sen minkä ehtivät.

Inhoan termiä narsisti, tai siis sitä miten siitä on tehty kaikkien "heikkojen" oljenkorsi. Narsismi on vaarallista ja narsisteja on olemassa huolimatta siitä, että joka kerta kun asiasta puhuu, sanotaan että ootko nyt ihan varma, ettei kyseessä ole vaan tavallinen kusipää. Ja joojoo, niinhän kaikki eksät on narsisteja. 

Narsisteja ei diagnosoida, koska heissä ei ole omasta mielestä mitään vikaa ja siksi diagnoosi tulee vasta, kun on jäänyt jostain rikoksesta kiinni. 

Minun eksäni kertoi ylpeänä olevansa narsisti kauan ennenkuin se päätyi tautiluokitukseen ja tuli negatiiviseksi määritelmäksi. 

En puhu eksästä kenellekään, mukaanlukien lapset (vaikka pelkään koko ajan että he ottavat mallia), koska en halua kuulla kertaakaan sitä "joojoo, kaikki eksät on narsisteja". 

Kaikki oli minun syytä, sairaan mustasukkainen ja väkivaltainen.

Hänessä ei ollut mitään vikaa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä narsisti on tehnyt?

Silmittömän raivokohtauksen vallassa jahtasi takaa keittiöveitsi kädessä ja yritti tappaa. (useita kertoja)

Tai sitten se, kun manipuloi itseään vahvemman pahoinpitelemään mut "rangaistukseksi" ja katseli itse tunteettomana ja halveksuvasti irvistellen vieressä kun huusin kivusta ja kauhusta. (useita kertoja)

Sanonut?

Tosi vaikea valita kaikista sanomisista. Ehkä se klassinen, "tappaisit itsesi" kun olin pikkutyttö.

Nämä esimerkit ovat narsistiäidistä.

Olen pahoillani puolestasi. Kenenkään ei pitäisi koskaan kokea tuollaista.

Silmät kostuivat tuota lukiessa. Toivottavasti olet päässyt elämässäsi asian yli ja asiat ovat kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Keittämäni kahvi oli liian vahvaa, nämä sanat kuuluivat diagnosoidun narsistin suusta. :(

En tuotakaan nyt varsinaisesti mitenkään suurena loukkauksena pitäisi. Aika helpolla olet päässyt, jos tuo on pahinta kokemaasi.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuo sama tollo nainen tulee kaappaamaan traumoilleen toisen aloittaman ketjun. Sinun juttusi on jo kuultu, anna tilaa toisillekin

Anna tilaa? Eli mä en saa puhua traumoistani täällä? Kenen tilaa mä vein? Ja miten? Nähdäkseni kaikki mutkin voivat painaa Lähetä-nappia sen minkä ehtivät.

Sinun traumasi on täällä kuultu sen tuhannen kertaa ja aniharvaa kiinnostaa niistä enempää kuulla. Samaa vanhaa äitikatkeruutta, itsesääliä sekä miehen ja lapsen mitätöintiä viestistä toiseen. Pysy sinä vaan itse käynnistämissäsi ketjuissa ja jätä muiden ketjut rauhaan. Olet varsinainen energiavampyyri, viet ketjuista niiden elinvoiman jatkuvalla jankutuksellasi.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuo sama tollo nainen tulee kaappaamaan traumoilleen toisen aloittaman ketjun. Sinun juttusi on jo kuultu, anna tilaa toisillekin

Anna tilaa? Eli mä en saa puhua traumoistani täällä? Kenen tilaa mä vein? Ja miten? Nähdäkseni kaikki mutkin voivat painaa Lähetä-nappia sen minkä ehtivät.

Sinun traumasi on täällä kuultu sen tuhannen kertaa ja aniharvaa kiinnostaa niistä enempää kuulla. Samaa vanhaa äitikatkeruutta, itsesääliä sekä miehen ja lapsen mitätöintiä viestistä toiseen. Pysy sinä vaan itse käynnistämissäsi ketjuissa ja jätä muiden ketjut rauhaan. Olet varsinainen energiavampyyri, viet ketjuista niiden elinvoiman jatkuvalla jankutuksellasi.

No minua itseäni sattuu kiinnostamaan puida niitä täällä. Luuletko, että mä joltain anonyymiltä otan käskyjä vastaan täällä nettipalstalla? Aivan sama, jos sua tai ketään ei kiinnosta, mua itseäni kiinnostaa. Pääsen niitä miettimällä hyvin niissä etenpäin. Mene sä vain leikkimään paperinukeilla shangri-la'hasi.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Minulle sanoi, että en kelpaa kellekään miehelle, koska en siivoa kuten hän vaati ja mä uskoin kaiken, koska hän oli äitini. Kun joku täällä sanoi, että eihän noita kukaan ota tosissaan. Narsistin tai ainakin narsistisesti käyttäytyvän äidin lapsena kasvaneena voin sanoa, että kyllä ottaa.

Jos et alkuun uskokaan, niin hän selittää kaikki epäonnistumisesi miesten kanssa noilla omilla selityksillään ja alat uskoa niihin itsekin, koska tottahan se on, et kelvannut.

Ja sama liittyy ystäville kelpaamiseen, minulle on sanottuw, että älä ihmettele jos ystäväsi sinut jättää ja kaikkea on sanottu. En halua enää hankkia ystäviä, koska ilmeisesti jos he minut jättää se on aina minun vikani. Vaikka minä olen ollut näkevinäni vikaa muissakin kuin vain itsessäni, mutta sen vian itsessään myöntäjiä en juuri ole tavannut.

Kauheaa jos on päässyt vaikuttamaan sinuun lapsesta asti. Et edes voi tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti törmäät tavallisiin hyviin ihmisiin, ja alat hahmottamaan maailmaa realistisemmin. 

Tietenkin on, enkä ole edes ainut, narsisteillakin on paljon lapsia. Tai narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä (tällä tarkoitan ehkä osittaista narsistia, eli narsismi on vahva joillain alueilla mutta ei kokonaisvaltaista tai että henkilö toimii kuten narsisti mutta ei voi olla varma onko narsisti, koska diagnoosia ei ole).

Että meinaan, että lapsesta asti narsistisen ihmisen kanssa ollut ihminen on aika eri asemassa parantuakseen siitä, kuin narsistisen kumppanin löytänyt, joka voi aikanaan sitten palata aiemman oppimansa varaan.

Entä isäsi? Miksei hän suojellut sinua äidiltäsi? Itse löin välit poikki narsistimieheen ja suojasin myös lapseni häneltä, eikä se ollut edes vaikeaa, koska narsisti-isää ei lapsensa kiinnostaneet kuin kiusaamisen välikappaleina. Tosin aika monta oikeudenkäyntiä ja poliisien apua siihen tarvittiin. Sossut olivat 90% narsisti-isän puolella, vaikka tämä oli jättänyt elatukset maksamatta ja itse hylännyt lapsensa. Onneksi oli muutama sossu, joka tajusi, missä mennään.

Ei minun isäni älynnyt, että äitini olisi narsisti. Siis vanhempani erosivat kun olin 2,5 ja jäin äidilleni. Isän omassa äidissäkin on samoja piirteitä, joten isäni ei tunnistanut lapsen tiettyä kaltoinkohtelua, (jonka merkkejä olisi "terve" ihminen varmasti havainnut) sellaiseksi, että siihen olisi tiennyt että pitää puuttua, vaikka saisikin muiden vihat päällensä. Siis jos minun isäni olisi yrittänyt saada minut pois äidiltäni, niin äitini olisi nostnut kaikki isän virheet kaikkien nähtäville, ja ei ihminen sellaista halua. Vaikka ois pitänyt, mun vuokseni, mutta kun ihminen mieluummin ajattelee, että "mä kuvittelen". Kyllä se (mun nimi) selviää. Ja näinhän mä isää sentään onneksi viikottain, eli oli se toisenkinlainen maailma. Ei täydellinen sekään, mutta se oli hengähdyspaikka, keidas, lepo siltä, että vaaditaan ja syyllistetään.

Kun täytin 15 isä löysi elämäänsä uuden naisen, joka alkoi hyljeksiä minun läsnäoloani isän elämässä.

Olisi hyvä, jos kertoisit millaisia merkkejä voimme tunnistaa kaltoinkohtelevan/lapsen käytöksestä , siis me ympäristön ihmiset. Mihin kiinnittää huomiota ?

Ottaa päähän lukea näistä "isän uusista naisista" jotka hylkii lapsia. Sellaiset eivät ole mitään oikeita naisia, aito nainen on hyvä ja huolehtiva lapsille, kaikille lapsille, ei vain omilleen.

Kiitos että välität ajatella lapsia ja heidän tunnistamistaan. Se on varmasti todella vaikeaa, sillä luulen, että jokainen oirehtii tavallaan. Itse siinä ei paljon pysty tekemään, varsinkin jos lapsella kuitenkin on hyviäkin ihmissuhteita, niin sellaiseksi itse rupeaminen, niin no, jos pystyy, se voi olla hyvä, mutta inakin minua ei sitten olisi "saanut jättää" kun ei enää voi minusta "välitää" tai ainakin sitten olisi pitänyt tehdä selväksi, että vaikkei voi aina olla läsnä, niin jos jotain tule, olet luotettava aikuinen, jonka puoleen voi aina kääntyä ja joka ei tuomitse. Jokatapauksessa ammattiapu on hyvää saada lapselle myös, varsinkin jos se on narsistista venhemmuutta tuntevaa (n tiedä onko siihen mikään taho varsinaisesti erikoistunut, ikävä kyllä.) koska jos apu lapselle menee siihn, että lapsi tuomitaan (sen narsisti kyllä osaa saada aikaan, että lapselleKIN sanotaan soo soo, vaikka lasta ei koton muuta olekaan kuin syytetty, niin sellaisesta avusta ei ole mitään oikeaa hyötyä. Itse ainakin olin lapsena joskus aika aggressiivinen ilmen mitään näkyvää syytä, ja muulloin kiltti, eli epälooginen aggressio voi kieliä narsistivanhemmasta. Toisaalta aspergereillakin on sitä, eli milläs nämä erotat?

Omatkin lapseni oireilevat isää aggressiolla, jota eivät itse ymmärrä tai osaa selittää. Ovat kiukkuisia ja haluavat lyödä yms mutteivat tiedä miksi, mistä syystä.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tuo sama tollo nainen tulee kaappaamaan traumoilleen toisen aloittaman ketjun. Sinun juttusi on jo kuultu, anna tilaa toisillekin

Anna tilaa? Eli mä en saa puhua traumoistani täällä? Kenen tilaa mä vein? Ja miten? Nähdäkseni kaikki mutkin voivat painaa Lähetä-nappia sen minkä ehtivät.

Sinun traumasi on täällä kuultu sen tuhannen kertaa ja aniharvaa kiinnostaa niistä enempää kuulla. Samaa vanhaa äitikatkeruutta, itsesääliä sekä miehen ja lapsen mitätöintiä viestistä toiseen. Pysy sinä vaan itse käynnistämissäsi ketjuissa ja jätä muiden ketjut rauhaan. Olet varsinainen energiavampyyri, viet ketjuista niiden elinvoiman jatkuvalla jankutuksellasi.

No minua itseäni sattuu kiinnostamaan puida niitä täällä. Luuletko, että mä joltain anonyymiltä otan käskyjä vastaan täällä nettipalstalla? Aivan sama, jos sua tai ketään ei kiinnosta, mua itseäni kiinnostaa. Pääsen niitä miettimällä hyvin niissä etenpäin. Mene sä vain leikkimään paperinukeilla shangri-la'hasi.

Pui niitä omissa ketjuissasi äläkä valtaa muiden ketjuja omalla keissilläsi. Asenteesi kertoo hyvin miksi äitisikään ei sinusta pidä.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Minulle sanoi, että en kelpaa kellekään miehelle, koska en siivoa kuten hän vaati ja mä uskoin kaiken, koska hän oli äitini. Kun joku täällä sanoi, että eihän noita kukaan ota tosissaan. Narsistin tai ainakin narsistisesti käyttäytyvän äidin lapsena kasvaneena voin sanoa, että kyllä ottaa.

Jos et alkuun uskokaan, niin hän selittää kaikki epäonnistumisesi miesten kanssa noilla omilla selityksillään ja alat uskoa niihin itsekin, koska tottahan se on, et kelvannut.

Ja sama liittyy ystäville kelpaamiseen, minulle on sanottuw, että älä ihmettele jos ystäväsi sinut jättää ja kaikkea on sanottu. En halua enää hankkia ystäviä, koska ilmeisesti jos he minut jättää se on aina minun vikani. Vaikka minä olen ollut näkevinäni vikaa muissakin kuin vain itsessäni, mutta sen vian itsessään myöntäjiä en juuri ole tavannut.

Kauheaa jos on päässyt vaikuttamaan sinuun lapsesta asti. Et edes voi tietää, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti törmäät tavallisiin hyviin ihmisiin, ja alat hahmottamaan maailmaa realistisemmin. 

Tietenkin on, enkä ole edes ainut, narsisteillakin on paljon lapsia. Tai narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä (tällä tarkoitan ehkä osittaista narsistia, eli narsismi on vahva joillain alueilla mutta ei kokonaisvaltaista tai että henkilö toimii kuten narsisti mutta ei voi olla varma onko narsisti, koska diagnoosia ei ole).

Että meinaan, että lapsesta asti narsistisen ihmisen kanssa ollut ihminen on aika eri asemassa parantuakseen siitä, kuin narsistisen kumppanin löytänyt, joka voi aikanaan sitten palata aiemman oppimansa varaan.

Entä isäsi? Miksei hän suojellut sinua äidiltäsi? Itse löin välit poikki narsistimieheen ja suojasin myös lapseni häneltä, eikä se ollut edes vaikeaa, koska narsisti-isää ei lapsensa kiinnostaneet kuin kiusaamisen välikappaleina. Tosin aika monta oikeudenkäyntiä ja poliisien apua siihen tarvittiin. Sossut olivat 90% narsisti-isän puolella, vaikka tämä oli jättänyt elatukset maksamatta ja itse hylännyt lapsensa. Onneksi oli muutama sossu, joka tajusi, missä mennään.

Ei minun isäni älynnyt, että äitini olisi narsisti. Siis vanhempani erosivat kun olin 2,5 ja jäin äidilleni. Isän omassa äidissäkin on samoja piirteitä, joten isäni ei tunnistanut lapsen tiettyä kaltoinkohtelua, (jonka merkkejä olisi "terve" ihminen varmasti havainnut) sellaiseksi, että siihen olisi tiennyt että pitää puuttua, vaikka saisikin muiden vihat päällensä. Siis jos minun isäni olisi yrittänyt saada minut pois äidiltäni, niin äitini olisi nostnut kaikki isän virheet kaikkien nähtäville, ja ei ihminen sellaista halua. Vaikka ois pitänyt, mun vuokseni, mutta kun ihminen mieluummin ajattelee, että "mä kuvittelen". Kyllä se (mun nimi) selviää. Ja näinhän mä isää sentään onneksi viikottain, eli oli se toisenkinlainen maailma. Ei täydellinen sekään, mutta se oli hengähdyspaikka, keidas, lepo siltä, että vaaditaan ja syyllistetään.

Kun täytin 15 isä löysi elämäänsä uuden naisen, joka alkoi hyljeksiä minun läsnäoloani isän elämässä.

Olisi hyvä, jos kertoisit millaisia merkkejä voimme tunnistaa kaltoinkohtelevan/lapsen käytöksestä , siis me ympäristön ihmiset. Mihin kiinnittää huomiota ?

Ottaa päähän lukea näistä "isän uusista naisista" jotka hylkii lapsia. Sellaiset eivät ole mitään oikeita naisia, aito nainen on hyvä ja huolehtiva lapsille, kaikille lapsille, ei vain omilleen.

Kiitos että välität ajatella lapsia ja heidän tunnistamistaan. Se on varmasti todella vaikeaa, sillä luulen, että jokainen oirehtii tavallaan. Itse siinä ei paljon pysty tekemään, varsinkin jos lapsella kuitenkin on hyviäkin ihmissuhteita, niin sellaiseksi itse rupeaminen, niin no, jos pystyy, se voi olla hyvä, mutta inakin minua ei sitten olisi "saanut jättää" kun ei enää voi minusta "välitää" tai ainakin sitten olisi pitänyt tehdä selväksi, että vaikkei voi aina olla läsnä, niin jos jotain tule, olet luotettava aikuinen, jonka puoleen voi aina kääntyä ja joka ei tuomitse. Jokatapauksessa ammattiapu on hyvää saada lapselle myös, varsinkin jos se on narsistista venhemmuutta tuntevaa (n tiedä onko siihen mikään taho varsinaisesti erikoistunut, ikävä kyllä.) koska jos apu lapselle menee siihn, että lapsi tuomitaan (sen narsisti kyllä osaa saada aikaan, että lapselleKIN sanotaan soo soo, vaikka lasta ei koton muuta olekaan kuin syytetty, niin sellaisesta avusta ei ole mitään oikeaa hyötyä. Itse ainakin olin lapsena joskus aika aggressiivinen ilmen mitään näkyvää syytä, ja muulloin kiltti, eli epälooginen aggressio voi kieliä narsistivanhemmasta. Toisaalta aspergereillakin on sitä, eli milläs nämä erotat?

Omatkin lapseni oireilevat isää aggressiolla, jota eivät itse ymmärrä tai osaa selittää. Ovat kiukkuisia ja haluavat lyödä yms mutteivat tiedä miksi, mistä syystä.

Joo-o, täysin tuttua. Jos se johtuu vanhemman narsistisuudesta, se liittyy mielestäni oikeastaan aloituksessa hyvin kiteytettyyn lauseeseen "olet naivi ja sen takia et tule kenenkään kanssa toimeen". Ensimmäinen saattaa olla tottakin, mutta toinen lause on jo valhetta. On paljon ihmisiä, joita ei toisen naivius haittaa yhtään. Mutta lapselta tai sanomisen kohteelta katkotaan siivet hänen jonkun ominaisuutensa vuoksi, joka ei sinänsä ole mitenkään haitallinen, ainakaan niille ystäville.

Raivostuttaisi se vähemmästäkin, kun tuohon on kuitenkin helvetin vaikea sanoa mitään puolustavaa. Varsinkin lapsen, jolla ei ole vielä paljoakaan tietoa maailmasta, niin että pystyisi sanomaan tuollaisiin puukotuksiin mitään. Koe nyt siinä sitten olevasi ihmisenä arvokas, kuten lapsen ja meidän kaikkien, tulisi saada kokea.