Sinkut - Mitä estoja teillä on parisuhteen saamisen suhteen?

Kun täältä lukee tyypillisiä syitä miesten syrjäytymiseen, en pysty niiden perusteella selittämään, miksi olen sinkku. Olen vaativassa hyväpalkkaisessa työssä, täysin toimiva yhteiskunnan jäsen, pystyn edustamaan ja olen suht normaalin näköinen. Naiset vain eivät reagoi minuun. Silloin kun vielä pyysin treffeille, neuvoivat auttavaisesti kysymään jostain muualta. Muutama luuli, että olisin hyvä saalis, mutta huomasi tuota pikaa, etten vastaa odotuksia. Miehiä on paljon, niin miksi joku haluaisi minut? Lisäksi olin nuorena avioliitossa, josta nainen lähti. Mikä siitä olisi muuttunut? Onneksi aika ajaa ohi näistä murheista, kun kalju ja vatsa kasvavat. Perimmäiset syyt lienevät henkisiä, etten vain ole riittävän kiinnostava ja miehekäs persoona.

Liian köyhä, yksinäinen, ei sosiaalista elämää, terveys ei ole kovin hyvä, ujo, olen huono sosiaalisissa tilanteissa, epävarmuus. Olen työtön ja mietin että pitäisikö mennä opiskelemaan. Joutuisin muuttamaan muualle ja pelkään että en tuu tajuamaan yhtään mitään siitä alasta mitä menisin opiskelemaan enkä uskalla oikein ottaa riskiäkään. automaattisesti tulee pelko, etten koskaan löydä sellaista työtä mitä haluaisin tehdä/voisin elättää itseni, josta tulee semmoinen ajatus, että vaikka nyt itse haluaisinkin olla parisuhteessa ja vaikka joskus löytäisin jonkun joka olisi minusta kiinnostunut, niin turhaan sitä tuhlata toisen aikaa minun kaltaiseni ihmiseen, kun tuskin kumminkaan täytän vastapuolen vaatimuksia.

5v. sinkkuutta takana. Yh-olen kahdelle isolle koululaiselle. Jotenkin vaan koen, ettei elämäntilanteeseeni sovi nyt mikään rakkaussuhde. En jaksa millään sitä ollakko vai eiköolla vaihetta. Seurustelin viimeksi pari vuotta yh-iskän kanssa ja se uusperhe ajatus saman katon alla alkoi ahdistaa. Onneksi tajusi itse laittaa suhteen poikki. Yritin kuulostaa surulliselta puhelimessa, mutta puhelun jälkeen hihkuin riemusta ja lähdin siltä istumalta kaverin kanssa viihteelle. Olen tämän 5v. aikana käynyt muutamilla treffeillä ja yhden kanssa, jopa olisin voinut alkaa seurustelemaan, mutta onneksi hän ei halunnut. Itkin puolituntia ja sitten taas iloitsin sinkkuudesta.

Minun suurin ongelma lienee sen miehen tarpeen puute, enkä puhu nyt seksistä, vaan itse parisuhteesta. Olen hyvin itsenäinen ja tarvitsen vahvan miehen, joka ei säiky persoonaani. Miehet myöskin juoksevat karkuun, kun kerron ammattini. Paremmalla tittelillä se on miehillä ihan musta vaate ja oman alan ukot on ihan helvetin tylsiä nörttejä. Ne miesmarkkinat mitä saisin, koostuu lähinnä seksisuhteeseen haluvista varatuista, äidinpojista, tylsistä tai kunnianhimottomista miehistä. Minulle moni mies osoittautuu riippakiveksi, jota joutuu höösäämään. Hoivaviettini on sen verran matala, että en jaksa yhtään ylimääräisiä sukkapareja lattialla tai kädettömiä keittiössä. Minua esim. ei aja suhteeseen läheisriippuvaisuus. Jos suhteen haluaisin niin motiivina olisi ainoastaan läheisyyden, juttukaverin ja matkaseuran puute. Seksin puute ajaa korkeintaan yöpöydän laatikolle. Ei ole vielä tullut vastaan miestä, joka osaisi tyydyttää tarpeeni. Monella ikäiselläni miehellä käsitys seksistä kattaa vain valojen sammuttamisen. Eiköhän tuo ole jo niin nähty, ettei siinä ole mitään hohdokasta. Tinderit ja Onnelliset Pannarit läpikäyneenä totesin, ettei sekään ole minun juttu.

Tässäpä syitä miksi olen ja pysyn sinkkuna.

Syyt ovat moninaiset liittyen siihen mitä itse haluan, mitä tuntuu että miehet hakevat ja miltä minusta deittailun suhteen yleisesti tuntuu.

Ensinnäkin itse haen asioita jotka eivät ole mahdollisia

Haen introverttia, olen introverttimiehen painajainen koska en ole vela. Haen miestä jonka silmät eivät ole siniset ja suurin osa suomalaisista on sinisilmäisiä. Miestä joka löytyy jostakin mikä mielellään ei ole täynnä ihmisiä  mutta ihmiset ovat paikoissa joissa on ihmisiä. Miestä joka ei määritä minua sen perusteella mitä joka hetki elämästäni konkreettisesti puuhaan vaan kuka olen, koska koen oloni muuten akvaariokalaksi. Lisäksi en halua miestä joka on niin pelokas että sopiessani ensimmäiset treffit hän rukoilee minulta armoa vaikka oikeasti hän on joutumassa vain pizzalle. Palat eivät vain sovi yhteen, mutta nuo asiat ovat minulle tärkeitä ja siksi lähinnä paras vaihtoehto on olla yksin.

Toiseksi nähdäkseni miehet hakevat asioita joita en ole

Kuten yhden illan suhteita tai naista josta näkee heti että hän on halukas. Tai mukiinmeneviä, tarpeeksi sosiaalisten normien mukaisia naisia (reipas, siisti, menevä, sosiaalinen, suosittu) joita haetaan riippumatta siitä millainen mies on, ja en ole sellainen perustyttö. En myöskään halua miestä jolle käy kuka tahansa nainen koska kun raastavin yksinäisyys on poissa niin mies löytää kyllä itseltään ihan riittävästi kriteereitä ja syyttää sitten minua.

Kolmanneksi asiaa haittaa se että sain tarpeekseni ja päätin luovuttaa.

Naispelko23 kirjoitti:

Huono itsetunto nyt on varmaan se ensimmäinen, en tunne olevani kenellekään naiselle tarpeeksi hyvä. Seksin suhteen taas elän päässäni hyvin monimutkaisesti. Jotenkin päässäni tiedän miten hommat pitäisi tehdä ja miten edetä, mutta sitten samalla siellä samassa päässä myös tiedän sen, että jos tilanne tulisi eteen niin jäätyisin ja luultavasti luikkisin karkuun. Se kokemattomuus suhteissa ja seksissä on myös iso syy miksi en usko, että suhteet kanssani onnistuisivat jos joskus sellaiseen tilanteeseen päätyisin. Sitten olen myös tylsä, ruma ja enkä ole mikään penaalin terävin kynä. En myöskään ole mikään supliikkimies jolla voisin naiset hurmata. Epäonnistun lähes kaikessa mitä teen. Oikeastaan ainoa asia missä olen hyvä on se, että osaan löytää itsestäni vikoja.

Iso osa vioista on päässä, mutta niistä on aika vaikea päästä eroon jos kaikki niihin liittyvät kokemukset on paskaa. Ei minulla toimi sellainen, että menen jonkun terapeutin luokse ja se hokee, että olen hyvä siinä mitä teenkin. Tai että hokisin sellaisia jollekin peilille. Lähinnä tuollainen alkaa vaan vituttaa ja tulee olo, että on superluuseri jota kehutaan vaan säälistä. Tarvitsen niitä onnistumisia, että voin uskoa itseeni, mutta kun epäonnistuu tarpeeksi usein niin ei uskalla/viitsi enää edes yrittää. Ihan mukava soppa.

Kivempi vaan tehdä niitä juttuja joissa on hyvä ja joista saa edes jotain tyydytystä. Naisten kanssa oleminen ei niihin nähtävästi kuulu.

Terveisin Naispelko23

Sulle sen verran että viestistäsi huomaa selvästi että:

- ajattelet asioita enemmänkin liikaa kuin liian vähän eli et ole tyypillinen menemään hösääjä vaan enemmänkin teoreettinen tyyppi mikä voi olla erittäin hyvä asia

- sulta ei unohdu tarkastella asioita useammalta kannalta kuin omaltasi

- et ole itseäsi täynnä

- osaat pukea ajatuksia sanoiksi

- osaat ratkaista ratkaisemattomia asioita ja siirtyä niistä eteenpäin silloinkin kun siihen vaaditaan sisua ja helpompi olisi jäädä lattialle märisemään sitä mitä puuttuu, seisot jossain määrin omilla jaloillasi etkä tipu niiltä heti kun vähän tuulee eikä aina ole pakko saada kaikkea

- kyky katsoa omaa itseä edes jossain määrin sellaisena kuin oikeasti on koska harva ihminen myöntää että omassa päässä mikään voisi juosta mahdollisesti väärällä tavalla ja kuitenkin kaikilla sitä jossain määrin tapahtuu

Siinä on jo kuusi poikkeuksellista ominaisuutta jotka täysin tuntematon ihminen netissä saa tekstistäsi irti maksamatta ja yrittämättä. Kuusi ominaisuutta jotka itse huomaan ja joihin olisin jossain määrin tarttunut jos olisin jutellut jonkun kanssa esimerkiksi nettideittisivustolla silloin kun jaksoin sitä sontaa - suunnilleen viisi ominaisuutta enemmän kuin useimmissa vastaantulijoissa. En neuvo sinua jatkamaan deittailua jos valmiiksikin tuntuu pahalta koska en itsekään tiedä miten tällaiset ongelmat hoidetaan. Jotenkin minulla on kuitenkin näppituntuma että olet luultavasti väärässä siitä että se olisi omaa syytäsi tai ettet vain yleisesti olisi tarpeeksi hyvä. En selaa av:ta etsiäksieni jotakuta jota sääliä enkä kirjoita tätä säälistä vaan pikemminkin sympatiasta (sellaisesta siis jota tunnetaan hyviä tyyppejä kohtaan silloin kun he lentävät nenälleen) koska sen sijaan että kuulostaisit säälittävältä kuulostat ihmiseltä jossa on paljon hyvää ja joka ei näe sitä itse.

Vierailija kirjoitti:

Kun täältä lukee tyypillisiä syitä miesten syrjäytymiseen, en pysty niiden perusteella selittämään, miksi olen sinkku. Olen vaativassa hyväpalkkaisessa työssä, täysin toimiva yhteiskunnan jäsen, pystyn edustamaan ja olen suht normaalin näköinen. Naiset vain eivät reagoi minuun. Silloin kun vielä pyysin treffeille, neuvoivat auttavaisesti kysymään jostain muualta. Muutama luuli, että olisin hyvä saalis, mutta huomasi tuota pikaa, etten vastaa odotuksia. Miehiä on paljon, niin miksi joku haluaisi minut? Lisäksi olin nuorena avioliitossa, josta nainen lähti. Mikä siitä olisi muuttunut? Onneksi aika ajaa ohi näistä murheista, kun kalju ja vatsa kasvavat. Perimmäiset syyt lienevät henkisiä, etten vain ole riittävän kiinnostava ja miehekäs persoona.

Eiköhän ongelma tule ilmi tuossa alussa. Eivät nuo asiat ole olennaisia parisuhteen kannalta, mutta sinun mielestäsi ovat. Eli luultavasti korostat niitä treffeillä, sen sijaan että toisit esiin omaa persoonaasi.

Käyttäjä3197 kirjoitti:

Naispelko23 kirjoitti:

Huono itsetunto nyt on varmaan se ensimmäinen, en tunne olevani kenellekään naiselle tarpeeksi hyvä. Seksin suhteen taas elän päässäni hyvin monimutkaisesti. Jotenkin päässäni tiedän miten hommat pitäisi tehdä ja miten edetä, mutta sitten samalla siellä samassa päässä myös tiedän sen, että jos tilanne tulisi eteen niin jäätyisin ja luultavasti luikkisin karkuun. Se kokemattomuus suhteissa ja seksissä on myös iso syy miksi en usko, että suhteet kanssani onnistuisivat jos joskus sellaiseen tilanteeseen päätyisin. Sitten olen myös tylsä, ruma ja enkä ole mikään penaalin terävin kynä. En myöskään ole mikään supliikkimies jolla voisin naiset hurmata. Epäonnistun lähes kaikessa mitä teen. Oikeastaan ainoa asia missä olen hyvä on se, että osaan löytää itsestäni vikoja.

Iso osa vioista on päässä, mutta niistä on aika vaikea päästä eroon jos kaikki niihin liittyvät kokemukset on paskaa. Ei minulla toimi sellainen, että menen jonkun terapeutin luokse ja se hokee, että olen hyvä siinä mitä teenkin. Tai että hokisin sellaisia jollekin peilille. Lähinnä tuollainen alkaa vaan vituttaa ja tulee olo, että on superluuseri jota kehutaan vaan säälistä. Tarvitsen niitä onnistumisia, että voin uskoa itseeni, mutta kun epäonnistuu tarpeeksi usein niin ei uskalla/viitsi enää edes yrittää. Ihan mukava soppa.

Kivempi vaan tehdä niitä juttuja joissa on hyvä ja joista saa edes jotain tyydytystä. Naisten kanssa oleminen ei niihin nähtävästi kuulu.

Terveisin Naispelko23

Sulle sen verran että viestistäsi huomaa selvästi että:

- ajattelet asioita enemmänkin liikaa kuin liian vähän eli et ole tyypillinen menemään hösääjä vaan enemmänkin teoreettinen tyyppi mikä voi olla erittäin hyvä asia

- sulta ei unohdu tarkastella asioita useammalta kannalta kuin omaltasi

- et ole itseäsi täynnä

- osaat pukea ajatuksia sanoiksi

- osaat ratkaista ratkaisemattomia asioita ja siirtyä niistä eteenpäin silloinkin kun siihen vaaditaan sisua ja helpompi olisi jäädä lattialle märisemään sitä mitä puuttuu, seisot jossain määrin omilla jaloillasi etkä tipu niiltä heti kun vähän tuulee eikä aina ole pakko saada kaikkea

- kyky katsoa omaa itseä edes jossain määrin sellaisena kuin oikeasti on koska harva ihminen myöntää että omassa päässä mikään voisi juosta mahdollisesti väärällä tavalla ja kuitenkin kaikilla sitä jossain määrin tapahtuu

Siinä on jo kuusi poikkeuksellista ominaisuutta jotka täysin tuntematon ihminen netissä saa tekstistäsi irti maksamatta ja yrittämättä. Kuusi ominaisuutta jotka itse huomaan ja joihin olisin jossain määrin tarttunut jos olisin jutellut jonkun kanssa esimerkiksi nettideittisivustolla silloin kun jaksoin sitä sontaa - suunnilleen viisi ominaisuutta enemmän kuin useimmissa vastaantulijoissa. En neuvo sinua jatkamaan deittailua jos valmiiksikin tuntuu pahalta koska en itsekään tiedä miten tällaiset ongelmat hoidetaan. Jotenkin minulla on kuitenkin näppituntuma että olet luultavasti väärässä siitä että se olisi omaa syytäsi tai ettet vain yleisesti olisi tarpeeksi hyvä. En selaa av:ta etsiäksieni jotakuta jota sääliä enkä kirjoita tätä säälistä vaan pikemminkin sympatiasta (sellaisesta siis jota tunnetaan hyviä tyyppejä kohtaan silloin kun he lentävät nenälleen) koska sen sijaan että kuulostaisit säälittävältä kuulostat ihmiseltä jossa on paljon hyvää ja joka ei näe sitä itse.

Et ole lukenut tuon kirjoittajan muita tekstejä. Jos olisit lukenut, ymmärtäisit kyllä että ei tuollaisen ihmisen ptäisikään deittailla.

Rumuus, tissittömyys, sosiaalisten tilanteiden pelko, ja se että haluan vain kuumia miehiä vaikka tiedän olevani ruma. 

Vierailija kirjoitti:

Kun täältä lukee tyypillisiä syitä miesten syrjäytymiseen, en pysty niiden perusteella selittämään, miksi olen sinkku. Olen vaativassa hyväpalkkaisessa työssä, täysin toimiva yhteiskunnan jäsen, pystyn edustamaan ja olen suht normaalin näköinen. Naiset vain eivät reagoi minuun. Silloin kun vielä pyysin treffeille, neuvoivat auttavaisesti kysymään jostain muualta. Muutama luuli, että olisin hyvä saalis, mutta huomasi tuota pikaa, etten vastaa odotuksia. Miehiä on paljon, niin miksi joku haluaisi minut? Lisäksi olin nuorena avioliitossa, josta nainen lähti. Mikä siitä olisi muuttunut? Onneksi aika ajaa ohi näistä murheista, kun kalju ja vatsa kasvavat. Perimmäiset syyt lienevät henkisiä, etten vain ole riittävän kiinnostava ja miehekäs persoona.

Viimeinen lause on oikein osuva.

Kolmenkymmenen vuoden aikana ei yksikään nainen ole ollut minusta romanttisesti tai seksuaalisesti kiinnostunut. Olen huomanut, että en oikein sovi mihinkään sallittuun miehisyyden muottiin. En osaa ottaa tilannetta haltuun, mutta en ole myöskään tarpeeksi herkkä miellyttääkseni toisenlaisesta miestyypistä pitäviä. Harmaa, keskitason ihminen vailla kaikkia normaaleja miehen ominaisuuksia on ainakin kohdallani aiheuttanut läpi elämän jatkuneen yksinäisyyyden.

No, mistä aloittaisin...

Tää on vähän kuin koittais vanhaa Nissan Micraa myydä - peruslaiska, ei häävin näköinen ja vaatii paljon huoltoa... paitsi että olen kuullut yhden naisen kutsuvan Micraa sympaattiseksi ja söpöksi.

Ei muuta estoja kuin se että en ole syntynyt tasokkaaksi mieheksi joten en saa naisia kiinnostumaan itsestäni helposti.

Syömishäiriö ja aseksuaalisuus. :/ 

En ole tarpeeksi pitkä miltään osin, komeutta uupuu, ikää on....

m42

Olen liian tasokas 99 % sinkkunaisista. 6-pack, akateeminen johtoasemassa työskentelevä, hyvin varusteltu ;) , supersosiaalinen,  urheilullinen paljon matkusteleva herrasmies ei vain löydä helposti riittävän menevää seuraa Suomesta. Puhelinnumeroita kyllä tyrkytetään jatkuvasti, mutta seksiseuraa kummempaa ei ole vielä löytynyt. Sinäänsä olisin kyllä valmis asettumaan aloilleen mikäli tarpeeksi kaunis ja koulutettu nainen tulisi vastaan. Pitäisi varmaan lähteä ulkomaille naismetsälle. Itänaapurissa taso onkin huomattavasti korkeampi.

Elämä on muilta osin hyvin uomissaan (erittäin mielenkiintoinen ja haastava työ,  laaja sosiaalinen verkosto, palkitsevat harrastukset ja vapaaehtoistyö) enkä toisaalta koe erityisemmin tarvitsevani parisuhdetta, joten rima mahdolliselle kumppanille on asetettu aika korkealle. Toki jos sopiva nainen vastaan tulee niin mikäs siinä.

M36

Olen tavannut viimeisen vuoden aikana vääriä miehiä. Ei ole herännyt hyviä tunteita puolin ja toisin. Tyyliä ihan mukavaa on toki ollut, mutta mikäli ensi tapaaminen on herättänyt tunteen, että joku juttu ärsyttää,en tapaa uutta kertaa. Miehen pitää olla suhteellisen fiksu, hyvä verbaliikka,samanlainen huumrointaju, tietyllä tavalla kiinnostava jo alkuunsa. Lisäksi nettideiteillä tapaamani miehet ovat asuneet niin kaukana, että homma tyssää jos siihen.

Nyt syksyllä olen hyväksynyt ajatuksen olemisesta yksin.  Ei tämä huonoa elämää ole näinkään. Lapset varttuneet ja omaa aikaa yllin kyllin.

En siedä muiden ihmisen kosketusta. Tilani on pahentunut vuosien varrella. Mun on lisäksi hyvin vaikea ihastua. Mulla on myös jokin sellainen juttu, että kaikki ihmissuhteet ahdistavat, enkä osaa oikein viestiä netissä kirjoittelemalla. Jossain vaiheessa yleensä vain lopetan yhteydenpidon kaikkiin, kun en vaan pysty. Vain sisarukseni on edelleen mukana elämässäni. Hän on ollut tarpeeksi sinnikäs. Muut ihmissuhteet ovat kuolleet. Kukaan ei oikein ymmärrä tätä, kun kasvotusten vaikutan ihan sosiaaliselta ja hauskalta.

Halukkaita olisi, vaikka en ole komea, olen keskimittaista suomalaisnaistakin lyhyempi, koulut jäi kesken, eikä ole rahaa. Musta myös näkee, ettei pää ole ihan kunnossa, eikä ole ollut enää pitkään aikaan. Muhun on ilmeisen helppo ihastua jostain syystä kuitenkin (ehkä eritän jotain tehokasta feromonia tai naisissa herää joku äidinvaisto), mutta mussa ei ikinä viriä mikään. Saatan myös olla homo. Jostain syystä homomiestenkin tapaaminen pelottaa.

Tätä menoa olen yksin elämäni loppuun asti. Terapiassakin kävin ja se auttoi isompiin juttuihin. Nämä pikkukiusat taisivat jäädä kuitenkin mun setvittävikseni.

En kiinnostu kenestäkään tarpeeksi. Tai jos kiinnostun, toinen tappaa kiinnostukseni ihastumalla minuun. Iskee pakokauhu.

En kaipaa vieressä nukkumista, en säännöllistä kosketusta tms. En kaipaa henkevää juttuseuraa. Tai jos kaipaan, saan sitä muualtakin.

Seksi ei ole elämässäni suuressa osassa. Ja jos sitä kaipaan, niin sitäkin saan. Muutamia vakipanoja on ollut, mutta nekin ovat alkaaneet ahdistaa.

Olen aivan todella sosiaalinen ja menevä 26-vuotias nainen. En ole koskaan nähnyt ketään tapailumielessä kolmea kertaa useammin. En ole koskaan seurustellut. Tällä menolla vaikuttaa, että en tule seurustelemaankaan.

Mun esteet:

- En ole kiinnostunut seksistä

- Romantiikka ja liiallinen läheisyys ällöttää ja tukahduttaa

- Tykkään valtavasti yksinolosta, omasta tilasta, itsenäisestä tekemisestä, jne. En usko viihtyväni tiiviissä parisuhteessa

- Minulla on (onneksi vain lievä) ihosairaus, jota häpeän

.