Lue keskustelun säännöt.
Onko mieheni VÄKIVALTAINEN vai vain temperamenttinen?!
23.11.2016 |
Kaipaisin nyt kokemuksia tilanteestani. Minulla on todella ihana mies ja rakastamme toisiamme paljon, olemme nyt olleet yhdessä kohta 4 vuotta ja siitä reilu vuoden naimisissa, meillä on yksi lapsi. Vauvavuoden aikana ovat riitamme paisuneet melkoisiin svääreihin aika ajoin ja tuntuu että miehellä on pinna todella kireällä. Hän on tulistuva luonne ja suuttuu nollasta sataan sekunnissa, välillä en edes ehdi tajuta kun tavarat jo lentää (esim. lelut yms joka eteen sattuu). Kaikki alkoi siis tavaroiden heittelyllä tai nyrkillä oveen/seinään/pöytään lyömisellä, yleisellä huutamisella ja raivoamisella sekä minun haukkumisella. Hän on todella paha suustaan suuttuessaan ja on tämän perinyt omien sanojensa mukaan omalta isältään. Sittemmin noin vuosi sitten hän on alkanut töniä minua riidan aikana, pitänyt kättänsä suuni edessä lujaa (jotten sanoisi mitään, myönnän olevani provosoivaa tyyppiä riidan aikana sekä hyvin sanavalmis perustelemaan kantani), hän on sylkenyt päälleni muutaman kerran (tästä nyt jo aikaa eikä ole toistunut sen jälkeen), hän on "potkinut" minua jalkoihin (ei kovaa) ja joskus kun yritän rauhoitella häntä on minua sattunutkin kun hän työntää minut voimalla pois. Olen huolestunut tilanteesta ja olemme jutelleet rauhassa asiasta. Mies myöntää kaiken ja pyytää anteeksi, mutta hän tuntee huonoa omaatuntoa käytöksestään ja häpeää puhua asiasta jopa minun kanssa, sanoo ettei voi antaa itselleen anteeksi. Olen lukenut paljon perheväkivallasta yms, siinä puhutaan aina väkivaltaisen tarpeesta kontrolloida uhria. Mieheni ei ole lainkaan mustasukkainen, ei ollenkaan kontrolloivaa tyyppiä, käyn harrastuksissa ja tapaan säännöllisesti ystäviäni, käymme myös yhdessä ulkona sekä ystäviä tapaamassa. Mies auttaa kotona sekä ottaa minut huomioon naisena ja äitinä. Meillä ei ole rahaongelmia eikä muitakaan suuria ongelmia, olemme aivan tavallinen perhe. Väsymys ja stressi lienevät suurimmat ongelmat tällä hetkellä. Kuitenkin aina kun tämä tilanne riidan aikana tai miehen muuten vain suuttuessa yhtäkkiä jostain, minä koen oloni äärimmäisen ahdistuneeksi, pulssi nousee ja haluan vain mieheni rauhoittuvan.En tunnista miestä lainkaan samaksi kyseisellä hetkellä, vaan näen hänessä syvää raivoa, hän oikein tärisee siitä, eikä kontrolloi itseään usein lainkaan. Hän itsekin sanoo että silmissä ikään kuin sumenee, usein hän ei muista mitä sanoi tilanteen aikana. Mieheni on korkeasti koulutettu, fiksu tyyppi, mutta kun raivostuu on täysin tunteidensa vietävänä. Viime aikoina hän on myös uhkaillut sanallisesti, "tekisi mieli räjäyttää sun pääs" "tule tänne niin mä heitän sut ulos". Hän ei ole ollut väkivaltainen lainkaan aikaisemmassa pitkässä parisuhteessaan, mutta hänen ex oli hyvin alistuvaa tyyppiä, minä taas olen sanavalmis ja itsekin temperamenttinen. Olen päätellyt että mies ei kestä kun olen niin itsepäinen riidan aikana ja yrittää kaikin keinoin muuttaa kantaani. Hän on valmis menemään juttelemaan käytöksestään ulkopuoliselle, mutta kokee että se ei häntä hyödytä, mutta on valmis tekemään sen minun takiani. Olen jopa miettinyt että hänellä on joku kriisi meneillään lapsen syntymän jälkeen. Todella sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti joku voisi kommentoida edes jotain, olen ihan väsynyt pyörittelemään tätä päässäni.
Kommentit (115)
Lähde pois ennenkuin tilanne eskaloituu pahemmaksi väkivallaksi. Temperamentti ei ole syy käydä käsiksi ja tuo on selvää alkusoittoa pahemmalle. Lapsellekaan ei ole hyväksi nähdä kun isä pahoinpitelee äitiä. Älä rupea etsimään syytä itsestäsi tai elämäntilanteesta. Mies yrittää selvästi kontrolloida sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitatko, että "vain" temperamenttinen saa olla myös väkivaltainen, mutta on suurempi synti olla "vain" väkivaltainen?
Sitten vasta kun alkaa nahkaan tulla reikiä, ni voidaan puhua väkivalasta.
Vierailija kirjoitti:
Mies sanoo ettei halua enää pariterapiaan, koska kuulema minä vain syyttelen häntä siellä kaikesta (taas palataan tähän kritiikinsietokykyyn...)
AP
Ei tainnut terapeutti olla ihan parhaimmasta päästä... Syyttelyä tulee varmasti kaikilla pareilla - puolin ja toisin - mutta on terapeutista kiinni, miten sen tilanteen hoitaa rakentavasti. Miten itse koit sen palautteen, mitä miehesi silloin vastasi puolustuksekseen? Opitteko te kumpikaan silloin mitään?
Minulla on tuollainen vaimo. Itsekin olen aika tempperamenttinen, mutta kykenevä rationaaliseen ajatteluun. Nykyisin kun vaimo ottaa kierroksia, sanon vain tyynesti, että en lähde tuohon mukaan, kerro sitten kun kykenet asialliseen keskusteluun. Ja asiat kyllä sitten selvitetään jälkikäteen.
Meillä tosin ei ole riitoja kuin aniharvoin, 1-2 kertaa vuodessa. Tyypillisesti niillä oli tapana eskaloitua älyttömyyksiin. Noihin ei ole pakko lähteä mukaan, vaikka kuinka vituttaisi siinä hetkessä. Tai jos kokee, että on pakko, niin sitten on parempi pistää lusikat jakoon. Minulla on kuitenkin muuten erittäin hyvä vaimo, joten kykenemättömyys rakentavaan riitelyyn ei ole kynnyskysymys, varsinkin kun riitoja on harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies sanoo ettei halua enää pariterapiaan, koska kuulema minä vain syyttelen häntä siellä kaikesta (taas palataan tähän kritiikinsietokykyyn...)
AP
Ei tainnut terapeutti olla ihan parhaimmasta päästä... Syyttelyä tulee varmasti kaikilla pareilla - puolin ja toisin - mutta on terapeutista kiinni, miten sen tilanteen hoitaa rakentavasti. Miten itse koit sen palautteen, mitä miehesi silloin vastasi puolustuksekseen? Opitteko te kumpikaan silloin mitään?
Mielestäni ongelma oli se,että mies ikään kuin terapiassa myönteli asioita, myönsi että hermot menevät helposti ja että riitamme ovat suuria. Mutta koko ajan hoki samaa, että me rakastamme toisiamme, eikä mitään todellista ongelmaa olekaan. Terapeutti oli mielestäni huono. Mies ei halunnut jatkaa koska ei kokenut terapiaa avulliseksi. Mutta mielestäni emme edes ehtineet aloittaa kunnolla.
AP
Ap, miehestäsi tuli elävästi mieleen oma isäni. Todella lyhyt pinna. Tyyppiä "tiedän kaikki, olen aina oikeassa, olen jo ajatellut tehdä, ei tarvitse erikseen huomauttaa". Ja kyllä, "temperamentti" eteni siihen että pahoinpiteli äitäni, heitti seinälle ja muuta. Uhkaili minuakin väkivallalla lapsena, heitti esineitä kasvoihini, yms. kunnes minullakin paloi pinna (mulla siis isän temperamentti) ja pistin äijälle topin 13-vuotiaana. Äiti sai turpiinsa vielä kunnes viimein ymmärsi ottaa eron.
Isän väkivaltaisuus on vaikuttanut mun elämässä kaikkeen, lapsuuteni ja nuoruuteni oli onneton, ja aikuisena parisuhteet ovat olleet vaikeita. Olen vasta nelikymppisenä päässyt tasapainoon. Älä anna tätä "lahjaa" omalle lapsellesi.
Sun miehen ja mun isän välillä on kuitenkin ero: sun mies halusi itse mennä terapiaan. Kannusta sun miestä ja koittakaa löytää parempi terapeutti. Ei tarvitse välttämättä olla pariterapeutti vaan voisi olla paikka, jonne mies menee yksin, esim. Lyömätön linja?
Hakekaa apua ennen kuin tilanne pahenee. Sitten kun sulla on leukaluu tai silmänpohja murskana on aika vaikea rakentaa enää rakastavaa suhdetta. Ja muista, että lapsi kasvaa ja joutuu pian tulilinjalle hänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, en usko miehesi olevan mikään narsisti tai mikään muukaan hullu. Näen ongelmaksi hänen kritiikinsietokykynsä, joka on ilmeisesti nollan vaiheilla. Kerroit riitojen lisääntyneen ja pahentuneen nimenomaan lapsen tulon jälkeen, joten on ilmeistä, että miehesi stressitaso on noussut pysyvästi ylätasolle ja pienikin poikkipuolinen sana tai arvostelu voi laukaista tilanteen. Hän on toistaiseksi pystynyt hillitsemään itsensä lapsen läsnäollessa.
Voisiko olla mahdollista, että miehesi olisi lievästi asperginen? Fiksu, älykäs ja hyvinkoulutettu voi silti hyvin olla, ei olisi yllätys. Teidän olisi kuitenkin hyvä käydä yhdessä hakemassa apua pariterapiasta nyt tässä vaiheessa ennen kuin lapsenne on uhmaiässä. Miehellesi se tulee olemaan täysin sietämätöntä aikaa, mikäli hän ei löydä keinoja leimahtamisen hillitsemiseen.
Pakko puuttua tähän: Jos aikuinen riehuu, on suljettava ADHD ja persoonallisuushäiriöt pois, ennenkuin lähdetään selittämään Aspergerin oireyhtymällä napsahtelua! Autisminkirjon häiriö ei automaattisesti ole mikään riehumislupa. Toki esim. ADHD on aika tavallinen rinnakkaisdiagnoosi ja sekään ei ole muutakuin harvoin "puhdas", siis esim. käytösongelmat tulevat usein mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet lukenut parisuhdeväkivallasta? Kirjoitit tämän aloituksen? Teet testejä? Kyselet neuvoja? Merkit ovat olemassa.
En toki tunne tilannettanne kokonaan, mutta silti tämä vaikuttaa minusta valitettavan selvältä. Voi olla, että palstoilla liioitellaan asioita, koska me emme käy läpi sinun positiivisia tunteita miestäsi kohtaan, vaan luemme vain kaiken kirjoittamasi karun tekstin. Niin saa selkeän kuvan, kun tunteet eivät ole häiritsemässä tilanteen analysointia.
Ei ole mitään väliä sillä kuinka koulutettu tai menestynyt mies on siihen nähden, voiko hän olla väkivaltainen. Usein koulutetut miehet ovat kuitenkin älykkäämpiä väkivaltansa suhteen, kuten sinunkin miehesi, sillä hän käyttää väkivaltaa, josta ei jää jälkiä.
Et ehkä vielä tunnista itseäsi kun luet parisuhdeväkivallasta, mutta uskon sen johtuvan siitä, että tilanne ei ole vielä edennyt pahimpaan, vaikka se näyttää olevan etenemässä sinne. Usein väkivallan uhrit eivät myöskään HALUA nähdä tilannetta selkeästi, sillä on vastenmielistä todella käsittää se, että rakas ihminen todella sylkee minua kohti (sylkeminen on selkeä merkki halveksunnasta, eikä missään nimessä kuulu parisuhteeseen), tönii, potkii ja ei välitä tunteistani.
Yleensä parisuhdeväkivaltaa käyttävät eivät todellakaan ole kokoajan pahoja ja ilkeitä, koska se kuuluu kuvaan. Muutenhan toinen lähtisi heti. Asiaan kuuluu se, että mies on suurimman osan ajasta "oma itsensä" niin kuin olet oppinut hänet usean vuoden ajan tuntemaan. Kaikki myös etenee todella hiljaa. Ei todellakaan ole ennenkuulumatonta sekään, että narsistinen ihminen suostuu (pari)terapiaan. Sillä hän voi kontrolloida jäämistäsi.
Olet ehkä rakastunut mieheesi, näet yhteisen tulevaisuutenne selkeänä, yhteinen lapsi jolle haluat tarjota ydinperheen, haluaisit että kaikki menee suunnitelmiesi mukaan, yrität ymmärtää miestäsi ja vähätellä tilannetta, et suostu uskomaan että mies voi olla niin paha kuin ulkopuoliset tilanteen näkevät - kaikkea tuota mies voi käyttää hyväksensä.
Suosittelen hakemaan apua. Lastensuojelua ei tarvitse pelätä eikä siinä ole mitään häpeällistä, pikemminkin se olisi vastuullista. Kommenttini on tarkoitettu avuksi ja pohdittavaksi, ei liioitteluksi ja syyttelyksi.
Kiitos järkevästä kommentista. Ymmärrän sanomasi, mies on nyt kuitenkin hakenut apua ja aion katsoa ainakin siihen asti tilannetta. Tottakai haluaisin ydinperheen lapselleni, ja kyllä rakastan miestäni ja haluaisin tukea häntä muuttumaan, oltaisiin sitten yhdessä tai vaikka erottaisiinkin. Ja pelkään kyllä siinä mielessä lastensuojelua, koska minä en ole tehnyt mitään väärää, ja jos mieheni hakee apua ja saan lastensuojelun niskaan niin on se minusta paha asia. Voin kyllä muuttaa toiseen osoitteeseen tilanteen niin vaatiessa, mutta en kaipaa mitään lastensuojelullisia toimenpiteitä.
AP
Et tietenkään kaipaa. Eihän ne lastensuojelulliset toimenpiteet sinua varten ole, vaan lastasi? Hänen tilanteestaan olet rakkaudestasi sokea, kun olet hyväksynyt sylkemisen ja tönimisen ja potkimisen ihan "normaalina" "temperamenttisuutena" voidaksesi varjella omaa elämänpiiriäsi, vaikka tiedät (toivottavasti) itsekin että vanhemman kuvakulmasta asetelma on sairas, muutenhan et olisi tehnyt tätä lankaa.
Miten muuten luulet että miehesi yksilöterapian kanssa todella käy, jos hän pariterapiankin jätti heti alkuunsa kesken tarpeettomana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos itse lakkaisit ärsyttämästä ja provosoimasta miestäsi riidan yhteydessä? Turha inistä, että mies on väkivaltainen, jos itse häntä siihen yllyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos itse lakkaisit ärsyttämästä ja provosoimasta miestäsi riidan yhteydessä? Turha inistä, että mies on väkivaltainen, jos itse häntä siihen yllyttää.
Noin puhuu vaimonhakkaaja.
Ap on kertonut "ärsyttävänsä" miestään pitämällä omia puoliaan riidoissa.
Y kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet lukenut parisuhdeväkivallasta? Kirjoitit tämän aloituksen? Teet testejä? Kyselet neuvoja? Merkit ovat olemassa.
En toki tunne tilannettanne kokonaan, mutta silti tämä vaikuttaa minusta valitettavan selvältä. Voi olla, että palstoilla liioitellaan asioita, koska me emme käy läpi sinun positiivisia tunteita miestäsi kohtaan, vaan luemme vain kaiken kirjoittamasi karun tekstin. Niin saa selkeän kuvan, kun tunteet eivät ole häiritsemässä tilanteen analysointia.
Ei ole mitään väliä sillä kuinka koulutettu tai menestynyt mies on siihen nähden, voiko hän olla väkivaltainen. Usein koulutetut miehet ovat kuitenkin älykkäämpiä väkivaltansa suhteen, kuten sinunkin miehesi, sillä hän käyttää väkivaltaa, josta ei jää jälkiä.
Et ehkä vielä tunnista itseäsi kun luet parisuhdeväkivallasta, mutta uskon sen johtuvan siitä, että tilanne ei ole vielä edennyt pahimpaan, vaikka se näyttää olevan etenemässä sinne. Usein väkivallan uhrit eivät myöskään HALUA nähdä tilannetta selkeästi, sillä on vastenmielistä todella käsittää se, että rakas ihminen todella sylkee minua kohti (sylkeminen on selkeä merkki halveksunnasta, eikä missään nimessä kuulu parisuhteeseen), tönii, potkii ja ei välitä tunteistani.
Yleensä parisuhdeväkivaltaa käyttävät eivät todellakaan ole kokoajan pahoja ja ilkeitä, koska se kuuluu kuvaan. Muutenhan toinen lähtisi heti. Asiaan kuuluu se, että mies on suurimman osan ajasta "oma itsensä" niin kuin olet oppinut hänet usean vuoden ajan tuntemaan. Kaikki myös etenee todella hiljaa. Ei todellakaan ole ennenkuulumatonta sekään, että narsistinen ihminen suostuu (pari)terapiaan. Sillä hän voi kontrolloida jäämistäsi.
Olet ehkä rakastunut mieheesi, näet yhteisen tulevaisuutenne selkeänä, yhteinen lapsi jolle haluat tarjota ydinperheen, haluaisit että kaikki menee suunnitelmiesi mukaan, yrität ymmärtää miestäsi ja vähätellä tilannetta, et suostu uskomaan että mies voi olla niin paha kuin ulkopuoliset tilanteen näkevät - kaikkea tuota mies voi käyttää hyväksensä.
Suosittelen hakemaan apua. Lastensuojelua ei tarvitse pelätä eikä siinä ole mitään häpeällistä, pikemminkin se olisi vastuullista. Kommenttini on tarkoitettu avuksi ja pohdittavaksi, ei liioitteluksi ja syyttelyksi.
Kiitos järkevästä kommentista. Ymmärrän sanomasi, mies on nyt kuitenkin hakenut apua ja aion katsoa ainakin siihen asti tilannetta. Tottakai haluaisin ydinperheen lapselleni, ja kyllä rakastan miestäni ja haluaisin tukea häntä muuttumaan, oltaisiin sitten yhdessä tai vaikka erottaisiinkin. Ja pelkään kyllä siinä mielessä lastensuojelua, koska minä en ole tehnyt mitään väärää, ja jos mieheni hakee apua ja saan lastensuojelun niskaan niin on se minusta paha asia. Voin kyllä muuttaa toiseen osoitteeseen tilanteen niin vaatiessa, mutta en kaipaa mitään lastensuojelullisia toimenpiteitä.
AP
Et tietenkään kaipaa. Eihän ne lastensuojelulliset toimenpiteet sinua varten ole, vaan lastasi? Hänen tilanteestaan olet rakkaudestasi sokea, kun olet hyväksynyt sylkemisen ja tönimisen ja potkimisen ihan "normaalina" "temperamenttisuutena" voidaksesi varjella omaa elämänpiiriäsi, vaikka tiedät (toivottavasti) itsekin että vanhemman kuvakulmasta asetelma on sairas, muutenhan et olisi tehnyt tätä lankaa.
Miten muuten luulet että miehesi yksilöterapian kanssa todella käy, jos hän pariterapiankin jätti heti alkuunsa kesken tarpeettomana?
Millä tavalla olen sokea, jos myönnän ongelmat, mieskin myöntää, ja haluamme hakea apua, JOTTA sitä todellista perheväkivaltaa ei koskaan tapahtuisi (joo tiedän että se on jo lievää mutta nyt tarkoitin pahempaa väkivaltaa). Jos sanon miestä mulkuksi, tai hän minua, ei se ole väkivaltaa, ihan sama mitä tässä hyysäys -yhteiskunnassa sanotaan. Jos mies tönäisee minua riidan aikana,koen sen raja ylittämiseksi hakea apua, muttei se tee KENESTÄKÄÄN vielä vaimonhakkaajaa tai narsistia. Mutta tällä palsalla vaan aina saa paskaa niskaan. Ja minun tietääkseni kysyin aloituksessa onko muiden mielestä mieheni käytös huolestuttavaa jatkoa ajatellen, eli yritin saada kokemuksia siitä, jos tönäisee, onko seuraava askel aina vääjäämättä nyrkillä silmä mustaksi. Ja minä en suojele mitään niin paljon kuin lastani, joten voit pitää suusi kiinni kun sinulla ei ole mitään perusteita väitteillesi. Eli sinunko mielestä mies ei edes apua ansaitse, kun kerran peli on jo menetetty? No tiedä miten yksilöterapian kanssa käy, mutta ainakin hän on valmis siihen, jos olisi täysin sairas tuskin olisi edes sinne soittanut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos itse lakkaisit ärsyttämästä ja provosoimasta miestäsi riidan yhteydessä? Turha inistä, että mies on väkivaltainen, jos itse häntä siihen yllyttää.
Noin puhuu vaimonhakkaaja.
Ap on kertonut "ärsyttävänsä" miestään pitämällä omia puoliaan riidoissa.
Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta on aina poikkeustapauksia. En olisi koskaan uskonut, että joku voi yrittää tahallaan ärsyttää toista fyysiseen väkivaltaan kunnes tapasin eksäni. Loppuvaiheen riidoissa hän ilmehti halveksuvasti ja pilkkasi ahdistaen ihan naaman edessä. Oikein kerjäsi turpaansa vaikka sanoin, että nyt olisi parempi lopettaa. Teki niin varmaan siksi, että saisi siitä "kunnollisen" syyn eroon. En lyönyt, mutta lähellä se oli. No ero tuli silti, mutta säilyipähän omatunto puhtaana.
Ap, mulkuksi sanominen on myös väkivaltaa. Henkistä sellaista, koskaan kuullut?
Surullista on se, että vähättelet kokemaasi ja puolustelet joka käänteessä puolisosi käytöstä. Mielestäsi sinä ja puoliso saatte vaan turhaan paskaa täällä. Sinusta sylkeminen päälle, tavaroiden heittely ja rikkominen, nyrkin lyöminen seinään tai pöytään, nimittely ja muu haukkuminen sekä törkeä uhkailu tyyliin räjäytän sinun pääsi ja heitän sinut ulos eivät ole niin vakavaa. Jalkoihinkin potkiminenkin ei ollut vakavaa, kun ei ollut niin kovaa ja yritti vain provosoida. Töniminenkin ja haukkuminen on sellaista, jota mielestäsi useimmat muutkin tekevät riidellessään. Ja kuitenkin töniminen onkin nyt mielestäsi se raja, jonka takia haetaan apua?
Ei ole oikein loogista tuo sinun vastailuisi. Todella toivon, että haette nyt molemmat sitä apua ihan tosissaan. Myös sinä tarvitset apua, jos mielestäsi miehesi käytös on hyväksyttävää, kunhan ei vaan lyö.
Lukisitko uudestaan oman aloituksesi. Kerrot olevasi ahdistunut, peloissasi ja väsynyt pyörittelemään asiaa itseksesi. Kun sinulle kommentoidaan, miltä kertomasi kuulostaa ulkopuolisen silmin ja kannustetaan hakemaan apua, koet, että saat aiheetta paskaa niskaan, asiaa liiotellaan ja on yhteiskunnan hyysäystä, jos pelkkää haukkumista kutsutaan väkivallaksi.
Tarvitset apua ja kannustan sinua hakemaan sitä. Esimerkiksi kriisipuhelimeen voit soittaa nimettömänä.
Ap, alkoiko tuo miehen oireilu jo ennen lapsen syntymää vaiko vasta sen jälkeen? Jos jälkeen, se viestii siitä ettei mies sisimmässään hyväksy sitä että on pudonnut arvoasteikossasi vauvaa alemmas ja ottaa siitä kierroksia. Hän on mustasukkainen lapselle, koska lapsi saa suurimman osan huomiostasi. Jos ei siedä edes rakentavaa kritiikkiä ottamatta kierroksia, jos hänellä on eri säännöt sinulle kuin itselleen (eli tarkkaile salliiko hän itsensä tehdä jotain mitä ei sulle salli) niin kyllä se jonkin sortin häiriöön tai piirteisiin viittaa. Avain käytöseen on miehen lapsuudessa ja ilmeisesti isäsuhteessa joten hänen pitäisi oikeasti käsitellä asia ettei tuo käytös siirry seuraavallekin sukupolvelle.
Jos sinulla on olo että joudut käyttämään mahdottomasti energiaa hänen miellyttämisekseen, välillä vastoin tahtoasikin sekä ennakoimaan sanomisiasi ja tekemisiäsi, kannattaa miettiä tarkkaan jatkoa. Munankuorilla kävely vie liikaa energiaa elämiseltä. Been there, done that.
Vierailija kirjoitti:
VMP! :D
T. Wifebeater
Minunkin eksäni halusi pariterapiaan, kun olin selkeästi ottamassa eroa. Terapiassa homma meni miehen monologiin omasta hyvyydestään ja minun huonoudestani, eikä terapeuttikaan saanut sitä katkeamaan. Kävimme kerran ja sen jälkeen miehen mielestä asiat oli käsitelty ja voitiin palata normaaliin päiväjärjestykseen (murjotus, uhkailu ja halveksunta). Otin eron vuoden päästä, mutta mies oli jo ehtinyt valmistautua manipuloimalla vanhempaa lasta, joten päädyin etävanhemmaksi ja ulosottoon.